Mongoliassa kalastusreissulla

PekkA vilkunA

Vaikka olin käynyt maassa vain puoli vuotta aiemmin 2016, ei minua tarvinnut kauan houkutella heinäkuiselle viikon retkelle Mongoliaan, kun sellainen mahdollisuus tarjoutui. Jo seurue, johon kuului neljä umpidemaria Pentti Arajärvi, Reino Ojala, Hannu Puttonen ja Ilkka Taipale, tekisi matkasta mielenkiintoisen. Matkan ajankohta oli suunniteltu sikäläisen kansallisen juhlaviikon Naadamin ajaksi, joten olin valmis kuin suutari sotaan.

Lennot olivat myöhässä kuten tavallisesti, mutta kun oli kyse venäläisistä, se kuului asiaan. Perillä meitä odotti pikku yllätys, koska Ilkka ei ollut muistanut ilmoittaa vastaanottajille retkemme yhden vuorokauden aikaistumisesta. Se asia hoitui kuitenkin erittäin joustavasti kutsujamme Chukan toimesta.

Yölennon jälkeen ensimmäinen päivä kului pintapuolisesti Ulaanbaatariin tutustuessa ja matkasta toipumisessa. Illalla kävimme kuitenkin syömässä mielenkiintoisessa ravintolassa. Saimme itse valita pitkästä kylmätiskistä erilaisia raakoja lihoja, vihanneksia ja kastikkeita, jotka veimme kypsennettäväksi noin kaksimetriselle parilalle. Paistaja leikki puolitoistametrisillä paistinlastoilla siinä määrin, että emme tienneet oliko kokki taitava jonglööri vai oliko taitava jonglööri myös hyvä kokki.

Toisena päivänä siirryimme sovitulle kalareissulle. Matkalla pysähdyimme tutustumaan hevosen lypsyyn. Luulen että muut seurueessamme näkivät vain lypsytapahtuman, pienine yksityiskohtineen, minä näin koko elämäni hevosten kanssa toimineena paljon muutakin.

Pieni sitkeä puolivilli mongolianhevonen ei ole mikään ”perheenjäsen”. Ne ovat samoin kuin porot lappalaisille, suurin osa kouluttamattomia, vain tarpeellinen määrä niistä kesytetään täydellisesti käyttöhevosiksi. Lypsettävän tamman kiinniotto tapahtui laukkaavan hevosen selästä, eräänlaisella vavalla, jonka päässä oli nahkasilmukka. Varsa pantiin erilleen tammasta muutamaksi tunniksi, kunnes emälle oli kehittynyt maitoa puolisen litraa. Sitten varsa tuotiin emän viereen ja se sai maistaa hiukan, jonka jälkeen lypsäjä lypsi utareen tyhjäksi. Emä pysyi rauhassa luullessaan, että asialla oli sen varsa.

Perille saavuttuamme Hannu kävi illalla järvellä kalassa ja sai saalistakin hiukan. Kalat syötiin iltapalaksi ennen ensimmäistä yötämme jurtassa. Se osoittautui erittäin mukavaksi yöpaikaksi. Ulkona riehuvaa ukkosmyrskyäkään ei juuri sisällä jurtassa huomannut. Seuraavanakin päivänä menimme joelle kalaan, mikä oli vain kokemus ei niinkään elämys. Edellisyön ukkosmyrsky oli sekoittanut joen veden aivan harmaaksi, joten kala ei tarttunut vieheisiimme. Illalla leiripaikan läheisellä järvellä vielä kokeilimme kalaonneamme huonolla menestyksellä. Siispä lyhensimme kalastusjaksoa yhdellä päivällä ja lähdimme seuraavana aamuna takaisin Ulaanbaatariin.

Kalastusretkeltä paluun aikaistaminen osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Koska meillä oli aikaa, kuljimme pidempää reittiä ja pääsimme näkemään monta mielenkiintoista tutustumiskohdetta. Vanhan pääkaupungin, raunioituneen Karakorumin museossa saimme kuulla mielenkiintoisia asioita. Mongoliassa on ollut Gobin autiomaassa tehtyjen kaivausten mukaan asutusta jo noin 200 000 vuotta sitten. Ensimmäinen maininta mongoleista esiintyy kiinalaisissa asiakirjoissa noin 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Noin 800 vuotta sitten Karakorum oli hyvin kansainvälinen kaupunki, yhteydet kaikkialla tunnettuun maailmaan olivat kunnossa ja suvaitsevaisuuskin paremmalla mallilla kuin Suomessa nykyisinkään. Kaupungin muurien sisäpuolella olivat esimerkiksi sulassa sovussa omat kirkot tai temppelit, muslimeilla, kristityillä, buddhalaisilla ja šamanisteilla. Buddhalaisessa luostarissa vieraillessamme saimme nähdä, kuinka vähällä ihminen tulee toimeen ja kuinka vähään hän on tyytyväinen, kun usko on vahva.

Yövyimme nyt paimentolaisperheen jurtassa kovalla laverilla, mutta muuten vieraanvaraisuus oli kohdallaan. Saimme tutustua lehmän lypsyyn, jolloin minulle selvisi sekin miksi maidontuotanto on niin vähäistä, sillä 40 lypsävää lehmää tuottaa yhteensä vain 100 litraa päivässä. Vasikat saavat olla suurimman osan ajasta vapaina emiensä kanssa. Vain muutaman tunnin tai yön yli vasikat otetaan erilleen, jolloin maitoa kertyy utareisiin noin 2-3 litraa lypsettäväksi.

Naadam on Mongolian kansallisjuhlaviikko, jolloin kaikilla on 9 päivää lomaa.

Palasimme pääkaupunkiin juuri Naadamin alussa. Illalla oli suuret paraatiharjoitukset ja ulkoilmaooppera kaikelle kansalle. Seuraavana päivänä seurasimme ankarassa helteessä, täpötäydellä stadionilla, noin kolme tuntia avajaisjuhlaa. Erilaisilla paraateilla, kulkueilla, painiesityksillä, jousiammunnoilla ja ratsastusnäytöksillä käytiin läpi koko Mongolian historia. Yhteensä ohjelmansuorittajia oli 2000-3000. Juhlaviikon aikana järjestetään ainakin viitenä päivänä ratsastuskilpailu, jota muualla ei näe. Jos Suomessa edes esittäisi sellaista kisaa, niin olisivat viranomaiset kimpussa. Ainakin lastensuojelijat, eläinaktivistit, turvallisuusviranomaiset olisivat heti paikalla. Eri-ikäisille hevosille aina 2-vuotiaista lähtien on oma kilpailupäivänsä eri pituisille matkoille. Kaikki matkat olivat kuitenkin meidän käsityksen mukaan reilusti ylipitkiä.

Kävimme seuraamassa 5-vuotiaiden maaliintuloa. Aamulla kello seitsemän oli lähetetty yli 500 ratsukkoa 25 kilometrin päähän noin viiden minuutin kilometrivauhtia, siis kevyttä laukkaa tai ravia. Ratsastajina oli 8-12 -vuotiaita lapsia, niin poikia kuin tyttöjäkin. Vasta kaikkien päästyä perille alkoi todellinen kilparatsastus, kiitolaukkaa takaisin lähtöpisteeseen. Yksikään eurooppalainen hevosrotu ei taitaisi kestää hengissä kyseistä kisaa.

Kansaa oli paikalla kymmeniä tuhansia, joista suurin osa oli leiriytynyt useaksi päiväksi maaliintuloalueen läheisyyteen. Seurasimme yli 100 ratsukon maaliintulon. Muutama hevonen tosin saapui ilman ratsastajaa maaliin, koska lapsi oli tippunut kyydistä matkan varrelle. Kansa jaksoi osoittaa suosiota, taputtaa jokaiselle maaliin päässeelle.

Hevosia ei ole Mongoliassa mitenkään dokumentoitu tai rekisteröity, jotta tiedettäisiin mitään hevosen polveutumisesta. Kisaan hyväksytään vain alkuperäisiä paikallisia hevosia. Voittajahevosen omistaja saa rahapalkinnon ja hevosen hinta voi nousta 200 000 US-dollariin, joka on siellä ja meilläkin todella suuri raha. Ratsastaja saa vain kunniaa ja mainetta sekä jonkin esinelahjan.

Seuraavana päivänä vierailimme Mongolian rikkaimmaksi väitetyn miehen edustusjurttakylässä. Mongoliassa ei ole tapana salailla rikkautta, joten kaikki siellä henki vaurautta. Saimme kokeilla jousiammuntaa perinteisellä jousella. Vaikka jousi oli suhteellisen kevyt jännittää, silti nuoli lensi kauas.

Illaksi meille oli sovittu vierailu Enkhan veljen Erkhan vihannesviljelmälle. Minulla oli mukana Erkhan talvella pyytämä lyhyt kuvakooste kaalinviljelystä Suomessa, jonka esittelin heille. Koska vierailu oli ennalta sovittu, olivat isännät teurastaneet aamulla lampaan juhlaateriaksi. Kuten jo aiemmin kerroin Mongoliassa ei ruokaa heitetä hukkaan: lampaastakin vain ääni, henki ja suolensisus jäivät käyttämättä.

Juhla-ateria oli todella mielenkiintoinen. Alkupaloiksi tuotiin keskelle pöytää suuri pesuvadillinen kypsennettyjä sisäelimiä, sydäntä, keuhkoa, mahalaukkua, maksaa, aivot, silmät, kieli, siis kaikki mahdollinen. Siitä itse kukin otti käsin lautaselle paloja, jotka oluella tai vodkalla alas huuhdeltiin. Pääruuaksi oli niin ikään pesuvadillinen kypsennettyä lampaanlihaa. Kyllä siinä nälkä ja ennakkoluulot saivat kyytiä, josko niitä meillä olikaan.

Mongolian maaperä on erittäin karua, ruohokasvit pieniä eikä juuri missään ruoho peittänyt koko maanpintaa. Istutetut puut ja pensaat olivat aika lailla samoja kuin Suomessa. Sydän- ja verisuonisairaudet eivät ole maassa ongelma, koska ylipainoisia ihmisiä näin vain muutamia ja lihavia ei juuri ollenkaan. Alkoholikaan ei liene ongelma mongoleille, koska pikkukylien ravintoloissa ei myyty viina-annoksia, vaan aina koko pullo. Marketeissa olivat koko maailman viinasortit vapaasti myynnissä ja halvemmista merkeistä sai paljousalennuksen, jos yksi pullo maksoi 10 000 tugrikia niin kolme sai 25 000:lla.

Ympäristön siisteyteen Mongoliassa saisi kiinnittää enemmän huomiota. Kaupungeissa vessat, yleiset tilat ja kadut olivat suhteellisen siistejä. Maaseudulla sen sijaan lojui roskaa siellä täällä ja vessassa käyntiin täytyi kovettaa luonto ennen sisäänmenoa, sillä sen verran ”extriimi” homma se oli.

Yksi hieno puoli mongolikulttuurissa oli naisten arvostus. Vaikka maassa on vahvasti miehinen kulttuuri ja meininki, niin naisia siellä arvostetaan enemmän kuin monissa muissa kulttuureissa. Esimerkiksi jos mies ja nainen harjoittavat sopimatonta seksiä, on mies se, jota asiasta rangaistaan.

(Ks. myös nivalalaisen kaalinviljelystilan vanhaisännän Pekka Vilkunan edellinen matkakertomus Mongoliassa susijahdissa, SMS-lehti 1/2021.)

Ronny Rönnqvist