Ison rintalihaksen repeymän kuntouttaminen

Teksti & kuvat: Markus Pankakoski ja kuvapankki, lainaukset: Ville Suomalainen (Fysioterapeutti MMT, Ttyo, CrossFit Level 2 Trainer, Lääkärikeskus Mehiläinen Hämeenlinna, CrossFit Ilves)

Olen 41-vuotias penkkipunnertaja ja voimanostovalmentaja Kalvolan Iskusta, ja aika tarkalleen vuosi sitten iso rintalihakseni repeytyi. Minulla oli pää täynnä kysymyksiä toipumisesta ja sen kestosta jo matkalla sairaalaan ennen kuin olin edes lääkäriä tavannut, joten haluan kertoa tarinani ensikäden tiedoksi niille, jotka joutuvat vastaavaan tilanteeseen.”

Rintalihaksen vammoja voidaan luokitella 1) vammatavan (akuutti/ krooninen), 2) vamman sijainnin (lihaksen kiinnityskohta, lihasrunko, jänne-lihasliitos, jänne-luuliitos ja luisen kappaleen irtoaminen olkaluusta) ja 3) repeämän laajuuden mukaan. Jokainen vamma kannattaa arvioida tarkasti, koska sillä on merkitystä leikkaustarpeen arvioinnissa ja kuntoutuksessa.” ” Onni onnettomuudessa Monessa onnettomuudessa on jälkikäteen katsottuna paljon onnea. Niin myös tässä. Olin tekemässä 50 kg käsipainoilla penkki punnerruksessa toista sarjaa viidestä. Alle olin tehnyt jo penkkipunnerrusta tangolla 5 x 3 x 160 kg, joten lämmittelyt, kehon huollot yms. oli varmasti tehty - niin kuin aina. Jostain syystä kuitenkin asento jäi huonoksi ja oikean puolen lapa meni huo mattavasti vasenta tiukemmin alle. Tästä syystä siis oikean puolen rintalihas kiristyi jo etukäteen. Huonosta asennosta johtuen huusin kaverit varmistamaan ja sain nos tettua turvallisesti painot ylös. Otin yhden toiston ja homma tuntui normaalilta, pai not eivät painaneet enempää kuin yleensäkään. Toiseen toistoon lähtiessä hieman puolivälin jälkeen pamahti - onneksi varmistajat olivat paikalla! Saimme painot pois ilman, että olisin repinyt myös kiertä jäkalvosimet. Ortopedin mukaan tästä olisi voinut tulla huomattavasti isompi remontti, joten jälkikäteen ajateltuna tälläkin kertaa kävi onni onnettomuudessa.

Kipu alkoi melko pian, löimme kamat kassiin ja lähdimme kohti sairaalaa. Ihmettelimme siinä matkalla vähäistä verenvuotoa ja aloimme epäillä, olisiko olkapää vaan sijoiltaan. Pääsin sairaalassa heti vuoteelle odottelemaan lääkäriä, joka sitten odotuksen jälkeen tulikin. Tässä kävi toinen onni onnettomuudessa, sillä julkisen puolen päivystävänä lääkärinä sattui olemaan ortopedi Toni Karppinen, joka on yksityispuolellakin tunnettu olka pään alueen ortopedi. Diagnoosi oli ilman magneettikuviakin siinä vaiheessa 99 % varmuudella pectoralis major repeämä, joka osoittautui seuraavan aamun mag neettikuvassa todeksi. Lihas oli jänteineen irronnut olkavarresta, joten leikkaus- ja kuntoutumismahdollisuudet olivat hyvät. Myöhemmin illalla sairaalassa kävin vessassa ja liikuttaessani kättä se ns. pamahti paikalleen, jolloin suurin kipu helpotti. Olkapää oli myös tippunut pois paikaltaan taakse rustorenkaan yli ja tässä vaiheessa huomasin sen olleen pois paikaltaan. Ilta sujui muuten googlettaessa diagnoosia ja lukiessa sairaskertomuksia sekä kuntou tumistarinoita. Sairaalassa vietetyn yön jälkeen alkoi odottelu leikkaukseen, joka tehtäisiin lääkärin mukaan kahden viikon sisällä. Leikkauspäivän aamuna sairaalaan mennessäni mustelma oli jo huomattavasti parantunut eikä kipua ollut. Olin pitänyt jääpussia rinnan päällä käytännössä monta tuntia päivässä. Hämmästyttävää kuinka ihmiseltä voi mennä iso lihas poikki ja se ei itsessään aiheuta kipua! Muutenkin käsi toimi normaalisti.

”Rintalihaksen totaalirepeämä on harvi nainen urheiluvamma. Tyypillisesti vamma sattuu juurikin penkkipunnerruksessa tai kontaktilajeissa. Toisin kuin kiertäjäkalvo simen vammoissa, rintalihas repeää usein maksimaalisessa jännityksessä. Toisinaan voi kuulua napsahtava ääni, jota seuraa voimakas kipu, mutta vamma saattaa jäädä huomaamattakin ilman kunnollista tutkimusta. Yleensä kuitenkin oireina ovat voiman heikkeneminen, kipu, turvotus ja reilut mustelmat. Markuksen tapauksessa vamman asteeseen nähden mustelmat olivat vähäisiä. Myös kipu oli maltillisessa tasolla, mutta tähän vaikuttaa todennäköi sesti se, että kyseessä oli jänteen repeämä. Jänne on heikommin verisuonitettu, ja jänteen katketessa kokonaan kipukin on vähäisempää. Yleensä päädytään leikka ushoitoon, jos potilas ei halua menettää voimaa yläraajastaan tai jos kosmeettinen haitta on hyvin selkeä.

Nykyään myös fysioterapiassa korostetaan monessa vammassa voiman merkitystä. Voimakkaat lihakset auttavat ehkäisemään urheiluvammoja ja parantavat kaikissa lajeissa myös suoritusta.”

Rintalihaksen vammoja voidaan luokitella 1) vammatavan (akuutti/ krooninen), 2) vamman sijainnin (lihaksen kiinni tyskohta, lihasrunko, jänne-lihasliitos, jänne-luuliitos ja luisen kappaleen irtoaminen olkaluusta) ja 3) repeämän laajuuden mukaan. Jokainen vamma kannattaa arvioida tarkasti, koska sillä on merkitystä leikkaustarpeen arvioinnissa ja kuntoutuksessa.”

Leikkaus ja kuntoutuminen

Leikkauspäivänä saavuin sairaalaan aamulla noin klo 6.30 ja tarkoitus oli päästä leikkaukseen ensimmäisten joukossa. Jostain syystä tilanne hieman kuitenkin venyi ja pääsin saliin arviolta noin klo 9. Leikkaus sujui hyvin. Sairaalasta annetun suunnitelman mukaan haavahakasten pitoaika oli 2 viikkoa ja kantositeen 4 viikkoa, tosin kantositeen sai välillä poistaa. 2 viikon kohdalla sain aloittaa passiiviinen etuelevaatio vaakatasoon, mutta ulkokierto oli rajoitettu 6 viikkoa. Ensimmäisen kuukauden ajan painoraja oli 1 kg ja 6 viikon jälkeen 5 kg. 3 kuu kautta leikkauksen jälkeen olkapäätä sai alkaa kuormittamaan asteittain ja maksi maalinen kuormitus 1-2 vuoden päästä.

Omatoiminen kuntoutus alkoi heti seuraavan päivänä kotona. Saksofonia pari vuotta soittaneena oli ensimmäisenä pakko saada sovitettua sohvatyynyt niin, että pystyin soittamaan saksofonia kantositeen kanssa. Se oli yksi ensim mäisistä hyvistä asioista, millä nopeutin kuntoutusprosessia, sillä sen avulla hermotus toimi näin sormiin koko ajan. Väitetään, että käden ollessa stabiilisti paikallaan kantositeessä aivot alkavat unohtaa käden olemassaolon jo kahden päivän jälkeen. Kuulostaa omaan korvaan hurjalta, mutta uskon, että siinä tapahtuu niin. Minulle määrättiin 7 viikkoa sairaslomaa, mutta pidin niistä vain kolme, jolloin päivätyöni ICT aluepäällikkönä onnistui. Kipu tuona aikana oli ainakin puolittunut ja otin lääkkeitä vain jos kipu kävi sietämättömäksi.

Kävin päivisin kävelyllä ja iltaisin salilla tekemässä vasemmalla käden liikkeitä sekä liikkuvuutta oikeallekin puolella. Salilla homma tuntui lohdulliselta ja asiat menivät eteenpäin. Yksin en kuitenkaan olisi pärjännyt vaan etsin Hämeenlinnan alueelta osaavaa fysioterapeutin. Ville Suomalaisen löysin Hämeenlinnan Mehiläisestä ja hänen kanssaan teimme kuntoutussuunnitelman. Jo ensimmäisellä kerralla liikkuuvus oli Villen mielestä erinomainen siihen nähden, että leikka uksesta oli kulunut hyvin vähän aikaa.

”Markuksen toipuminen oli lähtenyt hyvin liikkeelle. Kivut olivat vähäisiä ja olkapää liikkui käytännössä täysin vapaasti heti alusta lähtien, kunhan leikanneelta ortopedilta oli tullut lupa edetä harjoitteissa.

Kun urheilija loukkaantuu, täytyy pitää huoli, että kuntoutuksessa huomioidaan ns. koko paketti. Ennen kuin pääsimme varsinaisesti harjoittamaan vamma-aluetta, voitiin kuitenkin rakentaa jo koko hartiarenkaan aluetta vahvemmaksi. Harjoitteilla pyrittiin parantamaan lavan hallintaa, kiertäjäkalvosimen voimaa ja penkkipunnertajallekin tärkeitä yläselän lihaksia moni puolisesti sekä avoimessa (käsi liikkuu) ja suljetussa (käteen tukeudutaan) kineettisessä ketjussa.

Nykyään myös fysioterapiassa korostetaan monessa vammassa voiman merkitystä. Voimakkaat lihakset auttavat ehkäisemään urheiluvammoja ja parantavat kaikissa lajeissa myös suoritusta. Voiman harjoittami nen on periaatteessa hyvin yksinkertaista. Nostetaan ja levätään ja tätä toistetaan. Kuntoutumisen kannalta on kuitenkin olennaista, ettei vammautuneita ku doksia kuormiteta liian kovaa liian aikaisin. Toisaalta liian varovainenkin harjoittelu aiheuttaa ongelmia ja kudokset eivät vahvistu tarpeeksi itse lajisuoritusta ajatellen.

Markuksen kanssa päätimme käyttää Tim Gabbettin load-management mallia apuna kuntoutuksessa. Mallissa arvioidaan urheilijan vallitseva suorituskyky ja harjoitteluhistoria akuutisti (edeltävä viikko) sekä kroonisesti (edeltävät 4 viikkoa). Gabbettin tutkimuk sista tiedetään, että liian isot muutokset akuutissa tai kroonisessa työmäärässä aiheuttavat ongelmia. Yleensä muutoksen ollessa 10-30 % luokkaa ollaan turvallisilla vesillä. Voimanostajalle malli on hyvin käytännöllinen ja helppo toteuttaa laskemalla nostetut toistot ja kilot. Aluksi tehtiin volyymitreeniä keräten hiljalleen nostettuja kiloja ja myöhemmässä

Onnettomuuden jälkeen Leikkauksen jälkeen vaiheessa samat kilomäärät nostettiin vähemmillä toistoilla. Tässä kohtaa täytyy antaa Markukselle tunnustus sitoutumisesta kuntoutukseen. Hän toteutti suunnitelmaa järjestelmällisesti ja jos suunnitelma vaati muokkausta, pääsimme keskustelemalla aina eteenpäin. Aina ei fysioterapeuttikaan päässyt helpolla kysymysten tulvassa! Mutta hyvä niin, vain hyvällä yhteistyöllä päästään eteenpäin.”

Tämä käytännössä tarkoitti selkeää ohjelmointia itselle ja jollain tavalla oli helpottavaa päästä kiinni progressiiviseen harjoitteluun. Kun vihdoin sain luvan punnertaa 5 kg käsipainoilla, teki jo mieli juhlia, paitsi itse harjoituksen jälkeen. Tuntuu kuin olisi ollut enemmän painoa kuin loukkaantuessa, takaolkapää oli täysin poissa pelistä, ja olkapää muljahteli ikävästi taakse. Tästä syntyikin ajatus, oliko lisävammoja syntynyt rustorenkaaseen, kun käsi oli mennyt pois paikaltaan. Kävin uudestaan magneettikuvissa, ja kaikki näytti onneksi olevan kunnossa ja kuntoutus sai jatkua. Kolmen kuukauden jälkeen pääsin ns. tositoimiin. Alussa penkkiä tehtiin vain käsipainoilla ja siitä siirryttiin tankoon kuormitusta hitaasti nostaen Gabbettin mallin mukaan.

Omasta mielestäni tämä oli erittäin hyvä tapa edetä. Liikkuvuus ja tukiliikeharjoitukset olivat koko ajan osa treeniä. Kun penkkipunnerrus alkoi lähestyä 90 kg rajaa, jouduin ns. himmaamaan tuota progressiota ja keskittyä tiukemmin tukilihasten kehittämiseen. Tässä kohtaa tulivat ylätalja, alatalja, kulmasoutu ym. soutuliikkeet huomattavasti kovemmalla volyymilla mukaan. Kun tunsin, että selkä ja takaolkapäät alkoi vat kestämään kuormitusta, penkkiharjoitusten volyymin ja intensiteetin kasvattamisesta jatkettiin. 6 kk kohdalla tuli sitten lupa rasittaa 100 %:sti rintalihasta! Ensimmäinen kova nosto taisi olla noin 120-130 kg. Tämän jälkeen voima alkoi palautua hyvää tahtia ja pian sainkin sen 150 kg penkistä, joka oli ollut ehkä se kovin odotus.

Tällä hetkellä tilanne on kohtuullisen hyvä. Ei vieläkään 100 %, mutta sanotaanko 90 % siitä missä oltiin. Tähän on pakko olla tyytyväinen, sillä ortopedin arvio oli 1,5-2 vuotta alittui reip paasti. Heinäkuun lopulla koitti myös se hetki, kun uskalsin ensimmäistä kertaa nostaa samoilla käsipainoilla, joilla onnettomuus tapahtui.

Jos tästä jotain yhteenvetoa voi tehdä, niin olen sitä mieltä että, jos vastaava tilanne tulee, niin selvitä ensin tietenkin kaikki mahdolliset vakuu tukset. Työpaikallani oli onneksi laajempi vakuutus, joka korvasi fysioterapian ja sairaalakulut. Etsi sitten itsellesi hyvä fysioterapeutti, joka ymmärtää tämän tyyppisen vamman kuntoutta mista. Kun treenit alkaa sujumaan, muista maltti, sillä silloin on isoin riski vammautua uudelleen! Käytä kuntoutusaika viisaasti ja tee liikkuvuus harjoittelua. Tämä juttu on tietysti vain minun tarinani ja se voi poiketa omastasi täysin, mutta minun kohdallani tämä on toiminut.