Solid House Magazine 4/2015

Page 65

Satakunta

V

ain neljä vuotta sitten toimintansa aloittanut HA-Rakennus Oy on ehtinyt saavuttaa alalla jo merkittävää jalansijaa. Taantumakaan ei ole hidastanut nuoren yrityksen tahtia, sillä vuosittain on rakentunut aina noin kymmenkunta omakotitaloa. Yrittäjä Henri Alavesa ei pohdi kauaa, kun häneltä tiedustellaan menestyksen salaisuutta. – Kaupankäynnissä pärjää, kun hinta ja laatu ovat kohdillaan. Pitää myös osata rakentaa sellaisia taloja, joita tarvitaan, mies toteaa. HA-Rakennuksessa on huomattu, että kysytyimpiä tällä hetkellä ovat noin 100-140m² perusomakotitalot. Niitä yritys rakentaa noin 50 km säteellä kotipaikastaan Laitilasta. – Alueelta on hyvät kulkuyhteydet mm. Turkuun ja Raumalle, palvelut ovat lähellä ja komean talon saa huomattavasti edullisemmin kuin isommista kaupungeista, Alavesa kertoo.

Kun hinta ja laatu kohtaavat

Omakotitaloon satsaaminen on nyt muutenkin kaikin puolin kannattavaa. Hiljaisempina aikoina hinnat ovat kohdillaan, tekijöitä riittää ja laatuun on aikaa panostaa. Omakotitalon hankintaa kannattaa harkita myös sijoitusmielessä. – Uudiskohteiden vuokratuotto on aika hyvä, koska remontteja ei juurikaan tarvita eikä vastikekulujakaan ole, Alavesa vinkkaa. Omat kohteensa HA-Rakennus urakoi aina avaimet käteen-periaatteella. Yhteistyöverkostot ovat kunnossa niin LVI-miesten kuin kiinteistövälittäjienkin kanssa, joten asiakkaan kannalta homma voisi tuskin enää paljon jouhevammin sujua. Kun liikkeellä on ajoissa, pääsee uusi asukas vaikuttamaan myös tulevan kotinsa pintamateriaaleihin ja kalusteisiin.

H

uittisten Ryhmärakentajat Oy on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan ollut kysytty toimija omalla alueellaan. Rakennuttajapiirit tietävät yrityksen pysyvän aikatauluissa ja vaalivan laadukasta työjälkeä, joten näillä eväin urakoita onkin riittänyt tasaiseen tahtiin taloustilanteista riippumatta. – Nytkin on kesä ollut kiireinen, sillä lyhyellä aikavälillä meille varmistui keväällä peräti kuusi uutta kohdetta, kertoo Petri Saarimaa. Tällä hetkellä työn alla on esimerkiksi hoivakodin laajennuksen toinen vaihe Pöytyällä, sekä kehitysvammaisten asuntolan 2 rakennusta Aurassa. Referenssilistalta puolestaan löytyy pitkä liuta muita mielenkiintoisia kohteita. – Saarioisten Säilyke Oy:n lukuisat laajennukset ja saneeraukset 10 vuoden ajalta, Harjavallan ja Huittisten päiväkodit, koulujen saneerausta ja lukuisten hoivakotien rakentamista, monenlaista teollisuusrakentamista…, luettelee yrittäjä. Perinteiseksi rakennusliikkeeksi itseään tituleeraava yritys on kuitenkin parhaimmillaan uniikeissa erikoiskohteissa. – Tavallisten omakotitalojen yms. rakentaminen on loppujen lopuksi helppoa hommaa, haastavimmissa kohteissa mielenkiinto pysyy parhaiten yllä, pohdiskelee Saarimaa. Haasteita riittää myös tällä hetkellä, sillä yritys tekee parhaillaan Kivikylän Kotipalvaamo Oy:n uutta myymälää Huittisiin. -Valmistuessaan lenkkimakkaran muotoon

RAKENNUSTYÖT • Talot • Tallit • Terassit • Julkisivuremontit

SISUSTUSTYÖT • Laatoitus • Tapetointi • Maalaus • Saunat • Lattia-asennukset

PYYDÄ TARJOUS! Puh. 050 590 9975 www.harakennus.fi

Alueen luottorakentajaa kiinnostavat erikoiskohteet ja haastava rakentaminen

suunnitellulla rakennuksella tulee olemaan varmasti myös nähtävyysarvoa jopa laajemmallekin alueelle, arvelee Saarimaa. Vaativat kohteet tuskin onnistuisivat ilman osaavaa ja pitkäaikaista henkilöstöä ja kokemusta. Huittisten Ryhmärakentajilla työntekijöiden vaihtuvuus on hyvin vähäistä. – Homma sujuu parhaiten kun kaverit ovat ammattitaitoisia ja tuntevat toisensa. Merkittävä vahvuutemme on ”kokonaisvastuun ottaminen” toteuttamissamme hankkeissa, mukaan lukien viranomaisvelvoitteiden täyttäminen.

65


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.