3 minute read

Katoava kansanperinne?

Oulaisten kaupungin alaisuudessa toimii tällä hetkellä enää kolme perhepäivähoitajaa.

Matti Kuoppala

Oulainen

WANHAN Woiman perinnekeskuksen pihapiiristä kuului iloista lasten naurua viime torstaiaamuna, kun Oulaisten kaupungin perhepäivähoitajat kokoontuivat viettämään Elettiinpä ennenkin -päivää. Päivän aikana lapset pääsivät tutustumaan esimerkiksi vanhaan kauppaan, pajaan sekä katsomaan vanhoja traktoreita ja autoja.

34 vuotta perhepäivähoitajana toimineen Tuula Kauralan mukaan Oulaisten kaupungilla toimii tällä hetkellä kolme perhepäivähoitajaa. Kohta luku on vain kaksi, sillä yksi heistä on eläköitymässä.

”Oulaisiin tarvittaisiin lisää perhepäivähoitajia, sillä kysyntää tälle kyllä on. Eikä tämä ammatti ole pelkästään yksin ähräämistä, vaan me teemme esimerkiksi tämänkaltaisia retkiä yhdessä”, kehuu Tuula Kaurala.

Miksi perhepäivähoito ei sitten kiinnosta nuorta sukupolvea? Tuula Kauralan mukaan yksi suuri tekijä on palkkaus, mikä ei päätä huimaa. Perhepäivähoitajan keskimääräinen palkka on noin 2000 euroa.

”Palkkaus ei vastaa työn vaativuutta millään muotoa.

Myös se, että omaa kotia pitää käyttää työpaikkana, ei ehkä kiinnosta kaikkia. Ja onhan tämä haasteellinen työ muutenkin: vastaat kaikesta aivan itse. Kyllä tämä kutsumusammattikin pitää olla”.

Tuula Kaurala kertoo olleensa nuorempana töissä kodin ulkopuolella, mutta perhepäivähoidosta hän saa enemmän kuin mistään muusta työstä.

”Olen tykännyt aina lapsista. Haluan antaa lapsille enemmän kuin mitä he saavat suuressa ryhmässä. Perhepäivähoidossa yksilöt tulevat huomioiduksi. Tämä on perheen omaista hoitoa”.

MAARET Rantasen Dyynitytär on ollut perhepäivähoidossa tammikuusta lähtien. Rantaselle oman lapsen laittaminen juuri perhepäivähoitoon oli luonnollinen asia. Onhan hän itsekin varttunut perheessä, jossa äiti teki töitä perhepäivähoitajana.

”Olen saanut kokea perhepäivähoidon parhaimmat puolet: pienen ryhmän ja sen huomion, jonka hoitaja voi lapsille antaa. Perhepäivähoitajat ovat oma ryhmänsä, jolla riittää ekstramäärä rakkautta lapsiin. Jos tytär on lähtenyt jonakin aamuna takkutukkana hoitoon, on hän saattanut palata sieltä hieno käpyletti päässä kotiin”, Maaret Rantanen iloitsee.

Laura Ahmaojan 4-vuotias lapsi on ollut perhepäivähoidossa reilun vuoden. Kokemukset tältä ajalta ovat olleet pelkästään positiivisia.

”Se on kodinomainen paikka, jossa tuoksuu ihana kotiruoka, kun lapsen tuo sinne hoitoon. Tuntui hyvältä, kun paikka varmistui, sillä sen saaminen ei ole itsestäänselvyys”, Ahmaoja toteaa.

Hänen mielestään on surullista, että perhepäivähoitajat ovat kohta loppumassa Oulaisista kokonaan. Hän kuitenkin ymmärtää senkin, ettei tämä ammatti ole kaikille sopiva.

”Se on raskasta työtä ja harva jaksaa kotona tällaista tehdä. Olisihan se kuitenkin ihanaa, jos löytyisi nuoria, jotka haluaisivat alkaa perhepäivähoitajiksi”.

Perhepäivähoidolle toivotaan jatkoa Oulaisissa

OULAISTEN kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Henna Nabb kertoo, että Oulaisissa toimii tällä hetkellä kolmen vakituisen kaupungin perhepäivähoitajan lisäksi viisi yksityistä perhepäivähoitajaa, joista kaksi palvelusetelillä ja kolme Kelan yksityisen kotihoidontuen kuntalisällä. Perhepäivähoito yhtenä varhaiskasvatusmuotona on vähentynyt tasaisesti koko Suomessa jo pidempään. ”Syinä tähän näkisin ole- van uusien varhaiskasvatusmuotojen yleistymisen sekä perhepäivähoitajien saatavuuden alalle”, kertoo Henna Nabb.

Henna Nabbin mukaan varhaiskasvatusta on kehitetty viime vuosina enemmän päiväkotitasolla. Tuorein perhepäivähoitajia koskeva uudistus oli 1.10.2022, jolloin perhepäivähoitajat siirtyivät kuukausipalkkaan. Nabbin mukaan perhepäivähoidossa on paljon hyviä puolia.

”Lasten vaihtuvuus on vähäisempää päiväkotiin verrattuna. Suhde perheiden kanssa solmitaan useiksi vuosiksi ja isomman sisaruksen siirtyessä koulutielle saman perheen vanhemmat jatkavat samalla perhepäivähoitajalla”.

Työ perhepäivähoitajana on Nabbin mukaan myös hyvin palkitsevaa. Alalle hakeutuvat perhepäivähoitajat ovatkin sitoutuneita työ- hönsä.

Oulaisissa perhepäivähoidon toivotaan jatkuvan yhtenä varhaiskasvatusmuotona. Oulaisiin haetaankin parhaillaan perhepäivähoitajaa 1.9. alkaen vakinaiseen työsuhteeseen.

”Toivon tietysti, että saisimme paikan täytettyä ja pidettyä perhepäivähoidon yhtenä perheille tarjottavana palveluna Oulaisissa”, sanoo Henna Nabb.

Toimitus

Juttuvinkit puh. 0440 470 125 toimitus@seutumajakka.fi

Matti Kuoppala Päätoimittaja

Kehut ja kiitokset

KOHTASITKO hyvää? Nyt voit jakaa hyvän mielesi kaikkien kanssa. Lähetä kiitos sähköpostilla osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi tai tekstiviestillä/ WhatsApp-viestillä numeroon 0440470 125. Voit myös kertoa kiitoksesi soittamalla numeroon 0440 470 125.

Kev N Juhlaa

4 95 kg Voim. 31.5.-4.6. Classic Jäätelöpuikot 74-90 g (13,89-16,89/kg) Yksittäin 2,15/kpl (23,89–29,05/kg)

TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN

Oulaisten seurakunnan jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www. oulaistenseurakunta.fi/tutki-uskoa/kuuntele-jumalanpalvelusta

Su 4.6. Messu klo 10

Pyhän kolminaisuuden päivä. Salattu Jumala. Evankeliumi: Joh. 15: 1–10

Roope Syngelmä, Heidi Löppönen.

Su 11.6. Sanajumalanpalvelus klo 10

2. sunnuntai helluntaista. Katoavat ja katoamattomat aarteet.

Evankeliumi: Luuk. 12: 13–21

Mari Jussi-Pekka, Heidi Löppönen. Kastettu

Seela Mirjami Saukko

TAPAHTUMAT

To 1.6. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodilla. Pöytäkirja on nähtävänä 2.6.–2.7.2023 kirkkoherranviraston aukioloaikoina sekä internetosoitteessa www. oulaistenseurakunta.fi.

La 26.8. – su 27.8. Kalajoen rovastikunnan matka Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille Ranualle. majoitus Ranuan kr. opistolla 2 hlön huoneissa, muutama 1 hlön huone myös varattuna. Matkan hinta n. 100 €, jos lähtijöitä on vähintään 30 hlöä, sisältäen kuljetuksen Liikenne Huovarin bussilla Ylivieskasta sekä majoituksen. Vuodepaikkoja on varattuna 47. Mahdollisuus vierailla myös Ranuan eläinpuistossa. Tiedustelut ja varaukset: Ylivieskan seurakunta, lähetyssihteeri Maarit Salmikangas p. 0447118663.

MUSIIKKITILAISUUDET

Ke 14.6. klo 18 Koko perheen veikeä lastenkonsertti seurakuntakodilla. Henna ja supersankarit -duo: Henna-Maija Kuki, laulu ja harmonikka sekä Juha Yli-Kotila, kitara.

RYHMÄT JA YHDESSÄOLO

To 1.6. klo 11 Viimetippa Siukkiksessa seurakuntakodilla. Kohtaamispaikka päihdeongelmien kanssa kamppaileville.

SEURA- JA YHDISTYSTOIMINTA

Su 4.6. Ry:n seurat klo 12.30 Peltokartanossa, klo 13.30 Rantakartanossa ja klo 16 ry:llä.

Su 4.6. klo 13 Seurat Rantakadun rukoushuoneella.

Su 11.6. klo 13 Seurat Rantakadun rukoushuoneella.

Su 11.6. klo 16 Lauluseurat ry:llä.

DIAKONIAVASTAANOTTO

Seuraava taloudellisen avun diakoniavastaanoton ajanvaraus on ti 13.6. klo 9–10 p. 044-5797426.

KESKUSTELUA VARTEN

Kirkon palveleva puhelin 0400-221180 avoinna joka ilta klo 18–24.

Kirkkoherra Matti Hirvilammi puh. 044-5797470, kappalainen Mari Jussi-Pekka puh. 044-5797472, seurakuntapastori Roope Syngelmä puh. 044-5797471, diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen 044-5797425, lähetyssihteeri–vt. diakoniatyöntekijä Ritva Pärkkä puh. 044-5797432 tai nuorisotyönohjaajat Tuomas Saarela puh. 044-5797451 ja Henna Röyttä puh. 044-5797450.

KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO

Kirkkoherranvirasto puh. 08-4797420 tai sähköposti: oulainen. kirkkoherranvirasto@evl.fi

Asiointiajat ovat ma, ti ja to klo 9–12.

Kirkkoherra puh. 044-5797470

Taloustoimisto puh. 044-5797430 www.oulaistenseurakunta.fi

Facebook: https://www.facebook.com/oulaistenseurakunta/

Seurakuntamestari Reijo Saukko tavoitettavissa virka-aikana puh. 044-5797440.

Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Oulaisten seurakunnan osalta virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset. Tilaukset puh. 08-3161303, sähköposti: keskusrekisteri.oulu(at)evl.fi tai

Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelun kautta https://evl.fi/ tietoa-kirkosta/tilaa-virkatodistus

Seurakuntakodin pitopalveluyrittäjä on Toiminimi Sari Heikkilä puh. 0400-203452, sähköposti: sariheikkila04@gmail.com

Matti Hirvilammi vuosilomalla 2.-29.6., sijaisena Mari Jussi-Pekka.

Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla.

Oulaisten seurakunnan tiedotussivu www.oulaistenseurakunta.fi oulainen.kirkkoherranvirasto@evl.fi etunimi.sukunimi@evl.fi

Keskuskatu 9, 2. krs, 86300 Oulainen Kirkkoherranvirasto avoinna:

9-12

This article is from: