Once upon a time, es war einmal, il était une fois …

Peruskoulu-uudistuksessa aikoinaan päätettiin, että kielet kuuluvat kaikille. Kuntia on jopa velvoitettu monipuoliseen kielitarjontaan. Toimitusneuvosto muistelee vanhoja hyviä aikoja.

Teksti ANNA HALME, TEMPUKSEN TOIMITUSNEUVOSTO kuvat KRISTA KAIPAINEN, TAIJA SALMINEN, ANNA HALME

Kieltenopetusta alettiin tarjota koko ikäluokalle peruskoulu-uudistuksessa, joka toteutettiin vuosina 1972–1977 ja jonka tavoitteena oli tasa-arvoisten jatko-opiskelumahdollisuuksien takaaminen kaikille. Aiemmin kieliä oli kyllä opetettu lukioon valmistavassa oppikoulussa, mutta kansakouluissa kieliä ei alun perin opiskeltu. Tempuksen toimitusneuvosto kokoontui muistelemaan omia kouluaikojaan ja pohtimaan sitä, onko pakko pahasta vai voiko siitä hyötyäkin.

Nykytilanteessa perusopetuksen oppilaalla on kaksi pakollista kieltä: A1 ja B1, joista toisen on oltava toinen kotimainen kieli. Vapaaehtoisina tai valinnaisina kielinä koulut voivat tarjota A2- tai B2-kieliä.

A1 alkaa ensimmäisellä luokalla. Kunnat ja koulut päättävät kielitarjonnasta ja myös ryhmäkokovaatimuksista, mikäli tarjolla on useampia vaihtoehtoja. Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen mukaan nykyisin suurin osa, yli 95 prosenttia, opiskelee A1-kielenä englantia.

Alakoulussa alkava valinnainen kieli on A2, jonka aloitusajankohta riippuu opetuksen järjestäjästä. 7. luokalla A1- ja A2-kielen ryhmät usein yhdistetään. A2-kielestä on mahdollista numeroarvosanan sijaan ottaa päättötodistukseen suoritusmerkintä. A2-kieli on lisätty opetussuunnitelmiin vuonna 1994, mutta kuntia ei velvoiteta sen tarjoamiseen.

B1-kieli on toinen kotimainen kieli (tai englanti, jos toinen kotimainen on aloitettu jo aikaisemmin A-kielenä), ja se alkaa 6. luokalla. Valinnainen B2-kieli on mahdollista aloittaa 7.–9. luokalla. Koulut päättävät kielitarjonnasta ja ryhmäkokovaatimuksista. Lukiossa voidaan tarjota alkavia B3-kieliä.

Ylioppilastutkinnossa ainoastaan äidinkieli on pakollinen suoritettava aine. Lisäksi tutkintoon on sisällytettävä vähintään neljä eri koetta vähintään kolmesta seuraavasta ryhmästä: matematiikka, toinen kotimainen kieli, vieras kieli ja reaaliaine. Yleissivistävän koulun kieltenopiskelu on kaventunut kaikilla mittareilla (ks. opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen vipunen.fi ja ylioppilastutkintolautakunnan tilastot ylioppilastutkinto.fi).

KEHITYS KEHITTYY?

Teksti Outi Vilkuna

Viime vuosikymmeninä on tehty yhteiskunnallisia päätöksiä, joissa kielten painoarvoa on koko ajan pienennetty.1985 vapautettiin lukion pitkän matematiikan opiskelijat lyhyen kielen opiskelusta. Vuonna 1984 lyhyen kielen yo-kokeen suoritti lähes 18 000 kokelasta, vuonna 2010 alle 3 000, ja laskusuunta on jatkunut.1993 poistettiin lyhyen kielen pakollisuus kaikilta lukiolaisilta.1994 alettiin perusopetuksessa tarjota vapaaehtoista A2-kieltä, mutta 1998 poistettiin yli 30 000 asukkaan kuntien velvoite tarjota pitkää oppimäärää viidessä eri kielessä (englanti, saksa, ranska, venäjä ja toinen kotimainen).2006 otettiin yo-tutkinnossa käyttöön ainereaali, joka alkoi heti vähentää kielten kokeisiin osallistuvien kokelaiden määrää.2016 B1-ruotsi varhennettiin siten, että 2 vuosiviikkotuntia siirrettiin luokilta 7–9 luokalle 6. Tätä yritetään paikata yhden vuosiviikkotunnin lisäyksellä yläkouluun 1.8.2024 alkaen.2020 A1-kielen opetus varhennettiin alkamaan 1. luokalta. Tämä johti siihen, että kunnat supistivat kielitarjontaa entisestäänkin ja siirsivät alkuvaiheen kieltenopetusta kieltenopettajilta luokanopettajille.

… matikkalinjalla kolme kieltä

Toimitusneuvoston jäsenistä Taija ehti aloittaa koulunkäyntinsä kansakoulussa ja oppikoulussa juuri ennen peruskoulu-uudistusta. Kansakouluissa ei ollut pakollisia kieliopintoja, mutta kaupunkien kansakoulujen lukujärjestyksiin kieliä oli yleisesti lisätty 1960-luvulla. Koska Taijan kansakoulu sijaitsi maan tuolloin toiseksi suurimmassa kaupungissa Tampereella, siellä alkoi vieraan kielen eli englannin opiskelu kolmannella luokalla. Jos kieleksi olisi halunnut valita ruotsin, se olisi vaatinut koulun vaihdon. Taija kertoo:

Oppikoulun kolmannella (nykyisin se olisi peruskoulun seiska) aloitettiin ruotsi ja seuraavana vuonna, jolloin peruskoulu oli ehtinyt Tampereelle asti, saksa. Kaikki aloittivat kolmannen kielen, vaihtoehtoja olivat saksa ja ranska, venäjän ryhmää ei syntynyt. Lukiossa valitsin pitkän matematiikan, joten en voinut valita neljättä kieltä. Silloisessa lukiossa oli vielä pitkän ja lyhyen matematiikan linjat. Pitkän matematiikan opiskelijat siis lukivat kolmea kieltä. Lyhyt matikka tarkoitti neljää kieltä ja joitain muita aineita, joita me pitkän matikan lukijat emme opiskelleet.

A-kieli alkoi 3. luokalta ja B-kieli 7. luokalta. Yläasteella kielissä ja matematiikassa oli käytössä tasoryhmät. 8. luokalla sai kaksi valinnaisainetta, joiden joukossa oli esimerkiksi kotitaloutta, käsitöitä tai konekirjoitusta mutta myös kieliä.

Johanna, Anna ja Katja aloittivat koulutiensä peruskoulussa joitakin vuosia Taijan jälkeen. Katjalla oli mahdollisuus valita A-kieli, sillä hän kävi koulua Helsingissä, ja hänen valintansa osui ruotsin kieleen. Johanna ja Anna asuivat kumpikin tahollaan pienehkössä, alle 30 000 asukkaan kunnassa, joten tarjolla oli A-kieleksi vain englantia. A1-termi ei ollut käytössä, koska mitään A2-kieltä ei ollut vielä keksittykään.

A-kieli alkoi 3. luokalta ja B-kieli 7. luokalta. Yläasteella kielissä ja matematiikassa oli käytössä tasoryhmät. 8. luokalla sai kaksi valinnaisainetta, joiden joukossa oli esimerkiksi kotitaloutta, käsitöitä tai konekirjoitusta mutta myös kieliä. Valinnaiseksi C-kieleksi Johanna ja Katja valitsivat saksan, Anna venäjän. Anna muistelee:

Lukiossa halusin jatkaa C-venäjää, mutta ryhmä muodostui vain aloittavaan eli D-kieleen, joten otin sen. D-venäjän ryhmässä oli viisi opiskelijaa, ja paljastui, että me kaikki olimme lukeneet venäjää jo aikaisemmin. Ryhmästä muodostui jonkinlainen hybridi C:n ja D:n välille: emme lähteneet ihan alusta eli aakkosten opettelusta liikkeelle, mutta kertasimme kuitenkin aika lailla kaikki perusasiat.

Yläkoulun ja lukion B2- ja B3-kielten ryhmät olivat isoja ja nuoria kiinnosti oppia uusia kieliä, erityisesti espanjaa ja italiaa.

KIELIMUISTOJA 1970–1980-LUVUILTA

Teksti Johanna Snellman

PIDIN heti valtavasti englannista. Mikä ihaninta: iso luokka (34 oppilasta) oli jaettu kahteen ryhmään. Saimme kaikki englanninkieliset nimet; olin Joan. Edellisvuonna oli televisiossa esitetty legendaarinen Hello, hello, hello -opetussarja, jota olin katsonut innolla ja opetellut siitä sanoja ja fraaseja. Ääntäminen oli minulle alusta asti helppoa. Koko ala-asteen ajan minulla oli miesopettaja, joka oli pukeutunut aina pikkutakkiin ja kravattiin ja lumosi ainakin minut brittienglannillaan. Sanoja toistettiin paljon, lauseita drillattiin, ja taisi ne dialogit tulla ulkoa myös opeteltaviksi. Kelamankka oli kovassa käytössä.

7. luokalla yläasteella aloitin B-ruotsin. Kielissä (ja matematiikassa) oli tasoryhmät: englannissa suppea, keski ja laaja oppimäärä, ruotsissa suppea ja laaja. Olin laajan oppimäärän ryhmissä, ja englannissa tämä oli loistava jaottelu. Koska ruotsissa oli vain kahta tasoa ja suppea oppimäärä torppasi jatkon lukioon, oli ruotsin ryhmä kohtuullisen iso ja joukossa valitettavasti myös vähemmän motivoituneita oppilaita. Taisin tunneilla hieman pitkästyä muiden odotteluun, ja tein tehtäviä reippaasti eteenpäin.

Englannintunnit olivat mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Edelleen oli paljon drillausta ja dialogien ulkoa opettelua, ja tekstistä alleviivattiin paljon. Lauseita tultiin kirjoittamaan taululle, ja koko ryhmä sai tarkastella mahdollisia virheitä. En kokenut tätä piinaavaksi, enkä tiedä, kokivatko muutkaan; olimmehan laajan englannin ryhmä, joka omaksui asioita reippaassa tahdissa. Yleensä aina oli joko vanha läksy eli jo käydyn kirjan tekstin opettelua tai uusi läksy eli uuden tekstin suomentaminen kotona. Kirjaan tai vihkoon ei saanut suomentaa, vaan piti tallettaa päähänsä. Lisäväriä opetukseen toi kielistudion käyttö silloin tällöin. Siellä äänitimme lukemaamme tekstiä, ja opettaja kuunteli, kommentoi ja korjasi tarvittaessa, minkä jälkeen äänitimme mahdollisen virheellisen kohdan uudelleen.

8. luokalla valitsin saksan. Melkein heti ensimmäisen saksan tunnin jälkeen päätin, että minusta tulee saksanopettaja. Saksa kolahti kielenä heti. Äänteet, kirjoitusasu, sanajärjestys – ah! Tajusin myös, että tässä on kieli, jota osaamalla ehkä erotun valtaporukasta, jolle englannin kieli ja amerikkalainen elämäntapa oli tavoiteltavampaa.

Lukiossa aloitin vielä D-ranskan. Siihen aikaan näitä ”pikkukieliä” opiskeltiin kunnolla ja vakavissaan. Oman ikäluokkani pojat valitsivat lukiossani saksan, joten saksan opettajalla oli silloin maallakin isot ryhmät ja paljon tunteja. Oma lukioranskan ryhmäni oli pieni, noin 12 oppilasta, ja lähes kaikki tyttöjä.

… A2-kieltä ja isoja valinnaiskielten ryhmiä

Toimitusneuvoston nuorin jäsen Krista kävi koulua 1990-luvulla. Hän aloitti 3. luokalla A1-kielenä ranskan ja 4. luokalla A2-kielenä englannin. Yläkoulussa seiskalla alkoi ruotsi. Lukiossa Krista jatkoi kaikkia kieliä ja lisäsi valikoimaan vielä B3-italian, jota ehdittiin oppia yllättävän paljon kolmessa vuodessa hänen muistojensa mukaan:

Tykkäsin erityisesti italian kielestä, ja harjoittelin sitä paljon oma-aloitteisesti, mm. kuuntelemalla Vatikaanin radiota Yle Mondo -kanavalta sekä katselemalla Frendit-sarjaa italiankielisenä YouTubesta. Jostain syystä inhosin matematiikkaa vielä lukiossakin, vaikka menestyin siinä kiitettävästi. Toisena vuonna päätin lukea pitkän matikan nopeasti loppuun ja unohtaa koko homman. Viimeisen matikankurssin jälkeinen helpotus oli valtava. Olen itse ryhmänohjaajana yrittänyt puhua opiskelijoita rohkeasti luopumaan matematiikan lisäkursseista, jos se ei tunnu palkitsevalta. Toivoisin, että hyvinvoinnin näkökulma tulisi vahvemmin esiin myös esimerkiksi opinto-ohjauksessa: vieraiden kielten lukeminen voi monelle olla antoisampaa kuin matematiikan opiskelu.

Kristan kouluaikana yläkoulun ja lukion B2- ja B3-kielten ryhmät olivat isoja ja nuoria kiinnosti oppia uusia kieliä, erityisesti espanjaa ja italiaa. Edes ruotsintunneilla ei ollut minkäänlaista kapinahenkeä, vaan kaikki roikkuivat jotenkuten mukana ja yrittivät pääsääntöisesti parhaansa. Lukion A-ranskan ryhmä oli kyllä lopulta aika pieni, alle 10 opiskelijaa.

… pakollisia kieliä yo-tutkinnossa

Toimitusneuvoston jäsenistä melkein kaikki ovat suorittaneet yo-tutkinnon aikana, jolloin siihen piti sisällyttää äidinkieli, pitkä vieras kieli, toinen kotimainen kieli ja joko reaalikoe tai matematiikka. Kaikki reaaliaineet suoritettiin samana päivänä. Koska kaikki opiskelivat lyhyttä kieltä, suurin osa kirjoittikin sen. Taija ja Katja suorittivat englannin ja ruotsin lisäksi lyhyen saksan.

Jos kokelas halusi suorittaa kaksi lyhyttä kieltä, molemmat kokeet tehtiin saman päivän aikana. Lisäaikaa ei saanut, vaan kaikilla oli kuusi tuntia aikaa, oli sitten yksi tai kaksi kieltä. Johanna kirjoitti C-saksan ja D-ranskan. Hän muistelee:

Lukiossa saksan tekstit olivat pitkiä, sanastoa paljon ja kieliopilla oli suuri osuus. Vapaalle puheen tuottamiselle ei osoitettu juurikaan aikaa, tekninen kielitaito oli tärkeämpää kuin tuottaminen. Varmistaakseni ällän kirjoituksissa lähdin opettelemaan kieltä paikan päälle Saksaan kahtena lukiokesänä.

Anna oppi sen verran saksaa vaihto-oppilasvuotensa aikana, että lukion saksanopettaja ehdotti osallistumista A-kielen ylioppilaskokeeseen. Hän kertoo:

Koska kirjoitin A-saksan, en voinut kirjoittaa englantia pitkänä kielenä, vaikka olinkin opiskellut sitä 3. luokalta asti. Ruotsi oli B-kielenä, venäjä C-kielenä, ja englannin jouduin kirjoittamaan D-kielenä. C- ja D-kielet piti kirjoittaa saman päivän aikana ja ihan normaalissa ajassa eli kuudessa tunnissa. Superlyhyen minienglannin kirjoittaminen nyt ei A-englantia lukeneelta kovin kauan vienytkään.

Vuonna 1994 sallittiin ylioppilastutkinnon suorittaminen ajallisesti hajautettuna, korkeintaan kolmella peräkkäisellä tutkintokerralla. Ainoana toimitusneuvoston jäsenenä Krista pystyi sisällyttämään tutkintoonsa kaksi A-kieltä, ranskan ja englannin. Lisäksi hän suoritti kokeet B-ruotsissa ja B-italiassa.

LUKIOLAINEN MUISTELEE

Teksti Taija Salminen

KIELTEN kuuntelut kuunneltiin isolta avokelanauhurilta, koulussa ei ollut kielistudiota. Nauhuri oli korkeassa kalusteessa, jonka kansi kääntyi sivulle. Tunneilla opettaja asetteli kelan paikoilleen ja alkoi kelata sitä oikeaan kohtaan. Heillä taisi olla kierrosluvut tallessa, jotta löytäsivät oikean kuunneltavan kohdan, mutta kyllä nauhaa silti piti välillä kelailla ees–taas, että päästiin oikeaan paikkaan. Kun nauhan pysäytti ja aloitti uudestaan, se kulki hetken väärää vauhtia, ja aina kuului samanlainen vouvaus.

Pitkän matikan lukijana opiskelin silti saksaa, kolmatta kieltä, pakollisena. Lyhyen matikan lukijat opiskelivat lisäksi neljättä kieltä. Asiantilaa saatettiin kiroilla, onhan kielten oppiminen omanlaisensa taito, mutta varsinkin saksan osaamista pidettiin tärkeänä myös tulevien opiskelujen kannalta. Saksa oli ollut Euroopan tieteen lingua franca toiseen maailmansotaan asti, ja todennäköisesti opettajamme olivat aloittaneet koulunsa silloin, kun saksa oli ollut yhtä itsestään selvästi ensimmäinen vieras kieli kuin englanti monelle nyt.

Kolmen kielen kirjoittaminen oli tavallista ennen ainereaalia. Meillä reaaliaineet tehtiin kerralla, ja sai valita, mihin vastaa. Muistan itse vastanneeni kaikkiin biologian kysymyksiin, ja koska niistä ei tullut tarpeeksi montaa vastattua kysymystä, piti valita joistain muista lisää.

Kirjoituksia ei voinut jakaa eri vuosille, kaikki hoidettiin kerralla. Kolmannelle lukiovuodelle tuli useampi ”luokalle jäänyt” eli opiskelija, joka oli valinnut viimeisen vuoden kertaamisen.

… itsenäistä opiskelua ennen Internetiä

Hyvä tapa oppia kieltä oli kesätöiden hankkiminen sieltä, missä sitä puhuttiin. Taija poimi lukioaikoinaan Ruotsissa mansikoita – työ oli kamalaa, mutta muiden poimijoiden kanssa jutellessa kielitaito vahvistui. Hän kertoo:

Seuraavan vuoden kesätyö olikin jo mukavampi, pääsin Odenplanin Tempo-tavaratalon ravintolan kassalle. Silloin opin oikeasti puhumaan ruotsia, ja sitten syksyllä ruotsinopettajani riemastui suuresti uusista taidoistani.

Yläasteen kielistudiotunneilla Johannan luokassa joskus kuunneltiin musiikkia. Opettaja jakoi oppilaille laulun sanat, joista osa oli poistettu, ja tehtävänä oli täydentää puuttuvat sanat tekstiin. Johanna sanoo, että se antoi kimmokkeen itsenäiseen harjoitteluun:

Ensimmäinen biisi, jota näin kuuntelimme, oli Blondien Call Me. Sen jälkeen sitten kuuntelinkin radiosta joka lauantai klo 16.00–17.00 Nuorten sävellahjaa ja aina sunnuntaisin klo 15.00–16.00 Ungdomens gåva i toner. Äänitin kappaleita ja sen jälkeen kuuntelin, kelasin ja kirjoitin sanoja vihkooni. Kuullun ymmärtäminen koheni kohisten. Itsenäinen opiskelu on ollut mahdollista jo ennen Internetin ihmemaailmaa.

Katja muistelee, että lukion toisella ja kolmannella luokalla ruotsissa pidettiin ”itsenäisen opiskelun viikkoja”:

Käytimme siihen koko viikon tunnit eli 5–6 tuntia. Tunneille piti tulla, mutta niiden sisällön sai päättää itse. Opettaja oli varannut meille luokkaan ruotsinkielisiä sanomalehtiä, (kieli)oppikirjoja tehtävineen ja vastauksineen, aitoja kirjoituksia (kirjeitä, kortteja) ulkomailla oleville henkilöille, kuuntelukasetteja ja muistaakseni myös videokasetteja. Oppilaat pohtivat itse, mikä edistäisi parhaiten heidän oppimistaan, ja valitsivat tehtävät sen mukaan. Muistan itse lukeneeni ensimmäistä kertaa Hufvudstadsbladetia. Se tuntui jännittävältä – aivan kuin olisin jonkin uuden äärellä! Internetiä ei silloin vielä ollut nykymuodossa, Eurooppa oli vasta yhdentymässä, ja suomalainen yhteiskunta eli murroskautta 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Meidän ruotsinope oli eläkeiän kynnyksellä, mutta silti hän oli moderni opettaja ja opetuksessaan edelläkävijä.

Espoolaisen peruskoulun todistustenjakopäivä 1990-luvulla.

Ylioppilasjuhlat helsinkiläisessä Kallion lukiossa vuonna 1990.