Marco Polo Espoon kaupunginmuseossa, s Mongolinsukuiset kielet: mongolien

Marco Polo Espoon kaupunginmuseossa

Espoon kaupunginmuseossa on avattu 14.3.2012 näyttely nimeltä Marco Polo – mies ja myytti, joka jatkuu 23.9.2012 asti. Kyseessä on italialaisten suunnittelema ja kokoama kiertonäyttely, jonka ensimmäinen etappi on ollut Saksan Hannover, mistä se on nyt saapunut Suomen Espooseen. Näyttelyn esineistö ja taideteokset on koottu lähinnä Venetsian ja Rooman museoista.

Itse Marco Poloa (n. 1254-1324) ei tarvitse liiemmin esitellä seuramme jäsenille. Hänhän oli kaukomatkaaja, kauppias, joka isänsä ja setänsä kanssa lähti kotikaupungistaan Venetsiasta kohti Kiinaa vuonna 1271. Polot viipyivät matkallaan 24 vuotta, joista todennäköisesti 17 vuotta Kiinassa. Tuosta matkasta syntyi keskiajan nykyään kuuluisin matkakertomus, Marco Polon Divisament dou Monde (= Maailmankuvaus), joka sai myöhemmin nimekseen Il Milione. Suomeksi teos on ilmestynyt nimellä Marco Polon matkat uralilaisten kielten tutkijan Aulis J. Joen suomentamana ja kommentoimana vuonna 1957 (u.p. 2002).

Marco Polon matkakertomuksen aitoutta silminnäkijän kuvauksena on ajoittain epäilty, ja on arveltu, että hän kirjoitti teoksensa sukunsa kauppa-asemilla Krimillä. Erityisesti on ihmetelty, miksei Marco Polo kerro teoksessaan monista Kiinan kulttuurin silmiinpistävistä ilmentymistä kuten teestä ja teehuoneista, kiinalaisten kirjoitustavasta, painetuista kirjoista, syömäpuikoista eikä Kiinan muurista. Teoksen syntyhistoria on kuitenkin hämärä, emmekä tiedä sen alkuperäiskäsikirjoitusta.

Marco Polo saneli teoksensa genovalaisten sotavankeudessa vankitoverilleen Rustichello Pisalaiselle, kuningas Arthurista kertovien historiallisten ritariromanssien kirjoittajalle – siis

Kiinalainen jäljennös Marco Poloa esittävästä veistoksesta.

aikansa viihdekirjailijalle. Lähtökohdistaan johtuen kirja on kirjoitettu kansan kielellä, italiansekaisella ranskalla, ja osin siksi siitä tuli jo keskiajalla tavattoman suosittu. Oli Marco Polo käynyt Kiinassa tai ei, hänen teoksensa tiedot pitävät pitkälti paikkansa. Se on arvokas tuon ajan maailmaa, erityisesti Khubilai-kaanin Kiinaa valottava lähdeteos ja samalla myös johdatus 1200-luvun venetsialaisen kauppiaan maailmankuvaan.

Espoon kaupunginmuseon näyttely ei keskity Marco Polon henkilöön, vaan se kuvaa hänen matkojensa kautta tuolloista tunnettua maailmaa. Näyttelyn eri saleissa esitellään erityisesti Marco Polon aikainen Venetsia, Pyhä maa, mongolisten ilkaanien hallitsema Persia, itse Mongolian alue sekä Tšingis-kaanin pojanpojan, Khubilai-kaanin (k. 1294) Kiina. Kulkemalla näyttelysalien läpi ja lukemalla niissä olevat informatiiviset tekstit museossa kävijä taivaltaa ikään kuin itse Marco Polon matkan. Esineistöä ei ole valtaisasti, joten tuon matkan suorittaa kohtuullisessa ajassa.

Seuramme jäseniä kiinnostavan Mongoliasalin aineisto, esineet ja maalaukset, ovat peräisin yksityiskokoelmasta Pistoiasta ja kaikki

Lyhyesti

1900-luvulta. Koska mongolien elämäntapa säilyi pitkään lähes entisenlaisena, voimme kuvitella tuonkaltaisia esineitä käytetyn 1200-luvullakin. Mitenkään ainutlaatuisia ne eivät silti ole lukuun ottamatta ajoittamatonta nahkahaarniskaa. Suomen museoista olisi saatu koottua varmasti vanhempi ja monipuolisempikin esineistö kiitos G.J. Ramstedtin ja muiden suomalaisten Mongolian-matkaajien. Sen sijaan mongolisten dynastioiden hallitsemia Persiaa ja Kiinaa esittelevät salit vievät kävijän erityisesti keramiikan, veistosten ja tekstiilien kautta suoraan menneisyyteen. Hauska yksittäinen esine on Afganistanista löydetty, 1100-1200-luvulta oleva 1aatan palanen, johon on kaiverrettu mongolin kasvot.

Itsenäisyyspäivä ja Tsagaan Sar 2012

Uuden vuoden tienoilla Mongoliassa juhlittiin moninaisin menoin maan vapautumista Mantsu vallanpitäjistä 100 vuotta sitten. Tarkkaan ottaen Mongolia julistautui itsenäiseksi 29.12.1911 silloisen uskonnollisen johtajansa Bogd Gegeenin johdolla. Seremonialliseen istuntoon parlamentissa osallistui koko Mongolian johto, korkeimmat virkamiehet, uskonnolliset johtajat ja ulkomaitten suurlähettiläät. Valtiogerissä pidettiin tulisijaseremonia perinteiseen tapaan ja Mongolian Ulaanbaatarissa sijaitsevan valtiosinetin muistomerkin eteen laskettiin itsenäisyyspäivän kunniaksi seppelet. Tästä vuodesta lukien 29.12. on julistettu Mongoliassa kansalliseksi pyhäpäiväksi.

Tsagaan Sar, eli Mongolialainen uusi vuosi vietettiin Mongoliassa myös perinteisin menoin 22.2.2012. Tuolloin annettiin kyytiä ”rautaiselle jäniksen vuodelle” ja

Pyhän tulen sytyttäminen valtiogerissä

Näyttelyyn liittyy monenlaista ohjelmaa, muun muassa työnäytöksiä ja esitelmäsarja, joista saa tiedot Espoon kaupunginmuseon verkkosivuilta. Siitä on myös ilmestynyt erinomaisesti kuvitettu, 25 euron hintainen julkaisu, jonka kirjoittajat ovat näiden rivien laatijaa lukuun ottamatta italialaisia. Näyttely sopii hyvin lapsillekin – se on riittävän selkeä ja havainnollinen, ja lapset haluavat varmasti mennä sisälle mongolijurttaan. Esillepanossa huomiota herättää sen kauneus, mihin vaikuttavat erityisesti tarkkaan harkitut isokokoiset valokuvat, värit ja valaistus. Liekö kyseessä italialainen estetiikka? Marco Polo -näyttely on hieno kokonaisuus, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.

Taskukokoinen aurinkokello vuodelta 1612, norsunluuta ja messinkiä.

KoKosi: Ronny Rönnqvist

toivottiin ”mustan vesilohikäärmeen vuosi” tervetulleeksi. Tsagaan Sarin juhliminen on Mongolian kommunistisen hallinnosta vapautumisen myötä muodostunut taas yhä merkittävämpi juhlatapahtuma. Ehkä vähemmän tunnettu on se tosiasia, että Mongolialainen ja Tibetiläinen uusi vuosi alkaa noin kuukauden myöhemmin kun samaa lunisolarkalenteria käyttävissä muissa Aasialaisissa maissa. Esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa uusi vuosi alkoi vuonna 2012 jo tammikuun 23. päivänä. Tämä johtuu siitä, että kyseiset maat seuraavat niin kutsuttua keisari Huang Tsin alkuun panemaa ”keltaista kalentaria”, jonka mukaan uusi vuosi alkaa talvitasoituksen toisen täysikuun alkaessa. Mongoliassa ja Tibetissä seurataan kuitenkin nk. ”tugsbuyant kalenteria”, jonka mukaan tarkka uuden vuoden alkamispäivää lasketaan poikkeavia parametreja käyttäen.

Irja Halasz palkittu

Pitkäaikainen suomalainen Mongolian kirjeenvaihtaja Irina Halasz on palkittu korkealla mongolialisella ”Altangades”-kunniamerkillä (Pohjantähti) hänen ansioistaan Mongolian demokraattisen vallankumoustapahtumien tiedottamisesta maailmalle. Presidentin kanslian päällikkö D. Battulga luovutti hänelle tämän kunniamerkin maaliskuun 14. päivänä. Irja Halasz toimii mm. Deutsche Wellen kirjeenvaihtajana Ulaanbaatarissa.

Irja Halaszilla oli maaliskuussa myös valokuvanäyttely Ulaanbaatarin Taidegalleriassa, jossa oli näytteillä 300 historiallista valokuvaa 1990-luvun alkupuolelta. Näyttely teemana oli ” Emme tule unohtamaan”. Tämän näyttelyn avajaisissa myös Mongolian Demokraattinen Unioni kunnioitti Irja Halaszia myöntämällä hänelle ”Itsenäisyys”-kunniamerkkinsä.

Mongol khas Ronny Rönnqvist – hakaristi Mongoliassa

Hakaristi on vanha onneatuova symboli niin idässä kuin lännessäkin. Mongoliassa siihen saattaa törmätä tänäänkin usein.

Kun kävin virka-asioilla Ulaanbaatarissa ensimmäistä kertaa vuonna 1988, meidät vietiin vierailun toisena päivänä Gandanin luostariin. Luostari ja sen komea, bodhisattva Dzhanraisegin kunniaksi vuonna 1912 rakennettu temppelirakennus herätti heti mielenkiintoni. Siitä kai kiinnostukseni Mongoliaa kohtaan itse asiassa sai alkunsa. Tuolloin ei vielä päässyt sisään tähän vielä restauroimatta jätettyyn rakennukseen, mutta luostarin hienossa kirjastossa käytiin. Siellä eräs lama esitti meille kirjaston aarteisiin kuuluvaa vanhojen lääketieteellisten instrumenttien kokoelmaa. Tätä kokoelmaa peitti liina, jota koristi suurikokoinen punainen hakaristi. Kun olin sen havainnut, silmäni kiinnittyivät muihinkin ornamentteihin Ulaanbaatarin temppelirakennuksissa, ja joka puolelta löytyi lisää hakaristejä. Tietenkin tiesin entuudestaan, että hakaristi tai svastika oli yleisesti käytössä sekä

Hevosen riimu, jossa khas koriste. Kaapin ovi jossa khas ornamentteja

uskonnollisena symbolina että onnea tuottavana merkkinä Kaukoidän buddhalaisissa maissa. Olin nähnyt niitä katukuvassa ja temppeleissä mm. Japanissa ja Kiinassa. Intiassa ja Sri Lankassa hakaristin käyttö on myös hyvin yleistä, sekä uskonnollisena merkkinä (jain-uskonto) että onnea tuottavana merkkinä (shubhtika). Mutta jotenkin oli tuolloin yllättävää nähdä niitä myös silloisessa sosialistisessa Mongoliassa. Mongoliassa hakaristi tunnetaan nimellä khas. Väitetään että jo Tsingis-kaani olisi käyttänyt hakaristiä merkkinään. Mutta buddhalaisena symbolina khas epäilemättä tuli Mongoliaan lamabuddhalaisuuden leviämisen myötä Tiibetistä 1500-luvun lopulla. Siellä hakaristi (yungdrung) oli jo pitkään ollut käytössä Buddhan sydämen

merkkinä ja yleisesti onnea tuovana merkkinä. Kiinaksi hakaristin nimi on wan ja japaniksi manji, ja molemmat kuvaavat 10 000-kertaista onnea. Kaikissa näissä maissa hakaristiä on käytetty ja edelleen käytetään temppelirakennusten ja -porttien koristeena, thangka- ja muissa maalauksissa sekä buddhalaista pantheonia esittävissä patsaissa.

Mongoliassa hakaristin käyttö vähitellen levisi luostareista myös kansanomaiseen käyttöön. Niinpä nomadit käyttivät hakaristiä koristeena jokapäiväisessä esineistössä, kuten vähäisissä huonekaluissaan, matoissa, hevosten valjaissa sekä vaatteissaan. Gerin tärkeässä ja pyhässä rautaisessa tulisijassa oli usein hakaristiornamentteja. Erityisen loistokkaita olivat ylhäisten halhanaisten silkkiset juhlapuvut, jotka monesti oli koristeltu meanderimaisilla, nauhamaisesti toistuvilla hakaristikuvioilla. Myös naisten hopeisissa pääkoristeissa esiintyi usein hakaristejä. Ulaanbaatarin Bogdo Gegeenille omistetussa museossa on esillä monia VIII Jebtsundamba khutukhtulle kuuluvia esineitä, joita koristavat erilaiset hakaristiornamentit. Niinpä hakaristi löytyy myös useista Mongolian silloisista virallisista sineteistä. Ei siis ihme, että Ferdynand Ossendowski kuuluisassa kirjassaan Hirviöitä, ihmisiä ja jumalia kutsui Mongoliaa ”svastikan maaksi”.

Vaikka Mongoliassa vuoden 1921 jälkeen vallitsi kommunistinen diktatuuri ja luostareita hävitettiin ja lamamunkkeja surmattiin, niin khas oli jo siinä määrin kansanomainen tunnus, ettei sen käyttöön kiinnitetty huomiota. Kommunistit saattoivat itsekin käyttää sitä erilaisissa yhteyksissä onnenmerkkinä, esimerkiksi mitaleissa. Mutta vasta demokratian voitto 1990-luvun alussa merkitsi tässäkin suhteessa khasin renessanssia Mongoliassa. Uuden Tšingis-kaani-kultin myötä myös hakaristiä ruvettiin taas käyttämään valtiollisissa yhteyksissä. Niinpä Mongolian vaakunaa ympäröivät kultaisena meanderinauhana kiertävät hakaristit, ja hakaristiornamentteja käytetään

Mongolilainen hantaaz lyhyt takki jossa khaskoristeiset ”Shou” onnenornamentit.

usein rakennusten ja virallisten dokumenttien koristeena. On muuten mielenkiintoista todeta, että maailmassa on tiettävästi kaksi valtiota, jotka käyttävät hakaristiä valtiollisena symbolina – Suomi ja Mongolia. Suomessa hakaristi sisältyy tasavallan presidentin lipun yläsisäkulmaan sijoitettuun vapaudenristiin. Kuten edellä mainittiin, Mongoliassa taas valtion vaakunaa ympäröivät kultaiset hakaristit. Suomensukuisten kansojen piirissä hakaristin käyttö on niin ikään hyvin vanha perintö. Tästä olen kirjoittanut toisessa, hakaristin historiaa käsittelevässä artikkelissa (Hakaristin pitkä historia. Sotahistoriallinen Aikakauskirja 31/2011). Onko tässä mahdollisesti jokin viittaus kansojemme väliseen sukulaisuussuhteeseen?

Hakaristi voi siis hyvin tämän päivän Mongoliassa. Sitä käytetään edelleen onnenmerkkinä monissa yhteyksissä, esimerkiksi yrityksen logossa, aivan kuten Suomessakin. Eräs Mongolian suurimmista pankeista on nimeltään ”Khas Bank”, eli ”Hakaristipankki”, ja sen logossa on hakaristiä muistuttava kuvio. Siellä talletukset ovat varmasti hyvässä turvassa.

FINPACK JA FINCENTER

– suomalaista yrittäjyyttä Mongoliassa

Mongolian ja Suomen välillä ei ole ollut kovin paljon taloudellista yhteistyötä. Parikymmentä vuotta sitten suomalaiset olivat kyllä liikkeellä mm. meijerialalla, mutta tämä toiminta loppui vähitellen. Nyt on tilanne nopeasti muuttumassa.

Vuonna 2000 Henrik Jankes, joka myös toimii Mongolian kunniakonsulina Suomessa, perusti Ulaanbaatariin paperialan yrityksen FINPACKin. Jankes on jo pitkään toiminut alalla. Hänen yhtiönsä KRISTEC tuo ja vie paperia eri tarkoituksiin noin 20 maahan ympäri maailmaa.Kävin taannoin haastattelemassa Henrik Jankesia

Finpackin valmistamia pakkauksia

Kirkkonummella Mongolian kunniakonsulaatissa, jossa kätevästi voi myös hoitaa Mongolian viisumiasioita. Jankes kertoi että asettuminen Mongoliaan tapahtui sattumalta, onnellisten tapahtumien seurauksena. Toiminta alkoi yhteisyrityksenä mongolialaisen partnerin kanssa, mutta jo vuonna 2004 Jankesista tuli ainoa omistaja.

Finpack tänään

FINPACKin toimialaan kuuluu nykyään erilaisten pakkausten valmistaminen elintarvike- ja lääketeollisuudelle sekä vähittäiskaupalle. Lisäksi FINPACK toimittaa sanomalehtipaperia sekä painattaa kirjoja, erilaisia vihkoja sekä muita pientuotteita. Tarvittava paperi tuodaan Mongoliaan pääasiallisesti konteissa Suomesta. FINPACKilla on tällä hetkellä noin 50 prosentin markkinaosuus tällaisista paperituotteista Mongoliassa.

Viime vuodenvaihteessa FINPACK muutti uusiin tiloihin Ulaanbaatariin Bayangolin kaupunginosaan. Tuotantolaitoksen käytössä on nyt yhteensä 2500 neliömetrin tilat. Työntekijöitä yrityksessä on tällä hetkellä 90. Pari vuotta sitten heitä oli vielä 130, mutta lisääntyneen automaation johdosta työntekijöitten tarve on vähentynyt. Teknisenä johtajana Ulaanbaatarissa toimii Henrik Jankesin poika Joachim Jankes, joka vuonna 2011 meni naimisiin mongolialaisen tytön kanssa.

Apua sijoittumiseen

Aivan uutena toimintamuotona perustettiin vuosi sitten FINCENTER-niminen konsulttiyritys, jonka toimitusjohtajana on edellä mainitun Joachim Jankesin vaimo Enkhtuya. Yrityksellä on toimisto aivan kaupungin keskustassa lähellä yliopistoa. Tämän yrityksen tarkoituksena on auttaa suomalaisyhtiöitten sijoittumista Mongoliaan. Yritys tekee myös yhteistyötä FINPROn kanssa. Apua yrityksestä saa markkinatutkimuksiin, mahdollisten partnereitten valintaan, tilojen vuokraamiseenja vaikkapa konttorikoneitten hankkimiseen. Useat suomalaisyritykset ovat jo käyttäneet FINCENTERin palveluja.

Toivottavasti kaikki tämä johtaa yhä useamman suomalaisyrityksen sijoittumiseen Mongoliaan. Kuten uutisista on saatu lukea, niin Mongolian talous kehittyy huimaa vauhtia. Markkinoiden vuotuinen kasvu on 10 – 15 prosenttia. Mahdollisuuksia maassa on paljon, etenkin kaivosalalla. Mongolialla on suunnattomia luonnonrikkauksia ja kaivostoiminnan suhteen suomalaisilla yrityksillä on vankkaa kokemusta tarjottavana. Nyt pitää olla ensimmäisten joukossa, koska kilpailu ulkomaisten kilpailijoiden kanssa tulee olemaan kova. Mutta myös vaate-, kirjapaino- ja lääketeollisuus ovat houkuttelevia aloja Mongoliassa. Hyvän pohjan kupankäynnille Mongolian kanssa antoi Suomen presidentin vierailu Mongoliassa viime vuoden syksyllä. Ja kuten lukijat muistanevat, myös Mongolian presidentti kävi toissa vuonna vierailulla Suomessa. Poliittiset suhteet maittemme välillä ovat siis hyvällä tolalla.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Henrik Jankes kertoi lopuksi, että viime kesänä hän vei neljän miehen voimin yrityksensä käyttöön Mongoliaan Landrover-jeepin. Matka Pietarin, Moskovan, Nižni Novgorodin, Permin, Tjumenin, Omskin ja Novosibirskin kautta kesti liki kaksi viikkoa. Auto oli erityisesti varustettu matkaa varten, muun muassa snorkkelilla. Tämä oli tarpeen, koska useasta paikasta Mongoliassa sillat olivat tuhoutuneet ja joet ja purot piti ylittää veteen ajamalla.Siinä touhussa monesta muusta autosta moottori sammui kesken menoa. Matkalla yövyttiin hotelleissa, mökeissä ja vielä useammin teltoissa. Perille päästiin ilman sen kummempia kommelluksia, muutamaa ylinopeussakkoa lukuun ottamatta.