LB 2023 2/2

Matkatessani ensimmäistä kertaa pintaa pitkin manner-Euroopassa vuonna 2019 muistan suuren riemun ja hämmästyksen Tanskan ja Saksan välisellä rataosuudella nähdessäni Rendsburgin rautatiesillan. Samassa junassa niin ikään reilaamassa ollut pohjoisamerikkalainen kummasteli tanskalaisten talojen vaatimattomuutta. Ne toden totta näyttivät pieniltä, kun kaarsimme spiraalina kylän ylle 70 metrin korkeuteen nousevan terässillan laelle. Olen valokuvannut, piirtänyt, ja ihastellut sitä sekä kokenut samanlaista riemua joka kerta, kun olen sen jälkeen nähnyt tämän 110-vuotiaan sillan. Se on minulle merkki siitä, että nyt siirrymme Pohjolasta jonnekin autenttiseen Eurooppaan ja minut sinne vie lähes poikkeuksetta rautatie.

When I travelled to continental Europe by train for the first time in 2019, I remember feeling delighted when I saw the Rendsburg railway bridge. A North American traveler who was also on the same train was surprised by the modesty of the Danish houses. They certainly looked small as we curved in a spiral steel bridge rising over 70 meters above the village. I have photographed, drawn and experienced the same joy every time I have seen this 110-year-old bridge ever since. For me, it is a sign that we are now moving from the North to authentic Europe, and without exception I’m travelling there by train.

Take a train - architecture students’ farewell to airplanes

teksti ja kuvat / text and images

Sanni Hujanen

Suom. Eng.

Ilmastonmuutos on yksi suurimmista haasteista, joiden kanssa maailma tällä hetkellä kamppailee. Liikenne on merkittävä tekijä kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajana ja lentoliikenteen osuus maailman kokonaispäästöistä on noin neljä prosenttia. Suomalaiset kuitenkin lentävät asukasta kohti maailman toiseksi eniten ja suomalaisten lentopäästöt ovat noin kymmenenkertaiset maailman keskiarvoon nähden. Vaikka lentämisen ilmastovaikutukset ovat tiedossa, lentoliikenne kasvaa edelleen noin viisi prosenttia vuodessa. Lentämisen ympäristövaikutukset ovatkin herättäneet yhä enemmän keskustelua, ja lentohäpeä on Ruotsissa suurin syy lentomatkailun suosion laskuun. Maapallon elinolosuhteiden tuhoamisen tuleekin toki aiheuttaa epämukavaa oloa, mutta lentämisestä luopumisen ainoan motivaattorin ollessa syyllisyys, tulee vääjäämättäkin olo, että luopuu jostain. Puhuttaessa vaihtoehdoista lentämiselle usein unohdetaankin, että pintaa pitkin Eurooppaan matkaava saa matkaltaan puhtaan omantunnon lisäksi paljon muutakin.

Viimeisin maa- ja meriteitse kulkenut matkani Eurooppaan oli Tampereelta Milanoon, jonne matkasin vaihto-opiskelemaan helmikuussa. Matkani kulki ensin junalla Turkuun, josta matkasin lautalla yön yli Tukholmaan ja siitä junalla Kööpenhaminaan yhdeksi yöksi. Seuraavaksi vietin Berliinissä kolme yötä, Zürichissä yhden, ja lopulta sunnuntai-iltana alkanut matkantekoni päättyi saapuessani lauantai-iltapäivällä Milanon päärautatieasemalle.

Climate change is the biggest challenge the world is currently facing. Transportation is a significant contributor to greenhouse gas emissions, flying for approximately four percent of total emissions. However, Finnish people fly the second most in the world per inhabitant, meaning that the emissions of Finns caused by flying is ten times the average in the world. Despite the awareness of the environmental impact of flying, the industry continues to grow by about five percent annually. The environmental effects of air travel have sparked increasing discussion, and ”flight shame” is the main reason for the decline in flying in Sweden. Destroying the living conditions of the planet should certainly make people uncomfortable but giving up flying solely because of guilt will inevitably lead to the feeling like losing something. When discussing alternatives to flying, it is often forgotten that traveling by land to Europe can provide much more than flying.

My latest trip to Europe traveling by land was from Tampere to Milan, where I’m studying my exchange semester. First, I took a train to Turku, from where I traveled by ferry overnight to Stockholm, then by train to Copenhagen for a night and then to Berlin, where I spent three nights. After that I went to Zurich for a night, and finally, I arrived at Milan’s central railway station on Saturday afternoon. The travel costs with interrail passes, ferries, and seat reservations to Milan were €206, and the journey took nearly a week. Additionally, I paid for accommodation in Berlin and Copenhagen.

Matkakustannukset interrail-passeineen, lauttoineen ja paikanvarauksineen Milanoon olivat 206 € ja matka kesti lähes viikon. Lisäksi maksoin majoituksesta Berliinissä ja Kööpenhaminassa. Lentäen Milanoon pääsee Tampereelta halvimmillaan noin yhdeksällä kympillä kuuden tunnin matkalla yhden välilaskun kera. Halpaan hintaan vaikuttaa se, etteivät lentoyhtiöt eivät maksa veroa kerosiinipolttoaineesta, kuten muut matkustusmuodot. Kansainvälisillä lennoilla ei myöskään ole arvonlisäveroa, mikä tekee lentämisestä halvempaa kuin junalla matkustaminen. Matkani hiilidioksidipäästöt olivat juna- ja laivamatkoineen yhteensä 128,5 kg, kun taas suoran lennon päästöt Tampereelta Milanoon ovat 411 kg, välilaskulla sitäkin enemmän.

Lentämisen vähentämiseksi on ehdotettu muun muassa lentoveroa. Lentoveroaloite kaatui Suomen eduskunnassa vuonna 2022, mutta Euroopan laajuisen lentoveron keskustelu jatkuu. Verojen tuomat hinnankorotukset saattavat pelottaa pienituloista opiskelijaa ja veron vasta-argumenttina onkin usein pelko lentämisen muuttumisesta eliitin etuoikeudeksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että jo ennen mahdollisia veron tuomia hinnannousuja lentäminen on suuri etuoikeus. Vuonna 2017 arvioitiin, että 80 % maailman väestöstä ei ole koskaan istunut lentokoneessa. On toki olemassa kohteita, jonne ei pääse maateitse - siksi tarkoitukseni onkin nyt keskittyä nimenomaan Euroopan sisäiseen matkustamiseen rautateitse sekä matkusteluun liittyviin asenteisiin.

Ranskassa lyhyet lähilennot, jotka voisi korvata alle kahden ja puolen tunnin junamatkalla, kiellettiin vuodesta 2022 lähtien. Alun perin lakkautettavien lentojen listalla oli kahdeksan reittiä, mutta vain kolme niistä hyväksyttiin Euroopan komissiossa. Lentomatkustamisen vaihtoehdoista tulisi käydä keskustelua organisaatioiden sisällä jo ennen mahdollisia lainsäädännön muutoksia kaikkialla Euroopassa, sillä kuten Ranskan esimerkki osoittaa, EU on itse kapulana rattaissa omissa hiilineutraaliustavoitteissaan.

Flying from Tampere to Milan can cost as little as €90 for a six-hour journey with one layover. The low price is because airlines do not pay tax on kerosene fuel, unlike other modes of transportation. International flights also do not have VAT, making flying cheaper than traveling by train. The carbondioxide emission of my train and ferry trip was 128,5 kg. In comparison a direct flight’s is 411 kg and even more with a layover.

To reduce air travel, a flight tax has been proposed on nationally and EU-wide. The tax initiative failed in the Finnish parliament in 2022, but discussions on a Europe-wide flight tax continue. The price increases resulting from taxes may feel scary to some, and the counterargument to the tax is often the that flying will become a privilege of the elite. However, it must be said that even before possible price increases from taxes, flying is a great privilege. In 2017, it was estimated that 80% of the world’s population had never been on a plane. Of course, there are destinations that cannot be reached by land. Therefore, my intention now is to focus specifically on travel within Europe by train, as well as on attitudes towards travel.

In France, short domestic flights that could be replaced by a train journey of less than two and a half hours were banned from 2022 onwards. Originally, there were eight routes on the list of flights to be banned, but only three of them were approved by the European Commission. Discussions on alternatives to air travel should take place within organizations before possible legislative changes take place throughout Europe. As the example of France shows, the EU itself is a stumbling block to its own carbon neutrality goals. For example, at the University of Tampere, 41% of the total carbon footprint in 2019 was due to traveling, making it the largest single contributor to carbon emissions. There are no statistics for the post-covid era, and the restrictions it brought may have affected the number; hopefully not only temporarily.

Esimerkiksi Tampereen yliopistolla 41 % kokonaishiilijalanjäljestä syntyi vuonna 2019 työmatkoista ja se on näin ollen suurin yksittäinen tekijä hiilipäästöissä. Koronan jälkeiseltä ajalta tilastoja ei vielä ole ja sen tuomat rajoitukset ovat varmasti vaikuttaneet lukuun, toivon mukaan ei vain tilapäisesti. Organisaatiot ja isommat yhteisöt voivat saada aikaan yksilöä isompia muutoksia, mutta muutosten tekeminen voi olla kansallista ja kansainvälistä päätöksentekoa sekä lainsäädännön muutoksia jouhevampaa.

Pintaa pitkin matkustamisen kalliimman hintalapun lisäksi se vaatii enemmän vaivaa kuin lentomatkustaminen. Rautateillä voi kohdata sudenkuoppia, kuten vaihdosta myöhästymistä, vuoron perumista ja kansallisia lakkoja. Junamatkustajan on usein keksittävä ratkaisunsa itse tai jonotettava aseman palvelutiskille - jos asema siis on auki. Joka maassa on tietysti oma rautatieyhtiönsä, joka osaa auttaa vain kyseisen yhtiön operoimien vuorojen kanssa. Lentomatkustajan matka on usein joutuisampi, sillä lentomatkustajia suojaa EU-säädös 261/2004. Välilaskulla vaihtolennolta myöhästyessä on lentoyhtiö heti paikalla järjestämässä majoitusta ja lipun seuraavan päivän lentoon, parhaissa tapauksissa myös kuljetukset ja ateriat.

Junamatkustajallakin on EU-säädösten takaamia oikeuksia, mutta korvausten hakeminen on matkaajan omissa käsissä ja palveluverkoston hajanaisuuden vuoksi mutkikkaampaa kuin Alppien rautatiet. Tämä järjestelmien sokkelo helpottunee vain, jos junamatkustusta ja sitä helpottavaa lainsäädäntöä lähdetään kehittämään niin kansallisilla, kuin EU-lainsäädännön tasolla. Tarvitsemme esimerkinnäyttäjiä sekä keskustelua näiden ongelmakohtien parantamiseksi.

Organizations and larger communities can make bigger changes than individuals but making changes can be easier that with national and international decision-making and legislation.

In addition to a higher price tag for traveling, traveling by land requires more effort than air travel. Railway traveller can face pitfalls such as missed connections, canceled trains, and national strikes. Train passengers often must come up with their own solutions or wait in line at the station service desk if the station is even open. Each country has its own railway company that can only assist with trains operated by them. Air travelling is often faster, as EU Regulation 261/2004 protects air passengers. In the event of a missed connecting flight due to a layover, the airline is immediately on hand to arrange accommodation and tickets for the next day’s flight, and in the best cases, also transportation and meals.

Train passengers also have rights guaranteed by EU regulations, but seeking compensation is in the hands of the traveler and, due to the fragmented service network. This maze of systems will only be solved if train travel and legislation are developed at both national and EU levels. We need trailblazers and discussions to improve these problem areas.

Travel insurance can help with train delays, so it is worth checking its availability before departure. (Many trade unions offer their members travel insurance benefit!) When traveling with an Interrail pass, the process is relatively easy, as the pass is not tied to a specific train. In the event of a delay, you can immediately board the next train with the same pass.

Junamatkan myöhästymisissä matkavakuutus auttaa, joten sen olemassaolo kannattaa tarkistaa aina ennen matkaan lähtöä. (Monella ammattiliitolla on jäsenilleen matkavakuutus, tämä etu kannattaa muistaa!) Interrail -passilla matkatessa homma on suhteellisen helppoa, kun lippu ei ole sidoksissa tiettyyn junaan, vaan myöhästymisen sattuessa samalla passilla voi hypätä heti seuraavaan.

Ennen ensimmäistä junamatkaani Euroopassa, reilaamiseen liittyi ajatus kiireettömyydestä ja hetkessä elämisestä, jostakin suuresta jaetusta kokemuksesta, jonka äärelle olin astumassa. Nyt jo useamman kerran Eurooppaan matkanneena, olen todennut, että omalla hyvin suunnitelmallisella luonteenlaadullani spontaanius ja hetkessä eläminen eivät ole välttämättömyyksiä, mutta niistäkin voi pieninä annoksina nauttia. Olen löytänyt itselleni sopivan tavan matkustaa, jossa reitit on melko lailla suunniteltu etukäteen, ja jossa yksittäinen junamatka harvoin kestää yli kahdeksaa tuntia. Reilaus ja junalla matkustaminen sopii siis muillekin kuin seikkailunhaluisille ja huolettomille reppureissaajille. Matkanteon hidastumisen myötä suhteeni matkustamiseen sekä siihen käytettävään aikaan on myös muuttunut.

Joutenolo, jota junassa istuminen minulle usein on, on parasta, mitä suorituskeskeinen arvosanoja, opintopisteitä, tukikuukausia ja tuloja mittaileva arki voi vastapainokseen saada. Se on vastaliike, kieltäytymistä kiireestä ja siitä tutusta tavasta toimia, koska on jo keksinyt jotakin parempaa. Junan ikkunasta näkee koko matkan; jokaisen pienenkin laiturin, johon juna pysähtyy, radan vierellä laiduntavat lampaat, järvet, joiden vastarannoilla kohoavat vuoret sekä suurkaupunkien keskustan vaihtumisen esikaupungiksi, teollisuusalueeksi ja maaseuduksi. Matkan varrelle osuvien maiden kasvillisuustyypit sekä topografia liukuu panoraamana ohitse.

Siitä huolimatta, että pintaa pitkin matkustaminen on luonteeltaan lentämistä hitaampaa eikä aina niin jouhevaa, vannon ehdottomasti sen nimeen. Tunteja kestävillä junamatkoilla ehtii lukea, piirtää, kirjoittaa ja ajatella. Tila ja aika, jota ajattelu usein vaatii, tarjoillaan junassa istuessa hopeatarjottimella. Resilienssini ja kykyni toimia matkan aikana sattuneiden muutosten ja viivästyen edessä on myös kasvanut. Pintaa pitkin matkaaminen on siis tehnyt minusta rennomman ja joustavamman ihmisen. Kaupan päälle saat omia eväitä ja termarikahveja niin paljon, kuin vain jaksat reppuusi pakata. Niitä ei lentokentän turvatarkastuksen tavoin kukaan vaadi kaatamaan pois.

Before my first interrail in Europe, traveling by train was associated with the idea of leisure and living in the moment, a shared experience that I was about to experience. Now, having traveled to Europe several times, I have found that with my highly organized nature, living in the moment is not always a necessity, but can still be enjoyed in small doses. I have found a suitable way of traveling where the routes are largely planned, and where individual train journeys rarely last more than eight hours. Travelling by train or other overland means of transportation is suitable for more than just adventurous and carefree travelers. As the pace of travelling have slowed down, my relationship with traveling has also changed.

The idleness that sitting on a train often, is the best counterbalance to the performance-driven everyday life. It’s a refusal of haste because you’ve already discovered something better. You can see the entire journey; every little platform the train stops at, the sheep grazing along the tracks, the lakes with mountains rising on the opposite shore, and the city center changing to suburbs, industrial areas, countryside, and finally the next residential hub from the window of the train. The vegetation types and topography of the countries along the route slide by as a panorama.

Even though traveling by land is inherently slower than flying and not always as smooth, I wholeheartedly encourage to do so. On long train journeys, you can read, draw, write, and think - the space and time that these things often require are served on a silver plate. My resilience and ability to handle changes and delays during the journey have also grown. Traveling by land has made me a nicer, more relaxed, and flexible person. As a bonus, you can pack as much snacks and thermos coffees as you can fit in your backpack. Nobody requires you to throw them out as in airport security checks.

Travelling-gallup

Arkkari, miksi matkaat pintaa pitkin? Why do you travel by land?

Annika Annala

”Ilmastoahdistus on pääsyy, mutta kyllä siinä on muitakin etuja, muun muassa maisemat. Rikkaasta maasta tulevana korkeakoulutettuna ihmisenä koen huolen lisäksi suurta vastuuta ilmastosta.”

”Climate anxiety is the main reason, but there are other benefits as well, such as the scenery. I feel a great responsibility for the climate in addition to my concerns.”

Olli Järveläinen

”Huoli ilmastosta oli yksi syy. Ensimmäistä kertaa maata pitkin matkatessani matkatavaroiden rajattomalla määrällä oli vaikutusta, sillä olin lähdössä vaihtoon. Sen lisäksi syynä oli uteliaisuus kavereilta kuultujen matkustustarinoiden pohjalta.”

”Concerns on climate were one reason. When I traveled by land for the first time, having no limit on luggage I could bring was a big reason because I was moving abroad. Curiosity based on travel stories I had heard from friends was also one.”

Una Pastinen

”Lentämisen päästöt ja junailun tukeminen ovat perimmäiset syyt maatapitkin matkailuun. Maatapitkin matkaaminen voittaa lentämisen mukavuudessaan, voi jaloitella ja näkee maisemat <3. Kivaa on myös irrottautua lentämisen luoman ”nopean matkustamisen” normista”

”The emissions of flying and supporting train travelling are the reasons why I travel over land. It’s also more comfortable, you can stretch your legs and see the views <3. Detaching oneself from the norm of “fast traveling” is also nice.”

Loviisa Palmujoki

“Ilmastohuolen lisäksi maateitse kulkeminen antaa rikkaamman matkakokemuksen. Matka alkaa jo siinä, kun astuu ensimmäiseen junaan tai bussiin. Maateitse matkustaessa ihmiset ovat rennompia ja avoimempia vuorovaikutukselle muiden kanssa”

”In addition to climate concerns, travelling overland gives you a more complete experience. The journey begins from the boarding of the first bus or train. People traveling on land are also more relaxed and open to meeting new people.”

Anonyymi Arkkari

”Matkalla tutustuu uusiin kaupunkeihin ja paikalliskultuuriin, suunnitelmia on helpompi muuttaa ja se on ympäristöystävällisempää. Junalla pääsee suoraan kaupungin keskustaan ja mukaan voi pakata mitä vain. Nettikin toimii matkalla.”

”On a trip by train, you get to know new cities and local cultures, it’s easier to change plans and it’s more environmentally friendly. Trains can take you directly to the city center and you can pack anything you want. Plus the Internet works in the train.”

references:

1. Ecopassenger, http://www.ecopassenger.org/bin/query.exe/en?L=vs_uic

2. Isotalo, Anna. Miksi maatapitkin matkustaminen on niin vaikeaa?, Ylioppilaslehti, 2/2022 https://ylioppilaslehti.fi/2020/05/miksi-maata-pitkin-matkustaminen-on-niin-vaikeaa/

3. Lentovero-kansalaisaloite, https://www.lentovero.fi/ilmastovaikutukset

4. Oras Tynkkynen. Reilu lentovero: Oikeuden mukainen tapa suitsia lentämisen päästöjä. Ajatuspaja Vision julkaisuja 1/2023. https://ajatuspajavisio.fi/wp-content/uploads/2023/03/Reilu_lentovero_Policy_Brief.pdf

5. Tampereen korkeakouluyhteisö. Tampereen korkeakouluyhteisö kartoitti hiilijalanjälkensä, 11.2.2019. https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tampereen-korkeakouluyhteiso-kartoitti-hiilijalanjalkensa-0

6. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Lipasto-tietokanta, http://www.lipasto.vtt.fi

Parhaat vinkit ja tarinat maatapitkin matkaamisesta?

Best tips and stories from travelling by land?

”Must-have: yli 1,5 litraa vettä ja nenäliinoja - passi ja puhelinkin on hyviä olla. Kaikista pahinta on olla janoisena yöjunassa. Lempi junamatkani on Budapest-Bukarest yöjuna. Inhokkini on Flix-bussien rikkinäiset vessat.”

”Must-haves: over 1.5 liters of water and tissues, passport and phone. The worst thing is to be thirsty on a night train. My favorite train journey is the Budapest-Bucharest night train. My least favorite things are the broken toilets on Flixbus.”

”Kannattaa katsoa maatapitkin.net sivustolta reitinvalintavinkkejä. Hyvää ajanvietettä ovat korttipelit, ristikot ja kirjat. Kannattaa myös pitää aikataulu rentona, siten matkustamiseen voi yhdistää lomailua. Lempi rautatieasemani on Berliinin päärautatieasema.”

”It’s worth checking out route selection tips from maatapitkin.net. Good pastimes are card games, crosswords, and books. It’s also good to keep the schedule loose, so that traveling can be combined with holiday. My favorite train station is Berlin Hauptbahnhof.”

“Reitit joen vartta pitkin on upeita, kuten vaikkapa Elben viertä Berliinistä Prahaan tai Tonavan vartta Linzin läpi. Näin jälkeenpäin tämä on jo ihan hyvä tarina: matkallani Sloveniaan junat jäivät illalla Triesteen jumiin raidepalon takia. Ei vaihtoyhteyttä tai auki olevaa kauppaa. Lopulta navigoin uusien tuttavien ja kahden bussin avulla Sloveniaan vielä saman yön aikana.”

”Routes next to rivers are amazing, such as the side of Elbe of Danube. Afterwards this is a rather funny story: on my way Slovenia the trains got stuck to Trieste because of a track got on fire. There were no shops or other trains departing. Eventually me and my new friends navigated ourselves to Slovenia by two busses.”

”Pietari-Murmansk yöjunassa kävimme keskusteluita vailla yhteistä kieltä, opimme tuntemaan loosimme matkustajat ja jaoimme ruokaa puolin ja toisin, vaikka jaoimme vaunun vain vuorokauden ajan.”

”In St. Petersburg – Murmansk train we got to know the people, communicated without a common language and shared food with them even though we only shared the coach for one day.”

”Junaa vaihtaessa kannattaa käydä kävelemässä kaupungilla - näkee uusia mestoja ilmatteeks! Kerran junamatkan aikana tutustuttiin wieniläiseen arkkariin ja jäätiin ex tempore hänen kanssaan samalla asemalla, vaikka matkaa omaan päämäärään oli vielä pari tuntia. Käytiin taidefestareilla, bissellä ja juostiin takasin junaan jatkamaan matkaa.”

”When changing trains, it’s worth taking a walk around the city - you get to see new places for free! Once during a train journey, we met a Viennese architect and spontaneously hopped off the train at the same station, even though there were still a couple of hours to our destination. We went to art festivals, had some drinks and ran back to the train to continue the journey.”

Mitä reittiä olet edellisen kerran matkannut Suomen ulkopuolella pintaa pitkin? Which route did you take last time you traveled by overland outside Europe?

Annika Turku – Stockholm – Hamburg – Stuttgart – Liechtenstein – Milan

”Junalla, lautalla, BlaBlaCars -kyytienjako palvelulla sekä FlixBusilla.”

”By a train, ferry, BlaBlaCar -car pool and FlixBus”

Helsinki – Lübeck – Berlin – Stuttgart

”Rahtilaivalla, bussilla ja junalla.” “By a cargo ship, bus and train.”

Madrid – San Sebastian – Bordeaux – Paris – Berlin – Prague – Vienna – Bolzano – Alba –Ljubljana – Zagreb – Budapest – Vienna – Hamburg – Copenhagen – Stockholm – Turku “Junalla ja lautalla” “By train and a ferry”

Milan – Liechtenstein – Berlin – Copenhagen – Turku

“Junalla, bussilla ja lautalla” “By train, bus and a ferry”

Helsinki – Lübeck – Hamburg – Paris – Barcelona

”Laivalla Saksaan ja sieltä junalla eteenpäin.”

” A ferry to Germany and onward by train.”

TAKE A BREAK IMPOSTER! by

CAMI

Sometimes I think like that, even if I don’t want to. Then I go for a break.

Again I feel like nothing I do works. None of my work is impressive or believable. How could I ever become a real professional? My impact on changing anything seems so meaningless.

You remind me how our di erencies are beautiful.

You helped me to see the world rather in pink than blue.

And when I wait for co ee, I begin to think all the people who have had an e ect on my life.

With you I feel I can be or do anything

You showed that I can make a di erence.

And you showed me how to defend my views and values. You, you, you.....all of you

Even our smallest acts and words can impact others. we often can’t even realise it. I wonder what kind of e ect I’ve made so far. Hopefully it has been something good.

Maybe one day I get to be part of saving the world with my own tiny impact.

But before saving the world, I’ll take a nap.

We need more people who will have an e ect regardless of how and how much.

— a future without dining tables

text and images / Ilari Anttila

Suomalaisten asuntojen koko on pienentynyt vuosien varrella; vielä 2005 keskimääräinen kerrostaloasuntojen koko oli 62 neliötä, joka on laskenut huimat 26 % pelkästään 15 vuoden aikana (Tilastokeskus 2021). Äärimmäisissä tapauksissa rakennetaan vain kuudentoista neliömetrin miniasuntoja opiskelijoille. Asuntojen keskikoon pienenemisen lisäksi avokeittiöiden suosio on kasvanut, mikä tarkoittaa käytännössä olohuoneen käytettävän tilan vähenemistä. Neliöiden kadotessa asunnon pohjasta uusia kalustusratkaisuja syntyy jättämällä pois jopa perinteisiä kalusteita. Suomalaisesta asuntokuvasta häviää kaikessa hiljaisuudessa sohvien ja työpöytien ohella pitkään vakiovarustuksena pidetyt ruokapöydät.

The size of Finnish apartments has been declining in the past years; in 2005 the average size of newly built apartments was 62 square meters, which has since gone down an alarming 26 % in the last fifteen years (Statistics Finland 2021). Currently the most extreme cases can be seen in student housing, in which 16 squre meters per apartment is the minimum. In addition to the decline of the average size of apartments the popularity of open kitchens has skyrocketed, which means basically less usable space for the living area. As the square meters are vanishing from apartments, new ways to furnish are being born by even leaving out some of the basic pieces of furniture. From the Finnish apartment-scene sofas, workdesks and even long-loved dining tables are vanishing silently.

Ruokapöydän mitoituksesta: jokaisella ruokailijalla tulisi olla noin 600 x 500 millimetrin tila omassa käytössä, jotta ruokailu ja kattaminen on väljää ja luontevaa. Lisäksi pöydän ympärille tarvitsee riittävästi tilaa, että sen ääreen voi istua helposti. Pelkästään siis kahden hengen ruokapöytä, joka on yleisin tyyppi yksiöissä, vaatisi tilaa ainakin kahden neliömetrin verran. 70-luvun yksiön keittokomeroon ahdetun Ikean pienimmän ruokapöydän päälle tulisi mahtua lautanen, vesilasi, teemuki, aterimet, kattila, salaattikulho, kastikekannu, maitopurkki, kukkamaljakko, kirja, leipä, joku hedelmä, kynttelikkö ja tulitikut sekä suolasirotin. Tarpeeksi suuri ruokapöytä on arjen luksusta, mutta myös tilallinen uhraus pienemmissä asunnoissa.

Asuinhuoneistojen tiivistymisen ohella ruokapöytien katoamiseen vaikuttava voima on asukaskuntien kokojen pieneneminen. Mikä tarve yksinasuvalla on omistaa ruokapöytä? Päivällistä voi syödä työpöydällä katsoen samalla The Crownin viidettä tuotantokautta, väli- tai iltapalan voi vetää sohvalla ja lounas menee joka tapauksessa yliopistolla tai työpaikalla. Ruokapöydän rooli kodin sydämenä, perheen kokoontumispaikkana yhteisten ruokailujen keskiössä on kokenut kolauksen yksinasumisen nostaessa päätään.

Arkkitehtiopiskelijoille osoitetussa kyselyssä ruokapöydistä kysyttiin asunnon koon ja ruokapöydän olemassaolon ohella yleisimmin käytettyä ruokailusijaintia omassa kodissa. Vastaajista kolmasosa asuu yksiöissä, neljänneksellä ei ole ruokapöytää ja yli puolet syövät ruokansa jossain muualla kuin ruokapöydässä.

About the dimensions of dining tables: everyone sitting at the table should have about 600 x 500 millimeters space for themselves to use so that dining would be spacious and natural. In addition, space is needed around the table for seating. Even a table for two, popular especially in studio apartments, therefore needs at least two square meters’ space. The smallest table from Ikea stuffed in an 1970’s studio apartments’ kitchen needs to fit a plate, a glass of water, a tea mug, cutlery, a pot, a salad bowl, a carafe for sauce, a carton of oat milk, a flower vase, a book, some kind of fruit, a chandelier and matches as well as a salt shaker. A dining table large enough is a luxury and a spatial sacrifice in smaller apartments at the same time.

The sizes of households are getting smaller, which is another power affecting the vanishing of dining tables. Why would a person living alone need a dining table? One can eat dinner at their workdesk while watching the fifth season of The Crown, snacks can be eaten on the sofa and lunch is being had at the campus or work eitherway. The role of a dining table as the heart of the home, as the meeting place for a family during a shared dinner has taken a hit as the trend for living alone has been lifting its head.

In a poll for architecture students three things were asked: the size of one’s apartment, do they have a dining table and what’s the most commonly used place for dining at their homes. One third of the students live in studio apartments, one fourth does not have a dining table and more than half dine somewhere else than at their dining table.

Ruokapöytien katoamisesta kumpuavan keskustelun pohjalta syntyy hyvä mahdollisuus myös kyseenalaistaa ja pohtia länsimaisia arvoja ja tapoja ruokailuun ja ruokapöydän käyttöön liittyen. Monissa maissa ruoka syödään lattialla, jolloin asuntojen sisustamisessa huomioitavien kalustusteiden vakiomäärä on jo lähtökohtaisesti pienempi. Toki lattialla syöminen tarvitsee oman tyhjän tilan, mutta sitä kaivataan länsimaissakin jo urheiluun ja harrastamiseen.

Mitä tarkoittaisi ruokapöytäkulttuurin katoaminen etenkin yhteisöllisyyden näkökulmasta? Syntyisikö koteihin jotain määriteltyjä paikkoja ruokailulle, jotka korvaisivat vanhan maailman ruokapöydät? Kohtaisivatko läksyjä tekevät lapset kahvia juovia vanhempiaan spontaanisti samassa paikassa, vai eriytyisivätkö erilaiset tehtävät kodin eri nurkkiin?

Kuitenkin ruokapöydän rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on syvälle iskostunut ja monella meistä on muistoja läksyjen tekemisestä tai Aku Ankan lukemisesta lapsuudenkodin ruokapöydässä. Ruokapöytä on muutakin kuin ruoan syömiseen tarkoitettu huonekalu; se on työtaso, konferenssipöytä, askartelualusta, tanssilattia ja kodin keskeisin kohtaamispaikka. Siihen saatetaan käyttää jopa enemmän rahaa kuin sänkyyn. Ruokapöytä näkee sen ympärillä pyörivän suomalaisen yhteiskunnan arjen ytimeen. Vaikka kalustustottumukset muuttuvat ajan myötä asuntoarkkitehtuurin mukana, voimme toivoa ja uskoa, ettei tämä ole vielä katoavien ruokapöytien aikakausi.

The discussion sparked by the vanishing of dining tables gives way to question and ponder on the western values and ways about dining and the usage of dining tables. It is customary in many countries to eat food on the floor, which means that the amount of basic components of furniture is already smaller. Yes, eating on the floor needs quite a lot of empty space, but that empty space is already an important place for exercise and hobbies in western countries.

What would the disappearance of dining table culture mean especially from the viewpoint of communality? Would new places dedicated for dining emerge, which would replace the old-world dining tables? Would children doing their homework spontaneously meet their coffee-drinking parents at the same place, or would different tasks scatter around the house?

Nevertheless the role of the dining table in Finnish society is stuck deep and many of us have memories of doing our homework or reading Donald Duck around our childhood homes’ dining table. A dining table is more than a piece of furniture to eat at; it’s a surface to work on, a conference table, a base for arts and crafts, a dance floor and the most essential meeting point in a home. One might use more money on it than on a bed. A dining table sees the Finnish day-today life revolving around it. Even though the furnishing norms change hand in hand with architecture as time goes on, we can hope and believe that we won’t yet see a future without dining tables.

Lähteet / sources:

Tilastokeskus. (2021) Asunnot ja asuinolot. Verkkosivu. Viitattu 11.3.2023. https://www.stat.fi/til/asas/2020/01/ asas_2020_01_2021-10-14_fi.pdf

PAINTINGS BY UKRAINIAN STUDENTS

November

of

days

first

The

Zhadan,

Serhiy

poem

/

Piddubna

Yuliia

left

on

painting

Перші дні листопада. Вона спить у порожній кімнаті, в чужому ліжку. А він думає: чуже місто, чужа кімната — як я її тут залишу?

Третя по обіді. Суха осінь. Посиджу, доки вона спить, заговорюючи постійно. Світло таке легке. Вона четвертий день у дорозі. Хай їй хоча би тут буде спокійно.

Якщо буде потрібно — поправлятиму ковдру. Якщо буде холодно — причинятиму вікна.

Спробую перехитрити її застуду невиліковну. Я сам усе це вигадав, вона ні в чому не винна.

Як я її залишу? Незабаром почнеться вечір. Швидко стемніє, повітря остигне. Краще вже охоронятиму її речі. Краще вже грітиму її стигми. Раптом, коли я піду, ріки затоплять кімнату, раптом птахи почнуть битися в стіни, раптом дерева обступлять її й поведуть на страту, раптом сусіди почнуть рвати тіло її на частини, раптом, щойно я вийду, вона забуде про мене, раптом забуде все, що говорила до цього, раптом серце її, золоте й шалене, буде битись тепер для когось чужого.

Хай спить. Хай розбереться зі снами. Хай її нинішні сни перетечуть у колишні. Навіть якщо в своєму сні вона мене не впізнає. Навіть якщо їй буде снитись хтось інший.

І ось він сидить, відраховуючи хвилини. Сидить, нервує без потреби. А вона не прокидається лише з тієї причини, що боїться, прокинувшись, не побачити його коло себе.

Осінь над ними з льоду й сталі. Холодні ріки, незнайомі люди.

Найбільше вони бояться, що все це триватиме далі.

Найбільше вони бояться, що більше нічого не буде.

painting above

painting below Nataliia

Oleksandra Verteletska

Bila

TEK/SAFA-vastaavan terveiset

text / Heidi Järvinen / image / Annalisa Tyrväinen

Kohta on itsellä jo kaksi vuotta arkkitehtiopintoja takana. Näitä opintoja aloittaessani lupasin itselleni, että nyt otetaan rauhassa ja keskitytään töihin sekä opintoihin, ei päädytä opiskelijaaktiiviksi...eihän. No kuinkas sitten kävikään. Ensimmäisenä vuonna raadin somevastaavana ja nyt

TEK- ja SAFA -vastaavana. Näinhän se on. Kerran aktiivi aina aktiivi, mutta hetkeäkään en kadu. Raadista ja muista aktiiveista, muutaman vuoden etäilyjen jälkeen, on kaikesta huolimatta hitsautunut erityislaatuinen porukka.

Uusiin ihmisiin ja ajatusmaailmoihin tutustuminen ruokkii luovuutta ja uusia tuttavuuksia tulee. Jotkut säilyvät jopa vuosia aktiiviuran jälkeen. Opiskelu on aikaa, jolloin voi kokeilla rohkeasti, mikä se oma juttu on. Meidän, arkkarienkin, on hyvä välillä poistua rakkaasta siivestämme tarkastelemaan muita kampuksella vaeltavia. Uskaltautuisimmeko ryhmätyöhön kampuskirjastolle tai aloittamaan keskustelun vieraan kanssa TEK -loungessa.

Luovuus ei synny tyhjiössä vaan täytyy tarttua toimeen, ihmetellä ympäristöä, avata keskusteluja ja löytää omat tapansa lähestyä erilaisia tehtäviä. Itselle merkityksellisiä hetkiä ovat olleet vaikkapa piirustussaleilla yhdessä työskentely, yksin kävelyt kaupungilla, koneen ääressä istuminen ja TEK:n webinaarit (ja tämä ei ole maksettu mainos). Niistä olen oppinut, ettei luovuus ole luomisen tuskaa, vaan nimenomaan tasapainoa asioiden välillä. Luovuutta tarvitaan useilla elämän osa-alueilla, jo ihan työnhausta alkaen.

Tästä päästäänkin kevääseen ja kesätöihin. Sekä niihin aina niin vaikeisiin työhakemuksiin sekä CV:n ja portfolion koostamiseen.

Mitkä ovat niitä sun vahvuuksiasi arkkarina? Mikä on sun tapasi osoittaa luovuutta?

Löydä oma tapasi kanavoida sitä, oli se sitten nääspeksi, fuksiväittely, maalaaminen, haalarien koristelu tai vaikka valokuvaaminen, vain raha on rajana, jos sekään. Anna luovuuden ja persoonan näkyä myös työnhaussa ja nappaa lisävinkkejä TEKin työkirjasta (www.tek.fi/fi/tyokirja), josta voit lukea, miten vahvistat potentiaaliasi työmarkkinoilla työnantajan näkökulmasta.

Mun mielestä on ihan mahtavaa, että TEK:n työkirjasivuilta löytyy erikseen työkirja muotoilijoille ja neuvot portfolion koostamisesta, jonka ainakin itse koen aina haastavaksi. Eihän mulla ole mitään esitettävää – vai onko sittenkin. Muistetaan yhdessä, että me ollaan opiskelijoita. Meidän ei kuulu olla vielä valmiita ammattilaisia, vaan osoittaa olevamme tulevaisuudessa valmiita.

Jätänkin siis sulle mietintämyssyyn seuraavat kaksi asiaa: Mitä luovuus sulle tarkoittaa ja miten sä sitä ruokit? Ja lopuksi, tuo omalla tavalla luovuus esille omassa tekemisessäs.

Tampereen arkkitehtikillan TEK/SAFA-vastaava

Argumenttien alakulttuuri alan kulttuurin haastajana

Conversations and conveyors

text / Saku Koutaniemi / image / Alma Mussaari

Mitä muuta yliopisto enää on, kuin vain kone, joka sylkee jokseenkin osaavia työntekijöitä ulos valmistuttuaan? Arkkitehtuurin osalta tahtia on alettu roimasti kiristämään, kun vielä ennen keskimääräinen opiskeluaika laitoksellamme oli 8 vuotta. Oppiminen ei tapahdu opettajan suusta, vaan tiedon soveltamisesta laajemmassa käytännön ja keskustelun kontekstissa. Kypsyykö siis vain viidessä vuodessa opiskelijoistamme tulevaisuuden, ei vain työelämän, mutta koko arkkitehtuurin alan ammattilaisia ja ajattelijoita?

Monia alati laajenevan alamme tärkeitä teemoja käsitellään opetuksessamme hyvin pinnallisesti. Opetettavaa on niin paljon, että suurimpaan osaan tiedosta pureudutaan vain ajatuksen tasolla. Opetuksessamme suuren osan vie myös ns. turha teknisten laitteiden ja ohjelmien kuten ArchiCADin nysvääminen, josta on toki työelämässä paljon apua kuvia tehdessä, mutta se, mitä tulee ajatuksiin ja arvoihin BIM-malliemme taustalla, on mielestäni jäänyt turhan sivualalle.

Kandivaiheen opinnoista suuri osa ajasta kuluu arkkitehtuurin maailmaan johdatteluun. On tärkeää oppia ymmärtämään alan käsitteistöä, jotta myöhemmin ilmiöistä ja asioista voi keskustella ymmärrettävästi, mutta onko opinnoissamme jääty liiaksikin vain tälle johdattelun tasolle? Arkkitehtuurin opinnoissa ei tulisi pärjätä enää vain pelkällä visuaalisuudella ja kauniilla kuvilla plansseilla. Yleisten yhteiskunnallisten ja maapalloa uhkaavien kriisien valossa ei ole aikaa pinnalliselle lepertelylle, vaan toimintamme vaatii konkreettisen muutoksen johdannosta alkaen.

What is our university, if not a machine spitting out somewhat capable work power to the job market? The schedule for graduation has been tightened, since before the usual length of studies has been 8 years. Learning doesn’t happen the moment the information is said out loud by the teacher, but rather when applied in a broader context of practice and conversation. Is five years enough for the students to mature into the future professionals not just in the architectural working environment, but the thinkers and creators of tomorrow?

Many of the themes in our studies are only addressed briefly. There’s so much to teach that some of the information is only brought up on the surface level. A huge part of the studies is spent on insignificant small adjustments in e.g. in ArchiCAD and other electronic devises. Those skills are needed in practice but the ideas and values behind our models has been, in my opinion left without enough attention.

”Milloin heräämme keskustelulle? Kielellinen argumentointi on väylä tulla yhteen, ihmisinä ja yksilöinä. Se on keino kasvaa yhteisönä ja tapa tarttua vaikeisiin, pikaista toimimista vaativiin aiheisiin”

The bachelor studies are focused on the introductions to the world of architecture. It’s important to learn the constructs, so later you can speak of any phenomena intelligible but are the studies stayed too carefully only on this basic introduction level? You should not pass only with beautiful visualization and pretty pictures in presentations. In the light of the global challenges and life-threatening crises we do not have time for superficial being. Our actions need a tangible change from the get go.

Pitäisikö tulevaisuuden haasteisiin varautua opetuksessakin ennakoivasti? Esimerkkinä voidaan nostaa tekoälyn mahdollisuudet arkkitehtuurissa. Tekoälyteknologioiden (AI) hyödyntäminen tulee olemaan alallamme vääjäämätöntä, ja se tulee muokkaamaan alaamme radikaalistikin. Kehityskulku ei kuitenkaan ole ennennäkemätön, sillä jo 1950-luvun puolivälissä tietomallintaminen (CAD) alkoi nostaa päätään uutena arkkitehtuuriin ja suunnitteluun vahvasti vaikuttavana työkaluna1. AI on ajamassa samantapaista kehityskulkua, herättäen varmasti alan ihmisissä niin kiinnostusta, epäilyksiä, kuin suoranaista vastustustakin. Uuden teknologian mahdollisuudet avustaa esimerkiksi kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan ovat oletettavasti kiistattomat, joten eikö keskustelu AI:n saapumisesta alallemme tulisi aloittaa jo nyt – meidän tulevaisuuden osaajien keskuudessa.

Yliopistossa keskustellaan ja vaihdetaan ajatuksia pinnalla olevista asioista aivan liian vähän. Keskusteluttamista vaativat, huomaamatta jätetyt aiheet eivät koskaan näe päivänvaloa, sillä opetus kiireellisyydessään tarjoaa vain yksittäisiä, yksipuolisia tyhjiä totuuksia. Se ei ohjaa tarpeeksi kriittiseen ajatteluun, kun kyse on alan vallitsevista, jopa haitallisista käytännöistä, vaan arkkitehteja koulutetaan yhä samoilla perimmäisillä keinoilla ja asenteilla kuin vuosikymmenet sitten. Rakennusalan ja arkkitehtien suunnitteluidentiteettien muovaamiseen tulisi ehdottomasti tarttua ennakoivasti. Olemme eläneet liian pitkään todellisuudessa, jossa asioihin tartutaan vasta kun deadlinet paukkuvat.

Should education brace us better for the future challenges? To give an example the possibilities of artificial intelligence (AI) are irrefutable and will change the field of architecture radically. The progression of new technologies is not unprecedented, since as early as in the 1950s computer aided design (CAD) started to emerge as a new revolutionary design tool in architecture1. AI is seen to be going the same way in shaping the field drastically, which can cause interest, doubts and even straightforward opposition. Either way, the possibilities of new technologies helping in the battle against e.g. climate change are undisputed. Shouldn’t we start the conversation about AI in our field and studies now, so we can prepare us, the future designers, for the topical task in our hands.

The lack of discourse and exchange of views is prominent in our university. Some topics are left unnoticed and without any discourse around them because the teaching in its hurry offers only single, isolated and empty truths. It doesn’t steer people enough into critical thinking when it comes to prevailing, even harmful practices in the field, but rather trains us with the same basic methods and attitudes as years ago. Shaping the design identities of the construction industry and architects should definitely be tackled proactively. For too long we have lived in a world where we only act when the deadline is too close.

“When will we awake for conversation? Linguistic argumentation is a way to come together as humans and individuals. It’s a means of growing as community and a way to tackle serious issues that require quick actions”

1Stanislas Chaillou, Bastien Dolla & Anders Kvåle. ‘Artificial Intelligence & Architecture’ – exhibition in Pavilion de l’Arsenal 2020 The exhibition about artificial intelligence in the architectural field can be visited virtually at: https://stanislaschaillou.com/arsenal/vtour/tour_eng.html

Kahviarkkari

Coffee-addict arch student

Sormet kahvipärinöistä täristen yrität saada

Perfektionistiarkkari Perfectionist arch student

Pitkän työuurastuksen jälkeen loppu

Viimeisen minuutin arkkari

Last minute arch student

Tulet kirjoittamaan

Rata-arkkari Rave arch student

Sydämesi on tahdistettu teknon tahtiin.

Designarkkari Design arch student

Kulutat vapaa-aikasi ja mahdollisesti myös

Minimalistiarkkari Minimalist arch student

Vaatekaappisi värimaailmasta löytyy

Yökyöpeliarkkari

All-nighter arch student

Kiltahuoneen sohvalla

nukkuminen ei

Brutalisti-arkkari

Brutalist arch student

Pidät Mikontalossa sijaitsevaa kotiasi viihtyisänä

Pinterestarkkari

Pinterest arch student

Pinterest-feedissäsi

tulee pian vastaan suunnitelma,

syreeniodysseia aprilli calottepolairekirje topologiaaprikoosi retrogradesalaisuus harmaapääskyrituaali aurinkosumukivi kaatosadecarnevale retkikuntalaivaston sininenunikkoniitty lyricalmetropolis aleatoricsilence simplicityaamunkoi pohjoiskalottitelefooni atollihymyilevätsilmät

23 luovuus creativity

TAMPEREEN ARKKITEHTIKILTA TAMPERE ARCHITECTURE GUILD