Lähdön lähettiläät

Teksti ja kuvitus: Roope Nykänen

Huuhkaja huhuili talvisotaa, tikka nakutti kuolemaa. Monet linnut ovat toimineet onnettomuuksien, murheen ja kuoleman ennustajina suomalaisessa mytologiassa. Lopulta epäonnisimpia taisivat kuitenkin olla itse oraakkelit.

Ihminen on aikojen saatossa heijastanut omaa elämäänsä ja sen eri vaiheita ympäröivään luontoon. Samalla utelias ihmismieli loi myyttisiä uskomuksia kohtaamistaan luontokappaleista, millä yritettiin löytää vastauksia sielua raastavaan eksistentiaaliseen hämmennykseen.

Linnut ovat olennaisessa osassa näitä myyttisiä tarinoita. Eikä ihme, onhan linnuilla monia ihmeellisiä ominaisuuksia ja taitoja, jotka toimivat mielikuvituksen tiivistymisytiminä. Sukeltavan kuikan (Gavia arctica) ajateltiin siirtyvän järven pohjan kautta tuonpuoleiseen ja lentävät linnut liitelivät maan ja taivaan välillä.

Linnuilla oli monia rooleja uskomuksissa. Osalla roolit olivat positiivisia: nariseva ruisrääkkä (Crex crex) ennusti hyvää viljasatoa ja pääskynen toi ilosanomaa Jerusalemista. Kuitenkin merkittävä osa linnuista näyttäytyi epäonnen, murheen ja kuoleman sanansaattajina.

Pahanilmanlintujen piirteet

Mikä on tehnyt lintulajista pahaenteisen oloisen ammoisina aikoina? Ulkonäöllä on ilmeinen vaikutuksena, ja mustat linnut saivat yleensä toimia murheiden viestintuojina. Koolla on myös väliä, sillä se luonnollisesti vaikuttaa eläimen uhkaavuuteen. Ei siis ihme, että metso (Tetrao urogallus) oli metsän pahaenteinen ennustaja, eikä esimerkiksi pajulintu (Phylloscopus trochilus).

Ääni voi myös ratkaista, kunlintujen myyttisyyttä aikoinaan uumoiltiin. Harakan (Pica pica) ivalliselta kuulostava nauru merkitsi onnettomuuksia. Riekon (Lagopus lagopus) käkätys taas yhdistettiin kiroamiseksi tai pirun sahan viiluuksi. Ehkä juuri vaikuttavasta ääneestään johtuen riekkoja pidettiin hyvinä ennustajina, joiden taikavoimat olivat vailla vertaa. Vanhoissa tarinoissa noidat halusivat saada osansa riekon taidoista, ja siksi he hotkivat riekon aivoja.

Jotta siivekäs kruunataan pahanilmanlinnuksi, on siltä hyvä löytyä myös antropomorfisia piirteitä. Naakan (Coloeus monedula) ylväs kävelytyyli yhdistettynä sen oleskeluun kirkonmailla sai ihmiset kuvittelemaan, että kirkonherrojen sielut päätyvät kuoleman jälkeen naakkoihin. Huuhkajaa (Bubo bubo) taas pidettiin myös murheen ennustajana, sillä sen sanottiin ”valittavan kuin koiranpentu ja itkevän kuin lapsi”.

Ei-toivotut vieraat

Monia lintulajeja ei itsessään nähty pahoina, mutta niiden ilmestyminen pihapiiriin merkitsi epäonnea. Pihapuussa rummuttava tikka ennusti tulevaa sotaa. Jos tikka siirtyi pihapuusta nakuttamaan mökin seinää, oli tuleva murhe henkilökohtaisempi: joku talon asukkaista tulisi menehtymään pian. Tuvan päätyä hakkaava tikka merkitsi isännän menehtymistä, kun taas keittiön puolen seinää takova tikka toimi sanansaattajana emännän poismenolle.

Leppälintua (Phoenicurus phoenicurus) pidettiin yleisesti kuoleman lintuna (kenties surumielisestä laulustaan johtuen) ja se tuli usein vierailemaan paikoissa, joissa joku tulee kuolemaan tai on kuollut hetki sitten. Leppälintu oli muutenkin viheliäs siivekäs. Jos se lensi lehmän alitse, tuli lehmän utareista pelkästään verta. Tämän loitsun sai purettua ainoastaan, jos sai leppälinnun lentämään uudestaan lehmän ali päinvastaiseensuuntaan.

Yleensä linnut, joiden läsnäolo kodin liepeillä ennusti epäonnea, olivat muissa elinympäristöissä asuvia. Tämä on ymmärrettävää, sillä pihapiiriin ilmestynyt metsot ja palokärjet (Dryocopus martius) herättivät varmasti aikoinaan kummastusta. Aina kuitenkaan näin ei ollut: esimerkiksi ihmisen läheisyydessä hyvin viihtyvä varpunen (Passer domesticus) nähtiin sodan ja kuoleman ennustajana. Epäonninen oli myös se, kenen

hiuksia varpunen vei pesäänsä, sillä se johti päänsäryn puhkeamiseen. Epäonnea tuovasta linnusta ei pidetty ja siksi varpusen pesiä hävitettiin ahkerasti. Oli kuitenkin myös uskomuksia, joissa varpusen pesän tuhonnutta kohtasi vielä aiempaa suurempi tragedia.

Korppi kaikista kamalin

Entisaikaan korppia (Corvus corax) pidettiin myyttisistä olioista kaikkein kauheimpana. Korpin synkän musta puku ja raastava raakkuminen synnyttivät mielikuvan kuolemaa viljelevästä siivekkäästä. Tätä uskomusta ei helpottanut korppien luonne hyödyntää maastosta löytyviä raatoja. Haaskojen tehokas löytäminen tuki entisestään selitystä, että kaarneet kykenevät aistimaan tulevan kuoleman.

Korppi oli niin kauhea, että sitä pidettiin paholaisen lintuna, jonka sulat olivat alunperin valkoiset. Korppi teki kuitenkin niin paljon pahaa elämässään, että sen väritys muuttui mustaksi. Entisaikaan kuitenkin uskottiin, että maailmanlopun hetkillä korppi saa takaisin kirkkaan valkoisen värinsä.

Vaikka korpin nykyinen väritys viittaakin siihen, ettei Israfil ole vielä puhaltamassa tuomion pasuunaan, ei korpin kohtaaminen rauhoittanut ihmisen mieltä. Päinvastoin korpin kohtaaminen ennusti surullisia kohtaloita ja kuolemaa. Talon yli lentävä korppi ennusti onnettomuutta. Jos se raakkui samalla, tarkentui onnettomuus kuolemaksi talossa. Jos taas korppi raakkui iltamapaikan läheisyydessä, siellä tapettiin joku.

"Korppi teki niin paljon pahaa elämässään, että sen väritys muuttui mustaksi."

Huolestuttava hyypiö

Hyypiötä eli huuhkajaa pidettiin linnuista kaikista viisaimpana. Tämä johtui suuren otuksen uljaasta olemuksesta, kumisevasta äänestä sekä oletettavasti myös eteenpäin suunnatuista silmistä.

Viisaana lintuna huuhkaja osasi ennustamisen taidot. Hyypiön ennustukset olivat harvoin lempeitä, vaan huuhkajan ilmestyminen ja huhuilu linkittyivät monenlaisiin tragedioihin: sotiin, nälkävuosiin, hukkumisiin ja murhiin.

Syksyllä 1939 huuhkajan kuultiin huhuilevan metsässä oudolla tavalla. Eipä aikaakaan kun huhuilu vaihtui laukauksien ääniin Mainilassa. Tämä ei ollut ainoa kerta, kun huuhkajan ääntelehtiminen on edeltänyt poliittisia konflikteja, vaan 1900-luvun alkupuolella huuhkajan valittaminen linkittyi muun muassa suomalaisten miesten siirtämisiin Venäjän armeijaan.

Epäonnekkaat epäonnen tuojat

Myyttisissä tarinoissa osa kuolemaa välittävistä siivekkäistä oli myös itse kokenut epäonnea elämänsä aikana. Taivaanvuohea (Gallinago gallinago) pidettiin entisenä korttihuijarina, joka voitti itse paholaisen korttipelissä. Piru suivaantui tästä niin paljon, ettei halunnut päästää ovelaa epeliä tuonelan asukkaaksi. Koska korttihuijari ei sopinut myöskään taivaaseen, jäi sen kohtaloksi lentää iäisyydet näiden kahden maailman välissä. Samalla ihmisetkään eivät pääse karkuun taivaallista mäkätystä, joka indikoi yleisesti kuolemaa, kostoa tai onnettomuutta.

Valitettavasti lintujen epäonni ei ole jäänyt pelkästään tarinoihin, vaan mytologiaan nojautuneena ihmiset ovat toteuttaneet valtavan määrän sortoa ja kärsimystä. Jos kerran jonkin linnun läsnäolo ennustaa murhetta ja kärsimystä yhteisössä, on järkevää hankkiutua eroon kyseisestä siivekkäästä. Useita myyttisiä lintulajeja vainottiinkin systemaattisesti, vaikka ne eivät todellisuudessa haitanneet lainkaan paikallisten ihmisten elämää. Esimerkiksi korpit ja huuhkajat saivat kärsiä tarunomaisesta olemuksestaan. Ilmiön absurdius tulee esiin, jos sitä tarkastelee luonnonvalinnan kannalta: laji voi periaatteessa omata huonon kelpoisuuden vain siksi, että samalla alueella elävä apinalaji luo tuulesta temmattuja uskomuksia otuksen ääntelystä.

Kuka ennusti koronan?

2020-luku alkoi odottamattomasti, kun Wuhanista lähtenyt pieni RNA-virus mullisti maailman ihmisten elämät. Koska linnut ovat kautta aikain toimineet tragedioiden ennustajina, sopiikin lopuksi kysyä, mikä lintu varoitti meitä tulevasta pandemiasta.

Kesällä 2019 Suomessa havaittiin ensimmäistä kertaa pikkupajusirkku (Schoeniclus pallasi). Pikkupajusirkun laulu on yksinkertainen ja monotoninen, mikä voisi toimia enteenä tulevasta elämästä neljän seinän sisällä. Lisäksi pikkupajusirkun kutsuääni ”tsiu” ennustaa turhankin hyvin astetta aggressiivisempaa pöpöä.

Todennäköisempänä tuskan sanansaattajana voisi kuitenkin pitää merimetsoa (Phalacrocorax carbo), joka on viime vuosikymmenien aikana esitellyt mustia siipiään yhä useammalle suomalaiselle. Merimetso sopisi ulkonäkönsä puolesta muiden epäonnen tuojien joukkoon, eivätkä valkoisiksi kuolleet saaret lievennä tätä mielikuvaa. Merimetso on saanut myös tuta saman surullisen kohtalon kuin monet muut myyttiset linnut, kun niiden pesimärauhaa on menty rikkomaan.

Vaikka koronan syyllistä onkin kutkuttavaa miettiä teorian tasolla, on kuitenkin vielä hienompaa, että maailmankuvamme ei nojaudu enää tällaiseen mutuilevaan myyttisyyteen. Kun Simeoni Seitsemästä veljeksestä kertoo huuhkajan huudon merkitsevän ”tulipaloa, verisiä

tappeluksia ja murhia”, voi realisti Tuomas kertoa asian laidan: ”Metsässä on huutaminen sillä virkana ja ilman mitään merkitystä”. Huutamiselle on kyllä myöhemmin löydetty virkansa, mutta se painottunee ennemmin lajin omaan ekologiaan kuin merkityksettömään älämölöön tai vieraalle nisäkäslajille ennustamiseen. Ne kun eivät lisää kelpoisuutta.

Lähteet:

Ojanen, E., Ulv, D. (2015). Suomen myyttiset linnut, Minerva.

Mansikka, H. (2018). Vanajavedellä tuhottu seitsemän merimetson pesää – pesintä oli ensimmäinen sisämaassa, Yle. https://yle.fi/uutiset/3-10240735

Siironen, S. (2019). Kirkkonummella bongattiin Suomelle uusi lintulaji – Harvinainen pikkupajusirkku on havaittu Euroopassa alle kymmenen kertaa, Yle. https://yle.fi/uutiset/3-10791434

Korppi, Luontoportti. https://luontoportti.com/t/ 638/korppi