Medilaser asiakaslehti 2017

Page 25

25

Ilmiöksi noussut radio-ohjelma. Samalla teemalla vedetyt laivaristeilyt ja bileillat – kaikki huippusuosittuja. Pitkälle aamuyön puolelle venähtäviä radiolähetyksiä. Kaiken takana yksi ja sama mies. Ysärimusalla maailmankartalle? Tässä on oltava todellista tunteen paloa. Vaikka et kuuluisikaan kohderyhmään, tähän tyyppiin todella kannattaa tutustua! TEKSTI

Kaisa Väistö KUVAT Mikko Räsänen

O

ku Luukkaisen luotsaama Retroperjantai on epäilemättä viime vuosien kovin radiotulokas. 90-luvun eurodancea soittava ohjelma on kasvanut vuosien aikana perjantai-iltojen bilekansalle suunnatusta ohjelmasta valtavaksi ilmiöksi. Omastakin tuttava­ piiristäni löytyy ihmisiä, jotka lähtevät ”ajelemaan” perjantaisin – ihan vain kuunnellakseen samalla autossa Okun soittolistaa. Tai joiden perjantai-illat on pyhitetty muutamalle viinilasilliselle ja Okun ohjelmalle, kun koko muu perhe ajetaan toiseen huoneeseen katselemaan vaikkapa Voice of Fin­ landia. – Retroperjantain kuulijat ovat huikeita. Joka viikko ohjelmaan tulee käsittämättömät määrät puheluita ja niin sähköpostilla kuin Facebookin kautta tulee palautetta, biisitoiveita ja muita yhtey­ denottoja. Yleisöllä on keskeinen rooli siinä, että Retroperjantaista on kasvanut tällainen ilmiö, Oku hehkuttaa. Ilmiöksi noustaan vain täydellisellä omistautu­ misella. Tämän DJ:n omistautumisesta asialleen kertoo seuraava tapa: – Joskus perjantaisin soittaessa itsekin on niin fiiliksissä, että ei halua lopettaa ohjelmaa vielä kymmeneltä työvuoron loppuessa. Silloin saatan kysyä yleisöltä, että ”Vedetäänkö yli?”. Jos yleisö on tarpeeksi mukana ja samoissa fiiliksissä, niin haluan, että minulla on mahdollisuus jatkaa soit­ tamista vaikka yli puolen yön.

Pelissä koko elämä Herkimmän kasvuvaiheen 90-luvulla eläneenä (ja grungea kuunnelleena) ei voi kuin ihmetellä, missä vaiheessa juuri äsken vielä niin nolosta ”ysäristä” on voinut tulla näin kuumaa kamaa. Ja millainen mestari kaiken tämän takana täytyy oikein olla. Siispä Oku – mennään suoraan asiaan – miten sinusta tuli Oku Luukkainen?

– Mennäänkö ihan Rovaniemen keskussairaa­ laan asti… Jopa puhelimessa esitetystä vastauksesta kuuluu juontajalle tyypillinen ”pilke silmäkulmas­ sa”. Vastaus jatkuu kuitenkin vakavamielisemmin: – Jokainen juontaja on oman elämänsä summa. Kaikkea sitä, mitä matkan varrella on kerätty mu­ kaan. Jollain tasollahan se kaikki tulee ulos radio­ identiteetissä. Eli kyllä ihan lapsuuteen asti pitäisi mennä, jos haluaa tietää tasan miksi asiat ovat kuten ne nyt ovat.

JOKAINEN JUONTAJA ON OMAN ELÄMÄNSÄ SUMMA. KAIKKEA SITÄ, MITÄ MATKAN VARRELLA ON KERÄTTY MUKAAN. Oku ei tietenkään anna sijaa sille ajatukselle, että radiota voi tehdä kuka tahansa turpamoottori ja että siellä ”vain höpistään”. – Paljohan tässä omalla persoonalla pelataan, mutta minä olen myös opiskellut alaa ja ollut mo­ nessa radiossa töissä. Ammattimaisuushan tulee lopulta töitä tekemällä ja opiskelemalla. Yläasteen aikana sitä alkoi miettiä, mitähän sitä ihan oikeasti meinaa tehdä isona. En ollut erityisen ahkera opis­ kelija, 6–7 arvosanoilla se määritteli hieman mihin pääsee opiskelemaan. Vaihtoehto oli oikeastaan vain ammattikoulu. Kun kädentaitojakaan ei ollut siunaantunut, aloin katsella kulttuuripuolta, josta silmiin pisti radio- ja TV-työ. Ei sitä pystynyt sil­ loin analysoimaan, millaista työ oikeasti on. Omiin ajatuksiini DJ:n ammatista nousee mieli­ kuva afrokampauksesta ja älppäreiltä tyylikkäästi toiselle skrätsäävästä levyheebosta. Ja tietysti savui­ set DJ-kopit, joista muutkin kuin Antti Tuisku ovat varmasti käyneet pyytämässä, että laita nyt jotain muuta soimaan! Mutta mitä DJ nykyään tarkoittaa? Me dilas er in asiak asleht i | 2017


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.