Premium 2/18

Page 1


Sisällys

3 Puheenjohtajan vuosi paketissa 7 Tariffin mökkifest VOO:n kanssa 11 Vakuutuscase 14 OP-Excu 17 Yritysyhteistyön vuosikatsaus 18 Koulutuspolitiikan vuosikatsaus 19 Hallitushaku 27 Yhteistyökumppanimme

Tariffi edustamassa Johtajuussymposiumissa alkusyksyllä.

1


2


sen perusteella, että se oli oman pääaineeni ainejärjestö, ja joihinkin sen tapahtumiin olinkin jo osallistunut syksyn aikana. Vuoden alussa kuitenkin yllätti positiivisesti se, millaista opintosuunta-ainejärjestön toiminta voi olla. Vastuuta ja toteuttamisen mahdollisuuksia tulee eteen paljon. Monien muiden muistojen lomassa erityisesti nousee keväinen Helsingin excursio, jossa pääsimme tutustumaan millaisia uramahdollisuuksia Accenture ja Varma tarjoavat, sekä syksyn kohokohta: Vakuutuscase, jossa pääsimme yhdessä opetushenkilökunnan kanssa järjestämään opiskelijoillemme mahdollisuuden näyttää parasta osaamistaan yritysten ohjaamien case-haasteiden kanssa.

L

uet tällä hetkellä Tariffin vuoden toista Premiumia, jonka sivuille on koottu erilaisia kokonaisuuksia, mitä tämän vuoden aikana on tehty. Usein sidosryhmille esiteltäessä Tariffia olemme painottaneet pyrkivämme tuottamaan pääosin asiatapahtumia, ja se näkyykin tämän lehden sivuilla. Olemme monella eri kentällä pyrkineet kehittymään, esimerkiksi lisäämällä yritysyhteistyötämme uudella yhteistyökumppanilla, OP Vakuutus Oy:llä, sekä tekemällä opetushenkilökunnan kanssa yhteistyötä uuden opetussuunnitelman luomiseksi. Olemme onneksi kuitenkin pystyneet myös pitämään hauskaa, minkä ansiosta tämä vuosi onkin ollut todella hauska ja mielekäs.

Tariffi on antanut minulle paikan kehittyä itse ja kehittää samalla Tariffin toimintaa tulevaisuutta kohti. Tämä vuosi on erityisesti opettanut minulle, millaista on johtaa hallitusta kohti heidän tehtäväkohtaisia tavoitteitaan, ja

Tämän vuoden alussa aloittaessani en kunnolla tiennyt, mihin olen astumassa. Tariffi oli tuttu

3


pyrkiä pitämään yhdistyksen toiminta mahdollisimman mielekkäänä kaikille. Tiedostan, että jokainen hallitus on erilainen ja haluankin tällä palstalla erityisesti kiittää tämän vuoden hallitusta erittäin onnistuneesta vuodesta. Kaikkien kahdeksan hallituksen jäsenen kanssa toiminta on toiminut hyvin ja näin vuoden loppupuolella olen erittäin onnellinen siitä, että sain toimia puheenjohtajana asiantuntevan ja hauskan hallituksen kanssa moninaisen ja onnistuneen vuoden aikana. Suosittelenkin kaikille vilpittömästi hakemaan ainejärjestötehtäviin, sillä tämän vuoden aikana on voinut huomata JVG:tä mukaillen, kuinka kasvot kalpenevat, kun tehtävät valkenevat. Kyllä Tariffissa tarkenee! Mikko Malmström Tariffin puheenjohtaja

4


5


6


Mökkifestille tilattiin lämmin ja aurinkoinen sää, minkä toimituksessa ei ollut ongelmia. Hieno sää mahdollisti Aitolahdella hyvät olosuhteet pihapelien pelaamiseen, uimiseen ja muuhun ulkoiluun. Tariffin hallituslaisten viettäessä kesäänsä töitä tehden, mökkifest tarjosi mukavan hengähdystauon muuten kiireiseen kesään.

Tariffin mökkifest VOO:n kanssa

Lähdimme lauantaina autoilla kauppareissun jälkeen kohti Aitolahtea. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa opiskelukavereita, kun niin monet viettivät kesäänsä eri paikkakunnilla. Laitoimme saunan lämpenemään ja aloimme valmistaa yhdessä ruokaa. Tarjoilut olivat perinteiseen tapaan hyvät ja kaikki osallistujat saivat viikonlopun aikana vatsansa täyteen tortilloja ja muita herkkuja.

Tariffin kesään kuului tänäkin vuonna mökkiviikonloppu yhdessä vero-oikeuden ainejärjestön kanssa. Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin Näsijärven rannalla Aitolahden vanhassa pappilassa. Osallistujia oli yli kaksikymmentä ensimmäisen vuoden opiskelijoista jääriin.

Lauantai päivä kului siis mukavissa merkeissä. Syötyämme siirryimme vuokratulta päärakennukselta Näsijärven rannalle, missä sauna olikin jo lämmin.

7


Saunoimme pitkän kaavan kautta ja kävimme välillä jäähdyttelemässä Näsijärvessä. Vesi oli kuitenkin mukavan lämmintä lämpimän kesän vuoksi ja osa innostui olemaan vedessä todellakin pitkään. Loppuilta meni nuotion ympärillä istuskellessa ja makkaraa paistaessa. Sunnuntaina heräsimme aamupäivällä siivoamaan paikat kuntoon ja lähdimme kohti kotia. Mökkifestillä oli jälleen tärkeä paikkansa Tariffin vuoden rennoimpana tapahtumana.

8


9


10


itsensä sekä mielenkiintoiset case-tehtävänsä opiskelijoille. Case-tehtävien aiheita olivat esimerkiksi asiakaspalautteista saadun datan hyödyntäminen eläkepalveluissa sekä riskienhallintapalvelun tuotteistaminen. Motivoituneet opiskelijaryhmät lähtivät esittelyjen jälkeen ryhmätyötiloihin työstämään case-tapauksia.

Vakuutuscase 2018

Päivä eteni opiskelijoiden osalta case-tehtävien ratkomisella, ja yritysedustajat kävivät välillä katsastamassa tilannetta ja antamassa joitakin ohjeita ryhmille. Seuraavaksi koitti case-tehtävien ratkaisujen esittely paikalla olleille. Ryhmien esitysten jälkeen tuomarit lähtivät miettimään päätöksiään. Kaikki esitykset olivat erittäin hyviä, mutta voittajaksi palkittiin tänä vuonna Aonin

Vakuutuscase 2018 järjestettiin lokakuussa Y-Kampuksella. Iloksemme kaikki yhteistyökumppanit: If, Turva, Elo, Accenture sekä Aon pääsivät mukaan tapahtumaan tänäkin vuonna. Opiskelijoita tapahtumaan osallistui laajasti eri vuosikursseilta. Paikalla oli myös vakuutustieteen opetushenkilökuntaa.

Tapahtumapäivä alkoi aamukahveilla, joita seurasi Tariffin puheenjohtajan Mikon tervetulopuhe. Yritysedustajat pääsivät seuraavaksi esittelemään

11


case-ryhmä. Aonin case-tehtävä liittyi hypoteettisen yrityksen riskikartoitukseen. Palkitsemistilaisuuden jälkeen matka jatkui Tapas Bar Ineziin, jossa osallistujat pääsivät nauttimaan tapaksista sekä viinistä. Ilta sujui mukavissa tunnelmissa ja osallistujat pääsivät vaihtamaan ajatuksiaan päivästä illallisen lomassa. Kokonaisuudessaan päivä oli todella antoisa ja opettavainen.

12


13


on työskennellä korvauspalvelussa. Myöskään yhteiskunnallinen aspekti SOTE-havainnollistamisineen ei jää puuttumaan tästä show:sta. Keskustelu osallistujien ja yritysesittelijöiden välillä on kirjavaa ja mielenkiintoista.

OP-Excu On tiistai ja kello lähestyy kolmea harmaana lokakuun iltapäivänä. Linja-auto odottaa jo kuumeisesti täyttymistä osallistujista. Edessä on historiallinen excursio. Tämä on nimittäin ensimmäinen Tariffin uuden yhteistyökumppanin, OP Vakuutuksen kanssa järjestettävä yritysvierailu. Excusta tekee myös mielenkiintoisen se, että kohderyhmänä on alku- ja kandidaattivaiheen opiskelijat.

Kihlmaninraitilta linja-auton keula suuntaa kohti Hervannan toimipistettä. Muuttuneista liikennejärjestelyistä ja lukituista ovista selviydyttyään joukkio kotiutuu edustustilaan. Tarjolla on pientä purtavaa, kahvia sekä mielenkiintoista asiaa OP:lta sekä Opsetilta. Ensin esittäytyy OP ja kertoo, mitä mahdollisuuksia heillä on tarjottavanaan opiskelijoille. Lähtökohtana on edelleen uran rakentaminen alkuvaiheesta saakka. Viesti onkin, että työtehtävät alkavatkin usein asiakaspalvelutehtävistä ja kokemuksen karttuessa siirrytään myös työtehtävissä uusille osa-alueille.

Iltapäivän agendana on vierailla kolmessa eri OP:n toimipisteellä. Kihlmaninraitilla, Hervannassa vakuutus- ja korvauspalveluiden parissa sekä Hämeenkadulla pankkipalveluiden maailmassa. Ensimmäisessä kohteessa kuulemme korvauspalvelun näkökulmaa vakuutusyhtiöstä. Pääsemme myös tutustumaan, miten OP pyrkii sopeutumaan alati muuttuvaan kilpailuympäristöön, mitkä ovat varautumiskeinot sekä menestystekijät tulevaisuuden vakuutusyhtiössä ja millaista

Opset tarjoaa hyvän näkökulman omasta roolistaan tässä yhtälössä. Opset on OP:n omistama yritys, jonka tehtävä on tukea OP

14


Ryhmää monipuolisilla palveluilla, joihin kuuluu esimerkiksi työvoiman tarjoaminen. Suurin osa opintojen ohella OP:lla työskentelevistä ovatkin työsuhteessa Opsetin kanssa. Mielenkiintoista kyllä, omistaessaan suurimman äänivallan yhtiön hallituksessa, OP on myös Opsetin ainoa asiakas.

vat erityisen mielissään aktiivisesta keskustelusta, tärkeiden kysymysten esille tuomisesta sekä ajoittaisesta haastamisestakin. Ilta kiteytyi tärkeään ajatukseen ja viesti kuuluikin; uraa on tärkeää rakentaa heti opintojen alkuvaiheesta, jotta valmistuessa maisteriksi hyöty tutkinnosta sekä työelämäkokemuksesta toisivat esille henkilön täyden potentiaalin. OP myös toi esille olevansa hyvin kiinnostunut vakuutuksen ja riskienhallinnan opiskelijoista – yhteistyö on ollut palkitsevaa ja jatkuu tulevaisuudessakin.

Teekkareiden luvatusta maasta excuilijat suuntaavat takaisin Tampereen keskustaan. Tampereen seudun osuuspankin pääkonttorin kattohuoneistossa syvennytään hieman laajemmin OP Ryhmään sekä pankki- ja sijoituspalveluihin sekä saadaan nauttia virvokkeista ja herkullisesta salaatista. Opiskelijat saavat arvokkaita neuvoja rekrytoinnista vastaavalta ammattilaiselta ja pääsevät kuulemaan, millaista esimerkiksi työ lainapalveluissa sekä sijoitusneuvonnassa on. Paljon herättää keskustelua tärkeät seikat, kuten millainen olisi hyvä työhakemus ja millaisia työntekijöitä OP itselleen etsii. OP ja Tariffi oli-

15


16


Yritysyhteistyön vuosikatsaus

saadaan yhteistyön avulla juurrutettua osaksi opiskeluarkeakin.

Pähkinänkuoressa Tariffin sidosryhmävuosi on ollut upea. Olemme onnistuneet säilyttämään nykyiset yhteistyökumppanimme Accenturen, Aon:n, Elon, If:n ja Turvan sekä syventäneet yhteistyötämme heidän kanssaan. Uusimman kumppanimme OP Vakuutuksen kanssa toiminta on excursioita myöten alkanut loistavasti. Uuden yhteistyökumppanin hankintaa pidänkin hallituksemme yhtenä kruununjalokivenä.

Yhteistoiminta vakuutuksen ja riskienhallinnan henkilökunnan kanssa jatkuu vuodesta toiseen saumattomana. Suureksi kasvaneen uuden yliopiston mainingeissa tiivis yhteistyö henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä on merkittävä vahvuus. Jatkuvan parantumisen on kuitenkin kestettävä seuraavallekin hallitusvuodelle. Seuraavaksi toivotamme tervetulleeksi uudet opiskelijat opintosuuntaan ja katsomme odottavin mielin tulevaan vuoteen.

Välillä on hyvä pysähtyä ajattelemaan, kuinka arvokkaita nämä kontaktit sidosryhmien välillä ovat. Olen täysin vakuuttunut siitä, että vakuutuksen ja riskienhallinnan opintosuunnasta yritykset saavat erittäin motivoituneita ja osaavia alan työntekijöitä. Toisaalta tuki, jonka saamme yrityksiltä takaisin, on elintärkeää. Näkemys siitä, mitkä taidot ovat tärkeitä valttikortteja työelämässä,

- Riku Virtanen, Sidosryhmävastaava

17


perusteella, jonka jälkeen yliopistojen yhdistymisen mukana herääviin muutostarpeisiin vastataan uudella uudistustyöllä.

Koulutuspolitiikan vuosikatsaus Tampereen yliopiston vakuutuksen ja riskienhallinnan opintosuunta loisti erinomaisella panostuksellaan koulutuksen laatuun tänäkin vuonna. Opiskelijoillemme yksi näkyvimmistä muutoksista oli opintosuuntamme lisävahvistukset henkilökuntaan, kun uusi apulaisprofessori sekä yliopistonlehtori astuivat virkoihinsa. Taustalla on tapahtunut kuitenkin vielä paljon enemmänkin, kun opiskelijoiden edustajina toimivat hallituksen jäsenet ja henkilökunta ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen opetussuunnitelmauudistuksen parissa.

Hienoisen pettymyksen joudun teille lukijoille kuitenkin tuottamaan sillä, ettei minulla ole vielä mahdollisuutta paljastaa tarkemmin, mitä kaikkea kurssisisällöissämme ja -vaatimuksissamme tulee tosiasiallisesti muuttumaan (OPS-työ ei ole vielä valmis). Sen voin kuitenkin kertoa, että joitakin hyvinkin konkreettisia uudistuksia tullaan suurella todennäköisyydellä kurssisisältöihin sekä -tarjontaan liittyen toimeenpanemaan. Näissä muutoksissa ollaan kuunneltu opiskelijoiden toiveita ja palautteita todella vastuullisesti ja herkällä korvalla, josta suurempaakin suurempi kiitos kuuluu henkilökunnallemme.

Vakuutuksen ja riskienhallinnan vuoden 2018 opetussuunnitelmauudistus piirsi toisaalta pitkiä linjanvetoja opintosuunnan tavoitteisiin, mutta myös täsmensi esimerkiksi kurssisisältöjä hyvinkin tarkalla tasolla. Pääpaino henkilökunnan ja opiskelijoiden kokouksissa oli opintosuunnan ajan hermolla pysymisen varmistaminen sekä soveltuvuus T3-yhteistyöhön. Ensi vuosi mennäänkin tämän vuoden suunnitelmien ja päätösten

- Saku Saarela, Kopo

18


hakemaan Tariffin hallitukseen syyskokouksessamme 4.12., sillä onhan tämä vaan niin siistiä

Hallitushaku Tariffin syyskokouksessa 4.12. valitaan vuoden 2019 hallitus. Syyskokous järjestetään klo. 18:00 alkaen YTHS:n saunatiloissa (Kalevantie 3 C 33, 33100 Tampere). Syyskokouksen jälkeen Tariffi pitää ainejärjestön omat pikkujoulut. Tervetuloa!

Kolme suurinta plussaa: + Vuoden rennoin viikonloppu Mökkifestillä + Tiukka tuomarointiraadin keskustelu Vakuutuscasen voittajasta

Seuraavaksi esittelyssä vuoden 2018 hallituspaikat.

+ Yleinen hallitustoiminta ja hallituksen sisäinen yhteistyö

Moikka! Mun nimi on Mikko ja olen toiminut Tariffin puheenjohtajana tämän vuoden ajan. Tämä vuosi on ollut yksi opettavaisimmasta ja hauskimmista vuosista, kun olen päässyt johtamaan Tariffin hallitusta läpi onnistuneen vuoden, jonka aikana teimme onnistuneita uusia avauksia esimerkiksi uuden yhteistyökumppanin ja yritystutustumisen muodossa, sekä pidimme kiinni vanhoista perinteistämme, kuten jokakesäisestä mökkifestistä, sekä syksyisin järjestettävästä Vakuutuscasesta. Suosittelen teitä kaikkia tätä lehteä lukevia

Mikko Malmström

19


Tapahtumavastaavan ensisijaset vastuut ovat Tariffin tapahtumien käytännön järjestelyt. Tapahtumat järjestetään kuitenkin yhdessä koko hallituksen voimin. Tapahtumavastaavana on ollut hauskinta nähdä järjestelyiden ja yhteistyön tulokset eli itse tapahtumat sekä päästä näkemään, miten isompien tapahtumien järjestäminen toimii. Tapahtumavastaavan pestissä pääsee ideoimaan ja miettimään, miten perinteisiäkin tapahtumia voisi kehittää. Kolme suurinta plussaa: + Konkreettisten tulosten näkeminen + Käytännön kokemusta tapahtumien järjestämisestä + Hauskaa yhdessä tekemistä ja ideointia

20


päästä näkemään lähietäisyydeltä jäsenistön nauttivan tapahtumista ja päästä osallistumaan uuden opetussuunnitelman kehittämisen työryhmään. Pestin palkitsevuus kiteytyy ehdottomasti sen vaatiman kohtuullisen työmäärän ja siitä ulos saatavan hyödyn yhteyteen. Olen oppinut tärkeitä yhteistyötaitoja, niin sopimusneuvottelurintamalla, kuin hallitustyössäkin. Myös yhdessä tekemisen voima on tänä vuonna korostunut. Kiitos hallitus, jäsenistö ja yhteistyökumppanit tästä vuodesta.

Riku Virtanen Jos yksi sana voisi kuvailla sidosryhmävastaavan pestiä, olisi se sana palkitseva. Vuosi on ollut myös hyvin opettavainen ja tuonut henkilökohtaisella tasolla verkostoitumiselle uuden, syvällisemmän määritelmän. Parasta sidosryhmävastaavan pestissä on monipuolisuus. Vuoden aikana on päässyt neuvottelemaan, suunnittelemaan ja viettämään aikaa alan suurimpien yritysten ja heidän edustajiensa kanssa. On ollut myös hienoa

21


lähtemään mukaan Tariffin hallitukseen! Kolme suurinta plussaa: + Kokemus hallitustoiminnasta + Organisointitaitojen kehittyminen + Verkostoituminen

Anni Suninen Projektivastaavan pesti on ollut osana Tariffin hallitusta vasta muutaman vuoden, ja omia kehitysideoita pystyy tuomaan helposti mukaan tässä pestissä. Projektivastaavan vastuut liittyvät eniten Vakuutuscase –tapahtuman järjestämiseen. Tapahtuma järjestettiin lokakuussa, ja opiskelijat pääsivät näyttämään osaamistaan Tariffin yhteistyökumppaneille. Projektivastaavana pääsee oppimaan tärkeitä tapahtuman järjestämiseen liittyviä taitoja. Suosittelen ehdottomasti

22


ja riskienhallinnan opintosuunnassa hyvinkin painava, kuuluva ja tärkeä ääni henkilökunnallemme. Opiskelijoiden mielipiteitä saadaan tehokkaasti kerättyä arkipäiväisen kanssakäynnin lisäksi puolivuotisilla palautekyselyillä sekä tarpeen mukaan ylimääräisillä toive- ja palautetiedusteluilla, esimerkkinä viime kevään runsaasti vastauksia saanut opetussuunnitelmauudistuskysely (kiitokset vastaajille!). Saku Saarela Terve!

Kolme suurinta plussaa:

Koulutuspoliittisen vastaavan roolin päätehtävänä on toimia yhteyshenkilönä vakuutuksen ja riskienhallinnan opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Tämä on opintosuuntamme tapauksessa erityisen mielekästä, puhtaasti henkilökunnan aidosta yhteistyömotivaatiosta johtuen. Opiskelijoilla on vakuutuksen

+ Aito vaikuttamisen mahdollisuus opintosuunnan sisällä + Toiminnan joustavuus + Yhteistyö ammattitaitoisen henkilökuntamme kanssa

23


tarkkana, miten vuoden alussa tehty budjetti käytetään. Pestissä pääsee tekemään mukavasti yhteistyötä myös muiden Tariffilaisten kanssa mm. kokouksissa ja kauppareissuilla ennen tärkeitä tapahtumia. Myös on paljon omasta aktiivisuudesta kiinni, mitä pestissä pääsee tekemään.

Mona Sundell Hei! Toimin Tariffin talousvastaavana ja varapuheenjohtajana eli vastuualueinani ovat yhteistyökumppaneiden laskutus, yleinen varojen hallinta, laskujen maksaminen sekä kirjanpidosta huolehtiminen. Teen myös tilinpäätöksen ja esittelen sen syyskokouksessa. Talousvastaavan tehtävät koostuvat pitkälti numeroiden pyörittelystä ja onkin hyvä olla

24


Suosittelen ehdottomasti saapumaan paikalle 4.12., mikäli ainejärjestötoiminta kiinnostaa. Tariffin toiminta on keskittynyt tänäkin vuonna laadukkaiden tapahtumien järjestämiseen ja olisi hienoa, että myös seuraavalle vuodelle saamme uusia ainejärjestömme kehittämisestä kiinnostuneita opiskelijoita. Nähdään syyskokouksen ja pikkujoulujen merkeissä! Kolme suurinta plussaa:

Akusti Koskinen + Yhteistyö ja yhdessä tekeminen

Moro!

+ Kokemus hallitustoiminnasta

Tiedotusvastaavan pesti on pitänyt sisällään Tariffin näkyvyydestä huolehtimisen. Tapahtumien mainostaminen somekanavissa, sähköpostilistan päivittäminen työpaikkailmoituksilla, tariffin nettisivujen päivittäminen sekä vuodessa kaksi kertaa ilmestyneen Premium lehden julkaisu ovat olleet mukavaa oheistoimintaa opiskelun ja työn tekemisen rinnalla.

+ Työpaikkavinkit

25


voi lähteä mukaan hallitukseen. Olen kuitenkin käynyt sivussa vakuutuksen ja riskienhallinnan kursseja. Kuluneen vuoden aikana olen myös työskennellyt osa-aikaisesti ja ollut kahdessa jaostossa, joten aikaa hallitustyöskentelyltä jää kyllä muuhunkin. Tariffin hallituksessa pääsee tekemään matalan kynnyksen hommia ja osaksi mahtavaa porukkaa, joten kannattaa hakea mukaan!

Santeri Seppälä Hei, Olen Santeri, kolmannen vuoden boomari ja tänä vuonna toiminut Tariffin hallituksen sihteerinä. Tehtäviini on kuulunut siis pääasiassa kokouksien pöytäkirjojen tekeminen ja muun hallituksen auttaminen tarpeen mukaan. Olen Tariffissa, vaikka opintosuuntani on laskentatoimi, joten kuka vain

26


Accenture https://www.accenture.com/fi-en

Aon Finland http://www.aon.com/finland/

Elo https://www.elo.fi/

If https://www.if.fi/henkiloasiakkaat

Turva https://www.turva.fi/henkiloasiakkaat

OP https://uusi.op.fi/henkiloasiakkaat

27


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.