Tutkimustietoa

Kevyt liikkuminen voi hidastaa ikään liittyvää luun menetystä

IÄKKÄIDEN LUUT hyötyvät kevyestä liikunnasta, selviää tuoreessa Tiina Savikankaan ym. tutkimuksessa. Vähän liikkuvien iäkkäiden kevyt liikkuminen oli yhteydessä lonkan alueen vahvempaan ja tiheämpään luukudokseen. Luustoterveydelle edullisena pidettyjä kovia tärähdyksiä ei tutkittaville juuri kertynyt.

Tutkimustulos oli yllättävä, sillä kevyt liikkuminen oli selvästi yhteydessä reisiluun luun lujuuteen, mutta kovatehoinen liikkuminen tai tärähdykset eivät. Aiemmin nimenomaan kovia tärähdyksiä sisältävää liikuntaa, kuten hyppelyä ja juoksua, on pidetty voimaharjoittelun ohella myös iäkkäiden luuston kestävyyden kannalta tehokkaimpana liikuntana. Päivittäisen liikkumisen yhteydestä luun lujuuteen on iäkkäillä aiemmin tehty vain vähän tutkimusta, eikä liikkumista ole juurikaan tarkasteltu yksittäisten tärähdysten tasolla. Tässä tutkimuksessa aktiivisuusmittarilla mitattua liikkumista analysoitiin useilla eri tavoilla, niin liikkumisen tehoon kuin yksittäisten tärähdysten voimakkuuteen perustuen.

Todennäköisesti luun muodostumisen kannalta tarpeeksi kovia tärähdyksiä, kuten juoksuaskelia tai hypähdyksiä, oli tämän tutkimuksen osallistujilla niin vähän ja harvakseltaan, että yhteyttä ei siksi havaittu. Runsas määrä jaloillaan oloa ja kevyttä liikkumista voi kuitenkin riittää ehkäisemään luun menetystä niillä iäkkäillä, jotka harrastavat vain vähän liikuntaa.

Reisiluun lujuus on merkittävä lonkkamurtumalta suojaava tekijä, ja luuston kestävyys onkin tärkeää niin iäkkään itsensä kuin yhteiskunnankin kannalta. Lonkkamurtumat ovat iäkkäillä yleisiä, ja ne voivat johtaa pitkiin sairaalajaksoihin ja huomattavaan toimintakyvyn alenemiseen. Tästä puolestaan aiheutuu merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle.

Vaikka kevyen liikkumisen ja luun lujuuden välisistä syy-seuraussuhteista ei tämän tutkimuksen perusteella voida tehdä johtopäätöksiä, kannustavat tutkimuksen tulokset korvaamaan paikallaanoloa kevyellä liikkeellä.

Tässä tutkimuksessa vain kevyt liikkuminen oli yhteydessä luuston parempaan kestävyyteen, mutta aiempi tutkimusnäyttö kannustaa kuitenkin tekemään mahdollisuuksien mukaan voimaharjoittelua ja esimerkiksi hyppelyä tai reippaita pyrähdyksiä kävelylenkin lomassa.

Jyväskylän yliopiston PASSWORD-tutkimukseen osallistui 314 70–85-vuotiasta miestä ja naista, jotka liikkuivat ennen tutkimuksen alkua suositeltua vähemmän. Heistä 284 oli mukana tässä osatutkimuksessa, jossa selvitettiin tutkimuksen alussa aktiivisuusmittarilla mitatun liikkumisen yhteyttä koko reisiluun yläosan ja reisiluun kaulan luun mineraalimäärään ja -tiheyteen sekä reisiluun kaulan rakenteellisiin ja lujuusominaisuuksiin.

Alkuperäinen julkaisu: Savikangas T, Sipilä S & Rantalainen T. Associations of physical activity intensities, impact intensities and osteogenic index with proximal femur bone traits among sedentary older adults. Bone. 2021;143:115704. DOI: 10.1016/j.bone.2020.115704.

Kuva: Freepik

Varhainen fysioterapia nopeuttaa iskiaspotilaan toipumista

ISKIASSELKÄKIVUISTA kärsivät kannattaisi laittaa fysioterapiaan jo varhaisessa vaiheessa, tuore tutkimus osoittaa. Tämä vähentäisi monien potilaiden kipuja ja parantaisi toimintakykyä.

Annals of Internal Medicine -lehden julkaisemassa tutkimuksessa 220 iskiaspotilasta ohjattiin joko neljän viikon fysioterapiaan tai verrokkiryhmään, jossa potilaita vain kannustettiin liikkumaan ja pysymään aktiivisina. Potilaat olivat 18–60-vuotiaita ja olivat poteneet selkäkipuja keskimäärin 35 päivää.

Fysioterapiaa pian lääkäriin hakeutumisen jälkeen saaneiden kivut lievittyivät enemmän ja heidän toimintakykynsä parani enemmän kuin verrokkien, tulokset osoittivat. Tämä havaittiin neljä viikkoa tutkimuksen alusta, mutta myös puolen vuoden ja vuoden kuluttua. Osa potilaista hakeutui leikkaushoitoon tai sai steroidipistoksia seurannan aikana, mutta näitä potilaita oli yhtä paljon kummassakin ryhmässä.

Iskias on työikäisillä erittäin yleinen sairaus, ja se aiheuttaa paljon työpoissaoloja ja sairaalahoitoja. Iskiasoireella tarkoitetaan iskiashermon ärsytyksestä johtuvaa selkäkipua ja muita oireita. Oireet voivat tuntua lanneselässä ja ulottua alaraajaa alaspäin aina varpaisiin saakka. Oireisiin voi kuulua alaraajan kipua, pistelyä, tunnottomuutta tai lihasheikkoutta.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim. Alkuperäinen julkaisu: Fritz JM, Lane E, McFadden M, Brennan G, Magel JS, Thackeray A, Minick K, Meier W, Greene T. Physical therapy referral from primary care for acute back pain with sciatica: a randomized controlled trial. Ann Intern Med. 2020; DOI:10.7326/M20-4187.

Sovellettu pilatestyyppinen harjoittelu vähentää tehokkaasti naishoitajien selkäkipuja

LIIKUNTAHARJOITTELU on ainoa yksittäinen keino selkävaivojen kuntoutukseen ja ennaltaehkäisyyn, mutta harjoittelun sisällöstä ei ole yksimielisyyttä. Annika Taulaniemen väitöstutkimuksessa selän asennon hallintaan tähtäävä lihaskuntoharjoitusohjelma vähensi tehokkaasti raskasta fyysistä hoitotyötä tekevien naisten selkäkipua.

Epäspesifi selkäkipu on erittäin yleinen työikäisen väestön vaiva, ja siitä aiheutuvan toimintakyvyn haitan katsotaan lisääntyneen 50 prosenttia vuodesta 1990 maailmanlaajuisesti. Vaikka akuutilla selkäkivulla on hyvä ennuste, se uusiutuu usein ja pitkittyy 5−10 prosentilla. Raskas fyysinen työ, kuten hoitotyö, lisää selkäkivun riskiä.

Vähäinen liikkuminen on riski selkäkipujen pitkittymiselle. Selkäkipuun liittyy usein selän asennon ja liikkeen hallinnan häiriöitä, liikkumiseen liittyvää pelkoa sekä rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia niin lihaksissa kuin keskushermostossakin, mihin erilaisilla harjoitusohjelmilla on pyritty vaikuttamaan. Liikuntaharjoittelun sisällöstä ja toteutustavasta ei ole selkeää yksimielisyyttä.

Taulaniemen väitöstutkimuksessa arvioitiin selän neutraaliasennon hallintaan tähtäävän, sovelletun pilatestyyppisen lihaskuntoharjoittelun vaikutuksia selkäkivun intensiteettiin, selän liikehallintaan, pelko- ja välttämisuskomuksiin, fyysiseen kuntoon ja työhön liittyviin muuttujiin, sekä arvioitiin harjoitteluaktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimukseen osallistuneet (n = 219) työskentelivät fyysisesti raskaissa hoitotyön tehtävissä tamperelaisissa sairaaloissa, vanhainkodissa, kotihoidossa ja avoterveydenhuollossa. Harjoitusryhmään osallistuneiden tuloksia verrattiin harjoittelemattomiin 6 ja 12 kuukauden seurannassa.

Harjoitusohjelma kesti 6 kuukautta ja siinä edettiin progressiivisesti kolmelle eri vaativuustasolle. Tavoitteena oli harjoitella kaksi kertaa viikossa, joko ohjatusti ryhmässä tai kotona videon avulla. Keskimääräisiä harjoituskertoja oli 24 viikon aikana 26 eli noin kerran viikossa.

Harjoitteluryhmällä selkäkivun intensiteetti, pelko- ja välttämisuskomukset sekä vaikeudet raskaissa hoitotyön tehtävissä vähenivät tilastollisesti merkitsevästi verrattuna harjoittelemattomien ryhmään. Selän liikehallinta ja vatsalihasvoima paranivat, mutta muissa kuntotekijöissä ei tapahtunut muutosta.

Harjoitteluaktiivisuus vaikutti tuloksiin: vähintään kerran viikossa harjoitelleilla kipu väheni alkutilanteesta 43 prosenttia, mikä on kliinisestikin merkittävä tulos. Myös selän liikehallinta parani ja liikkumiseen liittyvät pelot vähenivät huomattavasti enemmän ahkerammin harjoitelleiden ryhmässä. Vuorotyö, matala koulutustaso, fyysiseen aktiivisuuteen liittyvät pelot ja uskomukset sekä matalampi alkutilanteen kuntotaso olivat yhteydessä alhaisempaan harjoittelumäärään.

Vain toteutunut harjoittelu voi olla vaikuttavaa. Tehokkaiden ja turvallisten harjoitusohjelmien lisäksi jatkossa pitäisi kiinnittää huomiota tekijöihin, joiden avulla harjoitusaktiivisuutta saataisiin kohennettua. Hoitohenkilöstö on ammattiryhmä, jota väestön ikääntyessä tarvitaan entistä enemmän työhön, joka on fyysisesti raskasta ja edellyttää tiettyä kuntotasoa ja selän hallintaa.

Annika Taulaniemen väitöskirja Neuromuscular exercise for low back pain – Efficacy among female healthcare workers in biospychosocial framework tarkastettiin Tampereen yliopistossa joulukuussa 2020. Alkuperäinen julkaisu: http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-03-1772-0.