Siirtyykö Mongolia latinalaisiin kirjaimiin?

Mongoli on vain yksi mutta puhujamäärältään ylivoimaisesti suurin ja historiallisesti tärkein mongolinsukuinen kieli. Mongolia puhuu vajaat 6 miljoonaa henkeä, joista noin puolet asuu Mongolian tasavallassa ja toinen puoli Sisä-Mongoliassa sekä muilla Kiinan nykyään hallitsemilla alueilla. Vaikka mongolissa on murre-eroja, kieli on kokonaisuudessaan varsin yhtenäinen, ja sillä on yhteinen puhutun kielen standardi, jota käytetään mm. julkisissa tiedotusvälineissä sekä Mongoliassa että Kiinan puolella. Vuoteen 1940 asti myös kirjakieli oli yhteinen ja perustui jo ennen Chinggis-kaanin aikaa käyttöön tulleeseen ns. kirjamongolin kieleen, joka äänne- ja muotorakenteeltaan edustaa mongolin keskiaikaista puhekieltä, ns. “keskimongolia” - Chinggis-kaanin äidinkieltä ja mongolien maailmanvallan hallintokieltä.

Kirjamongolia kirjoitetaan Keski-Aasian kautta mongoleille välittyneellä seemiläisperäisellä kirjoitusjärjestelmällä, jota mongoliin sovellettuna nimitetään mongolin “vanhaksi” kirjoitukseksi. Seemiläinen kirjoitussuunta oli alunperin, kuten edelleen esim. arabiassa ja hepreassa, vaakasuoraan oikealta vasemmalle, mutta mongolit ovat aina kirjoittaneet “vanhaa” kirjoitustaan pystysuoraan ylhäältä alas siten, että rivit etenevät vasemmalta oikealle. Pystysuora kirjoitussuunta johtuu luultavasti siitä, että mongolilaisen tekstin rinnalle haluttiin sijoittaa kiinalainen teksti, jonka suunta oli myös ylhäältä alaspäin, tosin niin, että rivit etenevät oikealta vasemmalle. 1900-luvulta alkaen kiinaa – kuten myös japania ja koreaa – on kuitenkin alettu yhä yleisemmin kirjoittaa vaakasuoraan länsimaiseen tapaan, joten nykypäivän maailmassa kirjamongoli on ainoa aktiivisessa käytössä oleva kirjakieli, jota edelleen kirjoitetaan ainoastaan pystysuoraan. Mongoleilta kirjoitusjärjestelmä tosin välittyi eteenpäin myös manchuille, mutta manchut ovat sittemmin hylänneet kielensä ja kiinalaistuneet.

Sisä-Mongolian päivälehden otsikkosivusta. Lehden nimi on siis Öbür Mongghol-un edürün sonin eli 'Sisä-Mongolian päivä-lehti'. Jos nimi kirjoitettaisiin Mongolian kyrillisellä ortografialla ja romanisoitaisiin siitä, se olisi Öwör Mongolyn ödriin sonin.

Mongolien suurvaltakauden aikana keskimongolia kirjoitettiin myös monilla muilla kirjoitusjärjestelmillä, mm. arabialaisin ja armenialaisin kirjaimin, kiinalaisin merkein sekä tiibetin kirjaimistoon pohjautuvalla ns. “neliökirjoituksella”, jonka Kubilai-kaani yritti saada käyttöön valtakuntansa kaikkien kielten kirjoittamiseen. Lopulta kuitenkin vain mongolien “oma” seemiläisperäinen “vanha” kirjoitusjärjestelmä jäi käyttöön, ja sillä on julkaistu koko mongolien klassinen kirjallisuus, mm. buddhalainen kaanon. 1800-luvulta alkaen alkoi ilmestyä myös maallista kirjallisuutta, mm. sanomalehtiä ja poliittisia julistuksia. Mongolian itsenäistymisen jälkeen kirjamongoli oli valtion virallinen kirjakieli, ja sitä käytettiin myös Mongoliasta irtautuneen naapurimaan Tannu-Tuvan kirjakielenä koko 1920-luvun ajan.

Kirjamongolin kielen ja sen kirjoitusjärjestelmän etuna on paitsi sen perinteinen historiallinen asema myös se, että se oikeinkirjoituksensa vanhakantaisuuden takia on nykyisistä murre-eroista riippumaton, joten eri murteiden puhujat voivat sitä ääntää kukin omalla tavallaan. Tilanne on sama kuin muissa vanhoissa kirjakielissä, esim. englannissa, jonka oikeinkirjoitus poikkeaa suuresti nykyisen puhekielen eri muotojen ääntämyksestä. Mongolien “vanhaa” kirjoitusta on käytetty myös mongolin lähisukukielten burjaatin ja oiraatin kirjoittamiseen, joskin oiraattia varten kehitetiin jo 1600-luvulla länsimongolin silloisiin murteisiin sopiva versio, ns. “tarkka” kirjoitus. Kirjamongolin ongelmana

Norsun kuvaus Sisä-Mongoliassa julkaistusta eläintieteellisestä tietosanakirjasta on nimittäin se, että se ei aina tarkasti osoita kaikkia äänne-eroja, vaan puhujan on - kuten myös englannin kieltä lukiessa - tiedettävä, miten kukin sana luetaan. Usein tämä edellyttää koko kontekstin huomioon ottamista.

Toisen maailmansodan alettua Mongoliassa eli silloisessa Mongolian kansantasavallassa tehtiin kuitenkin päätös korvata “vanha” kirjoitusjärjestelmä “uudella”, joka perustui venäjän kielessä käytettyyn kyrilliseen kirjaimistoon. Syitä muutokseen oli monia. Jotkut todella pitivät “vanhaa” kirjoitusjärjestelmää “epämodernina” sekä lisäksi sen kirjoitussuunnan takia teknisesti vaikeana. Tärkeämpiä olivat kuitenkin poliittiset syyt: Mongolia haluttiin liittää Venäjä-Neuvostoliittoon myös kirjoi- tusjärjestelmän osalta, ja sen yhteys tuolloin Japanin vaikutuspiirissä olleeseen Sisä-Mongoliaan ja Manchuriaan sekä sieltä leviäviin pan-mongolilaisiin ajatuksiin haluttiin katkaista. Samalla haluttiin katkaista myös kansan yhteys koko aikaisempaan kulttuuriperintöön, erityisesti buddhalaisuuteen. Tässä onnistuttiinkin lopulta niin hyvin, että Mongoliassa syntyi täysin uusi, kyrillistä kirjoitusta käyttävä kirjakielinen perinne. Kyrillinen oikeinkirjoitus, jonka pohjaksi otettiin Ulan Batorin alueella puhuttu halhamongolin murre, oli lähempänä nykykielen ääntämystä, mutta toisaalta sen kapea murrepohja ja “uusi” kirjaimisto tekivät siitä vieraan erityisesti Sisä-Mongolian alueella puhuttujen murteiden käyttäjille.

Kirjoitusjärjestelmän muutos vei mongolit uuteen tilanteeseen: ns. “digrafiaan” eli tilaan, jossa samaa kieltä kirjoitettiin - ja kirjoitetaan edelleen - kahdella eri kirjoitusjärjestelmällä.

Mongolien “vanha” kirjoitus on nimittäin säilynyt aktiivisessa käytössä Kiinan puolella asuvien mongolien keskuudessa, ja sillä julkaistaan nykyäänkin runsaasti erityyppistä aineistoa: sanoma- ja aikakauslehtiä, kaunokirjallisuutta, oppikirjoja sekä tieteellisiä sarjoja ja hakuteoksia. Voidaankin pitää Kiinan ansiona, että kyrillistä kirjoitusta ei koskaan otettu käyttöön Kiinan puolen mongoleilla. Eri asia on sitten, että Kiina muilla tavoin pyrkii vähentämään kansallisten “vähemmistöjen” omien kielten käyttöä, eikä esim. koululaitos enää palvele täysimittaisesti mongolia puhuvia Kiinan kansalaisia.

Neuvostoliiton hajoaminen herätti Mongoliassa välittömästi pyrkimyksen vähentää yhteyksiä Venäjään. Samalla kun englanti, japani, korea ja kiina ovat korvanneet venäjän suosituimpana vieraana kielenä maassa, on syntynyt myös ajatus päästä eroon kyrillisestä kirjoitusjärjestelmästä, joka loppujen lopuksi soveltuu varsin huonosti mongolin kielen kirjoittamiseen. Heti 1990-luvulla Mongoliassa alettiin aktiivisesti elvyttää “vanhaa” kirjoitusta, ja se otettiin aluksi jopa koulujen ohjelmaan äidinkielen ensimmäisenä kirjoitusjärjestelmänä. Yritykset eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta, sillä kyrilliseen kirjaimistoon tottuneen keskipolven - jopa opettajien - oli yllättävän vaikea oppia “vanhaa” kirjoitusta. Niinpä kirjamongoli on Mongoliassa nykyään käytössä lähinnä vain symbolisissa funktioissa: sitä näkee rahoissa ja postimerkeissä sekä joidenkin virastojen kylteissä, mutta harvoin todellista informaatiota sisältävissä yhteyksissä. Sillä ei myöskään julkaista yhtään päivälehteä eikä kaunokirjallisuutta.

Epäilemättä paras ratkaisu olisi silti, että Mongolia lopulta palaisi “vanhaan” kirjakieleen ja sen kirjoitusjärjestelmään, jolla on keskeinen asema kaikkia mongoleita yhdistävän kulttuuriperinnön osana. Tätä ajatusta kannattaa vahvasti mm. maan presidenttinä vuosina 2009-2017 toiminut Tsakhiagiin Elbegdorj, jonka aikana hallituksen virallisia dokumentteja alettiin todella kirjoittaa kirjamongolin kielellä. Aluksi “vanha” kirjoitus oli teknisesti haasteellista sekä sen pystysuoran kirjoitussuunnan että kirjainten rakenteen takia. Sanat “vanhassa” kirjoituksessa muodostavat perusviivan yhteen sitomia jaksoja, ja samalla kirjaimella voi olla erilaisia muotoja riippuen siitä, sijaitseeko se sanan alussa, keskellä vai lopussa. Tekniset ongelmat on kuitenkin jo ratkaistu, joten “vanhaa” kirjoitusta voidaan nykyään kirjoittaa tekstinkäsittelylaitteilla siinä missä maailman muitakin ei-latinalaisia kirjoitusjärjestelmiä.

Globalisaatio on kuitenkin herättänyt kysymyksen myös siitä, pitäisikö mongolia oikeastaan kirjoittaa latinalaisin kirjaimin. Entiset Neuvostoliiton Keski-Aasian maat, joiden pääkieliä neuvostoaikana alettiin kirjoittaa kyrillisin kirjaimin, ovat yksi toisensa jälkeen siirtyneet latinalaiseen kirjaimistoon, viimeisimpänä Kazakhstan, joka otti latina- laiset kirjaimet viralliseen käyttöön kazakin oikeinkirjoituksessa vuoden 2019 alusta alkaen. Latinalaisten kirjainten käyttöä perustellaan “kansainvälisyydellä”, englannin kielen kasvavalla merkityksellä, Eurooppa-yhteyksillä sekä niiden hallitsevalla asemalla sähköisissä viestintälaitteissa ja -järjestelmissä. Onkin niin, että mongolit sekä Mongoliassa että Kiinan puolella varsin yleisesti jo käyttävät latinalaisia kirjaimia mm. sähköpostiviesteissä. Ongelmana on, että mitään yhtenäistä järjestelmää mongolin kielen latinisoimiseksi ei ole luotu, joten käytäntö on hyvin kirjavaa.

Vaikka latinisaation kysymys on Mongoliassa otettu toistuvasti esiin, asiassa ei ole toistaiseksi edetty. Viralliseen käyttöön, esim. ulkomaanpasseja varten, on tietysti olemassa suosituksia, mutta käytännön elämään soveltuvaa järjestelmää, joka lisäksi palvelisi sekä Mongolian että Sisä-Mongolian mongoleita, ei ole onnistuttu saamaan aikaan. Toimivan latinisaation luominen edellyttäisi sekä poliittista päätöskykyä että kielitieteellistä asiantuntemusta. Kazakhstanin esimerkki on varoittava: siellä uusi latinalainen oikeinkirjoitus otettiin käyttöön presidentin mahtikäskyllä, ja tulos on harvinaisen epäonnistunut. Oma kysymyksensä on, että mongoliin Kiinassa sovelletaan usein kiinan kielen ns. pinyin-romanisaatiota, jolla on omat hyvät puolensa mutta joka Mongolian tasavaltaan siirrettynä antaisi väärän poliittisen signaalin.

Mongolialaisen 20 000 tugrikin setelin kuvapuolella ei ole muuta kuin vanhaa kirjoitusta. Vasemmalla lukee sinettikirjoituksella Mongghol ulus (= Mongolien valtio) ja oikealla Mongghol bangki (= Mongolian pankki) sekä Qorin mingghan tögörig (= Kaksikymmentä tuhatta tugrikkia).

Kirjoitusjärjestelmän valinta onkin Mongolialle tärkeä poliittinen kysymys. Kyrillinen kirjoitus liittää Mongolian edelleen Venäjän vaikutuspiiriin, mikä ei ole kaikkien mongolien mieleen, mutta myös “vanhan” kirjoituksen virallinen käyttöönotto saattaisi antaa kuvan lähentymisestä Kiinaan. Tosiasiahan on, että vain Venäjä ja Neuvostoliitto ovat historiallisesti taanneet nykyisen Mongolian valtiollisen itsenäisyyden, jota Kiina edelleen uhkaa. Latinalaiset kirjaimet olisivat poliittisesti vähemmän sitovia, mutta niiden radikaali käyttöönotto merkitsisi luopumista kaikesta aikaisemmasta - sekä “vanhalla” että “uudella” kirjoituksella luodusta - kirjallisesta perinnöstä. Näillä näkymin mongolien onkin jatkettava elämää digrafian tilanteessa, jonka rinnalle on luotava käytännön tarpeita palveleva latinisoitu oikeinkirjoitus.

Kirjallisuutta

Tseweliin Shagdarsüren: Mongolchuudyn üseg bichigiin towchoon. Ulaanbaatar: National University of Mongolia, 2001.

György Kara: Books of the Mongolian nomads: More than eight centuries of Writing Mongolian. Bloomington: Indiana University, 2005.

Juha Janhunen: The politics of the alphabet: National and international aspects of the writing systems for Mongolian. Mongolica 52, ss. 45-55. Ulaanbaatar, 2018.