den tunteita ja iloa. Nämä kokemukset taas ruokkivat innokkuutta ja rohkeutta tavoitella haasteellisimpia tehtäviä ilman epäonnistumisen varjoa (Pekrun, Elliot & Maier 2006). Rakentamalla jokaiselle oppilaalle tietoisesti onnistumisen paikkoja, rakentuu yhä enemmän toimintaa, johon liittyy opittua neuvokkuutta ja sitkeyttä. Pienten onnistumisten myötä rakentuu isompia onnistumisen kehiä, josta syntyy parhaimmillaan myönteisiä oppimispolkuja eli onnistumisten pitkospuita kohti itselle tärkeiden tavoitteiden saavuttamista. Kuten neuropsykologi Heli Isomäki (2020) on todennut: ”Onnistumaan oppii vain onnistumalla”. Näitä onnistumisen hetkiä ja oivalluksia tulee alleviivata ja tehdä niistä numeroa! Parhaiten se syntyy yhdessä myötäiloitsemalla ja kehuja tai peukutusta pihtaamatta! Oikea-aikainen, konkreettinen ja aito kehu on tärkeää ilmapiirin voitelua ja oppilaan osaamisen kepinnokkaan nostamista. Tämä on keskeistä niiden oppilaiden kanssa, joilla olkapäällä keikkuu päivästä toiseen se itseä mollaava papukaija eli negatiivinen sisäinen puhe; ”Et osaa et osaa ei kannata ei kannata et ole ennenkään osannut”. Aikuisista tai vertaisilta saatu positiivinen palaute on usein kaikki kaikessa ja sen vaikutus lapsen ja nuoren minäkuvaan ja identiteetin muodostamiseen on valtava. Positiivinen kasvatus on voimakkaan inklusiivinen hengeltään! Kaikkien oppilaiden ei tarvitse osata samoja asioita, jokaisella on kykyjä ja vahvuusalueita, joita on tietoisesti alleviivaten tuotava esiin, myös informaaleissa oppimiympäristöissä koulunrakennuksen ulkopuolella. Tuen tarpeiden ymmärtämisen ja vaikeuksien kartoittamisen lisäksi tarvitaan vahvuuksien näkökulman jämäkkää esiin tuomista läpi varhaiskasvatuksen ja peruskoulun. Ross W. Greeniä mukaillen: ”Lapset toimivat oikein, jos osaavat.” Tästä seuraa näkökulman vaihtamisen paikka ja aikalisä oman asenteen kanssa työskentelyyn: ”jos tuo oppilas vain muuttuisi” vaihtuu ”mitä me koulun aikuiset voimme tehdä toisin, että juuri tämä oppilas voisi onnistua?” ja ”Miten voisimme muokata koulun toimintaympäristöä sen suuntaisesti, että juuri tämä oppilas voisi onnistua ja saada kokemuksen omista vahvuuksistaan ja niiden käyttövoimasta.” Se mihin kiinnitämme huomiomme, vahvistuu ja ohjaa etsimään toimivia puolia jatkossakin. Oman katseen terävöittäminen häiriöstä ja ongelmista kohti hyviä ja ehjiä puolia ei käy helposti tai automaattisesti, koska mielemme havaitsee helpommin korjaamisen kohtia ja märehtii sekä paisuttelee tulevaisuuden vaikeuksia (Tierney & Baumeister, 2019). Koulun toimintakulttuuri ja arvopohja sekä oppimiskäsitys ohjaavat vahvasti sitä, mihin huomiomme kiinnittyy. Latinaksi cultura ( josta sana kulttuuri tulee) on johdettu verbistä colere ”viljellä” ja aluksi kulttuuri tarkoitti maan muokkaamista. Mielestämme tämä sopii hyvin positiivisen kasvatuksen lähtökohdaksi: Jos halutaan tuottaa lapsille ja nuorille positiivista kasvua ja kehitystä, on aikuisten kylvettävä pohjalle riittävästi hyvän siemeniä ja muokattava kasvuympäristöä sellaiseksi, että jokaisen lapsen ja nuoren on mahdollista löytää oma kukoistuksen polkunsa. Positiivisen kasvatuksen Käsimalli Jotta positiivinen kasvatus ja vahvuuksille rakentava opetus olisi helposti omaksuttavissa paitsi Suomessa myös niissä maissa, joissa opettajankoulutus ei ole kattavaa, loimme yksinkertaisen “hyvinvoinnin käsimallin”. (kuva 1.)
19