Parran pärinää

Teksti: Riku Kangasniemi – Kuva: Akin kotialbumi

Olen sopinut haastattelun erään jo valmistuneen symbiontin kanssa pullan ja teen merkeissä Telkänpöntön takana olevien pöytien ääreen. Päätän kuitenkin mennä kampukselle syömään ja päädyn kertsille istumaan. Hetken WWF:n talvilintuliveä valkokankaalta tuijoteltuani maakotka pelmahtaa suorassa lähetyksessä ruokintapaikan viereen ja samalla haastateltavani, Aki Aintila, sisään kertsin ovesta.

Kuka olet ja mitä teet?

– Olen Aki Aintila, vuonna 2016 Helsingin yliopistosta valmistunut ekologi. Työskentelen Tringa ry:n ylläpitämän Hangon lintuaseman pitkäaikaishavainnoijana.

Hangon lintuasemalla, eli Haliaksella Akiin onkin voinut törmätä esimerkiksi Symbioosin syksyisillä Halias-excuilla.

Mikä sai sinut valitsemaan biologian?

– Varmaan se isovanhempien kautta tullut luontoharrastus. Liityin Hämeenlinnan seudulla alueelliseen lintuyhdistykseen jo 11-vuotiaana, ja luonto on ollut vahvasti läsnä elämässäni. Lukiossa päätin sitten lähteä opiskelemaan biologiaa yliopistoon.

Kaikki tuntevat sinut parrakkaana ornina, mutta mitä tekisit nyt, jos et olisikaan päätynyt opiskelemaan biologiaa?

– Joopa joo, kaikki kuulemma tuntee apinan =D. Lintuhörhöilyn mukana on kulkenut myös hevihörhöily, joten ehkä se olisi jotain musiikkiin liittyvää, esimerkiksi musiikkitoimittaja.

Suurta yleisöä varmasti askarruttaa, koska olet viimeksi ollut ilman partaa?

– 2007, kun olin armeijassa.

Onko elämä elämää ilman teetä ja heviä?

Tähän Akilla on hyvin selkeä kanta:

– EI!

Mikä merkitys luonnon pitkäaikaisseurannoilla on käytännön suojelutyön kannalta?

– Pitkäaikaisseurannat antavat perspektiiviä ja toimivat ikään kuin luonnon omana muistina, kun muutokset taltioidaan. Seurantojen luonteeseen kuuluu vakioitujen menetelmien lisäksi se, että ne tarjoavat referenssiaineistoja muille tutkimuskysymyksille ja vasta esimerkiksi 10–15 vuoden päästä voi jollekin havaintosarjalle löytyä jokin soveltavampi tarkoitus. Välillä mietityttää itseäkin, mikä merkitys näiden muuttavien tali- ja sinitiaisten laskemisella on. Mutta nyt niitä lukuja voidaan käyttää esim. keskustelussa ja tutkimuksessa linturuokinnan vaikutuksista tiaisten kantoihin.

Mikä on lempilintusi ja miksi se on muuttohaukka?

Toim. huom. Tässä pitää tietää, että Aki saa aina pienen hepulin nähdessään muuttohaukan (Falco peregrinus, tuttavien kesken pere).

– Ei tällaisia tunneasioita voi järjellä selittää. Pitää katsoa se National Geographicin dokkari niistä syöksynopeuksista ja nähdä niitä lintuja livenä.

Onko sinulla vinkkejä meille vielä opintiellä taivaltaville biologin aluille?

– Ajat muuttuvat eikä vanha enää tiedä, ovatko meidän sukupolvea auttaneet jutut enää relevantteja. Aikanaan korostettiin paljon verkostoitumista ja kontaktien luomista. En osaa sanoa, onko se vielä yhtä tärkeää, mutta oman henkisen hyvinvoinnin kannalta se on hyvä asia. Kannattaa olla jotain vastapainona opinnoille, vaikka harrastuksia. Itselle se on ollut musiikki. Kannattaa myös tarttua mahdollisuuksiin eikä jäädä empimään.

Parhaat parranhoitovinkkisi? Mikä on paras ”kampaus” pitää partaa tuulisella bunkkerilla?

– Partaöljyä ja partabalsamia säännöllisesti, ettei parta ala kutiamaan. Pitkä parta kannattaa laittaa kiinni, vaikka kahdella hiuslenkillä, jotta se ei mene takkuun tuulessa.

Mihin ekologiseen ongelmaan olisi sinun näkökulmastasi syytä puuttua kiireisimmin? Miksi?

– Eiköhän tää luontokato ois hyvä saada pysähtymään. Onko meillä muka jotain muuta tärkeämpää, kuin luonnon monimuotoisuus?

Jos voisit pelastaa jonkin lintulajin sukupuutolta, mutta et ikinä voisi havaita sitä enää, minkä lajin valitsisit?

Aki vaipuu ajatuksiinsa, tämä tuottaa selkeästi paljon päänvaivaa.

– Ai saatana tää on paha.

Pitkällisen mietinnän jälkeen Aki keksii lajin.

– Bengalinkorppikotka! Intialaiset korppikotkalajit ovat oikeasti katoamassa ja parhaita esimerkkejä siitä, millaisia ekosysteemipalveluja linnut tarjoavat.

Löytyisikö vielä jokin naseva loppukaneetti?

– Käykää retkillä. Siellä on parempi olla, ihan mihin vain verrattuna.