Riskien hallinta sponsoroinnissa Maineen menetys ja sen heijastukset koko toimintaympäristöön on suurin mahdollinen toteutuva riski. Riskejä voi nousta laittomuuksista, huonosta käyttäytymisestä, ulkopuolisista tekijöistä – hyvin monelta taholta. Mutta riskejä voi myös hallita.
Maine voi mennä hetkessä, mutta sen rakentaminen vaatii vuosia. Ellei riski toteutuessaan ole selvästi yrityksestä johtuva, se on kohteelle sponsoroinnissa vakavampaa kuin yritykselle, jolla saattaa olla muita yhteistyökumppanuuksia, ja kyseinen projekti on vain osa sen markkinointiviestintää. Yritys voi luoda katseen tulevaisuuteen. Suoritteiden maksuaikataulu sekä mahdolliset sopimuksen mukaiset korvaukset nousevat ratkaiseviksi eli sopimus on suunniteltava ja tasapainotettava myös riskien osalta.
Muita riskejä kuten esimerkiksi laittomuuksia, huonoa käytöstä, yllättävää asennevammaisuutta, suoriterikkeitä, toiminnan vaikeuksia, harkitsemattomia lausuntoja, skandaaleja, loukkaantumista, sairastumista, peruutuksia ja ponneaineiden käyttöä on vaikea ennustaa etukäteen, mutta ne on otettava huomioon ja kirjattava sopimukseen. Myös sponsori voi syyllistyä näihin. Näitä kutsutaan yleisesti ”nolostumispykäliksi” (embarrasment clause). Sanonnan mukaanhan kuitenkin ”paras sopimus on sellainen, jota ei tarvitse ottaa enää esiin”.
Kohteelle yritys on pääsääntöisesti tärkeämpi kuin kohde yritykselle. Se on hyvä muistaa. Samoin tapahtumalla, joka on kertaluontoinen, riski on suurempi kuin toiminnalla. Lisäksi urheilussa, varsinkin vaarallisiksi luokitelluissa lajeissa ja erityyppisissä seikkailuprojekteissa luonnolliset riskit ovat suuremmat kuin muualla. WHITE PAPER/Sponsorointi Copyright © 2009 Eero Valanko ja Talentum Media Oy
5.11.2009