TARAKI 3/22

TARAKI

Pääkirjoitus

Moikka, ja tervetuloa vuoden 2022 viimeisen TARAKI-lehden pariin! Takana on melkoinen syksy ja toivottavasti jo tässä kohtaa joulukuuta ainakin melkein jokainen teistä on saanut lukuvuoden kouluhommat pakettiin ja silmäilee tätä pääkirjoitusta lomatunnelmissa. Itse voin ainakin todeta, että joululoma ei ole varmaan ikinä tuntunut näin hyvältä.

FPääkirjoitus

Takana on tosiaan tapahtumantäyteinen syksy, joka on muuten ensimmäinen ”normaali” syksy sitten meikäläisen fuksivuoden 2019. Paluu normaaliin on elävöittänyt sekä kampus- että tapahtumakulttuuria, mutta pakottanut opiskelijat oikeasti myös raahautumaan niihin pakollisiin harkkoihin läpi räntäsateen kahdeksalta aamulla, kun osallistuminen peiton alta omasta sängystä ei olekaan enää vaihtoehto. Näin jälkikäteen voikin todeta, että kaikessa kauheudessaan korona toi myös hyviä asioita meidän kaikkien opiskelijoiden arkeen ja pakotti yliopiston ottamaan melkoisen digiloikan, jota onneksi myös edelleen hyödynnetään.

Joka tapauksessa paljon on ehtinyt elokuun jälkeen tapahtua! Kohokohtina voidaan varmasti mainita killan 55-vuosijuhlat ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen järjestetty TARAKIn ulkoexcursio, joista yhdessä muiden syksyn tapahtumien kanssa voi tästäkin kyseisestä numerosta lukea. Mainittakoon vielä, että excutiimin kanssa koottiin ulkomaan reissulle vielä ihan omakin numeronsa TARAKI-lehteä, jota kannattaa käydä jo pelkästään hienojen reissukuvien vuoksi vilkaisemassa!

Lähdin mukaan TARAKIn järjestöhommiin hieman vahingossa, mutta onneksi lähdin. Kulunut vuosi ja erityisesti syksy on ollut kiireistä aikaa, mutta matkan varrella on oppinut paljon ja ymmärtänyt sen, että hommat eivät tapahdu itsestään. Kerta toisensa jälkeen olen päässyt ihastelemaan sitä, kuinka paljon energiaa ja omaa aikaansa ihmiset jaksavat, ja ennen kaikkea haluavat, laittaa killan toiminnan eteen. Mikäli järjestöhommat edes pikkuisen kiinnostavat, kannattaa hommiin lähteä mukaan!

Joulu osuu tänä vuonna työssäkäyvien näkökulmasta ikävästi viikonlopulle, mutta toivottavasti kaikki pääsevät nauttimaan joulusta ja hengähtämään hetkeksi. Akkujen lataaminen näin loppuvuodesta on tärkeää, että tammikuussa koululle on mukava palata. Itse aion ainakin herätä jokaisena loma-aamuna vasta aamupäivän puolella potematta siitä ollenkaan huonoa omaatuntoa. Kokeile sinäkin!

- Vilma Heinonen, päätoimittaja 2022

// Takakansi: Teemu Maunula // Painos: 20 kpl // Paino: Coloro //

Päätoimittaja: Vilma Heinonen // Julkaisija: Tampereen Rakentajakilta ry // Toimitus: Aleksi Heininen, Veera Manninen, Onni Hämäläinen, Niko Kauppi, Joonas Vilen, Mirva Kallström, Laura Jyväkorpi, Laura Tertsunen, Tuomas Hakamäki, Waldemar Lahtinen, TAAVI XXXVII, Laura Heino // Kansikuva: Vilma Heinonen // Kuvituskuvat: Rauno Raisio, Veera Manninen, Aino Aulasmaa, Lotta Kokkonen, Laura Jyväkorpi, Laura Tertsunen, Justus Leppäaho, Anniina Söderholm, Siina Siuvo, Tuomas Hakamäki

Puheenjohtajan palsta

Täytyy sanoa, että vuosi on vierähtänyt taas kerran melkoisen nopeasti. Ja olipahan vuosi! Tähän heti jutun alkuun haluan kiittää jokaista tämän vuoden mahdollistanutta henkilöä.

Kun syksyllä 2017 pääsin TTY:lle opiskelemaan, en voinut kuvitellakaan millaista elämäni olisi viiden vuoden kuluttua. Tai no kuvittelin kyllä, mutta voi miten väärässä olinkaan. Fuksisyksynä en ollut kiinnostunut järjestötoiminnasta. Toki nautin killan ja muiden tahojen järjestämistä tapahtumista, mutta järjestötoiminta ei ollut minun juttuni. Tiesin tämän, sillä olinhan ala-asteella ollut oppilaskunnassa ja äitini vanavedessä vanhempainyhdistyksen touhuissa.

En ihan varmaksi muista, mutta taisin jo fuksina hakea killan hallitukseen. Varma olen siitä, että valituksi en tullut. Tuutoriksi minut kuitenkin valittiin. Tuutorinti oli minulle ensikosketus yliopistotason järjestöhommiin. Ja voi pojat kuinka siihen pyöritykseen päästyä on vaikeaa lopettaa. Neljän vuoden hallitushommat eri järjestöissä ovat toki olleet kuormittavia, mutta samalla äärimmäisen antoisia. Aktiiviksi päädyttyä on ollut pakko laajentaa sosiaalisia piirejä pienen ydinporukan ulkopuolelle. Ilman vastuupestejä tuskin olisin lähtenyt laajentamaan kaveriporukkaani ydinporukan ulkopuolelle. Onneksi kuitenkin tein niin. Hallitushommien yhteydessä huomasin, että vanhemmat opiskelijat (dippavaiheen) eivät ole mitään kiltahuoneen hämärimmässä nurkassa, erinäisissä kellareissa tai M-siiven tietokoneluokan takarivissä asuvia pahoja peikkoja, vaan he ovat mahtavia tyyppejä, joille uskaltaa puhua. Ja kun heiltä pyytää apua, he auttavat.

Olen todella kiitollinen teille kaikille tästä vuodesta! Tässä kohtaa tekisi mieli sanoa, etten vaihtaisi hetkeäkään, mutta vuosi on ollut geopoliittisesti hankala ja olisi väärin olla toivomatta vähintäänkin stilistisiä muutoksia vuoteen. Tämä vuosi jää varmasti meille kaikille mieleen. Ainakin itselleni se jää mieleen elämäni ehkä villeimpänä vuotena. Olisi väärin väittää, etteikö vuosi olisi ollut raskas. Isoihin saappaisiin hyppääminen on aina vaikeaa ja kun tähän yhdistää työnteon, koulun ulkopuolisen sosiaalisen elämän ja levon, on päivän tunnit aika vähissä. Mikäli sinusta tuntuu, että päivän tunnit ovat vähissä tai lopussa, pyydä apua. Harkkatöihin löytyy apuja, järjestöhommiin löytyy apuja, henkilökohtaisiin asioihin löytyy apuja. Harva asia on myös oikeasti pakollinen. Edes killan pyhin eli toimintasuunnitelma ei saa olla se viimeinen niitti, joka polttaa ihmisen loppuun. Antakaa asioiden olla hoitumatta, jos vaihtoehtona on hoitaa asia ja palaa loppuun.

On kuulemma tärkeää, että valmistuva diplomi-insinööri muistaa joitakin vakioita ja kaavoja. Hän voi varmasti droppailla näitä vakioita kahvipöytäkeskusteluissa ja hän on uudessa työssä aloittaessaan muutamia sekunteja nopeampi kuin sellainen, joka ei osaa kaavoja ja vakioita ulkoa. Huomaatte varmaan miten tärkeäksi koen tämän taidon. Osa opinnoistamme mahdollistaa juuri näiden kaavojen ja vakioiden osaamisen. Järjestöhommat taas opettaa sosiaalisia taitoja, itsensä johtamista sekä kaikkien lempparia eli ryhmätyötaitoja. Ehkä katson asiaa omien tummansinisten lasieni läpi, mutta järjestöhommat ovat parasta mitä yliopistossa voi tehdä. Lähtekää toimintaan mukaan, käykää tapahtumissa ja jos mieleisiä tapahtumia ei löydy, pyytäkää niitä. Asioilla on tapana järjestyä, kun vaan pyytää.

Kiitos, Aleksi Heininen Puheenjohtaja 2022

Matkapäiväkirjan tekijä: Veera (se Heta-koiruuden mamma)

Matkaseura autossa: Ella, Isabella ja Riku (+henkisesti matkassa mukana Niklas)

Matkustusvälineet: Volvo XC60, saunalautta, kirkkovene

Ajankohta: 8.-10.7.2022

Perjantaityöpäivä anottu vapaaksi, hoidettu viimeiset pakkaukseen liittyvät paniikit ja yritetty muistaa lähinnä kriittisimmät tavarat, mutta käytännössä otettu mukaan kaikki sadekelin Gore-Tex vaatteista auringonottoon ja aurinkorasvaan. Aamulla autojen vaihtokauppa iskän kanssa, joten lähes kaksimetriä pitkä isäni saa kompuroida viikonlopun pikku Audilla, jotta tytär saa katumaasturin suksibokseineen. Oli hyvä valinta, koska takaluukku ja suksiboksi tuli kyllä 4 läsnäolevan henkilön sekä kahden jo Sulkavalle matkanneen toverin tavaroista täyteen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi vielä pitänyt olla yksi ihminen tavaroineen lisää, mutta korona yllätti lähtöaamuna.

Tampereelta lähtö sujui mutkitta. Kaikki muisti teekkarilakit, joten jeejee kaasupohjaan ja musiikit täysille. Todelliset mutkat ja naurut sitten vasta myöhemmin ennen Sulkavalle saapumista. Matkan keskusteluaiheet keskittyivät serkun kummin kaiman aikaisempien asuinpaikkojen bongaamiseen ja rakennusteknisten yksityiskohtien analysointi.

Valtatie 12 varrella sijaitsevassa Koskikartanossa kohtasimme toverimme. Huomasimme parkkeeratun auton keulassa teekkarilakit niin ei ollut vaikea huomata että sama matkakohde tiedossa. Tässä sovimme seuraavaksi yhteiseksi pysähdykseksi Mikkelin, jossa lopulta päädyimme ruuhkaiseen mäkkäriin syömään cocacola lasien takia. Tässä yhteydessä toisen auton kuski älyää, että yksi autossa oletetuista onkin vielä Hervannassa, kun oli luullut että Sulkavan ajomatka ei ole 4 tunnin luokkaa… hups.

Sulkavalle saavuttua ilta oli jo myöhäinen ja käytännössä ilta meni telttoja pystyttäessä. Seuraava päivä valkeni vesisateen kastamassa luonnossa ja onneksi teltan päälle oli laitettu pressu, koska muuten olisin ollut Isben kanssa ongelmissa vuotavan teltan kanssa (ensi vuoden Sulkavalle hankittu jo uusi teltta niin tapahtuman ei tarvitse toistua). Koska akateemisia vuosia oli jo kertynyt ja Sulkavalla oli jo aiemmin tullut käytyä, pääsin ensimmäisenä retkisoutupäivänä saunalautalle. Sateista päivää piristi uintitauot, lämmin tunnelma lautalla ja naurun määrä kun peleinä olivat muun muassa ruusu ja sauna Jenny. Kesällä jo muutoinkin kipparina toimineena oli mukava myös välillä rauhoittua ruorin ääreen hallitsemaan matkan etenemistä.

Ennen majoitukseen saapumista kohdattiin myös rankkasade, mutta onneksi ei ollut kyseessä niin paha myrsky kuin edellisenä kesänä. Rantauduttua ilta ohjelmaan sisältyi ruokailu, flunkyball, saunominen ja grillaaminen. Saunalautalla oli niin kauan kiva hengailla kunnes järjestäjä taholta tultiin jo huuteleen hiljaisuus aikojen säännöistä,

koska kyllähän tässä tekniikan opiskelijana tulisi tietää, että vesi kantaa melko hyvin ääntä. Nukkumaan ehkä kerittiin joskus lähempänä yhtä yöllä.

Toisen soutupäivän valjetessa Sulkavalle saapui aurinko ja lämpö. Telttojen purku ja pakkaaminen järjestäjän kuljetusta varten sujui tiimityönä. Itse pääsin niin sanotusti vanhempien tieteenharjoittajien veneeseen, jotka olivat myös kokeneita Sulkavan kävijöitä ja täten venehän kulki kovaa. Tahtiairoissa oleminen oli Jeren kanssa oli kunnia. Tauot pyörivät tasaiseen tahtiin, jotta jokaisen soutajan motivaatio ja voima pysyy koko matkan ennallaa. Loppua kohden tahti kiihtyi ja soutustadionin luona riemu raikasi tahdissa. Jokainen antoi kaikkensa ja meidän vene oli TARAKIn veneistä ensimmäisenä maalissa. Kunniakirjat käteen ja uinti tauon kautta kuivat vaatteet päälle ja nokka kohti Tamperetta.

Porukkahan oli kaikensa antanutta ja täytyy myöntää, että näin kuskinakin oli välillä vaikea pysyä hereillä. Takapenkki nukahti jo alkumatkasta ja repsikan paikalla ollut Ella mainitsi vielä matkalla: ”Hei ei näin rauhallisia biisejä, näihin nukahtaa”. No, seuraava biisihän oli biitiltään reipas, mutta sinä aikana Ellahan nukahti. Omanlaisen vireyden toi ilon reaktio, kun huomasimme edessämme olevan saunalauttamme kuljetus. Kotiin selvittiin turvallisesti ja seuraavaa sulkavaa odotellen tsempit kaikille kevään opiskeluihin!

TARAKIn syksy pärähti käyntiin perinteisesti fuksiviikoilla. Tänä syksynä intoa täynnä olevat fuksit valuivat Hervantaan 22.8. ja heidät otti avosylin vastaan fuksitiimi sekä uudenkarheat tuutorit yhdessä jo hieman akateemisesti vanhempien tukitutoreiden kanssa. Fuksiviikot sisälsivät perinteiden mukaisesti esimerkiksi haalarienjaon, saunomista sekä Hervantaan ja uusiin opiskelukavereihin tutustumista. Tässä jutussa pääset fiilistelemään sekä uusien fuksien että tutoreiden silmin fuksiviikon meininkiä!

Vihdoinkin kauan odotettu elokuun 22. päivä koitti ja uudet fuksit saapuivat Tampereen Hervantaan aloittamaan orientaatioviikkoa. Jengi kasaantui aamulla Festian portaille, jossa jokainen tapasi oman tuutoriryhmän ensimmäistä kertaa. Ilmapiiri oli aika hiljainen ja kaikilla jännitti, myös tuutoreilla, mutta onneksi luvassa oli mahtava viikko täynnä erilaisia mukavia tapahtumia, jossa kaikki pääsee varmasti tutustumaan toisiin ja pitämään hauskaa. Aamun pitkän ja joidenkin mielestä tylsän kampuskierroksen jälkeen sovittiin, että illalla lähdetään etunurtsilta kohti suolijärveä, jossa fuksit pääsivät ekaa kertaa näkemään kauniin ja kompaktin mobiilisaunan, siistiä! Osa porukasta otti myös mukaan omia virvokkeita. Alkuun pidettiin vähän hauskaa ja leikittiin tutustumisleikkejä, että meininki olisi vähän rennompaa ja naamat tulisi kaikille tutuiksi. Muutaman intensiivisen ja hulvattoman leikin jälkeen tunnelma olikin jo nousussa, ja fuksit alkoivat vaihtamaan saunakamppeita päälle. Saunan ohessa oli halukkaille makkaraa, beer pongia ja vapaata hengailua.

Saunassa meininki olikin vasta intensiivinen, kun yhteensä yli 40 fuksia ja tuutoria ahtautui mobiilisaunan lämpöön. Löylyt olivat hyvät ja fuksit sai ensimmäiset kokemukset teekkarikulttuurista, kun R-AK-S-A älähti niin, että keskustan kampuksella ja KoRK:in kiltahuoneellakin kuultiin. Saunasta juostiinkin sitten laiturille ja virkistäydyttiin pulahtamalla suolijärvessä. Halukkailla ilta jatkui Hervannan keskustassa kaikkien rakastamassa Potissa, jossa karaoke ja hyvä seura viihdytti aamun pikkutunneille. Ei olisi orientaatioviikko voinut paremmin lähteä käyntiin!

Klappia pesää! Näin lämpeää palju ja saunalautta. On siis orientaatioviikon kolmas päivä, ja tätä iltaa saimme viettää Soutupaviljongilla fuksisaunan merkeissä. Jos jotakin oppi jo ensimmäisten päivien aikana niin sen, että teekkarit saunovat ja kaikki halukkaat mahtuvat löylyttelemään.

Myös Lexica keskustakampukselta tuli fiilistelemään fuksisaunalle meininkiä. Eihän me tunnettu tai tiedetty, mikä Lexica on. Pääsimmekin heti alussa tutustumaan lexicalaisten kanssa pienimuotoisella tietovisailulla.

Siitä oli hyvä jatkaa loistokasta iltaa: Haalarit vaihtuivat uimavarusteisiin, minkä jälkeen mentiin tiskin kautta saunaan ottamaan hikeä pintaan. Saunasta matka johti paljuun, joka tarjosi miellyttävän ja lämpimän kylpyläkokemuksen. Mukavasta ja miellyttävästä poiketen vaihtoehtona oli myös Pyhäjärven pimeä ja kylmä, virtaava vesi. Jos kylmä teki pahaa, pystyi Pyhäjärven aallokkoa lähteä uhmaamaan saunalautalla.

Tapahtumahan järjestettiin Soutupaviljongilla. Itse ainakin mietin, että päästääks me soutamaanki? Ei päästy. Tästä huolimatta oli mahtava tapahtuma ja ennen kaikkea mahtava porukka.

Niko-fuksi

Päivä oli taas vaihtunut iltaan ja oli kämppäapprojen aika. Kämppäapprojen ideana on, että fuksit kiertävät tuutoreiden kämppiä ja jokainen tuutori järjestää fukseille kämpässään jotain ohjelmaa. Fuksit oli jaoteltu ryhmiin ja kukin ryhmä kiertää illan aikana neljän tuutorin kämpät.

Ensimmäisessä kämpässä oli perinteinen peli alias. Vasta viikon pelikavereihin tutustuneena ei niin sanottuja “inside” selityksiä paljoa pystynyt vielä heittämään, mutta siitä huolimatta peli oli hauskaa. Pelissä kestikin niin kauan, että lähdettiin tallustelemaan kohti seuraavaa kämppää pelin loputtua. Toisessa kämpässä meidät laitettiin istumaan rinkiin ja vasemmalla puolella istuva henkilö kirjoitta jonkin henkilön, esineen tai olion lappuun ja liimaa sen oikealla puolella istuvan otsaan. Et siis tiedä mitä otsassasi olevassa lapussa lukee ja koitat sitä saada selville. Jokaisella kierroksella vuorotellen saat kysyä kaksi kysymystä, jonka avulla olisi lopulta saatava selville mitä otsassasi lukee. Tässäkin pelissä kesti sen verran kauan, että heti pelin jälkeen lähdettiin siirtymään kohti kolmatta kämppää. Kolmannessa kämpässä oli aluksi Kahoot tietokilpailu orientaatio viikolla tietoomme tulleista asioista, jonka jälkeen sai vapaasti pelata TARAKI:n korttipeli Moskaa tai beer pongia. Kello oli taas tapissa ja oli aika siirtyä neljänteen ja viimeiseen kämppään. Neljännessä kämpässä pelattiin erilaisia pingispallolla ja mukeilla pelattavia pelejä niistä sen enempää muista, mutta hauskaa oli ja juodakin sai jonkin verran oman maun mukaan alkoholittomana tai alkoholillisena.

Päivä oli paketissa, mutta viimeisessä kämpässä sattui olemaan oma tuutorimme pitäjänä, joten jäimme sinne vielä istumaan iltaa ja pelaamaan beer pongia ryhmäläisten kesken. Täällä aikamme vietettyä lähdettiinkin sitten Potin kautta kotiin ja orientaatioviikko olikin taputeltu.

Joonas-fuksi

Orientaatioviikon jälkeisenä maanantaina oli kauan odotettu huipennus: HAALARIENJAKO!!! Päivä alkoi normaalisti yliopistofysiikan parissa, jonka jälkeen suuntasimme innostuneina kohti Festiaa. Siellä tuutorimme odottivat pöydät täynnä tummansinisiä haalareita. Pienien kokoesittelyiden jälkeen ryntäsimme pöydille ja kyykkiminen sai alkaa. Kun kaikille oli löytynyt oma haalari, matka jatkui ulos kilistelemään eri puhujien johdolla. Perinteitä kunnioittaen kuvia otettiin paljon. Tilaisuuteen mahtui myös TARAKIn-

huutaminen keskuskampukselle asti tai no taisi sieltä tulla muutama TARAK ja TAKARI, mutta eihän se meitä haitannut.

Päivä ei suinkaan loppunut tähän vaan jatkui vielä haalarien ulkoilutuksella. Nimittäin upealla ja hauskalla tuutorien pitämällä rastikierroksella. Yritimme parhaamme mukaan rohmuta paljon pisteitä haastavista ja mielikuvitusta vaativista tehtävistä keinolla millä hyvänsä. Erityisesti esitykset, vitsit ja varsinkin lahjonta oli suositeltavaa, jos meinasi täysiä pisteitä saada. Niinpä löimme viisaat, mutta hyvin väsyneet päämme yhteen ja keksimme hulvattomia laulu- ja akrobatiaesityksiä, lahjontapelejä ja hyviä vitsejä, jotta tuutorit viihtyisivät ja antaisivat niitä kultaakin arvokkaampia BONUSPISTEITÄ.

Pitkän ja hauskan päivän jälkeen olikin orientaatioviikko taputeltuna ja ei muuta, kun seuraavia tapahtumia ja rastikierroksen voittajien julkaisua odottamaan.

Mirva-fuksi

Kävelin pitkin Hervantaa aamulla ennen seitsemää. Oli aika fuksiexcun. Matkaan lähdettiin tuttuun tapaan raksatalosta kohti uusia seikkailuita. Fuksiexcun kaava noudatti vanhaa ja tuttua, toki aina tällä seikkailulla riittää uutta ja ihmeteltävää, sillä tämä on monien ensimmäinen excursio.

Heti aamusta päästiin Marvealle kylään, jossa pääsimme ihailemaan harkkorakentamista. Marvealla meillä oli myös erittäin mielenkiintoinen yritysesittely. Yhdessä kuvassa me Marvealla kuuntelemassa yritysesittelyä.

Marvea oli myös pitänyt huolen siitä, ettei kukaan jää nälkäiseksi; saimme ehkä parhaita leipiä, joita olen koskaan ennen syönyt. Nämä leivät jäivät kaikkien huulille ja niistä puhuttiin pitkin iltaa. On aina ilo saada aamupalaa, sekä päivän varmaan kolmas ja neljäs kupillinen kahvia. Ja kellohan tosiaan oli vasta 8.00 aamulla.

Marvean jälkeen lähdimme kohti Hämeenkyröä, jossa Destia esitteli meille Hämeenkyrönväylää, jossa ollaan parantamassa valtatie kolmosta. Hankkeen ideana on parantaa liikenteen sujuvuutta kyseisessä kohdassa.

Hämeenkyrön jälkeen lähdimme kohti Helsinkiä, jossa pääsimme RILin luokse kylään. RILillä oli eeppinen kilpailu siitä, mikä fukseista kootuista tiimeistä saa vaahtokarkin lentämään pisimmälle. Kehtaisin, jopa väittää, että tänä vuonna yksikään karkki ei kimmonnut katon kautta. Onneksi nälkäisiä matkaajia ei oltu unohdettu ja jokainen sai RILillä pitsaa. RILiltä lähdimme käymään Otaniemessä kylässä, jossa IK oli järjestänyt meille saunaillan. Tämä oli hyvin mahdollisesti viimeinen fuksiexcuni ikinä ja onnekseni pääsin kokemaan rantasaunan hienouden (toki ei siinä Otakaari 20: ssäkään ole mitään vikaa).

Saunan raikkaina ja matkasta väsyneinä lähdimme kohti kotia. Haluaisin vielä kiittää kaikkia uusia fukseja, Heneä, Marveaa, Destiaa, RILiä sekä IKta upeasta reissusta.

Reissuterveisin, Laura Jyväkorpi Excumestari 2022

Syysvaellus

Killan perinteikäs syysvaellus suuntautui tänä syksynä Evolle Hämeenlinnaan syyskuun kolmantena viikonloppuna. Reitin suunniteltu pituus oli viitisenkymmentä kilometriä, joka matkan aikana todettiin liian pitkäksi, ja matkalla yövyttiin kaksi kertaa. Vaeltamaan lähti 13 opiskelijaa eri vuosikursseilta, mutta erityisen mukavaa oli huomata fuksien kiinnostus lähteä mukaan.

Kokoonnuimme pilvisenä perjantaiaamuna kiltahuoneelle, ja muonien jakamisen jälkeen lähdimme bussilla kohti Evoa. Matkaa ehti taittua vain puolisen tuntia, kunnes Kangasalla yksi bussin takarenkaista irtosi! Hetken rullattuaan vastaantulevien kaistalla rengas pyörähti pellon kautta pientareelle ja pysähtyi. Tilanne säikäytti sekä meidät että kuskin, mutta meidän onneksemme tieosuudella ei ollut muita kulkijoita, eikä suurempaa vaaratilannetta päässyt.

Rengasta ei voitu laittaa takaisin paikoilleen, joten tilasimme uuden bussin, jolla onneksi pääsimme perille Evokeskuksen pihaan, josta matkamme jatkui jalan kohti ensimmäistä levähdyspaikkaa. Päiväaikataulumme ei onneksi ollut erityisen tiukka, joten puolentoista tunnin viivästys ei haitannut ketään.

Evokeskukselta lähdimme kohti Syrjänalusenharjua, jonka harjaa pitkin vaellusreittimme kulki. Harjun jylhistä maisemista laskeuduimme takaisin maanpinnalle, ja otimme suunnan kohti Valkeaa Mustajärveä, jonne leiri oli tarkoitus pystyttää. Juomavettä saimme Pitkänniemenkankaalta, joka on partiolaisille tutun Finnjamboreen keskeisin alue. Valkean Mustajärven leirintäalue löytyi helposti, ja teimme olomme mukavaksi leirinuotion äärellä.

Ilta hämärtyi nopeasti ja aika juoksi, kun pelasimme arvoituspeliä ja askartelimme jallulautaa. Bongasimme otsalamppujen valossa myös lepakoita, jotka olivat osalle vaeltajista aivan uusia tuttavuuksia. Ai että, miten uni maistuikin vaiheikkaan ensimmäisen päivän jälkeen.

Leirintäalueella herättiin usvaiseen aamuun. Puurojen ja kahvien keittelyn jälkeen pakkasimme rinkat, sillä oli aika jatkaa matkaa. Päivän suunniteltu reitti kulki koilliseen Sorsakolulle, jossa pidettiin lounastauko jälleen järvimaisemissa, ja josta matka jatkui osin aurinkoisessakin säässä aina Koveronjärvelle saakka. Suunniteltu yöpymispaikka olisi ollut vielä noin viiden kilometrin päässä, mutta kello alkoi olla jo iltapäivän puolella ja olimme saamassa vieraita leiriimme!

Asetuimme siis leiriin, ja ehdimme olla aloillamme vain hetken, kunnes YIT:n yritysagentit tulivat piristämään iltaamme tarjoamalla meille päivällisen ja tietty jälkiruoan. Retkimuona ei ollut enää mitään paistetun kananmunan, pyttipannun ja suklaabanaanien jälkeen. Iltaa jatkettiin edellisillan tapaan ratkomalla arvoituksia, ja jallulautakin saatiin valmiiksi. Janoisimmat pääsivät myös ottamaan pienet yömyssyt jallulaudalta, sillä joku oli osannut varata yhden pullon rinkkaansa.

Kolmannen vaelluspäivän aamu oli kostea, ja joukossa oli havaittavissa jo pientä väsymystä. Viimeisen päivän matka olisi kaikista pisin tähän mennessä, mutta luultavasti myös palkitsevin. Matkaan lähdettiin taas noin kello kymmenen, ja lounaspaikaksi oli suunniteltu jo kertaalleen vierailtu Sorsakolu. Sää tuntui viileämmältä kuin edeltävinä päivinä, mutta sehän ei joukkoamme hidastanut.

Paluubussin oli sovittu hakevan meidät kyytiinsä Keltajärveltä, ja ajoitus oli mikä parhain: olimme kymmenien metrien päässä parkkipaikasta, kun mäennyppylän päältä meitä lähestyi sinivioletti bussi. Helpottuneiden huokausten saattelemana nousimme kyytiin, ja käänsimme keulan kohti kampusta.

Loppumatkan aikana ripsi vettä silloin tällöin, mutta hienot maisemat sekä kesän kypsyttämät mustikat saivat ikävän sään siirtymään taka-alalle. Viimeisien kilometrien aikana tarkkasilmäisimmät huomasivat maastossa majavien nakertamia puita ja patoja, mutta yhtäkään lättähäntää ei näkynyt.

(kuvat aurinkoa ja polku, kuvateksti: Runsaasta pilvisyydestä huolimatta saimme nauttia syysauringosta useasti.)

Vaan eihän tämäkään bussi saanut meitä perille asti, sillä bussin hydrauliikkajärjestelmä oli vaurioitunut, jonka vuoksi esimerkiksi jarrutus- ja ohjausjärjestelmät toimivat viallisesti. Hetken odoteltuamme pääsimme uuden bussin kyytiin, jonka turvin pääsimme vihdoin Rakennustalolle asti. Kaikista takaiskuista huolimatta reissu oli erittäin onnistunut, ja odotan superinnokkaana, minkälainen vaellus saadaan aikaan ensi syksynä!

Paluubussin oli sovittu hakevan meidät kyytiinsä Keltajärveltä, ja ajoitus oli mikä parhain: olimme kymmenien metrien päässä parkkipaikasta, kun mäennyppylän päältä meitä lähestyi sinivioletti bussi. Helpottuneiden huokausten saattelemana nousimme kyytiin, ja käänsimme keulan kohti kampusta.

Vaan eihän tämäkään bussi saanut meitä perille asti, sillä bussin hydrauliikkajärjestelmä oli vaurioitunut, jonka vuoksi esimerkiksi jarrutus- ja ohjausjärjestelmät toimivat viallisesti. Hetken odoteltuamme pääsimme uuden bussin kyytiin, jonka turvin pääsimme vihdoin Rakennustalolle asti. Kaikista takaiskuista huolimatta reissu oli erittäin onnistunut, ja odotan superinnokkaana, minkälainen vaellus saadaan aikaan ensi syksynä!

- Laura Tertsunen

Päivää että pätkähti!

Talvi TEKee tuloaan, josta varmana merkkinä on TARAKI-lehden kolmas ja tämän tiikerin vuoden viimeinen TEK-palsta. Tämän kunniaksi huono vitsi: Kuka Oscar-palkinnonkin voittanut näyttelijä viettää paljon aikaansa TEKin jäsenetuihin kuuluvassa TEK-loungessa?

Natalie PorTEKman

TEK on ollut tukemassa TARAKIn toimintaa tänä vuonna hienosti ja näkyvästi. TEK on ollut mahdollistamassa muun muassa seuraavia tapahtumia: 55 v juhlavuoden avaustapahtuma, etäkokkailuilta, fuksien beerpong-turnaus, fuksiviikon picnik ja kyrpong sekä fuksisitsit. Killan lisäksi TEK on ollut tukemassa ainakin Trattan pilkkikisoja sekä TSLN-kyykkää. Tämä on hieno osoitus siitä, kuinka TEK haluaa tukea teekkarikulttuuria nyt, ja jatkossakin.

KYHIn lempparitapahtumia on ollut ehdottomasti kaikki, joissa on päässyt menoon mukaan tarjoamalla osallistujille evästä. Tämä homman sosiaalinen osuus on hieno tapa päästä näkemään uusia kasvoja ja tutustumaan uusiin koulukavereihin. Ja muistakaahan TEKin jatkossakin se, että TEKin tarjoamat eväät ovat aina ilmaisia, joten älkää epäilkö hetkeäkään tulla hakemaan itsellekin!

TEKin jäseneksikin voi ja kannattaa vielä liittyä. Tästä porkkanana toimii liittymislahjana melkein jokaiselle kaverillesikin jaettu vaaleansininen TEK-vyö. Tämä vyö on ennen kaikkea loputtoman tyylikäs, ja lisäksi sitä voi elintason noustessa kätevästi löysentää, kun ei tarvitse osua niihin vyön reikiin ollenkaan. Mikäli et ole jäsen, mutta sellaiseksi halajat, ota ihmeessä allekirjoittaneeseen yhteys ja laitetaan liittymisasiat kondikseen.

Tiesitkö muuten, että TEK on jo 126-vuotias? Samana vuonna mm. oli ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset,

Hyvinkään vanha kirkko vihittiin käyttöön sekä Henri Becquerel löysi radioaktiivisuuden. Hieno vuosi siis. Loppuun tämänkin kunniaksi vähän huumoria: Mitä syntyy, kun kiltayhdyshenkilö sammuu suihkussa lattiakaivon päälle? KosTEKusvaurio

Kiitos tästä vuodesta. Otathan yhteyttä, mikäli jokin jäi mietityttämään, vastailen mielelläni.

TEK-kiltayhdyshenkilö Tuomas Hakamäki tuomas.hakamaki@tuni.fi

TG: tuomas_veturi

Hou hou!

Vieläkö kursseja roikkuu ja harkkatöitä on palauttamatta? Onko pikkujoulukuusen oksilta poimittu omena viety professorin pöydälle paremman arvosanan toivossa?

Pian on aika kääntää katseet pois menneestä kouluvuodesta ja suunnata ne tulevaisuuteen. Parin viikon hengähdystauko opiskelusta kannattaa käyttää täysimääräiseen mielen ja sielun lepoon, sillä edessä siintää taas uudet kurssit ja kesätöiden haku.

Kesätyöt menivätkin jälleen tänä vuonna TARAKIlaisilta putkeen. RILin kyselyn tulosten perusteella 73 % meikäläisistä vietti kesänsä oman alan töissä, suurin osa työmaan eri tehtävissä. Keskipalkka teekkareilla oli 2 350 euroa, joka on satasen enemmän kuin viime vuonna. Ilahduttavasti myös sukupuolten välinen palkkaero jatkoi kutistumistaan – miehet tienasivat kesätöissä vielä kuitenkin 0,5 % enemmän kuin naiset.

Jos tulevalle vuodelle kaipaa koulun ja töiden ohelle muutakin mielenkiintoista tekemistä, kannattaa seurata RILin tiedotuskanavia tarkalla silmällä. Monipuolisten jäsentapahtumien lisäksi Pirkanmaan RIL-Nuorten johtoryhmään kaivataan uusia jäseniä, ja lisäksi RIL hakee tammikuussa Tampereelle uutta teekkariyhdyshenkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen allekirjoittaneen tilalle. Molemmista pesteistä voi kysyä lisätietoja vaikka minulta!

Ratkiriemukasta joululomaa jokaiselle,

Waldemar Lahtinen Teekkariyhdyshenkilö tg @wlahtinen

TARAKIn 55-juhlavuoden kruunasivat lokakuun viimeisenä viikonloppuna järjestetyt vuosijuhlat. Raskas uurastus palkittiin, kun viimeisen päälle hiotut juhlat vihdoin saivat alkaa! Juhlinta alkoi cocktail-tilaisuudella Rambollin vielä uutuuttaan hohtavissa tiloissa Nokia-areenan kupeessa, jonne kutsuvieraita alkoi innokkaina iltapäivästä valua mukanaan toinen toistaan kekseliäämpiä lahjoja 55-vuotiaalle Tampereen rakentajakillalle.

Kutsuvierastilaisuuden jälkeen siirryttiin kohti pääjuhlaa, joka järjestettiin tänä vuonna hotelli Rosendahlissa Pyynikillä. Innostunut tunnelma oli käsin kosketeltavissa, kun viimeisen päälle laittautuneet juhlavieraat tervehtivät uusia ja vanhoja ystäviä hotellin aulassa ennen saliin siirtymistä. Nauru raikasi ja juhlatunnelma oli kohdillaan. Kiltaa oli saapunut juhlistamaan tänä vuonna yli 300 vierasta, ketkä täyttivät Rosendahlin juhlasalin loistokkaasti. Pääjuhla sisälsi perinteiden mukaisesti palkitsemisia ja puheita, mutta ennen kaikkea hauskanpitoa ystävien kanssa.

Pääjuhlan jälkeen juhlavieraat sulloutuivat busseihin, jotka kuljettivat juhlakansan kohti jatkojen salaista sijaintia. Tämä salainen jatkopaikka paljastui Näsilinnaksi, tuo näsinkalliolla sijaitseva loistokas kartano, mikä sai vieraissa aikaan ihastuneita ja jopa epäuskoisia huokauksia. Jatkopaikka oli kuitenkin osuva valinta näin suurelle juhlapäivälle!

Tanssia ja musiikkia jatkui yön pikkutunneille saakka ja viimeiset juhlijat jopa hieman vastahakoisesti siirtyivät juhlien loputtua kohti Hervantaa lähteviä busseja. Tässä kohtaa oli kuitenkin hyvä lähteä edes muutamaksi tunniksi kotiin latautumaan, sillä edessä oli vielä seuraavan päivän silliaaminainen, jota varten todella kannatti nukkua pankkiin edes kohtalaiset yöunet.

Kuten arvata saattaa, myös lauantain silliaamiaiselle oltiin laitettu parasta pöytään. Juhlapaikaksi oli valikoitunut Aitoon Honkala, joka tunnetaan myös nimellä Sillispaikkojen Mersu. Tämä vain puolisen tuntia Hervannasta sijaitseva juhlapaikka tarjoaa vierailleen esimerkiksi karaokebaarin sekä mahtavan keikkapaikan! Tämä keikkamahdollisuus oltiin myös otettu huomioon, sillä sillikselle oltiin hankittu useampi mahtava esiintyjä, joista erityismaininta voidaan antaa yllätysesiintyjänä pidetylle Mouhoukselle, joka onnistui pitämään juhlakansalle aivan mahtavan energisen keikan. Huhujen mukaan Mouhous jätti takahuoneeseen jopa viestin järjestäjille, että keikka oli ollut myös artisti mielestä yksi kaikkien aikojen hauskimmista ja oudoimmista. Tämän jälkimmäisen huomion keikan outoudesta voivat vain kaikki paikalla olleet ymmärtää. Joka tapauksessa Mouhous onnistui nostattamaan jo ennestään hullun hauskan silliksen fiiliksen aivan uusille ulottuvuuksille.

Silliksellä fiilis pysyi katossa koko päivän aivan viimeiseen Hervantaan lähteneeseen bussikyytiin asti, joka kaarsi pois Honkalan pihasta kahdeksalta illalla. Vaikka takana oli jo pari päivää railakasta juhlintaa, pysyi juhlatunnelma yllä vielä viimeisen bussimatkankin.

Ei muuta voi todeta, kun että voi veljet mikä viikonloppu! Suuret kiitokset vujutiimille ja kaikille muille juhlat mahdollistaneille. Näillä fiiliksillä jäämme odottamaan ensi syksyä ja seuraavia vuosijuhlia!

Morjens,

Se on muuten ameriikkaa ja tarkoittaa lisää jenssiä.

Palataanpa vielä hieman ajassa taaksepäin aina 28. päivään lokakuuta. Sinä päivänä vietettiin rakkaan kiltamme TARAKIn vuosijuhlia 55 juhlavuoden kunniaksi. Juhlat olivat todellakin hulppeat ja erittäin mieleenpainuva tapahtuma varmasti monelle osallistujalle. Eipä sitä nyt ihan joka päivä tule frakkiin tai tummaan pukuun pukeuduttua. Pääjuhlien alusta herää kuitenkin mieleen kysymys, että lauletaanko tässä nyt vähän liikaa? Ruokarauha se on merirosvollakin.

Hienon juhlan lisäksi oli hienoa, kunniallista sekä jopa hieman yllättävää saada juhlasta mukaan kantoon suhteellisen painava Taavin patsas. Taavin julkistuksen puheen loppua lähennyttäessä heräsi ajatus, ”Hei, tämähän kuulostaa minulta”. Lopussa mietin myös, että jos jokin asia on varma, se on aivan varma. Oli myös hauskaa tulla palkituksi, tietämättä tarkkaan, mihin sitä nyt oikein kuuluukaan? Elämässä on tullut takapakkia, joskus etupakkiakin. Onneksi Wanhojen Kähmyjen salat ovat pikkuhiljaa auenneet ja totuus on todellakin todellisuutta. Mutta nyt on aika siirtyä tämän kirjoituksen pääaiheeseen.

Jotta tämä sivu ei pysyisi liian vakavana, niin alla listattu mielestäni parhaimmat puujalkavitsit:

- Ampiainen meni baariin ja tilasi juoman siellä. Baarimikko totesi, että ”Hei! Meillä olis muuten sun niminen juoma täällä”, johon ampiainen vastasi ”Ai Risto vai?”

- Miksi kana pitää kyniä? No kun se tykkää piirtää.

- Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei.

- Kerroshampurilainen, no enpäs kerro.

- Miksi kutsutaan koiraa, joka hukkuu metsään? No että se tulis takas.

- Miksi kirahvin pää on niin korkealla? No kun sillä on niin pitkä kaula.

- Miltä näyttää surulliset joutsenet? Kurjilta.

Kehotan teitä kaikkia lukijoita laittamaan vähintään yhden edellä mainituista rintataskuun kiperien tilanteiden varalle. Vielä kerran edesmenneen mäkihyppääjälegendan sanoja lainaten todetaan, että kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta kun se ei nuku, se voi saada vaikka kalan.

Uuden puheenjohtajan terveiset

No moikka!

Ihmeiden aika ei ole vielä ohi, meikäläiselle siunaantui nimittäin kunnia toimia kiltamme puheenjohtajana ensi vuonna. Siistiä! Valitettavaa tosin oli kanssaehdokkaiden puute yleiskokouksessa, mutta ajateltakoon sekin yhdenlaisena luottamuksena allekirjoittanutta kohtaan. Lähdemme kohti vuotta 2023 hieman uudistetulla raadilla vanhojen sukupuolittuneiden pestinimikkeiden jäädessä historiaan sekä raadin koon vaihteeksi pienentyessä. Uudistuksia on tehtävä, kun niille nähdään tarve, mutta kaikkea vanhaa ei kuitenkaan olla tulevanakaan vuonna hylkäämässä.

Vuosi 2022 on ollut kiltamme juhlavuosi. Jo juhlavuosi itsessään on pitänyt niin hallituksemme kuin jäsenistömme kiireisenä, puhumattakaan lisäksi järjestetyistä SRT-päivistä, ulkoexcusta sekä Rakennusalan yritystapahtumasta. Joku voisikin siis epäillä, onko takki nyt tyhjä? Vakuutan, ei sentään. Vuoden tauko hallitustoiminnastamme on ladannut omat akkuni taas täyteen ja heti yleiskokouksen jälkeen kävi selväksi, että myös raatimme on täynnä mitä motivoituneimpia tekijöitä.

Kuten edeltävinäkin vuosina, lähdemme myös vuoteen 2023 epävarmoina tulevasta. Vaikka korona on viimein hieman helpottanut ja sallinut meidän maistaa tuota uutta normaalia, ei maailmantilanne ole silti palannut ennalleen. Päinvastoin. Venäjän hyökkäyssota, energiakriisi sekä maailman taloudellinen tilanne ajavat meidät taas täysin uuden ja tuntemattoman eteen. Haasteita on siis myös ensi vuodelle luvassa. En kuitenkaan halua maalata piruja seinille. Eiköhän tulevastakin vuodesta taas selvitä yhdessä tekemällä.

Ja tekeminenhän on pikkuhiljaa myös aloitettu. Raatimme on jo viettänyt yhteistä aikaa toimihenkilöhakijoita haastattelemalla ja uuden hallituksen kokoonpanosta kuulettekin heti tammikuun alussa raadin järjestäytymiskokouksen jälkeen! Ensi vuonna kiltamme yhdenvertaisuussuunnitelmaa ajetaan yhä paremmin käytäntöön sekä lisäksi panostetaan jäsenistömme hyvinvointiin sekä kehitetään kiltamme viestintää. Uutta ollaan taas myös luomassa, olisihan killallemme tarkoitus tehdä myös taloudenhallintasuunnitelma. Huh, tekemistä siis riittää. Kaikessa tekemisessä tärkeintä on kuitenkin hyvä yhteishenki sekä yhdessä tekemisen meininki. Toivonkin myös siis teiltä, rakkaalta jäsenistöltämme, aktiivista otetta killan toiminnassa. Teillehän tätä kaikkea tehdään!

Mutta, jotta jaksamme viettää upean tulevan vuoden, on välissä vetäydyttävä levolle. Toivotankin siis jokaiselle rauhallista joulun aikaa sekä turvallista uutta vuotta. Tavataan taas ensi vuonna!

Terkuin, Laura Heino