Mediatiedot ja ilmoitushinnasto 2015 37. vsk. ISSN 1797-1829, Aikakauslehtien Liiton jäsen
Pienrakentamisen ja asumisen asialla 2015 Uutta vuoden 2015 Omakotisanomissa on, että kaikki numerot ovat luettavissa myös Suomirakentaa.fi-sivuilla selattavana versiona ja uutisoidaan samaan aikaan, kun printti ilmestyy. Sovitut osat siirretään myös soveltuvin osin palvelusivujen sisältöön. Omakotisanomat on ajan hermolla ja pyrkii kuvaamaan asumisen uusia ratkaisuja ja uutisia lyhyesti ja ytimekkäästi. Jokaisella lehdellä on selkeästi oma lukijakunta, aihepiiri ja pääroolin esittäjät. Pääesiintyjille varataan esimerkiksi 4-5 sivun esittelyosio, joka toteutetaan yhteistyössä toimituksen kanssa.
Omakotisanomat ja suomirakentaa.fi yhdessä toimivat hyvin esimerkiksi kampanjakohderyhmänä. Jokaisessa lehdessä on uutta, tutkittua tietoa pienrakentamisen ja asumisen markkinoista. Arvo on myös sillä, että luettavaa ei ole liikaa (64-80 sivua). Omakotisanomat jaetaan pian ilmestymisen jälkeen. Siksi se on erinomainen uuden tuotteen tai tuotepalvelukokonaisuuden lanseerauspaikka. Vuonna 2015 ilmestyy seuraavat numerot: Nro 1 Nro 2 Nro 3 Nro 4
Omakotisanomat Ammattilaiselle Omakotisanomat Rakentajalle ja Korjaajalle Omakotisanomat Asuntomessuilla Omakotisanomat Korjaajalle
Lehden kustantaja:
Rakentajan Tietopalvelu RTI Oy Laurinmäenkuja 3A, 00440 Helsinki Puhelin 09-5407 310, www.suomirakentaa.fi
Päätoimittaja:
Aarne Jussila
Toimitus ja aineistot:
Rakentajan Tietopalvelu RTI Oy Puhelin 09-5407 310
aarne@jussila.fi
Anne-Maria Jussila Jari Toivonen Juha Kavilo Mira Pöyhönen Aarne Jussila 040-900 5601 Jaakko Jussila 040-9005610 Aineistot: Pauliina Tikkanen
anne-maria@jussila.fi jari.toivonen@rakennustutkimusrts.fi juha.kavilo@gmail.com mira@suomirakentaa.fi aarne@jussila.fi jaakko@jussila.fi toimitus@valintaopas.fi
Ilmoitukset:
Salvagente Oy Juha Kavilo 050-382 3200 Aarnivalkeantie 3 A2 02100 Espoo
juha.kavilo@gmail.com
Painos:
13 000 kpl / numero
Lehden koko:
A4, 210 x 297 mm
Painopinta-ala:
188 x 270 mm
Paperi:
M-Brite Semimatta 70 g / m2, kannet Gallerie Art Gloss 150 g / m2
TUTUSTU OMAKOTISANOMIEN AIEMPIIN NUMEROIHIN: www.suomirakentaa.fi/valintaoppaat/omakotisanomat
OKS mediatiedot 2015 s.2_Mediak. aihio 05 Mediak 25.11.2014 10.55 Sivu 1
yös ettavissa m
Lehti on lu
-sivuilla styttyä. rintin ilme
heti p
Numeroiden teemat ja jakelu 2015 Numerokohtainen painos 13 000 kpl
1/15 Omakotisanomat Ammattilaiselle Oma koti koskettaa kaikkia. Uusi tutkittuun tietoon perustuva tietopaketti käsittelee asumista ja asuntorakentamista, kuten kustannuksia, asumisen erilaisten ratkaisujen valintaa, asunnon hankintaa, erityisesti omakotiasumisen, rakentamisen ja talotekniikan vaihtoehtoja yms. Tätä uutta oman kodin sanomaa viedään ammattilaisille, rakennuttajille, suunnittelijoille, urakoitsijoille ja viranomaisille. Painos 13 000 ja jakelu postitse, sähköisesti ja talven/kevään messujakeluna.
2/15 Omakotisanomat Rakentajalle ja Korjaajalle Lehti on jaossa RTI Oy:n näyttelyosastolla OmaKoti, OmaMökki -messuilla 26.-29.3. Helsingin Messukeskuksessa. Lisäksi valtakunnallista jakelua oman kodin ja vapaa-ajan kodin aikoville rakentajille keväällä 2015. Painos/jakelu 13 000 kpl + selailuversio suomirakentaa.fi -sivuilla.
3/15 Omakotisanomat Asuntomessuilla Lehti esittelee yleisimmät pientalon rakentamisvaihtoehdot käyttämällä messutaloja tai yrityksen uutuusmalleja esimerkkeinä. Huomion kohteina ovat talomerkin/uutuuden esittely, energiataloudelliset ratkaisut, kiintokalusteratkaisut, pintamateriaalit, talotekniikka, valaistus ja pihat. Lehdessä käsitellään myös korjaus- ja sisustusideoita oman talon ylläpitoon. Lehti jaetaan pääosin Vantaan Asuntomessuilla 10.7-9.8. ja aikoville 2015/16 rakentajille valtakunnallisena jakeluna syyskuussa sekä suomirakentaa -sivuilla selailuversiona.
4/15 Omakotisanomat Korjaajalle Pienkiinteistöjen kunnostamiseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota, niiden viihtyvyyden, toimivuuden ja taloudellisuuden parantamiseksi. Energiakorjaukset, ilmanvaihto, valaistus, sähköistys, kalustaminen, pintamateriaalit, pihan uudistaminen, kodin hoidettavuus ja hoito ovat mm. tärkeitä teemoja tässä numerossa. Lehti on jaossa RTS:n näyttelyosastolla Finnbuild-messuilla 9. - 12.10. sekä postijakeluna ja suomirakentaa -sivuilla
Julkaisuaikataulu ja ilmoitushinnat 2015 No
Aineisto Ilmestyy lehdelle
Aineistovaatimukset
1/15 2/15 3/15 4/15
20.1. 12.3. 29.6. 30.9.
Ilmoitukset on lähetettävä valmiina pdf-tiedostona lehden toimitukseen.
29.1. 24.3. 8.7. 8.10.
Lehden vastuu ilmoituksissa olevista virheistä rajoittuu ilmoituksen hintaan.
* Voidaan käyttää myös marginaalitila, * 2/1 s. 2 500.-
* 1/1 s.
Takakansi 1 800.muualla 1 500.-
leikkuuvara on 3 mm ( lehden koko A4 210 x 297 mm )
*1/2 s. 92 x 270 mm
1/2 s. 850.-
Arvonlisävero 24 % lisätään hintoihin.
* 1/2 s. 188 x 132,5 mm
1/4 s. 92 x 132.5 mm
1/4 s. 500.1/4 s. 92 x 132.5 mm
1/8 s. 350.1/8 s. 92 x 65
Tarjoamme Teille myös mahdollisuutta esitteenne kohdistettuun jakeluun Omakotisanomien liitteenä.