Issuu on Google+

3/11

Ilmoitus

[ nimi ]

talentum

SIDOSRYHMÄLEHTI

Lehtiliiketoiminnan johtaja Elina Yrjölä:

Kilpailu piristää Tekniikka&Taloutta Talentumin uusi toimitusjohtaja Aarne Aktan – Digibisneksestä mediayhtiön johtoon

talentum  x


[ näkökulma ]

TEKSTI: Eljas Repo// KUVA: Pasi Murto

Kolme JÄNNiTTÄvÄÄ

vUoTTa

Eljas Repo on Arvopaperin päätoimittaja.

talentum  2

Papandreou vaihtui Papadimokseen. Kuka olisi uskonut, että Kreikan pääministerivaihdos oli ykkösuutinen kaikissa finanssikeskuksissa. Näin vain kävi. Markkinat ovat seuranneet eurovaltioiden velkaantumisongelman kehitystä kuin näytelmää. Georgios Papandreou otti syntipukin roolin. Kaljupäisen kreikkalaispääministerin tuska näkyi talousmedioissa niin Suomessa kuin maailmalla. Kreikalla, kuten monilla muillakin valtiolla, on ongelma. Velkaa on kertynyt liikaa, eikä velkaa enää hoida inflaatio, talouskasvu tai taikatemput. Kuten ehkä velkaa ottaessa uskottiin. Valtion lainojen korot nousevat pilviin, jos valtioiden johtoon ei luoteta. Tämä näkyi Kreikassa ja Italiassa. Velkaisten valtioiden pääministerit ovat markkinoiden armoilla. Pankeille luottamus on toiminnan perusta. Jos sitä ei ole, voi syntyä isokin ruumis. Näin kävi kolme vuotta sitten, kun luottamuspula ajoi Lehman Brothersin konkurssiin. Tämän jälkeen moni pankki on hävinnyt tai kaatunut valtion syliin. Finanssikriisi ja Kreikan kriisi ovat osoittaneet, että markkinat ovat julmia, jos luottamus menee. Kuinka kriisi on iskenyt mediaan? Toimittajana ja median suurkuluttajana voin olla jäävi vastaamaan, mutta sanon kuitenkin: median luottamusta nämä kriisit eivät ole nakertaneet. Päinvastoin. Talous- ja sijoitusmedioita on luettu aiempaa tarkemmin. Toki virheitä, väärinarviointeja tai -ennustuksia on tehty, mutta tapahtumien raportoinnissa maailman talousmedia on onnistunut. Kritiikkiäkin voi antaa: median olisi pitänyt varoittaa kriiseistä aikaisemmin ja enemmän. Kreikan ongelmista olisi pitänyt puhua jo vuosia sitten. Finanssikriisin jälkeen Arvopaperi-lehden ja Arvopaperi.fi:n lukijamäärät kasvoivat ennätyksiin. Sijoittajat ovat hävinneet paljon rahaa, mutta edelleen kiinnostusta riittää. Pinnalliset uutiskuvat kriisien syyllisistä eivät tyydytä. Tahdotaan tietää ja lukea enemmän. Tämä ei ole vain suomalainen ilmiö. Myös Economistin, Financial Timesin ja Wall Street Journalin lukijamäärät ovat kasvaneet. Ilmiö ei ole itsestään selvä. 1990-luvun lama sekä vuosituhannen vaihteen pörssitaantuma veivät lukijoiden mielenkiinnon muualle. Talousuutisten ja sijoitusaiheiden kiinnostus laantui. Finanssikriisistä alkoi tapahtumien vyöry. Tuli paljon erikoisia ja ennalta arvaamattomia ilmiöitä: subprime, Madoffin ihmerahasto, islantilaiset seikkailut, raaka-ainebuumi, IMF:n pääjohtajan sekoilut ja Kreikan tilastointirikkeet. Toimittajana minulla on ollut ehkä urani mielenkiintoisimmat kolme vuotta. Mediakin on kolmen vuoden aikana muuttunut. Talousjuttuja voi katsella iPadista, älypuhelimista, blogeista tai Facebookin linkeistä. Journalistin perustyö ei kuitenkaan ole muuttunut. Toimittajan pitää hankkia tieto, ymmärtää asiansa ja osata pukea tarinansa sanoiksi. Nettikeskustelut ja medioiden kilpailu pitävät huolen siitä, että vain hyvät tarinat saavat lukijoita. Sanoisin, että journalismin laatu on parantunut, vaikka edelleen on aivan liikaa surkeita juttuja. Varsinkin kun juttuja tehdään aiempaa enemmän. Oman ammattikuntani puolesta voin olla ylpeä. Arvopaperi, samoin kuin Economist, FT ja WSJ tarjoavat kiinnostavaa luettavaa. Nämä kaikki ovat helposti saatavilla. Kiitos uuden tekniikan. Olen varmempi kuin koskaan aiemmin, että ammattimaiselle sijoitusjournalismille on kysyntää. Onneksi lukijat ovat myös valmiita maksamaan, mutta vain jos laatu on kohdallaan. 


[ haastattelu ]

TEKSTI: Jarno Forssell // KUVA: Matti Immonen

Talentum satsaa Tekniikka&Talouteen entistä vahvemmin, jotta se on tulevaisuudessakin tekniikan ja innovaatioiden johtava uutisväline. Lehtiliiketoiminnan johtaja Elina Yrjölä lupaa, että mainosmediana T&T tavoittaa jatkossakin kattavasti tekniikan ammattilaiset.

KiLpaiLU pirisTi Tekniikka&Taloutta

Vuodenvaihteessa Tekniikka&Talous on haastavan paikan edessä. Sen tilauksista poistuu iso määrä, kun yhteistyö Uuden Insinööriliiton (UIL) kanssa päättyy. Sopimuksen päättymisestä kerrottiin kesäkuun lopussa, joten tilanteeseen on voitu valmistautua. Talentumin lehtiliiketoiminnan johtaja Elina Yrjölän mukaan aika on käytetty hyvin. – Uusi kilpailutilanne on potkinut meitä persauksille ja antanut ylimääräistä tekemisen meininkiä. Lehden tekemisessä ja kustantamisessa on aina kehitysprojekteja, jotka normaalioloissa hautautuvat kiireellisempien hankkeiden alle. Kuluneen puolen vuoden aikana T&T:ssa on tehty paljon asioita nopeassa tahdissa. Tuoreimman KMT-tutkimuksen mukaan T&T onnistuikin kasvattamaan lukijamääräänsä 4 000 lukijalla. – T&T on meille erittäin tärkeä lehti ja tekniikan ammattilaiset meille keskeinen kohderyhmä. Haluamme panostaa lehden brändiin sekä sen alla oleviin muihin tuotteisiin, kuten verkkopalveluun ja tapahtumiin.

Entistä parempaa sisältöä T&T:lla on tiivis suhde 128 000:een lukijaansa. Osalle lukijoista lehti on tullut jopa 40 vuotta. Lehden lukijatutkimusta tehnyt tutkija on joskus todennut, että suhde T&T:een voi olla lukijan ”elämän pisin suhde”. Lisäksi T&T:n oman lukijatutkimuksen mukaan lehden lukemiseen käytetty aika on pidentynyt huomattavasti.

”Uusi kilpailutilanne on potkinut meitä persauksille ja antanut ylimääräistä tekemisen meininkiä.” T&T on vuosikymmeniä ollut alansa ainoa lehti, ja siltä on puuttunut kotimainen vertailukohde ja kilpailija. Nyt sekä lehden toimitus että myynti odottavat kilpailijalta sparrausta. – Voi kuulostaa kliseeltä, mutta kilpailu on aina hyvästä, Yrjölä sanoo. T&T:n toimituksellinen uudistaminen alkoi jo viime vuonna, ja ensimmäinen uudistettu lehti julkaistiin helmikuussa, jolloin lehti täytti 50 vuotta. Uudistuksen myötä toimituksessa on ravisteltu vanhoja toimintatapoja. Se on vaatinut ajattelutavan muutosta, josta Elina Yrjölä antaa tunnustusta päätoimittaja Terho Puustisen vetämälle toimittajajoukolle. Painetun lehden puolella toimitus edelleen terävöittää ja selkeyttää linjaa, jota uudistuksella haettiin: T&T on tekniikan ja innovaatioiden johtava uutislehti. Toimitus hakee muun muassa uudenlaisia ilmaisutapoja. Lehteen lanseerattiin uudistuksen

myötä ”supergraafi” – aukeaman kokoinen grafiikka, jossa välitetään tietoa visuaalisesti. – Olemme saaneet siitä hyvää palautetta, ja suunnittelemme saman idean soveltamista vähän pienemmässä muodossa muualla lehdessä, Yrjölä kertoo.

Kontaktit pysyvät Myynnin puolella lehden isoimmat lähiajan satsaukset liittyvät jakeluun. Vaikka Uuden Insinööriliiton ryhmätilaus päättyy, Talentum haluaa varmistaa, että mahdollisimman monet insinöörit ja tekniikan ammattilaiset saavat tutun lehden. – Tekniikan Akateemisten eli TEKin jäsenet saavat jatkossakin T&T:n, Yrjölä muistuttaa. – Lähtökohtamme on, että pidämme lukijamäärän samana kuin nyt. Me tarjoamme ilmoittaja-asiakkaille tulevaisuudessakin riittävän suuren ja relevantin tekniikan ammattilaisten kohderyhmän. Painetun lehden ohella lukijoille ja ilmoittajille tarjotaan T&T-brändin alla erilaisia tapahtumia, joissa nähdään runsaasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Elina Yrjölä kiittää, että uuden kilpailutilanteen myötä talentumilaiset ovat tiivistäneet suhteitaan asiakkaisiinsa – sekä ilmoittaja-asiakkaisiin että lehteä tilaaviin liittoihin. Keskusteluja on käyty myös sellaisten liittojen kanssa, jotka eivät tällä hetkellä ole T&T:n tilaajia. 

talentum  3


[ teema ]

Digibisneksestä

meDiaYHTiÖN

ToimiTUsJoHTaJaKsi Talentumin uuden toimitusjohtajan Aarne Aktanin lähiajan tavoite on selvä: kannattavuus kuntoon ja brändit hyöty­ käyttöön. Aktan aikoo itse olla vahvasti mukana päivittäisessä työssä. – Joukkoja johdetaan edestä, hän uskoo. TEKSTI: Kaisa Pennanen // KUVAT: Antti Mannermaa

Aarne Aktan • Syntynyt 1973 • Kauppatieteiden kandidaatti Helsingin kauppakorkeakoulusta • Quartal Oy:n toimitusjohtaja 1997 • Trainers’ House Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2007 • Hallituksen jäsen Aldata Solution Oyj:ssä, AtBusiness Oy:ssä ja Investis Ltd:ssä • Talentum Oyj:n hallituksen jäsen 30.11.2011 asti • Asuu Tapiolassa, Espoossa • Naimisissa, kaksi lasta

talentum  4


[ teema ]

Talentumin uusi toimitusjohtaja Aarne Aktan on moneen muuhun uuteen toimitusjohtajaan verrattuna hyvin perillä uuden työnantajansa asioista. Jäsenyys Talentumin hallituksessa keväästä 2011 lähtien on antanut realistisen kuvan yhtiöstä. – Hallituskokemuksesta on ehdottomasti hyötyä toimitusjohtajan tehtävässä. Sen ansiosta minulla on hyvä käsitys Talentumin liiketoiminnan vahvuuksista ja kehittämisen kohteista. Aktanin ei tarvitsekaan kauan miettiä, kun häneltä kysytään Talentumin vahvuuksista: – Osaava henkilöstö ja hyvät brändit sekä Suomessa että Ruotsissa, ihan ehdottomasti. Lisäksi Talentum on velaton ja vakavarainen yhtiö, mikä on nykyään jopa poikkeuksellista. Tärkeimmäksi kehittämisen kohteeksi lyhyellä aikavälillä Aktan nimeää kannattavuuden parantamisen. Mahdollisten suurempien linjavetojen aika on vasta myöhemmin. – Mediamarkkina on kieltämättä ollut hyvin vaikea esimerkiksi ilmoitusmyynnin osalta, mutta Talentumin kannattavuus voisi silti olla parempi. Sen nostamiseksi on ensimmäiseksi kiinnitettävä huomio kahteen asiaan: myynnin tehokkuuteen ja brändien hyödyntämiseen.

Vahvasti mukana myyntityössä

”Printtimedian rooli on kiistaton, mutta yksin se ei riitä. Meidän pitää pystyä haistamaan trendejä ja luomaan uutta brändiemme ympärille.”

Tuorein silmin alan ulkopuolelta

Brändien monikanavaisuutta lisättävä Brändien vetovoima ja niiden hyödyntäminen mahdollisimman monipuolisesti eri kanavissa on Aktanin mukaan yksi Talentumin suurimmista menestystekijöistä tulevaisuudessa. – Printtimedian rooli on kiistaton, mutta yksin se ei riitä. Meidän pitää pystyä haistamaan trendejä ja luomaan uutta brändiemme ympärille. Hyvä esimerkki tästä ovat Talouselämän, Arvopaperin ja Affärsvärldenin järjestämät tapahtumat, Aktan kertoo. Talentum Eventsin osto syksyllä 2010 oli Aktanin mielestä askel

Aktanilla on vahva yrittäjätausta IT- ja sijoitusmaailmassa. Viimeksi hän on toiminut oman yrityksensä, vuonna 1997 perustetun Quartal Oy:n toimitusjohtajana. Talentumin kannalta erityisen arvokasta on Aktanin kokemus digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä. Toimitusjohtajana Aktan aikoo olla vahvasti mukana päivittäisessä työssä, erityisesti myynnin saralla. Hän on myös innokas tapaamaan asiakkaita, mistä kertoo muun muassa osallistuminen 70:een Investis Ltd:n sijoittajaviestinnän tapaamiseen tänä vuonna. – Uskon, että joukkoja johdetaan parhaiten edestä ja esimerkin avulla. Toimitusjohtajan käyntikortin painoarvo myyntitilanteessa on yllättävän suuri. Lisäksi vasta asiakkaita tavatessa oppii tuntemaan asiakaskunnan tarpeet. Talentumilla on vahva asiakaskunta, mutta Aktanin mukaan ei riitä, että asiakkaat tunnetaan hyvin. Talentumin pitää pyrkiä olemaan jatkuvasti hieman edellä lukijoitaan ja muita asiakkaitaan sekä ennakoimaan tulevaisuuden tarpeita.

oikeaan suuntaan, ja tapahtumaliiketoiminnan rooli Talentumissa kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Kannattavuuden lisäksi toimitusjohtajan asialistalle kuuluu Talentumin strategian mukaisesti kasvun hakeminen. – Toimitusjohtajaa pitävät yöllä hereillä kaksi asiaa: kannattavuus ja kasvu. Riippuu markkinoista ja yhtiön tilanteesta, kumpi on enemmän huomion kohteena. Mahdollisten ostokohteiden ja orgaanisen kasvun alueiden kartoittamista jatketaan osana päivittäistä liiketoimintaa.

Tultuaan valituksi Talentumin hallitukseen viime keväänä Aktan ei osannut kuvitella, että loppuvuodesta hänestä tulisi yhtiön toimitusjohtaja. Tehtävä on kuitenkin Aktanille erittäin mieluinen. Valintatiedon julkistamisen jälkeen Aktanin profiilikuvaksi Facebookissa vaihtuikin Talentumin logo. – Talentumin lähtökohdat tulevaisuudelle ovat erittäin hyvät, ja olen tyytyväinen, että saan olla mukana rakentamassa sitä. Aktan pitää positiivisena myös Talentumin suhteellisen pientä kokoa. Hän näkee, että pienessä pörssiyhtiössä omalla toiminnalla on paljon enemmän merkitystä menestyksen kannalta kuin markkinaosuudeltaan suuremmissa yrityksissä, jotka ovat paljon riippuvaisempia markkinan kehityksestä. – Minut on valittu tähän tehtävään mediaalan ulkopuolelta, mutta tämä voi olla myös etu. Media-ala on tällä hetkellä niin vahvassa murrostilassa, että kukaan ei pysty sanomaan, mikä tilanne on esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. 

talentum  5


[ hetkessä ]

Chakerin Finnish Miracle kiinnosti kutsuvieraita André Noël Chakerin Finnish Miracle – Ihanuuksien ihmemaa kirjan julkistamistilaisuudessa Finlandia-talolla 24. lokakuuta nähtiin useita tunnettuja kasvoja liike-elämän ja politiikan huipulta. Avajaistilaisuudessa puhunut ministeri Alexander Stubb pitää Chakerin kirjassaan esittämää Mahdollisuuksien polkua yksinkertaisena

mallina kuvata yksilön tai kansakunnan kehitystä sosiaaliseen ja taloudelliseen menestykseen. Stubbin ja Chakerin lisäksi tilaisuudessa puhuivat muun muassa johtaja Katja Hollmén Talentumilta ja myyntijohtaja Petri Kokko Googlelta. 

1.

1. André Noël Chaker on kanadalaissyntyinen juristi, joka on tarkastellut suomalaista elämäntyyliä ulkomaalaisen silmin jo parin vuosikymmenen ajan. Chaker on myös innostava esiintyjä. 2. Julkistamistilaisuudessa puhuneen Alexander Stubbin mukaan Suomen suhteellinen menestys erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa osoittaa, että jotain on osattu tehdä oikein.

2.

3.

3. Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara haki kirjaansa signeerauksen Chakerilta. 4. Tilaisuudessa esiintynyt lauluyhtye Rajaton julkaisi samalla viikolla uuden joululevynsä, Jouluyön. 5. Finlandia-talon Helsinkisalissa järjestetty tilaisuus keräsi paikalle suuren joukon kirjanystäviä.

4.

5.

Talentumin tuotteita ja palveluita pidetään laadukkaina Talentumin tuotteiden ja palveluiden laatu sekä hyödyllisyys käyttäjille ovat Talentumin maineen vahvuuksia. Tämä selvisi Arvopaperi-lehden ja Viestintätoimisto Pohjoisrannan tekemässä pörssiyhtiöiden Maine-tutkimuksessa. Vastaajat arvioivat Talentumin myös luotettavaksi toimijaksi tuotteidensa ja palveluidensa osalta. Talentumin kokonaismaine parani hieman: Talentumin sijoitus nousi sijalle 49 vuoden

talentum  6

2010 sijalta 52. Media-alan maine kokonaisuudessaan on pysynyt melko tasaisena viimeiset 11 vuotta ilman suuria nousuja tai laskuja. Arvopaperi-lehti ja Viestintätoimisto Pohjoisranta selvittivät suurimpien pörssiyhtiöiden mainetta tänä vuonna jo 11. kerran. Vuoden 2011 selvityksessä 76 yritystä sai niin paljon vastauksia, että tulosta voi pitää luotettavana. Tutkimukseen vastasi 1 319

henkilöä, ja tiedot kerättiin internet-kyselynä syyskuussa 2011. Tutkimuskutsu lähetettiin Arvopaperi Onlinen rekisteröityneille käyttäjille ja Tietoviikko-lehden uutiskirjeen tilaajille. 


[ talouskatsaus ]

Talentum entistä

omavaraisempi Rakennusalan bisnesinformaatioon keskittyvien Sverige Bygger AB:n ja Norge Bygges AS:n myynti kasvatti Talentumin omavaraisuutta. Liikevaihto ja liiketulos kasvoivat edelleen heinä - syyskuussa. Talentum myi elokuussa Ruotsissa toimivan Sverige Bygger AB:n ja Norjassa toimivan Norge Bygges AS:n. Yhtiöt kehittyivät Talentumin omistuksessa suotuisasti, mutta Talentum katsoi, että arvonmuodostus­potentiaali osana konsernia oli alhaisempi kuin saatu tarjous, ja yhtiöistä päätettiin luopua. Kaupan yritysarvo (Enterprise Value) oli noin 12 miljoonaa euroa ja yhtiöiden osakkeista käteisellä maksettu kokonaiskauppahinta noin 15 miljoonaa euroa. Kaupasta syntyi Talentumille noin 7 miljoonan euron myyntivoitto. Kauppasummalla lyhennettiin rahoitus­limiittejä 9,5 miljoonalla eurolla vuoden kolmannella neljänneksellä, ja omavaraisuus kasvoi. Vuoden kolmannella neljänneksellä Talentum-konsernin liikevaihto kasvoi 11 prosenttia ja kustannustoiminnan liikevaihto 13 prosenttia. Ilman syyskuussa 2010 hankittua tapahtumaliiketoimintaa ja vertailukelpoisin valuuttakurssein konsernin liikevaihto

kasvoi 4 prosenttia. Konsernin jatkuvien toimintojen liiketulos oli - 0,8 miljoonaa euroa, mikä on 52 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Talentumin lehtiliiketoiminta jatkoi suotuisaa kehitystä sekä Suomessa että Ruotsissa. Heinä-syyskuussa Talentumin ilmoitustuotot kasvoivat edellisen vuoden vastaavaan

”Talentumin

lehtiliike­ toiminta jatkoi suotuisaa kehitystä.”

Avainluvut tammi - syyskuu 2011 • • • • • • •

Talentum-konsernin liikevaihto kasvoi 15,3 % ja oli 58,9 milj. euroa (51,1 milj. euroa). Kustannustoiminnan liikevaihto kasvoi 18,1 % ja oli 54,7 milj. euroa (46,3 milj. euroa). Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 0,7 milj. euroa (0,1 milj. euroa) Liiketulos (EBIT) 0,7 milj. euroa (-1,2 milj. euroa) Osakekohtainen tulos 0,01 euroa (- 0,02 euroa) Nettovelat 3,0 milj. euroa (31.12.2010: 12,4 milj. euroa) Talentum myi Sverige Bygger ja Norge Bygges -yhtiöt. Kauppahinta oli 15,2 milj. euroa ja myyntivoitto 7,2 milj. euroa. Kaupan seurauksena konsernin nettovelat pienenivät ja omavaraisuus kasvoi.

ajanjaksoon verrattuna 19 prosenttia. Kasvua toi erityisesti toimipaikkailmoittelu. Levikki­ tuotot kasvoivat 6 prosenttia. Muut sisältötuotot kasvoivat 14 prosenttia, ja kasvu tuli edelleen kokonaan viime vuonna hankitusta tapahtumaliiketoiminnasta. Muihin sisältötuottoihin Talentumissa kuuluvat kirjat, koulutus, tapahtumat sekä bisnesinformaatio. Tekniikka&Talouden pitkäaikainen yhteistyö ison ryhmätilaajan kanssa päättyy vuoden 2012 alussa. Lehden levikki saattaa laskea, mutta työ uuden kannattavan levikin rakentamiseksi etenee määrätietoisesti. Talentumin vahvojen brändien kehittämiseen panostetaan edelleen markkinaaseman kasvattamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi.

Talentumin toimitusjohtajaksi Aarne Aktan Talentum Oyj:n toimitusjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden kandidaatti Aarne Aktan (38). Hän siirtyi Talentumiin Quartal Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä ja otti toimen vastaan 1.12.2011. Aarne Aktan on tehnyt mittavan uran IT-yrittäjänä Quartal Oy:ssä, ja hänellä on kokemusta erityisesti digitaalisesta sisällön­ tuotannosta ja informaationjakelusta. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden kandidaatti ja valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta. Aktan on hallituksen puheenjohtaja Trainers’ House Oyj:ssä sekä hallituksen jäsen Aldata Solution Oyj:ssä, Talentum Oyj:ssä (30.11.2011 asti), AtBusiness Oy:ssä ja Investis Ltd:ssä. 

Sidosryhmälehti on suunnattu Talentumin osakkeenomistajille, sijoittajille ja muille Talentumista yrityksenä kiinnostuneille. Lehti julkaistaan myös internetissä osoitteessa www.talentum.fi/sidosryhmalehti. Julkaisija: Talentum Oyj, Annankatu 34–36 B, 00100 Helsinki, p. 020 442 40, www.talentum.fi, etunimi.sukunimi@ talentum.fi Toimitus: Talentum Oyj, Raija Palomäki, raija.palomaki@talentum.fi, p. 020 442 4221 ja Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy, Kaisa Pennanen, kaisa.pennanen@pohjoisranta.fi, p. 010 424 5900. Graafinen suunnittelu: Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy, Kirsi Blom, kirsi.blom@pohjoisranta.fi, p. 010 424 5900.

talentum  7


[ kysymyksiä ]

TEKSTI: Kyösti Knuuttila // KUVA: Heikki Tuuli

LeHTiTiLaUKseT verolle Lehtitilausten arvonlisävero nousee vuoden 2012 alusta nollasta yhdeksään prosenttiin. Verouudistus iskee kipeästi digitalisoitumisen ja mediamyllerryksen kanssa kamppailevaan toimialaan. Viestinnän Keskusliiton toimitusjohtajan Valtteri Niirasen mukaan hallitusohjelmaan kirjattu korotus on valmistelematon ja laskelmat veron tuomista lisätuloista epärealistisia. Kenen lompakolla verottaja käy? Lehtialan kustannuspaineiden vuoksi lehtien on siirrettävä arvonlisäveron osuus lehtien tilaushintoihin kuluttajien maksettavaksi. Veronkorotuksesta kärsivät siten erityisesti pienituloiset opiskelijat, lapsiperheet, työttömät ja eläkeläiset. Mitkä lehdet kärsivät eniten? Lehtien kallistuvat hinnat iskevät monenlaisiin lehtiin, kuten paikallis- ja harrastelehtiin. Käytännössä arvonlisävero voi johtaa lehtien lakkauttamisiin ja rapauttaa paikallista tiedonvälitystä, vaikka suomalaisten mielestä paikallislehdet ovat kaikkein tärkeimpiä. Yli 80 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä, että omalla paikkakunnalla ilmestyy lehti, joka kertoo asioista juuri sen alueen näkökulmasta. Vaarantaako veromuutos työpaikkoja? Useiden lehtitalojen yt-neuvottelut osoittavat lehtitilausten arvonlisäveron vaarantavan työpaikkoja Suomessa. Lehti- ja painoalalle muutos merkitsee arviolta 2 500 työpaikan menetystä. Tämän lisäksi työllisyys heikkenee esimerkiksi lehtien jakelussa. Hallituksen arvio 90 miljoonan euron arvonlisäkertymästä on haaveajattelua, jossa ei esimerkiksi huomioida veromuutoksen kielteisiä vaikutuksia työllisyyteen. Kaikki vaikutukset huomioiden arvonlisäveron korotuksen vaikutukset ovat negatiiviset.

talentum  8

Miksi lehtitilausten pitäisi olla verovapaita? Lehtitilausten verovapaus on ollut kannanotto suomalaisen sivistyksen ja kattavan tiedonvälityksen puolesta. Suomalaiset arvostavat ja tarvitsevat luotettavaa tietoa kotipaikkakuntaa, Suomea ja maailmaa koskevista asioista sekä niiden vaikutuksista omaan elämään. Käytännössä arvonlisävero vaikuttaa jokaiseen suomalaiseen ja heikentää lehdistön tärkeää yhteiskunnallista roolia. Suomalaisista yli kaksi kolmasosaa vastustaa hallituksen aikeita asettaa lehdistölle yhdeksän prosentin arvonlisävero.

”Lehtitilausten verovapaus on ollut kannanotto suomalaisen sivistyksen puolesta.” Mitä Viestinnän Keskusliitto tekisi toisin? Olemme kritisoineet kiirettä, jolla arvonlisäveron korotus toteutetaan. Valtaosalle lehdistä ei jää muuta vaihtoehtoa kuin siirtää korotus suoraan kuluttajien maksettavaksi ja aloittaa välittömät säästötoimet. Lain valmistelussa esitimme, että lehtiala osallistuisi yhteisiin valtiontalouden tasapainottamistalkoisiin kahden vuoden määräaikaisella verokannan nostolla. Lisäksi ehdotimme lehtien irtonumeromyynnin ja verkkolehtien myynnin arvonlisäveron laskemista 23 prosentista samaan verokantaan tilattujen lehtien kanssa. 


Talentumin sidosryhmälehti 3/2011