Retkeilyyn kannustava koira

Retkeily ja ulkoilu ovat mukavia ajatuksia. Mutta jos olen ihan rehellinen, suurin osa arkisista päivistä on semmoisia, ettei sitä vapaaehtoisesti tulisi lähdettyä samoilemaan keskellä metsää – varsinkaan säässä kuin säässä. Sohva vie voiton. Näin ainakin itselleni tapahtui 16 vuoden ikäisenä, kun leireillä käyminen hiipui. Huomasin myös retkeilyn hiipuvan. Asiaan tuli kuitenkin muutos heti toiset 16 vuotta myöhemmin.

Kun talouteemme putkahti pieni pörröinen hauva nimeltä Leevi, huomasimme odotetun tarpeen. Hänen oli päästävä ulkoilemaan. Joka ikinen päivä. Leevi on kultainennoutaja, jonka sielu lepää metsien mutalammikoissa, ja tassut kiittävät pehmeitä polkuja. Joten metsäsamoilut alkoivat vähitellen hiipiä takaisin elämääni.

Leevin kasvaessa myös lenkkien pituuksien tarve kasvoi, ja huomasin erikoisen ilmiön. Aloin taas toden teolla nauttia luonnosta. Myönnän, että on päiviä, joina ajatus Leevin ulkoiluttamisesta tuntuu raskaalta. Yhtäkään sellaista päivää ei kuitenkaan ole vielä tullut vastaan, että olisin ulkoilemasta tullessani ajatellut että ”voi harmi, kun tuli lähdettyä.” Tämä koskee myös niitä päiviä, kun keli on niin sanotusti huono. En ole koskaan karsastanut pientä tihutusta. Mutta jos joku, niin Leevi se vasta ei ymmärräkään käsitettä ”huono keli”. Leevi on sanattomalla esimerkillään opettanut minulle millä mielenmaisemalla niin sanottuun huonoon keliin voi suhtautua.

Voi siis sanoa, että koira on sytyttänyt intoilun ulkoiluun ja retkeilyyn uudestaan – sitten lapsuuden leirivuosien. Oikea ahaa-elämys kuitenkin syntyi vasta Leevin ollessa noin vuoden ikäinen. Eräänä perjantai-iltana mietiskelin että olisipa kiva lähteä yöksi jonnekin. Tehdä pikkureissu. Mietiskelin mikä olisi semmoinen reissu, mistä myös Leevi nauttisi. Aloin tutkailla mökkejä, mutta siihen hätään sopivaa ei löytynyt. Sitten mulla välähti. Telttailu ja vaeltaminen! Olisiko siinä ideaa?

Leevi-koiran retkiä ja metkuja voit seurata TikTokista ja muista somekanavista nimimerkillä @thegoldenleevi.

Ryhdyimme tuumasta toimeen. Aloin muistella, mitäs sitä lapsuuden KKT-vaelluksilla pitikään olla mukana. Ihan ulkomuistista kaikki ei kuitenkaan sujunut, ja saatoin myös vähän googlailla oppeja. Teimme pakkauslistat, hankin joitakin välttämättömiä hankintoja, ja lähdimme ennakkoluulottomasti vielä lumien ollessa maassa retkeilemään ja yöpymään helposti lähestyttävään Nuuksioon.

Reissussa oli vähän alkutahmeutta mukana. Olin esimerkiksi ostanut vääränmallisen kaasupullon keittimelleni, ja lämmin ruoka jäi siltä erää haaveeksi. Mutta pärjäsimme hyvin ja otimme pienistä vastoinkäymisistä opiksi. Olennaisinta oli kokea taas se maagisuus yöpyen keskellä luontoa. Mä en tiedä kuka siitä nautti eniten, mutta ainakin Leevi oli kuin tehty telttaretkelle. Hän oli ainakin löytänyt oman paratiisinsa.

Siitä lähtien myös yöpyvä retkeily on tullut takaisin osaksi vapaa-aikaamme ja odotamme innolla aina seuraavaa vaellusretkeä.

Koiran riemu ulkoilua kohtaan on sytyttänyt myös muita kuin itseäni ja avovaimoani. Meillä on tapana välillä toteuttaa ulkoilulenkki silla tavoin, että Leevi saa päättää lenkin suunnan ja pituuden. Kuvasin kerran tämmöisen tempauksen someen, ja riemukseni huomasin että se innosti mielettömän määrän ihmisiä lähtemään koiriensa kanssa pihalle samanlaisella ajatuksella.

Toivotamme oikein hyvää retkeilyvuotta kaikille!

– Leevi ja palvelusväki