SEMEX-POSTI syyskuu 2021
RANNAN TILA 13 000 EKM Semexin sopimusasiakkaat Markku ja Karoliina Ranta lypsävät huipputuotoksia Lapissa.
miä jouduttiin talvella 20172018 poistamaan useita ja laittamaan vielä useampia neljänneksiä ennenaikaisesti umpeen talitiaisten tuhoamien vetimenpäiden takia. Kylmä talvi ajoi linnut navettaan lämmittelemään, ja ne löysivät helpon ruoka-apajan lehmien vetimistä. Terävien nokkien tekemä jälki oli järkyttävää ja monta hyvää lehmää menetettiin ennen kuin linnut saatiin hävitetyksi. Harmillisesti sopimusmäärä jaettiin juuri näiden tavallista heikompien vuosien perusteella.
Rohkeutta tehdä asiat toisin
K
aroliina ja Markku Rannan tila sijaitsee Tervolassa vain muutaman kymmenen kilometrin päässä napapiirin rajalta. Pohjoinen sijainti tuo monia haasteita niin peltoviljelyyn kuin rahtikustannuksiinkin, mutta kaikesta näkee, että tällä tilalla on huolehdittu myös työssä jaksamisesta neljän lapsen ja lypsykarjan tuoman arjen keskellä. Elämänmyönteisyys ja iloinen ilmapiiri tuntuu käsin kosketeltavana, ja vastoinkäymisistä on selvitty yhdessä eteenpäin katsoen. ”Kun minä vaivun synkkyyteen, Markku nostaa minut taas vauhtiin positiivisuudellaan”, Karoliina nauraa, ja
8
muistuttaa kaikkia maidontuottajia siitä, että joskus täytyy päästä postilaatikkoa kauemmaksi. Sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä ja niin onnistumiset kuin vastoinkäymiset täytyy voida jakaa. Itsestään ei saa tehdä korvaamatonta, Markku muistuttaa. Karoliina opiskelee parhaillaan sairaanhoitajaksi ja on maaliskuusta alkaen ollut töissä Länsi-Pohjan Akuuttipäivystyksessä. Navettatyöt saadaan hoidetuksi 1,5 henkilön työpanoksella, kun ajankäytön hallintaa on mietitty ja työtavat ovat selkeitä. ”Kaikki turha piiperrys on jätetty pois”, Markku kiteyttää oman työn johtamisen tärkeyden. Aikaa täy-
tyy jäädä myös perheelle. Lapissa matkat ovat pitkiä ja vievät paljon aikaa. Karoliinan työmatka Kemiin on 60 kilometriä ja samanlaisia kilometrimääriä ajetaan myös lasten harrastuksiin. Nyt kun meijerin sopimustuotanto varjostaa tilan kannattavuutta ja navettaa täytyy pyörittää vajaalla kapasiteetilla, on lisätuloja saatu laadukkaiden hiehojen myynnillä. ”Aina kun on laitettu hiehoja myyntiin, ne ovat Semexin edustajan kautta menneet kaupaksi alle vuorokaudessa”, Markku kertoo. Rannan tilalla jouduttiin tyytymään selvästi nykytuotantoa alempaan sopimusmäärään, koska leh-
Kun Markku ja Karoliina ottivat Markun kotitilan hoitoonsa vuonna 2003, oli 17 lehmän parsinavetassa 8900 kilon keskituotos. Rannat ryhtyivät heti kehittämään tilaa, ja ovat monessa asiassa olleet rohkeita edelläkävijöitä. Vanhaan parsinavettaansa he asensivat niskapuomiparret yhtenä ensimmäisten joukossa. Vuonna 2011 Rannat rakensivat verhoseinäpihaton ensin yhdelle robotille, mutta jo puolentoista vuoden päästä tarvittiin toinen robotti lypsämään nopeasti nousseita maitomääriä. Vuonna 2016 kioskit ja säilörehu vaihtuivat appeeseen ja mattoruokkijaan. Rannat kehuvat kilpaa automaattisen ruokintajärjestelmän toimivuutta.