Beatrix Bulstrode - rohkea nainen Mongoliassa

Suomi-Mongolia-Seuran lehdessä on aika ajoin julkaistu tunnettujen tutkimusmatkailijoiden tai Mongolian tutkijoiden lyhytelämäkertoja. Näistä mainittakoon muun muassa Frans A. Larson, Henning Haslund-Christensen ja Hermann Consten. Toisaalta omat sankarimme tällä alalla, Gustaf Ramstedt, Johannes Granö ja Sakari Pälsi, eivät muistaakseni vielä ole päässeet lehtemme palstoille, mutta he ovatkin lukijoille jo muutenkin varsin tuttuja. Tällä kertaa kertomuksen kohteena ei kuitenkaan ole tutkimusmatkailija tai tutkija, vaan utelias ja seikkailunhaluinen varhainen matkailija, ja vieläpä nainen.

Sisä-Mongoliassa

Englantilainen Mary Beatrix Bulstrode syntyi pastori Robert ja Eliza Nunnsin runsaslukuiseen perheeseen 8.8.1869 ja meni vuonna

1891 naimisiin lääkäri Herbert Bulstroden kanssa. Beatrixilla oli seikkailijan verta suonissaan, ja hän matkusti paljon Euroopassa ja vieraili Kanadassakin. Aviomiehen kuoltua vuonna 1911 hän kuitenkin päätti suunnata matkansa kauemmaksi – Kiinaan. Vuonna

1912 hän lähti yksin matkaan. Ensi töikseen hän matkusti sampaanissa ylös Jangtsejokea.

Nähtyään kaikki Pekingin ihmeet hänen teki mieli lähteä katsomaan Kiinan-muuria. Huhtikuussa 1913 hän lähti maanteitse kohti Kalganin kaupunkia. Matkalla hän vieraili muun muassa Ming-keisarien haudoilla ja eräissä temppeleissä. Hän olisi halunnut edetä länteen

Sisä-Mongoliaan, mutta juuri tuolloin oli hyvin vaarallista liikkua noilla seuduilla sisällissodan runtelemassa Kiinassa. Lisäksi alueella liikkui paljon vihamielisiä hunghus-rosvokoplia. Kukaan Kalganissa ei näyttänyt olevan kiinnostunut liittymään hänen matkakumppanikseen. Oikea onnenpotku kohtasi häntä, kun suomalainen lähetyssaarnaaja (a Finnish missionary) oli samaan aikaan matkalla SisäMongoliaan ja ehdotti matkakumppanuutta.

Niinpä Beatrix Bulstrode osti kiinalaiset vaunut ja ponin sekä vuokrasi kiinalaisen avustajan. Muutama sukulainenkin kyllä liittyi seuraan kiinalaiseen tapaan. Tämä pieni karavaani lähti liikkeelle kohti Ta-Bol-nimistä paikkaa1. Beatrix Bulstrode kertoo kirjassaan A Tour in Mongolia kaikista niistä vaivoista, jotka kohtasivat tuon ajan Mongolian-matkailijoita. Epämukavaa matkustamista, likaisia yöpymispaikkoja ja epäluotettavia kiinalaisia riitti. Ja tietenkin tuo alituinen rosvojoukkojen läsnäolo. Koskaan ei voinut peseytyä tai vaihtaa vaatteita, ja nukkuessa täytyi aina pitää revolveri valmiina tyynyn alla. Lisäksi yksinäistä naismatkustajaa ihmeteltiin ja väheksyttiin. Usein häntä uskottiin vasta, kun hän oli ottanut revolverinsa esiin. Mongolian alueelle siirryttäessä tilanne parani. Jurtat olivat mukavia yöpymispaikkoja, ja Bulstrode sai kädestä pitäen tutustua mongolilaisiin tapoihin ja perinteisiin. Hän osallistui jopa susien metsästykseen. Koko matkan ajan suomalainen lähetyssaarnaaja oli suureksi avuksi, ja Bulstrode kiittää kirjassaan monesti tätä ystävällistä henkilöä. Valitettavasti ei tiedetä, kuka tämä suomalainen oli. Hänen nimeään ei mainita kirjassa kertaakaan. Toisaalta ei ole poissuljettua että kyseessä olisikin ollut ruotsalainen lähetyssaarnaaja matkalla ruotsalaiseen lähetysasemaan.

1 Tämä paikka tunnetaan myös nimellä Tabo-ol. F. A. Larsson oli muutamia vuosia aikaisemmin perustanut sinne hevosfarmin ja sen läheisyydessä, HallongOsso nimisessä paikassa, toimi ruotsalaisten ylläpitämä lähetysasema.

Urgaan

Muutaman viikon kuluttua Bulstrode palasi yksin Kalganiin ja sieltä edelleen Pekingiin, mutta häntä halutti tutustua vielä paremmin mongoleihin, päämääränä Urga (nyk. Ulaanbaatar). Sisällissodan tilanne oli kuitenkin sellainen, ettei Britannian lähetystö katsonut voivansa myöntää hänelle matkustuslupaa. Silloin taas onni potkaisi. Lähetystössä hän tapasi erään henkilön, jolla oli samat aikeet. Hän oli Kiinan tullissa toimiva tarkastaja Edward Manico Gull, joka halusi lähteä Urgaan katsomaan omin silmin, mitä siellä tapahtui. Bulstrode ja Gullp päättivät lyödä hynttyynsä yhteen ja lähteä lupaa hakematta Urgaan pohjoista reittiä pitkin. Tästä herra Gullista tuli sitten muutama vuosi myöhemmin Beatrix Bulstroden aviomies. Tehtyään asianmukaiset valmistelut, pariskunta lähti vaivihkaa matkaan rautateitse Mukdenin ja Harbinin kautta päämääränä Venäjän maaperällä sijaitseva Verhneudinsk (nyk. Ulan-Ude)

Baikalin itäpuolella. Koska pariskunnalla ei ollut virallisia lupia, piti muun muassa yksi osiin purettu kivääri, Mauser-pistooli ja Coltrevolveri salakuljettaa matkatavaraan kätkettyinä. No, kaikki meni hyvin ja Verhneudinskista matka jatkui jokilaiva Rabatkalla Selengaa pitkin kohti Ust-Kjahtaa. Satamasta ajettiin tarantassissa (ilman jousitusta) Troitskosavskin rajakaupungin kautta Mongolian puoleiseen Kjahtaan. Sieltä pariskunta onnistui vuokraamaan venäläisen troikan vetämän nelipyöräisen tarantassin ja kyytimiehen, joka lupasi kuljettaa heidät Urgaan.

Matkan varrella heitä auttoivat ystävälliset kasakat, jotka kovasti ihmettelivät pientä seuruetta. Päästyään vihdoin Urgaan he saivat majoituksen kiinalaiskorttelista Maimachenistä ystävällisen norjalaissyntyisen kauppiaan luota. Tämä ja eräs saksalainen olivat venäläisten kauppiaiden ohella Urgan ainoat eurooppalaiset asukkaat. Jotta Bulstrode pystyisi liikkumaan kaupungissa, oli tietenkin vuokrattava hevonen.

Kukaan mongolialainen, saati sitten eurooppalainen, ei liikkunut kaupungissa jalan. Kirjassaan Bulstrode kertoo Urgan temppeleistä, värikkäästä katukuvasta ja verenhimoisista koiralaumoista, jotka tekevät kaupungin pimeän aikaan vaaralliseksi. Eräs nähtävyys oli tietenkin juuri valmistunut Gandantegchinlen temppelialueen Dzanraiseg-rakennus, jossa oli ”yksi maailman suurimmista buddhan patsaista”. Bulstroden mielestä Urgan halha-mongolit erosivat edukseen Sisä-Mongolian chakar-mongoleista. Hän ihaili erityisesti mongolinaisten taiteellisesti koristeltuja vaatteita ja hiuslaitteita.

Koska Bulstrode saapui Urgaan heinäkuun alussa, hän osui juuri silloin järjestettävään suureen Tsam Haren -juhlaan. Siihen kuului suuren Maidari-temppelin edessä järjestetyt pyhät tsam-tanssit. Bulstrode pääsi myös näkemään kaikkien mongolialaisten suuresti kunnioittaman Bogdo-kaanin (VIII Jebtsundamba khutukhtu), Mongolian hengellisen ja maallisen johtajan. Juhliin kuuluivat myös värikkäät jousiammunta-, paini- ja hevoskilpailut, joten kyseessä saattoi olla paikallinen Naadam-juhla, vaikka Bulstrode ei mainitse tapahtumaa sillä nimellä.

Vierailunsa lopulla Bulstrode pääsi venäläissuhteiden kautta tutustumaan Urgan pahamaineiseen vankilaan. Paikka oli moninkertaisen paaluaidan ympäröimä, ja tavalliset mongolialai- set pysyivät yleensä kaukana siitä. Varsinainen vankila muodostui kuudesta, osittain maahan kaivetusta luolasta, joissa oli keskimäärin 30 puista arkkua. Onnettomien vankien ainoa yhteys ulkomaailmaan oli arkun sivuun avattu pieni reikä, josta ruokaa pari kertaa päivässä työnnettiin sisään. Vankeja ei koskaan päästetty ulos. Haju luolissa oli sietämätön ja valoa tuli ainoastaan silloin kun vanginvartija avasi oven. Siellä oli tosiaan maanpäällinen helvetti, ja Bulstrode oli huojentunut päästyään sieltä pois.

Bulstrode palasi Kjahtan ja Verhneudinskin kautta Venäjälle, mistä hän jatkoi matkaa Trans-Siperian rautatietä Pietariin ja sieltä edelleen laivalla, mahdollisesti Helsingin kautta, Lontooseen. Siellä hän vuoden 1914 alussa ryhtyi kirjoittamaan kokemuksistaan Kiinassa ja Mongoliassa. Ennen kuin A Tour in Mongolia ehti valmistua, 1. maailmansota tuli väliin. Näin ollen kirja ilmestyi vasta vuonna 1920. Kirjassa on monia Bulstroden itsensä ottamia mielenkiintoisia valokuvia. Beatrix Gull, jolla nimellä hänet tunnetaan avioitumisen jälkeen, ei näytä sittemmin matkustaneen ainakaan kovin eksoottisiin paikkoihin. Hän kuoli Surreyssä vuonna 1951.

Beatrix Bulstroden teos A Tour in Mongolia on kokonaisuudessa luettavissa osoitteessa: http:// digital.library.upenn.edu/women/bulstrode/

Ronny Rönnqvist