TARAKI 4/22

TARAKI

UlkoXQ - Eli sinne ja takaisin

6.9. (tirsk!) Selviytyminen kotoolta Wieniin

Pirkkalan lentoasemalle saapuminen Henen kyydillä

Koko päivä (10h) aikaa viettää Riikassa odotellen vaihtolentoa

Saapuminen Wieniin ja seikkailu junan sekä metron avulla hostellille 7.9. Excun virallinen ohjelmaosuus 8.9. Bratislava päivä (vapaaehtoinen)

9.9. Kaupunkipäivä + illan ja yön aikana bussimatka Splitiin 10.9. Uuteen paikkaan ja hostelliin majoittuminen 11.9. Vapaa-aikaa 12.9. Vapaa-aikaa / Krka 13.9. Boat party 14.9. Vapaa-aikaa / Krka 15.9. Kotiutumisen aloitus

- Lennot Amsterdamin kautta ja aikaa kaupunkikierrokselle

16.9. Huh selvittiin Suomeen ja Sinisellä bussilla Tampereelle (ja osa vielä Happro lippuja jonottamaan koululle)

Päätoimittaja: Vilma Heinonen // Julkaisija: Tampereen Rakentajakilta ry // Toimitus: Laura Jyväkorpi, Olli Kaakinen, Veera Manninen, Isabella Salokivi, Rauno Raisio, Jussi Jalonen, Aapo Joensuu, Eero Peltomäki, Markus Paavilainen // Kansikuva: Veera Manninen // Kuvituskuvat: Rauno Raisio, Laura Jyväkorpi, Veera Manninen, Juho Lautala, Justus Leppäaho, Isabella Salokivi, Jussi Jalonen, Aapo Joensuu, Eero Peltomäki, Markus Paavilainen // Takakansi: Veera Manninen

Excursiomestarin terveiset

Ennen yliopisto-opintoja vannoin, etten ikinä lähde mukaan mihinkään järjestötoimintaan, käyn vain pakollisissa tapahtumissa (kuten kaste) ja varsinkaan en lähde ulkomailla. Olin hyvin ehdoton, että en jaksa mitään ulkomaan juttuja, sillä ajattelin naivisti, että ne vievät vain aikaa, eikä niistä jää käteen mitään. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että jokainen näistä lupauksista on nyt rikottu. En vain lähtenyt ulkomaille vaan pistin tiimini kanssa koko reissun kasaan. Paljonpa nuori minä tiesi järjestötoiminnasta.

Ehdottomuuteni on aikojen saatossa muuttunut muotoon: “No saitte puhuttua”, ja tällä ajatuksella lähdettiin ulkoexcua järjestämään. Tavoitteena oli hyvä reissu, jolla jokainen viihtyy ja joka olisi osallistujien näköinen. Mielestäni onnistuimme tässä hyvin, kaikilla oli kivaa ja elämyksiä tästä reissusta jäi joka sormelle.

En tule ikinä unohtamaan tätä reissua. Vannotin ennen reissua ihmiset muistuttamaan, että älkää antako minun enää lähteä järjestämään tällaista, sillä stressi ennen reissua oli huipussaan. Näin palautumisajan jälkeen; aika on kullannut muistot ja mietin milloin uudestaan. Älkää myöskään kertoko muille, mutta olisin valmis järjestämään uuden samanlaisen.

Kaiken kaikkiaan ulkoexcu oli onnistunut ja mahtava kokemus. Reissulta jäi paljon kerrottavaa, vaikka kaikki niistä ei kyllä ihan painokelpoisia ollutkaan. Tähän lehteen olemme excutiimin kanssa koonneet hyvin paljon siitä mitä reissulta muistamme, sekä kaikkea muuta mitä tällä reissulla tapahtui.

Terkuin, TARAKIn Excursiomestari 2022 Laura Jyväkorpi

Miksi, miten ja ketkä?

Ulkomaille? Pois Suomesta? Jo pari vuotta sitten oli tarkoituksena lähteä ulkomaille killan kanssa, mutta syystä tai toisesta ei päästy lähtemään. Silti ajatus jäi kytemään ja tarkoituksena oli lähteä heti kun on mahdollista. Onneksi pitkän kevään jälkeen aurinko alkoi vihdoin paistamaan ja unelma ulkomaille lähtemisestä ei enää ollutkaan unelma.

Miksi?

Vuonna 2022 juhlittiin killan 55-vuotista taivalta ja tämän kunniaksi ajattelimme, että nyt lähdetään ja mehän lähdettiin ja isosti!

Vapaasti suomennettuna excursio tarkoittaa opintomatkaa ja se olikin yksi tavoitteista tuolla matkalla. Oppia uutta. Ei reissu ihan turha ollut, sillä kävimme vierailemassa Ögnillä, joka kertoi meille heidän uudenlaisesta, tavasta tuottaa maalämpöä.

Miten?

Alkuvuodesta lueskelin vanhoja tarinoita edellisiltä reissuilta ja mietin: “Miten kummassa saan ison määrän teekkareita ulkomaille?” Onneksi lähes samaan hengenvetoon myös tajusin, että eihän tätä tarvitse yksin tehdä. Excutiimissä oli jo tuolloin minä ja Kaakinen. Päätimme yhteistuumin, että tarvitsemme vielä kolmannen, sillä tämä oli hyväksi todettu määrä. Näin tiimimme kasvoi dynaamisesta duosta timanttiseksi trioksi.

Ketkä?

Tiimissä oli mukana Olli, Veera ja Laura

Kerro vähän itsestäsi? Olen herkästi innostuva ja vähän joka paikassa mukana. Nautin ihmisten kanssa oleilusta, sekä matkustelusta. Yllättäen opiskelen rakennustekniikkaa, ja sitä on tullut kohta kolme vuotta opiskeltua.

Millaisia hommia teit excun eteen? Olin vastuussa reissun onnistumisesta ja hoidin käytännön asioita, kuten lentojen ja majoituksien varaamista. Pidin huolta, että kaikki ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja yritin olla mukana järjestämässä kivaa yhteistä tekemistä, jotta kaikki viihtyvät. Pidin myös huolta, että reissu pysyi budjetissa.

Lempi juttu reissulla?

Täytyy kyllä sanoa, että koko reissu oli uusi ehdoton lemppari tähän syksyyn. Parasta silti varmaan oli makoilla rannalla ja päästä uimaan lämpimään veteen.

Toteemieläin? Saukko.

Excursiomestari: Laura Jyväkorpi

Ulkoexcuapu: Veera Manninen

Kerro vähän itsestäsi?

Moro täsä Veera, tunnettu kiltalaisten keskuudessa ehkä enemmän ”söpöstä teekkarimielisestä koirasta” eli Hetasta. Vaikka toteemieläimeksi voisi luulla koiraa tai sutta, niin jostain syystä jääkarhut ovat aina kiehtoneet.

Millaisia hommia teit excun eteen? Ulkoexcunapu oli tänä vuonna uusi ja yksittäiseen tapahtumaan liittyvä toimihenkilötehtävä, joka kiinnosti minua omista asiakaspalvelu ja tapahtuma-alan työkokemuksista johtuen. UlkoXQ:n järkkäilyissä osallistuin erityisesti yritysyhteistöiden järjestelemiseen ja yleiseen aikataulunhallintaan matkojen siirtymisiin liittyen. Yhdessä tätä kuitenkin tehtiin monilta osin ja umpikujatkin saatiin pienien mutkien jälkeen aukaistua. Kokemus oli opettavainen ja osaltaan myös konkretisoi myös liikenne- ja logistiikka opintojen asioita.

Lempi juttu reissulla?

Reissu oli monilta osin unohtumaton! Alle kahdessa viikossa viidessä cun jälkeenkin. Pus pus ja seuraavia reissuja odotellessa!

Excursioapu: Olli Kaakinen

Kerro vähän itsestäsi?

Olen neljännen vuoden raksateekkari Vaasasta. Olen kiinnostunut historiasta ja erilaisten projektien väsäilystä, mutta osaan myös heittäytyä menoon mukaan enkä ota yleisestikään asioita liian vakavissani.

Millaisia hommia teit excun eteen?

Enimmäkseen hommasin meille sponsoreita reissua varten sekä osallistuin matkan suunnitteluun. Toki myös itse reissulla tuli huolehdittua, että kaikki pysyvät mukana ja muuten autettua Lauraa aina tarvittaessa.

Lempi juttu reissulla? Hyviä juttuja kyllä riitti tällä reissulla, mutta parhaiten jäi mieleen Splitissä järjestetty bailupaattireissu.

Toteemieläin? Selkäsaaren kettu

6.9. Lähtö hassujen hattujen reissuun

Viimein alkoi kaikkien odottama ulkoexcu. Tosin kaikki eivät olleet odottaneet reissua kovin niin kovin kauaa. Minä (Isabella) olin saanut kuulla pääseväni mukaan matkaan vasta muutama päivä ennen lähtöä. Syynä oli toisen matkustajan lähdön estyminen.

Matkaa varten ei ehtinyt kovin paljoa henkisesti tai mitenkään muutenkaan valmistautua. Hyvin pian koittikin lentoa edeltävä ilta. Menin yöksi Veeran luokse, joka asui Hervannassa aivan koulun vieressä. Nukkumaan päästiin 23 aikaan. Camillan oli määrä tulla myös Veeralle. Puolen yön aikaan Camilla oli alaovella soittamassa Veeran ovipuhelinta. Isbe ja Veeran olivat nukahtaneet ja ilmeisesti molemmat tiedottamassa tilassa, sillä eivät havainnoineet Camillan ovipuhelin soittoja. Lopulta hyvällä tuurilla Camilla pääsi sisälle. Tästä pian herättiin näiltä pitkiltä jopa 3h yöunilta.

Saimme reissun ”pikkupojilta” viestin, että he ovat vielä hengissä ja eivät olleet eksyneet. Hyvä pojat, vaikka ongelmilta he eivät välttyneet. Viestin pääpointti oli se, että puolen tunnin päästä paikallisen veneilijä Igorin laiva lähtisi kaupunkikierrokselle. Pian tuli uusi viesti veneretken peruuntumisesta. Igor suuttui. Poikien hintaneuvottelut eivät olleet menneetkään kohdilleen.

Ennen lentokentälle paluuta käytiin vielä Riikan upean kirjaston pihassa ottamassa yhteiskuvat patsaan kanssa. Riika oli todellakin näyttänyt parhaat puolensa. Kirjaston sisälläkin käytiin sivistämässä itseämme Latvian kirjallisuudella. Jonka jälkeen suunta oli takaisin lentokentälle ja kohti Wieniä.

Pitkän päivän jälkeen vihdoin päästimme Wieniin makuupaikkaamme huoneistohotelliin. Sekaannuksien vuoksi koko porukka ahtautui ensiksi yhteen huoneeseen jossa oli sängyt 5 henkilölle. Teekkareina porukka ei ollut tästä edes kovin ihmeissään ja olihan se luksusta nukkua viimein jossain muualla kuin lentokoneessa, ravintolassa tai lentokentällä. Onneksi kuitenkin tämä pieni sekaannus saatiin selvitettyä ja loputkin huoneista löytyi ja kaikki pääsivät vihdoin nukkumaan oikeisiin sänkyihin.

Aamuyöstä vähän ennen kolmea kiltahuoneelta löytyi virkeää porukkaa valmiina reissuun. Henen bussi starttasi kohti Pirkkalan lentokenttää. Pian oltiin jo pilvien yläpuolella kohti Riikaa. Päivä ei ollut vielä edes kunnolla alkanut, kun lauma teekkareita lähti 10h ajaksi valloittamaan aurinkoista Riikaa. Aamupala nautittiin amerikkalaisessa hampurilaisravintolassa.

Vatsat täynnä todellinen Riika-seikkailu lähti käyntiin. Kaupunki ei ollut kovin monelle tuttu paikka joten suuntana olivat lähinnä kivan näköiset paikat. Porukka kuitenkin halusi nähdä koko kaupungin ja se tapahtuisi vaivattomimmin jostain korkealta. Bongasimme hienon korkean rakennuksen, joka paljastui Latvian tiedeakatemiaksi. Kohta teekkarit pääsivät kokemaan Riikan 17. kerroksesta. Aurinko paistoi ja maisemat olivat hulppeat.

Korkealta bongasimme kivan näköisen torihallin, jonne lähdettiin talsimaan. Torilla aloitettiin tavaranvaihtohaaste. Tämä lähti yhdestä klemmarista ja vaihtelu päättyi halloween maskiin. Haasteen lopputulos oli se, että riikalaiset eivät ole kovin innokkaita tavaranvaihtajia. Onneksi monet saivat torilta ostettua tuliaisia ja mm. saunahattu lähti matkaan mukaan.

Reissumme ainoa virallinen osuus hoidettiin 07.09. yritysvierailulla Ögnin toimistolla Itävallan Wienissä erittäin näyttävän arkkitehtuurin, raviradan sekä ulkoilupuiston läheisyydessä. Ögni kertoi näkemyksensä rakennustensa lämmitys- ja viilennysratkaisuista, jotka pyörivät maalämmön ympärillä, totta kai myös tarjosivat laadukasta purtavaa. Kävimme firman esittelyn ja kysymysten jälkeen kierroksella toimistotiloissa, Ögnin rakennuttamilla opiskelijarakennuksilla ja Ögnin toimistotilan läheisyyteen rakennuttamien rakennusten lämmityksestä huolehtivan yksikön konehuoneessa. Konehuoneessa näytettiin ratkaisut kuin myös virheet (pullonkaula, joka oli hoidossa). Vierailu antoi erityisesti inspiraatiota ajatella rakentamisessa laatikon ulkopuolelta vaihtoehtoja.

- RAUNO

Torstai aamuna (ehkä 11 aikaan päivällä) haimme LIDListä aamupalaa Veeran, Isben ja Aapon kesken. Todellisuudessa ostoskoriin tuli alkoholipitosiakin tuotteita. Palatessamme hostellille sedät tulivat vastaan ja kertoivat lähtevänsä Bratislavaan. Tästä tulikin idea, että kyllähän nuorisokin sinne lähtee, vaikka iltapäivän puolelle tämä jäikin. Nopeet safkat ja suihkut ja sit lets mennään! Porukkaan kuuluivat edellä mainittujen kauppalaisten lisäksi Hilla, Ada, Camilla, Markus, Jussi ja Eero.

Junalippujen ostossa tapahtui oma sekoilu, kun osa sai ostettua 11€ lipun (vain yhteen suuntaan) ja osa 16€ lipun (meno-paluu + bratislavan paikallisliikenteen). Eli tästä seuraaville vinkkinä Wienistä pääsee Bratislavaan ÖBB junalla, mutta valitkaa se kalliimpi lippu, joten hyöty isompi. Junamatka taittui tietenkin moskan ja väliunien avulla.

Bratislavaan saapuessa sään piti olla lämmin ja Veeran sanojen mukaan tunnin sisään piti tulla vettä kolme tippaa naamalle ja täts it. No todellisuus oli kylmä tuuli ja rankkasateen kuuro heti juna-asemalta poistuessa. Turvauduimme kapakan katokseen ja siitä ruuan kautta paikalliselle ostarille ostamaan lämmintä vaatetta päälle.

Matka jatkui ostarilta taas LIDLiin, jossa pojjaat olivat rehdisti kaljaostoksilla. Viina osastolla paikallinen nuoriso tuli kysymään ovatko he jokin bändi, koska lakit aiheuttivat hämmennystä. He suosittelivat giniä, joka ei ollut lähellekään giniä. Tarkemman tutkimuksen jälkeen se todettiin vain rehdiksi 40 % viunaksi.

Rehtien juomien ja lämpimien vaatteiden jälkeen nuoriso suuntasi vanhaankaupunkiin, josta löytyi perinteiset haalarimerkit. Matkalla oli myös suomalaisen taiteilijan näyttelyn kyltti. Museon sisäpihalla otimme ”luokkakuvia” ja patsaskuvan kopio. Kirkot tuntuivat myös olevan reissun juttu, joten kyllä Bratislavankin paikallinen vanha kirkko piti katsastaa (osa meinasi jäädä nukkumaan penkeille, kun taisi jo matka painaa näin kolmantena päivänä).

Väsymyksestä huolimatta, porukka lähti kipuamaan linnalle. Tässä vaiheessa ”Äiti ja lapset” ryhmän 9 hlö ryhmä jakautui vahingossa nopeiden pasien takia IGOR ja TÄTI porukkaan. Myöhemmin myös tämä IGOR ryhmä tunnetaan Hostel Ellin lisähuoneiston tupakeittiön valtaamisesta siskonpetiä varten. Tässä vaiheessa IGOR nuoriso aloitti myös perinteen sekä 10 sekunnin että 3 sekunnin nopeista case kuvista.

Linnan jälkeen vaihtoehtona oli lähtö juna-asemalle ja klo 20 junalla kotiin tai ruuan kautta vasta klo 22 junalla Wieniin. Tädit valitsivat aikaisemman junan, kun nuoriso valitsi italialaisen ravintolan maukkaat pizzat ja pastat. Tästä myös alkoi niin sanottu viiniränni, eli jokaisesta ravintolasta tuli tilata koko reissun aikana yski viinipullo kuuteenpekkaan. Samalla myös tuli otettua BeReal, jonkun turistimamman kuvaamana. Myöhemmin juna-asemalla kohtasimme TARAKIn sedät. Junassa väsynyt porukka päätyi laittamaan kaiuttimesta soimaan myös Jenny biisin, joten sauna Jenny muotoitui juna Jennyksi. Lisäksi Erkan discomovit tuli tutuksi matkan aikana hard style musiikin tahtiin. Saapuessamme Wieniin illan pimeinä tunteina matkalta löytyi myöt killallemme pieni muisto.

- JUNNUT / IGORIT / ÄITI JA LAPSET

Viimeinen päivä Wienissä tuli suunnitella siten, että matkalaukut saadaan säilöön. Suurin osa excuporukasta oli suunnitellut vievänsä laukkunsa valmiiksi bussiasemalle (joka osoittautui lopulta huonoksi valinnaksi, koska lokerikko oli epäkunnossa). Päivä kuitenkin alkoi kommelluksilla, kun naistenhuoneen matkalaukut jäivät hostellin hissiin jumiin. Onneksi joku asukas avasi meille hissin (joka siis aukesi vain avaimella, joka oli jo huoneiston keittiönpöydällä lukittujen ovien takana).

Nuoriso suuntasi nokkansa ja laukkunsa muusta porukasta poiketen eläintarhalle, koska tiesimme että siellä on laukkusäilytys infopisteen yhteydessä. Eläintarhassa ihmeteltävää riitti 5 tunniksi tarhan juomatarjonnan ansiosta. Etenkin pingviinit aiheuttivat kiivasta ihmettelyä. Toisinaan eläimillä saattoi olla suurempi ihmettely suomalaisia villieläimiä kohtaan, varsinkin gibboneilla. Kohokohtana olivat kuitenkin norsut ja lisämateriaalia tästä voi halutessaan pyytää Eerolta.

Eläintarhan sulkeutuessa matka jatkui bussiasemalle metrolla. Yleisesti ottaen Wienissä oli hyvä ja toimiva liikennejärjestelmä, jonka avulla oli helppo kulkea. Lisäksi kaupungissa olivat hyvät kaupunkipyörät, joita nuoriso käytti aktiivisesti aikaisempina päivinä. Bussiasemalla tuli kiire vielä kauppaan ja nopeille kanakebu döner kipoille. Hetkellisesti bussiasemalla jaettiin käskyjä kuin armeijassa, jotta porukka saatiin jonoon lippujen mukaisesti. Tästä alkoikin 12 tunnin ”huonon unen” bussimatka Splitiin kuunnellen bussikuskin suosikki biisiä: Waikikia.

- JUNNUT / IGORIT / ÄITI JA LAPSET

Tiedossa oli 12 h bussimatka Wienistä Splitiin. Tavoitteena oli nukkua, mutta sehän ei ollut mahdollista bussikuskin äkkijarrutusten, sisätilan valojen vilkuttelun ja maan rajoilla olleiden tullitarkastusten takia. Ajotyyli oli välillä uhkarohkeakin ja todella, vähintään tunnin välein tapahtui jotain, mikä herätti unesta. Slovenian ja Kroatian rajalla bussi jouduttiin tyhjentämään kahteen otteeseen passitarkastuksia varten. Todellisuudessa kaikkien passeja ja henkilökortteja ei edes skannattu, mutta tarkastus vaan tuli olla tehtynä. Aamu kuitenkin vihdoin valkeni 10.9. Splitissä kauniissa vuoristonomaisissa maisemissa, josta näki pitkälle merelle. Lämpötila oli korkeampi kuin Wienissä ja ilmankosteus sai hikoilemaan. Uuden hostellin henkilökunta oli ystävällistä ja tavaroiden vienti onnistui jo aamusta. Päivä meni pitkälti yöunien uusimisessa esimerkiksi uimarannalla auringon lämmössä. Kiitti ja kuitti allekirjoittaneelta.

Päivä kulunut porukalla kaupungilla ja eläintarhassa. Matkalaukut säilyneet milloin missäkin ja askeleita on jokaisella varmasti yli 10 000. Väsynyt exquporukka saapuu vähitellen Wienin pääbussiasemalle, joka on sisätiloiltaan lähes samankokoinen kuin rakas kiltahuoneemme ja oli muutoinkin menossa kiinni. Bussi oli tulossa vasta lähempänä ilta 10 paikalle, joten väsyneet teekkarit asettuivat siltojen alle penkeille lepäämään kuin kodittomat hassu hattuiset oliot. Ennen bussin saapumista hoidettiin matkalaukkuihin tägit ja porukka lippujen mukaiseen järjestykseen ”JONOON JÄRJESTY” -huutojen kera kuin armeijassa konsanaa.

Bussin saapuessa syntyi suuri kielimuuri. Kuski ei puhunut englantia, joten ulkoexqun apu Veera hoiti tilanteen omaperäisien viittomakielien avulla. Hauskana juttuna oli se, että XQ porukka oli järjestynyt tavaroineen jonoon bussin keulasta alkaen, mutta ilmiselvästi bussikuski ei halunnut vastaanottaa meitä siten, vaan jonon tuli järjestyä uusiksi bussin takaovelta alkaen Tärkeä siirto :D Lopulta kaikki saatiin bussiin ja muutkin matkustajat vielä mahtuivat, mutta olivat kärttyisiä siitä, ettei Flix bussin tarjoamat paikkavaraukset enää pitäneet paikkaansa ison ryhmämme takia.

Bussimatka oli väsyttänyt porukkaa entisestään. Lepo oli tarpeen, mutta Hostel Elliin ei voinut jäädä heti aamusta nukkumaan siivous prosessin ollessa kesken. Porukka hajaantui jokainen omille teilleen, mutta käytännössä suurin osa oli iltapäivään mennessä palannut hostellille nukkumaan, jotta jaksaa jatkaa Splitin yöelämään. Koska jokaisella omanlainen päivä, mutta tässä nuoriso osaston osuus. IGOR JUNNUJEN kuuden hengen porukka siirtyi hostellilta päiväksi rannalle. Ravintolat olivat kiinni puoleenpäivään saakka ja nälkä oli kova. Lopulta ruoka tuli pöytään tunnin odotuksen jälkeen ja pizzan suolaisuus oli taivaallista kuumassa hieman nestehukkaisessa tilassa. Ruokalepo suoritettiin auringonottaessa ja rusketusrajoista ei ollut vielä tietoa vastuullisen aurinkorasvan käytön myötä. Vesi oli kirkasta, viileää ja huomattavan suolaista (yök). Mutta olihan siellä mukavaa vain istuskellakin ja nauttia viileyden ja kuumuuden tasapainosta. Siitä muistona tämä postikorttikuva (alla) ”Äiti äiti, tuu ottaa kuva”.

Unisuus jatkui hostellilla illalla mutta yöelämä toi exqu porukkaan aktiivisuutta ja seikkailu alkoi dönereillä ja jatkui keskustan rantapuistosta aina Vanilla baariin jossa juhlittiin juuri Kroatian voittoa vesipallossa. Kotiin eksyttiin ehkä lähempänä neljää aamulla. Löysimme matkalla JUNNU porukan kanssa Hämeenpuiston omaisen puiston, jossa oli vesipiste juomahanoineen, mikä pelasti janoisat opiskelijat ja virkisti mieltä.

Ensimmäisen Splitissä vietetyn yön jälkeen useimmat olivat päässeet toipumaan edellisyön bussimatkasta. Aamupäivästä tutustuttiin kaupunkiin ja oleskeltiin rauhakseen uimarannalla. Päivän mittaan käytiin myös täydentämässä ruoka- ja juomavarantoja hostellimme lähellä sijaitsevassa Lidlissä tietäen, että tästä tulee useimmille myöhään venyvä ilta. Lidlissä tutkiskeltiin tuotetarjonnan eroja Suomen ja Itävallan kauppoihin verrattuna. Yllättäen myymälöiden ulkonäkö ja sisältö oli lähes vastaavan-

vastaavanlainen, mutta huomasimme ainakin kyseisen kaupan tarjonnassa olevan huomattavasti suomalaista versiotaan enemmän juomavalikoimaa ja merkittävästi vähemmän elintarvikevaihtoehtoja. Muutamille meistä sattui myös silmään kausituote työkalujen eri myyntiajankohta sekä erityisesti Parkside Afterwork-oluet.

Iltapäivällä seurueemme siirtyi vielä takaisin rannalle uimaan ja rentoutumaan, kunnes auringon heltymättömän paahteen aiheuttama jano johdatti meidät opiskelijaystävällisillä hinnoilla varustetun rantabaarin puolelle jatkamaan rentoa ajanviettoa. Auringon laskiessa päätimme käydä hostellilla peseytymässä ja valmistautumassa illanviettoon kaupungin vanhassa keskustassa.

Illanvietto jatkui kaupungin vanhassa keskustassa, Diocletianuksen palatsin muurien sisäpuolella olevilla kapeilla kaduilla, joilla sijaitsi erilaisia illanviettopaikkoja. Ulkonakin oli mukava oleskella, kun lämpötila ei yölläkään laskenut alle 20 asteen, joten illan lopuksi kävelimme pienellä porukalla muutaman kilometrin matkan takaisin majoitukseen.

- Olli

Ulkoexcursion seitsemäntenä päivänä, kun olimme jo hyvin kotiutuneet Splittiin, päätimme lähteä päiväreissulle KRKA:n kansallispuistoon, joka on erityisen tunnettu vesiputouksistaan. Matka paikan päälle kesti hieman yli tunnin bussilla, minkä väliin mahtui serpentiiniteitä ja Game of Thrones -sarjastakin tuttuja linnojen kuvauspaikkoja. Viimeiset 3 kilometriä matkasta kuljettiin veneellä maisemissa, jotka muistuttivat hieman Taru sormusten herrasta -elokuvan kuvauspaikkoja. Alkuosa kierroksesta piti sisällään lähinnä paljon hienoja putouksia ja vertikaalista nousua.

Puolivälissä kansallispuistokierrosta tuli otollinen hetki käydä syömässä, kun löytyi upea näköalapaikka, joka sijaitsi korkealla sekä geologisesti että hintojensa puolesta. Kyllä siinä opiskelijaa vähän alkoi hirvittämään, kun desimaalipilkku vaihtoi tuttua paikkaansa jo juomatilauksen kohdalla, mutta olihan sitä kumminkin jo 1,5 km kävelty – ja noh lomallahan sitä ollaan. Ruoka oli herkullista, minkä huomasi myös lautaselle kerääntyneiden ampiaisten ja jalkojen ympärillä kiehnäävien kissojen määrästä. Tankkauksen jälkeen päästiin jatkamaan matkaa – tai siis ketkä pääsi, ketkä ei. Paikallinen ruoka alkoi jälleen kerran ilmoitella läsnäolostaan ruoansulatusjärjestelmässä ja parille seurueemme jäsenelle tulikin yllättäen kova tarve päästä niihin muutamaan harvaan yleiseen käymälään. Kuinkas ollakaan, sieltä oli juuri saapunut kaksi bussilastillista eläkeläisiä, jotka olivat juuri ennen kerenneet parkkeerata tähän käymäläjonoon. Heitä oli oikeasti 50–100 hengen suuruinen ryhmä, joista suurin päätyi kyseiseen jonoon. Emme jäänet seuraamaan loppuun tätä murhenäytelmää, mutta kyllä tämä parivaljakko sieltä sitten hymyillen meidät jossain kohtaa otti kiinni. Ei edes viitsinyt kysyä, miten tämä tilanne päättyi.

Tauon jälkeen aika kuluikin sitten tutkiessa vähän erilaisia hankalapääsyisempiä sivunähtävyyksiä, ja ohitellessa tätä pääpolulla meidät kiinni ottanutta massiivista eläkeläisryhmää mitä mielenkiintoisemmista paikoista. Tässä kohtaa vastaan tuli paljon

teekkarien huomion kiinnittävää vanhempaa tekniikkaa. Löytyi muun muassa paljon erilaisia siipipyöriä ja turbiineja, joiden avulla potentiaalienergiaa oli aikoinaan valjastettu liike-energiaksi. Jokaiselle härvelille oli oma mielenkiintoinen tarinansa ja tarkempi selitys sen funktiosta, minkä vuoksi niiden tutkiskeluun saikin melko hyvin aikaa uppoamaan. Aikaa oli niin reilusti käytettävissä, että sitä riitti hyvin jopa erilaisten mekaanisten ratkaisujen arvostelemiseen ja esityksiin siitä, kuinka hyötysuhdetta saisi huomattavasti parannettua.

Loppumatkasta pysähdyttiin iltapäivänuotiolle, jossa Leppälä näytti videoita alkumatkasta. Onneksi kyseinen tuokio ei kuitenkaan päätynyt mihinkään kansalliseen televisioformaattiin. Tämän jälkeen alkoikin jo kierroksen loppu häämöttää. Sellainen tunne kuitenkin oli, että jotain jäi puuttumaan ja loppumetreillähän se sitten valkeni. Puuttuva elementti oli tietenkin paikallinen teekkarikaste. Uiminen oli ehdottomasti kielletty, mutta sääntöjä pitkään ja hartaasti tulkittuamme päädyimme yhteisymmärrykseen, että teekkarikaste on ok. Eikä aikaakaan, kun ohitse viuhahti aataminasuinen teekkari ja kuului molskahdus. Suurta neuvottelua ei siis koskaan käyty vapaaehtoisista eikä siitä sen enempää äänestetty. Koko tilanne oli itseasiassa ohi nopeammin kuin mitä keskimääräisellä puistonvartijalla kestää huutaa ”SEIS!”. Paluumatkalla päätettiin venematkan sijasta kävellä bussille ja matkan varrella käytiin vielä uimassa joutsenten kanssa. Päivän päätteeksi koko seurue oli melko finaalissa ja suurin osa menikin hostellille päästyään suoraan sänkyyn latailemaan akkuja, mutta kyllä siitä pieni osaseurue lähti vielä iltaa viettämään.

13.9. Setien veneretki ja muita tarinoita

Reissun yhdeksäs aamu sarasti kauniina ja aurinkoisena, kun varttuneempi vanhusjaosto nousi ottamaan uuden päivän vastaan muiden vielä nukkuessa. Kokeneet konkarit eivät antaneet pienen reissuväsymyksen häiritä, kun tilataksin nokka kääntyi kohti Splitin satamaa. Luvassa oli kokonainen päivä saariston tutkimista vuokratulla veneellä. Ensimmäinen haaste iski jo satamassa, kun viisikko alkoi metsästämään jääpaloja, jotta koko päiväksi varatut virvokkeet pysyisivät mahdollisimman lähellä 273,15 kelviniä. Pienen aamukävelyn ja paikallisen huoltsikan myötä tämä haaste oli selätetty ja merelle lähdettiin entistä itsevarmempana.

Koska yhdelläkään seurueesta ei rannikkolaivurin pätevyyksiä löytynyt, oli veneen mukaan otettava myös paikallinen kippari Ivan. Trogirissa kasvanut kippari paljastui erinomaiseksi oppaaksi ja päivän alustava reittisuunnitelma saatiinkin nopeasti kasaan. Lyhyen tuokion kuluttua saavuimme ensimmäisenä edellä mainitun Trogirin edustalle. Hitaasti ohi lipuessa saimme asiantuntevan historiakatsauksen tähän UNESCOn maailmanperintökohteeseen. Trogirin ohi päästyä alkoi houkutus kristallinkirkkaaseen siniseen veteen pulahtamisesta kasvaa suureksi. Niinpä pysähdyimme kipparin suosittelemaan rauhalliseen poukamaan uimaan ja snorklaamaan.

Uinnin ja auringosta nauttimise’n jälkeen keula kääntyi kohti kenties seudun tunnetuinta rantanähtävyyttä, Blue Lagoonia. Täksi kyseiseksi Blue Lagooniksi kutsutaan kolmen saaren; Veliki Drvenikin, Krknjas Velin ja Krnkjas Malikin muodostamaa suojaisaa laguunia, jossa veden väri vaihtelee vaaleansinisestä tummaan ja turkoosiin pohjan vaihtelevasta koostumuksesta riippuen. Tässä turistien ylikansoittamassa kohteessa koimme myös päivän suurimman pettymyksen: Blue Lagoonin rantabaarista ei saanut Blue Lagoon -drinkkiä! Laguunin kauneutta ei käynyt kieltäminen, mutta se ei kuitenkaan osoittautunut edes päivän parhaaksi uintipaikaksi. Laguunissa ollessa alkoi jo nälkä hiipiä ja päätimmekin seuraavaksi lähteä ruokaa metsästämään. Tällä kertaa ei valitettavasti jaimellisesti, sillä olimme edellisenä päivänä peruneet

alkuperäisen ajatuksen kalastusvälineiden vuokraamisesta veneen mukana. Paikallinen kipparimme osasi neuvoa seudun parhaan (vai parasta provikkaa maksavan?) ravintolan. Suuntasimme siis Soltan saarella sijaitsevan Maslinican kylän suunnalle. Itse kylän satamaan meillä ei ollut asiaa, veneen hintalapun perään olisi pitänyt lisätä ainakin kahdesta kolmeen nollaa lisää. Onneksemme ravintola sijaitsi vasta seuraavassa poukamassa. Samainen teema alusten suhteen jatkui kuitenkin myös siellä ja ajelehdimme ökyjahtien ja suurten purjeveneiden ohitse pieneen laituriin. Heikompi hermoisella olisi saattanut tässä kohtaa kauhukuvat ravintolan hintatasosta hiipiä mieleen, mutta tämä akateemisesti varttuneempi ja työelämään juurtunut osasto ei moisille ajatuksille antanut sijaa.

Myöhäisen ja täyttävän lounaan jälkeen oli vielä aikaa suunnata samaisella Soltan saarella sijaitsevaan syrjäiseen uintipoukamaan. Siellä ajoimme ankkuriin ökyjahdin viereen, jossa kipparimmekin oli aiemmin työskennellyt. Kysyessämme vuokrahintaa viereiselle veneelle, ja sen ollessa alle 100 000 € viikossa, päätimme yhteistuumin että seuraavalla kerralla emme tyydy pieneen moottoriveneeseen. Tämä viimeinen välietappi paljastui koko reissun parhaaksi paikaksi niin uinnin, snorklauksen kuin kalliokiipeilynkin (ja hyppimisen) osalta.

Lopulta oli aika suunnata takaisin päin. Veneemme kotisatama oli Trogirissa, joten päätimme jäädä siellä kyydistä. Nautimme loppuillan historiallisesta miljööstä, auringonlaskusta ja paikallisten eläkeläisten jännittävistä petankkipeleistä.

Itse ravintola sijaitsi poukaman perällä jyrkän kukkulan päällä. Ruokalistalla oli muutamia vakioannoksia, mutta pääasiassa se koostui samana päivänä pyydetystä kalasta ja valikoima vaihteli näin ollen päivittäin. Valitsemamme tuoreet kalat grillattiin avotulella ja tällä kertaa lautasille valikoitui ainakin tonnikalaa, meribassia ja kolmatta kalaa, jonka nimeä kukaan ei muista. Tässä kohteessa ei joutunut millään aspektilla pettymään. Palvelu oli erinomaista, maisemat upeat, ruoka herkullista ja lasku koko ulkoexcun ylivoimaisesti kallein.

Myöhäisen ja täyttävän lounaan jälkeen oli vielä aikaa suunnata samaisella Soltan saarella sijaitsevaan syrjäiseen uintipoukamaan. Siellä ajoimme ankkuriin ökyjahdin viereen, jossa kipparimmekin oli aiemmin työskennellyt.

Maanantai iltana nuorisporukka teki päätöksen lähteä seuraavana aamuna vuokra-autolla Krkan vesiputouksille. Todellisuudessa vesiputouksille päästiin keskiviikkoiltana. Tiistaina oli ensimmäinen todellinen auton vuokrausyritys. 25-vuotiaina tila-auton vuokraaminen osoittautui melko hankalaksi. Tarjolla oli vain pieniä henkilöautoja. Lopulta päädyttiin vuokraamaan yksi henkilöauto, jonka oli määrä maksaa 60€, mutta lopullinen hinta vakuutuksineen olisikin maksanut lähemmäksi 1000€. Tässä kohtaa vuokrafirmasta lähdettiin aikapikaseen. Keskiviikko aamuna vuokraaminen viimeinen onnistui toisesta vuokrafirmasta. Kaikkien yllätykseksi saimme uusimman kaikilla lisävarusteilla varustetun automaattivaiheisen huippu auton jonka takakonttiin mahtui täydellisesti. ;)

Vihdoin ja viimeinen päästiin uhmaamaan Croatian liikennettä. Tavoitteena oli välttää tietulleja, jonka takia ajoimme maisemareittejä pitkin. Matkalla ensimmäinen kohde oli joku linna, jonka huipulla pelattiin erittäin korkea moska. Josta sitten jatkettiin mummon hodareiden kautta vesiputouksille. Matka sujui ikkunat auki läpi Croatian erämaan. Matkan varrella huippu autolla kilpailtiin mm. junaa vastaan voitokkaasti. Lopulta saavuttiin Krkan vesiputouksille. Maisemat olivat huikeita ja kaiken edeltävien päivien vaivan arvoista. Takaisinajomatkalla käytiin uimassa pienellä uimarannalla. Ihmetystä erityisesti aiheutti se, että vesi oli pohjasta kaikista lämpimintä.

Reissun viimeinen illallinen nautittiin Splitin viereisessä pikkukaupungissa Trogirissa. Tähänkin illalliseen kuului viinipullo. Kuski ei huomannut tilanneensa ison oluen, jonka takia kuski vaihtui takaisinajomatkalle.

PS. Make odottelee vieläkin rahojaan takaisin auton vuokratakuusta.

Ulkoexculla päästiin kokeilemaan moskan pelaamista korkeammalla kuin koskaan, linnoitus sijaitsee 360 metrin korkeudessa. Pelialusta oli hyvä, mutta peli olisi sujunut vielä paremmin Liuskemestarien @liuskemestarit kivillä. Ohessa myös pari muutakin kuvaa hienoista kivipinnoista, vaikka Suomesta olisi löytänyt paremmat.

Kilpaileva, toiseksi korkein moska suoritettiin linnassa myös yhtä alemmalla tasolla ennen sisäänpääsyportteja.

Viimeisenä matkapäivänä oli ohjelmassa matkustaminen takaisin koti-Hervantaan. Enemmän ja vähemmän väsyneiden teekkareiden kotimatka Splitistä alkoi aamuisella taksimatkalla lentokentälle. Ennen Suomeen saapumista oli edessä vielä reissun viimeinen etappi, vajaan kuuden tunnin välilasku Amsterdamissa. Ensimmäinen, noin kahden tunnin mittainen lentomatka oli hyvä hetki kerätä voimia, sillä ainakin reissun setäsektori näki tilaisuuden tutustua välilaskun aikana Amsterdamin kulttuuriin ja nähtävyyksiin.

Lennon laskeuduttua etsimme tiemme ulos lentokentältä ja ostimme menopaluu-lipun paikallisjunaan, jolla pääsimme keskustaan Amsterdam Centraal- rautatieasemalle. Keskustaan saavuttuamme olimme erittäin nälkäisiä matkustamisen jäljiltä, joten Splitin elämyksellisten aterioiden jälkeen valitsimme ruokapaikaksi vähemmän kulinaristisen mäkkärin. Koska olimme päättäneet tutustua kulttuuriin ja aikaa oli hyvin rajallisesti, suuntasimme ruokailun jälkeen pienelle kaupunkikierrokselle ja eksyimme kanaalin varrelle, jota reunustivat punaiset lyhdyt. Seurueemme onnistui välttämään maalliset houkutukset, mutta paikallisen kioskin Brownie-hyllyä yksi meistä ei voinut vastustaa. Brownie osoittautui kuitenkin pienoiseksi pettymykseksi, sillä se oli maultaan ”ihan perus” ja aiheutti lähinnä lisää väsymystä.

Täysin kylmäksi vierailu Amsterdamissa ei setäsektoria jättänyt, sillä osa meistä löysi reissun viimeiset tuliaiset punaisilla lyhdyillä reunustetun kanaalin kaupoista. Matkaan tarttui muun muassa kauniita nahkaisia rannekoruja, joita joku nuorison edustaja voisi kuvailla ”raffiksi”. Tuliaiset tuottivat iloa jo lentokentän turvatarkastuksessa, kun henkilökunta päätti tarkastaa yhden tuliaispusseista. Tästä selvittiin kuitenkin kunnialla ja pussin omistaja sai tarkastajalta iloisen hymyn. Kertoman mukaan hymy oli herkässä myös koto-Suomessa, kun tuliaiset pääsivät testiin. Tästä voisi kirjoittaa oman artikkelinsa hieman toisenlaiseen lehteen, mutta todettakoon, että reissun viimeinenkin etappi osoittautui käymisen arvoiseksi Viimeisen lennon laskeuduttua Helsinki-Vantaan kentälle oli edessä enää paluu Hervantaan Henen kyydissä, reissun viimeisen Hittiputken soidessa..

Kaiken kaikkeaan aivan älyttömän hauska reissu ja kiitos kaikille mukana olleille!

Aapo Joensuu

Ada Pietiläinen

Aku Aaltonen

Arttu Valkama

Camilla Lipponen

Eero Peltomäki

Essi Kankkunen

Hilla Karaksela

Isabella Salokivi

Jarno Leppälä

Jere Pohjonen

Joni Pahkuri

Juha-Matti Kokkonen

Juho Kuusikko

Juho Lautala

Jussi Jalonen

Justus Leppäaho

Konsta Karkimo

Laura Jyväkorpi

Markus Paavilainen

Mikko Anttila

Miro Seppälä

Olli Kaakinen

Ranuo Raisio

Rudolf Vork

Santtu Poikela

Tiitus Huhdanmäki

Tiitus Lehtonen

Tuomas Paaso

Veera Manninen

Reissua tukemassa:

Matkassa mukana myös