1 minute read

–mitä se tarkoittaa?

Next Article
Eduskuntavaalit

Eduskuntavaalit

Suomen nykyinen pääministeri on Sanna Marin. Kuva: Eduskunnan kuvapankki, Jukka-Pekka Flander.

Äänestämiseen pätee vaalisalaisuus: äänestäjän ei tarvitse kertoa kenellekään, ketä tai minkä puolueen ehdokasta on äänestänyt, eikä hän voi itsekään todistaa jälkeenpäin, kenelle ääni on annettu.

Advertisement

 Eduskunta säätää lait. Suomessa on esimerkiksi laki, joka velvoittaa jokaisen kunnan järjestämään perusopetuksen kunnan alueen kouluikäisille. Lait säädetään ja niitä muutetaan eduskunnan täysistunnoissa koko hallituksen tai kansanedustajien aloitteesta. Myös kansalainen voi tehdä kansalaisaloitteen, joka eduskunnan on tietyin ehdoin käsiteltävä.

 Eduskunta päättää valtion talousarviosta ja osoittaa valtion varoja sinne, missä niitä tarvitaan. Valtio saa rahaa muun muassa aikuisten maksamista veroista. Tällä tavalla on mahdollista järjestää esimerkiksi kouluterveydenhoito, nuorten opiskelijoiden ja koululaisten ilmaiset oppimateriaalit ja monet harrastukset. Myös lapsi- ja nuorisojärjestöt saavat valtion tukea toimintaansa. Lisäksi 17-vuotiaaksi asti maksettava lapsilisä perustuu lakiin: valtio siis maksaa jokaiselle lapselle ja nuorelle osan heidän elämisen kuluistaan, kunnes he voivat saada opintotukea.

Eduskunnan tehtäviä lapsen ja nuoren näkökulmasta

Eduskuntavaaleissa valitut kansanedustajat kuuluvat eduskunnassa ryhmiin oman puolueensa mukaan. Osa ryhmistä – yleensä vaaleissa eniten ääniä saaneet – muodostaa yhdessä neuvotellen Suomen hallituksen. Hallituksen tehtävänä on tehdä ehdotuksia eduskunnalle ja vuorostaan panna toimeen eduskunnan päätökset. Hallitusta johtaa pääministeri.

Hallituksen ulkopuolelle jääneet eduskuntaryhmät muodostavat opposition. Oppositio voi esimerkiksi todeta olevansa eri mieltä hallituksen päätöksistä ja vaatia niille perusteluita. Niin hallituksen kuin oppositionkin tehtävät ovat tärkeitä: myös mahdollisuus olla julkisesti eri mieltä hallituksen kanssa on toimivan demokratian piirre.

 Eduskunta hyväksyy myös Suomea sitovat kansainväliset sopimukset. Presidentin ja eduskunnan hyväksynnällä Suomi esimerkiksi sitoutuu noudattamaan Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimusta. Tämän vuoksi lapsilla on Suomessa omat erityiset ihmisoikeutensa, kuten oikeus koulutukseen ja erityiseen huolenpitoon.

Kansanvaltaan kuuluu se, että jokaisella yksilöllä on oikeus osallistua yhteiskuntansa ja ympäristönsä kehittämiseen ja kertoa oma mielipiteensä. Äänestäminen on yksi tapa tuoda oma näkemyksensä esiin. Eräs keino on myös kansalaisaloitteen tekeminen. Jos kansalaisaloite kerää 50 000 kannattajaa, eduskunnan täytyy käsitellä aloite. Kansalaisaloitteen kautta onkin viime vuosina säädetty tai muutettu useita tavallisten ihmisten elämään aidosti vaikuttavia lakeja.

This article is from: