4.10.2013 / TEKNIIKKA&TALOUS
2009—2012 kaksinkertaisti
15
628 teknologiayritystä.
periaatteena on, että langat pidetään omissa käsissä ja käytetään omaa järkeä. Siten urakat saadaan valmiiksi turvallisesti ja nopeasti.
Näin lista syntyi ■ Suomen Asiakastieto haki rekisteristään teknologia-alan yritykset (rajaus toimialaluokituksen mukaan), joiden liikevaihto oli vertailukauden (2009—2012)
päättyessä vähintään viisi miljoonaa euroa ja kaksinkertaistunut kyseisenä aikana. Joukosta poistettiin ulkomaisten konsernien osat ja yritykset, joiden
liikevoittoprosentti oli alle viisi. Yritykset jaettiin kuuteen eri kategoriaan: ict, metalli, kone ja laite, rakentaminen, suunnittelu ja palvelut sekä materiaalit ja ympäristö. Seitsemäs kategoria, ”Mustat hevoset”, muodostettiin kasvuyritysraadin esille nostamis-
ta lupaavista yrityksistä, joiden kannattavuus jäi alle asetetun kriteerin. Kussakin kategoriassa yritykset pisteytettiin annualisoidun eli vuositasolle lasketun kasvuprosentin, liikevoittoprosentin ja liikevaihdon perusteella siten, että
kullakin ominaisuudella mitattuna kategoriansa paras sai 30 pistettä, toiseksi paras 29 pistettä jne. Lopuksi pisteet laskettiin yhteen. Kasvuyritysraati valitsi kategorian ykkösyrityksen. Muutoin järjestys määräytyi edellä mainitun pisteytyksen perusteella. &