Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun puolivuosittainen lehti • 1/2018 •
Oras
Pääkirjoitus Maailmanparannustekstini ovat tulleet loppuunsa ainakin tässä muodossa, sillä väsään viimeistä kertaa pääkirjoitusta Oraaseen. Lehtemme tavoittaa (toivottavasti) varsin sekalaisen yleisön, jonka ehkä ainoana yhdistävänä tekijänä on SYK.
Muutto Kirkkaanturkoosi hame Dragonologia SYK – Lähteä vaiko jäädä? Lukioon valmistautumisesta Maahanmuuttajan arki SYK ennen Purkkaa pulpetin alla?
3 4 7 9 11 12 14 14
Kuten osasta tämänkin lehden teksteistä näkee, koulustamme osataan olla montaa mieltä. Niin kuuluukin. Globaalimpia arvoja ja muutoksia pohtiessa on toivottavaa ottaa kouluympäristö huomioon, koska täälläkin tarvitaan konkreettisia tekoja. Koulun pitää olla tehostetusti mukana nykyajassa, jotta oppilaille ja opiskelijoille saadaan taattua laadukkain ja paras mahdollinen opetus. Tähän tarvitaankin parannusehdotuksia nimenomaan asianosaisilta, meiltä oppilailta. Turvallinen ja kehittävä kasvuympäristö on myös asia, jota on välttämätöntä kehittää jatkuvasti, sillä nimenomaan kasvuympäristönä betonikuutio meille toimii. On kaikkien vastuulla huolehtia sen toimivuudesta. Korostaa täytyy erityisesti henkisen hyvinvoinnin ja jaksamisen merkitystä oppimisen (kuten myös koko elämän) kannalta. Koulu ei ole, eikä sen tulisikaan olla aina ensimmäisenä. Tämä oivallus on uskomattoman tärkeä, vaikka saattaakin vaikuttaa ilmiselvältä tai
naurettavalta. Jokainen, joka ei myönnä kokeneensa edes jonkinasteista väsymystä ja painetta koulun takia, on velvollinen paljastamaan selviytymiskeinonsa, koska täällä niitä tarvittaisiin. Toisaalta ahkeruus ja työn tekeminen ovat ominaisuuksia tai taitoja, joista ei voi olla hyötymättä, mutta miten toimitaan, kun oma hyvinvointi on samasta syystä vaakalaudalla? En suostu uskomaan, etteivät opettajat olisi tietoisia meihin kohdistuvista odotuksista ja hillittömästä työmäärästä, jotka ylittävät joskus järkevyydenkin rajat. Jotain asialle pitäisi kuitenkin tehdä. Harva meistä on oikeasti pohjattoman laiska; kyse on jaksamisen tasosta, priorisoinnista ja siitä, miten tehokkaasti on omaksunut oma-aloitteisuuden käsitteen. Oikea tapa viimeisimmänkään opettamiseen tuskin on lisäkuormallinen läksyjä ja erilaisia testejä. Osaamista on toki pakko mitata, mutta jokaisen jaksamisesta pitäisi huolehtia paremmin. Koulumme osaava henkilökunta on tietysti käytettävissä, mutta harva osaa hakeutua avun luokse itse. Tästäkin syystä mielenterveydestä pitäisi puhua enemmän myös kouluympäristössä. Surumielisyys, yksinäisyys, epätoivo. Usein ainakin jokin edellä mainituista synnyttää jokaiselle pienen liikahduksen jossain. Jokapäiväisiin ”miten menee” –
kyselyihin ei kuitenkaan ole yleensä tarkoitus vastata muuta kuin ”ok”, vaikka melankoliasta kliiniseen masennukseen liukunut olotila onkin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa harvinaisen tuttua joka viidennelle. Pahasta olosta on vaikea puhua, vaikka mielenterveyteen liittyvää tabua ollaankin pilkkomassa palasiksi. Onneksi ollaan. Koulua ei ole enää montaa viikkoa jäljellä tätä kirjoittaessani, ja päiviä on tuskin montaa enää siinä vaiheessa, kun lehti vihdoin ilmestyy. Pitkä sykkiurani päättyy ensi vuonna monen muun tavoin, kun meistä tulee ensin abeja. Ajan kulua on vaikeaa olla ihmettelemättä, koska edes kolmannen luokan tutustumispäivästä ei tunnu olevan niin kauaa sittenkään. Toivotankin erityisen lämpimästi onnea kohta koulunsa päättäville ysiluokkalaisille, kuten tietysti myös lakkinsa saavalle ysiysien vuosikerralle! Meille muillekin toivon onnea ja menestystä – mitä ikinä päätämmekään tehdä. Ennen kaikkea toivon kuitenkin lämmintä ja elämyksellistä kesää, kuten tietysti myös sitä jaksamista ja aikaa nollautumiseen. Pidetään toisistamme huolta. Kiitos ja kumarrus!
Muutto Te tiedätte nyt enemmän sitä sun tätä kuin tulette koskaan tietämään. Niin väitetään. Mutta ulkona on sata uutta maailmaa ja jotkut meistä kirjoittavat jo vuokrasopimuksiaan. Te tiedätte niin paljon, paljon enemmän kuin aikanaan – opitte vielä tuhat uutta asiaa. Ja niin kuin lähtisi kotoa lopulta, opettelisi ulkoa uuden osoitteen, mikään ei katoa eikä maailma juhla-aulan ulkopuolella ole täynnä vaaroja. Te tiedätte päivä päivältä enemmän, ja me lähdemme kotoa. Uskokaa pois, se ei ole helppoa mutta varmasti sen arvoista. Rebecca Koskimaa
3
Kirkkaanturkoosi hame 2039. Saat vihdoinkin avata kirjeesi. Hurjat, villit teinivuotesi ovat jo historiaa. Enää et juttele syvällisiä sängyllä aamuun asti, katsele suosikkile oja viidettä kertaa uudestaan etkä myöhästele tapahtumista. Bussissa ei kuljettajaa moikata, ja huonosti suomea puhuva taksikuski saa tuiman katseen kulmien alta. Avioliiton solmit vähän tylsän, mutta ihan hyvän ja säädyllisen henkilön kanssa. Toivottavasti juhlistat 40-vuotissyntymäpäivääsi rauhallisesti oopperassa kunnollisen aviopuolisosi kanssa. Sen jälkeen vietät merkityksetöntä iltaa punaviinin ja heinäsirkkapihvin siivittämänä kalliissa ravintolassa etkä yksin sohvalla alusvaatteissa komedioita katsoen. Teidän suhteenne on siveellinen ja ammattimainen. Vaikka hän ei aina sinua kuuntele, suhteenne toimii, koska et sinäkään puhu. Lapsenne haaveilevat muutosta ulkomaille, asiasta jota sinä et koskaan saanut tehtyä. Olet kunnollinen. Olet asettunut aloillesi. Suomalaisethan ovat kaikki kunnollisia. Viroon suuntautuneet viinarallit on kielletty. Työyhteisön ruotsinristeilyt on julistettu pannaan ja tuhmia pikkujouluja järjestetään vain Amerikan ihmemaassa. Ei kunnollisessa Suomessa sellaista ole. Sörnäisten hämyiset baarit on suljettu, ja yleinen ulkonaliikkumiskielto astuu voimaan päivittäin yhdeksältä. Paitsi perjantaisin ja lauantaisin jo kahdeksalta. Kallion baarissa myöhään juhliminen ei koskaan ole järkevä päätös. Riskitön pankkisijoitus on aina kannattava, ja syntymäpäivälahjaksi ostetaan sukkia tai neulotaan villapaita. Pihvin päälle ei uskalleta heittää muita mausteita kuin suolaa. Soveliaat, harmaat ja mustavalkoiset vaatteet täydentävät vaatekaappiasi. Ei alle sormenpäiden jääviä hameita! Tai syvään uurrettuja kaula-aukkoja. Punaiset, keltaiset ja vihreät pompulakorvikset lojuvat ullakolla särkyneidenunelmien pahvilaatikossa. Röyhelöhameet tai leveälahkeiset lempifarkkusi on lahjoitettu UFFille kauan sitten. Halloweenina käytetyt tekohampaat on heitetty muovinkeräykseen polyesteriviitan kanssa. Et ole lapsi. Pompulakorvikset saat unohtaa. Naamiaisleikit ovat vauvoille. Musiikkiharrastukset, hiusharjaan sängyllä hyppien laulaminen ja haaveissa ollut bändiprojekti ovat onneksi jo historiaa. Naapurit eivät enää häiriinny kaiuttimien kovasta bassosta tai karaokeilloista. Ainoastaan 4
satunnainen roskakatoksen pauke tai rappukäytävässä kaikuva pariskunnan vihainen huuto rikkoo äänimaiseman. Hiljaisuus on rikkumaton. Betonikuutioiden säännölliset ikkunat ovat sinulle arkipäivää. Ikkunalautaa koristaa yksi rahapuu ja pakollinen hymypoikapatsas. Valkoisella ja beigellä sävytetty olohuoneesi on tahraton. Koiran kuononpainaumia ei näy ikkunoissa, eikä kuraisia tassunjälkiä ole matoilla tai sängynpeitteillä. Et enää nypi koirankarvoja puolisosi paidasta. Ette edes koske toisiinne. Aviovuoteessa sovitte, kuka hakee lapset treeneistä. Miten onneton olisitkaan, jos olisit muuttanut Ranskaan rakkaasi perässä. Kiihkeät suudelmat ja hyväilyt olisivat lianneet mielesi ja tehneet sinusta liian tunteellisen. Hyvä, ettet pidä enää yhteyttä ärsyttäviin kavereihisi, jotka raahasivat sinua seikkailuihin ja toivat vaihtelua harmaaseen elämääsi. Hienoa, ettet soittele vanhemmillesi. Äitisihän vain nalkutti onnellisuudesta ja rakkauden tärkeydestä. Et ole kuullut mitään hänestä vuosikymmeniin. Ei hänellä mitään sanottavaa olisikaan, etkä sinä ikävöi häntä ollenkaan. Muistatko, miten naiivisti nuorena ajattelit, että voit vaikuttaa maailmanmenoon tai tehdä itsestäsi onnellisen? Kuvittelit silloin, miten lähtisit ulkomaille, hankkisit kokemuksia ja tutustuisit uusiin ihmisiin. Kuka sellaista tarvitsee? Suomen loskassa rämpiessä et kaipaa etelän aurinkoon. Siellä on vain taskuvarkaita ja huijareita. On Jumbossakin kylpylä ja infrapunalämmittimiä. Nuorena ajattelit, että itsensä kehittäminen olisi tärkeää. Muistatko ne illat, kun kokeilit salsatanssia espanjalaisten miesten kanssa tai maistelit nyrkkeilyä tunkkaisessa salissa? Uudet harrastukset ovat onneksi jääneet! Miksi kokkaisit uusia, outoja, mausteisia ruokia? Enää et laula siivotessasi tai kuuntele pauhaavaa rokkia. Tai hyräile ollessasi onnellinen. Oletko edes onnellinen? Ethän kaipaa pitkiä, nauruntäyteisiä iltoja, laiskoja aamuja ja kitkerää kahvia? Tai halia isovanhemmiltasi tai äidiltäsi. Kosteaa ja kuumaa tunnetta, kun astut lentokoneesta ulos jossain etelässä. Omatekoisten joululahjojen vaihtamista jouluaattona ja joulukuusen koristelua. Pipareiden tuoksua ja vähän vinon piparkakkutalon koristelua. Uudenvuoden rakettien katselemista terassilta samppanjalasi kädessä. Vatsaan sattuvia naurukohtauksia tai kutituskisoja? Pitkiä kävelyitä rannalla tai auringon säteiden heijastumista Töölön punaisista tiilitaloista. Lämmintä kaakaomukia ja vaaleanpunaista pörröistä kaulahuivia. Hellää suudelmaa erotessa. 5
Lupaa minulle, ettei sinulle käy näin. Lupaa se. Älä jätä elämääsi käyttämättä. Tutustu uusiin ihmisiin, rohkeana ja avoimena. Sinulla on oikeus vaatia ympärillesi ihmisiä, jotka arvostavat sinua. Itke, naura ja huuda, sillä ainut asia joka voi pysäyttää sinut, olet sinä itse. Luota itseesi ja muihin. Anna sydämesi särkyä, älä pelkää rakastua. Elämään kuuluvat kaikki sen suloiset, iloiset ja surulliset puolet. Tanssi pilkkuun asti, laula kurkku käheäksi ja ampaise äkkilähdöllä Kreikkaan. Aloita vesipoolo, kuviokellunta tai perusta hieno muurahaisfarmi. Käytä kertakäyttökamerat loppuun ja osta uusi. Liimaa tärähtäneet kuvat ystävistäsi seinälle, äläkä hermostu sinitarran jättämistä tahmeista jäljistä. Mummisi kanssa otetun sel en voit kehystää glitterillä. Käy näyttelyssä aamulla ennen muita taideintoilijoita, pidä kädestä ja leiki koirasi kanssa. Anna pompulakorvisten pomppia, kun juokset bussiin. Tai juuri valmistuneeseen Länsimetroon. Kirkkaanturkoosi hameesi saa hulmuta tuulessa. Särkyneiden unelmien pahvilaatikko on tyhjä. Vaikka kaikki eivät toteutuneet, ehjiä unelmia on vielä jäljellä. Leia Nummisalo
6
Dragonologia Sitten Pyhän Yrjön aikojen kukaan ei ole todistettavaksi surmannut yhtäkään lohikäärmettä, mitä ei käy ihmetteleminen; lohikäärmeet ovat jotakuinkin hirvittävintä, mitä ajatella saattaa. Ne ovat ilkeitä ja läpeensä kieroja, niiden suomut ovat läpäisemättömät, pyrstö terävä ja vahva. Ne syöksevät tulta ja niiden säälimättömissä silmissä kytee halu pahantekoon ja tuhoamiseen. Raamatussa ne ovat paholaisen merkki. Lohikäärmeet elävät vanhoiksi – joitakin pirulaisia ei vaikuta lannistavan mikään. Ne ovat levittäytyneet laajalle ja ovat riesa monilla seuduilla. Vanhoina maailmanaikoina ne tyytyivät kaappaamaan linnanneitoja, polttamaan peltoja, varastamaan karjaa ja surmaamaan ritareita. Nykyään ne osaavat jo paljon enemmän. Lohikäärmeitä vastaan yritetään taistella, vaikka harvoin siitä näyttää tulevan mitään. Miekka kuin miekka kimpoaa niiden panssarista, ja kun yhden pään saa katkaistua, nousee sen tyvestä kaksi uutta kuin antiikin Hydralla. Vastarinta on kuitenkin kovaa; ympäri maailman ovat ihmiset lietsoneet vihaa noita iljetyksiä kohtaan lyöttäytyen yhteen niitä vastaan. Monet uskovat, että yrittämällä tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi suurella voimalla ovat lohikäärmeet kukistettavissa. Mutta vastustajien mahdin kasvaessa ovat lohikäärmeetkin vain kasvaneet, käyneet suuriksi ja inhottaviksi, kasvattaneet uusia häntiä. Kuten aiemmin mainittiin, lohikäärmeet ovat sopeutuneet monenlaisiin elinympäristöihin. Missä niitä sitten täsmälleen on? Eräs esimerkki on idän valtava lohikäärme, vahva kuin karhu, joka tunnetaan Amerikassa asti. Se voi nukkua kieroa untaan pitkiäkin aikoja, mutta ihmiset tietävät, että sen kanssa on aina oltava varuillaan, sillä pahalle päälle sattuessaan se osaa olla hyvin vaarallinen. Siitä ovat suomalaisetkin kuulleet. Toiset taas pitävät juurikin Amerikkaa maailman ilkeimmän lohikäärmeen laitumena. Muitakin pienempiä on. Asutuksen keskellä havaittavia lohikäärmeitä, joiden ansiosta ihmiset pelkäävät liikkua kaduilla. Kaukaa etelästä tulleita tummanpuhuvia sarvilohikäärmeitä, jäykkämielisiä, ikiaikaisia ja aggressiivisia räyhälohikäärmeitä, jotka tulivat ennen sarvilohikäärmeitä. Punalohikäärmeitä, jotka muuttavat väriään siniseksi, ja toisaalta vielä vaarallisempia sinilohikäärmeitä, jotka muuttuvat punaiseksi 7
jossakin vaiheessa elämäänsä. lohikäärmeitä inhotaan.
Sekä
lihaa
että
kasviksia
syöviä
Näin itsekin lohikäärmeeni joitakin vuosia sitten, ja koetin käydä keihäin ja kilvin sitä vastaan. Lohikäärme oli niitä evoluution viime aikoina kehittelemiä hirmuisia, nopeasti kasvavia tappokoneita, ja lukuisine lonkeromaisine käsineen näyttäytyi se minulle uhkana. Se toimi kokonaan sähköllä. Mikä kummallisinta, lohikäärmeitä ei ole. Silti ihmiset pelkäävät niitä, koska luulevat näkevänsä jotain, mitä ei ole olemassakaan. Lohikäärme voi tuntua aidolta, sen henkäyksen voi tuntea niin kauan kuin siihen uskoo. Vain ani harvoin saattaa lohikäärme osoittautua todelliseksi, mutta silloinkin ne ovat usein väärinymmärrettyjä tai kaltoin kohdeltuja, pieniä lieroja. Mikään olento ei ole oikeasti paha kuin lohikäärme. Kuin espanjalainen hidalgo, Don Quijote, karautamme vielä nykyään taisteluun lohikäärmeitä vastaan. Taistelu osoittautuu mahdottomaksi voittaa, mutta ei sen takia, että seipäämme kimmahtaisivat lohikäärmeen suomuista kuin La Manchan tuulimyllyjen kiviseinistä, vaan koska ne ovat usvaa ja kuvitelmaa, niiden siivet pelkoa, niiden liekit vihaa ja ennakkoluuloja. Huidomme ympärillemme kuin hullut haavoittaen toisiamme sivaltavin säilin ja terävin kannuksin. Jos taistelusta ei ymmärrä vetäytyä, se ei tule loppumaan. Välinpitämättömimmät tietävät tämän, ja yrittävät silti esiintyä hopeisina ritareina, lohikäärmeentappajina, pelastajina, vaikka eivät sitä todellisuudessa ole. Lohikäärmeiden siivet kietoutuvat ympärillemme kuin tiheä usva. Olemme niin kiireisiä puhkoessamme niiden pingottunutta nahkaa, että emme osaa nostaa yhdessä aseitamme todellisia hirviöitä vastaan. Hehkuvan kuuma jättiläinen sulattaa jäätiköt. Törkykäärmeet uivat valtamerten pyörteissä ja tukehduttavat kaiken elävän. Hiidet vievät monissa maissa ihmisiltä kaiken syötävän. Turhaan vihoitteluun ja miekkojen kalisteluun ei kannata voimiaan tärvätä. Enää ei kannata ryhtyä lohikäärmeentappajaksi. Pyhä Yrjö surmasi viimeisen jo 300-luvulla. Henrik Åkerberg 8
SYK: lähteä vai jäädä? Tämä kysymys koskettaa kaikkia sykkiläisiä jossain vaiheessa, kun yhdeksännellä luokalla on aika valita, mihin lukioon pyrkii. Ensin ajattelee automaattisesti jatkavansa SYK:ssa, mutta sitten huomaakin horisontissa monet muut yhtä kiinnostavat vaihtoehdot ja varmuus alkaa horjua. Kun yhteishaun viimeinen päivä on jo huomenna, mutta päätöstä ei ole vielä tehty, koko kehon vallannut stressi yrittää purkautua paniikkina ja epätoivoisina itkukohtauksina. Jotta tällaista ei tapahtuisi, kannattaa alkaa miettiä asioita riittävän aikaisin. Tämä juttu voi auttaa sinua päätöksenteossa. Yleisin syy, miksi ysiluokalaiset jäävät Sykkiin on tuttu ilmapiiri ja kaverit, joiden vuoksi harva loppujen lopuksi lähtee. Edellä mainitut ovat tietenkin tärkeitä, mutta samalla kun menee virran mukana, saattaa ohittaa suuria mahdollisuuksia. SYK:ssa on tietenkin paljon hyviä oppilaiden menestymisestä kiinnostuneita opettajia ja houkuttelevia kursseja, jotka liittyvät teatteriilmaisuun, kuvataiteeseen, liikuntaan, muihin taideaineisiin sekä luonnontieteisiin, mutta jos sinulla on lahjakkuutta näissä asioissa ja voisit sitoa ne tulevaisuuden ammattiisi, erityislukiot ovat paljon parempi vaihtoehto. Kielistä innostuneille SYK on tietenkin oiva jatkoopiskelupaikka ja jos pitää englannin kielestä, eikä pelkää ottaa haasteita vastaan, kannattaa harkita IB-linjaa. Se on hyvä tilaisuus saada taitonsa melkein äidinkielen tasolle, mikä tulevaisuudessa tulee olemaan hyödyllistä. Ongelma on kuitenkin juuri siinä, että suurin osa oppilaista ei vain halua tai jopa pelkää muutoksia. Heidän mielestään on paljon helpompaa ja turvallisempaa jäädä rakkaaseen betonikuutioon kuin vaihtaa täysin ympäristöä, jossa voi piillä ennennäkemättömiä vaaroja. Joillekin uusiin ihmisiin tutustumisen ajattelu on painajaista. Myös epäonnistumisen pelko muihin erityislukion taitaviin nuoriin verrattuna on tavallista. Nämä kaikki esteet on kuitenkin ylitettävä henkisesti, jos ei halua menettää paljon erilaisia mahdollisuuksia. Toisessa lukiossahan voi saada myös uusia elinikäisiä ystäviä ja löytää tulevaisuuden kollegoja, jotka tulevat ensin opiskelemaan ja sitten työskentelemään samalla alalla. 9
Jos ei osaa valita kahden lukion välillä, kannattaa laatia lista hyvistä ja huonoista puolista molemmille, ja vertailla, mitkä haittaavat sinua ja mitkä pystyt hyväksymään. Jos olet yhtään epävarma valitako tavallinen vai syventävä linja, kannattaa valita aina niin, ettei myöhemmin sure menetettyjä mahdollisuuksia. Tämä on sinun elämäsi, joten anna itsesi päättää tulevaisuudestasi. Jos vanhemmat yrittävät vaikuttaa päätökseesi, muista että he haluavat vain parastasi, mutta eivät aina näe koko kuvaa, koska eivät ole sinun paikallasi. Jotta et katuisi valintojasi, kun hakuaika on ohi, seuraa sydäntäsi. Alisa Vlasova
10
Lukioon valmistautumisesta Neljän vuoden opiskelumahdollisuutta tulisi mainostaa enemmän yläkoululaisille: Yläkoululaisen epävarmuus tulevasta opiskelupaikasta aiheuttaa usein liikaa paineita ja stressiä. Pitää asemoitua yläkoululaisen asemaan ja nähdä, miten suuria vaikeuksia hän joutuu kohtaamaan tuossa elämänvaiheessa. Jos hänellä ei ole paljon kavereita ja mahdollisuuksia ottaa rennosti, hän stressaantuu. Se aiheuttaa suuren määrän vaikeita tunteita. Jos nämä tunteet torjutaan, ne kasaantuvat. Erityisen vaikea on niiden ihmisten asema, joilla on oppimisvaikeus. Heitä usein kiusataan ja syrjitään ihan tahallisesti, koska ihmiset luulevat heidän osaavan asiat huonommin. Heillä voi olla puhevaikeuksia, eivätkä he siksi avaa suutaan kovinkaan usein, kun tulisi mahdollisuus muodostaa uusia sosiaalisia suhteita. Ratkaisuksi meidän tulisi kiva koulu –kampanjan lisäksi mainostaa yläkoululaisille aikuisten apua, jos stressi tai ahdistus tulevasta iskee.
Leo Kiviniemi
11
Koulussamme on ainakin kaksi ammattilaista, joiden apua kannattaa hakea. He ovat koulupsykologi Aleksi Raappana ja koulukuraattori Riina Suhonen. Joitakin ihmisiä kehottaisin ymmärtämään, ettei yksilö voi aina vaikuttaa elämäänsä positiivisesti ilman apua. Pyydän rakkaat opettajat ja oppilaat, että kiinnittäisitte tähän asiaan huomiota. Puolustakaamme heikossa asemassa olevia. Ei kiusata heitä tai aiheuteta liikaa paineita! SYK:n yläaste oli ihan liian stressaava ja painostava. Meidän tulisi keskustella tästä aiheesta enemmän. Haluan muutosta tähän asiaan. Tämä ei ole ainoastaan meidän koulumme ongelma vaan myös muiden. Jatketaan koulujen kehittämistä yhdessä.
”Yksi yhdessä yksi monista, kun me maailmaan ollaan menossa. Kolme kirjainta ollaan yhdessä, kolme kirjainta se on osa meitä.”
Maahanmuuttajan arki Jos nyt yleisesti ajattelet maahanmuuttajan arkea, niin mitä tulee mieleesi? Ehkä hankaluuksia, hienoja kokemuksia ja uusia ystäviä. Entä jos kysyisin, minkälaista New Yorkiin muuttaneen arki on? Mielikuvasi hienoista kokemuksista vaihtuisi todennäköisesti mielikuvaksi AIVAN MAHTAVISTA kokemuksista. Tai ehkä ajattelisit, että New Yorkissa olisi kamalaa, koska et ymmärtäisi kielestä mitään eikä sinulla olisi kavereita. Viimeisin vaihtoehto oli se, mitä itse ajattelin ennen kuin tiesin, kuinka mahtavaa täällä oikeasti onkaan. Tämän lehtiartikkelin kirjoittanut henkilö on asunut Suomessa, mennyt saunaan perheensä kanssa ja kuullut, että nyt aiotaankin muuttaa Amerikkaan. Asiat olivat juuri alkaneet sujua hyvin; olin päässyt SYK:iin ja minulle oltaisiin mahdollisesti ostettu rumpusetti kotiin, mutta sitten pitikin muuttaa rapakon toiselle puolelle vuodeksi tai kahdeksi. Muistan, että reaktioni ei ollut kovin myönteinen Amerikkaan lähdön suhteen, mutta nyt kun täällä on elänyt puoli vuotta ja alkaa jo päästä jyvälle kielestä, niin tarkemmin ottaen ei täällä hassumpaa ole. Voin kertoa newyorkilaisen maahanmuuttajan arjesta ihan parilla sanalla, jotka kuuluvat näin: suurin osa on erilaista. Nyt kun ymmärtää asioista jo enemmän ja on asunut täällä enemmän kuin kaksi viikkoa, alkaa huomata yhä isommat erot varsinkin opetussuunnitelmassa ja muissa käytännöissä. Esimerkiksi joitakin asioita tehdään ihan turhaan niin kuin esimerkiksi ruokalassa, jossa ruokalanpitäjä laittaa valot pois ilmoittaen ruokailun loppuneen ja käskee pakkaamaan tavarat, mitä pidän aika järjettömänä. SYK:ssa ei taideta näin tehdä, vaikka olenkin tosin jo jonkun aikaa ollut poissa, enkä varmuudella voi sanoa. Muissakin asioissa pitää olla hiljaa ja noudattaa järjestystä, kuten poistuessa, jolloin tehdään aina suorat jonot. Niin, ja sitten on ”voice levelit” eli eri äänenvoimakkuudet, joita pitää noudattaa: 1 = no talking, 2 = whispering so voice, 3 = classroom voice, 4 = outside voice in recess, 5 = screaming emergency voice. Minusta opettaja voisi vain sanoa, milloin saa puhua ja milloin ei. Tyhmintä on se, että oikeastaan aina pitää käyttää ensimmäistä tasoa. 12
Täällä on etenkin yksi asia, jossa täkäläiset ovat onnistuneet hyvin ja se on ystävällisyys. Monet lapset tervehtivät ja kysyvät tarvitsenko apua, kun taas suomalaiset eivät normaalisti tervehdi aina edes omia tuttaviaan. Samalla minusta tuntuu, että amerikkalaislasten vanhemmat ovat tottuneet aika lailla parhaaseen. Esimerkiksi kerran, kun aikuisille esiteltiin kuvataiteenopettajamme, alkoi ärtynyt keskustelu. Täkäläiset vanhemmat hirvittelivät sitä, että heidän lapsensa eivät saa ”oikean” taiteilijan opetusta, mikä on ”hieman” omituista, koska en ole koskaan nähnyt kenenkään opettajan piirtävän ja maalaavan yhtä hyvin kuin kuvataiteen opettajani Ms. Bernstein. On yksi toinenkin aika uskomaton juttu. Nimittäin joka tiistai New Yorkin lharmonikot tulevat opettamaan meitä ja pääsemme heidän konserttiinsakin. Sitten on vielä kirjailijavierailuja, jotka ovat sellaisia, että joku kirjailija tulee kouluumme kertomaan kirjastaan, josta saamme ilmaiset kappaleet nimikirjoituksella. On minun koulussani siis hyvät puolensakin. Useamman kerran viikossa on ”reading workshop”, jossa ei oikeastaan lueta vaan harjoitellaan lukemisen ymmärtämistä. Pitää miettiä miltä päähenkilöstä mahtaa tuntua, mikä on tarinan ongelma, miten se ratkesi ja mitä kirjailija yrittää tarinallaan opettaa. Vähän aikaa sitten harjoittelimme asiaa, jota minun käsittääkseni käydään läpi Suomessa vasta yläasteella. Sen nimi on referoiminen, mikä tarkoittaa, että luetaan joku artikkeli, jonka keskeiset asiat pitää tiivistää pariin virkkeeseen. Sen lisäksi on ”independent reading”, jossa luetaan kirjaa ja ”writing workshop”, jossa nimensä mukaisesti kirjoitetaan. Tarinoiden sijaan täällä kirjoitetaan jostain kirjasta tai esim. esseitä. Harjoittelemme myös kirjoittamaan vahvoja argumentteja, joissa pitää tietenkin olla hyvät perustelut, että miksi jonkun asian pitäisi olla tietyllä tavalla ja niin edelleen. Tällaista ei ainakaan vielä 1. ja 2. luokalla Suomessa opeteta. Lomat ovat myös erilaisia. Täällä lomapäiviä on ripoteltu ympäriinsä niin, että meillä ei ole yhtä pidempää syyslomaa vaan yksittäisiä lomapäiviä siellä täällä. On siis paljon asioita, jotka ovat eri tavalla täällä. Jotkut ovat paremmin ja jotkut taas huonommin kuin suomalaisessa koulussa, mutta lopuksi vielä viimeinen vinkki: jos sinulle annetaan joskus mahdollisuus muuttaa New Yorkiin, niin muuta ihmeessä. Aarni Valtonen
SYK ennen Haastateltava käsikirjoitustieteen professori, kirjailija, käsikirjoittaja ja Sykin entinen oppilas Iiro Küttner. Minkälaista ruoka oli ennen SYK:ssa? - Parhaita ruokia olivat veriletut ja maksalaatikko. Kuka oli SYK:n rehtori? - Vesa Nikunen Onko Sykki muuttunut? - Paljon samaa, mutta ruokalaa on laajennettu, kokolattiamatot on poistettu ja muutamia tauluja on siirretty. Olivatko opettajat silloin tiukkoja? - Eivät. Oliko Mörskä silloin olemassa? - Oli. Millaisia joulunäytelmät olivat silloin? - Ne olivat menestyksiä. Siellä oli esimerkiksi Kasper, Jesper ja Joonatan ja Hassu sirkus, jossa olin hevosen etupää. Millä tulit kouluun? - Pyörällä, kävellen, bussilla ja hiihtäen. Oliko luokkahuoneet silloin merkitty numeroilla ja kirjaimilla? - Oli. Inkeri Küttner, Lilja Hyppölä ja Saara Kokkonen
Purkkaa pulpetin alla? Onko sinun pulpettisi alla purkkaa? Oletko sinä liimannut purkkaa pulpettien alle? Kaikkien tulisi ymmärtää, että purkat kuuluvat roskakoriin. Jokaisen pitäisi parantaa tapansa ja viedä purkat roskikseen, koska kukaan ei halua niitä pulpettiinsa. Opettajien pitäisi huolehtia siitä, että jokaisessa luokassa on roskis, jotta koulu pysyy siistinä. Mielestämme purkat voitaisiin siivota pulpettien alta kerran kuukaudessa. Minni Aho ja Mione Lochhead
14
We started with a complicated hello but ended with a simple goodbye.