Ehdotuksia kieltenopetuksen kehittämiseksi

Kielivarannon vahvistamiseen tarvitaan pitkäjänteinen strategia ja laajaa yhteistyötä.

Teksti LEENA MARIA HEIKKOLA, JENNI ALISAARI, RAISA HARJU-AUTTI, MIKAELA BJÖRKLUND

Miten käy kielten osaamisen ja opettajien työllisyyden tulevaisuudessa? Miten tämä vaikuttaa maamme kilpailukykyyn, turvallisuuteen ja yleissivistyksen tasoon? 1990-luvun kulta-aikojen jälkeen muiden kielten kuin englannin opiskelu on vähentynyt. Toisen kotimaisen kielen ruotsin kielen taitotaso laskee, ja suomen osaamisessa on laajaa vaihtelua. Aiemmissa selvityksissä ehdotetuista kehittämistoimenpiteistä kuitenkin vain harva on toteutunut. Yksi toteutuneista on A1-kielen varhentaminen. Sen tavoitteena oli lisätä eri kielten opiskelua, mutta käytännössä A1-kieleksi valikoituu edelleen useimmin englanti.

Opettajat ja asiantuntijat ehdotusten taustalla

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja opetushallitus antoivat Ajatushautomo Magman kautta keväällä 2023 selvitysryhmällemme tehtäväksi kartoittaa kieltenopetuksen nykytilaa ja pohtia tulevaisuuden visioita. Selvityksen painopisteenä oli mahdolliset kieltenopetuksen kehittämiskohteet suomalaisissa kouluissa. Tarkastelimme selvityksessä laajasti kouluissa opetettavia eri kieliä, mutta erityishuomio oli toisessa kotimaisessa kielessä ja sen kielipoluissa perusopetuksesta kolmannelle asteelle ja työelämään. Aiempien raporttien perusteella myös englannin rooli otettiin erityiseen tarkasteluun. Tarkastelimme selvityksessä kieltenopetuksen nykytilaa ja tulevaisuutta opettajien, kielikoulutuksen asiantuntijoiden ja kuntien sekä elinkeinoelämän näkökulmasta. Yhteensä 963 peruskoulun ja lukion opettajaa vastasi sähköiseen kyselyyn. Heistä yli puolet oli aineenopettajia ja noin joka viides luokanopettaja. Lisäksi vastaajissa oli erityisopettajia, opinto-ohjaajia, rehtoreita, koulunkäynninohjaajia, kieli- ja kulttuuriopettajia sekä valmistavan opetuksen opettajia. Aineenopettajista noin joka kolmas opetti muita kuin kieliaineita. Vastaajista noin puolet opetti luokka-asteilla 1–6, noin 40 % yläkoulussa ja noin 30 % lukiossa (vastaajat saivat valita useita luokka-asteita). Suurin osa vastaajista työskenteli suomenkielisessä koulussa ja joka kymmenes ruotsinkielisessä koulussa. Korkeakoulujen kieltenopettajien kyselyyn osallistui 167 vastaajaa, joista 77 % vastasi suomeksi, 15 % ruotsiksi ja 8 % englanniksi. Noin 80 % työskenteli suomenkielisessä korkeakoulussa ja noin 13 % ruotsinkielisessä korkeakoulussa. Eniten kyselyyn oli vastannut englannin kielen, ruotsin ja pohjoismaisten kielten sekä ruotsin ja suomen (äidinkielenä, toisena tai toisena kotimaisena kielenä) opettajia. Lisäksi kyselyyn vastasi ranskan, saksan, venäjän, espanjan ja italian opettajia ja yksittäisiä muiden kielten opettajia.

Kumpaankin kyselyyn vastattiin eniten Uudeltamaalta ja Pohjanmaalta. Vastaajat jakautuivat tasaisesti koko maahan lukuun ottamatta Ahvenanmaata, josta vastauksia ei saatu. Kyselyiden ohella aineistoa kerättiin etänä käydyissä keskusteluissa kuntasektorin ja elinkeinoelämän edustajien sekä kielikoulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Viimeksi mainitut olivat alan tutkijoita, viittomakielen asiantuntijoita ja SUKOLin edustajia. Keskustelut pohjautuivat kyselyissä esiin nousseisiin teemoihin. Sekä opettajat että eri alojen asiantuntijat olivat sitä mieltä, että kielivarantoa pitää vahvistaa ja laajentaa. Esittelemme alla tarkemmin näitä kehittämisehdotuksia.

Monikielisyyden arvostaminen

Selvityksessä nousi vahvasti esiin, että monikielisyyden arvostaminen olisi tehtävä näkyväksi kaikilla yhteiskunnan ja koulutuksen alueilla varhaiskasvatuksesta korkeakouluun ja ammatillisesta täydennyskoulutuksesta vapaaseen sivistystyöhön.

Asenteet kieliä kohtaan olisivat jo lähtökohtaisesti positiivisemmat, mediassa ei viljeltäisi pakko-termistöä kielistä puhuttaessa, esimies tukisi kieltenopiskelua madaltamalla minimiryhmäkokoa ja asettamalla kielten tunteja ”hyvälle” kohtaa lukkaria eli ei aina päivän ekaksi tai vikaksi tunniksi. (Lainaus selvityksen opettajahaastattelusta)

Eri koulutusasteiden pedagogisiin sisältöihin tulisi lisätä kielikasvatuksellisia osioita. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan kaikkeen opettajankoulutukseen huomattavasti nykyistä enemmän kieliä ja kielitietoisuutta. Eri koulutusasteilla olisi hyvä tarkastella mahdollisuutta kielitaitoon perustuvan, henkilökohtaisen palkanlisän systemaattiseen ja yhdenmukaiseen maksamiseen opetushenkilöstölle, joka käyttää työssään aktiivisesti toista kotimaista kieltä tai vierasta kieltä.

Yksi mahdollisuus toteuttaa kielikasvatusta on luoda sille oma oppiaineensa, jonka tavoitteet, sisällöt ja arviointikriteerit määritellään perusopetuksen ja toisen asteen opetussuunnitelmissa. Jo käytössä olevien Kielisalkun ja Kieliprofiilin laajempi hyödyntäminen helpottaisi jatkuvuutta nivelvaiheissa ja koulun vaihtuessa sekä tukisi epävirallisissa yhteyksissä hankitun kielitaidon tunnistamista ja tunnustamista.

Osaltaan kielten opiskelun kaventumiseen on vaikuttanut voimassa oleva korkeakoulujen todistusvalinta, jossa (erityisesti lyhyistä) kielistä saatavat pisteet ovat olleet matalat. Uusiutuvassa todistusvalinnassa huomioidaan myös muut kuin pitkänä opiskellut kieliaineet. Jää nähtäväksi, onko tällä vaikutusta koulujen kielitarjontaan ja oppilaiden valintoihin. Todistusvalintaa kehitettäessä voisi tarkastella mahdollisuutta nähdä englanti läpäisyaineena, jolloin varsinaiset pisteet tulisivat vain muista suoritetuista kielistä. Ylioppilastutkinnossa tulisi kiirehtiä suullisen kokeen saamista osaksi kielikokeita: tätä on suunniteltu jo monta vuosikymmentä, mutta englanninkielinen ylioppilastutkinto on ajanut tämän uudistuksen ohi.

Olisi tärkeää, että korkeakouluissa tuettaisiin kielten opiskelua sekä alhaisemmalla kielitaitotasolla, jolla opiskelijat voivat saavuttaa minimikielitaitovaatimukset, että edistyneemmällä taitotasolla, jotta opiskelijat voisivat edelleen kehittää omaa kielitaitoaan eri kielissä.

Monikielisyyden vahvistaminen

Noin viidesosa peruskoulun ja lukion opettajista kertoi, ettei monikielisyyttä tueta kouluissa millään tavalla. Kuitenkin suurimmassa osassa kouluista oli opettajien mukaan monikielisiä oppilaita. Monikielisyyden vahvistamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja selvityksessä nousi esiin useita keinoja tähän tarkoitukseen. Esimerkiksi oman äidinkielen opetus ja kielten sekä niiden osaamisen näkyväksi tekeminen koulussa koettiin tärkeäksi tekijäksi. Muita keinoja ovat muun muassa kielten käyttö rinnakkain, opetuskielen oppimisen tukeminen, kielitietoinen opetus ja tuettu opetus tai ohjaus omalla kielellä sekä toisinaan juhlat ja teemapäivät.

Käytännön tasolla kieltenopetuksen houkuttelevuutta voisi tukea esimerkiksi tarjoamalla lyhyempiä kielimoduuleja, joissa keskitytään erityisesti suulliseen kielitaitoon. Olisi hyvä pohtia, miten nykyiset vuosiviikkotuntimäärät voidaan jakaa mielekkäällä ja oppijaystävällisellä tavalla. Kansallisten vähemmistökielten asemaa kieltenopetuksessa olisi vahvistettava ja laadukkaan etäopetuksen menetelmiä kehitettävä. Omina äidinkielinä opetettavien kielten asemaa olisi vahvistettava sisällyttämällä ne oppiaineina perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Vapaavalinnaisten kielten valikoimaa voitaisiin laajentaa siten, että siihen sisällytettäisiin myös ne kielet, joita nykyisin opetetaan pääasiassa omina äidinkielinä virallisen tuntikehyksen ulkopuolella. Kieltenopetuksen jatkuminen eri koulutusasteiden välillä tulisi lisäksi varmistaa nykyistä paremmin. Lukiossa oppiaineet tulisi järjestää siten, etteivät kielten opinnot sulkisi pois opiskelijoiden mahdollisuutta valita muita tarvitsemiaan opintojaksoja.

Koulutuksen ja materiaalien kehittäminen

Opetus- ja kasvatusalan koulutusta tulee kehittää huomattavasti kielellisesti vastuullisempaan suuntaan. Tulevien opettajien kielellistä osaamista tulee vahvistaa läpi opintojen, ja kielididaktiikan koulutusta tulee tarjota opettajankoulutuksessa tutkinto-ohjelmasta riippumatta kaikille opetus- ja kasvatusalan työtehtäviin valmistuville sekä täydennyskoulutuksena jo alalla työskenteleville. Kielididaktiikalla tarkoitamme kieltenopetukseen tarvittavia opetustaitoja ja sisällönhallintaa. Opettajaopiskelijoille on tarjottava kielikasvatuksen ja monikielisyyspedagogiikan opintoja, joissa kielten oppiminen nähdään monikielisyyteen kasvamisena ja kaikki kielitaito arvokkaana resurssina. Näin vahvistetaan sekä opettajien että oppijoiden positiivista kielenoppijaminäkuvaa. Rehtoreiden koulutuksessa on oltava opintoja kielellisesti vastuullisen kouluyhteisön johtamisesta ja kieltenopetuksen merkityksestä. Omien äidinkielten opettajien pätevöitymismahdollisuuksien puute on Suomessa tunnistettu, mutta niitä on tarjolla vain satunnaisesti hankkeiden puitteissa. Tarvitaan pysyviä ratkaisuja, jotta he voivat pätevöityä opettajiksi Suomessa. Kaiken kaikkiaan opettajien täydennyskoulutus olisi järjestettävä siten, että yksittäisten hankkeiden sijasta se kustannettaisiin osana opettajankoulutuksen perusrahoitusta. Lisäksi olisi hyödyllistä kehittää helposti saatavilla olevaa, tutkimukseen perustuvaa verkkokoulutusmateriaalia ja levittää kieltenopiskelua koskevaa tutkimusta opettajille ja suuremmalle yleisölle.

Kansallisella tasolla olisi kehitettävä ratkaisuja, joilla varmistetaan oppimateriaalien laatu, oikea-aikaisuus ja saatavuus kaikissa Suomessa opetettavissa kielissä. Tässä tulisi kiinnittää erityistä huomiota ruotsinkielisen oppimateriaalin kehittämiseen varsinkin pienemmissä kieliaineissa. Erityisesti kielirikasteiseen opetukseen tulisi kehittää materiaalia kuten käsikirjoja, jotka tukevat opettajia oman opetusmateriaalin suunnittelussa. Oppiaineista riippumatta kielellisen moninaisuuden näkymiseen tulisi panostaa opetusmateriaaleissa. Myös ammatillisessa koulutuksessa opetusmateriaaleja tulisi kehittää niin, että ne tukevat samanaikaisesti sekä sisällön että ammatissa tarvittavien kielten oppimista.

Kohti kansallista kielistrategiaa

Aiempien selvitysten ja tämän aineiston pohjalta esitämme, että Suomeen tulee luoda kansallinen kielistrategia, jolla varmistetaan pitkän aikavälin lähestymistapa kielikoulutukseen. Näin kieltenopetus ei olisi riippuvainen hallituskausista. Strategian suuntaviivojen olisi perustuttava toiminnallisen kielitaidon periaatteisiin. Pyykön (2017) ehdotuksen mukaisesti A1-kielenä tulisi opettaa muuta kieltä kuin englantia ja englanti voisi olla A2-kieli kaikille. A- ja B-kielten lisäksi olisi kehitettävä mahdollisuuksia opiskella useampia kieliä lyhyempinä jaksoina erityisesti toisen ja korkea-asteen koulutuksessa.

Kieltenopetuksen kehittäminen ei kuulu pelkästään kouluille ja opettajille, vaan se vaatii toimintakulttuurin muutoksia. Kieltenopetuksen rahoitus ja resurssit tulee turvata kansallisella ja kunnallisella tasolla. Jatkotoimenpiteissä tulisi ottaa huomioon ruotsinkielisen opetuksen erityispiirteet.

Monipuolinen kielitaito on tärkeä yksilön kulttuurinen pääoma, ja kielten oppiminen on mahdollisuus kehittää itseään ja omaa identiteettiään. Monipuolisen kielivarannon turvaaminen on tärkeää myös Suomen turvallisuuden ja elinkeinoelämän tarpeiden täyttämisen näkökulmasta. Kielivarannon varmistaminen vaatii toimenpiteitä viimeistään nyt!

Aiempia selvityksiä: • Pyykkö, R. (2017). Monikielisyys vahvuudeksi. Selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tasosta. http:// urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-535-8 • Vaarala, H., Riuttanen, S., Kyckling, E. & Karppinen, S. (2021). Kielivaranto. Nyt! Monikielisyys vahvuudeksi -selvityksen (2017) seuranta. https:// jyx.jyu.fi/handle/123456789/74416