Sarjainfo #158, 1/2013

Läskimooses on totta Matti Hagelberg osaa yllättää. Kaksikymmenvuotiaan B.E.M.-teossarjan 20. osa on noin kerran kuussa ilmestyvä sarjakuvalehti Läskimooses.

Teksti ja kuva TUOMAS TIAINEN

J

oulukuussa 2011 Kreegah Bundolo -kustantamo tiedotti Matti Hagelbergin uudesta julkaisusta, Läskimooses-sarjakuvalehdestä.

Moni hieraisi silmiään hämmästyksestä. Kuinka hitaasti työstettävää raapekartonkia käyttävä taiteilija selviäisi kovasta julkaisuaikataulusta?

Ensimmäisen vuoden jälkeen voidaan todeta: hyvin. Vuonna 2012 ilmestyi yhdeksän Läskimoosesta, yhteensä 240 sivua.

Nopea tahti ei olisi ollut mahdollista ilman osittaista tekniikanvaihdosta. Hagelberg piirtää nyt tavallisella marker-tussilla.

piirtää muutenkin melko roiskien, Hagelberg taustoittaa.

Aluksi suunnitelmissa oli 250 sivun mittainen Kalevala-teemainen Lauri Kenttä -seikkailu lisukkeineen. Läskimooses karkasi kuitenkin raiteilta jo alkuvaiheessa, ja yhdeksänteen numeroon mennessä Kalevala-aiheisia lehtiä on ilmestynyt vain kaksi.

– Kahdeksanvuotiaamme teoriat maailman synnystä olivat hurjaa tavaraa, ja Läskimooses lähti niiden myötä ihan toiseen suuntaan. Kalevala-teemaa tulee vielä, mutta muut asiat ovat nousseet päärooliin.

Kaleidoskoopin kuvajaisten

Aluksi suunnitelmissa oli 250 sivun mittainen Kalevala-teemainen Lauri Kenttä -seikkailu.

Panterin jäljillä Halvan oloinen Läskimooseslehti on pieteetillä valmisteltujen suurteosten Kekkosen (2004) ja Silvia Reginan (2010) antiteesi.

Läskimooses on pedanttisuudestaan tunnetun Hagelbergin toisinto kolmen vuosikymmenen takaisesta kopiokonekulttuurista.

Lehteä tehdään selvästikin nopeasti. Toisaalta, kuten monivuotinen kirjaprojekti, säännöllisesti ilmestyvä lehti sitouttaa tekijänsä. Siis: miksi sarjakuvalehti?

– Muodossa on jotain houkuttelevaa: kuinka Jack Kirby, Stan Lee ja Steve Ditko tekivät hommaa kuukausittain, ja miten se heijastuu kerrontaan? Lehtimuotoon kannustivat Jyrki Nissisen Borgtron ja saksalaisen Atakin Wondertüte. Ehkä suurin vaikutus oli Gary Panterin Jimbo-sarjakuvalehdellä. Ensimmäiset numerot oli oikein räkäisesti piirretty, jos vertaa melkein mihin tahansa, mitä Panter on tehnyt. Ja Panter 26 sarjainfo 1/2013

lailla siroavissa tarinalinjoissa selvitellään muun muassa maailmankaikkeuden syntyä, ihmisen evoluutiota, Lauri Kentän uusia vaiheita ja kadonneen Fu-planeetan mysteereitä. Sci-fiä, pop-kulttuuria ja Kalevalaa sekoitteleva postmoderni pirtelö on tuttua huttua Hagelberginsä lukeneille.

Numerokohtaiset synopsikset ovat valmiina, mutta joustonkin varaa on. Lopputuloksen tarkka muoto ei ole vielä tiedossa, mutta Hagelberg ounastelee tekevänsä Läskimoosesta kolmekymmentäkuusi numeroa, eli ainakin 800 (!) sivua.

– Yksi jutun pointeista on, että tämän pitää olla tekijälleen lystikästä. Kerronta on rakennettu siten, että se voi ottaa monia muotoja ja kuitenkin johtaa siihen pisteeseen, mihin sen on tarkoitus johtaa. On myös tärkeää, että Läskimooses voi sisältää erilaisia piirustustapoja.

Raaps raaps raaps Hagelbergin pääasiallisen piirustusmateriaalin, brittiläisen Essdee-yhtiön perinteisen kaoliinilla päällystetyn raapekartongin, valmistaminen lopetettiin viime vuosikymmenen loppupuolella laitteiston hajottua. Hagelberg osti materiaalia varastoon, mutta huomasi saaneensa eri tavaraa kuin tilasi. Perinteisen raapekartongin sijaan laatikoista paljastui tuntemattomalla materiaalilla pinnoitettua valkoista raapekartonkia, johon raaputettava pinta on tehtävä itse. Episodilla oli perustavanlaatuisia vaikutuksia Hagelbergin työtapoihin ja työn jälkeen.

Essdeen toimittaman kartongin heikko laatu yllätti. Uusi materiaali tylsyttää raaputtamiseen käytetyn katkoteräveitsen nopeasti ja antaa virheiden suhteen vähemmän anteeksi. Hutiraaputusta on Hagelbergin mukaan hankala, ellei mahdoton, korjata. Toisaalta uusi kartonki on ohuempaa, ja sitä on helpompi muotoilla.

Uudelle kartongille tehtyjä sivuja oli jo Silvia Reginassa. Kirjassa käytettiin myös tavallista tussikynää, matalan tason välinettä, joka on Läskimooseksen myötä noussut suurempaan rooliin. Läskimooses onkin aiempaa rennompaa ja viimeistelemättömämpää Hagelbergiä. Vuosien ja