
3 minute read
Vaikuttajaryhmässä pääsee vaikuttamaan
Matti Kuoppala Oulainen
OULAISTEN seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmän uudet jäsenet valittiin viime vuoden lopulla. Kaksi vuotta toimineessa vaikuttajaryhmässä mukana ovat tällä hetkellä Sini Aalto, Helinä Heinovirta, Venla Murto ja Emma Matikainen
Nuorten vaikuttajaryhmään osallistumisen syyksi nelikko kertoo halun vaikuttaa seurakunnan asioihin.
”Tykkään vaikuttaa asioihin ja ajattelin, että voisi olla kiva osallistua, sillä alun perin moni kaverini osallistui ryh- mään myös”, kertoo 19-vuotias Helinä Heinovirta.
”Oman rippileirini jälkeen innostuin olemaan mukana seurakunnan toiminnassa ja sitä kautta halusin päästä vaikuttamaan asioihin. Vaikuttajaryhmä oli oiva valinta”, perustelee tänä keväänä peruskoulun päättävä Emma Matikainen.
Emma Matikainen haluaa vaikuttaa ryhmässä etenkin rippileireihin, koska ne ovat hänen sydäntään lähimpänä.
”Kävin myös maaliskuussa nuorten tulevaisuusseminaarissa Tampereella, joka avasi katsettani muiden seurakuntien toimintaan. Tätä tietoa aion hyödyntää myös kotopuolessa”.
YHDEKSÄTTÄ luokkaa käyvän Sini Aallon mielestä Oulaisissa on nuoren mukava olla ja elää, ja kaupungista löytyy tarpeeksi tekemistä.
Yhdeksättä luokkaa käyvän Sini Aallon mielestä Oulaisissa on nuoren mukava olla ja elää, ja kaupungista löytyy tarpeeksi tekemistä. Siniä kuitenkin harmittaa, että monesti nuorille tarkoitettuja paikkoja rikotaan.
16-vuotias Venla Murto on Sinin kanssa samoilla linjoilla. Oulaisissa on pieneksi paikkakunnaksi suhteellisen hy- vin palveluja ja toimintaa nuorille.
” Mielestäni olisi myös kiva, jos esimerkiksi seurakunta tai kaupunki tarjoaisi nuorille paremmin resursseja omien tapahtumien järjestämiseen ja kannustaisi nuoria siihen”.
Emma Matikaisen mielestä Oulaisissa nuorena oleminen on ensinnäkin hyvin turvallista. Oulaisissa nuoriso tuntee ikäluokkansa aika hyvin, joten outoja ihmisiä kaupungilla ei tule paljon vastaan.
” Mielestäni Oulaisissa on aika hyvin kaikkea, mutta nuorille olisi kiva saada jokin rento sisätila, jossa voisi oleskella”.
Helinä Heinovirrankin mielestä Oulaisissa nuorena oleminen on hauskaa. Välillä on kuitenkin hankala tavata kavereita, mikäli ei ole autoa käytössä tai kyytiä keskustaan, jos asuu kauempana.
”Julkinen liikenne voisi olla parempi ja nuorille voisi olla enemmän turvallisia paikkoja tavata ja olla”, hän muistuttaa.
Suurin osa vaikuttajaryhmän jäsenistä on osallistunut moniin seurakunnan nuorten toimintoihin, kuten isosena olemiseen. Helinä Heinovirran mielestä parasta seurakunnassa on yhteishenki ja kaverit, joiden kanssa on aina hauskaa. Emma Matikainen ei puolestaan piitannut seurakunnasta niin paljon, kunnes osallistui rippikouluun. ”Rippikoulu muutti käsitykseni täysin. Seurakunnassa parasta on työryhmä ja muut nuoret. Siellä on myös aina todella lämmin ja tervetullut olo”, Matikainen sanoo.
OULAISISSA rippikoulun 50 vuotta sitten käyneitten tapaaminen järjestetään Oulaisten kirkossa ja seurakuntakodilla sunnuntaina 27.8.2023 kello 10 alkaen. Jumalanpalveluksen jälkeen on valokuvaus ja lounas sekä ohjelmaa seurakuntakodilla. Myös puoliso tai muu läheinen on terve- tullut.
TAPAAMISEEN osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan Oulaisten kirkkoherranvirastoon 17.8.2023 mennessä, sähköpostitse: oulainen.kirkkoherranvirasto (at)evl.fi tai puhelimitse: 084797420. Ilmoittautumi- sen yhteydessä pyydetään kertomaan yhteystiedot (puhelinnumero ja s.postiosoite) ja mahdolliset erityisruokavaliot. Lounaan ja valokuvauksen maksu kerätään juhlan yhteydessä. Mikäli olet kiinnostunut olemaan mukana rippikoulutapaamisen suunnittelutyöryhmässä, voit ilmoit- tautua 9.6.2023 mennessä kappalainen Mari Jussi-Pekalle, puh. 044-5797472. Tietoa pyydetään kertomaan mahdollisimman monelle, jota tapaaminen saattaisi koskea, vaikkei itse juuri tähän ikäluokkaan kuuluisikaan. Lämpimästi tervetuloa Muistojen rippikoulu -tapahtumaan!
Oulaisten helluntaiseurakunta
To 1.6. klo 18.00 Raamattupiiri, Markus 16
La 3.6. klo 10.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä
Su 4.6. klo 11.00 Ehtoolliskokous, Harri J. Nurmi
Su 4.6. klo 12.00 Seurakunnan virallinen vuosikokous seurakuntalaisille
Ti 6.6. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Sirkka Kemppainen
To 8.6. klo 18.00 Raamattupiiri, Luukas 1
La 10.6. klo 10.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä
Su 11.6. klo 11.00 Päiväkokous, Sirkka Kemppainen ja Harri J. Nurmi
Su 11.6. klo 18.00 Ihmeitä ilman määrää –ilta. Kahvi tarjoilu
Ti 13.6. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Esa
Pikkumäki
To 15.6. klo 18.00 Raamattupiiri, Luukas 2
La 17.6. klo 10.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä
Su 18.6. klo 11.00 Lähetyskokous, Esa Pikkumäki ja lähetysterveiset
Ti 20.6. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Pekka Nikula
To 22.6. klo 18.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä *** HUOM! AIKA ***
Ti 27.6. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Juha Kaukonen
To 29.6. klo 18.00 Kevätkauden viimeinen
Raamattupiiri Luukas 3
La 1.7. klo 10.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä
La 1.7. klo 10.00 – 13.00 Kesäpäivätempaus
Kaaritemppelin takapihalla
Su 2.7. klo 11.00 Ehtoolliskokous, Juha Kaukonen, Harri J. Nurmi ja Holy River Singers
TULEVIA TILAISUUKSIA:
La 12.8. – su 13.8. ”Kesäjuhlat”. Mukana mm. Matti
Halkola
La 14.10. – su 15.10. Lähetysviikonloppu
KIRPPUTORI PALVELEE
Lauantaisin klo 10.00–13.00
Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiimme!
Kaaritemppeli, Kaarikatu 7
Pastori Harri J. Nurmi – 040 154 5170 www.oulaistenhelluntaisrk.fi
*** Room. 10:9–10 ***
Muistokirjoitus
Hautakivet
• Hautamuistomerkit
• Lisänimien kaiverrukset
• Vanhojen muistomerkkien entisöinti
Aluemyyntiedustaja
Mika Kallio
Oulainen puh. 040 846 5845 kiviyka@gmail.com www.ylivieskankivihiomo.fi
Palvelen Oulaisissa ja naapurikunnissa, myös Raahe, Pattijoki, Saloinen, Ruukki, Siikajoki, Pyhäjoki
Hautakivien oikaisut ja pesut paikan päällä puh. 040 846 5845
Lämpimät kiitokset kaikille
Taimi Hyytiäisen muistoa kunioittaneille. Kiitos Rantakartanon henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Omaiset PEKKA syntyi Oulaisissa