Paljon huimia BLACK WEEK -tarjouksia 27.11. - 1.12.
Sebamed
Keskiviikkona 27.11.2024
Numero 43
Majakka
Oulaisissa, Merijärvellä, Vihannissa, Pyhäjoella, Haapavedellä ja Ylivieskassa ilmestyvä kaupunkilehti
Maittavaa ruokaa historiallisessa
Matti Kuoppala Vihanti
LAMPINSAAREN entinen koulurakennus, nykyisin Gunnarin kartanona tunnettu kokous- ja kulttuurikeskus, on laajentanut marraskuussa palvelutarjontaansa uudella lounasravintolalla, Kaivoskylän Herkulla. Ravintolan puikkoihin on tarttunut Oulaisissa grilliä ja kesäisin Kurjenrannan uimarannalla kahvilaa pyörittävä Tiina Ruokamo ”Emma (Erkkilä) laittoi Facebookiin julkaisun, jossa he etsivät Gunnarin kartanoon keittiötoimijaa. Itsellänikin on ollut ajatuksena laajentaa toimintaa, mutta en ole löytänyt mistään sopivia toimitiloja. Tämä ilmoitus tuli siis kuin tilauksesta”, iloitsee Tiina Ruokamo.
Ennen toiminnan aloittamista ravintolan seinät saivat uuden maalipinnan. Näyttävin maalaus löytyy ruokasalin takaseinästä: oululainen graffititaiteilija Oskari Tuohimaa, taiteilijanimeltään Don Poro, loihti siihen kuvan Lampinsaaren kaivoksesta. Lopputulos on vaikuttava.
”Kun tulin tähän tilaan ensimmäistä kertaa, oli seinällä virallisia valokuvia kaivoksesta. Sain heti idean, että tuollainen kuva täytyy saada tähän seinällekin”, kertoo Tiina Ruokamo.
TIINA Ruokamolta löytyy yhteyksiä Lampinsaareen miehensä kautta, jonka isä oli kaivoksella sähkötyöjohtajana 18 vuoden ajan.
”Mieskin on viettänyt täällä ensimmäisen elinvuotensa”, Ruokamo hymyilee. Kaivoskylän Herkku on tällä hetkellä Vihannin ainoa täyden palvelun lounasravintola ja pitopalveluyritys. Maittava kotiruokalounas on tarjolla arkisin kello 11 alkaen. Iltaisin ja viikonloppuisin yrityksestä voi tilata pitopalvelun esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin tai pikkujouluihin. Illanviettopaikan voi varata joko Kaivoskylän Herkun ruokasalista tai muualta Gunnarin kartanon tiloista. Tarvittaessa keittiö toimittaa ruuat asiakkaan haluamaan paikkaan.
TIINA Ruokamo on pyörittänyt jo muutaman vuoden omaa grilliä Oulaisissa. Lounas- ja pitopalveluyrityksessä toimiminen tuo hänelle kai-
vattua vaihtelua ruuanlaittoon.
”Esimerkiksi catering-tilausten osalta joutuu nyt laskemaan ja pähkäilemään, miten ruuat riittävät ja ovatko maut kohdillaan. Grilli on jo pyörinyt niin kauan ja ruuat on hyväksi todettu, ettei siinä ole minulle enää mitään haastetta”, hän myöntää.
Tällä hetkellä Kaivoskylän Herkun lounaspöydästä saa perinteistä kotiruokaa. Tiina Ruokamo kuitenkin lupaa, että aika ajoin ravintolassa järjestetään jokin ”spesiaali” ruokapäivä. Ruokatoiveita otetaan asiakkailta koko ajan vastaan.
”Nytkin meillä oli pizzalauantai 23.11.”, mainostaa Tiina Ruokamo.
Gunnarin Kartanon toiminnanjohtaja Emma Erkkilä on tyytyväinen siitä, että he saivat Tiina Ruokamosta kokeneen ja osaavan ravintolayrittäjän, jolla on tarvittava yhteisöllinen näkökulma omaan tekemiseensä. Erkkilä kertoo, että Gunnarin kartanosta on tarkoitus rakentaa pala palalta koko ajan toiminnassa oleva tila, jossa on ruokaravintolan lisäksi majoitus-, leiri- ja kurssitoimintaa. Viime kesänä kyläyhdistyksen ja muiden aktiivien kans-
sa järjestetty Lampinsaari Festival oli Emma Erkkilän mukaan hyvin onnistunut tapahtuma, jolle on luvassa jatkoa ensi kesänä. Muutenkin näyttää siltä, että Gunnarin kartanon ympäristössä tapahtuu juuri nyt todella paljon.
”Meillä on aloittanut täällä askartelukerho ja karaokeillat. Meidän yhteisötilassamme Harakanpesässä toimii porinapiiri. Viimeksi muistelimme siellä kaivoksen toimintaa ja sitä olisi tarkoitus jatkaa. Meillä on suuria suunnitelmia historian eläväksi tekemisessä. Historiatietoa, niin henkistä kuin fyysistä, on tällä kylällä todella paljon. Pyrimme nyt kyläyhdistyksen kanssa keräämään sitä mahdollisimman paljon talteen”, kertoo Emma Erkkilä.
Lampinsaaren kylälle on avattu uusi ravintola, Kaivoskylän Herkku. Yrittäjä Tiina Ruokamo (oik,) ja Gunnarin kartanon toiminnanjohtaja Emma Erkkilä poseeraavat kaivoskylästä maalatun graffititeoksen äärellä.
Joulubasaari houkutteli vähemmän väkeä
Eemil Rajaniemi
Oulainen
OULAISTEN yläkoulun salissa järjestettiin perinteinen joulubasaari viime lauantaina. Joulubasaarissa oli tänä vuonna tavallista vähemmän osallistujia. Monia harmitti, kun oppilaat eivät enää osallistu järjestämiseen, ja se on vähentänyt tapahtuman vetovoimaa. Erityisesti lapset ja lapsiperheet olisivat halunneet lapsille ohjelmaa, kuten kauhukellarin. Kuitenkin pienestä kävijämäärästä huolimatta tapahtumassa oli iloinen ja
jouluinen tunnelma. Basaarissa oli myynnissä käsitöitä, joulukoristeita, leivonnaisia sekä lahjatavaroita. Myyntipöydät notkuivat toinen toistaan houkuttelevampia tuotteita, ja myyjät kertoivat iloisesti tarjonnastaan. Tapahtuma tarjosi mahdollisuuden tukea paikallisia pienyrittäjiä ja yhdistyksiä ostamalla heidän myymiään tuotteita. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) järjestämä kahvila oli pysähdyspaikka, jossa ihmiset saivat nauttia kahvista ja leivonnaisista. Kahvin ja leivon-
naisten äärellä vaihdettiin kuulumisia ja nautittiin rennosta tunnelmasta. Kahvila keräsi varoja MLL:n toiminnan tukemiseen.
Joulubasaari oli tänä vuonna tavallista hiljaisempi.
KYLÄT
Bongaa Majakka ja voita!
Etsi Majakka lehden sivuilta. Osallistu kilpailuun lähettämällä oikea sivunumero tekstiviestillä tai WhatsAppilla numeroon 0440 470 125.
Voit osallistua myös sähköpostilla: toimitus@seutumajakka.fi.
Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan SeutuMajakan yllätyspalkinto. Vastausaikaa on maanantaihin saakka. Lehden numero 42 Majakka oli sivulla 11. Arvonnassa yllätyspalkinnon voitti Sinikka Saari.
Kehut ja kiitokset
KOHTASITKO hyvää? Nyt voit jakaa hyvän mielesi kaikkien kanssa. Lähetä kii tos sähköpostilla osoittee seen toimitus@seutumajak ka.fi tai tekstiviestillä/ WhatsApp-viestillä nume roon 0440470 125. Voit myös kertoa kiitoksesi soittamalla numeroon 0440 470 125.
historiallisessa miljöössä
pikkuVELIN JOULULOUNAAT
Joululounas katettuna Lintutiellä
Ma 9.12 - Pe 13.12, klo 11-15.00 sekä
Ma 16.12 - Pe 20.12, klo 11-15.00
VARAA PAIKKASI AJOISSA!
Kolme henkilöä loukkaantui nokkakolarissa Oulaisissa
SeutuMajakka Oulainen
HENKILÖAUTO ja pakettiauto törmäsivät keulat vastakkain Oulaisissa Ylivieskantiellä Hanhiperän kohdalla maanantaina kello viiden jälkeen aamuyöllä.
HENKILÖAUTOSSA oli kuljettaja ja yksi matkustaja ja pakettiautossa kuljettaja. Pelastuslaitos avusti henkilöautossa olleet ensihoitoyksiköihin. Ensihoito kuljetti kaikki kolme altistunutta tarkastukseen sairaa-
laan. Pelastuslaitos ohjasi kohteessa liikennettä toista ajokaistaa pitkin. Kohteeseen hälytettiin neljä pelastusyksikköä, neljä ensihoi-
toyksikköä ja poliisi. Ajokeli tapahtumapaikalla oli normaalia talvikeliä heikompi räntäsateen, tuulen ja tielle kertyvän loskan takia.
TULTA A HIILLOSTA
pikkuVELIN KOTARAVINTOLA
NYT VARATTAVISSA
VARAUKSET/TARJOUKSET
Myyntipalvelu
010 323 3562 pikkuveli@pikkuveli fi WWW.PIKKUVELI.FI
Oulaisten joulunavaus klo 17.30-19.30 perinnekeskuksen ja Törmänhovin alueella
– Vuoden oulaistelaisen julkistaminen klo 17.45
– Oulaisten Huiman joukkuevoimistelijoiden tonttuesitys klo 18
– Kauneimpia joululauluja Musiikkiryhmä Eireenee klo 18 30
Törmänhovilla
– Puuroa ja mehua Käpylän koululla
– Kaakaobaari Käpylaavun viereisessä pärekojussa
– Kahvia ja joulutorttuja Törmänhovilla ja laavulla
– Piparipaja Koskelan talossa ja rastirata
– Joulukalenteripaja ja pukin postitoimisto Kuntun kaupassa
– Tule rauhoittamaan mielesi Joulun ihmeen äärellä
savottakämppään
– Pajatonttu Seppä-Matin pajassa
– Savusaunan tuoksua ja lämpöä
– Joulupukki, joulupukki..
Järj Wanha Woima ja Nuori Woima, Törmänhovi, Oulashovi Oy, Pyhäjokiseutu, Oulaisten kaupunki, SRK, 4H, Oulaisten Huima, LC Oulainen ja kaverikoirat
TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN
Jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www.oulaistenseurakunta.fi/tutki-uskoa/kuuntele-jumalanpalvelusta
Su 1.12. Messu klo 10
1. adventtisunnuntai. Kuninkaasi tulee nöyränä. Matt. 21:1-9 Liturgi Jenny Paakinaho, saarnaaja Mari Jussi-Pekka, kanttori Heidi Löppönen, kirkkokuoro
Su 1.12. Kynttiläkirkko klo 17.30
Mari Jussi-Pekka, Heidi Löppönen, lapsikuorolaisia
Perinteinen ensimmäisen adventin tapahtuma. Kirkkopolkua valaisemaan voi tulla laittamaan kynttilän klo 17 alkaen. Yhteistyössä MLL:n kanssa
Pe 6.12. Sanajumalanpalvelus klo 11 Itsenäisyyspäivä. Kiitos isänmaasta. Joh. 8:31-36 Liturgi Jenny Paakinaho, kanttori Heidi Löppönen, kirkkokuoro
Su 8.12. Sanajumalanpalvelus klo 10
2. adventtisunnuntai. Kuninkaasi tulee kunniassa. Luuk. 21:25-33 Liturgi Mari Jussi-Pekka, kanttori Heidi Löppönen
Riitta Kyllikki Korola 94 v. Kauno Johannes Viitala 87 v. Viljo Johannes Lehtola 78 v.
Kauneimmat joululaulut
Pe 29.11. klo 18.30 Törmänhovi (Saukontie 12) musiikkiryhmä Eireenee, säestäjänä Minna Tervonen
Ke 4.12. klo 18 Matkanivan kylätalo (Kylätalontie 44)
Ti 10.12. klo 18 Petäjäskosken koulu (Petäjäskoskentie 133)
To 12.12.2024 klo 10 Olotila (Keskuskatu 2)
Su 15.12. klo 14 Lasten Kauneimmat joululaulut kirkossa. Lapsikuoro, johtaa Heidi Löppönen
Su 15.12.2024 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa. Kirkkokuoro, johtaa Heidi Löppönen
Ma 16.12.2024 18 Honkamaja (Hietalantie 91). Sekakuoro, johtaa Anne Huhtala. Yhteistyössä Jokihelmen opiston kanssa
Ti 17.12.2024 18 Oulaisten Neste (Ylivieskantie 87). Yhteistyössä Oulaisten karaokekerhon kanssa
TAPAHTUMAT
To 12.12 klo 17 Kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodilla
RYHMÄT JA YHDESSÄOLO
To 28.11., to 5.12. ja to 12.12 klo 11 Viimetippa Siukkiksessa seurakuntakodilla. Kohtaamispaikka päihdeongelmien kanssa kamppaileville
To 28.11., to 5.12. ja to 12.12 klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa
To 28.11. klo 10 Hyvän sanoman juttutupa Bergströmin kiinteistössä Olotilassa. Kohtaamisia ja yhdessäoloa. Vapaaehtoinen kahvimaksu lähetystyön hyväksi
Ma 2.12. klo 12 Silmukkapiiri Virastotalolla. Neulontapiiri, missä tehdään erilaisia neuleita hyväntekeväisyyteen, lähinnä omalle paikkakunnalle diakoniatyön kautta Ma 2.12. klo 18.30 Miesten saunailta Honkamajalla (Hietalantie 91). Tervetuloa takkatulen äärelle Ke 4.12. klo 17 Kässäklubi Virastotalolla. Tehdään erilaisia käsitöitä lähetystyön hyväksi. Pidetään nyyttärit Ma 9.12. klo 18.30 Naisten ilta Honkamajalla (Hietalantie 91). Pikkujoulunyyttärit ja joululauluja. Tervetuloa takkatulen äärelle
PERHEET, LAPSET JA NUORET
To 28.11., ti 3.12. ja to 5.12 klo 9.30 Perhekerho Päiväpesässä (Lammasojantie 22) Aamueväs tarjotaan To 5.12. ja to 12.12. klo 17.15 Lapsikuoro kirkko. 1-6.-luokkalaisille lapsille
SEURA- JA YHDISTYSTOIMINTA
La 30.11. syysseurat klo 12.00 ja klo 18.00 Rantakadun rukoushuoneella Nuortenilta la iltaseurojen jälkeen
Su 1.12. syysseurat klo 12.00 ja klo 17.00 Rantakadun rukoushuoneella Su 8.12. klo 13 seurat Rantakadun rukoushuoneella La 30.11. klo 12 joulumyyjäiset ry:llä Su 1.12. klo 12.30 seurat Konttilan tuvalla Su 1.12. klo 13.30 seurat Hoivakoti Esperissä Su 1.12. klo 17 pookiseurat ry:llä
KESKUSTELUA VARTEN
Kirkon palveleva puhelin 0400-221180 avoinna joka ilta klo 18–24. Vs. kirkkoherra Mari Jussi-Pekka puh. 044-5797472, Seurakuntapastori Jenny Paakinaho 044-5797471, diakoniatyöntekijä Marika Kamps puh. 0406153416, diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen puh. 044-5797425, lähetys- ja toimistosihteeri Ritva Pärkkä puh. 044-5797432, nuorisotyönohjaajat Tuomas Saarela puh. 044-5797451 ja Henna Röyttä puh. 044-5797450.
Kirkkoherra Matti Hirvilammi lomalla 29.11. alkaen. Vs. kirkkoherrana Mari Jussi-Pekka 29.11-31-12. ja Sanna-Leena Lavanti 1.1.2025 KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO Kirkkoherranvirasto puh. 08-4797420 tai sähköposti: oulainen.kirkkoherranvirasto@evl.fi
Asiointiajat ovat ma, ti ja to klo 9–12, Keskuskatu 9, 2. krs. Kirkkoherra puh. 044-5797470 Taloustoimisto puh. 044-5797430 Seurakuntakoti Oulaistenkatu 59. www.oulaistenseurakunta.fi.
Facebook: https:www.facebook.com/oulaistenseurakunta Seurakuntamestari Reijo Saukko tavoitettavissa virka-aikana puh. 0445797440.
Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Oulaisten seurakunnan osalta virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset. Tilaukset puh. 08-3161303, sähköposti: keskusrekisteri.oulu(at)evl.fi tai Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelun kautta: https://evl.fi/tietoa-kirkosta/tilaa-virkatodistus Seurakuntakodin pitopalveluyrittäjä on Toiminimi Sari Heikkilä puh. 0400203452, sähköposti: sariheikkila04(at)gmail.com
Kalajoen rovastikunnan perheneuvonta Terveystie 11, E-ovi, 84100 Ylivieska Ajanvaraus MA-TO 12-13 p. 08-425 990. Luottamuksellista keskusteluapua parisuhteen kysymyksissä, perheen pulmissa ja erokriiseissä yksin tai yhdessä puolison kanssa. Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla.
Keskuskatu 9, 2. krs, 86300 Oulainen Kirkkoherranvirasto avoinna: ma, ti, to klo 9-12 p. (08) 479 7420
Palveleva puhelin 0400 22 11 80 joka päivä klo 18-24
Kiitollisena kohti eläkepäiviä
Matti Kuoppala
Oulainen
SYVÄ kiitollisuus. Se huokuu Oulaisten kirkkoherran tehtävät marraskuun lopussa jättävästä Matti Hirvilammista. Viime päivinä hänen mielessään ovat olleet ne lukuisat hetket yhdessä eri ikäisten oulaistelaisten kanssa.
”On surtu ja iloittu yhdessä. On koetettu huolehtia nuorten hyvinvoinnista ja jaksamisesta, on oltu läsnä sairauksien kanssa kamppailevien kanssa. On vaikeaa luetella kaikkea, missä olen saanut olla mukana. Olen seurakunnan paimenena kokenut yhtenä tärkeänä tehtävänäni rukoilla vaikeissa elämäntilanteissa olevien paikkakunnan ihmisten puolesta. Se tehtävä jatkuu eläkkeelläkin”, toteaa Matti Hirvilammi.
Hän myös muistuttaa, että lähetystyöstä ei koskaan voi jäädä eläkkeelle. Niissä tehtävissä hän yrittää palvella jatkossa vapaaehtoisena. Vaikka moni seurakuntalainen jää varmasti kaipaamaan Matti Hirvilammia, on hän päättänyt, että tekee eläkkeellä toimituksia vain silloin, jos seurakunnalla on akuuttia sijaisen tarvetta. Tällä tavalla antaa työrauhan myös tulevalle Oulaisten seurakunnan kirkkoherralle, SannaLeena Lavantille
”Haluan, että Sanna-Leena tulee tutuksi seurakuntalaisille. Näin hän pääsee rauhassa tutustumaan uuteen työympäristöönsä”.
MATTI Hirvilammi kertoo olevansa iloinen mutkattomasta yhteistyöstä kaupungin ja eri toimijoiden, järjestöjen ja herätysliikkeiden kanssa. Hänen mielestään Oulainen on hieno paikkakunta.
”Ihmisillä on pääsääntöisesti myönteinen suhtautuminen omaan kotiseurakuntaan ja kotikirkko on monille rakas. Rohkaisenkin oulaistelaisia mukaan jumalanpalveluksiin ja
muuhun toimintaan, jokaiselle löytyy jotakin mukavaa”.
Matti Hirvilammi jättää taakseen seurakunnan, jonka talous on tällä hetkellä kohtuullisen hyvissä kantimissa.
”Olemme joskus vitsailleetkin, että silloin kun kaupungilla menee vähän heikommin, on meillä vähän parempi tilanne ja toisinpäin. Mutta on meillä tulossa nyt niin paljon investointeja, että henkseleitä ei voi paukutella. Kirkkovaltuusto päättää seuraavaksi urkuhankinnasta, ja tapuli saatiin melkein kokonaan korjattua. Seurakuntakodissakin on ongelmia”, Hirvilammi muistuttaa.
17.11. kerääntyi Oulaisten kirkkoon seuraamaan Matti Hirvilammin lähtösaarnaa noin 300 seurakuntalaista. Netin välityksellä lähetystä kuunteli 157 ihmistä. Messun jälkeiselle lähetyslounaalle osallistui 195 seurakuntalaista. Tämä kaikki kertoo omaa kieltänsä siitä, kuinka pidetty kirkkoherra Matti Hirvilammi on oulaistelaisten keskuudessa ollut. Lähtösaarnassaan Hirvilammi antoi kehuja työyhteisölleen, jollaista ei monestakaan muusta seurakunnasta löydy.
”Kun olin ollut töissä Oulaisten seurakunnassa 10 vuotta, ajattelin, että milloinkahan tämä kuherruskuukausi loppuu. Mutta ei se ole loppunut vieläkään”, Hirvilammi hymyilee.
Oulaisten 20 kirkkoherravuoden lisäksi on Matti Hirvilammi ehtinyt tehdä töitä myös muualla. Lapissa Enontekiön ja Muonion seurakunnissa hän viihtyi vuosina 2017–2020.
”Se oli hyvä reissu. Minua rupesi säälittämään työkaverini, jotka olivat joutuneet kestämään samaa Mattia niin pitkään. Armahdin heitä ja lähdin hetkeksi pois”, vitsailee Matti Hirvilammi tuttuun tapaansa. Joku ehti näinä vuosina jo sanomaan, että Matti Hirvilammi tekee ”Jarit” ja jää Lappiin. Mutta niin ei tapahtunut, vaikka pesti pohjoisessa venähti suunniteltua pidemmäksi.
”Meidän piti olla siellä vain kaksi vuotta, mutta nuorimmainen tytär meni siellä lukioon. Hän sanoi, että menkää te vaan kotiin, minä jään tänne. Mutta emmehän me niin voineet tehdä. Siispä anoin vuoden lisäaikaa”.
Juuri Enontekiö-Muonio -työpestin loppuaikana Suomeen iski koronapandemia. Ihmisten kohtaamisten sijaan jouduttiin messuja ja toimituksia toteuttamaan nettilähetysten turvin. Matti Hirvilammin mieleen on jäänyt merkittävänä tapahtumana myös vuonna 2004 Thaimaassa sattunut tsunamionnettomuus.
”Meillä oli silloin hartaushetki kirkossa. Muita mieleenpainuvia tapahtumia ovat olleet monet surulliset tapaturmat ja onnettomuudet, joiden aikana olemme
olleet tukemassa läheisensä menettäneitä ihmisiä. Iloisista hetkistä mieleen on jäänyt vuosi 2003, jolloin vietimme Oulaisten kirkon 250-vuotisjuhlia suuren kirkkoremontin jälkeen. Ja viime kesänä järjestimme yhdessä onnistuneet Evankeliumijuhlat Oulaisissa”.
JOILLEKIN ihmisille eläkkeelle jääminen voi olla kauheakin paikka, muttei Matti Hirvilammille. Hän kaivaa taskustaan vaimon antaman mittanauhan pätkän, jota hän on pitänyt niin sanottuna ”aamukampanaan”.
”Olen leikannut siitä aina sentin päivässä. Nyt on enää kuusi senttiä jäljellä”, nauraa Matti Hirvilammi. Eläkepäivien varalle riittää Matti Hirvilammilla askareita varmasti riittävästi. On lapsenlapsen hoitamista, moottoripyöräilyä kesäisin tai enemmänkin moottoripyörän korjailua, hifiharrastusta sekä kotona talonmiehen hommia.
”Meillä on noin hehtaarin tontti keskellä kylää. Siellä on 200 metriä kuusiaitaa, joka pitää leikata. Omien vanhempienikin luona pitää ehtiä käymään”, hän toteaa.
SEURAKUNTALAISET
Matti Hirvilammi haluaa hyvästellä seuraavin Raamatun sanoin: ”Elämme kirkkovuoden lopun aikaa. Meitä kehotetaan valvomaan ja tutkimaan itseämme. Olemmeko valmiita Vapahtajamme paluuseen? Olemmeko valmiita oman elämämme päättymiseen?
Jeesus on syntisten ystävä, häneen saamme turvata niin elämässä kuin kuolemassa.
Hän sanoo:
”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän”. (Ilm.2:10) Hän sanoo myös: ”Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi”. (Ilm. 3:11)
Matti Hirvilammi ehti johtaa Oulaisten seurakuntaa 20 vuotta.
Ke 27.11. klo 16.00 alkaen Myyjäisten kuorintatalkoot
To 28.11. klo 18.00 Raamattupiiri, 1. Moos. 18
To 28.11. klo 18.30 Kaarikuoron ja Jippii-kuoron yhteisharjoitus Kaaritemppelillä
Pe 29.11. klo 19.00 TeeTupa
La 30.11. klo 10.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä TeeTuvalla ***HUOM. Paikka ***
Perinteiset Kaaritemppelin
Joulumyyjäiset
La 30.11. klo 10–12
Tarjolla mm. perinteiset porkkana- ja lanttulaatikot, leivonnaisia, arpajaisia ja käsityöläisiä omien tuotteiden kanssa. TERVETULOA!
Su 1.12. klo 10.00 Rukoushetki
Su 1.12. klo 11.00 Ehtoolliskokous, Juha Kaukonen, Harri J. Nurmi ja Kaarikuoro sekä Hoosianna
Ma 2.12. klo 11.00 Aamurukoushetki
Kaaritemppelillä
Ti 3.12. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Pekka Nikula
To 5.12. klo 18.00 Raamattupiiri, 1. Moos. 19
To 5.12. klo 19.00 Kuoroharjoitukset
Kaaritemppelillä
La 7.12. klo 10.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä
Su 8.12. klo 11.00 Päiväkokous, Pekka Nikula ja Somerot
Ma 9.12. klo 11.00 Aamurukoushetki
Kaaritemppelillä
Rakas puolisoni, äitimme, mummumme ja isomummumme
Marja Terttu Esteri
AITTO-OJA
o.s. Jylhä
s. 6.12.1937 Oulainen k. 12.11.2024 Oulainen
Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha hiljainen. Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. On hiljaisuus ja suru sanaton mut’ tiedämme, sun hyvä olla on.
Rakkaudella kaivaten
Niilo
Hannu, Arja ja lapset perheineen
Tuula, Matti ja lapset perheineen
Heikki, Tuija ja lapset
Tarja ja lapset
Muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Oulaisten kirkossa la 7.12.2024 klo 10.00. Muistotilaisuus äidin toiveen mukaisesti lähiomaisille.
Rakkaamme
Kauno Johannes VIITALA
s. 17.10.1937 Nivala k. 3.11.2024 Oulainen
Rakkaamme
Joonas Valtteri KIILAKOSKI
s. 15.9.1991 k. 9.11.2024
Rakkaudella kaivaten
Aamuyöllä vuotees mä sun kättäs hapuilen Hetken henki kulkee, kunnes muistan totuuden. Luoja miksi meille, meille kävi näin
Liian aikaisin sä lähdit mun viereltäin
Peruskallioni on poissa.
Janica
Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, niin äkisti lähdit sä luotamme pois. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on, vain kaipaus suuri ja sammumaton.
äiti ja isä
Tule luoksemme unissa illoin, kun ikävä meillä on.
Pidä kädestä meitä silloin, kun kaipuu on lohduton.
Jussi Iida
Nyt olet poissa keskeltämme, mutta et koskaan sydämistämme.
Juha, Pirkko, Markus ja Mikael muut sukulaiset ja ystävät
Lotta-svärd -merkki
Ti 10.12. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Harri J. Nurmi
Sotainvalidi -merkki Sotaveteraani -merkki
To 12.12. klo 18.00 Raamattupiiri, 1. Moos. 20
To 12.12. klo 19.00 Kuoroharjoitukset
Kaaritemppelillä
Pe 13.12. klo 18.00 Kaarikuoron ja Jippii-kuoron harjoitukset Kaaritemppelillä
Pe 13.12. klo 19.00 TeeTuvan Pikkujoulut, Joulupuuro ja ym. mukavaa
La 14.12. klo 10.00 Ruokakassien jako
Kaaritemppelillä ja joulupuuro
Su 15.12. klo 16.00 Seurakunnan joulujuhla (musiikkia ja ym…) ja lopuksi perinteiset torttu-kahvit
Ma 16.12. klo 11.00 Aamurukoushetki
Kaaritemppelillä
Ti 17.12. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Harri J. Nurmi
To 19.12. klo 18.00 Raamattupiiri, 1. Moos. 21
La 21.12. klo 10.00 Ruokakassien jako Kaaritemppelillä
TULEVIA TAPAHTUMIA:
Ke 25.12. klo 08.00 Jouluaamun hartaus, Esa Pikkumäki Ti 31.12. klo 21.00 alkaen Perinteinen Uudenvuoden vastaanotto Kaaritemppelillä
Su 12.1. klo 11.00 Sami Puurula
Su 9.2. klo 11.00 Pekka Saarinen
La 12.4.- su 13.4. Rami Rahnasto
Su 11.5. klo 11.00 Lavrenchukin musiikkiperheen äitienpäiväkonsertti
Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiimme! Kaaritemppeli, Kaarikatu 7 Pastori Harri J. Nurmi – 040 154 5170 www.oulaistenhelluntaisrk.fi
*** Efe. 4:13–14 ***
Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee, ei metsässä enää kulkijaa. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden.
Rakkaudella kaivaten
Anna-Liisa
Keijo ja Kaisa
Veli-Matti ja Katri lapsenlapset, sukulaiset ja ystävät
Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos Taukokankaan henkilökunnalle Kaunon hoidosta ja kiitos kaikille muistaneille.
Rakkaamme
Riitta Kyllikki KOROLA
s. 2.9.1930 Noormarkku k. 10.11.2024 Nivala
Rakkaudella kaivaten
Tiina
Sukulaiset
Ystävät
Kun kerran viimeisen suljen nämä silmät unista maan, yhä ylemmäs silloinko kuljen Yhä kauemmas nähdäkö saan. (Yrjö Jylhä)
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta.
HAUTAKIVET
• Hautamuistomerkit
• Lisänimien kaiverrukset
• Vanhojen muistomerkkien entisöinti
Palvelen Oulaisissa ja naapurikunnissa, myös Raahe, Pattijoki, Saloinen, Ruukki, Siikajoki, Pyhäjoki Aluemyyntiedustaja Mika Kallio Oulainen puh. 040 846 5845 kiviyka@gmail.com www.ylivieskankivihiomo.fi
Hautakivien oikaisut ja pesut paikan päällä puh. 040 846 5845
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rakkaamme siunataan 30.11.2024 klo 13:00 Suvannon kappelissa, jonka jälkeen muistotilaisuus Suvannolla. Olette lämpimästi tervetulleita saattamaan Joonaksen viimeiselle matkalle. Yhteisadressi avattu Hiitolan kukkakauppaan.
Työntekijämme
Joonas Valtteri KIILAKOSKI
s. 15.9.1991 k. 9.11.2024
On vain hiljaisuus ja sanaton suru. Joka hetkeä menneestä kiittäen me muistamme sinua kaivaten
Tapojärveläiset
Voit jättää kuolinilmoituksen nettisivujemme kautta: seutumajakka.fi/ilmoita/kuolinilmoitukset
KIRJOITA TAI LÄHETÄ KUVA:
MIELIPIDE
Päätoimittajalta
Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi
Lampinsaaressa uskalletaan yrittää
NYT on saatu Vihantiinkin täyden palvelun lounasravintola, kun Kaivoskylän Herkku aukaisi ovensa Lampinsaaressa tässä kuussa. Ravintola sijaitsee entisen koulun ja nykyisen Gunnarin kartanon alakerrassa. Yrittäjänä toimii oulaistelainen Tiina Ruokamo, joka on monelle oulaistelaiselle tuttu Herkkugrillistään sekä kesällä Kurjenrannassa pitämästään kesäkahvilasta.
On hieno asia, että kaivoshistoriaa täynnä olevassa Lampinsaaren kylässä pa-
Viikon kuva
nostetaan kylän elinvoiman pitämiseen. Gunnarin kartanon toiminnanjohtaja Emma Erkkilä kertoo, että Gunnarin kartanosta on tarkoitus rakentaa tulevaisuudessa koko ajan auki oleva kokous- ja majoitustila, jossa maittavan ruuan lisäksi on tarjolla aimo annos paikallista kulttuuriosaamista. Tämä on todella rohkea visio. Mutta se ei pelaa joka pelkää. Samanlaista toimintaa soisi näkevän myös muilla alueen kylillä. Erkkilän mukaan on tär-
keää, että entisen kaivoskylän historiatietoa pystytään tallentamaan jälkipolville mahdollisimman paljon. Nähtäväksi jää, saadaanko Lampinsaareen jatkossa muitakin uusia yrittäjiä kuin Kaivoskylän Herkku. Ehkäpä entisen kaivoksen voisi jollakin tavalla vielä herättää eloon esimerkiksi turistikohteen muodossa.
Nainen kärsi kovia vatsanväänteitä ja meni sitten tapaamaan tohtoria.
”Älkää olko huolissanne. Teillä on aivan tavallisia ilmavaivoja”, sanoi tohtori ja antoi naiselle lääkettä ja lähetti tämän kotiin.
Kului kolme, neljä kuukautta ja nainen tapasi samaisen lääkärin sattumalta kadulla. Nainen esitteli tohtorille pienokaisensa.
”Tässä tämä pieru nyt sitten on ja oikein pitsimyssy päässä!”
Lähetä korkeintaan 2500 merkkiä pitkä mielipidekirjoitus osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi.
Voit myös lähettää kirjoituksen postissa osoitteeseen
Rautatienkatu 5 L1 86300 Oulainen. Liitä aina mukaan myös yhteystietosi.
Kolumni
Isän Ikävä
LOKAKUUN loppupuolella heräsin taas siihen, että isän hauta on laittamatta: kesäkukat pitäisi siivota pois ja tilalle laittaa kanervaa ja havuja, jotta hauta näyttäisi hoidetulta ja sinne kehtaisi viedä kynttilöitä marraskuulla. Niinpä ajelin nuorimman tyttäreni kanssa paikallisen rautakaupan kautta (kanervat peräkontissa) Pyhänkosken hautuumalle.
Matkalla tyttäreni kysyi, miksi ”pitää” käydä ihmisen haudalla, jota ei ole koskaan tavannut? Siinäpä sitten pyörittelin ajatusta ja vastasin että kun jo edesmenneitä ihmisiä muistellaan, he ovat edelleen täällä meidän luonamme. Jos kukaan ei muista ja ihminen unohtuu, häntä ei enää ole. Toinen syy on tietenkin perinne; se nyt vaan kuuluu asiaan, että haudoilla käydään.
Oman isäni kuolemasta on kulunut jo yli 20 vuotta. Isän kuolema ei ollut yllätys, sillä hänellä oli vakava päihdeongelma ja ennenaikainen elämän päättyminen kuuluu siihen tautiin. Päihdeongelma varjosti perhettämme jo lapsuudessani, mutta vasta kun isä kuoli, sain kiinni vihasta. Eniten minua suututti se, että isä ei koskaan ollut läsnä meitä lapsia varten vaan aina viina vei voiton. Sittemmin olen alkanut tuntea myös ikävää. Minulla ei juurikaan ole hyviä muistoja isästä. Näin joulun lähestyessä kuitenkin mieleen tulee hetki, jolloin isä haki kuusen metsästä. Myöhemmin, kun isä muutti muualle, se jäi minun hommakseni, kuten myös auton korjaaminen ja pyörien renkaiden paikkaus. On myös paljon asioita, joissa olisin isää tarvinnut, silloin lapsena tietenkin, mutta myös aikuisena. Kuuntelen kateellisena, kun
Marika Kamps
isä auttaa muutossa, korjaa autoa tai vaihtaa renkaat talveksi. Isät vievät lapsiaan huvipuistoon, elokuviin, pitsalle tai muuten vaan onkivat ja retkeilevät heidän kanssaan. Isät taluttavat tyttärensä alttarille hääpäivänä, pitävät puheita syntymäpäivillä ja itkevät onnesta lastenlapsiensa syntymää. Sitä kaikkea minä ikävöin. En varmastikaan ole ainoa, meitä isää ikävöiviä on paljon. Ja useat äidit tai sukulaismiehet yrittävät parhaansa paikatakseen tuota isän menevää koloa. Mutta isä on aina isä, olipa läsnä tai ei. Siksi haluaisinkin pyytää tähän lähestyvää jouluun yhtä asiaa: raitista joulua kaikille lapsiperheille. Isää ja äitiä, jotka voivat olla täysillä läsnä lastensa kanssa ja juhlia Vapahtajan syntymää iloisin mielin.
P.S. Jos joulun pyhien viettäminen ilman viinaa tuntuu hyvin vaikealta ajatukselta, sinulla voi olla päihderiippuvuus. Silloin kannattaa hakea apua mahdollisimman pian vaikkapa paikallisesta AA-ryhmästä. Sen ainoa pääsyvaatimus on halu lopettaa juominen.
Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi
Kuva: Tuukka Kinnunen
Tekstaripalsta
Mielipiteet
Voisiko varaosapalvelu ja pizzeria laittaa jouluvalot asiakkaiden iloksi?
Nimim. Toivomus monelta
Minun muistoni, osa 2/6
PERHEETTÖMIEN talon, tyttötalon, Impilinnan eli virallisesti B-talon saneeraus valmistui toukokuussa 1975. Yksittäiset huoneet muutettiin yksiöiksi ja osittain kaksioiksi. Taloa vuokrattiin aiemmin kalustettuna ja kalusteet päätettiin nyt myydä. Kuhina oli kova, koska huutokaupassa myytiin pelkkää Alvar Aaltoa. Btalon alakertaan valmistui elokuussa myös lasten päiväkoti. Alati lisääntyvä henkilöstö tarvitsi päivähoitopaikkoja ja niitä ei Oulaisissa ollut tarjolla kuten ei asuntojakaan. Muistutetaan vielä, että tuohon aikaan äitiysloma oli juuri jatkunut kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Itsekin lähdin töihin, kun tyttäreni oli 2 kuukautta. Helpotusta tuli ja päiväkoti ilmoitti ottavansa vastaan leluja lahjoituksena. Kaupungin kanssa tehtiin sopimus myös Asunto Oy Rohtokujan ja Mäntykomppanian rakentamisesta. 1977 ja 1980 valmistuivat lisäksi asuinrivitalot Medikomppania 1 ja 2. Näin saatiin tarjolle 92 erikokoista asuntoa työntekijöille. Aluesairaalaksi muuttuminen siis kaksinkertaisti henkilöstömäärän 169:ään. 80-luvun lopulla virkoja ja toimia oli jo kolmisensataa. Virkoja jouduttiin laittamaan uudelleen ja uudelleen haettaviksi vaikka niitä täytettiinkin kymmeniä vuodessa. Esimerkiksi vielä vuonna 1986 noin 30 sairaanhoitajan virkaa oli avoinna tai epäpätevillä täytettyinä. Vajausta lisäsi vielä uusi hoitovapaajärjes-
telmä, joka näkyi ja tuntui naisvaltaisessa työpaikassa. 1982 aloitettiin neuvottelut sairaanhoitajakoulutuksen saamisesta työvoimapulan helpottamiseksi lääninhallituksen, OYKS:n ja Oulun sairaanhoito-oppilaitoksen kanssa. Neuvottelu tuotti tulosta, kun 1983 elokuussa väliaikainen sairaanhoitajakoulutus aloitettiinkin Oulun sairaanhoito-oppilaitoksen toimesta Oulaisissa ja ensimmäiset sairaanhoitajat valmistuivatkin 1985 lopulla. Ja senhän me tiedämme, että Oulainen sai vielä Suomen viimeisen sairaanhoito-oppilaitoksen, joka aloitti 1.8.1988. Myöhemmin nimet muutettiin terveydenhuolto-oppilaitoksiksi.
Koska lääkäreidenkään virkoihin ei ollut hakijoita, palvelut päätettiin järjestää joko OYKS:n avustuksella tai konsultaationa. Kerran käytiin myös aikamoinen kirjerumba, jonka sihteerikin muistaa. 3000 kirjettä postitettiin lääkäreiden saamiseksi, yhtään hakijaa ei saatu. Kova urakka meni siis hukkaan.
Vajetta paikattiin tietysti myös sulkemalla kriittisimmiksi ajoiksi osastoja. 1985 suljettiin ensimmäistä kertaa osasto 4 kolmen kuukauden ajaksi. Myös vuodenvaihteessa ja hiihtolomien ajaksi päätettiin suluista sekä poliklinikan ajanvaraustoiminnan rajoittamisesta. Jossain vaiheessa myös synnytysosasto oli kesällä suljettuna. Myöhemmin tilannetta ei parantanut se, että vuonna 1988 joustava eläke-
ikä teki tuloaan. Yksilöllinen varhaiseläke, varhennettu varhaiseläke ja osa-aikaeläke mahdollistivat eläkkeelle jäännin jopa 55 vuoden iässä. No tästähän me tiedämme, että tämä joustavuus tuli ja meni.
Oulaisten terveyskeskus päätettiin rakentaa sairaalan yhteyteen avohoitotilojen viereen. Ensimmäiseksi tuli rakentaa fysioterapian, synnytyssaliosaston ja poliklinikan tilat. Laboratorio, röntgen, välinehuolto, apteekki, keskusvarasto ja sosiaaliset tilat sekä arkisto uudistuisivat. Osa tiloista tulisi yhteisiksi. Ajatus oli moderni ja kiinnosti myös korkeammalla tasolla.1978 Lääkintöhallituksen pääjohtaja Erkki Kivalo ja sairaalaosaston osastopäällikkö Raimo Vasama piirihallituksen puheenjohtaja Matti Ruokolan kanssa tulivat tutustumaan sairaalan ja terveyskeskuksen rakennussuunnitelmiin.
Työmaa aloitettiin tukkisavotalla, kun sairaalan takana olevaa männikköä kaadettiin. (Osa niistä päätyi myöhemmin Haikopirtin lattialankuiksi.) Henkilökunta sai tulla seuraamaan aloitusta. Rakentaminen niveltyi sairaalan olemassa oleviin tiloihin ja ajateltiin hyvin optimistisesti rakentamisesta koituvan pientä häiriötä, mikä jälkikäteen osoittautui tosi positiiviseksi ajatteluksi. Jossain vaiheessa pyydettiin jo urhoollisuutta remonttien keskellä työskentelevältä henkilökunnalta.
1979 lopulla rakennus-
Karaokekerho aavistaa joulun
SeutuMajakka
Oulainen
OULAISTEN Karaokekerhon jo perinteeksi käynyt joulukonsertti pidetään Sa-
takielisalissa sunnuntaina joulukuun ensimmäisenä päivänä kello 13. Mukana laulamassa on tuttuja karaokekerholaisia, mutta myös uusia ääniä on saatu mu-
kaan. “Joulun aavistus” -konsertti tuo yleisön kuultavaksi vanhoja tuttuja ja aivan uusia joululauluja sekä karaoke- että instrumenttisäestyksellä.
miehet siirtyivät ala-aulaan ja potilastoimisto ja kanttiini siirtyivät toiseen paikkaa. Samassa yhteydessä sairaalassa pitkään toiminut Ritva Matinlaurin luotsaama postitoimisto lopetettiin. Harjannostajaiset perinteisin menoin vietettiin 23.11.1979 uuden poliklinikan ala-aulassa. 100 henkilöä sai hernekeittoa syödäkseen ja TV1 maakuntakatsauksessaan raportoi rakennushanketta.
1980 loppupuolella koitti se päivä, että terveyskeskuksen uudet tilat valmistuivat sairaalan kylkeen ja terveyskeskus toimintoineen muutti taloon. Tällöin yhdistyivät myös ateriapalvelut, laboratorio- ja röntgentoiminnot ja yhteinen puhelinvaihde.
Joulukuun numerossa todettiinkin raskaan toimintavuoden olevan lopuillaan, koska työskentelemään oli jouduttu poikkeuksellisissa olosuhteissa. ”Aika ei pysähdy, se juoksee kilvan meidän kiireittemme keskellä. Joulu tulee ajallaan, vaikka sairaalan saaminen joulukuntoon onkin ollut kiireen leimaama”
Työvuorossa olevalle henkilökunnalle tarjottiin jouluateria ja ala-aulassa lauloi Oulaisten Nuorisokuoro ja toi joulutervehdyksen jouluevankeliumin muodossa. Tämä oli jo perinne ja tämä perinne jatkui vielä pitkään.
Arja Maija Stenroth Kirjoittaja muistelee työskentelyään Oulaskankaan aluesairaalan hallinnossa vuosina 1972-1988
Tekstiviestipalsta:
Lähetä tekstiviestisi numeroon 0440 470 125. Viestin alkuun tekstiviestipalsta ja loppuun nimi tai nimimerkki.
Voit lähettää viestejä myös Whatsappin kautta.
Nuorten nurkka
Opiskelua ja työharjoittelua
OPISKELIJAELÄMÄ on elämänvaihe, josta maalataan usein kaksijakoinen kuva. Toisille se on vapauden, uusien kokemusten ja itsensä etsimisen aikaa, kun taas toisille se näyttäytyy taloudellisen niukkuuden ja jatkuvan suorittamisen paineena. Totuus lienee jossain näiden välissä. Moni opiskelija tasapainoilee töiden, opintojen ja vapaa-ajan välillä. Luentojen, ryhmätöiden ja tenttien lisäksi päivät täyttyvät osaaikatyöstä, joka tuo paitsi kaivattuja lisätuloja myös väsymystä. Pahimmillaan kiireisen arjen pyörteissä opiskelijalle jää vain vähän aikaa pysähtyä miettimään: mitä minä oikeasti haluan elämältäni?
Samalla harjoittelujakso tuo mukanaan realismin, joka voi olla yllättävää. Työelämä ei aina ole unelmien täyttymys, vaan siihen kuuluu rutiineja, kiirettä ja joskus tylsiltä tuntuvia työtehtäviä. Kuitenkin juuri pienet onnistumiset muistuttavat, miksi alun perin valitsi kyseisen alan.
Konserttiin voi varata lippuja Merjalta (0440402937) tai Veikolta (0505316567). Pääsylippuun sisältyy jouluinen kahvitarjoilu.
Ja sitten tulee harjoittelu tuo opintojen kiistaton käännekohta, jossa teoria kohtaa käytännön. Harjoittelu on monelle opiskelijalle kuin kurkistus tulevaisuuteen, sillä opiskelijalla on mahdollisuus nähdä, millaista työelämässä todella on. Harjoittelijana oleminen on opettavainen kokemus, mutta se vaatii myös paljon. On omaksuttava uutta tietoa nopeasti, uskallettava kysyä ja samalla löydettävä oma paikkansa työyhteisössä, jossa kaikki tuntuvat tietävän enemmän ja olevan askeleen edellä. Harjoittelun aikana oivaltaa, kuinka paljon opiskelut ovat antaneet ja samalla sen, kuinka vähän vielä tietää. Koulussa hankittu teoriapohja luo tarvittavat raamit, mutta käytännön työ opettaa, että pelkässä koulussa opittu ei riitä. On oltava rohkea, utelias ja valmis epäonnistumaan. Juuri virheistä oppiminen on usein harjoittelun parasta antia.
Opiskelijan ja harjoittelijan yhdistävä tekijä on jatkuva kasvu. Molemmissa rooleissa vaaditaan joustavuutta ja kykyä mukautua uusiin tilanteisiin. Ehkä tärkein oppi onkin se, ettei tarvitse olla valmis heti vaan riittää, että on halukas oppimaan ja kehittymään. Opiskeluaika on lyhyt, mutta sen vaikutus elämään on pitkäkestoinen. Se, miten suhtaudut harjoitteluun ja opiskeluun, määrittää osaltaan myös sen, miten astut työelämään. Kun opiskelija hyväksyy, ettei täydellistä suoritusta ole olemassa ja antaa itselleen luvan oppia rauhassa, hän on jo matkalla menestykseen. Harjoittelijana opittu asenne, kärsivällisyys, rohkeus ja kyky mukautua on avain tulevaan. Lopulta tärkeintä ei ole se, kuinka täydellisesti selviät tentistä tai harjoittelusta, vaan se, kuinka paljon kasvoit matkan aikana.
Eemil Rajaniemi
1. Joko olet ostanut joululahjoja?
2. Paljonko käytät yleensä rahaa joululahjoihin?
Teksti ja kuvat: Eemil Rajaniemi
3. Mistä yleensä ostat joululahjat?
4. Seuraatko Black Friday-tarjouksia?
3. Halpa-Hallista, Kärkkäiseltä tai Tokmannilta. 4. En.
1. En, mutta kinkkua olen ostanut ja syönytkin jo.
S-marketista tai Halpahallista.
paikkaa.
3. Oulaisten kaupoista. 4.
Pikkujoulukausi on alkanut vauhdilla
Saana Vuoti Ylivieska
RAVINTOLOISSA eletään vuoden kiireisintä aikaa. Pikkujoulukausi on alkanut hyvin, ja alueen ravintoloissa kestitään työporukoita, perheitä ja muita hyvän ruoan ystäviä. Ylivieskan Pikkuveli ja Kalajoen Pihvitupa täyttyvät viikonloppujen lisäksi myös arki-iltoina ja lounasaikaan.
”Meillä pikkujoulukausi alkaa jo isänpäivästä. Varauksia tulee ympäri vuoden, mutta ne lisääntyvät elokuun aikana. Tämän vuoden lämmin syksy vaikutti hieman siihen, että pikkujouluvarauksiin havahduttiin myöhemmin”, Pikkuveljen yrittäjä Jari Ruonakoski kertoo.
Kalajoella toimiva Pihvitupa kestitsee joulun alla ennen kaikkea ryhmiä ja esimerkiksi tykypäiviä viettäviä yrityksiä. Pihvituvalle pikkujoulukausi tarkoittaa erityistä tunnelmaa ravintolassa kynttilöiden, herkullisten joulumenujen ja rennon yhdessäolon parissa.
”Tämä pikkujoulukausi on hyvässä vauhdissa ja alkoi jo marraskuun alussa. Pikkujoulun viettäjiä on aina pienistä seurueista yli 40 henkilön seurueisiin”, kertoo Johanna Laakso Pihvituvalta.
Pikkuveljen pikkujouluista haetaan hyvää ruokaa ja tunnelmaa. Ruokailut ja catering-puoli tarjoavat erilaisia ruokavaihtoehtoja, mutta perinteinen jouluruoka säilyttää paikkansa vuodesta toiseen. Pikkuveli paistaa joulukinkun edelleen itse ja asiakkaat arvostavat sitä.
VAIKKA Pikkuveljen tiloissa voi järjestää erilaista ohjelmaa, yleensä pikkujouluporukka tulee Pikkuveljeen ruokailuja varten, ja muu ohjelma järjestetään muualla. Pikkuveljen kaksi toimipistettä tarjoavat lounasta ja illalliskattauksia, mutta lisäksi pihaan on avattu upouusi kotakahvila.
”Pikkujoulukausi näyttää hyvältä. Kasvua näyttää olevan viime vuoteen verrattuna hyvin ja muutenkin pikkujouluvaraukset palautuivat nopeasti entiselle tasolleen. Pikkujoulut ovat rauhoittuneet vuosien takaisesta, mutta ruokatoiveet ovat samoja tuttuja”, Ruonakoski kertoo.
Ylivieskalaisessa Pikkuveli-ravintolassa pikkujoulukausi alkaa jo isänpäivästä, kertoo yrittäjä Jari Ruonakoski. Arkistokuva: Kaisa Hietala
Pihvitupa elää vuoden kiireisintä aikaa. Ravintola on auki tiistaista lauantaihin, ja vaikka viikonloput ovat kaikista suosituimpia, täyttyy ravintola myös arkisin. Vaikka ravintolaan pääsee ilman pöytävaraustakin, kannattaa pöytä varata, jos haluaa varmasti syömään tiettyyn aikaan.
”Tänä vuonna odotamme vähintään yhtä vilkasta kautta kuin viime vuonna. Ehkä jopa vilkkaampaa,” vahvistaa Laakso.
PIHVITUVALLA saa joulun aikaan ryhmämenun jouluisella tunnelmalla ja modernilla twistillä. Menuvaihto-
ehdoissa hyödynnetään kauden raaka-aineita ja perinteisiä joulumakuja modernilla tavalla. Ryhmämenut ovat mukautettavissa ja joustavuus ja mukautuvuus ovat pikkujouluasiakkaille tärkeitä. Itsenäisyyspäivänä ravintola tarjoilee itsenäisyyspäivän menun ja ovet aukeavat tavallista aikaisemmin. Pikkuveljellä on nettivarausjärjestelmä, josta voi varata ajan Lintutien joululounaalle. Se näyttää reaaliaikaisen tiedon varaustilanteesta. Koko joulukauden ajan saa kuitenkin myös tavallisen lounaan Valtakadun toimipisteessä. Pihvitu-
valta pöydän voi varata esimerkiksi puhelimitse. Molemmat ravintolat toivottavatkin alueen asukkaat ja vierailijat tervetulleeksi vielä näin joulun alla.
”Tänä vuonna odotamme vähintään yhtä vilkasta kautta kuin viime vuonna. Ehkä jopa vilkkaampaa.
Lassi Luttinen
2. 500-1000 euroa.
3.
4. En.
Aulikki Yppärilä
1. En paljoa.
100-200 euroa.
Seuraan.
Mauno Mikkola
1. En.
2. Noin 500 euroa.
3. Ei määritettyä
4. En.
Tuula Arvola
1. En.
2. Alle 200 euroa.
Kolmivuotiaana painin aloittanut Joona Vuoti seurasi alun perin sisaruksiaan painimatolle. Arkistokuva
Joona Vuoti urheilijayrittäjäksi tiellä kohti olympiakarsintoja
Kynttiläkirkkoon!
PERINTEINEN ensimmäisen adventtisunnuntain tapahtuma, Kynttiläkirkko, järjestetään Oulaisten kirkossa 1.12. kello 17.30. Kirkkopolkua valaisemaan voi tulla laittamaan kynttilän kello 17 alkaen. Kynttiläkirkon alussa nähdään lapsista koostuva enkelikulkue. Kirkossa lauletaan tuttuja virsiä ja lauluja, Hoosiannaa unohtamatta. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä MLL:n Oulaisten yhdistyksen kanssa. Kolehti kerätään yhdistyksen työn tukemiseksi. Lämpimästi tervetuloa!
keräys käynnissä
SeutuMajakka Oulainen
OULAISTEN Lions Clubin 15. vuotuinen Joulukeräys kodinhoidon asiakkaille on käynnissä.
Lions Clubin keräämät lahjoituksen hoitavat perille Kotihoito ja perhetyö. Kodinhoidon asiakaskunta Oulaisissa on laaja, ja lahjojen vastaanottajat ovat yksinäisiä ihmisiä, lapsiperheitä, pariskuntia, vanhuksia ja nuoria eli lähes kaikkia ikäryhmiä.
OULAISTELAINEN Joona Vuoti, 23, aloitti neljän vuoden olympiaprojektin tänä syksynä. Vieskan Voiman alaisuudessa toimineesta Kari Hyytiäisen painikoulusta maailmalle ponnistanut Vuoti harjoittelee ja asuu Helsingissä ja pyörittää urheiluliiketoimintaansa oman uuden yrityksen, Team Vuoti Oy:n kautta. Tavoitteena siintää Los Angeles 2028 ja olympiaedustus vapaapainissa.
”Olympiaedustuspaikan nappaaminen vaatii paljon harjoittelua, oheistreeniä ja painoluokan vaihdosta olympialuokkaan. Lisäksi taustalla tapahtuu paljon muita asioita, kuten rahoituksen varmistamista”, Vuoti kertoo.
KOLMIVUOTIAANA painin
aloittanut Vuoti seurasi alun perin sisaruksiaan pai-
nimatolle. Harrastus oli mieluisa ja kehitys kulki ensin Ylivieskan salille kilparyhmään siirtymisestä Kuortaneen urheilulukion käymiseen ja Helsingin Urhea-akademiaan liittymiseen.
”Vieskan Voiman edustaminen on ollut luonnollista, sillä kotiseura on tärkeä ponnistuslauta ja seuran tuki on kantanut läpi hyvien ja huonojen vuosien”, Vuoti kertoo.
VUOTIN suurimpiin saavutuksiin painin saralla kuuluvat U23-MM 9. paikka, miesten SM-kulta ja muut muiden ikäluokkien arvokisamitalit. Lisäksi saavutuksia on tullut niin sanotuista UWW-kilpailuista eli kansainvälisistä kilpailuista, joista plakkarissa on muun muassa pronssisijoja. Pettymyksiäkin on tullut ja niitä ovat ennen kaikkea väliin jääneet kilpailut ja harjoituskaudet, joita loukkaantu-
miset ovat aiheuttaneet.
Vapaapainissa saa mennä jalkoihin, toisin kuin painin toisessa olympialajissa eli kreikkalaisroomalaisessa.
Vuoti päätyi vapaapainin pariin oikeastaan sattumalta, sillä Vieskan Voima on siitä harvinainen seura, että sen treeneissä harjoitellaan nimenomaan vapaapainia.
Suomessa kreikkalaisroomalainen paini on yleisempi laji, mutta maailmalla ja etenkin entisessä Neuvostoliitossa, Turkissa, Yhdysvalloissa ja Iranissa vapaa on ollut perinteisesti vahvempi. Harjoitusleirit vievätkin paljon ulkomaille.
Nykyään Vuoti opiskelee, harjoittelee ja tekee töitä Helsingissä. Päivittäisestä valmennuksesta vastaa Niko Kettunen, ja fysiikkaharjoittelua ohjaa Levi Earl.
”Urheilu-ura on vaatinut valintojen tekemistä, mutta verkostoitumisen ja treenien kannalta Helsinki on tällä hetkellä Suomen paras paik-
ka olla. Urhean tilat ovat modernit ja puitteet ovat kansainväliselläkin mittarilla mitattuna kunnossa”. Seuraava suuri tavoite on olympiaedustus Los Angelesissa, mutta sitä ennen tiedossa on joka vuodelle arvokilpailuja. Seuraavat tärkeät kilpailut ovat miesten Euroopan mestaruuskilpailut 2025, jotka käydään keväällä Slovakissa. Tavoitteena on EM-edustus ja arvokisamitali. Myös muita pienempiä kilpailuja on tulossa ja niihin lähdetään antamaan näyttöjä ja hakemaan olympiapaikkaa.
SYVIMPÄÄN korona-aikaan lukiosta valmistunut ja varusmiespalveluksen käynyt Vuoti kotiutui reserviupseerina. Nyttemmin opinnot Laurean englanninkielisellä liiketalouden linjalla alkavat olla loppusuoralla ja vuorossa on urheiluuraa ja taloustiedettä yhdistävän lopputyön kirjoitta-
minen.
”Aika jakautuu koulun, treenien, kotielämän ja työkuvioiden välillä. Painissa ei liiku kovin paljoa rahaa, joten rahoitus tulee hakea muualta ja urheilijan elämään kuuluu oman henkilöbrändin kehittäminen ja erilaiset yhteistyösopimukset”, Vuoti valottaa.
VUOTI valittiin vastikään Suomen Painiveteraanikerho ry:n sihteeriksi, joten myös luottamustoimia painin saralla alkaa kertyä. Vuoti näkeekin sihteerin tehtävän mahdollisuutena yhdistää oma kokemus painijana ja järjestötyö muiden hyväksi.
Uuteen vuoteen Vuoti lähtee hyvillä mielin, sillä asiat ovat raiteillaan.
”Kisa- ja treenimatka-aikataulut, -ohjelmat ja lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmat on kirjattu ylös ja nyt lähdetään toteuttamaan”.
Lahjoituksiksi toivotaan erityisesti ruokaa, kuivamuonaa, kahvipaketteja, teetä, glögiä, pipareita tai muita keksejä, makeisia, säilykkeitä, lahjakortteja paikkakunnan kauppoihin/liikkeisiin/palveluihin, joulukukkia tai led-kynttilöitä, jotka näin joulun alla ovat toivottuja. Myös erilaiset kudotut käsityöt ovat olleet pidettyjä lahjoja.
Lapsille osoitetut lahjat kulkeutuvat kodinhoidon kautta perhetyölle, mutta nekin voi toimittaa samassa yhteydessä kuin muutkin Lions Clubin joulukeräystuotteet.
Lahjojen/ lahjoitusten toivotaan olevan avonaisesti pakattuja tai esimerkiksi valmiiksi lahjakassiin laitettuna. Jos kuitenkin haluat laittaa lahjan pakettiin, niin kirjoitathan päälle mitä se sisältää tai laita lahja kirkkaaseen sellofaaniin.
Valmiit kassit voi toimittaa ennakkoon Kultakehrä Kärkkäiselle tai Tokmannille, josta ne toimitetaan eteenpäin.
Lahjoitukset toimitetaan perille ennen joulua ja niitä kerätään 10.12. asti.
Saana Vuoti
Oulainen
Hyvä kysymys
Miksi koulutusaloja piilotellaan?
Matti Kuoppala
Oulainen
YHDEKSÄSLUOKKALAI -
SET tekevät yhteishaun harjoitteluhakuja parasta aikaa, ja hyvin moni on halunnut hakea joko tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoon tai liiketalouden perustutkintoon, mutta niitä ei ole haettavissa yhteishaussa Koulutuskeskus
Jedun toimipisteisiin. Sieltä löytyy ainoastaan jatkuvan haun mahdollisuus.
MIKSI näitä koulutusvaihtoehtoja ei ole näkyvillä, Koulutuskeskus
Jedun rehtori Tuija Huovinen?
”Kyseiset koulutusalat ovat auki Opintopolussa tällä hetkellä ja peruskoululaiset pääsevät tekemään harjoitushakuja kyseisiin kohteisiin. Opetushallitus ohjeisti koulutuksen järjestäjiä laittamaan ne hakukohteet luonnontilaan, mitkä eivät ole vielä var-
moja. Tämän vuoksi osa hakukohteista oli luonnontilassa. Koulutuksen järjestäjät voivat tehdä muutoksia helmikuun alkupuolelle saakka”.
Onko sinulla mielessäsi hyvä kysymys, johon haluat vastauksen asiantuntijalta? Kerro siitä meille osoitteessa: toimitus@seutumajakka.fi tai viestillä numeroon 0440 470 125.
Joulukuu on vuoden kiireisin myös apteekissa
Kaisa Hietala Ylivieska
JOULUA odotellessa on riittää joka puolella kiirettä. Yllättävää kyllä, mutta myös apteekissa, joulukuu on vuoden kiireisin kuukausi. Harvemmin tulee sen sijaan ajatelleeksi, että apteekki on myös joulukauppa. Apteekkari Jukka Syrjälä Ylivieskan Savarin apteekista vahvistaa, että joulukuu on ainakin heillä vuoden kiireisin kuukausi.
”Ensi vuoden alusta lääkkeiden alv-prosentti nousee kymmenestä 14 prosenttiin ja se lisää vielä entisestään joulukiirettä”, toteaa Jukka Syrjälä.
Siksipä apteekkari Syrjälä on jo varautunut tulevaan ja kaikki mahdolliset työntekijät ovat joulukuun työvuoroissa.
”Toivottavasti me pysymme terveinä”, hän huokaa.
NYKYAIKAISESSA apteekissa on lääkkeiden lisäksi tarjolla monenlaista muutakin, kuten terveystuotteita ja kosmetiikkaa. Apteekki on siis yhä enemmän myös joululahjamyymälä. Tulevaa
joulua varten on tarjolla jälleen keräilykampanjatuotteita alehintaan. Lisäksi apteekista löytyy esimerkiksi kosmetiikkaa, joka on valmiiksi lahjapakkauksissa.
Apteekkari Jukka Syrjälä hengähtää koulukiireiden jälkeen. Hän viettää joulua perinteisesti kotona oman perheen kesken.
”Joulupäivänä Prisma on kiinni, ainoan päivän vuodesta, joten se on ainoa varma vapaapäivä koko vuonna myös minulle. Tapanina menen perinteisesti töihin ja se on yleensä vilkas työpäivä”, apteekkari Jukka Syrjälä kertoo.
SYRJÄLÄLLE apteekki tuli tutuksi jo alle kouluikäisenä, kun hänen äitinsä työskenteli Taivalkosken apteekissa proviisorina.
”Päivähoitopaikkani oli vain muutaman sadan metrin päässä apteekista”.
Peruskoulua apteekkari Syrjälä on käynyt Taivalkoskella ja Alavieskassa, lukion Kalajoella, yliopistoa Helsingissä (farmasia) ja kauppakorkeakoulua Jyväskylässä (eMBA).
”Proviisorin opiskeluissa
keskityin doping-analytiikkaan, lisäksi minulla on kirjallista tuotantoa anabolisista steroideista Lääkkeet ja lisäravinteet-kirjassa. Pakuria olen tutkinut epävirallisesti lähinnä kirjallisuuden perusteella, alavieskalaisen yrittäjän Tapani Käännän, tieteellisenä konsulttina”, Syrjälä kertoo.
YLIVIESKAN apteekissa apteekkari Syrjälä on työskennellyt enemmän ja vähemmän päätoimisesti vuosina1991-2014. Apteekkariksi Jukka Syrjälä valittiin Siikajoelle vuonna 2014.
”Siikajoella vierähti vuoteen 2019”.
Savarin apteekin Syrjälä perusti ja aloitti Ylivieskassa apteekkarina 2.5. 2019.
”Savarin apteekkilupa tuli auki vuonna 2018 ja apteekkihan oli perustettava aivan uudesta. Ensin piti varmistaa KPO:lta Prisman tilanne eli saanko hyvän toimitilan. Kun se varmistui, niin päätös oli helppo. Alueen päivittäiskaupan keskus on paras paikka aloittaa uusi apteekki, kun asiakasvirtaa riittää”, tietää apteekkari Jukka Syrjälä.
Majakanvartija
Minun jouluni alkaa kaupasta
JO muutaman päivän olen itse tykönäni haaveillut joulusta. Olen miettinyt alkaisiko jouluinnostus, jos leipoisin Haapakosken Maijalta saamani reseptin mukaisia
Tertin kartanon piparkakkuja vai tekisinkö jotain paperilamppuja led -valoilla jouluksi.
Mikään ei oikein innosta.
Sitten Sisustus Visiointi kutsui kranssintekokurssille. Tarkoitus oli vaipua joulun tunnelmaan jouluisen tarjoilun ja luonnonmateriaaleista tehtyjen kranssien parissa. Innostuin suunnattomasti, mutta mahdollisuus tyssäsi siihen, että pyörätuolissa ei kurssille päässyt kapuamaan.
Edelleen on runsaasti hienoja paikkoja, joihin ei ole pyörätuolilla menemistä.
Naapurini, Irma Hannula, on kirjoittanut muuten uuden kirjan Taskumummo.
Se on Irman 14 kirja ja kertoo, kuinka majavat rakensivat 32 metriä pitkän padon ja sen seurauksena syntyi hirmuinen järvi. Melkein koko Kainuu oli jäädä veden alle tai ei nyt ihan. Ja löytyipä sitten mummo, joka pelasti koko seudun. Ihanaa
luettavaa juuri jouluksi.
SITTEN päätimme ystävättärien kanssa viettää Kaisan nimipäivää yhdessä syöden. Valittiin LocosCocos Ylivieskassa. Sinne pääsee helposti pyörätuolissa, ja siellä on hyvä ruoka. Se sijaitsee Kärkkäisellä ja käyntiin voi yhdistää muutakin. Pääsin siis vihdoin katsomaan Kärkkäisen joulua, kuten niin monina muinakin vuosina. Siellä ei ollut pyörätuoli esteenä, vaan joulun tarjontaa sai nauttia laidasta laitaa ja äärestä toiseen. Kun nyt ensimmäistä kertaa tutkailin kaupan joulua läheltä maanrajaa, niin jotain saattoi jäädä huomaamatta. Aivan ylitsepalavaa innostusta kaupantekoon ei vielä syntynyt, mutta palvelu, se oli ruhtinaallista! Vaikka suurin osa myyjistä oli viikonloppuvapaalla, niin aina löytyi asiantunteva myyjä palvelemaan. Jopa kaupan kassakin riensi antamaan minulle korkealla olevia joululehtiä, vaikka olikin jo ilmiselvästi kirjan-
Kaisa Hietala
nut kassan ulos ja oli lähdössä kotiin.
NUORI kauppias esitteli minulle asiantuntemuksella erilaisia peilejä ja haki pönttökaramellejä, vaikka ne olivat ilmiselvästi vielä matkalla joulukauppaan. Puolisoni toi juuri niitä makeisia aina Norjasta, mutta kun hän jäi Suomeen, niin Kärkkäinen on hoitanut ko. karkkien tuonnin viimeiset parikymmentä vuotta.
Kun vielä piipahdin parissa muussakin paikallismyymälässä, niin Prisman hopeakassi oli aika täysi. Tunsin suurta iloa, kun sain Halpa-Hallista hankittua vielä Pietarsaaren suklaata, ja silloin, juuri silloin hoksasin, että minun jouluni alkaa aina kaupasta! Niin se on tehnyt aina ennenkin.
Severinkangas ja Keisala mittelevät kaupunginjohtajan tehtävästä
SeutuMajakka Oulainen
KAUPUNGINHALLITUS
2 95
6 90
5 90
päätti pyytää kaupunginjohtajan virkaan haastatelluilta Päivi Keisaselta ja Pertti Severinkankaalta vastaukset ennakkotehtävään, jotka esitellään valtuustolle maanantaina 2.12. Teamsin välityksellä. Ennakkotehtävän aiheena on ”Miten viet Oulaisten kaupunkia eteenpäin seuraavan viiden vuoden aikana?”. Kaupunginhallitus päätti valita teknisen johtajan virkaan Ossi Laakson. Varalle ei valita ketään. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Virkaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävässä aloittamista.
1.1.2025 alkaen neljäksi vuodeksi.
Kaupunginhallitus nimesi Taukokangas-säätiön hallitukseen jäseniksi Jari Männikön, Kai Pajalan, Jarkko Raatikaisen ja Veli Tirilän
Kaupunginhallitus päätti valita Veteraanisukupolven perinnetoimikuntaan jäseniksi toimikunnan esityksen mukaisesti Tuula Aitto-ojan, Esa Hellmanin, Kaija Sepposen, Merja Kukkuran, Jaakko Utusen ja Sanna-Leena Lavantin toimikaudelle 1.1.202531.12.2028. Sihteerinä toimii Inga Petäjäsoja. Toimikunta nimeää keskuudestaan puheenjohtajan.
TARJOAMME MONIPUOLISET SÄHKÖALAN TYÖT AMMATTITAIDOLLA
• sähkösuunnittelu
• ATK-kaapeloinnit
• sähköasennukset
• antenniasennukset
• murto- ja palohälytyslaitteet
• aurinkovoimala-asennukset
Mitsubishi Electric ilmalämpöpumput
LN-mallisarja
KYSY TARJOUS! Lämmittää vielä -35 asteessa!
90-vuotiasta Pyhä-Kalaa juhlittiin
Matti Kuoppala Ylivieska
METSÄNHOITOYHDISTYS
Pyhä-Kala juhlisti 90-vuotista taivaltaan juhlaseminaarin merkeissä Ylivieskan Akustiikassa 5.11. Illan pääesiintyjänä kuultiin tulevaisuustutkijaa, yritysvalmentajaa ja Prime Frontier Oy:n ja Future Works Oy:n toimitusjohtajaa Ilkka Halavaa. Hänen esitelmänsä aiheena oli Suomi, metsä ja tulevaisuudennäkymät. MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola toi puolestaan terveisiä metsänomistajille valtakunnan ja EU:n tasolta ennen ansiomerkkien jakoa.
TOSI EDULLISTA MUSTAA, RUSKEAA JA PUNAISTA PÄTKÄPELTIÄ 2,5M 3M, 3,5M JA 4M
EDULLINEN ERÄ 12 MM HAVUKILOA
12x1200x2400 ja 12x1210x2400, pitkät sivut pontissa.
Esim: Lattiat, seinät, muotit, hyllyt, laatikot ym.
ERÄ FILMISOIROJA JA PALOJA
esim. 31x368x3340
Esim. muotit, hyllyt, palkit ym.ym.
EDULLINEN ERÄ 2-LAADUN FILMIPALOJA 15X750X1500 ja 12X600X2500
Esim. seinät muotit hyllyt laatikot ym
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton metsävaltuuskunta myönsi Mhy Pyhä-Kalan esityksestä tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta metsänomistajajärjestön päämäärien hyväksi metsävaltuuskunnan ansiomerkin seuraaville henkilöille: Jarmo Koistila, Jarmo Valtonen, Olli-Pekka Jokinen, Jari Jokinen, Petri Peräaho, Antero Mustakangas, Sauli Tiitto, Eero Silvasti, Antti Kääntä ja Jussi Koivikko.
Juhlaseminaarissa pureuduttiin syvälle Mhy PyhäKalan 90-vuotiaaseen historiaan. Tästä aiheesta kertomassa oli Jokivarsien metsänomistajan asialla” -kirjan tehnyt toimittaja Juha Rautakoski
Historiikin tekemistä hän kuvaa kohtuullisen haastavaksi tehtäväksi.
”Metsänhoitoyhdistyksen hallitus antoi tämän
Toimittaja Juha Rautakoski teki mittavan työn koostaessa historiikkia metsänhoitoyhdistysten synnystä alueella.
Kuvat: Leena Sikkilä
urakan minulle tehtäväksi ilmeisesti siitä syystä, että olen neljän vuosikymmenen ajan ollut näköalapaikalla seuraamassa ja omalta pieneltä osaltani tekemässä metsänhoitoyhdistysten historiaa. Vuosien saatossa on karttunut paljon hiljaista muistitietoa, jota olen voinut hyödyntää tässä kirjoitustyössä”, kertoo Juha Rautakoski kirjansa sivuilla.
Nykyisen Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan alkujuuret ajoittuvat vuoteen 1934, kun Kalajokilaakson Kalajoen metsänhoitoyhdistys perustettiin alueensa ensimmäisenä 14. joulukuuta.
Kirjan mukaan vuosien 1934-2019 välisenä aikana
juhlittiin arvoisellaan tavalla
Tässä ansiomerkkien saajat: Jarmo Koistila, Jarmo Valtonen, Olli-Pekka Jokinen, Jari Jokinen, Petri Peräaho, Antero Mustakangas, Sauli Tiitto, Eero Silvasti, Antti Kääntä ja Jussi Koivikko.
alueella on toiminut peräti 16 itsenäistä metsänhoitoyhdistystä. Metsänomistajat lähtivät perustamaan omia metsänhoitoyhdistyksiä puukaupallisten tarpeiden näkökulmasta. Vahvoilla metsäyhtiöillä oli ylivoimainen valta-asema niin puun hinnan, punkorjuun kuin puiden mittauksenkin osalta. Metsänomistajat kokivat olevansa alakynnessä ja riistettyjä. Vastavoimaksi tarvittiin oma metsänhoitoyhdistys. Juha
Rautakoski kirjoittaa kirjassaan, että valtiovallan, Tapion ja lautakuntalaitosten huolena olivat enemmänkin metsien hävityshakkuut ja täysin lapsenkengissä oleva metsänhoito. Niinpä metsänhoitoyhdistystoiminnalla oli tässä toimintaympäristössä vahva tilaus.
METSÄNHOITOYHDISTYKSET kehittyivät pienistä piirimetsälautakunnan jatkeista suureksi täyden
palvelun metsätaloksi, metsänomistajan etujen ja oikeuksien puolustajaksi. Juha Rautakosken mukaan tämä on samalla menestystarina, jossa näiden jokilaaksojen vähäpuustoisista ja veden vaivaamista metsistä nousi muutamassa vuosikymmenessä kasvavien metsien ja vahvan puuntuotannon alue. Ja tässä muutoksessa metsänhoitoyhdistyksillä on ollut aivan keskeinen rooli.
Metsänhoitoyhdistykset
Kalajokilaakso ja Pyhäjokilaakso yhdistyivät kevättalvella 2015. Uuden nimen Mhy Pyhä-Kalan syntyminen ei kuitenkaan ollut läpihuutojuttu. Se hyväksyttiin nykymuotoon vasta äänestyksen jälkeen.
Mhy Pyhä-Kala kipusi fuusion jälkeen maan kymmenen suurimman metsänhoitoyhdistyksen joukkoon. Pääkonttorin paikka säilyi Ylivieskassa. PyhäKalan johtajana toimii nykyään Maunu Kilpivaara.
Klo 10 Jumalanpalvelukset Raahen, Saloisten, Pattijoen ja Vihannin kirkoissa. Heti jumalanpalvelusten jälkeen Veteraani- ja kansalaisjärjestöjen, sekä Raahen kaupungin ja Raahen seurakunnan järjestämät kunnianosoitukset sankarihaudoilla ja vapaussodassa kaatuneiden muistomerkeillä.
Klo 10.30 Kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla Haaralan hautausmaalla.
Klo 17.00 Partiolaisten soihtukulkue Rantatorilta Raahen kirkon sankarihaudoille, jossa yhteislauluna Maa on niin kaunis.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAT:
VIHANNIN SEURAKUNTATALO NOIN KLO 11.30
RAAHESALI KLO 15, OHJELMA:
· Raahen kaupungin tervehdys
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Nina Pulkkanen
· Raahen seurakunnan tervehdys
Harri Joensuu
· Juhlapuhe
Kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen
· Pro Raahe -mitalien jako
Musiikista vastaavat Raahen Mieslaulajat, Raahen musiikkiopisto sekä Sinfonietta. Kahvitarjoilu. ISOT KUNNIAMERKIT.
6.12. juhlaliputetaan koko maassa. Kodeissa ja laitoksissa itsenäisyyspäivän juhlavalaistus klo 18.00-20.00.
Juhlapuhe: Tuomas Karjalainen, Oulaisten lukion rehtori sankarihaudoilla ja muistomerkeillä
Juhlassa käytetään kunniamerkkejä
kaupungintalon edestä Oulaistenkatua pitkin sankarihaudoille
UUdistUneen Ojan Ra
LUMIKOLA FISKARS SNOWXPERT
Lumikolan muottiin valettu kuuppa lisää vakautta ja keveyttä. Ergonominen aisa, jossa oranssit heijastimet. Tukeva ja terävä kärkilista.
LUMIKOLA MASI KEVYTKOLA
50008 HD-POLYETEENI
yleissytytin, joka toimii ilman kaasua tai tulta. USB-ladattava plasmasytytin on turvallinen käyttää. Runko on valmistettu teräksestä.
Sytyttimen pituus on 25 cm.
LUMILINKO RYOBI RY36STX45A-140
MAX POWER 36V 1X4,0AH
4
40,39€
49900
LUMILINKO FXA 60CM/2-VAIHE DB7109
Kotimainen laatutuote uudella ergonomisella työntöaisalla. Kuuppa on luistavaa ja pakkasenkestävää HDPE-muovia.
2490
VALOPUU CELLO 200 LEDIÄ 140CM IP44
Musta 1,4 metriä korkea valopuu. 200 lämpimän valkoista lediä. 3-metrinen musta liitosjohto. Ulko- ja sisäkäyttöön, IP44.
19995
LATTIAPESURI NILFISK COMBI
WASHER
Imuroi ja pese yhdellä vedolla tinkimättä kodin puhtaudesta ja hygieniasta. Imuroiva lattiapesuri imee roskat ja pölyn, sekä samalla suorittaa pesun kostealla pesuharjalla.
Hiiliharjaton lumilinko, jossa työleveys 45 cm, 180° säädettävä heittotorvi ja led-etuvalo.
Linkoaa jopa 25 cm paksua lunta. Mukana akku 4,0 Ah ja laturi 4,0 Ah/h. Osa Max Power 36 V -sarjaa.
299 495
KYNTTELIKKÖ KONSTSMIDE
2310 VALKOINEN JA PUNAINEN
Perinteinen valkoinen kynttelikkö, jossa 7 kynttilää ja mansetit. Kynttelikön korkeus 28 cm, leveys 38 cm, materiaali muovi.
ADBLUE AROM-DEKOR 10L
KAATONOKALLA
AdBlue® on erittäin puhdas urealiuos, jota käytetään SCRjärjestelmällä varustetussa moottoriajoneuvossa.
AUTON LUMIHARJA TAITO 53CM
JÄÄRAAPALLA
Auton lumiharja puhdistaa lumen ja jään auton päältä. Harjan päässä oleva jääraappa irrottaa jään lasipinnoilta.
AKKUPORAKONE MAKITA
DDF487RG 18V LXT 1X6,0AH
Kevyt porakone ammattilaisen vaativaan käyttöön huoltovapaalla hiiliharjattomalla moottorilla. Mukana akku 1 x 6,0 Ah ja pikalaturi.
Laadukas pienemmällekin pihalle sopiva 2-vaiheinen lumilinko. Moottorina tehokas ja taloudellinen Zongshen 196 cm³ 4-tahtinen moottori. Työleveys 60 cm, vaihteet 6+2. Pyöräkoko 13", lumelle hyvin sopivat karkeakuvioiset renkaat.
HIEKOITUSSEPELI FXA 3-8MM 20KG
FXA hiekoitussepeli pintojen liukkauden estämiseen piha-alueilla, kävelyteillä ja kaduilla. Raekoko 3-8 mm. Valmistettu kotimaisesta kivestä.
AKKUKUUMAILMAPUHALLIN
MAKITA DHG180Z 18V LXT
RUNKO
Akkukäyttöinen kuumailmapuhallin erilaisiin lämmittämistarpeisiin, kuten materiaalin poistoon ja kutisteiden laittoon.
AKKULATURI
GYS ARTIC 800
Suunniteltu 12 V akuille 1,6 - 25 Ah. Se voi myös tarjota ylläpitolatausta 80 Ah asti.
/M2
KATTOPANEELI STP
8X160X2070 MDF VALK. 80 160 mm leveässä MDF-paneelissa on kestävä ja helppohoitoinen valkoinen melamiinipinnoite. Tällä tuotteella päästään tyylikkääseen lopputulokseen.
Jari Männikkö haluaa vaikuttaa myös aluevaltuustossa
Matti Kuoppala Oulainen
JULKAISIMME viime viikolla valtuustokyselyn, jossa tiedustelimme Oulaisten kaupunginvaltuuston jäsenien halukkuutta ryhtyä ehdolle ensi kevään alue- ja kuntavaaleissa. Jutusta oli jäänyt pois Jari Männikön (SDP) vastaus. Julkaisemme sen tässä.
Jari Männikkö, SDP
”Olen kiinnostunut ja halukas jatkamaan työtä kuntalaisten ja Oulaisten eteen. Kuntalaiset tietenkin ratkaisevat, ketkä tulevaan valtuustoon valitaan, mutta nöyrin mielin lähdetään ehdolle. Omana vahvuutenani näen pitkäjänteisen työn ja kokemuksen kuntapolitiikasta.
”Mennyt valtuustokausi on ollut ”ennätysmäärä” muutoksia täynnä ja taloudellisesti haastava. Virkahenkilöstökin on vielä monelta osin vaihtunut ja siihen päälle sote-uudistuksen tuomat muutokset kuntakenttään jne. ovat tuo-
neet omat haasteensa niin talouteen, kuin rakenteisiinkin. Positiivisiakin asioita kuitenkin olemme saaneet aikaan: saimme paikkakunnalle suuren ja työllistävän yrityksen, jolla näen myös välillisesti elinvoimaa tuovaa vaikutusta paikkakunnalle ja lähiympäristöön. Tätä työtä ja kehitystä olen mielelläni jatkamassa, jos siihen mandaatin saan.
”Olen ehdolla tulevissa aluevaaleissa. Suurena huolena näen sote-kentän muutokset ja haasteet, jotka ovat kohdelleet mielestäni monelta osin koko eteläistä aluetta epätasa-arvoisesti palveluiden suhteen. Pitää muistaa, että rahoitus on yksikanavainen ja kirstunvartijana Purra ja kumppanit, joten siihen ei kuntakentältä voi vaikuttaa.
”Nyt kun tulevia kunta- ja aluevaaleja käydään, niin toivonkin, että alueen ihmiset äänestäisivät oman alueensa ehdokkaita, jotta edunvalvonta saadaan vahvemmalla tasolle täällä eteläisessäkin maakunnassa”.
Oulaisten kaupunginvaltuuston demariedustaja Jari Männikkö aikoo ehdolle kummassakin ensi kevään vaalissa.
UPO UCN63EW JÄÄPAKASTINKAAPPI
• Ääni 38 dB
• Automaattinen sulatus
• CrispZone -vihanneslaatikko
• Korkeus 1860 mm
• Leveys 595 mm
• Syvyys 590 mm
399
• DNA Liittymät ja päivitykset
• Elisa Liittymät
DC440D
ALCANTARA
PELITUOLI
Mahdollisimman ergonomisen peliasennon takaamiseksi tuolissa on korkea selkänoja, säädettävät niska- ja selkätyynyt sekä korkeuden ja rannetukien säätö.
LKI561400W
LATTIALIESI
• Leveys 50 cm
• Induktiotaso
• PlusSteam-toiminto
• Paistolämpömittari
Sis.asennuksen, kuljetuksen ja vanhan poisvienti (15km)
GALAXY TAB A9+ WIFI
TABLETTI
• Muisti 4 GB, tallennuskapasiteetti 64 GB
• Qualcomm SM6375 -prosessori
• 11” näyttö 90 Hz virkistystaajuudella
• Kestävä akku tukee pikalatausta
X6B 4GB +128GB
• 5200 mAh & 35Wkookas turboladattava akku
• 4GB RAM ja 128GB tallennustilaa
• 50 MP ultraselkeä AI-kamera
MG315
SHIATSUISTUIN
MG 315 Shiatsu -istuinsuojus tarjoaa rentouttavan Shiatsu-, rulla- tai keinuhieronnan.
Käsikäyttöinen ohjauskytkin takaa helppokäyttöisyyden.
Nauti suosikkielokuvien ja -sarjojen katselusta ja pelien pelaamisesta
Samsung Q70DAT 4K QLED -televisiolla, joka hyödyntää
Veikon Kone Oulainen, Keskuskatu 11 Palvelemme ma-pe 9-18, la 10-14 p. 08 473740
Jääkiekkoilevat veljekset
Eemil Rajaniemi
Oulainen
JÄÄKIEKKO on kiistatta suomen suosituin urheilulaji. Se herättää suuria tunteita ja tarjoaa elämyksiä niin pelaajille kuin katsojille. Suosio näkyy myös lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Suosiolla on kuitenkin hintansa, sillä jääkiekko on myös yksi suomen kalleimmista lajeista harrastaa.
Jääkiekko vaatii paljon varusteita, jotka saattavat maksaa satoja jopa tuhansia euroja. Mailat, kypärät, suojukset ja luistimet eivät ole edullisia, ja niitä on päivitettävä usein lasten kasvaessa. Lisäksi jääkiekon lisenssi maksut ja muut maksut, kuten pelimatkat voivat kasvattaa kustannuksia merkittävästi. Useille perheille nämä kulut voivat muodostua esteeksi, vaikka innostusta harrastamiseen löytyisikin.
Eerik ja Iivo Alakangas ovat 9-ja 8-vuotiaat veljekset, jotka pelaavat jääkiekko täydellä sydämellä. Molemmat ovat olleet jäällä lähes siitä asti, kun ovat oppineet kävelemään. Tällä hetkellä he pelaavat Cobrat-joukkueessa U10-sarjassa. joukkue treenaa kolme kertaa viikossa ja pelejä joukkueella on yleensä viikonloppuisin.
Eerik ja Iivo Alakangas pelaavat Cobrat-joukkueessa U10-sarjassa.
”Jääkiekko on parasta mitä tiedän,” kertoo Eerik innostuneena.
VELJEKSILLÄ on selkeät roolit joukkueessaan: Eerik toimii kenttäpelaajana.
”Kenttäpelaajana pelaaminen on kivaa, kun saa tehdä maaleja,” Eerik kertoo. Kun taas Iivo pelaa sekä
Uusi tilitoimisto Ylivieskassa!
Asemakatu 4, Ylivieska
Virve 040 8466 462 virve@visuaccounting fi
Sussu 044 5060 294 sussu@visuaccounting.fi
Vuoden lopppuun mennessä sopimuksen tehneiden kesken arvotaan lahjakortti Pikkuveli-ravintoloihin.
kentällä että maalivahtina.
”Maalivahtina pelaaminen on tosi kivaa, koska saa torjua laukauksia,” Iivo kertoo hymyillen. Pelien ja treenien lisäksi veljekset kulkevat joukkueen kanssa usein viikonloppuisin pelireissuilla. Veljekset ovat pelanneet monella eri paikkakunnalla ja huhti-
www.alpuanseutu.fi
FB/Alpuan kylä alpuan.kylayhdistys.ry@protonmail. com
Kylän joulunavaus kylätalolla 13.12. klo 18-20, mm. joulukahvila ja joulupukkikin tulee käymään. Mahdollisuus tehdä lahjaostoksia.
Osuuskunta Harjun LähiVoiman kotityöpalvelu toimii Vihannin alueella ja lähialueilla. Apua voi ostaa kaikenikäiset lapsiperheistä vanhuksiin.
Kaikki palvelut ovat arvonlisäverottomia. P. 045-213 0855, www.harjunlahivoima.fi.
Metalliromua voi tuoda kylätalon kentällä olevalle keräyslavalle. Tuotto käytetään kylätalon ylläpitoon.
ELÄKELIITON OMA ELOKUVANÄYTÖS Romanttinen islantilainen
kuussa he suuntaavat Jyväskylään viikonlopun mittaiseen turnaukseen.
”Pelireissut ovat tosi kivoja, kun pääsee pelaamaan uusia joukkueita vastaan ja viettämään aikaa kavereiden kanssa sekä pääsee myös vähän lomailemaan eri paikkakunnalle,” Iivo kertoo.
OULAISTEN KAUPUNGINKIRJASTO
TO 28.11. Poikkeus: Omatoimi klo 0913.30 ja asiakaspalvelu klo 13.30-19 sekä omatoimi klo 19-21
PE 29.11. Kirjastokerho klo 14.30-15.30 (perjantaisin)
TO 5.12. Poikkeus: Omatoimi klo 09-10, asiakaspalvelu klo 10-14.30 ja omatoimi klo 14.30-21.
PE 6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää: kirjasto kokonaan suljettu
LA 7.12. Kirjasto suljettu: omatoimi klo 09-21
SU 8.12. Omatoimi klo 09-21
TI 10.12. Digituki klo 14-15
PE 20.12. Satuhetki klo 10-10.30
elokuva TOUCH to 28.11.2024 klo 14 Kinokulmassa, liput 6€. JOULUJUHLA ma 9.12.2024. Puurotarjoilu alkaen 10.15 ja Joulujuhlaohjelma 11.00. Tuokaa valmiit villaneuleet joulujuhlaan, jossa ne luovutetaan diakoniatyölle ja merimieskirkolle.
VAPAAEHTOISILLE RUOKAILU ma 16.12.2024 klo 11 – 13 seurakuntakodilla. (tarjoilijat ja keittiövuorolaiset, kirkon opastajat, lauluryhmä, apuset, aivotreeniohjaajat, musiikkiviikkojen talkoolaiset)
Valmistamme sukkia, lapasia ja muita neuleita diakoniatyölle ja merimieskirkolle. Näitä varten on lankoja saatavana kahvitilaisuuksissa.
JÄRJESTÖMME TILINUMERO ON: FI37 5313 0150 1441 04
ELÄKELIITTO VIHANTI elakeliitto.vihanti@gmail.com Vietämme pikkujoulua ke. 4.12 klo 12.00 Ukko-Pekassa. Torttukahvit ja
Eerik ja Iivo unelmoivat siitä, että pääsisivät joskus pelaamaan NHL:ään, kuten suomalaiset esikuvansa Teemu Selänne ja Pekka Rinne. Molemmat tietävät, että huipulle pääsy vaatii harjoittelua, määrätietoisuutta ja epäonnistumista oppimista, mutta he ovat valmiita tekemään töitä sen eteen. Veljesten tarina kuvastaa suomalaisen jääkiekon henkeä: laji vaatii sitoutumista, mutta myös antaa paljon. Vaikka jääkiekko ei ole edullisin harrastus, se tarjoaa lapsille ja nuorille unohtumattomia kokemuksia ja mahdollisuuden unelmoida suuria.
Varaa jouluksi perinteisesti savustettu joulikinkku. 4-6 kg. Kalkkunan rintafile savustettu noin. 1 kg. Savulohta,kylmäsavu,gra avi,sherry ja aurajuustoloimulohta.
ESKO TURPEINEN
PUH.0400388334
Raimo Hentusen ja Mikko Koivun yhteistyön tuloksena uusi sävellys YTY-teatterin joulukaudelle
SeutuMajakka Ylivieska
KALAJOKINEN Raimo Hentunen ehti toimia ohjaajana reilut 30 vuotta, kunnes jäi vuonna 2022 eläkkeelle. Tosin teatteria hän ei suinkaan ole kokonaan jättänyt, vaikka työmäärää onkin tietoisesti vähentänyt. 12 vuoden takaa jäi kuitenkin kaivelemaan yksi teksti, jonka Hentunen halusi vielä joskus tuoda lavalle uudestaan nimenomaan joulunaikaan.
“Ohjasin Myydään mummo -näytelmän aikanaan nuorten ryhmälle. Itkosen kirja löytyi sattumalta, kun etsin sopivaa tekstiä. Dramatisoin kirjasta näytelmän, mutta silloinen versio oli niin sanottu typistetympi, eikä sisältänyt lainkaan musiikkia. Kun minua sitten kysyttiin YTY-teatterille ohjaamaan, loksahtivat palaset kohdilleen ja pääsin toteuttamaan tekstin ajatusteni mukaisesti laulujen ja livebändin kanssa.
Hentunen on tehnyt aikanaan useita ohjauksia YTYteatterille, josta viimeisimpänä “Maratontanssit” vuo-
PALVELUHAKEMISTO
delta 2008. Kun näytelmän työryhmää alettiin alkusyksystä kasaamaan, Hentunen vastasi roolituksesta ja Mikko Koivu bändin kasaamisesta. Mikko Koivu on ylivieskalainen ammattimuusikko, joka sovittaa, nuotittaa ja sävel-
tää musiikkia, sekä toimii muun muassa opettajana Kansalaisopistossa musiikin parissa. Koivu on etenkin Kalajokilaakson alueella tunnettu ja tunnustettu kulttuuripersoona. Koivu ja Hentunen ovat työskennelleet aiemminkin yhdessä,
joten yhteistyö oli siinäkin mielessä helppoa. Koivun vastuulla oli bändin ja laulajien liidaus, kappaleiden sovitus, nuotitus, sekä laulustemmojen sävellys. Hentunen valitsi näytelmän kappaleet sillä kriteerillä, että lauluissa on Jukka Itkosen
KESKITALO OY Asianajotoimisto
AA, VT Mika Keskitalo
AA, VT Mika Keskitalo
Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska
Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska
Ompelukoneen huolto 40e
Saumurin huolto 50e
sanoitukset. Mukana on joululauluja, sekä tekstiin muuten sopivia kappaleita. Tekstejä selatessa vastaan tuli Itkosen runo “Joulutähti, hyasintti kaksi joulunkukkaa”. “Luvat tekstin säveltämiseen saatuani pyysin Mikkoa tekemään sävellyksen”, kertoo Hentunen. ”Perehdyin runon tekstiin ja sävellys alkoi sitä kautta muotoutumaan, sävellysprosessi oli suhteellisen helppo”, Koivu toteaa.
Koivu on tehnyt sävellyksiä ennenkin, sekä erinäisiin projekteihin, että omaksi iloksi ja omia sävellyksiä onkin kertynyt jonkin verran pöytälaatikkoon. Ehkä niitä kuullaan vielä joskus lisää. ”Kokonaisuutena projekti on ollut mukava ja mielenkiintoinen, täysin erilainen missä olen vuosien varrella ollut mukana”, Koivu kertoo.
Näytelmä on tuotettu yhteistyössä Ylivieskan seudun kansalaisopiston kanssa, ja sitä esitetään Elämystalo Artterilla 22.11.2024 alkaen. Näytelmän kesto noin 90 minuuttia. Näytöksiä on kaikkiaan 14.