Satakunnan ammattikorkeakoulun toimintakertomus 2011

Page 3

Rehtorin katsaus: muutoksen vuosi Toimintavuosi 2011 oli Satakunnan ammattikorkeakoulun viimeinen Porin kaupungin ylläpitämänä. Porin kaupunki oli ylläpitänyt ammattikorkeakoulua aina vuodesta 1997 alkaen. Ylläpito ja toimilupa siirtyivät vuodenvaihteessa Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:lle. Toimintavuotta leimasikin vahvasti valmistautuminen ylläpidon muutokseen. Hallitusohjelma ja siihen kirjattu säästövelvoite ammattikorkeakouluille aiheutti myös Satakunnassa paljon pohdintaa. Ammattikorkeakouluverkon ja rahoitusjärjestelmän uudistamisella haetaan 51 miljoonan euron säästöjä vuoden 2011 tasosta vuoden 2015 tasoon. Kun tähän vielä lisätään rahoituksen kuntaosuus, tulee ammattikorkeakoulutukseen kohdentumaan yli 120 miljoonan euron säästöt. Tämä tarkoittaa noin 13 %:n säästöjä. Lokakuussa saatiin OKM:ltä palaute, jonka mukaan Satakunnan ammattikorkeakoulun tulee leikata aloituspaikkojaan vuonna 2013 yhteensä 142. Tämä leikkaus kattaa vain osan tulevista säästövelvoitteista. Suurin aloituspaikkojen leikkausvelvoite koski tekniikkaa ja liikennettä sekä kulttuuria. Vuoden lopussa tehtiin jo päätös, jonka mukaan kemiantekniikkaan ja viestintään ei enää oteta uusia opiskelijoita vuonna 2012. Muilta osin työ leikkausten ja säästöjen kohdentamiseksi jatkui. Vuonna 2011 käynnistyi kaksi selvitystyötä, joissa tarkastellaan mahdollisuuksia keskittää sekä Porissa että Raumalla kaikki korkeakoulutoiminta yhdelle kampukselle. Lähtökohtana on toimintojen tehostaminen ja ajanmukaistaminen. Realistinen aikaisin ajankohta toimintojen keskittämiselle on vuosi 2015. Vuosi 2011 oli uuden tutkimusohjelmamme varsinainen sisäänajovuosi. Tutkimusohjelman kaksi pääteemaa ovat tulevaisuuden energia ja ympäristö sekä älykkyyttä teollisuuteen ja palveluihin. Tutkimusohjelmamme vastasi vuoden aikana hyvin niihin haasteisiin, joita sille on asetettu tutkimuksen vaikuttavuuteen, osaamisen siirtoon ja verkostoitumiseen liittyen. Henkilöstön työhyvinvointi oli vuoden aikana yhtenä erityisenä kehittämiskohteena. ”Työhyvinvointia muutoksessa” projekti toteutettiin yhteistyössä Satakunnan Työterveyspalveluiden kanssa. Projektin myötä henkilöstöllä oli mahdollisuus pysähtyä oman terveytensä ja kuntonsa äärelle sekä osallistua yhteisiin keskusteluihin työyhteisön kanssa. Vuosi 2011 oli taloudellisesti edelleen terveellä pohjalla ja vuosikate oli selvästi positiivinen. Suoritettujen tutkintojen kokonaismäärä nousi edellisestä vuodesta ja valmistuneiden kokemus opetuksen laadusta oli hienoisessa nousussa. Opetuksen laadussa olimmekin edelleen valtakunnan kärkeä. Kiitän lämpimästi sidosryhmiämme, henkilökuntaamme ja opiskelijoitamme vuoden 2011 aikana ammattikorkeakoulumme hyväksi tehdystä työstä.

3

Seppo Pynnä, rehtori


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.