1 minute read

Erilaiset oppijat Kari Neilimo

KARI NEILIMO

– KUUNTELEMISEN JALO TAITO

Advertisement

Teksti: Tanja Verho, kuva: Studio Sami Helenius

”Kansakoulussa olin keskitason opiskelija. Lukiossa ja yliopistossa sain juonesta kiinni ja se näkyikin tuloksissa. Valmistuin yliopistosta 3,5 vuodessa, kun keskimäärin valmistutaan viidessä vuodessa.

Olen nopea oppija. Olen luultavasti vieläkin Suomen nuorin tai nuorimpia kauppatieteiden tohtoreita, sillä väittelin 31-vuotiaana. Olin nopea, vaikka työskentelin koko opintojen ajan. Kokemuksiini perustuen voin suositella opintoja ja työssä käymistä, ne täydentävät toisiaan.

Kauppakorkeakoulun ex-rehtori Jaakko Honko sanoi, että ”teoria on parasta käytäntöä”. Tämä on ohjannut minua aika lailla. Arvostan teoriaa. Osaan myös viedä teorian käytäntöön, olen hyvä hahmottamaan isoja kokonaisuuksia ja jäsentämään asioita.

Teoriaosaamiseni lisääntyy esimerkiksi lukemalla kirjoja ja artikkeleita. Oppimisen suhteen olen muuttanut mielipidettäni ajan kuluessa. Nykyään ajattelen, että vuorovaikutus, benchmarkkaus ja tekemällä sekä vertailemalla oppiminen ovat hyviä tapoja oppia. Itse käyn kollegoiden kanssa pitkiä keskusteluja, joiden aikana huomaa oppineensa.

Suuret haasteet ja onnistumiset ovat aina kasvunpaikkoja. Siirtymiseni akateemisesta maailmasta bisneksen pariin S-ryhmään oli median mukaan suuri katastrofi. Se sattuu, että omaa osaamista kyseenalaistetaan niin kovalla kädellä. Ja ihan hyvinhän se kuitenkin meni.

Seuraavaksi haluaisin oppia lisää kuuntelemisen taitoa. Johtajat eivät oikein jaksa kuunnella. He ovat aktiivisia, operatiivisia ihmisiä, joiden täytyy päästä heti ns. oikeisiin töihin. Strateginen ajattelu maksaa itsensä kyllä takaisin. Lisäksi haluan oppia olemaan parempi johtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Uudet toimialat, kuten terveys, hyvinvointi ja palvelutoiminta, ovat myös sellaisia, joita katsastelen mielenkiinnolla.”

”Kokemuksiini perustuen voin suositella opintoja ja työssä käymistä, ne täydentävät toisiaan.”

This article is from: