Leikkauksen tarpeessa

Jokavuotinen tahtojen taistelu on taas käynnissä. Juoru tuijottaa minua järkyttyneenä, kun lähestyn sitä sakset käsissä. Melkein tunnen kuinka sen lehdet vapisevat ja nesteenpaine vaihtelee. Jos sillä olisi ääni, se todennäköisesti rukoilisi minua säästämään kaikki kuluneen vuoden aikana suurella vaivalla kasvattamansa versot ja tirauttaisi pari kyyneltä.

Vanhempieni koti oli täynnä viherkasveja. Mummoltani periytynyt juoru roikkui amppelissa ikkunan edessä. Sen versot olivat pitkiä ja laihoja. Valon puutteessa lehdet pysyivät pienikokoisina, ja välillä siitä tipahteli kuivuneita haaroja. Uutta multaa se ei ollut saanut vuosiin. Asunnon tyhjennyksen yhteydessä juoru muutti kotiini. Sitä kävi kovin sääliksi, ja halusin elvyttää sen henkiin. Vaihdoin isomman ruukun ja tuoreen mullan. Ravitsin. Kastelin. Puhuin sille kauniisti ja rohkaisin yrittämään. Välillä jo melkein menetin toivoni ja olin valmis viskaamaan sen biojätteeseen.

Reilu vuosi sitten juoru yllätti minut. Yhtäkkiä ruukku oli kasvanut täyteen tummanvihreitä suurilehtisiä versoja. Ne hapuilivat tietä purkin ulkopuolelle. Purkki näytti ahtaalta, mutta en raskinut karsia yhtäkään näistä uusista aluista. Olisi tuntunut sydämettömältä lannistaa sen kova työ. Palautin sakset paikoilleen.

Kuluneen talven aikana juoru on käyttänyt tilannetta hyväkseen. Sen versot roikkuvat joka puolella ja estävät myös naapuriruukkujen valonsaannin. Kasteluaukko ei enää erotu kunnolla. Sillä ei ole enää kunnolla tilaa kasvaa, mutta yhä uudelleen se muistuttaa minua kipeästä menneisyydestään ja vetoaa, etten karsisi sitä. Antaisin sen kasvaa haluamaansa suuntaan.

Raamatussa, Johanneksen evankeliumissa, Jeesus vertaa itseään viinipuuhun ja Isää Jumalaa viinitarhuriin. Me kristityt olemme oksia tässä viinipuussa. Hän muistuttaa aikalaisiaan, joille viinipuut olivat hyvin tuttuja, siitä tosiasiasta, että ilman säännöllisiä hoitotoimenpiteitä viinipuu kärsii. Sen tehtävä on tuottaa hyvää hedelmää, ja se edellyttää joskus karujakin leikkaustoimenpiteitä. ”Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.” (Joh. 15:2). Kyse ei ole vain kuolleiden oksien poistamisesta, vaan myös hedelmää tuottavat, terveet oksat tarvitsevat leikkaustoimenpiteitä.

Jumalan leikkaustoimenpiteet tuntuvat joskus hyvin kipeiltä. Emme voi ymmärtää, miksi se, minkä itse näemme kauniina ja hyvinvoivana, pitäisi leikata pois. Olemme tietoisesti kasvaneet johonkin suuntaan ja onnistuneet siinä. Emme halua luopua mistään, emmekä kestää kipua. Ilman karsimista todellinen potentiaalimme ei kuitenkaan voi toteutua. Hedelmää ei tule entiseen malliin. Haluammeko todella tyytyä siihen, mitä meillä on nyt, vai uskallammeko antaa Jumalalle mahdollisuuden tehdä meissä jotain ihan uutta ja vielä parempaa? Raamattu muistuttaa meitä hyvin selkeästi siitä, että sen, minkä Jumala tekee, hän tekee rakkaudesta meitä kohtaan.

Tartun päättäväisesti saksiin. Kuukausi sitten karsimani versot ovat jo kasvattaneet juuria useammassa vesiastiassa. Kunhan ehdin istuttaa ne, minulla on useampi juoru. Alkuperäinen kasvi on jo aikaa sitten vallannut aukot, joista versot katkaisin. Ummistan korvani sen vetoomuksille. Tiedän toimivani sen parhaaksi.

Kati Kivestö majuri

Kuva: Kati Kivestö