Solid House Magazine 5/2015

Page 34

AIKA UUSIA KAUKOLÄMPÖVAIHTIMET? Myös suhteellisen huoltovapaa kaukolämpölaitteisto tulee joskus tiensä päähän. Milloin vaihtimien uusintaa olisi syytä harkita, selvitimme sen haastattelemalla Eetu Hannukselaa Etelä-Suomen Lämpöhuolto Oy:stä. SANNA LEHTOSAARI TEKSTI HENNA KERÄNEN

E

telä-Suomen Lämpöhuolto Oy lienee Suomen ainoa yritys, joka on erikoistunut pelkästään kaukolämpövaihtimien uusintatöihin. Asiakasta palvellaan aina avaimet käteen periaatteella, eli saman katon alta löytyy kaikki suunnittelusta urakointiin. – Kun vastuu on keskittynyt yhdelle taholle, vältytään mahdollisissa ongelmatilanteissa turhilta osoitteluilta, toteaa yrityksen toimitusjohtaja Eetu Hannuksela. Kuten yrityksen nimikin kertoo, sijaitsee toiminnan pääpaino Etelä-Suomen isoissa kaupungeissa – Turussa, Tampereella, Helsingissä ja Lahdessa. Myös Jyväskylä muodostaa oman ison yksikkönsä. Asiakkaiden kirjo on vähintään yhtä laaja kuin toimipisteidenkin: – Välillä asioimme kuluttaja-asiakkaan kanssa, välillä taas isännöitsijän, kiinteistön omistajan tai kiinteistösijoittajan, riippuen siitä, kuka näistä asioista milloinkin on vastuussa, kertoo Hannuksela. Suurin osa urakoista liittyy saneerauksiin, mutta uudispuoleltakin löytyy Kastellin tai Sievitalojen kaltaisia yhteistyökumppaneita. Etelä-Suomen Lämpöhuollon erikoisosaamista hyödyntävät myös monet muut LVI-alan yritykset, jotka eivät itse tee kaukolämpöasennuksia.

Miksi kaukolämpö? Kaukolämmöllä saavutetut kustannussäästöt öljyyn verrattuna ovat parhaimmillaan 40–50 % luokkaa. Hannuksela arvioi, että kuluvan vuoden aikanakin jo noin parikymmentä kohdetta on siirtynyt Etelä-Suomen Lämpöhuollon toimesta öljystä

34

kaukolämpöön. Säästöjen ohella kaukolämmöllä on myös muita etuja. Se sopii lämmitysratkaisuksi kiinteistöön kuin kiinteistöön, ja lisäksi asiakas voi olla varma, ettei kaukolämmön piirissä lämmön tai kuuman veden loppumisesta ole pelkoa. Kaukolämpö on myös ehdottomasti huolettomin lämmitysmuoto, joka markkinoilla on tällä hetkellä tarjolla. – Paljon tulee vastaan laitteita, joille ei ole tarvinnut tehdä mitään jopa kahteenkymmeneen vuoteen, kertoo Hannuksela.

Kahdenkymmenen vuoden sääntö Vaikka laitteisto olisikin toiminut moitteettomasti viimeiset 20 vuotta, kannattaa sen uusimista pohtia silti jo vakavissaan – ellei sitten ole valmis varautumaan ikäviin yllätyksiin. – Perussääntönä sanottakoon, että kun kaukolämpölaitteisto on täyttänyt 15 vuotta, ei siihen sen jälkeen kannattaisi enää uusia yksittäisiä komponentteja, neuvoo Hannuksela. Vaikka vanha laitteisto muutoin edelleen toimisi, on sen hyötysuhde saattanut laskea jo niin alhaiseksi, että uusinta olisi joka tapauksessa edessä muutaman vuoden sisällä. Pahimmassa tapauksessa laitteisto sanoo sopimuksensa irti joulun ajan paukkupakkasilla, jolloin uutta vaihdinta ei ole aivan heti saatavilla. Siksi ennakointi kannattaa myös tässä asiassa. Vanhan laitteiston korvaaminen uudella sujuu Etelä-Suomen Lämpöhuollon

kanssa sutjakasti. Suunnittelutyön jälkeen asennus valmistellaan siten, että kun vanha vaihdin on saatu pois, voidaan uusi kytkeä päälle lähestulkoon saman tien. Vesi- ja lämpökatkot kestävätkin siis maksimissaan 4-8 tuntia.

Mieti missä säästät Kaikkien alalla toimivien yritysten työtahti ei välttämättä ole yhtä tiuha, ja muutoinkin sopimukset saattavat pitää sisällään erilaisia asioita. Tarjouspyyntöä tehdessä kannattaakin siis tutkia tarkoin, mitä viivan alle jäävään hintaan kuuluu. – Yrityksen perustiedot, referenssit, Rala-pätevyydet, takuut; kaikkiin näihin seikkoihin on hyvä kiinnittää huomiota, neuvoo Hannuksela. Etelä-Suomen Lämpöhuolto esimerkiksi antaa asentamilleen laitteille aina viiden vuoden täystakuun, mikä tarkoittaa myös sitä, että mahdollisen hätätilanteen sattuessa apu saapuu paikalle jopa parissakymmenessä minuutissa. – Ehdottomia vahvuuksiamme ovatkin nimenomaan joustavuus, tehokkuus ja palvelu isolla P:llä, toteaa Hannuksela ylpeänä. Säästöjä pohdittaessa on hyvä tarkastella asioita myös pitkällä tähtäimellä. Jos esimerkiksi kerrostalon lämmityskustannukset ovat laitteiston 20 toimintavuoden aikana noin 800 000 euron luokkaa, ei ehkä ole järkevää säästää 1000 euron arvoisessa paremmassa lianerottimessa. – Jos kyseisellä lisäosalla saa prosentinkin säästön vuosittain, puhutaan koko laitteiston toimintaiän aikana isoista summista, Hannuksela muistuttaa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.