aineita on otettu mukaan sääntelyyn. Otsonikerroksen suojelua edistäviin sopimuksiin on sitoutunut 197 valtiota.36 Otsonikerroksen toipuminen on alkanut, mutta sen palautuminen entiselleen kestää kuitenkin parhaimmassakin tapauksessa vielä vuosikymmeniä. Korkealla ilmakehän stratosfäärissä sijaitseva otsonikerros suojaa maapalloa auringon haitalliselta lyhytaaltoiselta ultraviolettisäteilyltä. Otsonikerroksen tuhoutuminen tarkoittaisi nykyisen kaltaisen elämän edellytysten loppumista maan pinnalta. Kyseessä on siis aivan kirjaimellisesti maailmanlopun uhka. Ironista kyllä, tämä uhka aiheutuu kemikaaleista, jotka otettiin käyttöön paljolti juuri siksi, että niitä pidettiin turvallisempina kuin aiemmin käytettyjä kemikaaleja. Maan pinnan lähellä CFC-aineet, halonit, freonit ja muut otsonia yläilmakehässä tuhoavat aineet ovat reagoimattomia, turvallisia ja monikäyttöisiä. Niitä käytettiin laajasti muun muassa kylmälaitteissa ja erilaisissa suihkepulloissa. Käytössä niitä tihkuu ilmaan, josta ne vähitellen kulkeutuvat yläilmakehään. Stratosfääriin päästyään ne voimistavat otsonia hajottavia kemiallisia reaktioita. Nämä kemialliset reaktiot ja niistä aiheutuva otsonikerroksen heikentyminen ovat voimakkaita napa-alueiden lähellä. Otsonikerroksen heikentyminen havaittiin 1980-luvun puolivälissä Etelämantereen yltä.37 Tällöin huomattiin, että seurantatuloksia analysoiva tietokoneohjelma oli pitänyt pieniä otsonimääriä osoittavia mittaustuloksia virheinä ja poistanut ne automaattisesti mittaustuloksista. Otsoniaukosta tuli nopeasti uhka, joka herätti suurta huolta teollisuusmaissa. Julkinen keskustelu oli vilkasta esimerkiksi Australiassa, jonka yllä otsonikerros näytti heikentyvän erityisen nopeasti. Pelkoa herätti erityisesti ihosyöpäriskien kasvu, sillä otsonikerroksen heikentyminen lisää syövälle altistavaa auringon UV-B säteilyä maan pinnalla. Keskustelun siivittämänä YK:n ympäristöjärjestö UNEP aloitti kansainväliset neuvottelut, joissa avainasemassa oli Yhdysvaltain suhtautuminen. Presidentti Ronald Reaganin (1911–2004) hallinnon yksimielisyys säröili otsonikysymyksessä pahasti, sillä kansainväliseen ympäristösopimukseen sitoutuminen oli vaikeaa yrittämisen vapautta painottavalle oikeistolaiselle hallinnolle. Yhdysvaltain lopullisen kannan ratkaisivat hyvin pienet asiat, kuten sisäasianministeri Donald P. Hodelin varomaton lausunto, jonka mukaan otsonikerros ei olisi ongelma, jos ihmiset vain käyttäisivät suojaverhoja ja laittaisivat ulos mennessään päähänsä aurinkolasit ja leveälieriset hatut.38 Tämä tutkimustiedon sivuuttava ja ongelmaa vähättelevä lausunto herätti vihastusta, mutta myös huvittuneisuutta. Sille naurettiin muun muassa pilakuvissa, joissa niin lehmät, koirat kuin puutkin pukeutuivat hattuihin ja käyttivät aurinkolaseja. Riskien vähättelystä syytetty Reaganin hallinto taipui allekirjoittamaan Montrealin päästöjä rajoittaneen pöytäkirjan.
114
SYKEn julkaisuja 3 | Huumori ympäristönsuojelussa