Sarjainfo # 172 3/2016

Page 1

LAURI AHTINEN ED PISKOR • LIV STRÖMQUIST • MATTIAS ELFTORP


Sarjakuvakeskuksen kuulumisia Matkapiirroksia Helsingistä ja Mansesterista Jonathan Edwards on walesilainen graafikko ja sarjakuvantekijä. Hän ja puolisonsa ja työparinsa, muotisuunnittelija ja tekstiilitaiteilija Louise Evans viettivät sarjakuvafestivaalien residenssissä Helsingissä kaksi viikkoa, koko ajan taidetta tehden. Jonathan piirsi ja maalasi taidokkaita tunnelma- ja maisemakuvia ja louise loi hauskoja huopahahmoja seikkailemaan Helsingin kaduille. Oliver East on englantilainen sarjakuvataiteilija, joka oli myös festivaalien residenssissä ja käytti tilaisuuden hyväkseen kävelläkseen koko matkan Helsingistä Tampereelle, jatkuvasti piirtäen. manchesterilainen Oliver oli näet kuullut Tamperetta kutsuttavan ”mansesteriksi”. edwardsin ja eastin haastattelut ja kuvia osoitteessa sarjakuvakeskus.fi/blogi. © Jonathan Edwards

Pop-up Sarjakuvakeskus @ Kanneltalo 24.11. – 10.12. Uutta lasten sarjakuvaa maailmalta -näyttely esittelee lastensarjakuvaa eri puolilta maailmaa. Taiteilijoina mm. Martin Ernsten, Luke Pearson, Joonas Sildre, Anna Fiske, Anouk Ricard, Marguerite Abouet sekä Anna Åhlén. Näyttelyn lisäksi tiloissa järjestetään kaikille avoin Pop-up Sarjakuvakeskus @ Kanneltalo -tapahtuma. lukukirjasto tarjoaa sarjakuvaelämyksiä lapsille ja aikuisille. lapsille, nuorille ja koululaisryhmille myös pajoja päivisin (ota yhteyttä varataksesi). Lauantaina 19.11. avoin sarjakuvapaja klo 12–15, lauantaina 3.12. avoin askartelupaja klo 12–15. Tervetuloa!

BLOGISSA MM. • Rui Tenreiro afrikkalaisesta nykysarjakuvasta Afri-Kuti-lehdessä: ”Valitsemani sarjakuvataiteilijat pakenevat tavanomaista jollain tavalla” • Sarjakuvataiteilija Eeva Meltio • Avoimen perjantaipajan monsteri-antologia oli menestys Helsingin sarjakuvafestivaaleilla • Guido Crepaxin Valentina-kaunotar sai tribuuttinäyttelyn • Kahvia ja sarjakuvia Turun sarjakuvakaupan pop-upissa Kalliossa

SARJAKUVAKESKUS kursseja • sarjakuvakauppa • kahvio • galleria Hämeentie 150 00560 Helsinki, Arabianranta Avoinna mA-pe 10–18, lA 12–16

www.sarjakuvakeskus.fi info@sarjakuvakeskus.fi facebook.com/sarjakuvakeskus twitter.com/comicscenter instagram.com/sarjakuvakeskus


RANSKALAINEN SARJA MYRSKY KESÄKUUSSA

POHJAUTUU IRÈNE NÉMIROVSKYN ROMAANIIN

Pariisissa syntyy kaaos, kun saksalaiset sotilaat vyöryvät maahan kesäkuussa 1940. Tuhansittain ihmisiä pyrkii pakoon lähestyvien joukkojen edestä, mutta liikkumista vaikeuttavat sotatila ja koko maahan leviävä paniikki. Vähän kerrassaan sivistyneen käytöksen, ystävällisyyden ja hyvinvoinnin tilalle astuu ihmisten omanvoitontavoittelu ja raadollinen halu pelastaa vain itsensä. Alkuteos Suite française: Tempête en juin Suomennos: Marja Luoma JALAVA 2016

JALAVA | BULEVARDI 19 C, 00120 Helsinki | www.jalava.fi | info@jalava.fi

Särö – ytimestä marginaaliin Syyskuun Suomi-Utopia-Särö tarjoaa: Muusikon tajunta: Joose Keskitalo. Suomen henkinen ilmapiiri: Supo ja kirjailijat. Marraskuussa ilmestyvässä Suur-Puola-numerossa: Olga Tokarczuk: Prosessikirjoittamisen salat. Kaikissa Säröissä: kirjoituksia & kuvia taiteesta, tieteestä, harhoista…

Lähesty Säröä tilaajana tai tekijänä

Liity kultt uuri

vaikutta

jien kerhoon

Liittymällä Särö-yhdistykseen saat alennuksen tilausmaksusta & taiteilijaresidenssikontakteja. • Tiedustelut: sarolehti@gmail.com


Pääk___________irjoitus___________

Kovissa kansissa teksti

Aino Sutinen

aukeaman kuvitukset

Evangelos Androutsopoulos

Muutama vuosi sitten keskustelu e-kirjoista kuumeni. Tulevatko ne jo vai eivätkö? Siirtyykö lukeminen sähköisille alustoille? Muistan silloin lukeneeni sisällöltään saman kolumnin useista eri lehdistä. Siinä kerrottiin kirjoittajan henkilökohtaisesta rakkaussuhteesta fyysisiin kirjoihin ja kuvailtiin niiden tuoksua ja tuntumaa, aistihavaintoja, elämän kirjamuistoja. E-kirja ei voisi näitä korvata.

näyttöpäätteiden valosta ja interaktiivisuudesta. Istu alas, keskity, lue. Ja otetaan vielä hyötynäkökulma: Lukukeskuksen vastikään neljäsluokkalaisten teettämän tutkimuksen perusteella perinteisen kirjan lukeminen tuki tablettia paremmin syvälukutaitoa ja oppimista. Visuaaliseen lukemistoon paperi on lyömätön käyttöliittymä. Myös kysymykset aineiston pysyvyydestä vuosien mittaan ovat kiinnostavia. Vuonna 2015 Yhdysvalloissa painettujen sarjakuvien myynti nousi ja digitaalinen myynti yllättäen laski.

Tämä usealta suunnalta kuultu viesti sai miettimään, että fyysisillä kirjoilla (ja lehdillä) on toivoa. Niin kauan kun on kirjojen rakastajia, emme näe myöskään povattua printin kuolemaa. Ja voisin itsekin kirjoittaa tuon saman tekstin vielä kerran, sillä rakastan … printtiä. Hahmottelin sen sijaan pienen listan kirjan eduista: Pääkirjoitus katkeaa tähän, sillä saimme lehdenteon loppumetreillä tiedon sarjakuvalegenda • ei pärähdä soimaan Veikko ”Joonas” Savolaisen poismenosta 87-vuoti• akku ei lopu aana. Sarjakuvayhteisö on muistellut seikkailu- ja • ei tarjoile hassuja videoita huumorisarjojen pioneeria lämmöllä ja Joonas itse • ei sisällä kommenttiosiota (ainakin ellei jo- oli loppuun asti aktiivisesti mukana seuraamassa ku ole päässyt kynän kanssa riehumaan alan tuulia. Muistokirjoituksen sijaan omistamme marginaaleihin!) laajemman artikkelin Joonakselle ensi Sarjainfossa. No, viittaan toki elektronisiin laitteisiin, joita joka kadunkulmassa tuijotellaan. Mutta jotain kirjan ihanuudessa on juuri siinä, että sen pariin pääsee pois

4

Suureksi suruksemme kuulimme myös Jukka Murtosaaren poismenosta liian nuorena. Hänen perinnöstään voit lukea sivulta 8.


Sisältö______________

Tekijöiltä

Kansi: Lauri Ahtinen

4 Pääkirjoitus & Tekijöiltä 6 Uutisruutu 8 In memoriam 12 Vinjetisti – Evangelos Androutsopoulos

lauri ahtinen

Reijo Valta, tietokirjailija: Nykyinen puhekirjoitus on kehittynyt kuvakirjoituksesta, joka kuvien avulla ilmaisee määrättyjä mielteitä, käsitteitä, käsiteyhdistelmiä ja tapahtumia. Kun kuvat eivät enää ole kirjoittamisen käytössä, niin ajatuksensa on ilmaistava kielikuvin. Ja toivoa, että viesti välittyisi.

13

Lauri Ahtinen – Ristiretkellä negatiivisuutta vastaan

20 Valtakunta Liv Strömquistin mukaan 26 Mattias Elftorp – Toisennäköinen Ruorsi / En annorlunda Sverige

34 Feministinen sarjakuvaresidenssi 36 Ed Piskor – Amerikan historia CMYK 46 Keräilijän tunnustuksia: Bill Hoest 49 Semiammattilainen – Aku Ankan taskukirjat

52 Kuvan ja sanan jaksollinen järjestelmä 54 Miten sarjakuvilla voi (melkein) elää, osa 2

56 Ajan vangit – Suomen historia kuvina 58 Kaksintaistelu: Lehkonen ja Rautkorpi supersankareista Hannele Richert, sarjakuvapiirtäjä ja -opettaja: Avustavana toimittajana olen saanut tutustua ihmeelliseen taiteeseen ja kiehtoviin ihmisiin. Varsinainen kirjoittaminen on joka kerta sekava vyyhti eri paksuisia, pituisia, laatuisia ja värisiä villalanganpätkiä, joista pitäisi saada aikaiseksi lämmittävä ja jossain määrin tyylikäs käyttövaate.

61 Arviot 79 Pienet lehdet

5


Uutisruutu____________________

Ilpo Koskela

Fingerpori naurattaa taas näyttämöllä

Kemin sarjakuvapäiviä vietetään viimeisen kerran

Suomen pitkäikäisimpiin sarjakuva-alan tapahtumiin kuuluva Kemin sarjakuvapäivät järjestetään viimeisen kerran kuluvan vuoden lokakuun 15. päivä. Kemin sarjakuvakeskus on järjestänyt sarjakuvapäiviä jo vuodesta 1981 lähtien ja samalla Kemi on profiloitunut vahvasti sarjakuvakaupunkina. Kuitenkin viime vuosien harventunut talkooväki ja haastavaksi käynyt taloustilanne saivat hallituksen päättämään, että tapahtuma lopetetaan. Kemin sarjakuvakeskus ja sarjakuvanäyttely jatkavat yhä toimintaansa. Tänä vuonna 35. kerran järjestettävien sarjakuvapäivien kunniavieraisiin kuuluivat muun muassa Milla Paloniemi, Karoliina Korhonen sekä Jope Pitkänen. Perjantaina 14.10. pidetään pianokonsertti, jossa Tarmo Peltokoski improvisoi Aku Ankkapiirtäjä Don Rosan kuvien innoittamana.

Helsinkiläinen Teatteri Kultsa avaa lokakuussa Strippiklubi Fingerpori -näytelmän esitykset. Ohjaaja Marko Jalonen on koostanut pidempiä kokonaisuuksia Pertti Jarlan strippien pohjalta. – Yllätyksekseni stripit muodostivat useissa kohtauksissa luontevaa dialogia, vaikka saattoivat olla aivan eri vuosina julkaistuja, ohjaaja kertoo. Syksyn näytelmä on jatkoa vuoden 2012 ensimmäisille esityksille. Sama teatteri on tehnyt teatteria myös Joonas Rinta-Kannon Fok_It-sarjakuvan pohjalta. Turun kaupunginteatteri tuo myös oman Fingerpori-näytelmänsä Naantalin Emma-teatteriin loppukeväästä 2017. Fingerporia on aiemmin dramatisoitu myös Teatteri Lapuassa, Salon Näyttämöllä sekä Espoon kaupunginteatterissa.

Oulun sarjakuvafestivaalit

Oulussa juhlitaan sarjakuvafestivaaleja viidettä kertaa 3.–6.11 Kulttuurikeskus Valveella ja muissa keskustan tapahtumapaikoissa. Samalla pidetään Arktinen sarjakuvaseminaari. Vuosittainen pohjoismainen sarjakuvakilpailu on kotoutunut Ouluun, voittaja, albumi ja vuoden 2017 aihe julkistetaan tapahtumassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Necrocomicon jatkuu

Suomen pienin sarjakuvafestivaali Necrocomicon pidetään 19.11. ravintola Dynamossa, Suomen Turussa. Teemana on ”riisto” ja taiteilijavieraana nähdään mm. Max Sarin. Tapahtuman tuotantotiimi on vaihtunut ja sitä järjestää Turun sarjakuvakerho.

6

Jussi Vehkasalo on ilmetty Heimo Vesa.

Kristus-patsas sensuroitiin Aku Ankan kannesta

Tuoreen Aku Ankan taskukirjan Rio, Ohoi! kannessa Aku on 2016 Kesäolympialaisten kunniaksi kuvattu Rio de Janeiro taustallaan, mutta kaupungin tärkeimpiin maamerkkeihin kuuluva Christo Redentor


-patsas on pyyhitty pois kaupungin katukuvasta. Saman taskukirjan ruotsalaisessa painoksessa patsas on paikoillaan. Ankka-maailmaan sopien se on kuitenkin kuvattu pyrstökkäänä. Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä perusteli Kristus-patsaan poistamista taskarin kannesta Helsingin Sanomien haastattelussa sanomalla, ettei toimitus halunnut loukata ketään. ”[H]aluamme Aku Ankka -sarjakuvien säilyvän sellaisina, ettei niissä mennä liian lähelle kenenkään henkilökohtaista vakaumusta tai uskontoa”, Hyyppä kommentoi asiaa. Kannen on piirtänyt Andrea Freccero ja se on julkaistu ennen Suomea seitsemässä maassa sensuroimattomana.

Suomen Sarjakuvamuseon Löfving-kiertonäyttely nähdään Erkkolassa loppuvuoden ajan sekä vuoden 2017 sarjakuvatapahtumissa ympäri Suomen.

Joensuun sarjakuvaseura 20 vuotta

JoSaSe sai alkunsa 28.3.1996 ravitsemusliike Kerubissa. Kahdeksan albumin ja yhden ATK-julkaisun jälkeen seuran juhlavuotta juhlistettiin jutulla sanomalehti Karjalaisen Matineassa. Samalla alkoi myös viikoittainen yksisivuisten, nostalgia-aiheisten sarjakuvien sarja. Suomen sarjakuvaseura onnittelee!

Tiina Pystyselle taiteilijaeläke

Genrerajoja rikkova taiteilija Tiina Pystynen (s. 1955) palkittiin vuonna 2010 Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla. Taiteen edistämiskeskus on tänä vuonna myöntänyt hänelle kirjailijan taiteilijaeläkkeen, onnittelumme.

Suomalaisen sarjakuvan historiaa uudessa valossa

Kätsylle Euroopan-ennätys 51-vuotisella uralla

Ilta-Sanomien pilapiirtäjä Jarmo ”Kätsy” Koivunen on piirtänyt yhteen ja samaan lehteen jo 51 vuotta. Tämä nostaa hänet uran pituudessa eurooppalaispilapiirtäjien ykköseksi. Piirroksia on tänä aikana kertynyt jo yli 7500 kpl. Kätsyn ura alkoi oheisesta ”Perhesuunnittelusta” 25.9.1965.

Sarjainfon Ajan vangit -palstaakin kirjoittava toimittaja Ville Hänninen on julkaissut esseekirjan Keskipäivän miehiä – Kuvia Suomen historiasta (Jalava). Kirja kertoo taustoittavia tarinoita eri kausien taiteilijoista, aikanaan suosituistakin mutta usein unohdetuista piirtäjistä sekä klassikoista kuten Pekka Puupään luoneesta Ola Fogelbergistä. Hjalmar Löfvingin elämää ja sarjakuvia (1896– 1968) esittelee toinen uutuuskirja Setä Pim Pom – Hjalmar Löfvingin kummat kuvat (toim. Ville Hänninen, Arktinen Banaani).

7


In memoriam Käsintehty puuruuvi muoviosien maailmassa teksti

Kivi Larmola ja Ville Hänninen

Sarjakuvantekijä Jukka Murtosaari kuoli elokuun viimeisinä päivinä äkilliseen sairaskohtaukseen. Vuonna 1963 syntyneen Murtosaaren, “Murtsin”, ura alkoi sarjakuvilla seurojen lehtiin, kuten Kannukseen 1980-luvun alussa. Pian nuori piirtäjä avusti jo Pahkasikaa ja ennen kaikkea Suomen MADia, jossa Murtosaaren kyky sarjakuva- ja elokuvaparodioihin ja eri taiteilijoiden tyylin imitointiin saavutti nopeasti huippunsa. Murtosaaresta kehkeytyi luotettu ammattilainen, joka pystyi taipumaan moneen tyyliin, huumorista realismiin. Hän piirsi Kari Vaijärven käsikirjoituksiin realistista ja värillistä seikkailusarjakuvaa Jakea, jota ilmestyi Kustannus-Mäkelältä kaksi albumia (Tituksen profiili 1987 ja Valhallan portti 1988). Murtosaari teki myös runsaasti kirjankansia ja oli mukana parissakin isossa animaatiohankkeessa, kuten 1980-luvun kansainvälisessä Sindbad-elokuvassa, joka ei koskaan valmistunut. Myöhempinä vuosikymmeninä hän kuului harvalukuiseen suomalaisten Disney-piirtäjien joukkoon ja piirsi myös paljon Muumi-sarjakuvia. Murtosaari oli ennen kaikkea käsityöläinen. Hän uskoi siihen, että kun kaikki työvaiheet tekee kunnolla ja oikein, lopputulos on hyvä. Murtosaari oli kisällintyönsä tehnyt, mestarinkirjansa ansainnut, ja oli ehkä sisimmässään varma, että teknokraattien ja muotiilmiöiden aika joskus vielä väistyy. Jukka tiedosti roolinsa tilatun työn toteuttajana, ja oli työstään ansaitusti ylpeä. Oman roolinsa ulkopuolella, esimerkiksi käsikirjoittajana, hänellä Jouko Nuora oli vaikeampaa. 2000-luvun alussa

8

Portugaliin muuttanut Murtosaari kirjoitti koko elämänsä ajan Amazon-tarinaa, joka kasvoi lähdekirjoina hyllyssä, mutta jokainen uusi tieto teki kokonaisuuden valmistumisesta aina vain vaikeampaa. Silti hän ei sortunut väittämään, että entisajan seikkailusarjakuva olisi ainoa oikea laji. Perinteiden vaaliminen oli vain hänelle henkilökohtainen vastuu, joka oli kannettava. Kauniisti sarjakuvatekstauksella käsinkirjoitetut pitkät kirjeet lähtivät säännöllisesti maapostin kautta ystäville ja yhteistyökumppaneille. Helpolla Murtsi ei itseään päästänyt. Sarjainfon kanteen hän piirsi itsensä Don Quijotena, valmiina taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, eivätkä tietokoneet ja digitaaliset piirtopöydät päässeet hänen elämäänsä. Jos piirros piti värittää eikä käsillä ollut valopöytää, Murtosaari teippasi paperit ikkunaan ja jäljensi kuvan akvarellipaperille päivänvaloa apuna käyttäen – hankalassa asennossa mutta tietoisena siitä, että lopputulos oli oikein tehty, kunnolla värieroteltavissa.


Vaatimaton viivataituri on poissa EC-kustantamon ja MAD-lehden tunnetuimpiin taiteilijoihin kuulunut Jack Davis on kuollut 91-vuotiaana. Sarjakuvalehtenä vuonna 1951 aloittaneen MADin ensimmäisen numeron ensimmäinen tarina oli Davisin piirtämä “Hoohah!”, parodia EC-kustantamon aiemmin julkaisemista kauhusarjakuvista. Davis oli EC:n tuotteliaimpia piirtäjiä, keskittyen lähinnä kauhu- ja sotasarjakuviin sellaisissa lehdissä kuin Tales from the Crypt, Vault of Horror ja Frontline Combat. Kun MADin perustaja Harvey Kurtzman jätti lehden vuonna 1957 riitauduttuaan kustantaja Bill Gainesin kanssa, Davis lähti tämän mukana. Mutta kun Kurtzmanin uudet lehtiyritelmät Trump, Humbug ja Help osoittautuivat lyhytikäisiksi, Davis palasi MADin avustajaksi vuonna 1965. MADin ohella Jack Davis teki laajan uran aikakauslehti- ja mainoskuvittajana. Hänen energistä ja yksityiskohtaista tyyliään suosittiin etenkin urheiluaiheissa ja suuria joukkokohtauksia vaativissa kuvissa. Davis itse piti kuvittajan uransa huippuna 70-luvulla tekemiään Time-lehden kansia. Niiden ohella hänen näkyvimpiä töitään olivat yli 40 elokuvajulistetta, ensimmäisenä, itseoikeutetusti, elokuvaan Mieletön, mieletön maailma (It’s a Mad, Mad, Mad, Mad World, 1963). Davis teki myös kymmeniä levynkansia, mm. Spike Jonesille. Toteutumattomana haaveena Davisilla oli oman strippisarjan luominen.

1963 General Promotions

Jyrki Vainio

Uransa alussa Davis oli ollut apupiirtäjänä sarjoissa Mark Trail ja Pyhimys ja vuosikymmenten mittaan hän hahmotteli omia sarjoja useaan kertaan. Todennäköisesti kuitenkin hänen piirrostyyliään pidettiin liian yksityiskohtaisena sanomalehtisarjalle. Jack Davisia pidettiin ilmiömäisen nopeana piirtäjänä ja hän tuntui hallitsevan suvereenisti kaikki tyylilajit realistisesta karrikoituun ja kaikki piirtotekniikat yksityiskohtaisesta viivavarjostuksesta miltoncaniffmaisiin mustiin pintoihin ja mainoskuvien akvarelleihin. Atlantassa vuonna 1924 syntynyt Davis muutti 90-luvun alussa perheineen takaisin Georgiaan. Yhdysvaltain etelävaltiot ja sisällissodan historia olivat toistuvia aiheita myös Davisin piirroksissa. Henkilönä Davis oli ystävällinen ja äärimmäisen vaatimaton. “En osaa lukea tai kirjoittaa, piirrän kuvia”, oli hänen tyypillinen luonnehdinta itsestään. 1954 E.C. Publications

teksti

9


Pellonreunalta ikuisuuteen teksti

Vesa Kataisto

Hyviä strippisarjakuvia syntyy harvoin, loistavia enää tuskin koskaan. Richard Thompsonin Cul de Sac eli Pellonreuna oli lujassa nousukiidossa kun kohtalo päätti toisin. Thompson (1957–2016) menehtyi Parkinsonin tautiin heinäkuun lopussa. Koko elämänsä piirtämiseen keskittynyt Thompson keräsi mainetta Washington Postin julkaisemalla, kerran viikossa ilmestyneellä Richard’s Poor Almanac -pilapiirroksellaan. Erityisesti George W. Bushin puheenparsista koottu, kuvitettu runo ”Make the Pie Higher” (2002) herätti huomiota. Thompsonilta pyydettiin strippisarjakuvaa, mutta hän antoi ajatuksen hautua hitaasti. Pellonreunan syntyyn meni kaksi vuotta. Nelivuotiaan Alice Otterloopin ja hänen 8-vuotiaan isoveljensä Peteyn tähdittämät tarinat kertovat elämästä esikaupungissa. Alkujaan viikottainen sarja saatiin syndikaattilevitykseen 2007 Universal Uclikin kautta. Omapäisen Alicen oivallukset herättivät ihastusta laajalti. ”Luulin parhaiden sanomalehtisarjakuvien olevan muinaista historiaa. En ole koskaan ollut näin iloinen erehdyksestäni. Richard Thompsonin Cul de Sac:issa on kaikki. Älyä, herkkää huumoria, iloisia sanaleikkejä ja mikä yllättävintä, se on piirretty aivan täydellisen ihanasti”, hehkutti Bill Watterson

Reklaamimies tunsi yleisönsä

ensimmäisen Cul de Sac -kokoelman esipuheessa. Kun Thompsonilla todettiin Parkinsonin tauti 2009, kollegat tulivat tueksi. Vuonna 2012 ilmestyi Team Cul de Sac: Cartoonists Draw the Line at Parkinson’s, kokoelmakirja johon Wattersonkin osallistui ensimmäisellä julkaistulla maalauksellaan sitten Calvin & Hobbesin loppumisen. Tulot lahjoitettiin Parkinsonin tautia tutkivan Michael J. Foxin säätiön hyväksi. Thompson sai Reuben-palkinnon 2011 vuoden parhaana pilapiirtäjänä. Hänen sarjastaan on ilmestynyt suomeksi yksi kokoelmakirja, Pellonreuna – Umpitien päässä (Egmont 2009).

muun muassa Mainosuutiset, Arvopaperi ja Ilta-Sanomat. Konttisen piirroksia hallitsi voimakas värimaailma ja tavanomaisia ammattilehtisarjakuvia parempi alan tuntemus. Hänen sarjakuvansa eivät teksti Ville Hänninen olleet tilan täytettä, vaan ammattilaiset lukivat niitä innokkaasti. Suomalaisen mainonnan historiasta paljon kirjoitKonttisen tuotannosta on julkaistu neljä kokoeltanut ja myös sitä itse vuosikymmenien ajan teh- maa: Ketara & Co (Mainosuutiset, 1985), Mainosmies nyt Hannu Konttinen kuoli 23. elokuuta. Vuonna Ketara: Mainosuutisten ja Markkinointi & mainonta 1944 syntynyt Konttinen teki muun työnsä ohessa -lehden sarjakuvia vuosilta 1985–1997 (Konttisen toimismelkein koko uransa ajan sarja- ja pilakuvia. Mark- to, 1997), Seitsemän kuolemansyntiä (Konttisen toimiskinointi & Mainonta -lehteen hän piirsi vuosina to, 2002) ja Tämä jumalten ala: Markkinointi & mainon1977–2009. Sen lisäksi Konttisen kuvia julkaisivat ta -lehden sarjakuvia 1998–2006 (Talentum, 2007).

10


Wanhat lehdet

Sarjainfo 3/1986

Muualla sanottua ”Jack Nicholson varastaa show’n jokerina Tim Burtonin Batman-ohjauksessa vuodelta 1989. Batmania näyttelee Bruce Wayne.”

Evangelos Androutsopoulos

Helsingin Sanomien Nyt-liite TV-tiedoissa 9.9.2016

#sarjakuvablogit

Parhaan kotimaisen sarjakuvablogin palkinto Taivaallisin sarjakuvablogi jaettiin kolmannen kerran Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.9.2016. Voittajablogi on Heta Nääsin Harmaan pupun päiväkirja. Se kertoo suurelta osin omaelämäkerrallisia tarinoita pupuhahmojen kautta. Aiheina ovat mm. ympäristötuho, maailmantuska, lapsuus, ystävyys, rakkaus, ruumiillisuus, häpeä ja nörttikulttuuri. Pupusarjakuvista on ilmestynyt myös kirja (Harmaan pupun päiväkirja, 2012). Voittaja sai 200 euron lahjakortin, jonka tarjosi taidetarvikeliike Tempera. ”Harmaan pupun tapauksessa esittäytyy tekijänsä ilmiömäinen kehitys bloginsa otsikon alla kaikilla sarjakuvanteon osa-alueilla”, arvioi raadin jäsen, sarjakuvaneuvos Mikko Huusko. “Paljastamalla henkilökohtaisimpia, arimpia salaisuuksiaan voikin paradoksaalisesti puhua yleisimmin”, sanoi sarjakuvaneuvos Johanna Rojola. Tekijä on itse kertonut blogistaan näin vuonna 2011: “En muista miksi juuri kanipupunen tuntui sopivalta eläimeltä. Joka tapauksessa olen huomannut, että kuten yksinkertaisesti piirrettyyn ihmishahmoon, eläinhahmoon on helppo samaistua koska se ei varsinaisesti näytä keneltäkään.” grimbird.sarjakuvablogit.com Harmaan pupun päiväkirja, muita blogeja ja blogiesittelyitä osoitteessa sarjakuvablogit.com.

11


Vinjetisti

Pienlehtien rakastaja teksti

Aino Sutinen  kuva Evan Androutsopoulos

AS: Hei Evangelos Androutsopoulos! Esittele itsesi! EA: Olen sarjakuvapiirtäjä, ja olen asunut Helsingissä, ja sitä ennen Ateenassa ja Lontoossa. Kreikassa aloitin sarjakuvien piirtämisen ja pienlehtien tekemisen. AS: Kuinka tämänkertaiset kuvitukset syntyivät? EA: Kuvitukset piirsin musteella ja vesivärillä. Kuvitukset on yleensä minusta aika paljon vaikeampia kun sarjakuvat, koska ei ole ollut paljon kokemusta. Kuvista yritin saada näköisiä, toivottavasti toimivat. AS: Sarjakuvasi julkaistiin Asema-kustantamon Antologia no. 8:ssa, joka ilmestyi juuri. Tarinassa kerrotaan laiminlyödystä maatilasta ja maastamuuttohaaveista nimeämättömässä maassa. Kuinka tämä tarina syntyi? EA: En ole ihan varma, mistä idea tuli. Tarina koostui eri tapahtumista, joita muistan nähneeni, ja on ollut ajatuksissani jotakin vuosia. Tarinan loppu oli minulle kerrottu kun istuin satamassa, vaikka en ole ihan varma sen totuudesta. Piirsin tarinan ja en ollut alussa ihan varma, mikä loppu olisi, ja olinkin alussa tehnyt eri version koko jutusta. Piirsin sitten viimeiset sivut uudestaan, koska tuntui että tämä oli parempi loppu. AS: Vice-sivusto on myös julkaissut useita sarjakuviasi. Onneksi olkoon! Lyhyissä tarinoissasi on mystistä tunnelmaa, erikoisia käänteitä, scifiäkin.

12

Onko kansainvälinen nettinäkyvyys tuottanut hedelmää? Samalla sivustolla julkaistaan myös mm. Simon Hanselmannin sekä toisen suomalaisen, Sami Ahon, sarjakuvia. EA: Vicen toimittajalle saa aika vapaasti lähettää ja Nick Gazin vastaa aina, jos tykkää. En vielä tiedä, onko näistä tullut hedelmiä. Tai onko niitä kansainvälisesti paljon luettu, mutta jos lukijoita tulee blogiini tai lukemaan muita sarjakuvia, niin olen tyytyväinen. AS: Olet myös ahkera pienlehteilijä. Entä mitä muita projekteja sinulla on tällä hetkellä? EA: Joo, olen tehnyt paljon pienlehtiä viimeiset kymmenen vuotta. Nyt teen uuden pienlehden taas, noin 32 sivua. Minulla on paljon lyhyitä sarjakuvia, joista voisi tehdä jonkun kokoelman syksyn aikana. Mutta seuraavaksi en tiedä vielä mitä aloitan. Haluan tehdä pidempiä, parempia tarinoita, ja siihen menee sitten paljon enemmän aikaa. Haluan jatkaa pienlehtien tekemistä, vaikka tekisin kirjojakin. AS: Mistä haaveilet tulevaisuudessa? EA: Haaveeni on, että voisi jatkaa tehdä sarjakuvia monta vuotta, ja että on aikaa kehittyä paremmaksi joka kerta. Androutsopouloksen kuvituksia löytyy sivuilta 4–5, 11, 54 ja 58.


Lauri Ahtinen ja hiljan valmistunut Napoleon Cocktails.

Ristiretkellä negatiivisuutta vastaan Lauri Ahtinen etsii omaa tyyliä innokkaan tekemisen kautta.

o

teksti ja valokuvat

ululainen opettaja Lauri Ahtinen (s. 1983) on viimeisten seitsemän vuoden aikana julkaissut neljä sarjakuvakirjaa. Tänä syksynä häneltä ilmestyi lastenkirja Itä-Borneo. Yksi kirjan julkistamistilaisuuksista järjestettiin Oulun Taiteiden yössä 18. elokuuta. Taiteiden yön alkuillasta oli paljon erilaisia ohjelmanumeroita eri puolilla kaupunkia samaan aikaan. Moninainen ja samanaikainen ohjelmisto heijasti kaupunkitilaa ylipäätään; kaupunki eli ja muuttui ihmisten mukana. Matkalla Itä-Borneon julkistamiseen Oulun Suomalaiseen kirjakauppaan havaitsin

Reijo Valta

myös kaupallisen Oulun muuttuneen. Suomalainen kirjakauppa oli muuttanut kivijalasta läheiseen kauppakeskukseen. Myöhästyin hieman tilaisuuden alusta, vaikka matkaa uuteen sijaintiin oli vain korttelin verran. Liiketilan löytäminen kauppakeskuksesta oli hankalampaa kuin kadun varresta. Kirjailija Essi Kummu oli jo ehtinyt aloittaa Lauri Ahtisen ja Itä-Borneon kuvittaneen Anna Sofia Vuorisen haastattelun. Menetin tekijöiden esittelyn, mutta ehdin kuulemaan varsinaista asiaa. – Itä-Borneo lähti liikkeelle Annan halusta tehdä


lastenkirjakuvitus, kertoi Ahtinen. – Anna kertoi haluavansa tehdä lastenkirjakuvituksen ja kyseli tuntisinko kirjailijoita, jotka voisivat haluta tehdä tekstejä. Ehdotin itseäni. Itä-Borneossa kerrotaan, mistä vauvat tulevat ja mitä he tekevät ennen syntymää. Asia selvitetään Karhulan perheen pyöräillessä päiväkodista kotiin. Kesken haastattelun yksi Ahtisen neljästä lapsesta tuli isänsä tueksi. – Tässä kirjassa on tarina sekä lapsille että aikuisille, kertoi haastattelija Kummu. – Niin kuin jokaisessa hyvässä lastenkirjassa on. Se kävi hyvin ilmi Kummun valitsemasta lukunäytteestä. Isäkin kävi välillä Itä-Borneossa etuoksalla tervehtimässä tulevaa vauvaa. Maailman kolmanneksi suurimmalla saarella, Borneolla, on perinteitä suomalaisessa kirjallisuudessa. Esimerkiksi Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijassa päähenkilö Konsta Pylkkänen tutkii tarkasti maailmankartasta tuota kolkkaa paikannimeä ihmetellen. Lastenkirjan tekemiseen osallistuvan sarjakuvataiteilijan olettaisi olevan teoksen kuvittaja. Tässä tapauksessa on kuitenkin toisin. Ahtinen ei ole myöskään uraltaan tai taustoiltaan tyypillinen sarjakuvien tekijä. Taiteiden yössä meillä ei ollut aikaa keskustella. Ahtisen piti kiirehtiä Galleria Koomaan isännöimään Kooma-kollektiivin (Ahtinen, Antti Putkonen, Ilkka Mikkonen) runodiskoa. Ahtinen ehti kuitenkin kertoa, että syyskuun alusta koittaa pitkään odotettu vapaus – toisin sanoen apurahan mahdollistama melkein vuoden työskentelyvapaa. Kävimme läpi Ahtisen uraa seuraavana maanantaina hänen kotonaan Tuirassa. Raahesta kotoisin oleva Ahtinen muutti 19-vuotiaana Ouluun opiskelemaan opettajaksi. Työpaikka löytyi valmistumisen jälkeen Rajakylän yläkoulusta, jossa Ahtinen opettaa suomea niille joiden äidinkieli on jokin muu kieli, eli käytännössä maahanmuuttajille. ”Lidlin kassajonossa, pian kotona”, Ahtinen lähetti viestin muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa. Hän oli ehtinyt jo pyöräillä pihaan ennen kuin sinne saavuin. Ahtinen laittoi ostokset jääkaappiin ja istuimme keittiön pöydän ääreen.

”tuotannossani olen pysynyt hyvin lähellä omaa elämääni.”

14

Satiirinen itsetutkiskelija Monet sarjakuvataiteilijat ovat piirtäneet koko ikänsä. Moni on julkaissut ensimmäiset työnsä jo murrosiän kynnyksellä. Ahtiseen tämä ei päde. – Ensimmäiset sarjakuvani tein Opettajankoulutuslaitoksen kuvataideopintojen yhteydessä, aloittaa Ahtinen. – En ollut edes lukenut sarjakuvia ennen oman uran alkamista. Nyttemmin olen lukenut paljonkin, mutta lukeminen on ollut ammatillista. Etsii sellaista, josta voisi ottaa oppia omaan tekemiseen. Sarjakuvat imaisivat Ahtisen mukaansa. Kuvataiteen sivuaineopintojen opinnäyte syntyi sarjakuvamuotoon. Ahtinen kertoo olevansa visuaalinen ihminen, jolle ajatukset tulevat sekä kuvina että sanoina. Niinpä sarjakuvat syntyvät luontevasti. Omaksi iloksi ja oman elämän kommentoinniksi syntyneet sarjakuvat vaikuttivat sopivilta tarjottaviksi jollekin kustantajalle. – Silloin 23-vuotiaana tapahtui todella paljon. Sain ensimmäisen lapsen, valmistuin ja aloitin päivätyöt opettajana, kertaa Ahtinen. – Kaikelle tuolle sarjakuvan tekeminen oli hyvä vastapaino. Muutenkin tuotannossani olen pysynyt hyvin lähellä omaa elämääni. Satiirinen itsetutkiskelu on keskeistä Ahtisen kaikissa töissä. Tuolloin kustannusmaailmaa tuntematon Ahtinen lähetti sarjakuviaan viidelle tai kuudelle suurelle kustantamolle. Ensimmäisenä vastasi WSOY:llä silloin työskennellyt Samuli Knuuti, joka ehdotti julkaisun tekemistä. Pari viikkoa myöhemmin otettiin yhteyttä myös Likeltä, mutta tuolloin kirjasta oli jo sovittu WSOY:n kanssa. – Itse asiassa ensimmäiset piirtämäni sarjakuvat ovat ensimmäisessä sarjakuvakirjassani, miettii Ahtinen. Sarjakuvataiteilija syntyi jälkikäteen tarkastellen nopeasti. Ensimmäisten sarjakuvien tekemisestä oli kulunut vuosi kun esikoisteos Melankolian kaksi huonetta ja keittiö ilmestyi vuonna 2009. Sitä seurasivat Viidentoista minuutin yksinäisyys seuraavana vuonna ja Karjala 90210 vuonna 2012. – Suunnittelin ensimmäiset teokset trilogiaksi jo alusta pitäen. Kullekin kirjalle oli oma teema – masennus, yksinäisyys ja suomalainen mieheys –, jota


Teoksesta Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (2009).

stripit tavalla tai toisella kommentoivat. Kirjat syntyivät suunnitelman mukaisesti samana jatkumona. Kolmas kirja oli jo valmis yli puoli vuotta ennen kuin se julkaistiin. Ahtinen ei osaa nimetä sarjakuvilleen esikuvia tai vaikutteen antajia. – Aloin vain tehdä omaa juttuani. Hetkisen pohdittuaan hän mainitsee Max Cannonin ”tylytykset”, eli Raw Meat -stripit. – Niissä on jotakin samaa kuin omissani.Kun ehdotan, että hänen trilogiansa nojautuu enemmän pilapiirrosten tai kuvitettujen aforismien perinteeseen, Ahtinen riemastuu. – Joo! Niin voi olla. Runoilija Eero Suvilehto kommentoi kirjojani taannoin kirjailijakiertueella ”kuvitetuiksi alatyylisiksi aforismeiksi”. Heikki Jokinen päätyi samaan Helsingin Sanomissa julkaistussa Melankolian kahden huoneen ja keittiön arviossa. ”Muodoltaan stripit ovat kuvitettuja aforismeja. Suurimman osan voisi lukea täysin ilman kuvaa; kokeilin, ja se toimi. Ahtisen ahdas ja viitteellinen ruutu ei silti ole yhdentekevä, usein kuva tukee lakonista ilmaisua”, hän kirjoittaa.

Kvaak.fi:n Jukka Laine ei pitänyt Ahtisen jälkeä kovin sarjakuvamaisena. ”Tekstit toimisivat ihan yhtä hyvin ilman kuviakin, ja eivätkä ne kuvat edes ole mitään iloa silmille”, Laine arvioi kolmatta teosta, jossa Ahtinen käytti paljon Mikael Gyllingin ja Teppo Sillantauksen Naisen kanssa -sarjan kuvastoa. Lainailu oli rinnastava tehokeino. Eräässä Huutomerkin järjestämässä tilaisuudessa Karjala 90210 -teoksen ilmestymisen jälkeen Ahtinen kertoi, että seuraavaksi hän haluaisi tehdä kirjan, jonka sivuilla olisi vain tekstiä. Ovatko nuo suunnitelmat unohtuneet? – Eivät! Mutta vielä tunnen olevani keskinkertainen kirjoittaja. Olen kirjoittanut runoja, mutta... Ahtinen vaikenee hetkeksi. Ei niistä sen enempää. – Keskinkertaisia tekstejä ja keskinkertaisia piirroksia yhdistelemällä saan aikaiseksi jotakin julkaisukynnyksen ylittävää.

Homepäiväkirja Neljäs sarjakuvakirja ei syntynytkään yhtä helposti kuin aikaisemmat. Ahtinen aloitti kahta uutta teosta, mutta kumpikaan niistä ei lähtenyt menemään. Avuksi tuli oma elämä.

15


Teoksesta Homepäiväkirja (2015).

16


Ahtiset hankkivat Oulusta omakotitalon, joka pi- nyt suoraan kirjoiksi. Uusi aluevaltaus on tänä vuonan muuton jälkeen paljastui asumiseen sopimatto- na Kaupunni-verkkolehdessä alkanut kuukausittaimaksi. Perhe oli joutunut hometaloansaan. Vaikka nen ”elämänhallinnallinen self help -palsta” nimeltä myyjä oli tiennyt kauppaavansa hometaloa, jäi hak- ”Kuinka tulla onnelliseksi”. sahduksesta Ahtisille suuret velat. Raahelainen kirjailija Pauliina Vanhatalo oli eh- Apurahataiteilija Alkavan Suomen Kulttuuriradottanut Ahtiselle, että hän tekisi esimerkiksi gra- haston, Taiteen edistämiskeskuksen ja Otavan kirjafiikan lehden, jota ostamalla ihmiset voisivat aut- säätiön mahdollistaman apurahakauden aikana Ahtinen aikoo tehdä sarjakuvaromaanin pakolaiskriitaa tukalaan taloudelliseen tilanteeseen joutunutta siin ja maahanmuuttaperhettä. jiin liittyen. – Tein Vanhatalon eh– En mielelläni kerro dottaman grafiikan lehsisällöstä vielä, koska den ja silloin tuntui silsuunnitelmat saattavat tä, että tästä voisi tehdä vielä muuttua paljon, enemmänkin. SeuraaviAhtinen miettii. – Niin en kolmen kuukauden on käynyt useiden töiaikana syntyi noin viisikymmentä sivua, koko kirjassa meni reippaat puoli den kanssa. Sen verran voin paljastaa, että tulevassa vuotta. Tekemäni grafiikan lehti päätyi myös Home- teoksessa saattaa olla jopa ruutuja. Uuteen sarjakuvaromaaniin Ahtinen on valmispäiväkirjan kanneksi. Kirjaa varten piti etsiä uusi kustantaja, sillä enti- tautunut lukemalla paljon Lähi-itään liittyviä sarjakuvia ja teoksia. Ajattelemisen aihetta ovat antanen kustannustoimittaja oli siirtynyt freelanceriksi eikä enää voinut ottaa sarjakuvia. Likellä oltiin edel- neet erityisesti Guy Delislen Merkintöjä Jerusalemista (2011) ja alennuslaarista löydetty Lamia Ziadén leen kiinnostuneita Ahtisen teoksista. – Homepäiväkirja sai paljon huomiota. Siitä kirjoi- Bye Bye Babylon (2010). Ziadéen Ahtinen kertoo palanneensa useita kertettiin juttuja vaikka mihin, muisteli Ahtinen. – Kohtoja. Hän hyppää hakemaan teosta kirjahyllystä ja talotovereita on paljon. Teoksen arvioissa huomioitiin muun muassa se, esittelee sitä tarkemmin. – Teokseni tapahtumapaikka tulee olemaan Ouettä aiheesta ”saisi pateettisiakin asetelmia, mutta Ahtinen ironisoi ja etäännyttää juuri sopivalla skaa- lu, josta takaumissa siirrytään eri puolille maailmaa. lalla. Välillä naurattaa ja itkettää yhtä aikaa”, sum- Näin ainakin nykyisten suunnitelmien mukaan. Yhteiskunnalliset teemat ovat kiinnostaneet Ahmasi kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho. Sarjakuvaromaanin aihe sai monet lukijat otta- tista. Tuleva kirja on aiheensa vuoksi sellainen. – Harmittaa vietävästi, että maahanmuuttoon maan yhteyttä ja kertomaan omista kokemuksistaan. Myös eräs homekoirafirma otti yhteyttä ja toivoi Ah- liittyvissä keskusteluissa asiantuntijat on sivuutettu täysin, aloitti Ahtinen. – Uutisissa seurataan ihan tisen mainostavan sitä. Sopimusta ei syntynyt. – Yhteydenottoja tuli kirjan elinkaaren ajan, rei- liian paljon mielipiteitä.– Nykyisin saa mielipiteensä lun puolen vuoden ajan, laskeskeli Ahtinen. – Ei mi- hyvin helposti esille Twitterin ja sosiaalisen median nusta tullut pysyvästi Home-Lauri. Onneksi, naurah- kautta. Sellaiseen minulla ei ole mielenkiintoa. Kohu jonkun teemuselänteen tviiteistä ei voisi vähempää taa tekijä. Homepäiväkirja oli myös vuoden 2015 Sarjaku- kiinnostaa. Kahdeksan vuoden työskentely maahanmuuttava-Finlandian finalisti. Valitsijadiktaattori, näyttelijalasten kanssa on tuonut Ahtiselle varmasti mielijä Heli Sutela nosti kuitenkin tunnustuspalkinnon pidettä laajemman näkemyksen edistää yhteiskunsaajaksi Kati Närhen sarjakuva-albumin Seitsemäs nallista keskustelua. vieras (WSOY). – Ylipäätään haluan levittää positiivisia asioita. – Käyttämäni päiväkirjamuoto kiehtoo edelleen. Käytän sitä varmaankin jossakin tulevassa teokses- Kaikki ei ole hyvin, mutta kaikki on ok. Olen ristiretkellä negatiivisuutta vastaan, lisää Ahtinen ironisen sa. Oma tyyli on edelleen haussa. Suurimman osan sarjakuvistaan Ahtinen on teh- mahtipontisesti.

”ei minusta tullut pysyvästi home-lauri. onneksi.”

17


Teoksesta Karjala 90210 (2012).

Taidemaalari ja galleristi Ahtinen aloitti taulujen maalaamisen samaan aikaan sarjakuvien tekemisen kanssa. Parhaillaan yksi teos on esillä pohjoissuomalaista nykytaidetta esittelevässä, parin vuoden välein järjestettävässä Lumipalloefekti 3 -katselmuksessa Aineen taidemuseossa Torniossa. Ahtinen itse kuvailee teosta ”taidegraafisia elementtejä sisältäväksi sarjakuvamaiseksi kuvakertomusprintiksi”. Ensimmäisen näyttelyn Ahtinen piti pian esikoisteoksen ilmestymisen jälkeen Jii Roikosen ja Ullamaija Talstan Galleria Kaupassa. – Roikonen varmaan pyytäessään ajatteli, että toisin esille sarjakuvia. Mutta päätin ottaa näyttelyn haasteena ja tehdä sitä varten sarjan maalauksia, muistelee Ahtinen. – Olen yltiöoptimisti ja mielelläni sovin aikatauluja, jotka pakottavat tekemään ja opettelemaan uutta, pohtii Ahtinen. – Oulun Sarjakuvakeskukselle sovin Ihmisen jälkeen -valokuvanäyttelyn ennen kuin olin yhtään valokuvaa ottanut. Nopeasti piti aukot ja valotusajat oppia kuvaamista varten. Yksityisnäyttelyitä Ahtinen on pitänyt lähinnä Oulussa. Kaksi näyttelyistä on ollut Galleria Koomassa, jonka perustajiin hän kuuluu. Oulun Heinäpäässä sijaitseva galleria on toiminut keväästä 2014. Sen ensimmäinen näyttely oli Ahtisen Lapland Zoo. Ihmisen jälkeen -näyttely oli syyskuussa 2015. – Galleria on ollut mukava. Siellä voi järjestää kaikenlaisia tilaisuuksia, niin kuin meillä Taiteiden yössä oli, pohtii Ahtinen. – Runodisko oli hyvä! Ahtisen työhuone on myös gallerian tiloissa.– Eh-

18

kä apurahavapaan aikana on mahdollisuus paneutua Galleria Kooman toimintaan paremmin, miettii Ahtinen. Tätä kirjoitettaessa Galleria Koomassa oli meneillään Lasten Koomat -niminen lasten disko. Gallerian lisäksi Ahtinen on ollut Showroom Socialin yksi välitettävä taiteilija. Sen ajatuksena on järjestää taiteen tupperware-kutsuja. Nettisivujen mukaan Showroom Social ”on yhteisö, joka levittää taiteen ilosanomaa. Taidebileissä taidetta esitellään osana kotien sisustusta mukavassa ilmapiirissä.” Taidebileiden aikana ja niiden jälkeen on mahdollisuus ostaa taidetta. – Taidebileet ovat olleet toimiva systeemi. Niiden kautta olen saanut myytyä yhden kalliimman ja isomman työn, kertoi Ahtinen. – Galleria Koomasta se ei varmaankaan olisi löytänyt ostajaa. Yhteisössä Ahtista harmittaa vain englanninkielinen nimi. Vuosien mittaan maalaaminen ja sarjakuvien tekeminen ovat asettautuneet omille paikoilleen vuodenaikojen mukaan. – Maalaan mieluiten kesällä, kun on paljon valoa. Talvikuukaudet puolestaan ovat sarjakuvien aikaa.

Titta på Tuira Viime kesänä Ahtinen oli järjestämässä Tuiran korttelijuhlaa, Titta på Tuiraa. Hän oli Hanna Jakun lisäksi toinen pääjärjestäjistä. Ahtisen viljelemä satiiri näkyi tapahtumassa, esimerkiksi Tuiran tori oli sen ajaksi nimetty Punavihreäksi kuplaksi. Nimitykselle on perusteet: jos tuiralaiset olisivat saaneet päättää, niin nykyinen Suomen tasaval-


lan presidentti olisi Pekka Haavisto. Kaleva-lehden haastattelussa Ahtinen totesi, että korttelijuhlassa ”juodaan pienpanimo-oluita ja trimmaillaan partoja” ja ”tavoitteena on mahdollisimman cooli, swägi ja hipsteri meininki”. – Tahallisesta ärsyttämisestä huolimatta olemme saaneet yksinomaan positiivista palautetta, kehaisee Ahtinen. – Kävijöitä eri tapahtumissa oli kolmen–neljän tuhannen väliltä. Tuirassa liikkui paljon porukoita ja myöhemmin kuulin, että keskusta oli samaan aikaan tyhjä. Tyytyväisyys korttelijuhlan onnistumisesta paistaa Ahtisen kasvoilta. – Tapahtuma tullaan järjestämään myös ensi kesänä.Tapahtuman järjestämisestä päällimmäisenä mieleen oli jäänyt byrokratian helppous. – Aina valitetaan, että Sääntö-Suomi sitä ja Sääntö-Suomi tätä. Eihän tässä tarvinnut täyttää kuin yksi paperi ja kaikki oli sillä selvä. Yhteistyö kaupungin kanssa sujui tosi mutkattomasti.

Kulttuuritoimija Lauri Ahtinen kirjoineen ja tauluineen on ollut Oulun kulttuurielämässä monessa mukana. Järjestötoimintakin on alkanut kiinnostaa, Ahtinen on ollut Oulun kirjailijaseuran hallituksessa sen perustamisesta. Nykyisin hän on seuran varapuheenjohtaja. Monena vuonna hän piti Oulun Taiteiden yössä Pimp my Art -taidetuunaamoa. Ihmiset saivat tuoda taideteoksia, joista Ahtinen kumppaneineen tuunasi entistä hienompia teoksia. Tuunaamossa toteutui yksi kansainvälisen situationisti Guy Debordin ajatus taiteen merkityksestä ja tekijyydestä. Kiinnostava avaus oli Oulun pääkirjastolle joulukuussa 2014 tehty Muuri – Mauer. Jo kaksi vuotta ilmestymisen jälkeen kustantaja uhkasi makuloida Karjala 90210 -teoksen loppupainoksen. Ahtinen osti sen ja rakensi siitä muurin kirjaston portaikkoon. Ajatuksena oli herättää keskustelua kirjan elinkaaresta. Ahtinen jakoi kirjat kirjaston asiakkaille. Ihmisiä houkuteltiin paikalle lupaamalla kymmenelle ensimmäiselle ämpäri ilmaiseksi. Haastattelun lopuksi yritän kysyä, miten Ahtinen summaisi uraansa sarjakuvan ja taiteen maailmoissa. Hän ei lähde lainkaan mukaan. – Minähän olen vasta 32-vuotias... Niin. Ehkä palaamme kysymykseen neljänkymmenen vuoden päästä.

lauri ahtinen Syntynyt: 1983, Raahe Teoksia: Itä-Borneo (kuvitus Anna Sofia Vuorinen, S&S, 2016) Homepäiväkirja (Like, 2015) Karjala 90210 (WSOY, 2012) Viidentoista minuutin yksinäisyys (WSOY, 2010) Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (WSOY, 2009) Suunnittelija, Vimma Company Galleristi, Galleria Kooma Varapuheenjohtaja, Oulun kirjailijaseura Pimp my Art -taidetuunaamo (2011, 2012, 2013) Kolumnisti, kuvittaja

19


Kokoelmasta Suffragettien city (2011).

Valtakunta Liv Strömquistin mukaan Liv Strömquist oli kutsuttu vieraaksi Helsingin sarjakuvafestivaaleille syksyllä 2016, mutta vierailu peruuntui sairastumisen vuoksi. Strömquistia odotellessa meillä on onneksi hänen sarjakuvansa, joihin uppoutua.

l

teksti

Hannele Richert

iv Strömquist on ruotsalainen sarjakuvantekijä ja mediapersoona, joka on työskennellyt paitsi sarjakuvajulkaisujensa parissa myös muun muassa Ruotsin laajalevikkisimpiin lehtiin kuuluvassa Aftonbladetissa ja oman radioohjelmansa vetäjänä. Valtiotieteistä valmistunut Strömquist on yhteiskuntakriittisen sarjakuvan kärkihahmo ja hän on johtanut feministisen sarjakuvan esiinmarssia 2000-luvun Ruotsissa. Samoihin aikoihin maassa alettiin julkaista monia muitakin tekijöitä, joilla yhteiskunnallisuus yhdistyy luontevasti huumoriin. Feministisen aallon myötä perustettiin myös tasa-arvoasioille omistautunut sarjakuvakustantamo Dotterbolaget. Feminismi on Strömquistin töissä lähtökohta laajalle yh-

20

käännös

Filippa Hella

teiskuntakritiikille, jossa heikompaansa sortavia ei säästellä.

Albumit ja kalenterit Strömquistin töitä julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi Johanna Rojolan toimittamassa feministisen sarjakuvan antologiassa Suffragettien City (Schildts & Söderströms, 2011). Varhaisemmat albumit ovat toistaiseksi suomentamatta. Hundra procent fett (”Sata prosenttia rasvaa”, Galago 2006) on kokoelma Strömquistin varhaisia sarjakuvia. Tyyli on löytynyt jo varhain ja säilynyt hyvin tunnistettavana: Strömquist esittää älykkään ja terävän sisällön lapsenomaisella, iloittelevalla tavalla. Viivat ovat vahvoja, asetelmat naivistisia, käsiala epätasaista ja kokonaisvaikutelma kaksiulot-


teinen. Kansissa on usein käytetty kollaasia. Karnevalistinen, näennäisen yksinkertainen mutta tarkemmin tutkittuna monikerroksinen ja harkittu estetiikka toistuu sisällössä. Eri kulttuurikerrokset juorulehdistä filosofiaan yhdistyvät sarjakuvissa suvereenisti. Kustantamo Galagon sivuilla Strömquistiä kuvataan esikoisalbumin yhteydessä näin: ”Hän on yksinkertaisesti ainoa ruotsalainen sarjakuvantekijä, joka pystyy samassa kirjassa erittelemään tosielämän Sinkkuelämää, dissaamaan Jean-Paul Sartrea ja selittämään, miksi Chiquitan banaaneja tulee boikotoida – ja saa samalla lukijat nauramaan.” Esikoista seurasivat Strömquistin käsikirjoittama ja Jan Bielekin piirtämä Drift (Kolik förlag, 2007) ja Strömquistin oma Einsteins fru (”Einsteinin vaimo”, Ordfront förlag 2008). Seuraavina vuosina Strömquist teki myös satiirisia sarjakuvakalentereita. Vuoden 2009 “Tolv tröttsamma typer” -niminen kalenteri esitteli kaksitoista rasittavaa tyyppiä, jotka putkahtavat esiin ärsyttämään ja pätemään milloin missäkin. Vuonna 2010 oli vurossa ”Månadens manshora” eli ”Kuukauden mieshuora”. Sen ideana oli esittää kevytkeinkäisiä miehiä yhtä pöyristyneesti kuin vastaavalla tavalla käyttävytyviä naisia ruoditaan. Kalenterit menestyivät hyvin, ne myytiin loppuun ja ne saivat riemastuneita arvioita. Vuoden 2013 kalenteri ”Månadens moderat” irvaili kokoomuslaiselle ajatusmaailmalle. Seuraava albumi Prins Charles känsla (”Prince Charles -tunne”, 2010) erottelee analyyttisesti rakkauden sosiaalisia konstruktioita. Karnevalistinen aapiskirja Ja till Liv! (Ordfront Förlag, 2011) selitettää erilaisia kulttuuri-ilmiöitä yhdistelemällä faktatietoa ja katuviisauksia terävän hauskoiksi satiirinpalasiksi.

ten räiskyviä sarjakuviaan. Strömquist tarttuu pohjoiseurooppalaisessa kulttuuri-ilmapiirissä kyteviin uskomuksiin ja olettamuksiin, jotka herättävät ainakin uskomusten kohteissa epäilyksen, ettei koko totuus ehkä olekaan sama kuin pinnalta näyttäisi. Strömquist penkoo epäilysten takaa löytyvät historialliset tekijät. Tänä vuonna suomennettu Kielletty hedelmä (Sammakko, 2016; Kunskapens frukt, Galago, 2014) kertoo happaman hauskasti historiatietoa siitä, miten naisen sukupuolielimiä on tutkittu ja tulkittu päin seiniä viime vuosisatoina. Nämä totuuksina esitetyt väärintulkinnat ovat johtaneet monenlaiseen hämmennykseen arkielämässä, mutta myös konkreettisiin hirmutekoihin: vapaudenriistoon ja silpomisiin. Populaarikulttuurin stereotypiat toistavat näitä väärintulkintoja edelleen sisäistettyinä totuuksina. Saatamme helposti ajatella, että toiset kulttuurit ja toiset ajat ovat olleet omaamme paljon takapajuisempia. Strömquist osoittaa sarjakuvissaan, ettei 1960-luvun seksuaalinen vapautuminen ollutkaan historian ensimmäinen ja että nykyään tehdään jopa haitallisia kirurgisia ja esteettisiä toimenpiteitä intiimialueille kulttuuriin laajalle levinneiden väärinkäsitysten ansiosta. Strömquist tuo töissään näkyviksi asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten käytökseen. Kielletty hedelmä kertoo useista lääkäreistä ja tutkijois-

eri kulttuurikerrokset juorulehdistä filosofiaan yhdistyvät sarjakuvissa suvereenisti.

Albin Olsson / Wikimedia Commons

Tosiasiat esiin oletusten takaa Liv Strömquistin sarjakuvien hienous on suorasukaisessa ja yleistajuisessa satiirissa, jonka pohjana on vankka kerrostuma historiantuntemusta ja yksityiskohtaista tietoa. Asialliset lähdeviitteet ovat tärkeä osa hänen muu-

21


Kielletty hedelmä (2016).

ta, jotka viktoriaanisella 1800-luvulla päättivät, mil- oli rikkoa patriarkaatin valta-asemaa perinteiseslaisia naiset ja naisten kehot ovat, vaikkeivät he to- tä mies-nais-vastakkainasettelunäkökulmasta, viisiasiassa tienneet niistä mitään. “Nautimme” tämän meisten testen maailmankuva on jo lähtökohdiltaan seurauksista vielä tänään. moninaisempi ja tyyliin kuuluvista kärjistyksistä Osa tiedosta on niin tärkeää, että kirjan pitäisi huolimatta vähemmän polarisoiva. Tänä syksynä ilkuulua peruskoulun pakolliseen lukemistoon. Kir- mestyneessä Med uppgång och fall -albumissa (suom. jan loppuosassa käsitellään kuukautisia yhteiskun- ”Nousua ja laskua”) Strömquist pureutuu superrikkainallisena ilmiönä: miksi niitä yhä pelätään, hävetään den olemassaolon perusteisiin ja yhteiskunnalliseen ja peitellään. vaikutukseen. Viime vuosina hän kirjoitti myös näytelmän Liv Kriitikon kritiikkiä Strömquist on ottanut kan- Strömquist tänker på dig (Liv Strömquist ajattelee sitaakseen valtakunnan valistajan manttelin ja saa nua), jota esitettiin vuonna 2014 Tukholman Dramakestää myös monenlaista kritiikkiä. ten -teatterissa. Tietysti häneltä on useampaan otteeseen tieLiv Strömquist kertoi Nöjesguidenin haastattedusteltu, milloin seuraa sarjakuvakirja miehen lussa olevansa onnellinen uudesta entistä suuremsukuelimistä, ikään kuin tasa-arvoa pitäisi edistää masta yleisöstään ja siitä, että hän saa tehdä niin palantamalla jokaiselle asialle yhtä paljon huomio- jon töitä. Toivotaan silti, että hän vielä joskus ehtii ta riippumatta siitä, onko tekijällä käsittelyyn var- myös Suomeen. sinaisesti tarvetta, piilossa olevaa historiatietoa tai Kiitos tuesta Svenska Kulturfondenille. kiinnostusta. Queerfeministit taas ovat huomauttaneet, että Strömquistin sarjakuvien maailmankuva tukee po- Lähteitä: lariteetteihin perustuvaa käsitystä miehistä ja naisis- Liv Strömquistin sarjakuvat ta. Hän on myöntänyt kritiikin aiheelliseksi ja pyrki- Kustantajien sivut: Galago, Ordfront Förlag, Kolik Förlag nyt muuttamaan ilmaisuaan. Nöjesguiden-haastattelu 2014 Siinä missä ensimmäisten teosten päämäärä

22


JA till Liv! Liv Strömquist var inbjuden som gäst till Helsingfors seriefestival hösten 2016, men besöket ställdes in på grund av sjukdom. I väntan på Strömquist har vi som tur hennes serier att fördjupa oss i. Strömqvist är en svensk serietecknare och mediapersonlighet som förutom att ha gett ut seriealbum även arbetat för en av Sveriges mest lästa tidningar, Aftonbladet och som programledare för sitt eget radioprogram. Liv Strömquist har tagit examen i statsvetenskap, är frontfigur för samhällskritiska serier och hon har lett den feministiska serierörelsens frammarsch i 2000-talets Sverige. Samtidigt har man i Sverige publicerat många andra serietecknare som på ett naturligt sätt blandar samhällelighet och humor. Tack vare den feministiska vågen grundades seriekollektivet Dotterbolaget vars grund ligger på jämlikhetsfrågor. Feminismen i Strömquists verk är utgångsläge för en vidare samhällskritik där de som hackar ner på de svagare inte kommer lätt undan. Kunskapens frukt (2014).

Album och kalendrar Liv Strömquists serier publicerades första gången på finska i Sufragettien City (Schildts & Söderströms, 2014) med Johanna Rojola som redaktör. De tidiga albumen finns inte ännu översatta. Hundra procent fett (Galago 2006) är en samling av Strömquists tidiga serier. Sin stil har hon hittat redan tidigt och den är lätt att känna igen – Strömquist för fram ett intellektuellt och skarpt innehåll på ett lekfullt sätt. Linjerna är starka, kompositionerna naivistiska, handstilen ojämn och helhetsintrycket tvådimensionellt. Omslagen är ofta utförda i collageteknik. Hennes karnevalistiska, tillsynes enkla estetik visar sig vid närmare granskning vara mångbottnad och väl begrundad som återfinns även i innehållet. Olika kulturskikt allt från skvallertidningar till filosofi förenas suveränt i serierna. På förlaget Galagos hemsida beskrivs Strömquist i samband med sitt första album på följande vis: ”Hon är helt enkelt den enda svenska serieskapare som klarar av att i en och samma bok skildra verklighetens Sex & the City, dissa Jean-Paul Sartre och förklara varför vi ska bojkotta Chiquitas bananer.


Kunskapens frukt (2014).

24


Och samtidigt lyckas få oss att skratta.” Efter debutalbumet följde Drift (Kolik förlag, 2007) manus av Strömqvist och tecknat av Jan Bielekin och Strömquist eget album Einsteins fru (Ordfront Förlag 2008). De följande åren gjorde Strömqvist även satiriska seriekalendrar. Kalendern för 2009 ”Tolv tröttsamma typer” som ploppar fram för att irritera och hävda sig lite varstans. År 2010 stod ”Månadens manshora” i turen. Idén var att lyfta fram lättfotade män på samma sensationlystna sätt som kvinnor med samma beteende råkar ut för då de synas i sömmarna. Kalendrarna gjorde succé och blev slutsålda och fick lycksalig kritik. Kalendern för år 2013 ”Månadens moderat” gjorde sig lustig över moderaternas tankevärld. Det följande albumet Prins Charles känsla 2010 dissekerar analytiskt kärleken som en social konstruktion. Den karnevalistiska ABC-boken Ja till Liv! (Ordfront Förlag, 2011) förklarar olika kulturfenomen genom att förena fakta och street wise citat till klipska och roliga stycken av satir.

Fakta träder fram ur antaganden Finessen i Liv Strömquists serier finner man i hennes satir som är rättfram och lättförståelig och som stadigt bottnar i historiekännedom och detaljerad fakta. Sakliga källförteckningar är en viktig del av hennes annars sprättiga serier. Strömquist tar tag i trosföreställningar och antaganden i det nordeuropeiska kulturklimatet och visar oss att hela sanningen kanske inte är den samma som ytan ger sken av. Strömquist gräver och bakom misstankarna finns aktörerna i historien. Kunskapens frukt, (Galago 2014) i år översatt till finska, berättar syrligt men samtidigt underhållande historisk fakta om hur kvinnans könsorgan har undersökts och tolkats åt skogen under de senast århundradena. Dess misstolkningar som förts fram som sanningar har lätt till stor förvirring i vardagen men också till grymheter som frihetsberövande och stympning. Populärkulturens stereotypier upprepar fortsättningsvis dess feltolkningar som internaliserade sanningar. Vi tänker lätt att andra kulturer och andra tider har varit mer bakåtsträvande än vår egen tid. Strömquist för fram i sina serier att 1960-talets sexuella frigörelse inte var den första i historien och att man numera till och med gör skadliga kirurgiska och estetiska ingrepp på intimområdet på grund av miss-

förstånd som fått utbrett fotfäste i kulturen. Strömquist lyfter i sina serier fram saker som påverkat människors beteende i hög grad. Förbjuden frukt handlar om ett flertal läkare och forskare som under det viktorianska 1800-talet bestämde hurdana kvinnor och kvinnokroppen är fast det egentligen inte visste någonting om någondera. Vi ”njuter” av följderna än i dag. En del av innehållet är så viktigt att boken borde hör till grundskolans obligatoriska litteratur. I bokens slutdel behandlas menstruation som ett samhälleligt fenomen, varför är man ännu rädd för, skäms man över och vill dölja mens? En kritikers kritiseras • Strömqvist har tagit sig rollen som en upplysare i riket och får även utstå mycket kritik. Självklart har hon upprepade gånger fått förfrågningar om när en serie om mannens könsorgan kommer ut, alldeles som om jämlikhet gynnas av att varje sak får lika mycket uppmärksamhet oberoende av om tecknaren har ett behov att tackla ämnet, dold historiekännedom eller ens intresse. Queerfeministerna har för sin del påpekat att Strömqvist serier stöder en världsbild med polariserad uppfattning om män och kvinnor. Hon har erkänt att kritiken är befogad och strävar till att ändra sitt uttryck. Där de första verken ville slå sönder patriarkatets maktstrukturer ur ett ”kvinnor och män som motsatspar”-perspektiv har de senare verken en mera mångfacetterad världsbild och trots stilens övertramp är den mindre polariserande. I det i höst utgivna albumet Med uppgång och fall biter sig Strömqvist in i tillvarons grunder för superrikas personer och synar deras samhälleliga påverkan. De senaste åren skrev hon även pjäsen “Liv Strömquist tänker på dig” som uppfördes på Dramaten i Stockholm. Liv Strömquist berättade i en intervju i Nöjesguiden att hon var lycklig över sin allt större publik och över det att ha så mycket jobb. Vi hoppas trots allt att hon någon gång i framtiden hinner till Finland.

Vi tackar Svenska Kulturfonden för stöd. Källor: Liv Strömquistin serier Förlagens hemsidor: Galago, Ordfront Förlag, Kolik Förlag Nöjesguiden-intervju 2014

25


Pienlehtitaivas

Toisennäköinen Ruotsi

p

Mattias Elftorp kertoo yhteiskunnastaan synkin sävyin ja Tusen Serier antaa äänen hiljaisille. teksti

Aino Sutinen  käännös Hannele Richert  valokuva Joonas Kohonen

unkkarityylinen mies on tuttu hahmo myyntipöydän takana myös monilla suomalaisilla sarjakuvafestivaaleilla. Hän toimii Wormgod, Tusen serier ja C’est Bon Kultur -kollektiivien riveissä. Elftorpin omia sarjoja ovat muun muassa pitkä cyberpunk-saaga Piracy is Liberation sekä The Troll ja Arg kanin. Elftorp järjestää myös joka toinen vuosi Malmössä pidettävää AltCom-sarjakuvafestivaalia. Vaihtovuosina paikalla on lasten ja nuorten I seriernas

26

värld -sarjakuvafestivaali, joten AltCom on sitten nimenomaisesti aikuisille kävijöille, nimensä mukaisesti vaihtoehtoinen tapahtuma. Festivaalin teemoja ovat olleet esimerkiksi ”sota ja seksi”, ”anarkia”, ”ei rajoja” ja viimeksi elokuussa 2016 ”työ”. Aino Sutinen: Hei, Mattias! Kutsut töitäsi termillä anarkosarjakuva. Millaiset teemat ajavat sinua tekemään taidetta? Mattias Elftrop: Haluan pyrkiä näyttämään to-


tutusta poikkeavan tavan katsoa ympäröivää maailmaa. Kun teen poliittisesti suuntautuneempia lyhyitä sarjakuvia, kyse on usein eri puolilla maailmaa yhä voimakkaammin kasvavasta fasismista ja rasismista, mutta ehkä ennen kaikkea vakiintuneeseen poliittiseen järjestelmään juurtuneesta fasismista ja rasismista. Tämä liittyy etenkin maahanmuuttopolitiikkaan, mutta myös siihen, miten kohtelemme nykyään köyhiä ja sairaita. AS: Päätyösi on Piracy is Liberation, pitkä teknodystopia joka on nyt puolivälissä. Millainen prosessi pitkän sarjan luominen on ollut? Maailma on ehtinyt muuttua, ja teknologia. ME: Sarjakuvan perusidea on, että kapitalismista on tullut uskonto ja kaikki muut jumalat ovat kuolleet. Ja etteivät tapahtumapaikassa asuvat tiedä, että paikan ulkopuolella on mitään tai että asiat olisivat joskus olleet toisin. Sanoisin, että metaforat toimivat vieläkin. Elämme edelleen kapitalismin ehdoilla. Pystymme keskittymään yhä lyhyemmän aikaa (sarjakuvassa tämä on ilmaistu näin: ”there is only news and old news”) ja sulkeudumme yhä tiukemmin rajattuun maailmaamme sitä mukaa kun rasismi voimistuu. Sanoisin siis, että suurin osa sarjan poliittisista kimmokkeista on yhä voimissaan. Teknologian olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman retron näköisenä. Sarjassa näkyvä tallennusmedia on 3,5-tuumaiset

korput, joita käytettiin nuoruudessani, vaihtelimme naapureiden kanssa ohjelmia niitä käyttäen. Teknologian sisältö ei kuitenkaan ole vielä ottanut sarjaa kiinni. Kukaan ei ole vielä onnistunut kirjoittamaan neliulotteista koodia, joka vaikuttaisi menneisyyden tapahtumiin. Ainakaan tietääkseni... Uskon myös, että asiat, joita aion käsitellä kolmososassa, eli sota, terrorismi ja vallankumous ovat ajankohtaisia myös silloin, kun kirja julkaistaan. AS: Rasisminvastaisessa Tusen serier -projektissa kustannatte kirjoja ja pienlehtiä ja pidätte työpajoja ja näyttelyitä. Kirjoissa on käsitelty mm. tositarinoita paperittomista ja prostituoiduista ja useimmat piirtäjistä ovat maahanmuuttajia. Fem papperlösä kvinnors historier äänestettiin myös vuoden 2013 parhaaksi ruotsalaiseksi sarjakuva-albumiksi. Kerro lisää! Tässä taitaa olla jatkumoa ruotsalaisen sarjakuvakentän monimuotoistumiselle feministisen sarjakuvan myötä? ME: Kyllä, suunnitelmamme on tähdännyt siihen, että sarjakuvailmapiiri säilyisi entistä laajempana myös feminismiaallon hiivuttua, että useampi ryhmä pääsisi ääneen sarjakuvamaailmassa. Olemme itse julkaisseet 15–20 kirjaa tällä tavoin, joten ulkomaalaistaustaisten sarjakuvataiteilijoiden osuus on kasvanut merkittävästi aiempaan verrattuna. Myös muista kustantamoista löytyy joitakin esimerkkejä

“olen nähnyt monien itkevän sitä lukiessaan, mielestäni se on paras tunnustus.”

Amalia Alvarez: Fem papperslösa kvinnors historier.

27


(ainakin Galago, luulisin). Sitä vastoin en tiedä, onko ulkomaalaisella nimellä julkaistuksi tuleminen ylipäätään vielä helpottunut, joten työtä on vielä jäljellä. Toivottavasti joukkoon liittyy muitakin. Jatkamme toki myös itse, vaikka juuri nyt olemme taloudellisesti heikoilla. Onneksi Tusen Serier toimii aatteellisena yhdistyksenä eikä voittoa tavoittelevana yrityksenä. AS: Olet kritisoinut ruotsalaista politiikkaa ja nationalismia. Olet käsitellyt maahanmuuttoteemoja myös omassa kirjassasi Me & my Daddy & Zlatan. ME: Tein sen ensin lyhyempänä kilpailutyönä, joka voitti ensimmäisen palkinnon Malmön I Seriernas Värld -fetivaaleilla 2009 ja kolmannen palkinnon Kemissä 2010. Hetken näytti siltä, että WSOY julkaisisi pitkän version Suomessa, mutta kun kirja oli valmis, sen loppuratkaisusta ei pidetty. Siksi päätin julkaista sen Tusen Serierin ja Wormgodin yhteistyönä. Sarjakuva perustuu osittain tarinoihin, joita olen kuullut ystäviltäni tai maahanmuuttokysymysten parissa työskennelleiden aktivistien kautta. Olen kehitellyt eteenpäin näkemääni ja kokemaani, kuten ruotsalaisuuden kuvaa, autopaloja ja sen sellaista. Olen pyrkinyt näyttämään asioiden toisia puolia. Samalla oli tärkeää, että lukija pystyisi samastumaan päähenkilöön ja tämän tilanteeseen. Kirja on saanut erittäin hyviä arvosteluita ja olen nähnyt monien itkevän sitä lukiessaan. Mielestäni se on paras tunnustus, minkä tarinastaan voi saada.

AS: Matkustelet festivaaleilla ja vierailet usein Suomessakin. Mitä ajatuksia sinulla on suomalaisen ja ruotsalaisen sarjakuvakentän yhtäläisyyksistä ja eroista? ME: Ajattelen yleensä, että ruotsalainen sarjakuvakulttuuri on omaelämäkerrallisempaa, kun taas suomalainen on enemmän taiteellisesti suuntautunutta. Tämä on tietenkin yleistys, ja uskon että asia on muuttumassa. Ruotsin skene on nyt monipuolisempaa, ja vaikuttaa että feministinen liike on lähtenyt kunnolla käyntiin Suomessa. Mutta kaiken kaikkiaan olen kiinnostuneempi siitä mitä Pohjolan ulkopuolella tapahtuu, joten minulla ei varmaankaan ole yhtä tarkkaa näkemystä asiasta kuin joskus on ollut. AS: Olet myös selvinnyt juuri elokuisen AltComin järjestelyistä, onneksi olkoon! Mitä AltComille kuuluu? ME: Kiitos! Uskon, että tämän vuoden festivaali on ollut tähänastisista onnistunein. Sään kanssa meillä oli epäonnea, mutta eri maista tulleiden sarjakuvataiteilijoiden tapaamiset toimivat erittäin hyvin. Monella tapaa festivaalista tuli ikään kuin poikkeustila, jotain mikä olemassa arjen ulkopuolella hyvin konkreettisesti yhtenä heinäkuun viikkona. Seuraava kerta osuu vuodelle 2018, juuri Ruotsin vaalien alle, joten siitä voi tulla ihan uudella tavalla kiinnostavaa...

En annorlunda Sverige

Mannen med punk-stil är en bekant figur också på många finska seriefestivaler. Han är en aktiv medlem i olika kollektiv så som Wormgod, Tusen serier och C’est Bon Kultur. Exempel på Elftorps egna serier är den långa cyberpunk-sagan Piracy is Liberation och The Troll samt Arg kanin. Elftorp organiserar också seriefestivalen AltCom i Malmö varannat år. Samtidigt ordnas det en seriefestival för barn och unga, som heter I seriernas värld. Alt-

Mattias Elftorp är en produktiv serieskapare och aktivist. Denna malmöbo har både sociala teman och dystra toner i sina serier.

28

Kiitos tuesta Svenska Kulturfondenille.


Com riktar sig särskilt till vuxna, och som namnet antyder, representerar festivalen alternativa serier. Teman för AltCom har varit till exempel ”krig och sex”, ”anarki”, ”inga gränser” och senast i august 2016 ”arbete”. Aino Sutinen: Hej, Mattias! Du kallar dina verk för ”anarkoserier”. Hurdana teman driver dig till att skapa konst? Mattias Elftrop: Jag vill försöka visa andra sätt än det vanliga att se på världen omkring oss. När jag gör mer politiskt inriktade kortare serier handlar det ofta om den fascism och rasism som växer sig allt starkare runtom i världen, men kanske framförallt den inneboende fascism och rasism som existerar inom det etablerade politiska systemet, särskilt när det gäller migrationspolitik men också hur vi idag behandlar fattiga och sjuka. Mänskligheten gör mig lätt rädd när jag tänker på vad vi är kapabla att göra mot varandra Mattias Elftorp: Piracy is Liberation. och världen vi lever i. Samtidigt kan jag inte låta bli att vara optihar blivit religion och alla andra gudar är döda. Och mist, för jag har också sett vad vi kan åstadkomma när att de som bor i staden där allt utspelar sig inte vet vi lyckas arbeta tillsammans för något konstruktivt. Man kan väl säga att Tusen Serier är det sam- att någonting existerar utanför eller att saker någonmanhang där jag arbetar mest med att förändra sa- sin har varit på ett annat sätt. Jag skulle säga att de ker praktiskt, genom att vi ger en röst åt grupper av metaforerna fortfarande fungerar. Vi lever fortfarande i en värld där kapitalismen styr våra liv, vårt atmänniskor som det inte annars lyssnas på. tention span blir kortare och kortare (i serien formuI CBA (C'est Bon Anthology) handlar det mer om experiment med serieformen. Där gör jag mer kor- lerat som ”there is only news and old news”) och vi ta historier som bygger på någon intressant idé eller stänger alltmer in oss i vår begränsade värld ju mer rasismen växer. där jag testar nya sätt att berätta. Så jag skulle säga att de flesta av de politiska grunI Wormgod beskriver jag de mörkare sidorna av verkligheten, för jag tror inte på att blunda för dem. derna i serien fortfarande är relevanta. Vad gäller tekSå det blir gärna mer skräckinspirerat och dystopiskt. nologin så har jag hela tiden försökt hålla dess utseende så retro som möjligt. Det lagringsmedia man ser Men det finns nästan alltid ett ljus i mörkret. AS: Ditt examensarbete Piracy is Liberation, är en i serierna är de 3,5”-disketter som vi använde när jag lång teknodystopi som är nu halvvägs färdig. Hurdan var ung och bytte program med grannarna. Samtidigt har processen varit då du skapar en lång serie? Värl- har teknologins innehåll inte kommit ikapp serien. den har förändrats under tiden, och teknologin lika så. Ingen har ännu lyckats skriva 4-dimensionell kod som ME: Grundkonceptet i serien är att kapitalismen påverkar saker bakåt i tiden. Vad jag vet...

29


Jag tror också att de ämnen jag planerar ta upp i vol 3, krig, terrorism och revolution, fortfarande kommer att vara relevanta när den kommer ut. AS: I det antirasistiska projektet Tusen serier publicerar ni böcker och zines samt håller verkstäder och utställningar. I böckerna behandlas till exempel berättelser om papperslösa och prostituerade och de flesta tecknarna är invandrare. Fem papperslösa kvinnors historier röstades om till det bästa seriealbumet år 2013. Berätta mera om detta! Det verkar som en fortsättning på mångfaldsprocessen på det svenska seriefältet, som fick sin början med feministiska serier? ME: Ja, vår plan har ju varit att den rörelsen mot ett bredare serieklimat inte skulle ta slut efter feministvågen, utan fler grupper skulle också få en röst i serievärlden. Vi själva har publicerat 15-20 böcker vid det här laget, så andelen publicerade serieskapare med utländsk bakgrund har ju ökat stort jämför med innan, och det finns också några exempel hos andra förlag (mest Galago, tror jag). Jag vet däremot inte om det överlag har blivit lättare att bli publicerad med ett utländskt efternamn än, så det är en del jobb kvar. Förhoppningsvis kommer fler att haka på, och vi kommer ju att fortsätta själva också även om vi är i en ekonomisk svacka just nu. Som tur är driver vi Tusen Serier som en ideell förening och inte som ett vinstdrivande företag. AS: Du har också kritiserat svensk politik och na-

tionalism och behandlat invandring i din egna bok Me & my Daddy & Zlatan. Jag gjorde den först som ett kortare tävlingsbidrag som vann förstapris i I Seriernas Värld i Malmö 2009 och fick tredjepris i Kemi 2010. Ett tag var det tänkt att den långa versionen skulle publiceras av WSOY i Finland, men när boken var färdig gillade de inte slutet, så jag bestämde mig för att publicera den som ett samarbete mellan Tusen Serier och Wormgod. Serien bygger delvis på historier jag har hört av vänner eller genom aktivister som har jobbat med migrationsfrågor, och jag spunnit vidare på saker jag har sett omkring mig, som synen på svenskhet, bilbränder och liknande, där jag har försökt ge en motbild och visa upp andra perspektiv på saker. Samtidigt var det viktigt att skriva den på ett sätt så att läsaren kunde känna med huvudpersonen och leva sig in i hennes situation. Boken har fått en del riktigt bra recensioner och jag har sett flera personer gråta när de har läst den, vilket jag tar som ett av de bästa betygen man kan få för en sådan historia. AS: Du resar till seriefestivaler, och man ser du ofta i Finland också. Vad tänker du om finska och svenska seriefältet? Vad dom har tillsammans, och vad är annorlunda? ME: Jag brukar tänka att om seriekulturen i Sverige är mer självbiografisk så är den finska mer konstnärligt inriktad. Det är såklart en generalisering och jag tror att det håller på att förändras. Den svenska scenen verkar mer varierad nu, och det verkar ju som den feministiska serierörelsen har kommit igång ordentligt i Finland. Men överlag är jag mer intresserad av vad som händer utanför Norden, så jag har kanske inte lika bra koll som jag hade en gång. AS: Du har just avklarat arrangerandet av AltCom i augusti, gratulerar! Hur går det för AltCom? ME: Tack! Jag tror årets festival har varit den mest lyckade hittills. Vi hade otur med vädret, men de sociala mötena mellan serieskapare från olika länder fungerade riktigt bra. Det var som att festivalen på många sätt blev ett undantagstillstånd, någonting som befann sig bortom vardagen på ett väldigt påtagligt sätt, under en vecka i juli. Nästa gång blir 2018, strax innan valet i Sverige, så det har potential att bli intressant på ett helt annat sätt...

Vi tackar Svenska Kulturfonden för stöd.


Festivaalisarjakuvan käännös suomennos

Vesa Kataisto

1. Olen seonnut laskuissani. Tämä oli ehkä kymmenes Helsinki-festivaalini? 2. Uusi paikka, ehkä vähän sivussa, mutta ei se mitään. Väki vaikutti löytävän sen. 3. Me (CBK/Tusen Serier/Wormgod-ryhmä Malmöstä) saavuimme perjantaina. Ajoissa oppiaksemme: 4. Alkoholin kolme tasoa (kaupunkimiljöössä)... 1: Ne joilla on varaa juoda ulkona. 2: Me jotka asioimme Alkossa ja juomme aidan ulkopuolella. 3: Ne jotka eivät juo vaan keräävät tölkit. 5. Tämähän ei ole järjestäjien vika, vaan näkymä kapitalisistiseen todellisuuteen. 6. Koska nähtiin viimeks, varmaan 10 vuotta sitten? 7. Ootko yrittänyt hakea EU-tukea? 8. Sunnuntaina kuulemma sataa. 9. Miten ole kus 10. Taustalla ostamme sarjiksia ja lämmitämme vanhoja tuttavuuksia. 11. Lauantai 1. Oli vaikea ehtiä joka paikkaan, mutta yhden luennon kuulin, saksalaisesta Bildkorrektur projektista. 2. Antirasistinen sarjakuvaprojekti, jolla vaikutetaan ihmisten asenteisiin pakolaisista. Kuvat osoitteesta bildkorrektur.tumblr.com. 3. Sunnuntai 4.Ihmisiin, joita tapaa vain festareilla syntyy erikoinen suhde. Tapaamisia on toki useampia per vuosi. Ja Helsingin festivaali on hyvä kohtaamispaikka... 5. Kirjoja kaupataan... 6. Moi, halusin vain moikata, nähtiin Köpiksessä 10 vuotta sitten. 7. Mitkä on teidän seuraavat festarit? 8. Hei, mä näin jutun joka muistutti sun tyyliä... 9. Ruoka on nyt ilmaista! 10. Mennään Henry’s pubiin kaljalle, tuutteks tekin? 11. Vaikka elämmekin eri maissa, ei ero koskaan tunnu olevan ”näkemiin”, vaan ”nähdään taas!” 12. Tarjolla oli koko joukko mielenkiintoisia näyttelyitä, mutta tavalliseen tapaan missasin niistä useimmat. 13. Joka tapauksessa lopuksi on aika uuvuksissa, ja yksi festarien huippuhetkiä on matkustajakodin ihana sänky. 14. Nähdään taas!

Jukka-Petteri Eronen & Viljami Vaskonen

Tilaa omasi verkkokaupasta hintaan 12 €

holvi.com/shop/jvsarjikset facebook.com/jvsarjikset

Pienlehteilijä, bloggaaja, pientapahtuma! Mainosta Sarjainfossa 20 € hintaan. Hintaan kuuluu myös verkkomainontaa joko Sarjakuvablogit.comtai Kvaak.fi-sivustolla. Lisätietoa: sarjainfo@sarjakuvaseura.fi

31


Jag har tappat räkningen, men kanske var detta min tionde Helsinkifestival?

Ny plats, lite vid sidan av, men det verkade inte göra så mycket. Folk verkade hitta dit ändå.

Vi (CBK/Tusen Serier/Wormgoddelegationen från Malmö) kom fram på fredagen. Lagom för att hinna uppleva: Alkoholens tre nivåer (i storstadsmiljö)... 2: Vi som handlar på Alko och dricker utanför staketet. 3: De som inte dricker utan samlar tomburkar. 1: De som har råd att köpa öl ute.

Lördag Det är ju inte arrangörernas fel, det är bara så den kapitalistiska verkligheten ser ut.

32

Har ni prövat att söka EUbidrag?

Jag hörde det ska bli regn på södag.

När sågs Hur vi senast, det det på måste ha varit Något som finns ivar bak-AltComårets 10 år sedan? festival? grunden medan vi köper serier och återknyter gamla bekantskaper.


Det är alltid svårt att hinna allt, man jag lyckades gå på ett föredrag, om det tyska Bildkorrektur-projektet.

Ett antirasistiskt serieprojekt om att bemöta folks rädslor kring invandring. Bilder från bildkorrektur.tumblr.com

Söndag

Man säljer böcker...

Det är en speciell sorts relation man har till folk man bara träffar på festivaler, men ibland ändå flera gånger/år. Och festivalen i Helsinki är bra på att föra samman folk...

Hej, ville bara säga hej, vi sågs i Köpenhamn för 10 år sedan.

Vilken är nästa festival Ey, ja .för er? en serie . där borta som påminde om din stil ... Maten är gratis nu!

Vi ska till Henry’s Pub och dricka öl? Ska ni med? Även om man bor i olika länder är det aldrig riktigt “hejdå”, utan “vi ses nästa gång!”.

Det var såklart en hel del utställningar som verkade intressanta också, men som vanligt missade jag det mesta.

Hursomhelst blir man till slut ganska sliten, och en av festivalens stora höjdpunkter var den sköna sängen på vandrarhemmet.

Vi ses nästa gång!

33


Piirtämistä, tekstiharjoituksia ja kevätaurinkoa teksti

a

Miia Vistilä  kuva Taina Hakala

Feministisen sarjakuvatoiminnan aktiivi, taiteilija Taina Hakala kertoo, kuinka sarjakuvaresidenssi järjestetään.

urinko paistaa kesäisesti uimarannalle, kun kävelen Helsingin Lauttasaaressa kohti Villa Salinia. Sata vuotta vanhassa rantahuvilassa on alkamassa pääkaupunkiseudun kolmas feministinen sarjakuvaresidenssi. Tänä vuonna aiheena on omaelämäkerrallinen ja dokumentaarinen sarjakuva. Viime vuonna käsiteltiin feminististä aktivismia. Vuorossa on neljä päivää työpajoja, piirustus- ja kerrontaharjoituksia, esitelmiä ja vapaata hengailua. Suurin osa tulijoista on Suomesta ja Ruotsista. Ohjelma on englanniksi, mutta käytämme eri kieliä tilanteen mukaan. Vapaata aikaa on varattu myös pelkkään oleiluun ja ihmisiin tutustumiseen. Jos sosiaalisuudesta ei välitä, voi myös vetäytyä yläkerran makuuhuoneisiin nukkumaan tai lähteä ulos kävelylle. – Tykkään saattaa ihmisiä yhteen. Halusin järjestää tapahtuman, joka olisi avoin erilaisille ihmisille, niin ammattilaisille kuin niillekin, jotka vasta ovat kiinnostuneita sarjakuvien tekemisestä. Halu-

34

sin myös, että mukaan voi tulla, vaikka ei voisikaan osallistua kaikkeen. Ja halusin pitää tapahtuman ilmaisena osallistujille, jotta rahan vähyyskään ei olisi esteenä, residenssin tuottaja ja ohjaaja Taina Hakala kertoo tapahtuman jälkeen. Residenssin suunnittelu alkoi jo vuotta aiemmin. – Mietin ihan aluksi residenssin teemaa ja harjoituksia. Kun viime vuonna oli yhteisöllistä aktivismia, tänä vuonna halusin kääntyä sisäänpäin ja tutkailla omaelämäkerrallista ja dokumentaarista sarjakuvaa, hän sanoo – Teetin harjoituksia, joita olin ohjannut tai tehnyt itse aiemmin. Residenssissä muun muassa suunniteltiin oma hahmo esimerkin pohjalta, piirrettiin nopeita croquis-luonnoksia mallista, tehtiin erilaisia teksti- ja kuvakäsikirjoittamisen harjoituksia sekä kokeiltiin eri välineitä. Mukana oli myös kuvakerronnan klassikko eli perinteinen rakettitehtävä. Siinä kuvataan puhekup-


lattomilla ruuduilla astronautin matka avaruuteen, toiselle planeetalle ja takaisin kotiplaneetalle, jossa odottaakin yllätys. Rakettiharjoituksessa harjoitellaan kuvakerrontaa, sanojen käyttäminen on kielletty. Ryhmät piirtävät oman osansa tarinasta postit-lapuille. Sitten toiset yrittävät tulkita piirrokset ja kuvien toimivuudesta keskustellaan.

Järjestelytyötä Kun se, mitä halutaan järjestää, on selvillä, alkaa apurahojen haku. – Apurahoja tulee hakuun ympäri vuoden, joten vuosi on ideaali aika järjestää tapahtumaa. Apurahojen hakemiseen kuluu paljon työtunteja, mutta samalla niiden kirjoittaminen selkiyttää, mitä ollaan tekemässä ja kenelle. Eri tahoilta voi hakea tukea vähän eri asioihin ja apurahan myöntäjien preferenssien selvittämiseenkin menee aikaa. Feministinen sarjakuvaresidenssi sai tänä vuonna tukea Suomalais-ruotsalaiselta kulttuurisäätiöltä ja Sarjakuvantekijät ry:ltä. – Rahaa kului esimerkiksi matkakuluihin, välineisiin ja kokin palkkaan. Budjetoin ja maksoin myös itselleni palkkaa tapahtuman järjestämisestä. Halusin myös tarjota osallistujille kunnon välineet, jotta kaikilla olisi kerrankin mahdollisuudet sellaisiin. Kaikesta ei tarvitse maksaa. Tapahtumia järjestäessä kannattaa kartoittaa yleishyödylliset toimijat, jotka tarjoavat esimerkiksi tilojaan käyttöön. – Residenssin paikan saimme käyttöömme sitä vastaan, että järjestämme Naisunionilla myöhemmin sarjakuva-aiheista ohjelmaa, suomalais-ruotsalaisen lukuesityksen Helsingin sarjakuvafestivaalien aikaan, Hakala kertoo. Mitä enemmän järjestämisessä on eri tahoja mukana, sitä enemmän aikaa kuluu viestintään. – Tänä vuonna järjestin residenssin yksin. Itse tekemisessä on se hyvä puoli, että voi tehdä päätökset nopeasti itse, aikaa kuluu vähemmän ihmisten kanssa sopimiseen. Silti viestintä vie aikaa. – Apurahahakemusten lisäksi esimerkiksi asioiden ilmaiseminen vieraalla kielellä tavallisessakin sähköpostien vaihdossa vaati miettimistä, kun halusin että kommunikaation sävy on positiivinen ja

rohkaiseva. Samoin nopea vastaaminen ilmoittautumisiin, ulkomaisten vieraiden saapumisten vastaanoton säätäminen ja niin eteenpäin piti ehtiä tehdä ajallaan tiettyyn aikaan vuodesta. – Parasta onkin järjestää porukalla, niin että tehtäviä voidaan jakaa. Niin ei tarvitse huolehtia, että miten käy jos sairastuu, kertoo Hakala. Verkostoitumista ja stressinhallintaa Koskaan kaikki ei toteudu juuri sellaisena kuin suunnitellaan. – Harjoituksia jäi tekemättä paljon siihen verrattuna mitä suunnittelin, mutta halusin jättää myös tyhjää aikaa. Jos olisi ollut enemmän rahaa, olisin palkannut tulkin, piirustusmallin ja vierailevia opettajia. Nyt vedin harjoitukset itse ja toimin itse myös croquismallina. Palautteissa kiiteltiin erityisen paljon tapahtuman hyvää ilmapiiriä. – Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että jokainen tuntisi olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi ja kokisi voivansa olla oma itsensä. Jo heti alussa on tärkeää huomioida ja tervehtiä kaikkia. Se on pieni asia, mutta helpottaa kaikkea kommunikaatiota myöhemmin. Eikä verkostoitumistapahtuman tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä. – Aloitin tapahtumien järjestämisen organisoimalla Sanna Ala-Ojalan kanssa hänen aloittaman Arabian sarjismutsien eli sarjakuvia tekevien äitien kokoontumisia kaupunginosani asukastalolle. Silloinkin oli tärkeää saattaa yhteen ihmiset, joilla ei ehkä ole muuten kovin helposti mahdollista päästä tapaamaan samoista asioista kiinnostuneita. Tavoitteeni tapahtumille eivät siis ole muuttuneet – vaikka puitteet ovatkin. Isommista järjestelyistä kiinnostuneille Hakalalla on kaksi tärkeää stressinhallintaneuvoa. – Tee aikataulu. Varsinkin pitkän ajan projekteissa on tärkeää tietää milloin mitäkin tulee hoitaa ja kuka sen hoitaa, koska kaikkea ei voi muistaa. Ja jos joku asia vaikuttaa vaikealta, älä siirrä sitä sivuun, vaan ala heti etsiä siihen ratkaisua. Näin ratkaisukin alkaa vähitellen hahmottua, eikä stressi pääse kasautumaan.

”kiinnitin erityistä huomiota siihen, että jokainen tuntisi olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi ja kokisi voivansa olla oma itsensä.”

35


Amerikan historia CMYK

y

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla vieraillut Ed Piskor jatkaa sarjakuvan ja hip hopin pitkää yhteistä historiaa. teksti

Onni Mustonen  valokuvat Henry Söderlund

hdysvaltalainen sarjakuvataiteilija Ed Piskor (s. 1982) tietää mitä hän tekee. Hänellä on suunnitelma: ensimmäinen askel sen toteutumiseen oli alkaa tehdä sarjakuvia. Toinen oli tulla siinä tarpeeksi hyväksi, jotta ihmiset alkavat kiinnittää häneen huomiota. Jossain vaiheessa, kunhan hän olisi tarpeeksi tunnettu, tarpeeksi hyvä, tarpeeksi uskottava, rap-yhtye Public Enemy ottaisi häneen yhteyttä ja pyytäisi työskentelemään kanssaan. Hän suunnittelisi heille albuminkannen tai kiertuejulisteen. Albuminkansi jäi tekemättä, mutta kesällä 2016 japanilainen leluvalmistaja julkaisi Piskorin suunnittelemat Public Enemy -toimintafiguurit. Ennen tätä hän oli jo ehtinyt tehdä yhteistyötä muun muassa legendaarisen amerikkalaisen sarjaku-

36

vakäsikirjoittaja Harvey Pekarin kanssa. Piskorin ensimmäinen julkaistu sarjakuva oli osa Pekarin American Splendor -sarjaa, jota olivat aikaisemmin kuvittaneet muun muassa Robert Crumb. Myöhemmin yhteistyö Pekarin kanssa jatkui The Beats: A Graphic History -beat-sukupolven historiikin (2010) myötä. Piskor itse on valmis myöntämään, etteivät beatrunoilijat olleet aiheena varsinaisesti lähellä hänen sydäntään, ja samaan aikaan hän kirjoitti ja piirsi hakkerikulttuurista kertovaa Wizzywig-kirjaa. Mutta yhtä kaikki yhteistyö Pekarin kanssa oli tärkeä osa hänen suunnitelmaansa ja herätti huomiota lukijoiden parissa. Kaksi vuotta myöhemmin pyörä pyörähtäisi kuitenkin vielä kerran suuremmalle vaihteelle ja vuonna 2012 Hip Hop Family Treen ensimmäiset kaksi sivua julkaistiin.


Katujen supersankarit Vuonna 1982 syntynyt Piskor löysi jo nuorena rap-musiikin ja supersankarisarjakuvat, joita kumpaakin hän kulutti lähes uskonnollisesti, kunnes niistä tiivistyi hänen uransa kaksoispohjantähti, jonka kiertoradalle hänen taiteensa sittemmin vakiintui. Hip hopin ja sarjakuvan kytkökset kiehtoivat Piskoria jo ennen kuin hän alkoi suunnitella Hip Hop Family Tree -sarjaa. Rap-kulttuuri on aina ollut kiinnostunut sarjakuvista. Useimmiten sarjakuvat olivat halvin mahdollinen kulttuurituote. Aivan kuten c-kasetit myöhemmin, halpoja sarjakuvalehtiä oli helppo saada käsiin ja jakaa ystäville. Samalla sarjakuvat tarjosivat eskapismin mahdollisuuden. – Yksinhuoltajavanhempien kasvattamat, kaupungin vuokrakasarmeissa kasvaneet lapset halusivat kuvitella mahtavan, suojelevan toisen version itsestään, Kung fu -elokuvien ja Marvelin supersankarisarjakuvien kuvastoa lyriikoissaan ja levyjensä kansitaiteessa hyödyntävän Wu-Tang Clanin perustajajäsen Robert Diggs on todennut. – He lukivat supersankarisarjakuvia ja halusivat löytää supersankarin sisältään. Varhaisten supersankareiden syntytarinoissa on paljon yhteistä myöhempien kanssa. Diggs varttui Brooklynissä 1970-luvulla ja Jerry Siegel ja Joe Shuster varttuivat 1920- ja 30-lukujen taitteessa Clevelandissä, Ohiossa. Hekin olivat amerikkalaisen yhteiskunnan paarioita, itäeurooppalaisten juutalaisten maahanmuuttajien lapsia, jotka olivat amerikkalaisen jalkapallon tai baseballin sijaan kiinnostuneita tieteiskirjallisuudesta ja sarjakuvista. Hekin kuvittelivat, miten ylenkatsotulla ja näennäisesti heikoilla ihmisillä saattoi olla salainen identiteetti, joka pystyi panemaan kampoihin kiusaajille ja sortajille. Siegel ja Shuster tekivät sarjakuvia rakkaudessa epäonnisesta, silmälasipäisestä lehtimiehestä, joka oli todellisuudessa väkivahva supersankari vieraalta planeetalta. Diggs sen sijaan loi RZA:n, rap-muusikon. Hip hopin ja sarjakuvien visuaalinen maailma sekoittui jo varhain. 1970- ja 80-luvuilla supersankarisarjakuvissa alkoi esiintyä yhä enemmän mustia supersankareita, kuten Heroes for Hire -sarjan Luke Cage. Tämä tarjosi köyhille mustille nuorille esikuvia, mutta samalla sarjakuvalehtien kirkas värimaailma oli helppo lainata ja toisintaa graffiteina metrovaunujen ja hylättyjen talojen kyljissä.

Muusikot myös lainasivat supersankareiden mahtailevaa pukeutumistyyliä. – Televisiossa näkyi räppäreiden keikkoja ja he eivät pukeutuneet niin kuin normaalit ihmiset pukeutuvat, Piskor kertoo. – Mutta minä itse asiassa näin asuinalueellani ihmisiä, jotka pukeutuvat kuten he – kuten räppärit tai supersankarit – ja ihmiset tunsivat vetoa heitä kohtaan ja lopulta paljastui, että nämä ihmiset olivat huumekauppiaita, joilla oli varaa kalliisiin vaatteisiin ja koruihin. Minun asuinalueellani he olivat kuin supersankareita. Heillä oli rahaa ja valtaa ja he näyttivät sen. Kaikki halusivat olla kuin he. Kukaan ei halunnut olla poliisi, koska poliisi pilasi kaiken kivan ja ampui mustia ihmisiä. – Köyhillä asuinalueilla näkökulma on kuningas, Piskor huomauttaakin ja sama totuus löytyy myös laajemmin hip hop -kulttuurista. – Ei kukaan halua mennä katsomaan Andre Youngin keikkaa. Ihmiset menevät katsomaan Dr. Dretä. Piskorin töissä hip hop -artisteja ja -tuottajia kuvataan kuin supersankareita, jollaisina nuori Piskor artistit näkikin. Eräässä Hip Hop Family Treen osassa hän kuvailee, miten rap-yhtyeet muistuttivat Ryhmä X:n kaltaisia supersankariryhmiä, ja onkin vain sopivaa, että Piskorin kynästä nämä samaiset muusikot piirtyivät ikuisessa liikkeessä ja elämää suurempina. Heidän eleensä ja asentonsa ovat kuin suoraan

37


Piskorin suunnittelemat Public Enemy -toimintafiguurit. Kuvan luovuttanut käyttöön Presspop inc.

1970-luvun sarjakuvista. Rikollisten mukiloimisen sijaan nämä sankarit vain miksaavat ja skrätsäävät, mutta aivan kuten supersankareiden dynaaminen elekieli viestii vauhdista ja vaarasta, Piskorin piirrosjälki tekee musiikista elähdyttävää ja väkivaltaista. On sama, iskeekö vasten kasvoja nyrkki vai biitti.

Kuvan säveltäminen Piskor tunnustautuu sarjakuvanörtiksi ja kymmenien tuhansien sarjakuvalehtien kokoelma erottuu yhä hänen työnjäljessään. Hip Hop Family Treelle tyypillinen, ruskeaan taipuva värimaailma löysi innoituksensa 1970-luvulla julkaistujen sarjakuvalehtien sivuilta, jotka 2000-luvulle tultaessa olivat jo ehtineet kellastua. Vintage-henkisen värityksensä hän löysi myös noilta samoilta sivuilta. – Kun minä tarvitsen punaista, minä etsin kokoelmastani Teräsmies-lehden. Sitten minä otan ruudun, jossa on iso kuva Teräsmiehen viitasta. Kopion sen nimenomaisen sävyn ja käytän sitä omassa sarjakuvassani, Piskor kertoo. – Tämä on minun versioni sämpläämisestä. Minä käytän niitä samoja värejä, joita amerikkalainen sarjakuvateollisuus käytti ensimmäiset sata vuotta. Sämplätessä muusikko ottaa jakson yhdestä kappaleesta ja käyttää sitä toisessa. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Piskor itse syyttää sitä, että tekijänoikeudet tekivät sämpläämisen mahdottomaksi,

38

hip hopin kultakauden kuolemasta. Piskor on tuonut myös muita kerronnallisia välineitä musiikista sarjakuvaan. Vaikka Piskorin sarjakuvat ovatkin useimpien muiden sarjakuvien tavoin äänettömiä, on niissä oma rytminsä, joka taipuu hyvin musiikin ja sen kuuntelemisen kuvaamiseen. – Sarjakuvalla on luontainen rytminsä, joka syntyy ruutujen kokoa varioimalla, Piskor kertoo. – Sivulla on kolme samankokoista ruutua – pum pum pum – ja sitten pidempi, joka on kuin pidempi nuotti. Voi olla, ettemme me lukijoina tajua tekevämme niin, mutta alitajuisesti me luomme hetkiä ajassa. Taiteilijana minä voin kasata näitä hetkiä, voin pysäyttää lukijan yhteen hetkeen, aivan kuten muusikkokin. Piskor ei kuitenkaan kuuntele musiikkia työskennellessään. – Minä tarvitsen hiljaisuutta kirjoittaessani. Minä tarvitsen hiljaisuutta luonnostellessani. Vaikka nimenomaan juuri silloin sarjakuvan rytmi luodaan, hän sanoo. – Piirtäessäni minä voin sitten vaikka pitää Netflixiä päällä ja vilkaista sitä aika ajoin ja tussatessani voisin vaikka polkea viiniä.

Muistitietohistoriaa Ensisilmäyksellä saattaa vaikuttaa erikoiselta – tai peräti aavistuksen arveluttavalta – että hip hopin historian tulkiksi on valikoitunut Marvelin supersankarisarjakuvia fanittava valkoinen sarjakuvataiteilijalla. Piskor itse on


tietoinen siitä, että hiphopin juuret ovat syvällä yh- blaa. Eikä Yhdysvalloissa tietenkään saa sanoa sadysvaltojen mustan väestön historiassa ja kulttuuris- nomalehdessä tai journalistisessa kontekstissa, että sa, mutta kulttuurin varastaminen ei ole silti häntä joku käyttää huumeita, ellei se ole todistettu fakta. huolestuttanut. Minä olin kuitenkin käyttänyt lähteenä videohaas– Ainoat, jotka ovat valittaneet minulle tavasta- tattelua, jossa hän itse sanoi polttaneensa crackiä ja ni esittää rapkulttuuri tai mustien kulttuuri, ovat ol- minä lähetin videon hänelle. ”Hei, minä vain kirjoileet valkoiset liberaalit, tan tässä siitä, mitä sinä hän sanoo ja kohauttaa olit sanonut” ja hän siiharteitaan. hen ”joo joo, mutta älä – Kun minulta kysypiirrä sitä niin dramaattään tuota asiaa, minun tisesti”, Piskor kertoo. – on myönnettävä, että Silloin minä ymmärsin, OK. En minä pysty puomistä asiassa oli kyse. lustelemaan itseäni. MiMinä olin nolannut hänä olen valkoinen. ”Annet, mistä olen pahoillateeksi”. Mutta minä teen sarjakuvia asioista, jotka ni, mutta minun on pidettävä sarjakuva autenttisena. kiinnostavat minua ja asioista, joita minä rakastan. Ei sille mitään voi. Asioista, joista minä tiedän paljon. En minä lopeta, Tutkimustyössään Piskor hyödyntää alkuperäitapahtui mitä hyvänsä, hän sanoo. – Minä olen tai- siä lähteitä, televisio- ja sanomalehtihaastatteluita ja teilija, eikä taiteen tekemisessä ole kyse laatikoiden -artikkeleita sekä tuhansia ja tuhansia aiheesta kirjoiruksimisesta tai siitä, että huolehtii siitä, mikä saat- tettuja kirjoja. – Tavallaan minä kerään hip hop -kulttaa loukata jotakuta. tuurin hyväksyttyä historiaa yhteen paikkaan. – Minulle on tärkeää, että ne rap-muusikot, joita minä ihailen, pitävät siitä mitä minä teen, hän on todennut. – Jos joku ei pidä minun töistäni, turha minun on yrittää vakuuttaa häntä. Piskor tuntuukin välttävän tavanomaisten psykopatologisten taiteilijaelämänkertojen sudenkuopat keskittymällä ennen kaikkea siihen, miltä musiikki tuntuu. Hänen huomionsa ei juurikaan kiinnity taiteilijoiden yksityiselämään, vaan ennen kaikkea siihen, miltä he näyttävät lavan edustalta katsottuna. Hip Hop Family Tree ei ole elämäkerta, se on kulttuurihistoriaa. Rakkaus aiheeseen on saanut hänet kohtelemaan sitä sen ansaitsemalla arvokkuudella. – Minä kohtelen aineistoa hellyydellä. Minä kohtelen aineistoa rehellisyydellä. Tätä ei ole suunniteltu rahan lypsämiseen. Tätä ei ole tarkoitettu loukkaamaan. Tämä on historiaa. Tämä on amerikkalaista historiaa. Vastaanotto hip hop -maailmassa on ollut pääasiassa positiivista – Muualta olen saanut lähes yksinomaan ylistävää palautetta, Piskor toteaa. – Ajoittain joku saattaa soittaa ja sanoa, että ”en ikinä pitäisi Niken kenkiä. Pidän vain Puman kenkiä”, vaikka olin piirtänyt tämän kyseisen henkilön Niken kengissä. – Kerran tosin piirsin yhden tyypin polttamassa crack-kokaiinia ja hän otti minuun yhteyttä ja sanoi, Ed Piskor Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. ”etten minä ole ikinä polttanut crackiä” ja blaa blaa

hip hop family tree ei ole elämäkerta, se on kulttuurihistoriaa.

39


Hyväksytyllä historialla Piskor tarkoittaa eräänlaista aineistojen ristipaineessa tiivistynyttä konsensusta – tai tuota ristipainetta itseään. – Esimerkiksi lukuisat räppärit ja DJ:t väittävät olevansa ensimmäisiä muusikoita, jotka keksivät tämän tai tuon, mutta kun kysytään sadalta ihmiseltä, niin jokainen on jotain mieltä, Piskor sanoo. – Hip Hop Family Treen ensimmäisessä osassa on kolme ihmistä, jotka väittivät keksineensä hip hopin, enkä minä ollut siellä. Siispä minä otin heidät kaikki mukaan. Ratkaisu osoittautui viisaaksi. Yksi hahmoista, joille Piskor salli kunnian hip hopin keksimisestä, oli nimeltään DJ Hollywood, joka on jäänyt myöhemmin unholaan. – Se, että hän oli mukana, ansaitsi projektille huomattavan määrän uskottavuutta, sillä ihmiset olivat ”hitto, kaikki unohtavat Dj Hollyoodin, kukaan ei muista DJ Hollywoodia”, mutta minä muistin, joten ihmiset ymmärsivät, että tuo poika tekee kotiläksynsä.

Aikakauden loppu Hip Hop Family Tree koostuu tällä hetkellä neljästä kokoelmateoksesta, joista viimeisin julkaistiin tänä vuonna. Ajallisesti ne kattavat vuodet 1970–1985 ja jatkoa on luvassa. Piskor onkin itse hyväksynyt, että sarja tulee olemaan hänen elämäntyönsä ja jokin jonka pariin hän tulee aina palaamaan muiden projektien lomassa. Projekti alkoi orgaanisesti Piskorin omista kiinnostuksen aiheista. Kun hän alkoi hahmotella ensimmäisiä sivuja, hän teki huomattavan määrän tutkimustyötä ensimmäistä osaa varten. – Tutkiessani aihetta ja kuunnellessani musiikkia

40

aloin löytää kaikkea muuta – informaatiota ja anekdootteja – ja keräsin ne sivuun, koska tiesin, että tuostakin tulee strippi, hän sanoo. – Sitten kun minä pääsin siihen, löysin jotain uutta ja sain idun seuraavan strippiin ja niin edelleen ja niin edelleen. – Tästä tuli itsekseen kasvava juttu. Koska kyse on historiasta, asioilla oli jo oma kulkunsa, joten yksi juttu johti toiseen. Seuraavaksi sarjassa eteen on tulossa hip hopin kultakauden loppu. Elokuussa 1987 DJ nimeltään Scott Le Rock ammuttiin Bronxissa ja hänen kuolemansa oli ensimmäinen väkivaltainen kuolemantapaus hip hop -kulttuurin piirissä. – Le Rockin kuolema oli vedenjakaja, koska – noh – se oli väkivaltainen ja pian sen jälkeen yhtyeet kuten N.W.A. ilmaantuivat ja toivat mukanaan väkivaltaan suuntautuneen rapin ja asekulttuurin, Piskor kertoo. Piskor on todennut, että hänen hip hop -harrastuksensa päättyy 1990-luvun alkuun, mutta aineiston hän silti uskoo riittävän. – Neljäs kirja päättyy vuoden 1985 alkuun, mutta sinä vuonna tapahtuu niin paljon, että viides kirja saattaa sijoittua pelkästään vuoteen 1985. Asioita alkaa vain tapahtua niin paljon, että pystyn tekemään kymmenen tai kaksikymmentä kirjaa. Vaikka Piskorin omalla harrastuneisuudella saattaakin olla viimeinen käyttöpäivä, hip hop ja sarjakuvat jatkavat yhteistä kulkuaan. Piskorissa kumpikin taidemuoto vain niveltyi poikkeuksellisella tavalla. Tai ehkä kenenkään ei pitäisi olla yllättynyt, syntyihän hän samana vuonna kuin Public Enemy perustettiin.


Ote Ed Piskorin kirjasta Hip Hop Family Tree vol. 1 – 1970s–1981 (2013). Suomennos: Onni Mustonen






Keräilijän tunnustuksia

Hoestin linna

u

Bill Hoestin työtä jatkoi leski Bunny. teksti

Jyrki Vainio

ieraillessani Sy Barryn kanssa Long Islandin alueen piirtäjien kokoontumisessa vanhojen setien joukosta erottui pirteä vanha täti. Kyseessä oli Bunny Hoest (s. 1932), piirtäjä Bill Hoestin leski. Bunny järjestää joka kesä seutukunnan piirtäjille kesäjuhlat. Hän sanoi, että minun on ehdottomasti tultava mukaan. Vastasin, että valitettavasti en olisi silloin enää maassa. – No sitten sinun on ainakin tultava katsomaan meidän taloa! hän totesi päättäväisesti.
Joten mitäpä siinä muutakaan; piirtäjien lounastapaamisen jälkeen seurasin Bunnyn perässä. Tie vei kaupungista ulos, meren rantaan ja sillan yli metsäiseen saareen. – Tämä oli vielä aika syrjäistä seutua, kun muutimme tänne 1982, Bunny kertoo. – Tuttavamme kaupungissa pitivät meitä hulluina, kun halusimme tänne. Mutta tämän talon rakentaminen oli Billin unelma.

46

Köynnöskasvien peittämä aita rajaa näkymää parkkipaikalla, mutta aidassa oleva pieni portti johdattaa pihapiiriin ja eteen avautuu vaikuttava näky: veteen viettävän metsäisen rinteen laella on hulppea, linnamainen kivitalo. Siinä on rannan puolella pyöreä torni. – Kun ostimme paikan, koko tämä alue oli ollut Colgaten hammastahnasuvun omistuksessa, Bunny kertoo. Nyt tilanne on toinen: seutu on pilkottu tonteiksi ja niitä asuttavat yhä vain rikkaammat ihmiset. Osa heistä kulkee Manhattanilta tiluksilleen helikopterilla. Erään naapurin huhutaan kuuluvan saudien kuningashuoneeseen. – Helikoptereista alkoi tulla niin paljon äänihaittaa, että nyt on rajattu niin, että niillä saa lentää vain jos omistaa maata enemmän kuin 22 hehtaaria. Mutta osa tonteista on edelleen niin isoja. Kun Hoestit rakensivat talonsa, ei tarvinnut ol-


la vielä aivan helikopteririkas muuttaakseen alueelle. Vaikka talo on siis vasta reilut kolmekymmentä vuotta vanha, siihen sisältyy samalla myös paljon vanhempaa historiaa. – Rakennusaineena on käytetty New Yorkin vanhoja katukiviä. Kun rakensimme taloa, kaupungin katuja asfaltoitiin ja vanhoja kiviä sai poisviennin hinnalla. Talon yläkerrassa on avara työhuone, ja pyöreä torni toimii erkkerinä sen nurkassa. Torniin Bill Hoest sijoitti työpöytänsä. Hän halusi nähdä ikkunoista moneen suuntaan. Bill Hoest (1926–1988) sai siis toteutettua unelmansa, mutta se jäi lyhytikäiseksi: hän kuoli vain muutamaa vuotta talon valmistumisen jälkeen.

aloitti vain vuotta ennen kuolemaansa. Mutta näiden lisäksi hänellä oli myös vielä useita sarjoja viikkolehdissä: Bumper Snickers -autoaiheisia pilakuvia National Enquirer -lehdessä ja kolmen pilakuvan kokonaisuus Parade-lehdessä. Parade on sunnuntailiite, jota jaetaan Amerikassa satojen eri sanomalehtien mukana. Kokonaislevikki lasketaan useissa kymmenissä miljoonissa. Laugh Parade -sarjan keskimmäiselle kuvalle muotoutui vakioaihe: sen nimihahmoksi tuli jättikokoinen bernhardinkoira Howard Huge. Bill Hoestin kuollessa siis peräti kuusi sarjaa jäi vaille piirtäjää. Mutta eipä Bunny Hoestkaan ollut mikään pelkkä sivustakatsoja. Hän oli alun perin tullut Billille töihin avustamaan tätä tämän toimiston pyörittämisessä. Liiketoimista alkanut kumppanuus johti sitten avioliittoon. Siitä lähtien Bunny oli Billin mukana myös sarjojen ideoinnissa. Niinpä Billin kuoltua Bunny kääri hihat ja asettui – Agatha Crummin tavoin? – Hoestin sarjakuvabisneksen johtoon. Bill oli jo sairastuttuaan palkannut itselleen apupiirtäjän, John Reinerin. Tämä oli aiemmin työskennellyt Mort Druckerin, toisen saman seutukunnan piirtäjän, apuna tämän lyhytkestoisessa yritelmässä tehdä strippisarjaa poliittisilla karikatyyreillä. Bill Hoestin kuoltua Reiner sai kaikki tämän sarjat piirrettäväkseen. Bunny hoiteli liikeasioita ja johti sarjojen kirjoittamista. Osan hän kirjoitti itse, osas-

lockhornsia voisi kuvailla yhdistelmäksi lätsää ja vihtoria ja klaaraa: aiheena on riitelevä aviopari.

Kuusi sarjaa vailla tekijää Bill Hoest oli piirtänyt vuodesta 1968 yksiruutuista sanomalehtisarjaa nimeltä The Lockhorns. Suomessa se ilmestyi 70-luvulla Ilta-Sanomissa nimellä Pulmuset. Sitä voisi kuvailla yhdistelmäksi Lätsää ja Vihtoria ja Klaaraa. Aiheena on riitelevä aviopari. Herra on viinaan menevä nuorten naisten vokottelija, rouva perinteinen pirttihirmu. Vuodesta 1977 Hoest teki myös strippisarjaa Agatha Crumm, vanhasta muorista, joka oli leivonnaisillaan noussut oman bisnesimperiumin johtajaksi. Tätä sarjaa julkaistiin Suomessa ainakin Uudessa Suomessa ja Karisto teki sarjasta vuonna 1980 jopa kovakantisen kokoelmakirjan Markat kotiin, Agatha. Kolmannen päivittäissarjan What a Guy! Hoest Markat kotiin, Agatha -kokoelmasta (1980).

47


Howard Huge -sarjasta.

sa hän käytti ulkopuolisia vitsinikkareita. – Kirjoittaminen oli minulle luontevaa, sillä olen taustaltani englannin opettaja. Joten kieliopista pidin ainakin huolen! Bunny nauraa. Bunny myös muokkasi muilta kirjoittajilta tulleet jutut niin, että sarjan yhtenäisyys säilyi. – Joskus sain meille lähetetyistä ideoista vain aihion, jonka pohjalta tein oman jutun. Joka tapauksessa tiivistin tekstit niin, että ne kuulostivat sarjaan sopivilta. Meidän sarjoissa on käytetty tiivistä, hyvin ytimekästä kieltä. Agatha Crumm ja What a Guy jatkuivat vuoteen 1996 asti, Howard Huge vuoteen 2007. The Lockhorns jatkuu John Reinerin piirtämänä edelleen. Niin, ne piirtäjien kesäjuhlat. Ne tunnetaan ni-

mellä Bunny Bash ja järjestetään vuosittain kesäkuun viimeisenä torstaina. Amerikkalaiset piirtäjätapaamiset tuntuvat yleensäkin suosivan tämän tyyppisiä muistisääntöjä: kuun niinjaniin mones sejase viikonpäivä. – Billin ajatus oli alusta saakka, että hän haluaa jakaa tämän talonsa kollegoiden kanssa ja järjestää juhlia. Ensimmäisellä kerralla talo oli vasta rakenteilla ja tusinan verran alueen piirtäjiä tuli katsomaan työmaata. Nykyään vieraita on toistasataa ja heitä saapuu paikalle myös muista osavaltioista. Olen muutaman viikon etuajassa jäädäkseni juhliin, mutta Bunny antaa minulle muistoksi käynnistäni yhden Billin Lockhorns-originaalin.

Taidetarvikkeet myymälästä (Uudenmaankatu 16, Helsinki) -10% Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla.

www.tempera.com 48


Kirjoittajan taskukirjat väliaikaissijoitettuna ”lukunurkkaan” 2010-luvun alussa. Mukana kuvassa myös flyeri- ja pääsylippukokoelma.

Semiammattilainen

o

Aku Ankan taskukirja solahtaa hyllyyn ja tarjoaa lukemista keskipitkälle automatkalle. teksti ja valokuva

len aina keräillyt jotain: postimerkkejä, tarroja, limsapullon etikettejä ja pullonkorkkeja. Tärkeimpänä kohteena ovat kuitenkin olleet Disneyn sarjakuvat. En ole pitkään aikaan ollut aktiiviankkalukija, mutta olen itsepäisesti odottanut, että kiinnostus vielä palaisi. Olen viidentoista vuoden ajan raahannut reilun 150 Aku Ankan taskukirjan kokoelmaa vinttikomerosta toiseen. Nyt kun olen vihdoin luopumassa niistä, lienee tilinteon hetki. Vanhempani tilasivat vuonna 1986 Aku Ankka -lehden ilmeisesti lukemisen opettelun tueksi. Samaan syssyyn tilattiin keltaisia kansioita, joihin lehdet kerättiin isoiksi kirjoiksi. Kansioiden mekanismi oli karmea: selkämyksen sisällä oli metallisia pinnoja, joihin lehti pujotettiin keskiaukeaman kohdalta.

Ville Salervo

Kesti kauan oppia tekemään tämä niin, että lehden ylä- ja alaosa eivät rispaantuneet mutkalle. Hyllyssä puolitäysi, muodoltaan epämääräinen kansio taisteli esteettistä silmääni vastaan. Edes täytenä kansiot eivät olleet mukavasti tiiliskiven muotoisia, vaan vähän epämääräisiä suunnikkaita, selästään leveämpiä. Se, että tilaukseni alkoi kesken vuoden, aiheutti ongelmia: yhden vuoden julkaisut eivät sijoittuneet siististi kahteen kansioon vaan jakautuivat kolmeen, joista kahdessa oli vielä lisäksi vierekkäisten vuosien sarjakuvia. Näistä harmillisista lähtökohdista huolimatta ihastuin sisältöön siinä määrin, että aloin keräillä kutakuinkin valikoimattomasti kaikkea suomenkielistä Disney-sarjakuvaa. Disneyn julkaisupolitiikassa varjeltiin Suomes-

49


sa pitkään perinnettä, jossa piirtäjien ja kirjoittajien nimiä ei julkaistu, ja vain Walt Disney mainittiin harhaanjohtavasti tarinan otsikon yhteydessä. Tämä tuki kehittelemääni filosofiaa, jossa yksittäiset tarinat ja hahmot olivat osa ”suuren suunnitelman” myötä kehittynyttä Ankkalinnan maailmaa, ja ettei sen erillisiä osasia sopinut arvostella erikseen. Joko jokainen sen osanen toimi – tai sitten ei yksikään. Taskukirjojen sisältö perustui melko pitkään jaotteluun, jossa vuorotellen ilmestyi Aku Ankka -taskari ja Mikki Hiiri -taskari. Itse tykkäsin tietysti Aku Ankasta enemmän. Paljon hoetun mantran mukaan suomalaiset samastuvat paremmin epätäydelliseen Akuun kuin nuhteettomaan, kaikkitietävään Mikkiin. Ainakin omalla kohdallani tämä näkemys piti paikkansa. Akua ympäröivät mielenkiintoisemmat hahmot:

Roope-setä, Pelle Peloton ja samastuttavat veljenpojat. Mikki-tarinoista pidin oikeastaan vain Mustakaavun tai Eka Vekaran ollessa mukana kuvioissa. Al Taliaferron taide auttoi myös jaksamaan. Vaikka tietyt lainalaisuudet pätivät koko Ankkalinna-universumissa, on sen maailma toki oikeasti monitahoisempi ja kehittynyt orgaanisemmin. Tekijöitä tiettävästi kehotettiin pysyttelemään tietyissä kulttuurillisissa kehyksissä, mutta eri kirjoittajien ja piirtäjien välillä oli havaittavissa myös vivahde-eroja. Niiden huomaaminen harmitti, koska se rikkoi johdonmukaisuuden illuusion. Asetin itselleni sääntöjä, kuten etten saisi hyppiä Giuseppe Peregon piirtämien karmeiden esinäytösten enkä Sepe Susien tai Mummo Ankka -tarinoiden yli. Koska Aku-tarinat olivat lukuhetkien suola, sai kavereilta lainata vain Mikki-painotuksella koottuja julkaisuja. Koin suuria tunnontuskia joka kerta kun kärsimättömyyttäni rikoin sääntöjä. Vaikka pyrin tasa-arvoiseen julkaisujen haalimiseen, muodostui Aku Ankan taskukirjoista ehdoton keräilyharrastukseni kulmakivi ja kuninkuuslaji. Uudet numerot haalittiin R-kioskeilta, samoin kuin satunnaiset uusintajulkaisut vanhoista numeroista. Pääosin metsästin sarjakuvia kuitenkin divareista. Taskarin ylivoimaisuus keräilykohteena perustui sisällön lisäksi itse formaattiin. Aku Ankka -lehdet olivat liian ohuita lipareita sellaisenaan ja ne piti siksi saada kokoelmiksi kansioihin. Pokkarikokoiset Roope-setä-lehdet olivat formaatiltaan miellyttävämpiä, mutta yhä vähän littanoita. Taskukirja sen sijaan oli riittävän paksu, mutta kuitenkin kompakti muodoltaan ja sisälsi riittävästi lukemista keskipitkälle automatkalle. Se mahtui povariin, oli erinomainen kärpäslätkä ja pysyi Lundia-hyllyssä pystyssä vailla tukea.

keräilijä pentti hauhialan kokoelma ja pieteetti herättivät ihailunsekaista kunnioitusta – miehellä oli uunissakin disney-tavaraa!

Ensimmäinen taskarini, numero 10: Roope näkee punaista. Tiettävästi toinen vain kahdesta valkokantisesta Aku Ankan taskukirjasta, ja pelkistyneisyydessään ehkä myös kaunein.

50


Jos nyt tekisin sarjakuvan, olisi tavoitteeni saada sen mitaksi 256 sivua. Ainoa vähän ärsyttävä seikka nuoruuteni taskareissa oli säästösyistä johtunut tapa painaa joka toinen aukeama mustavalkoisena. Harrastustani rahoittivat vanhempani ja toisinaan tätini Ruut, joka Helsingissä vieraillessani ystävällisesti kiikutti minua ympäri kaupunkia täydentämässä kokoelmaani. Fennicalla ja Good Fellowsissa pelottivat sekä yrmeä henkilökunta että aikuiset asiakkaat (kotipuolessa vain lapset pläräsivät sarjakuvia). Vanhempani eivät olleet ikinä erityisen varoissaan, mutta asiaa auttoi se, että olin vaatimaton muiden tarpeideni suhteen. Kieltäydyin kategorisesti uusien vaatteiden ja urheiluvälineiden hankinnasta ja annoin äidin leikata hiukseni. Lapsuuteni prioriteeteissa irtokarkit ja sarjakuvat taisivat mennä kaiken muun ohi. Oikeista keräilijöistä poiketen en juurikaan välittänyt lehtien kunnosta tai painoksen numerosta, niin kauan kuin lehdet olivat jokseenkin koossa ja kaikki sivut tallella. Käsittelin niitä itsekin suhteellisen huolimattomasti ja taskarit saivat maata kokonaisen päivän nurmikolla riippumaton vieressä. Sisälle ne haettiin vasta sateen yllättäessä. Joidenkin divareiden leväperäinen suhtautuminen harmitti silti. Hinta saattoi olla kirjoitettuna punaisella tussilla koko kannen kokoisin kirjaimin. TV:ssä nähty keräilijä Pentti Hauhialan kokoelma ja pieteetti herättivät ihailunsekaista kunnioitusta – miehellä oli uunissakin Disney-tavaraa! Äitini katsoi epäuskoisesti kun kerroin tavoittelevani samaa. Keräily päättyi lopulta tarjonnan laajuuteen ja yleiseen tarinoiden tason laskuun. Tajusin myös, ettei rajallinen maksukykyni käynyt yhteen kompletismin kanssa. Lisäksi katseeni alkoi divareissa kohdistua yhä enemmän tiedelehtiin, veekasi-autolehtiin ja Alibeihin (toisten ihmisten ahdinko tuntui hetken aikaa ihan käyvältä viihteeltä). Kun äskettäin kaivoin taskukirjat taas esiin, monia Carl Barksin sarjoja ja muutamia satunnaisia (sittemmin Romano Scarpan piirtämiksi paljastuneita) nostalgisia tarinoita lukuun ottamatta ne eivät enää herättäneet suuria intohimoja. Barksit olen sittemmin hankkinut kokoelmana, ja ne pysyvät hyllyssä vastakin. Muutaman suosikkitaskarin silti säästin, tunnesyistä pääasiassa. Loput löysivät hyvällä tahdilla uuden kodin (tai vinttikomeron) Rikhardinkadun kirjaston lahjoitushyllyn kautta.

SKREEEK! BRAAP!

Kotimainen sarjakuvatrilleri Midsomerin murhien tyyliin! Kylmälän kyläpoliisia työllistää sokean miehen hämärä kuolema.

Uutu us!

Wagnerin sikailu vain yltyy. Kun kotona alkaa rampata juopottelukavereita, Viivin pinna kiristyy äärimmilleen.

51


Kuvan ja sanan jaksollinen järjestelmä

Mämmilä-sarjan tarkasti oikein piirretty Volvo Amazon vaatii yleisöltä omaa muistoa Volvo Amazonista, palikka-auto olisi mikä tahansa auto.

Warren Publication Co.

Syventävä sarjakuvakurssi, 3. luku

s

Tarinan kuljetuksesta ja hahmoista. teksti

Kivi Larmola

euraava episodi on aika rankkaa teoriaa. Sanottakoon asia siis suoraan, hyvä lukijani. Voit vapaasti olla eri mieltä ja keksit varmasti useita muita tapoja toteuttaa tarinan sisällön, mutta ihan haasteena haluaisin esittää joukon väitteitä, joiden punnitseminen toivottavasti vahvistaa sarjakuvakerrontaasi. Tarinankerronta ei myöskään ole muuttumaton: sen jälkeen kun Aristoteles esitteli Runousoppinsa, johon perustuu osapuilleen kaikki julkaistut tarinat antiikin ajalta 1920-luvulle (sekä yhä edelleen, kuten esimerkiksi on nähtävissä useimmissa Hollywoodelokuvissa), on kuitenkin niin vahingossa kuin tahallaan tehty muunkinlaisia tarinoita. Esimerkkinä mainittakoon montaasi, joka on liikkuvan kohteen kollaasia. Siinä vähintään kaksi rinnakkaista kuvaa muodostaa kolmannen. Montaasitekniikan keksijänä pidetään kuuluisaa venäläistä elokuvaohjaaja Sergei Eisensteiniä, mutta saksalainen Georg Büchner käytti sitä jo sata vuotta aikaisemmin näytelmässään Woyzeck. Silloin kukaan ei vain ymmärtänyt, mistä asiassa oli kyse – ei edes tekijä itse – ja näytelmä jäikin julkaisematta kun sen rakenne ei ollut tunnistettavissa. Lineaarisen ja

52

montaasin ohella voi olla muitakin kerrontamuotoja, keksitkö itse uuden?

Tarinan kertoja Yksinkertaisimmin ilmaistuna tarina on se, mikä kerrotaan, ja päähenkilö on nivel, jonka ympäri tarina kiertyy. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että päähenkilön tarvitsee olla kertoja: olihan Holmesilla Watsoninsa ja Aku Ankan taskukirjoissa välinäytöksensä. Sen sijaan, että päähenkilö olisi automaattisesti kertoja, tärkeämpää on suhteuttaa kertoja tarinaansa. Jos kerronta vaatii sävyjä, joita on mahdotonta kuvitella päähenkilön suuhun, lienee syytä vaihtaa kertojaa. Kertoja voi myös olla näkymätön ja kuva-alueen ulkopuolella. Kertojan ei myöskään tarvitse olla neutraali ja objektiivinen. Pulp-kirjailija Jim Thompson toi kovaksikeitettyyn jännärikirjallisuuteen poikkeavan tai suorastaan mielenvikaisen kertojan, jonka logiikka oli järjen puitteissa vain kertojalle itselleen. Yksinkertaisimmillaan päähenkilö on tyhjä taulu, tabula rasa, johon yleisö voi sijoittaa omia piirteitään mahdollisimman yleisellä tasolla ja siten tehdä tarinasta henkilökohtaisen. Kutsutaan tätä vaikka-


Kehystarinan kertojanääntä parhaimmillaan: Shokki-lehden Slemmy.

pa auteur-kerronnan (elokuvamaailmassa auteur tarkoittaa elokuvan henkilöimistä ohjaajaan sen kautta että ohjaaja täydentää kaikki osa-alueet omalla näkemyksellään ja omien kokemustensa kautta) erääksi muodoksi: lukijasta tulee tekijä kun kerrontaan jätetään aukkoja, jotka lukija täydentää omilla ajatuksillaan. Jos lukijan panos halutaan maksimoida, tuodaan päähenkilön piirteet esille vasta ympäristön ja luonteikkaampien sivuhahmojen, esimerkiksi päähenkilön apurin eli sidekickin ja arkkivihollisen eli nemesiksen kautta tai tilanteissa, joissa päähenkilön on pakko tehdä ratkaisuja. Mitä enemmän henkilöillä on koko ajan näkyviä piirteitä, sitä vaikeampi niitä on yleisön omista kokemuksistaan täydentää. Tinttiä määrittävät ainoastaan oikeudenmukainen luonne ja Jaska Jokusta pessimismi, mutta muuten he ovat tyhjiä tauluja, joihin lukija voi vapaasti kuvitella muita ominaisuuksia. Ulkoisilla ominaisuuksilla, kuten Tintin otsatöyhdössä tai Jokusen otsan vieterillä, varmistetaan, että hahmot ovat tunnistettavia, mutta varsinaisen luonnehdinnan sijaan tunnistettavuus on tärkeämpää markkinoinnin ja jatkuvuuden luomisen näkökulmasta.

karit ovat muita päätä pidempiä, luonnottoman venytettyjä, jämeräleukaisia ja usein puheissaan harkitsevia. Tämä voi olla ristiriidassa sen kanssa, että komea ja hyväksytty ei ehkä tunne samanlaista tarvetta todistaa jotain. Millainen ihminen oikeasti tekisi asioita, joita käsikirjoitus vaatii? Kokeile roolittaa tarina ystävilläsi ja tuttavillasi. Mieti, miten he käyttäytyisivät, ja sitten mieti, miltä he näyttävät vieraan ihmisen silmissä. Tärkeää on myös miettiä, onko tarinassa mahdollista käyttää luontevasti monenlaisia hahmoja erilaisista kulttuureista. Voidaanko sukupuolinormit haastaa? Entä mikä on ikäjakauma? Näitä asioita kannattaa miettiä muutenkin kuin eri vähemmistöjä edustavien ”kiintiöhahmojen” kautta ja muistaa, ettei edes lastensarjakuvan lukija ehkä halua samaistua mahdollisimman itseään muistuttavaan omanikäiseen sankariin. Nimien olisi hyvä erottua. Käytä eri aakkosia sekä pitkiä ja lyhyitä nimiä. Kulttuuripiireihin ja henkilön ominaisuuksiin liittyviä assosiaatioita voi viljellä kunhan ne sopivat kerrontatyyliin. Aivan kuten hahmogalleriassa on syytä hakea erilaisia selkeitä luonteenpiirteitä ja ehkä karrikoidakin niitä, on monimuotoisuus valttia kaikessa kerronnassa. Tunnistettavuus nopeuttaa lukemista ja nopea lukeminen edesauttaa keskittymistä. Sitten tarina tempaakin paremmin mukaansa. Onnea matkaan!

Prattin sotilaat muuttuvat kasvottomiksi ja identtisiksi kun halutaan korostaa toiminnan kollektiivista luonnetta.

Hugo Pratt ja Casterman

Hahmojen luominen Henkilöiden on oltava selvästi erottuvia, mikäli samannäköisyyttä ei tarkoituksella haeta (Tupu, Hupu ja Lupu, Dupond ja Dupont). Yhdennäköisyydellä voidaan myös lisätä joukkokohtauksiin laumahenkeä. Esimerkiksi Hugo Prattin sotilaat muuttuvat hyökätessään yhdennäköiseksi massaksi vaikka pysähdyksissä jokainen on yksilö. Samalla tavalla Lone Wolf and the Cub -sarjassa pysähtynyt miekka on detaljintarkka, liikkuva miekka taas pelkkä roiske. Marvel-oppaissa ja supersankariperinteessä san-

53


Miten sarjakuvilla voi (melkein) elää, osa 2 Myy itsesi.

k

teksti

Vesa Kataisto kuvitus Evangelos Androutsopoulos

un olet aikasi piirtänyt, piirtänyt, piirtänyt, lukenut muutakin kuin nettiä ja sitten opiskellut sarjakuvantekoa niin paljon, että tiedät Pekka Puupään kengännumeron, Aku Ankan kotiosoitteen ja taidesarjakuvissa käytettävät päävärit, voit alkaa yrittää yhden yön me-

54

nestyjäksi. Muista, että tuo yö voi kestää kymmenenkin vuotta. Ammatikseen piirtävien suomalaisten sarjakuvantekijöiden joukossa on autonasentajia, luokanopettajia, lähetyssaarnaajia, maatalouslomittajia sekä somistajia. Useimmiten he ovat kuitenkin graafi-


sen alan osaajia, kuten graafisia suunnittelijoita sekä Turkulainen Jussi Piironen sarjakuvittaa parhaillaan pelien ja animaatioiden tekijöitä. Jossain vaiheessa Joe R. Lansdalen Hap ja Leonard -dekkareita. Ja niin heillä on loksahtanut ja sarjakuva on noussut mie- edelleen. Ainoa, joka estää tarjoamasta kykyjään lessä kaiken muun yläpuolelle. ”korkeammalle taholle”, olet sinä itse. Sarjakuvantekijälle tai -taiteilijalle – miten vain Edelleen – on eduksi hankkia mahdollisimman paljon tietoa. Pöytälaatikko kainaloon ja menoksi! Pelkkä piirtämistaito on etu, mutta se ei vielä yk- aloittelevista tekijöistä suurin osa kokoaa pöytälaatisin riitä. Myös kirjoittaminen ja hahmojen luomi- koista siihenastisen tuotantonsa, siitä näytekansion ja lähtee maailmalle tarnen vaativat opettelua. joamaan osaamistaan. Näytteleminen ja rooliPaikallisesta lehdestä pelaaminen ovat hyvää kannattaa aloittaa, vaikharjoitusta. Nanna-sarka säästökuurien ja leikjakuvastaan tunnettu kausten vuoksi juuri Tuuli Hypén toteaa, etsarja- ja pilakuvien kaltä kun on tarpeeksi luotainen eli ekstraa maksanut hahmoja peleihin, va materiaali on saanut on paljon helpompi kelähteä sivuilta. Mainoshittää tyyppejä vaikkatoimistotkin ovat nihkeipa mainossarjakuvaa tä uusille tekijöille, sillä varten. Pääasia, että tevanhoja ammattilaisia kijä tietää hahmostaan enemmän kuin lukija, vaikka sen kaikkia piirteitä ei on ”vapautettu” paljon vapaille markkinoille taloustilanteen vuoksi. tarvitse koskaan tuoda sarjassa esille. Mutta älä anna periksi! Liian moni hyvä piirtäjä Jos piirtäminen ei luonnistu haluamallasi tavalla, ja ideoija jättäytyvät varjoihin samaan aikaan kun opettele käsikirjoittamaan. Hyvistä kirjoittajista on taidoiltaan keskinkertaisempi, mutta sutjakkasanaipaljon suurempi pula kuin osaavista piirtäjistä. Näin nen sekä rohkea tekijä, on jo saanut kenkänsä ja jalon asia niin meillä kuin maailmallakin. kansa kokonaan porstuan puolelle. Tunne itsesi ja kerro se muillekin Tämän kaiken Kokoa parhaat palat tuotannostasi nettisivuillesi jälkeen olemme vaiheessa yksi. Sinun pitää käyttää ja opiskele vaikka kieliä odotellessasi seuraavaa soitsetuntoasi ja saada piirroksesi kaupaksi. Olet voi- pivaa saumaa. Aiemmin ei kukaan tullut hakemaan nut testata osaamistasi ja ideoidesi vetovoimaa jul- kotoa maailmanmarkkinoille, mutta nykyisenä sokaisemalla nettisarjakuvia. Hyvässä lykyssä saat me-aikana se on toki helpompaa. kootuksi niin suuren ihailijajoukon, että näitä kiinDigitaalipainaminenkaan ei enää ole kirosana. nostaa katsoa sarjakuvasi jatko-osat ja peräti mak- Laske lanttisi ja kokoa omakustanne. Se on paras saa niistä, kenties myös ostaa sarjasi kirjana, joka mahdollinen käyntikortti ja oman julkaisun avulla on toteutettu joukkorahoituksen kautta. Jos koti- pystyt myös keräämään rohkeutta. Varmasti muutmaassa ei tärppää, mikään ei estä hakeutumista kin kuin äitisi ja tätisi haluavat ostaa ”Laservelhon ulkomaille. seikkailut cyberhelvetissä”, kunhan vain heille tarEnnätysajassa Stand Still, Stay Silent -sarjal- jotaan kyseistä julkaisua järkihintaan. Älä painata leen rahoituksen kerännyt, palkittu Minna Sund- liian suurta painosta äläkä liian kalliilla! Ota tarkberg on menestynein suomalainen tekijä nettimaa- kaan selvää valitsemasi painon osaamisesta ja vältä ilmassa, ja lisää tulee. Äskettäin edesmennyt Jukka kiusausta sortua rahaa vaativaan kikkailuun, vaikka Murtosaari oli yksi piirtäjäpioneereistamme, joka ei toki kultafoliointi ja lakkaus toisivatkin näyttävyytkoskenut tietokoneisiin, mutta ei myöskään arkaillut tä lehdellesi. Painosmäärän määräät sinä, mutta tarjota töitään esimerkiksi Disneyn sarjakuvalisens- muista että jo sadankin kappaleen myyminen kysin omistavalle yhtiölle. Hän onnistui hankkeessaan. syy kestävyyttä ja hermoja.

aiemmin ei kukaan tullut hakemaan kotoa maailmanmarkkinoille, mutta nykyisenä someaikana se on toki helpompaa.

55


Ajan vangit

Kansakunnan synty sarjakuvina

s

Tauno Kuosan ja Eeli Jaatisen Suomen historia kuvina (1957) oli siihen asti juhlavin maassamme julkaistu sarjakuvateos.
 teksti

Ville Hänninen

uomalainen sarjakuva ja nationalismi kulkivat käsi kädessä itsenäisen valtion varhaisvaiheissa. Se ei johdu niinkään taiteilijoiden erityisestä isänmaallisuudesta vaan lehtisarjakuvan luonteesta. Sarjakuva imee itseensä ajan henkeä, ja se hakeutui varsinkin 1920–30-luvuilla topeliaanis-suojeluskuntalaisiin sfääreihin. Asiaankuuluvasti yksi maamme kiinnostavimmista sarjakuvaa ja kuvituksia sisältäneistä julkaisuista oli Hakkapeliitta. Lehdessä julkaistiin niin Erkki Tantun Rymy-Eetua kuin Sven Nyströmin Pölhölää ja Pöhköläistä, molemmat isänmaan asialla. Hakkapeliittaa päätoimitti alkuvaiheessa Aarno Karimo, jonka Kumpujen yöstä -kirjasarja (1929– 1932) kuvitti historiaa jopa aikaan nähden erityisen sinivalkoisella värikynällä. Karimon teos oli faktan ja fiktion hurmahenkinen seos. Samoihin aikoihin myös historiantutkimus oli nationalistisen värittynyttä. Jalmari Jaakkola pyrki teoksissaan osoittamaan, että Suomi oli kokonaisuutena olemassa jo keskiajalla. Toisin sanoen meille keksittiin menneisyys. Näkemyksistä alettiin pe-

56

rääntyä vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, tilalle tuli talvisotamytologia. Moskovan välirauhan 1944 jälkeen arvot eivät tietenkään muuttuneet hetkessä. Ne oli kuitenkin pidettävä vakan alla, ja ehkä aika oli muutenkin muuttunut. Jälleenrakentamisen aikana kaivattiin vakautta, ei kapinointia. Niinpä Karimo päätyi vanhoilla päivillään tekemään suhteellisen maltillista Kuva-Kalevalaa. Saman ajan tuote on myös Eeli Jaatisen Suomen historia kuvina (1957). Jaatisen (1905–1970) taiteellinen ura tunnetaan heikosti hänen tuotteliaisuuteensa nähden. Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1920–21 ja sen jälkeen maalausta Eero Järnefeltin johdolla opiskellut Jaatinen heittäytyi kuvien tekoon heti teini-iällä. Hän osallistui ensimmäiseen taidenäyttelyynsä 16-vuotiaana, mutta elätti itsensä maalausten sijaan piirroksilla. Jaatisen uran huippu tuntuu ainakin jälkikäteen tarkastellen olleen 1930–40-luvuilla, jolloin hän teki monipuolisesti satoja kirjankansia, kuvitti lehtiä ja teki jonkin verran sarjakuviakin, varsinkin nuo-


rena. Hänen tyylinsä erottaa myös monista ajan mainoksista. Pila- ja sarjakuvapiirtäjäksi Jaatinen oli vähän jäykkä. Hän avusti useita pilajulkaisuja kuten Joulukärpästä, Velikultaa ja Tuulispäätä. Seura-lehteen ja moniin lukemistolehtiin syntyi lyhytikäisiä sarjakuvia ja kuvituksia. Sarjakuvat olivat useimmiten aiheeltaan historiallisia. Jaatisen jäyhän toiminnallinen sarjakuvatyyli saavutti kerronnallisen huippunsa teoksessa Suomen historia kuvina (1957). Komea sidottu kovakantinen teos juhlisti Suomen 40-vuotista itsenäisyyttä. Se on ruuduin kerrottu ja sivukompositiot mitä perinteisintä sarjakuvaa, ladotut tekstit kuvien alla. Sanaa – tai sen viisikymmenlukulaista vastinetta ”kuvasarjaa” – ei kuitenkaan mainittu teoksen esipuheessa, sillä lajia aliarvostettiin ja sitä pidettiin lähinnä lastenviihteenä. Sarjakuvan käsikirjoituksen teki Uuden Suomen toimittaja ja entinen sotilas, ”maisteri Tauno Kuosa”. Kirja syntyi Jaatisen aloitteesta hänen tärkeimmälle työnantajalleen WSOY:lle, joka paneutui julkaisuun. Ennen Suomen historiaa kuvina yhtäkään sarjakuvaa ei ollut julkaistu meillä niin ylellisissä puitteissa. Jos teos olisi julkaistu 1930-luvulla, se olisi varmaankin ollut provokatiivisempi ja hurraaoikeistolaisempi. 1950-luvun liennytyshakuisessa ilmapiirissä itsenäisyyttä juhlittiin kyllä, mutta suhteellisen maltillisessa hengessä. Niinpä sarjakuvasta puuttui Suur-Suomi-henkisyys ja kaikkein karkein hurmehellojen esittely. Puitteet olivat silti suurelliset. Tarina eteni kivikaudelta Helsingin olympialaisiin, joihin siihenasti-

nen kansallinen kehitys kulminoitui. Kuosa hyödynsi käsikirjoituksessa viisi vuotta aiemmin kirjoittamaansa, Henrik Tikkasen kuvittamaa Jokamiehen Suomen historiaa. Jaatisen piirrokset perustuivat mielikuvituksen lisäksi aiempiin kuvateoksiin ja arkistovalokuviin. Kuvat ovat jäykkiä, mutta tekevät tehtävänsä. Kirja löytyi monista kodeista 1950-luvun lopussa, mutta ei saanut jatkoa tai samanhenkisiä jatkajia.

57


Kaksintaistelu

”Laji on vasta nuori” Rami Rautkorpi ja Hanna-Pirita Lehkonen tulivat sarjakuvapiirtäjiksi faneina. Heidän harrastuksensa alkoi supersankareista, eikä into ole loppunut vieläkään. Nyt se kohdistuu supersankarisarjakuvien lisäksi keskeisten hahmojen ja tarinoiden pohjalta tehtyihin elokuviin. teksti

Ville Hänninen

kuvitus

Ville Hänninen : Miten päädyitte lukemaan supersankarisarjakuvia?
 Rami Rautkorpi: Aloin fanittaa supersankareita 1990-luvun alussa. 1990-luvulla supersankarielokuvista liikkui lähinnä kuumia huhuja, Batmaneja lukuun ottamatta. James Cameronin piti ohjata elokuva Hämähäkkimiehestä ja Ryhmä-X:stä. Arnold Schwarzeneggerin piti näytellä Kolossia. Ei noista mitään tullut.

58

Evan Androutsopoulos

Vuosikymmentä myöhemmin huomasin olevani paratiisissa. Pitkän odottamisen ja pettymysten jälkeen tehtiin lopulta suuren budjetin supersankarielokuvia! Ja monet niistä hyviä! Tämän takia pidän omalla tavallani lähes kaikista uusista elokuvista. Suuria pettymyksiä ei enää joudu kokemaan.
 Hanna-Pirita Lehkonen: Minä olin 11-vuotias lukiessani ekan Ryhmä-X-lehden, josta pidin valtavasti. Valehtelin ostavani sen veljelleni. Samalla veruk-


Hanna-Pirita Lehkosen nettisarjasta Immortal Nerd.

keella lehti myös tilattiin meille. Silloin supersankarilehtien lukeminen vaati vähän vastakarvaan tulkitsemista ja mielikuvitusta, vaikka Ryhmä-X:ssä olikin vahvoja naishahmoja. Hämähäkkimies ei säväyttänyt yhtään. Pidän oikeastaan nykyisistä Marvel-lehdistä enemmän: uusi Iron Man on musta ja Ms. Marvel muslimiteinityttö. Ensimmäinen oma sarjakuvani oli Ryhmä-X-henkinen tarina. Kysyin koulukavereilta, millaisia cooleja mutantteja he olisivat. Kaikille paitsi yhdelle piti selittää, mikä mutantti on, mutta vastauksia tuli silti.

 VH: Mitä mieltä sitten olitte X-Men-elokuvista, joista ensimmäinen tuli vuonna 2000? RR: Edellisistä hyvistä Batman-elokuvista ja mistään hyvistä supersankarielokuvista oli kulunut aikaa. Ensimmäinen, Bryan Singerin ohjaama X-Men oli sarjakuville uskollinen ja toimi hienosti mutanttien keskitysleiri -metaforineen. Puvustus oli tosin kovin Matrix-henkinen, mutta keltaisiin asusteisiin ei uskallettu lähteä. Koin silti, että minua sarjakuvien lukijana arvostettiin, toisin kuin Batman ja Robin -elokuvassa. H-P: Olin lukiossa. Minulle Marvel oli silloinkin tärkeä, ei Batman, joten X-Menit vaikuttivat paljon. Värjäsin jopa tukkaani samanlaisen valkoisen raidan kuin Roguella.
 RR: Sen jälkeen elokuvat ovat menneet laadulli-

sesti vuoristorataa, mutta perusideaan on koko ajan uskottu.

 VH: Näkyvätkö supersankarielokuvat omissa sarjakuvissanne? H-P: Aloitin sarjakuvien piirtämisen tosiaan lapsena supersankareista ja myöhemminkin olen tehnyt niihin liittyviä parodioita. Sarjakuvani käsittelevät usein sukupuolirooleja ja feministisiä kysymyksiä, ja mikä tahansa laji sopii siihen. Piirrän korealaiselle Webtoonsille kännykältä luettavaa sarjakuvaa kymmenen sivua viikossa. Siinä on pahis nimeltä Trash Lord ja hyvis nimeltään Queen of Clean eli en ole mennyt ”juurilta” kovin kauas.
 RR: Minä en parodioi mitään vaan otan lajin hyvin vakavasti. Omissa sarjakuvissani kuten Otto Sinisalon käsikirjoittamassa Fasilitaattorissa keskityn etenkin toiminnallisiin kohtauksiin. Ajattelen elokuvallisesti. Sarjakuvissa on minusta muutenkin siirrytty entistä elokuvallisempaan kerrontaan. Ikävä kyllä fiiliksen perässä juokseminen uhkaa kadottaa tarinan, jos sellaista oikein onkaan. H-P: Perinteinen parinkymmenen sivun supersankarisarjakuvalehti on sellainen, että siinä ei varsinkaan nykyään tapahdu mitään. Pari toimintakohtausta, ja siinä se. Tarina ei etene.
 VH: X-Men ja Sam Raimin Hämähäkkimies (2002) aloittivat supersankarielokuvabuumin, joka ei ole 15

59


Rami Rautkorven ja Otto Sinisalon Fasilitaattori – Maailmankaikkeuden vaarallisin mies (2011).

vuodessa laskenut kuin hetkittäin. Tällä hetkellä erilaisia tuotantoja on tekeillä enemmän kuin koskaan. Riittääkö niille yleisöä ja onko laatuun luottamista?
 RR: Varsinainen supersankarielokuvien kulta-aika alkoi vasta noiden jälkeen. Viime vuosikymmen kului lajin mahdollisuuksia haeskellessa. Välillä onnistui hyvin, välillä ei niinkään. Zack Snyderin Watchmen oli erinomainen, kun taas Frank Millerin Spiritistä puuttui ohjaajan näkemys. Sin City oli saanut hänet uskomaan itseään sellaiseksi. Mielestäni supersankarisarjakuville on selvä markkinarako. Uusia isoja elokuvasarjoja tulee ylipäänsä vähän. Kostajien jälkeen suurin sarja kaupallisesti on Fast & Furious. Supersankarielokuvissa marssijärjestys on tällä hetkellä aika selvä: DC on tylsä,

60

Marvel svengaa paremmin Deadpoolin, Guardians of the Galaxyn ja muiden ansiosta. H-P: DC:llä oli kova yritys Suicide Squadin kanssa. Kun ensin näin elokuvan, haukuin ihan pystyyn, mutta oli siinä muutama hyvä juttu.
 RR: Hyvät jutut tulivat käsikirjoituksen visioista. Valkokankaalla tulos ei ollut kauhean onnistunut. Käsikirjoittaja-ohjaajan näkemysten ei annettu toteutua, vaan sorruttiin kompromisseihin. Leikkaus oli kehno. 
DC-elokuvia leimaa epäonnistumisen pelko. Kaikesta koneistomaisuudestaan huolimatta Marvel antaa tehdä monenlaisia elokuvia. Odotan esimerkiksi Guardians of the Galaxy 2:lta paljon.
 VH: Mitä supersankarielokuvista puuttuu tällä hetkellä?
 H-P: Kaipaan niitä uusia hahmoja. Nyt tehdään vain klassisia supersankareita, jotka on luotu vuosikymmeniä sitten. Studiot eivät luota siihen, että uudet hahmot kuten nykyinen Ms. Marvel keräisivät katsojia, mutta ehkä kannattaisi uskoa. Uusi naispuolinen Rautamies kuulostaa jo ajatuksena mahtavalta. RR: Just tuli uutinen, että hän on nimeltään Ironheart! H-P: Catwoman ja Elektra vakiinnuttivat viime vuosikymmenellä sen näkemyksen, että supersankarielokuva ei voi menestyä, jos nainen on sen pääosassa. Että nainen ei myy. Sen takia Joss Whedon ei saanut Wonder Woman -käsikirjoitustaan etenemään. Mutta luulen, että se on käsikirjoituksen lisäksi näyttelijöistä ja markkinoinnista kiinni: Black Widow -elokuva Scarlett Johanssonin esittämänä voisi hyvinkin menestyä. Nuo eivät vain olleet kovin hyviä elokuvia. RR: Patty Jenkins tekee Wonder Woman -elokuvaa ensi vuodeksi, se voi olla kiinnostava. Muutenkin uudet tulkinnat kiinnostavat minua. Nyt siihen olisi mahdollisuus. Monen supersankarielokuvan ongelma on keskittyminen syntytarinoihin. Hämähäkkimiehen tapaisissa sarjoissa se on jo kerrottu moneen kertaan, mikä on hassua. Tuntuu, että Ihmenelosia ja Hämähäkkimiehiä tehdään vain, koska elokuvaoikeudet pitää hyödyntää jotenkin. Kaipaan jotain isompaa visiota, mitä tahansa, kuten Christopher Nolanilla ja Bryan Singerillä oli. Uskon, että niitä myös löytyy. Laji on vasta nuori. Moni elokuva on jo koetellut rajoja, ja kuka tietää, miltä esimerkiksi tuleva Dr. Strange -elokuva näyttää.


Arviot_____________

toimittanut

Ville Hänninen

61


PETTERI TIKKANEN: Black Peider – Itse  • Daada

Sankari omassa liemessään tuomas tiainen

Iisalmelainen Petteri Tikkanen alias Black Peider on nallekarhun näköinen, kokoinen ja kenties tuntuinenkin paradoksi Suomen sarjakuvakentällä. Yhtäällä Tikkanen luo herkkiä ja hallittuja sarjakuvateoksia, kuten Sarjakuva-Finlandian saaneen Eeron (2010) ja sitä seuranneet nuoren miehen kasvua kuvanneet pienieleiset albumit. Toisaalla hän esiintyy virttyneisiin trikoisiin sonnustautuvana vapaapainija Black Peiderina, soittaa hikisiä keikkoja ja on sarjakuvadokumentaation mukaan sekä alati auliiden bändäreiden ahdistama että suvereenisti kaikkivoipa. Kumpaakin edellämainittua maailmaan mahtuu. Black Peiderin edesottamuksista olemme saaneet lukea albumeista Black Peider (2008) ja Ura (2012). Ensin mainittu on kerrassaan mainio painotuote: ylilyövän tyylikkäisiin kansiin pakattu kooste luonnosmaisia ja herkullisen härskejä sarjakuvia. Ura puolestaan toimi paljoon ehtineen painijan välitilinpäätöksenä paketoimalla yksiin kansiin sarjakuvia, valokuvia,

62

julisteita ja muistoja vuosien varrelta. Rumba-rocklehti on lisäksi julkaissut Black Peiderin strippejä ja reportaaseja vuodesta 2011 lähtien. Niitä nähdään kosolti myös Itse-kirjassa. Black Peider onkin mainio raportoija. Hän jos kuka saa liven tuntumaan liveltä ja hien haisemaan hieltä myös paperille painettuna. Mitä seikkaperäisemmin Tikkanen aiheeseen paneutuu, sitä syvemmälle viedään myös lukijaa. Kirjan loppuun järkevästi sijoitetut pitkät Black Peider Awards -koosteet vuosilta 2012–14 kertaavat kotimaisen musiikkielämän kunkin vuoden sykähdyttävimpiä hetkiä. Sopii toivoa, että poukkoilevan polveilevat ja ylenmääräisesti mutta aivan ansiosta hehkuttavat gaalalähetykset, jatkuvat tulevinakin vuosina. Alkuvoimaisuuden nimeen vannovan Peiderin valinnoista ei voi valittaa, sillä alkuvoimaisuuden voisi juuri hänen sanoa tuntevan. Enkä tarkoita vain kyvykkyyttä tunnistaa raakaa voimaa. Asiantuntijuutta on havaita myös pienieleisyys ja herkkyys,


tuntea suoraan sielusta nouseva taiteilijuus. Jukan & Jytämimmien ja Pertti Kurikan nimipäivien ohella Peider nostaakin palkinnoille esimerkiksi Tiiu Helinän elektrofolkin sekä Laura Moision, jonka ”Spiraali”-kappaleen soidessa autoradiossa Tikkasen oli parkkeerattava tien sivuun ja kuunneltava laulu loppuun. Kuinka moni meistä tekee niin? Kokoelma-albumin pääosassa on musiikki, mutta välillä Tikkanen ehtii käsitellä esimerkiksi päänsärkyä ja atooppista ihoa. Muutamat sarjakuvantekoon liittyvät sivut ovat orpoja mausteita rockia henkivässä kirjassa. Kuvituksen ja sarjakuvan opettajana Tikkasella olisi takuulla substanssia esimerkiksi täysiverisen sarjakuvaoppaan tekemiseen – mikä vinkiksi kustantajille todettakoon. Toki Black Peiderkin piirtää, mutta tyytyy esittelemään erilaisten kynien viivaa ja erimuotoisia sarjakuvaruutuja. Aihevalikoimaltaan kirja on musiikkipainotuksesta huolimatta raikkaan oloinen ja monipuolinen. Itse sisältää ilahduttavan määrän myös todellisten artefaktien esittelyitä. Esineiden, tässä tapauksessa levyjen ja mielenkiintoisten instrumenttien, arvostajana nautin tästä syvästi. Jon Spencer Blues Explosion -kokoelmaansa Tikkanen esittelee levy levyltä yhtyeestä kertoessaan. 12 tuuman magneettilevylle ääntä tallentava Assmann-sanelin vaikuttaa liian upealta ollakseen totta (mutta totta se on!). Pesäpallomailasta valmistettavaksi aiottu kitara jää luonnoksen asteelle, vanhasta ensiapulaatikosta valmistettu soitin tehtiin oikeasti. Sarjakuvajulkaisuista Tikkanen ei syystä tai toisesta kerro, vaikka seuraa kenttää sisältä käsin (kenties liiankin likeltä?). Parasta Itse-kokoelmateoksessa on Tikkasen vil-

pittömyys. Alati uutta koettavaa etsivä Black Peider innostuu levyistä ja keikoista suorastaan kadehdittavalla intensiteetillä. Ihailu lähentelee suoranaista fanitusta. Se on virkistävää, onhan ihailija omien sanojensa mukaan ylipainoinen nelikymppinen heteromies. Kriitikkopainotuksista välittämättä Peider muistelee lämmöllä jopa Bitch Alertin Heinietä, joka olikin toki asiallinen murisija yhtyeensä haukotuttavasta rrrrankkuudesta huolimatta. Myös koko kansan iskelmätähtien Suvi Teräsniskan ja Anne Mattilan palkitsemiset avartavat pakettia rock-uskottavuutta vähentämättä. Ja mitä tekee musiikin ystävä saadessaan tietää Jukan & Jytämimmien lopettamisesta? Tietenkin tilaa yhtyeen nettikaupasta kasan pukimia ja muita tykötarpeita – ja nostaa rokettitrion keikalla laulu- ja kitarasolistin harteilleen patsastelemaan, vaikka viime kerralla vastaavan toimenpiteen vuoksi mykistyi kitara. Onnistunut keikka-akrobatia kirvoittaa painijan silmäkulmaan paljonpuhuvan kyyneleen. Kirjan kylkiäisenä tulee Singer-SongfighterCD, ensimmäinen varsinainen Black Peider -äänite. Yhteistyössä Humu Recordsin kanssa julkaistun levyn sisältöä on aiemmin kuultu vain rajoitetusti levinneillä kaseteilla viitisen vuotta sitten. Puolen tunnin mittaan mahtuu puolentoistakymmentä lyhyehköä rykäisyä ja puhe. Artisti itse haaveilee vinyyliversion painattamisesta, mutta ounastelee 300 kappaleen minimimäärästä kahden kolmanneksen jäävän nurkkiin lojumaan. Musiikki kyllä kuuluu laserformaatissakin, mutta aidoimmillaan se on toki esiintymistilanteessa. Ja niitä seurannee, mikäli reikiintynyt esiintymisasu vain kestää.

alati uutta koettavaa etsivä black peider innostuu levyistä ja keikoista suorastaan kadehdittavalla intensiteetillä.

63


Ossi Hiekkala: Nimettömien hautojen maa  •  Arktinen Banaani

Erinomainen esikoinen pohjoismaisen nykydekkarin hengessä vesa saarinen

Helsinkiläistyneen Ossi Hiekkalan esikoisalbumia on jouduttu odottelemaan rikollisen pitkään. Harvoin odotus on palkittu näin ruhtinaallisesti. Kuvittajana ja kansitaiteilijana marinoituneen Hiekkalan Nimettömien hautojen maa nostaa Hiekkalan kotimaisen sarjakuvakerronnan raskaaseen sarjaan. Nimettömien hautojen maa on kolmen sarjakuvanovellin kokoelma noir-henkistä rikoskerrontaa. Novellit solahtavat pohjoismaiseen nykydekkaritraditioon – joskin sillä poikkeuksella, että ne ovat laatutavaraa. Synkän sinisävyisissä novelleissa pikkunilkit jakavat ja kokevat kovia kohtaloita. Esimerkiksi albumin avausnovellissa seurataan kodin, virkavallan ja rikollisporukan välillä taiteilevan Jarmon luiskahtelua kusisesta paikasta yhä kusisempaan. Vaikka Hiekkala ei tarjoa henkilöhahmoilleen lohtua, koko albumia kannattelee hirtehinen ironia. Se ei tee lukukokemuksesta raskasta eikä karnevalisoi tarinoita tai henkilöhahmoja karikatyyreiksi, mikä on synti, johon nykydekkaristit toisinaan lankeavat. Ironisen synkeyden sävy toimii, ja siksi Hiekka-

64

lan novellit käyvät – määritelmän mitä positiivisimmassa merkityksessä – kelpo dekkariviihteestä. Sarjakuvaa Hiekkala tekee paitsi ammattikuvittajan myös sarjakuvatraditionsa tuntevan taiteilijan itsevarmuudella. Tyyli pokkaa angloamerikkalaisen indie-sarjakuvan kuten esimerkiksi Daniel Clowesin suuntaan. Kerronnan tunnelmassa ja henkilöhahmoissa on puolestaan jotakin samaa kuin Arto Salmisen romaanien surkuhupaisuudessa. Yksityiskohtien hinkkaajillekin Hiekkalan albumi on herkkua: automallit ovat tunnistettavissa, arkkitehtuuri tuntuu tutulta ja huoneiden sisustukset ovat täynnä bongailtavaa. Pikkunilkitkin istuvat tietysti pinnatuoleilla. Aivan mainion albumin pahin kauneusvirhe on kansi. Se on sinänsä taitavaa työtä, mutta antaa ymmärtää sisällön olevan kauhuleffamaisempi kuin onkaan. Tarinat edustavat pikemminkin erittäin onnistunutta pohjoismaista dekkarikerrontaa, jonka toivoisi löytävän lukijoita niin laatusarjakuvan ystävistä kuin sarjakuvakerrontaa vähemmän tuntevista dekkariharrastajista. Siksi: tee kulttuuriteko. Anna vaikka isänpäivälahjaksi dekkarin ystävälle ilkkaremeksen tai reijomäen sijasta laatuluettavaa. Anna Nimettömien hautojen maa.


Janne Kukkonen: Voro, kolmen kuninkaan aarre  • Like

Fantasiaa, sopivasti toisin kertoen miia vistilä

Lilja on nuori voro-oppilas, joka haluaa edetä varkaiden killassa vaativampiin tehtäviin. Kun killan johtaja pitäisikin tytön mieluummin siivoamassa, tämä ottaa ohjat omiin käsiinsä, karkaa mestariltaan ja päätyy etsimään myyttistä kolmen kuninkaan aarretta. Janne Kukkosen lähes 300-sivuinen sarjakuvaromaani on vaikuttava kokonaisuus. Lajityypin kliseet on käännetty ympäri lämpimällä huumorilla ja maailman yksityiskohdat mietitty tarkkaan. Viittauksia löytyy klassikkosarjakuviin fantasiagenren ulkopuolel-takin. Keskiajan julmilla puolilla ei mässäillä, vaikka niistä voi ruutujen välistä päätelläkin ja taistelujakin riittää. Keksityn mytologian ja uskonnollisuuden tarkastelu on oma ilonsa sellaisesta pitäville. Lapsille satu toimii sopivan jännittävänä seikkailuna. Lukijan on helppo uskoa, että taitava Lilja pärjää, vaikka olisi välillä tiukassakin paikassa. Kun

tyttöjä on seikkailujen päähenkilöinä yleensäkin vähemmän, on tällainen rohkea sankaritar oleellinen esikuva sekä lukijoille että tarinoiden kertojille. Muita naishahmoja ei tarinassa juurikaan esiinny, vaan maailma on genrelle tyypillisesti sukupuolitettu ja seikkaileminen miesten työtä. Aikuislukija nauttii huumorin monista tasoista. Genren konventioiden toisintoistamisen ohella ilahduttaa hahmojen syvä inhimillisyys. Lyhyilläkin dialogeilla ja mannereurooppalaisittain pelkistetyllä piirrosjäljellä avataan monia erilaisia persoonallisuuksia, päämääriä ja tunnetiloja. Kieli on herkullista, niin kuin tekijän äidinkielellä kirjoitetussa tarinassa parhaimmillaan. Kuvakulmien ja perspektiivien valinnat luovat lennokkaan liikkeen ja tilan tunnun. Mahdollinen esikuva Thieves & Kings tulee varsinkin alusta mieleen, mutta kerronnallisesti Vorossa ollaan jo vahvemmilla. Harmaasävyinen kuvitus ei tee oikeutta varsinkaan taustojen yksityiskohdille. Kun miljööt on mietitty tarkkaan ja kuvattu taidolla, väritys tekisi niistä vieläkin upeampia.

65


Emmanuel Moynot: Ranskalainen sarja – Myrsky kesäkuussa  •  Suomennos: Marja Luoma  • Jalava

Ihminen poikkeusoloissa tuomas tiainen

Emmanuel Moynot on sovittanut Irène Némirovskyn kuulun romaanin sarjakuvaksi. Tarina on vaiheikas. Venäjän vallankumouksen vuoksi Kiovasta Pariisiin emigroituneen juutalaisperheen tytär Irène loi kirjailijan uran uudessa kotimaassaan. Esikoinen David Golder (1929) ja sitä seuranneet teokset piirsivät tarkkaa kuvaa barbariaa kohti marssineesta Euroopasta. Lopulta Vichyn hallituksen juutalaislait tekivät työstä mahdotonta. Némirovsky pakeni miehensä ja kahden pienen tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiskylään, jossa hän kirjoitti pieneen vihkoon sodan etenemisestä kertoneet romaanit Myrsky kesäkuussa ja Dolce. Viisiosaiseksi suunniteltu Ranskalainen sarja jäi kesken, kun santarmit pidättivät kirjailijan heinäkuussa 1942. Nèmirovsky kuoli pilkkukuumeeseen Auschwitzissa kuukautta myöhemmin. Hänen puolisonsa murhattiin samalla leirillä pian tämän jälkeen. Ennen internoimistaan perheen isä oli kehottanut vanhempaa tytärtään pitämään huolta matkalaukusta, jossa äidin muistivihkoa säilytettiin. Tyttäret pelastuivat saksalaisen upseerin kieltäydyttyä toimittamasta juutalaisperheen lapsia leirille. Totuus vih-

66

kosta selvisi tyttärille vasta 1980-luvun lopulla, mutta Ranskalaisen sarjan julkaisua saatiin odottaa vuoteen 2004. Moynot’n sovitus sarjan ensimmäisestä romaanista seuraa sodan alkuvaiheen tapahtumia useiden henkilöhahmojen silmin. Péricandin perhe on yhtä monijäseninen kuin vakavarainenkin. Gabriel Corte on itseriittoinen kirjailija, Charlie Langelet harmaantunut nautiskelija ja Michaudin pariskunta töissä pankinjohtaja Corbinin konttorissa, vain muutamia mainitakseni. Laaja hahmogalleria on teoksen suurimpia vahvuuksia. Kun natsit saapuvat Pariisin porteille, kukin pakenee miten taitaa, mutta tien päällä on tungosta. Elintason säilyttäminen osoittautuu hankalaksi jopa eliitille, ja ruoan lisäksi pulaa on säällisistä yösijoista ja polttoaineesta. Puute johtaa rumiin taisteluihin, mutta Moynot ei kuitenkaan alleviivaa moraalin pettämistä. Opportunistien ylle lankeaa hiljainen häpeä. Itse sotatoimia ei kuvata kovinkaan paljon. Konflikti vain väikkyy taustalla ihmisen raiteiltaan suistavana voimana. Pitkän uran tehneen Moynot’n viiva on ranskalaisen eloisaa. ”Tietokone-efektimainen” harmaasävyväritys särähtää kuitenkin silmiini.


Kati Kovács: Kamileen labyrintti  • WSOY

Sankarit elävät marginaalissa

 reetta laitinen

Kati Kovácsin sarjakuvien ystävät eivät pety taiteilijan uuteenkaan teokseen. Kamileen labyrintin visuaalinen ilme on jo ensimmäisestä albumista, Vihreästä rapsodiasta (1994) tuttua mustavalkoista tussiterätyyliä, jossa on jo lähes nostalginen tunnelma. Myös tarinasta on tunnistettavissa paljon Kovácsille ominaisia elementtejä. Tuttujen ainesosien yhdistelmästä syntyy kuitenkin jokaisessa albumissa aivan uudenlainen keitos. Kovácsin tuotannosta Kamileen labyrintti muistuttaa kenties eniten Josef Vimmatun tarinaa (2004). Kummassakin on pääosassa jollain tavalla elämässään vammautunut ihminen, jonka suhteet perheenjäseniinsä ovat ongelmalliset. Oikeastaan kaikki Kovácsin tarinoiden sankarit ovat jonkinlaisia yhteiskunnan marginaalissa eläviä poikkeustapauksia. Näennäisestä altavastaajuudestaan huolimatta nämä hahmot eivät kuitenkaan ole ikinä kärsiviä uhreja. He ovat voimakasluontoi-

sia yksilöitä, jotka säätävät itse kohtaloaan, vaikka se kulkisikin erilaisia polkuja kuin ne, jotka yhteiskunta on valmiiksi viitoittanut. Myös lapsena sairauden myötä kuuroutunut Kamilee on nuori, reipas nainen, joka ottaa ohjat omiin käsiinsä eikä surkuttele itseään. 16-vuotias Kamilee asuu ukkinsa kanssa ja työskentelee tämän lintukaupassa. Kamileen suhde vanhempiinsa on vaikea. Isä kärsii ihoa suomuttavasta sairaudesta ja äiti on alkoholisoitunut. Kamileen tarina alkaa hänen kuuroutumisestaan, mutta lähtee jäljittämään pian lintukaupan asiakkaiden salaisuuksia. Nuoruudenrakkauttaan kaipaavan rouva Flooran ja naapurin eristäytyneen poikamiehen Rubenin kohtalot liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Lopulta kaikki langanpätkät ovat kiertyneet toistensa ympärille. Loppuratkaisussa ne solmitaan yhteen ehkä hieman turhankin hätäisesti. Tarinan puitteet ovat tummasävyiset, mutta Kovács käsittelee aihetta tälläkin kertaa lempeän ja välillä absurdin huumorin kautta. Ilkeä Kovács ei ole edes kaikkein vastenmielisimpiä hahmojaan kohtaan, eikä anna heille käydä liian huonosti.

67


Milla Paloniemi: 112 osumaa
Arktinen  • Banaani

Raivokkaan rehellisiä osumia vesa saarinen

Julkisen sarjakuvapäiväkirjan tekijältä vaaditaan kovaa kanttia. Päiväkirjailija asettaa itsensä näyteikkunaan, jossa sekä taiteilijaa että hänen tekemisiään riepotellaan rankastikin. Samalla joutuu tasapainoilemaan monilla rajapinnoilla: mitä haluaa ja mitä saa kertoa? Mikä on kiinnostavaa? Miten taiteilla elämä sarjakuvaksi? Suurelle yleisölle Kiroileva siili -hittisarjakuvasta tuttu Milla Paloniemi on paitsi sarjakuvan, kuvataiteen ja musiikinkin kentillä liikkuva taiteilija myös suomalaisen sarjakuvabloggaamisen ja sarjakuvapäiväkirjan pitämisen veteraani. En vaan osaa! -sarjakuvablogia (norpatti.sarjakuvablogit.com) Paloniemi on julkaissut vuodesta 2008 lähtien. Blogin tavallisimpana tyylilajina on rehellinen päiväkirjakerronta Paloniemen elämästä iloineen ja murheineen. 112 osumaa on kokoelma Paloniemen tuoreempia sarjakuvapäiväkirjamerkintöjä. Mukana on paitsi blogissa julkaistuja merkintöjä myös aiemmin julkaisemattomia sivuja – sellaisiakin, joiden julkaisemista Paloniemi lienee pohtinut pitkään. Albumi on mainio osoitus Paloniemen taidosta vaihtaa sarjakuvakerronnan sävyjä. Samalla kun tunteet ja tapahtumat vaihtelevat muuttuvat myös kerronnan tyylit ja sävyt. Sivua kääntäessään ei

68

tiedä, onko seuraavalla aukeamalla luonnosmaista lyijykynäkerrontaa, maalauksellista melankoliaa vai jotakin aivan muuta. Vaihtelevuus on albumin vahvuus. Toinen albumin vahvuus on sen raivokas rehellisyys. Albumin päiväkirjamerkintöjen kantavana teemana on tunteiden leimu. Päiväkirjan päähenkilö lipuu parisuhteensa päätyttyä ihastuksesta toiseen, elää hetkiä jääräpäisen täysillä ja käy säikähdyttävän lähellä kuolemaa. Vastaavaa avoimuutta ei suomalaisessa sarjakuvassa usein näe. Rehellisyyteen ja henkilökohtaisuuteen toisaalta liittyvät albumin ongelmatkin. Koska Paloniemi ymmärrettävästi välttää paljastamasta tiettyjen henkilöiden nimiä tai kasvoja, ihmiset ja tapahtumat puuroutuvat välillä. Merkintöjen tiukempi karsiminen olisi terävöittänyt albumia. Toinen albumin ongelma liittyy sen vahvuuteen eli rehelliseen henkilökohtaisuuteen. Päiväkirja on niin lähellä tekijäänsä, että ulkopuolisena albumin lukijana väistämättä miettii, mitä se antaa. Toki albumissa on koko joukko tarkkoja oivalluksia elämästä ja tunteista, mutta pääosin 112 osumaa on niin henkilökohtaista kronikointia, että välillä sarjakuvan sisään on vaikea päästä. Monipuolisen sarjakuvataiteilijan avoin päiväkirja antanee eniten lukijalle, joka on seurannut Paloniemen sarjakuvablogia tai tuntee edes etäisesti henkilön sarjakuvan takana.


Kris Keränen: Ahistunu pupu  •  Arktinen Banaani

Jumissa ahdistuksessa miia vistilä

Mielenterveys on yleinen aihe nuorten suomalaisten tekemissä sarjakuvissa. Näitä sarjakuvia julkaistaan usein ensin blogeissa tai muuten sosiaalisessa mediassa. Näin Ahistunu pupukin on löytänyt lukijakuntansa jo ennen albumin ilmestymistä. Elämältä piilopaikan sain -albumi on lempeä kokoelma strippejä arjesta ahdistuksen kanssa. Albumin esipuheessa tehdään selväksi, että piirtäjä-käsikirjoittaja Kris Keränen ja sarjakuvahahmo Pupu ovat kaksi eri asiaa. Pupu on nuori henkilö, jonka pitäisi löytää töitä ja päättää tulevaisuudestaan. Hän haluaisi kuitenkin usein vain nukkua – ja välillä saada haleja ja huomiota, mutta samalla ajatuskin sosiaalisuudesta ahdistaa. Pupu ei selittele, vaan näyttää, millaista on, kun kaikki ahdistaa. Asioiden tekeminen ahdistaa, ihmisten tapaaminen ahdistaa, yksinolo ahdistaa, köyhyys ahdistaa, työnhaku ahdistaa, tulevaisuus ahdistaa ja

meneillään olevasta päivästäkin on vaikea selvitä. Eksistentiaalikriisikin kalvaa. Miksi olen olemassa? Ja miksi tuntuu, etten osaa mitään. Sarjakuvissa ei mennä ahdistuksen taustoihin raha- ja tulevaisuushuolia lukuun ottamatta. Useimmissa stripeissä ahdistus on vain sitä itseään, selittämätöntä ja sellaisena elämää hallitsevaa. Juuri tämä selittämättömyys on albumin rankinta antia. Rankasta aiheesta huolimatta Ahistunu pupu on yleisolemukseltaan yllättävän kepeä albumi. Huumori on useimmiten lämmintä ja pehmeää. Aivan kuin sen avulla haluttaisiin kertoa ahdistusta kokemattomille ”älkää huolestuko, ei tämä tämän pahempaa ole, hupaisaahan oikeastaan” ja samalla tarjota saman kokeneille samaistuttava turvapaikka, jonne käpertyä. Pelkistettyjä piirroksia ja eloisaa tekstausta on kevyt lukea. Albumilla on tärkeä paikkansa mielenterveysteemojen valtavirtaistamisessa. Lyhyt kokoelma kiertää aihetta monipuolisesti. Sarjakuvan avulla ahdistuksen arki aukeaa niillekin, joille vastaavat kokemukset eivät ole omasta elämästä tuttuja.

69


Marko Turunen: ADHD-Sheikki 2  • Daada

ADHD-Sheikin pinkit seikkailut reijo valta

Marko Turusen ADHD-Sheikki perustuu tosikertomuksiin. Sarjakuvataiteilija on haastatellut peitenimen takana olevaa, omasta halustaan nimettömäksi jäävää miestä. Hänen tarinansa ovat saaneet Turusen tyylin mukaisen sarjakuvamuodon. ADHD-sheikin toinen osa keskittyy kertojan naissuhteisiin ja niistä syntyneisiin lapsiin. Mimmikapasiteetti on ADHD-Sheikille tärkeää. Pidempien suhteiden sijaan hän on suosinut lyhyitä, koska siten on päässyt nopeammin “panemaan jotain muuta”. Naisilla on usein suuret tai uskomattoman suuret tissit. Naimisiin ADHD-Sheikki ei ole suostunut, vaikka ottajia olisi ollut. Toiset ovat houkutelleet häntä hyvällä ja toiset uhkaamalla pahalla. Kertomusten mukaan lapsia on siunaantunut kolme. Aloite on tullut yksinomaan naisilta. ADHD-Sheikin tapa kertoa elämästään on hyvin tyypillinen, tuttu satunnaisten kapakkatuttujen kertomuksista. Oikeastaan se on vain tapa kertoa. Turunen toistaa sen uskollisesti, mutta tulee samalla luoneeksi jotakin uutta.

70

Mikäli lukija haluaa ADHD-Sheikille äänen, sen voi napata You Tubeen ladatuista videoista. Yksi niistä on otsikoltaan ”Naiset on helppoja”. Finninaamasta kertovaan tarinaan Turunen on pyytänyt Tea Tauriaista piirtämään viiden sivun jakson, joka antaa äänen vastapuolelle, ahdistellulle naiselle. ADHD-Sheikki kuittaa sen valheena: ”Osa lehtijutusta oli valetta. En lyönyt sitä naista eikä minulla ollut kirvestä.” Nais- ja lapsijutut ovat lyhyitä, usein vain parin sivun mittaisia. Teoksen lopettavaan, merkitykselliseen ”Kuoli saatana” -tarinaan riittää kaksi ruutua. Toisen osan pisimmässä tarinassa on pitkä salaperäisille jatkoille vievä alustus. Kerronnan rempseys ei peitä sitä, että osa asioista on ollut vaikeita. Mutta ADHD-Sheikki ei ilmeisesti tahdo niitä käsiteltävän vakavasti tai vakavina. Kaksivärinen painatus sopii sarjakuvalle hyvin. Toinen osa korostaa kirjan teemaa ja kulkee Tauriaisen osuutta lukuunottamatta pinkin eri sävyissä. Turunen on kaavaillut ADHD-Sheikin seikkailuja neliosaiseksi kirjasarjaksi. Sarjakuvia voi seurata myös netissä maksumuurin takana. Vuositilauksen tehnyt saa myös painetun kirjan. Kolmannen kauden aloitti tarina ”Tuliaisia Vietnamista”.


Garth Ennis ja Steve Dillon: Preacher, kolmas kirja  • Suomennos: Antti Koivumäki  •  RW Kustannus

Hyvät, pahat ja rumat pyhät vesa kataisto

Ilmestyessään ensi kertaa 1990-luvun lopulla Preacher oli erilainen hittisarjakuva. Käsikirjoittaja Garth Ennis ja piirtäjä Steve Dillon tuntuivat yrittävän ylittää jokaisessa uudessa numerossa edellisen törkeydet ja nyhtää vielä isomman pyhän lampaan paljaaksi. Preacher oli ilkeä pyhäkoulukiusaaja hyvällä asialla. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa se on säilyttänyt suurimman osan tuoreesta härskiydestään, kiitos hyvin rakennettujen henkilöhahmojen ja tilanteiden. Välillä päätarina huojahti sivupoluille, mutta ei vielä tässä sarjan kolmannessa koosteessa. Kirja alkaa kahdella oheistarinalla, joilla selvitetään parin keskeisen hahmon taustoja. ”Pysäyttämättömän Tappajien pyhimyksen” syntykertomus on yhdistelmä Clint Eastwoodin Armotonta ja nihkeintä italowesterniä. Kaikkensa menettänyt kostaja saa Helvetin jäätymään, ei kumarra ketään ja tykittelee lännen pikkukaupungin surkeat asukit, niin konnat kuin lapsetkin, lihamurekkeeksi ennen kuin

pääsee viettämään hetken lepoa. ”Cassidy – verta ja viskiä” on puolestaan räkäinen pastissi Anne Ricen hienostelevista vampyyriromaaneista. Viinaanmenevä irkkuvampyyri kohtaa New Orleansin dandyverenlatkija Eccariuksen, joka pompottaa omaa goottifanikerhoaan. Nämä ”Enfants du Sangin” haihattelijat palaavat mukaan päätarinaan, jossa Cassidy, pakkoleipäpappi Jesse Custer ja hänen tyly tyttöystävänsä Tulip pähkäilevät keskinäisiä suhteitaan. Custeria kiinnostaa eniten oma kohtalonsa ja kuka on sen hänelle määrännyt. Taustalla vilkkuu Ennisin ja Dillonin kehittämien friikkien ohella myös todellisen elämän julkimoita, kuten Jessen henkiopas John Wayne ja nuorena kuollut koomikko Bill Hicks. Preacher on hieman jähmeästi piirretty kaasuttelu halki länsimaiden rappion ja järjestäytyneiden uskontojen, erityisesti Katolisen kirkon oppien ruumiinavaus. Estottoman poikamaista ja räävitöntä, kaiken kaikkiaan saatanallisen viihdyttävää sarjakuvaa. Kiitokset myös suomentaja Antti Koivumäelle, joka on malttanut pitää kielen posken sisäpuolella.

71


Veli-Matti Ural: Keijo Teuras  •  Arktinen Banaani

Kielen vääntelyä heikki jokinen

Kieli on mukava väline. Sillä voi leikkiä, ja sitä voi väännellä. Se on usein hauskaakin. Mutta rajansa kaikella. Oululaisen Veli-Matti Uralin (s. 1991) esikoisalbumi Keijo Teuras perustuu suomen kielen kaksoismerkityksiin. Mafiapomo antaa Keijolle käskyn. Hänen on saatava yksi heittämään veivinsä, leikattava toisen kurkku ja hoitamaan yksi jos toinenkin päiviltä. Siinä saavat sitten vihannekset kyytiä ja gangsteri ajetaan pois tyttöystävänsä Päivin luota. Kaava voisi toimia tiettyyn rajaan asti, mutta 64-sivuisen kirjan mittaa se ei kanna. Toistuessaan melko yksinkertainen asetelma alkaa puistattaa. Albumin loppupuolella tarinaan alkaa ilmaantua muitakin, tervetulleita piirteitä. Mekaaninen sa-

72

nojen kaksoismerkityksillä leikittely saa rinnalleen hiukan muitakin sävyjä. Muutama strippi ottaa mukaan presidentti Vladimir Putinin, jonka tekoja kommentoidaan. Mielenkiintoisempi on joissakin stripeissä esiin vilahtava Pomon ja Keijon suhde. He ovat isä ja poika. Suomeen Sisiliasta emigroitunut isä on olevinaan kova mafioso, ja Keijo on olevinaan hänen leivissään oleva tappaja. Kumpikaan ei onnistu missään, ja suhteeseen ilmestyy jo alitajunnan kerrosten sävyjä. Suurimman osan albumista täyttävillä sanavitseillä Keijo Teuras ei pyrähdä lentoon. Mikäli kerronta ohjautuisi hieman enemmän hahmojen suhteisiin ja tuntoihin, tarina saattaisi toimia. Albumi koostuu yksittäisistä kahden rivin stripeistä. Piirros on kehittynyt sarjan edetessä, ja yksityiskohtien kuvauksen vähetessä se muuttuu vähitellen melko luettavaksi.


Guy Delisle: Huonon isän opas  •  Suomennos: Saara Pääkkönen  •  WSOY

Nykyvanhemman työkalupakki tuomas tiainen

Kanadalais-ranskalainen Guy Delisle on sekä eksoottisissa maissa asunut nykysarjakuvahuippu että kahden lapsen isä. Sujuvalukuisista mutta informatiivisista sarjakuvareportaaseistaan tunnetun Delislen teokset ovat käsitelleet elämää Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Myanmarissa ja Israelissa. Kansalaisjärjestön riveissä työskentelevää vaimoaan kentälle ja sen reunamille seurannut animaattori ja sarjakuvapiirtäjä käytti aikansa hyväkseen ja työsti komennuksista sarjakuvia. Jossain vaiheessa pariskunnan aika on riittänyt myös lasten hankkimiseen. Jälkikasvun hoitaminen toi reportaaseihin oman inhorealismilisänsä. Nyt Delisle purkaa isyyden kokemuksia pieneen kirjaseen. Huonon isän opas on kivasti käteen sopiva laitos parahultaisen lämpöisiä sattumuksia lapsiperheen arjesta. Kirjan nimen mukaisesti albumiin on koottu tilanteita, joista vanhempi ei ei välttämättä ole ylpeä. Ei isä-Delisle mikään hirviö ole, mutta pitkähermoisemmankin kasvattajan uraan mahtuu väistämättä tilanteita, joita ei jälkikäteen tule muis-

telleeksi esimerkillisinä. Kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan lisäksi keinovalikoimaan voi lisätä valehtelun, pelottelun ja sarkasmin. Sivuoireena saattaa seurata syyllisyys. Kerronnan ammattilaisena Delisle osaa asiansa. Lyhyet episodit on rytmitetty hyvin ja lukeminen on luontevaa. Opettajuudesta ei niin vain pääsekään eroon, joten tässäkin kuvien ja sanojen suhteen varsin kitsaassa albumissa pääsemme nauttimaan opeDelislen luennoista. Perheenisä kouluttaa lapsiaan elävöittämisen saloihin näyttämällä, kuinka animoida mahassa itävä, suun kautta valoon kasvava aprikoosipuu. Pienen tyttärensä piirrosta suomiva Delisle vaikuttaisi sen sijaan suoltavan fiktiivisiä moitteita, jyrkkä paasaus ei tunnu järin uskottavalta. Animaattori menee lisäksi omaan vipuunsa kuvatessaan luentoa kuuntelevan lapsen sivusta toiseen tismalleen samassa asennossa. Muutama vaihtoehto-Alice auttaisi staattisuuteen. Kokonaisuus on lämminhenkinen ja kaikkinensa kiva, mutta lopulta aika nopeaan unohdettava. Se on eittämättä välityö, mutta auttaa pahimpaan Delisle-hätään. Minne perhe mahtaa seuraavaksi matkustaa?

73


Jouko Nuora: Kultainen nuoruus. Osa 2  • PeneLopez

Kasari ei ollut bling-bling

 antti vainio

Jouko Nuoran omaelämäkerrallisen Kultaisen nuoruuden toinen osa käynnistyy vuoden 1983 syksystä. Jouko on 19-vuotias nuori taitelija, täynnä virtaa mutta rahaton: ”Mikään ei ollut ilmaista paitsi asfaltti ja katuoja.” Mahtavaa! Me, jotka oikeasti muistamme 1980-luvun Helsingin, tiedämme, että se ei ollut bling-blingiä. Kaupunki oli paska, ja ”kasarissa” parasta on, että se on ohi, mennyt & förbi. Jo pelkästään ajankuvan vuoksi Kultainen nuoruus on lukemisen arvoinen. Ohi vilahtavat sellaiset maailman mittakaavassa yhdentekevät, mutta stadilaisille merkittävät ilmiöt kuin yökahvilat, Rambo 2 (ikihuonoudessaan unohtumaton, katsottiin se alaikäisinä lonkerokassillisen kanssa), Backstage, Stadin punk-skene, ekat reissut mantereelle... vain joitakin mainitakseni. Nuora uhraa aika paljon sivuja ajan poliisien töykeydelle, mutta se on perusteltua. Harva nykyisistä systeeminvastustajistakaan ymmärtää, kuinka tylyjä poliisit saattoivat tuolloin olla. Ja tietenkään taiteilija ei olisi oma itsensä, jollei albumi olisi täynnä alastomia naisia, seksiä ja huumeita. Ennen aidsia touhu oli jokseenkin railakasta, kun seurauksena oli ikävimmillään kutiseva pippeli ja nöyryytys

74

kuppaklinikalla. Kaikki hyvin tähän asti, mutta sitten se ongelma: Kultainen nuoruus 2 on pirun vaikeasti lähestyttävä albumi, koska jo alku on niin tukkoinen, vaikka sen pitäisi temmata mukaan ja koukuttaa tarinaan. Sivut ovat täynnä tekstimassaa ja ruutujen logiikka on välillä hyvinkin hämärä. Nuora on aina ollut underground-mies, mutta hetkittäin sivut muistuttavat S. Clay Wilsonia, jonka sarjakuvista kukaan tuntemani ei ole ymmärtänyt mitään. Tämä toimii kylläkin mainiosti silloin, kun Nuora kuvailee psykoosiaan tai fiilistelee lempimusiikkinsa kanssa. Esimerkiksi ylistys Tom Waitsille on hieno. Taiteilija tekee sivunsa fiiliksellä ja hyvä niin. Joskus vähemmän on kumminkin enemmän. Minulle olisi riittänyt neljännes siitä diibadaabasta rakkauden olemuksesta. Samalla sivuista olisi tullut helpommin luettavia. Piirtäjänä Nuora on toki loistava perinteinen pipertäjä. Osa sivuista näyttää todella hienoilta. Omaelämäkertasarjakuvien lajityypissä tämä miellyttää erityisen paljon, koska turhan moni kuvittelee omaa elämäänsä niin mielenkiintoiseksi, että kaikki haluavat lukea siitä, vaikka tarina olisi kuvitettu tikkuukoilla. Nuoran elämä sen sijaan on ollut aidosti mielenkiintoinen ja hän piirtää sen hillittömän yksityiskohtaisesti. Hetkittäin liiankin.


J. A. Mäki: Musta lipas  • Like

Suomipoika viimeisellä rannalla tuomas tiainen

Suomen parhaan yhtyeen Radiopuhelinten keulakuvana tunnettu Jyrki A. Mäki on piirtänyt viime vuosina ahkerasti. Musta lipas on Mäen kolmas albumi viidessä vuodessa. Tällä kertaa Mäen sankari Valtte Railo, ryypystä toiseen ajautuva jokamiesluokan sankari, seikkailee eksoottisen Bogawondan diktatuurin hämärillä kujilla. Jos edellinen Kiskoja (2014) oli suljetussa paikassa tapahtuva (suomalaisen) mielen luotaus, Musta lipas avartuu laajemmas. Mäki tukeutuu eurooppalaiseen seikkailusarjakuvaperinteeseen. Paikoin Musta lipas muistuttaa esimerkiksi Tintin seikkailuja, tai ainakin nuhjuisempaa meikämukaelmaa klassisesta belgilukemistosta. Hämärät basaarit, takapajuiset hirmuvallat ja kirkassilmäiset vallankumoukselliset ovat kuin suoraan mestari Hergén työkalupakista. Mäen piirrostyyli ei sentään ole ranskalais–belgialaisen selkeää vaan kosolti suttuisempaa. Yhtä kaikki, tarinassa on verratonta imua. Alussa porottaa aurinko Valtte Railon ajelehtiessa kumiveneellä autiosaaren rantaan. Pusikosta löytyy parroittunut mykkä, jolle Railo päättää iltanuotiolla kertoa tarinansa. Casablancaan passittomaksi pääty-

nyt suomalainen tempaistaan mukaan juoneen, jonka tarkoituksena on syöstä piskuisen Bogawondan saarivaltion tyranni vallasta. Fetsipäinen muukalainen, jolla on sattumoisin hallussaan Railon kadonnut passi, kertoo piilotetusta lippaasta. Lippaaseen on suljettu kadonneen ranskalaisjournalistin keräämää todistusaineistoa Bogawondan hallinnon julmuuksista. Julki tulleessaan tiedot voisivat edesauttaa suljetun valtion demokratisoitumista. Helpommin sanottu kuin tehty. Valtte Railo löytää itsensä Banaaniranta-saarelta, jonka edustalla olevalle luodolle lipas on piilotettu. Bogawondan ainoaksi ulkomaalaisille avoimeksi osaksi Banaaniranta kuhisee laumoittain poliiseja, ja turistiksi naamioituneen Railon olo kääntyy pian tukalaksi. Seuraa takaa-ajoja, kuolemanvaaroja sekä useita ryyppyjä paikallista yrttiviinaa ja useampi keuhkollinen väkevää bogawondalaista sikarinsavua. Tarinasta ei puutu äkkinäisiä käänteitä, mutta toimintaa rauhoitetaan verkkaisemmilla episodeilla. Valtte Railon kolmas seikkailu on kaikin muodoin oivallinen sarjakuva. Päähenkilö on juuri sellainen rakastettava renttu, joka ajautuu seikkailuihin tuosta vain. Tällä tahdilla niitä voi hyvinkin tulla vielä useita lisää, onhan meillä ilonamme työteliäs elämäkerturi. Mutta kuka tekisi sarjakuvan J. A. Mäen rikkaasta elämästä?

75


Lauri Tuomi-Nikula ja Siiri Viljakka: Viimeinen puhe – Anders Chydeniuksen paluu  •  Don L. Inspirations

Tuhannen markan seteli aino sutinen

Anders Chydenius (1729–1803) oli kokkolalainen valistusajattelija, klassisen liberalismin edistäjä ja pappi, häkellyttävän monen muun asian ohella. Hän ajoi Ruotsin valtiopäivillä uskonnon- ja sananvapautta, sillä seurauksella, että ennakkosensuuri lakkautettiin ja vapaa lehdistö ja tiedonvälitys saattoi syntyä. Maailman etujoukkoa tällä saralla siis. Mikään historiaan unohdettu hahmo Chydenius ei ole ja hänet on ikuistettu esimerkiksi vanhaan seteliin. Mutta kuinka elää hänen henkinen perintönsä? Kysymys vaivaa sarjakuvan tekijöitä. Edelleenkään sana ei ole kaikkialla vapaa, kuten teoksessa muistutetaan. Saavutetuista eduista pitää usein taistella. Vapaus tuo vastuuta – edistys ja demokratia vaativat ihmisiltä ajattelun kykyä ja sivistystä. Sananvapaus ei merkitse, että mitä tahansa kannattaa töräyttää, eikä demokratia tarkoita vaalilipukkeen pudottamista kerran neljässä vuodessa. Demokratian ulkoiset puitteet saattavat olla kunnossa, mutta turhan moni on samalla roskalehdistön höynäytettävissä. Ainakin tämäntyyppisiä teemoja nousee esiin erityisesti kirjan kuvapuolella. Rasismi on myös yksi ajankohtainen teema.

76

Lauri Tuomi-Nikulan käsikirjoittamassa ja Siiri Viljakan piirtämässä Viimeisessä puheessa Chydenius kiipeää haudastaan nykyaikaan, huolestuneena aikamme moraalisesta tilasta. Hän pyytää meitä pyyhkimään pölyt omista teoksistaan ja tuntee vainajaksi yllättävän hyvin myös sosiaalisen median ja muut ajan ilmiöt. Dialogi syntyy tämän papan ja nuoren diginatiivin Iriksen välille. Iris kyseenalaistaa myös Chydeniuksen ajaman vapaakaupan seurausten siunauksellisuutta. Internet nousee dialogin lopussa eräänlaiseksi tiedonvälityksen pelastajaksi. Jaetaan Chydeniuksen perintö kaikelle kansalle, koko maailmalle! Näinkö väline on pelkästään vapauttaja? Kuka omistaa sosiaalisten medioiden datan ja millaisilla markkinalogiikoilla ne toimivat? Sarjakuva herättää monia jatkokysymyksiä, kuten oikein onkin. Kuvitus nojaa erityisesti mukavan kouriintuntuvasti ja ilmeikkäästi käsin piirrettyihin ja väritettyihin joukkokohtauksiin ja kollaaseihin. Suurten puheiden ohella matkataan ympäri maailman varsin dramaattisiinkin näkyihin. Kirjassa saarnataan paljon sormi pystyssä, mutta se sananvapauden etujoukoille sallittakoon. Välillä puhekuplien monisanainen asia vaatii keskittymistä ja sen selkeyttämiseen olisi voinut käyttää apuna myös asioita tarkemmin jäsentävää kuvitusta.


Christer Nuutinen: Dolbyland  •  Suuri Kurpitsa

Tanssiva suomalainen ville hänninen

Christer Nuutisen Doolbyland tuntui Rumba-lehdessä hiukan väliinputoajalta. Vuosina 2005–2011 ilmestynyt sarja ei perustunut voimakkaaseen päähenkilöön (Black Peider) tai niiden kavalkadiin (Kramppeja ja nyrjähdyksiä) muttei myöskään esitellyt pop-maailman ikoneita erikoisissa tilanteissa (Jarkko Vehniäisen Suosikkiin tekemät sarja- ja pilakuvat) saati pannut heitä vääntelemään estottomasti suomen kieltä (Nyrok City). Kuten niin usein, lehtisarjakuva näyttää piirteensä kunnolla vasta kokoelmassa. Kirjasta puuttuu lehden muu visuaalinen ja kirjallinen aines: on vain itse sarjakuva. Se auttaa keskittymään. Maailmasta saa myös paremmin kiinni, kun sarjoja saa luettavakseen kerralla useamman. Doolbyland on ennen kaikkea yksityiskohtien, värien ja tyylien sarjakuva. Tarinaa sarjassa ei usein ollut edes nimeksi. Sen sijaan kerronta on ihastuttavan eklektistä niin yksittäisissä stripeissä kuin kokonaisuuden tasollakin. Varsinkin Doolbylandin alkuvaiheessa Nuutinen haki sarjan ilmettä kuumeisesti, pysähtymättä mihinkään mieleiseen. Välillä oli ruutujako, välillä piirtäjä tyytyi yksittäiseen tunnelmakuvaan. Välillä pari

väriä riitti, välillä oli ihan välttämätöntä käyttää paletin joka nappia. Kokoelman tasolla Nuutisen kokonaisidea erottuu. Hän on tahtonut kuvata musiikin maailmaa kaikkinensa, värejä ja tyylejä, sävyjä ja hetkiä. Persoonallisuuksiin asti taiteilija ei kummemmin kajoa, mutta Nuutisen intohimo välittyy. Hän kuvittaa rytmimusiikin olemusta ja suoranaista magiaa. ”Polveileva maisema voi kätkeä yllätyksen jo seuraavan kumpareen taa”, pohtii hippimies sieni kädessään ja tietysti ruudun voi nähdä avaimena paitsi Nuutisen sarjaan myös hänen koko tuotantoonsa. Nuutinen alkoi kesken Doolbylandin – vuonna 2008 – piirtää jälleen Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Välissä kuluneet vuodet ja miksei Doolbylandkin ovat tuoneet hänen tyyliinsä raikkauden lisäksi ammattitaitoa. Kummassakin 2000-luvun sarjakuvassa näkyy sama piirre, joka on ohjannut Nuutista (s. 1971) niin 1990-luvun Muusa-lehdissä kuin yhteen albumiin jääneessä Luonnonhistoriaa-tarinassa: villi kokeilunhalu. Runopoika numero yksi pitää kiinni sävellajeistaan, mutta vaihtaa soitinta ja heittäytyy villeihin rytmisessioihin ihan milloin huvittaa. "Eikä näillä leveysasteilla pelkästään nappuloita näpräten lämpimänä pysy!" "Pitää tanssia kanssa!"

77


Yoshihiro Takahashi: Ginga Densetsu Akame 1  •  Suom. Juha Mylläri  •  Punainen jättiläinen

slik slik kla

Koirahulluuden korkea veisu otto sinisalo

Yoshihiro Takahashi ei kenties ole maailman mittakaavassa merkittävä mangaka, mutta vuonna 1953 syntyneellä piirtäjäveteraanilla on Suomessa vankkumaton fanikuntansa. Suomessa kulttisuosion saanut Hopeanuoli-sarja on omalaatuinen yhdistelmä poikain toimintamangaa ja Ruohometsän kansa -henkistä eläinfantasiaa. Tarinoissa ihmisten maailma jää alisteiseksi koirien ja muiden luonnonkappaleiden monimutkaisille sukukronikoille ja valtataisteluille. Puhuvat koirat eivät kuitenkaan tarkoita harmitonta faabelia, vaan Takahashi kanavoi tarinoihinsa paitsi luonnon kauneutta, myös sen väkivaltaisuutta. Irtoraajat lentelevät ja veri roiskuu kun elukat ottavat mittaa toisistaan. Vuonna 2014 alkanut Akame-sarja ei jää edeltäjiensä varjoon brutaaliudessa. Feodaaliaikaan sijoittuva tarina kertoo Hopeanuolesta tutun Akame-koiran esivanhemmista. Luontoa ja eläimiä kuvataan Takahashin faneille tutulla pieteetillä ja rakkaudella. Sarjan ensimmäisessä osassa naapurimaiden armeijat uhkaavat Igan maata ja tietysti Igassa kasvatettavil-

78

la ninjakoirilla on ratkaiseva rooli yhteenotossa. Jos ”ninjakoira” kuulostaa älyttömältä, ei hätää: se on juuri sitä itseään. Hurtat eivät ole mitä tahansa sertinpurijoita vaan kantavat selässään miekkoja ja tosipaikan tullen paloittelevat vihollisrakit kilon paloiksi hampaissaan roikkuvalla katanalla. Maalaisjärjellä voisi ajatella koiran suosivan taistelussa miekan sijaan esimerkiksi hampaitaan. On kuitenkin myönnettävä, että taistelukohtaukset on kuvitettu rakkaudella ja riisuvat järjettömyydessään aseista. Myös miekkailevien koirien kontrasti sinänsä hyvin hahmoteltuun feodaaliseen konfliktiin on hulppea. Akame onkin todellinen koirafanien sarjakuva. Siinä koirat ovat paitsi isäntiään etevämpiä, myös niin tärkeitä isännilleen että kaikki muu on toissijaista. Sotaherran ensimmäinen huolenaihe näyttää olevan pelastaa koiranpennut lähestyvän armeijan edestä siinä missä ihmislapset laitetaan aseisiin. Eräs päähenkilöistä taas muistelee kuollessaan lähinnä koiriaan – vaikka tämän oma poika on paikalla! Suomalaisen sarjakuvan lentävää lausetta mukaillen: ”Koirat on vaan niin ihania, että niitä on pakko vähän lyödä miekalla!”


Pienet lehdet ____________________ Lähetä lehtesi tai nettisarjakuvasi url osoitteeseen Merja Lundén, Turun Sarjakuvakerho, Linnankatu 7, 20100 Turku, tai ota yhteyttä merja.lunden@sarjakuvaseura.fi. Kuoreen merkintä Sarjainfo/pienlehdet. Palautetta ja nettisarjisvinkkejä voi antaa myös Twitterissä @meluaja. Olen päivisin kirjastonhoitaja ja öisin sarjakuva-aktiivi.

kukka-maria kiuru

vahvasti ja aidot, omat hiukset eritoten. Kiurun sarjakuva etenee kronologisessa järjestyksessä ja otsikot kertovat aina tulevasta elämänvaiheesta. Sinisävyinen tarina on selkeä kokonaisuus ja loppuu tietopakettiin alopeciasta. Kiuru piirtää hyvin ja ottaa huomioon, että tarina ei tarvitse mitään ylimääräistä ruutuihin ja sivuihin, lukija saa keskittyä olennaiseen. Kiuru on tällä työllään noussut erittäin varteenotettavaksi sarjakuvapiirtäjäksi. Tulevaisuus näyttää, johtuuko Noin satatuhatta solmua -työn erinomaisuus omakohtaisuudesta.

Majakka Minna Keränen minna.pyy@gmail.com pollomeri.sarjakuvablogit.com artboatparty.tumblr.com

minna keränen

“Olen siivonnut tänään rannalta paljon hylkytavaraa, joka on peräisin siitä laivasta.” Noin satatuhatta solmua: tarina kaljuna Minna Keränen on jälleen tehnyt mainion sartyttönä ja naisena elämisestä jakuvan. Majakka kertoo Miriamista, joka asuu yhä Kukka-Maria Kiuru majakkasaarella, vaikka toiminta on aikaa sitten aunoinsatatuhattasolmua.fi/ tomatisoitu. Syy, ilmeisen vakava, jää hämärän peitkmkiuru@gmail.com toon ja vihjeiden varaan. “Mutta nehän ovat vain karvoja.” Keränen on yleensä tasaisen hyvä ja varma tekiKukka-Maria Kiurulla on alopecia, sinänsä vaa- jä mitä tulee sekä piirtämiseen että käsikirjoittamiraton tauti, joka aiheuttaa karvoituksen lähtöä. Kiu- seen, mutta nyt Majakkaan on lipsahtanut muutama rulle tuli kaljuja läikkiä päähän jo pienenä lapsena ja anatominen hassuus. Pahempaa kritiikkiä en työstä teininä tauti eteni. Hiukset, ripset ja kulmakarvat hä- keksi paitsi, että olen pettynyt, jollei jatkoa tule! visivät kokonaan. Lääkärit tekivät vuosien varrella monia tutkimuksia ja hoitokokeiluja, mutta mikään ei tepsinyt. Noin satatuhatta solmua on omaelämäkerrallinen sarjakuva-albumi siitä, millaista on elää kaljuna tyttönä ja naisena. Kiuru on tuttu myös Siniset saappaat -sarjakuvasta, joka kertoo koe-eläinbeaglesta ystävineen. Noin satatuhatta solmua on vaikuttava kertomus epävarmuudesta ja tuskasta, kun “vain kosmeettinen haitta” vaikuttaa kaikkeen elämässä. Koulussa kiusataan, tuntemattomat aikuiset katsovat oikeudekseen kommentoida eikä työpaikkaa saa huivin käytön takia. Naiseuteen tuntuvat kuuluvan hiukset erittäin

79


see toteuttamaan intohimojaan. Luvassa on kuitenkin yllätyksiä! Prinsessaleikkejä ei ole täydellinen antologia, mutta melko lähellä sitä. Ajatus tehdä tunnetuista satuhahmoista hyvinkin seksuaalisia ja kuvailla akteja välillä hyvinkin graafisesti, on uskalias, mutta tekijät onnistuivat. Välillä kaipasi hahmoihin ja tarinoihin enemmän syvyyttä ja vahvuutta, vaikka sitten seksikohtausten kustannuksella. Se taitaa kyllä olla uuden antologian paikka sitten!

Mossdash Apila Pepita apila.pepita@gmail.com apilapepita.tumblr.com

apila pepita

sara honkanen

“I am just a dirty tranny whore who deserves to die...” Ensimmäinen huomio Apila Pepitan englanninkielisestä sarjakuvasta Mossdash on sen upea ulkonäkö. Olen jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota Apila Pepitan mahtavaan värienkäyttöön. Hyvien värivalintojen lisäksi kansi on rakennettu kiinnostavasti. Tähän tarttuu, jotta saa tietää, mistä oikein on kyse! Sisältökään ei petä. Tämä hyvin rakennettu ja piirPrinsessaleikkejä – Kuuma satukirja retty tarina jää mieleen. Johanna Jasmine, Jupe Parkkonen, Julia Järvelä, Mossdash on osa kansainvälistä taideprojektia, Sara Honkanen, Eve Kajander ja Linda Sofia jossa tuodaan esille prostituutioon liittyvien ihmis“Ja he kuksivat onnellisina elämänsä loppuun asti.” ten tarinoita. Apila Pepita kertoo sarjakuvassaan moNämä sadut eivät sovi lapsille! Sarjakuva-antolo- nista tärkeistä teemoista: prostituutiosta, sukupuogia Prinsessaleikkejä – Kuuma satukirja sisältää kuusi livähemmistöistä, kodittomista nuorista, päihteiden tuttua satua uudella, herkullisella ja hauskalla tavalla kerrottuna sekä sateenkaari-ihmiset huomioiden. Seksuaalisuuden eri muodot kuvataan mm. Prinsessa Ruususen, Lumikin ja Pienen merenneidon kautta. Antologian on julkaissut Erittäin salainen tissimerenneitoseura, jossa on mukana erilaisia luovan alan toimijoita kuten esimerkiksi sarjakuvataiteilijoita, graafisen suunnittelun opiskelijoita, kuvittajia ja animaatio-opiskelijoita. Prinsessaleikkejä-antologian kansi on yksi hienoimmista kansista koskaan! Eve Kajander on tehnyt maalauksellisen kannen, jota katsoo ilokseen ja nautinnokseen. Sopiva vaaleanpunaisuus, kuninkaallinen fontti, prinsessa ja metsän asukki täydentävät toisiaan oivasti. Kajanderin ”Pieni merenneito” on myös antologian parasta antia. Kajanderin työstä löytyy koko antologian hauskin ruutu! Nuori merenneito ihastuu näkemäänsä nuoreen mieheen ja alkaa haaveilla taianomaisesta seksistä komistuksen kanssa. Merennoidan avulla merenneito saa jalat ja pää-

80


Tietäjän kirous Jukka-Petteri Eronen ja Viljami Vaskonen jperonen.com facebook.com/jvsarjikset

nina lappalainen

väärinkäyttäjistä ja syrjinnästä, joita nämä ihmiset kohtaavat. Moss on transnuori, joka myy seksuaalisia palveluksiaan saadakseen rahaa uuteen elämään. Moss ja ystävänsä Petra elävät samankaltaista elämää samanlaisella taustalla. Elämä väärässä kehossa ja prostituoituna ei ole helppoa, ikäviin ihmisiin törmää väkisinkin eikä tulevaisuus tunnu aina kovin iloiselta. Saavatko he ansaitsemansa elämän, ansaitsemansa kehon? Tämä ei ole tositarina, näin ei ole käynyt. Moss ja Petra eivät ole oikeita ihmisiä vaan Apila Pepita on saanut heihin aineksia sekä itsestään että ympärillään olevilta ihmisiltä. Tämä on totta, näin käy monille. Kertokaa lisää. Tarvitsemme lisää sarjakuvia sellaisista ihmisistä kuten Moss.

Työhakemus Nina Lappalainen sarjis.late@gmail.com

ilkka martti kivelä

“Unelmia esiin.” “Kaupunkia hallitsi salaperäinen tietäjä.” Nina Lappalaisen pienlehti Työhakemus on pyJukka-Petteri Erosen ja Viljami Vaskosen yh- säyttävä ja kaunis kertomus. Lappalainen on ahkera teistyössä tekemä sarjakuva Tietäjän kirous alkaa piirtäjä ja pienlehteilijä. Kaikista hänen töistään Työkallistumalla fantasiamaailmaan päin, mutta päät- hakemus on mielestäni onnistunein ja kokonaisuus tyy jonnekin aivan muualle. on ehyt ja valmis. Mitään ei puutu, eikä mitään ei Nuori poika asuu kahdestaan isänsä kanssa, kos- tarvitse lisää. Lappalaisen jälki on herkkää ja viehätka äiti on vangittuna Tietäjän linnassa. Kaupungin tävää. Rivien välistä voi lukea elämän julmuudesta asukkaat ovat vaarassa muuttua humpuiksi, jos ovat ja surullisista ihmiskohtaloista. Sanoisin mielelläni: liian joutilaita. Pojan isä on nyt vaaravyöhykkeellä “Saat paikan”. menetettyään työnsä. Poika ja isä päättävät pelastaa vangitun äidin ja aloittaa uuden elämän metsän turvassa, poissa kaupungista ja Tietäjän armoilta. Eronen ja Vaskonen ovat hienosti sekoittaneet tarinaansa lapsen omaksumaa fantasiamaailmaa ja aikuisten ongelmia. Piirrosjälki on kansainvälistä tasoa ja vaikutteita on tainnut tulla myös elokuvista. Hahmot ovat uskottavia ja moniulotteisia, ainakin sen verran mitä satasivuisessa sarjakuvassa voi olla. Tietäjän kirous teki nyt sen, että odotan suuria tältä parivaljakolta! Kaksi sanaa: upea teos!

Haetaan seuraa Ilkka Martti Kivelä “Olen käynyt viimeisen vuoden aikana 21 x ruotsinlaivalla.” Ilkka Martti Kivelän pienlehti Haetaan seuraa

81


hakee elämänsä lukijaa. Lukijalta vaaditaan huumoria ja taiteen ymmärtämistä. 22 erilaista seuranhakuilmoitusta läväyttää silmille laajan valikoiman ihmisiä tosikosta oudon kautta mukahauskaan. Yhtäkään ilmoitusta en suosittele lainattavan omaan deitti-ilmoitukseen. Osittain kammottavat (eli hyvin kirjoitettu Kivelältä) ilmoitukset ovat saaneet hyvän parin vanhanaikaisesta fontista ja tökerösti piirretyistä ihmisten kuvista. Kivelän sarjakuva on mukava pieni läpyskä. On ainakin hyvä lyhytaikainen seuralainen.

Kamilla Teemu Kilpeläinen “Tajusin, ettei mulla ole lapsuudesta ainuttakaan muistoa, jossa mua pidetään sylissä.” Kamilla on sarjakuva kahdesta ystävyksistä ja heidän ongelmallisista perhesuhteistaan. Kamillan äiti ei kuuntele ja Timotein äiti jätti perheensä. Teemu Kilpeläinen kirjoittaa itse johdannossaan aivan oikein, että Kamillasta ei todellakaan tullut täydellistä. Juoni on valitettavan hyppelehtivä ja repaleinen. Kilpeläisen piirrosjäljessä on myös paljon parannettavaa, mutta siitä näkee kyllä, että mahdollisuuksia enempään on. Kamillassa on hyviä aineksia. Ajan ja opettelun myötä seuraavat Kilpeläisen sarjakuvanovellit ovat varmasti jo valmiimpia.

Vuoden 2016 numerot ilmestyvät huhtikuussa, heinäkuussa, lokakuussa ja tammikuussa 2017. Sarjainfo on Kultti ry:n jäsen. Kiitos tuesta Opetus- ja kulttuuriministeriölle. ISSN 0356-4967 Päätoimittaja: Aino Sutinen Toimitussihteeri: Onni Mustonen Ulkoasu ja kuvatoimitus: Ville Manninen Taitto: Heidi Salminen Arvostelut: Ville Hänninen Osoiterekisterivastaava: Pauli Ruonala Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@sarjakuvaseura.fi Toimitus: sarjainfo@sarjakuvaseura.fi Sarjainfon kirjoittajat vastaavat itse mielipiteistään. Avustajat tässä numerossa: Evangelos Androutsopoulos, Taina Hakala, Filippa Hella, Toma Alain Henry, Ville Hänninen, Heikki Jokinen, Vesa Kataisto, Joonas Kohonen, Ilpo Koskela, Reetta Laitinen, Kivi Larmola, Merja Lundén, Jouko Nuora, Hannele Richert, Vesa Saarinen, Ville Salervo, Otto Sinisalo, Roosa Soivuori, Henry Söderlund, Tuomas Tiainen, Antti Vainio, Jyrki Vainio, Reijo Valta, Miia Vistilä, Kati Vuopala. Paino: Waasa Graphics, Vaasa Paperi: Edixion 100 g/m2 & 250 g/m2

teemu kilepläinen

Ilmoitushinnat: Koko sivu 450 €, vuodeksi 1500 € Puoli sivua (vaaka/pysty) 300 €, vuodeksi 1000 € Bannerimainos (144 x 38 mm) 150 €, vuodeksi 500 € 144 x 38 mm Pienlehti-ilmoitus (70 x 38 mm) 20 €

82

Kaikkiin ilmoituksiin kuuluu myös bannerimainontaa verkossa. Ilmoitushinnat vain verkossa: 1 vk 70 €, 1 kk 200 €. 3 kk 450 €. Julkaisija: Suomen sarjakuvaseura ry Sarjakuvakeskus, Hämeentie 150, 00560 Helsinki


Su So uo me mn e ns a sa rr ja ja ku kv uv aa se su er ur aa VUOSIKOKOUS VUOSIKOKOUS 2016 2016 Suomen Suomen sarjakuvaseuran sarjakuvaseuran vuosikokous vuosikokous pidetään pidetään ke 23.kemarraskuuta 23. marraskuuta 2016 2016 klo 17:30 klo 17:30 Sarjakuvakeskuksella Sarjakuvakeskuksella (Hämeentie (Hämeentie 150, Helsinki). 150, Helsinki). Kokouksessa Kokouksessa käsitellään käsitellään sääntömääräiset sääntömääräiset asiat eli asiat vuoden eli vuoden 2017 2017 toimintasuunnitelma toimintasuunnitelma ja talousarvio ja talousarvio ja valitaan ja valitaan puheenjohtaja puheenjohtaja ja ja hallitus hallitus vuodelle vuodelle 2017.2017. LisäksiLisäksi käsitellään käsitellään muitamuita seuranseuran ajankohtaiseen ajankohtaiseen toimintaan toimintaan liittyviä liittyviä asioita. asioita. Kokous Kokous on tarkoitettu on tarkoitettu yhdistyksen yhdistyksen jäsenille. jäsenille. Samassa Samassa yhteydessä yhteydessä on sarjakuvaseuran on sarjakuvaseuran pikkujoulut pikkujoulut jäsenille jäsenille ja pientä ja pientä tarjoilua. tarjoilua.

Helsingin Helsingin sarjakuvafestivaalien sarjakuvafestivaalien 20162016 T– paita T– paita

Festivaalipaita Festivaalipaita Kaisa Kaisa LekanLekan kuvituksella, kuvituksella, kullanvärinen kullanvärinen painatus painatus mustalla mustalla pohjalla. pohjalla.

Teos kertoo Teos kertoo itäisenitäisen SaksanSaksan turvapaikanturvapaikanhakijoista, hakijoista, heidänheidän elämästään elämästään vastaanvastaanottokeskuksessa ottokeskuksessa ja päivittäija päivittäisistä kohtaamisista sistä kohtaamisista rasismin rasismin ja ja väkivallan väkivallan kanssa. kanssa. MyyntituoMyyntituotot ohjataan tot ohjataan Suomen Suomen Punaisen Punaisen RistinRistin toimintaan. toimintaan.

15€15€

100%100% puuvillaa. puuvillaa. Tavallinen Tavallinen malli malli S–L S–L tai ladyfit tai ladyfit XS–XL. XS–XL. Kaupassa Kaupassa myös myös aiempien aiempien vuosien vuosien T–paitoja T–paitoja alennushintaan! alennushintaan!

Paula Paula Bulling: Bulling: Aamuvirkkujen Aamuvirkkujen maassa maassa

25€ 25€

Tuomas Tuomas Tiainen, Tiainen, Karstein Karstein Volle Volle (toim.): (toim.): Nyt riittää! Nyt riittää! – Enough – Enough is is Enough! Enough!

5€ 5€

Helsingin Helsingin KirjamesKirjamessujen sujen yhteydessä yhteydessä tehty tehty hauska hauska pienlehti pienlehti sisältää sisältää suomalaisten suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden sarjakuvataiteilijoiden rasisminrasisminvastaisia vastaisia sarjakuvia. sarjakuvia. MyyntiMyyntituotottuotot ohjataan ohjataan SPR:lle. SPR:lle.

Liity Liity sarjakuvaseuraan sarjakuvaseuraan ja ja tilaa tilaa

Suomen sarjakuvaseura sarjakuvaseura on sarjakuvaon sarjakuvaalan keskusjärjestö, alan keskusjärjestö, joka on joka on Helsingin Helsingin sarjakuvafestivaalien sarjakuvafestivaalien 2016 2016 kangaskassi kangaskassi Suomen toiminut toiminut vuodesta vuodesta 1971.1971. SarjainfoSarjainfolehti perustettiin lehti perustettiin vuonna vuonna 1972.1972.

Sarjakuvafestivaalien Sarjakuvafestivaalien 2016 2016 kassi Kaisa kassi Kaisa LekanLekan kuvituksella. kuvituksella. Luonnonvalkoista Luonnonvalkoista 100%100% puuvillaa. puuvillaa. KassinKassin mitat:mitat: n. 37 n. x 41 37 cm, x 41pitkät cm, pitkät kahvat. kahvat.

5€ 5€

Lisää Lisää tuotteitamme tuotteitamme netissä: netissä:

sarjakuvakeskus.fi/kauppasarjakuvakeskus.fi/kauppaja-kahvio/ ja-kahvio/ sarjakuvakeskuksen sarjakuvakeskuksen -julkaisuja -julkaisuja Kirjat,Kirjat, Sarjainfot Sarjainfot sekä muita sekä muita Sarjakuvakeskuksen Sarjakuvakeskuksen kaupan kaupan tuotteita tuotteita Sarjakuvakeskuksen Sarjakuvakeskuksen verkkokaupassa: verkkokaupassa:

sarjakuvakeskus.fi/kauppa sarjakuvakeskus.fi/kauppa

Liittymällä Liittymällä saat Sarjainfon saat Sarjainfon kotiisikotiisi neljästi neljästi vuodessa vuodessa sekä jäsensekä jäsenkortinkortin etuineen. etuineen. Jäsenetuja Jäsenetuja tarjoavat tarjoavat AsemaAsema Kustannus, Kustannus, Fantasiapelit, Fantasiapelit, Farbe,Farbe, Geezers, Geezers, KulkuKulku KatinKatin Poika,Poika, Miktor Miktor / / Vammalan Vammalan kirjapaino, kirjapaino, Jalava,Jalava, LaatuaLaatua lapsille, lapsille, Otavan Otavan kirjakauppa, kirjakauppa, Pieni Pieni leffakauppa, leffakauppa, Rosebud, Rosebud, Sarjakuvakeskus, Sarjakuvakeskus, SnowSnow White, White, Tempera Tempera ja Turun ja Turun Sarjakuvakauppa. Sarjakuvakauppa. Jäseneduista Jäseneduista tarkemmin: tarkemmin: sarjakuvaseura.fi/jasenedut sarjakuvaseura.fi/jasenedut Jäsenmaksu Jäsenmaksu 30 €/vuosi, 30 €/vuosi, allealle 18-vuotiailta 18-vuotiailta 25 € 25 € Lisätiedot Lisätiedot ja tilaukset: ja tilaukset: sarjakuvaseura.fi sarjakuvaseura.fi Suomen Suomen sarjakuvaseura sarjakuvaseura somessa: somessa:

facebook.com/sarjakuvaseura facebook.com/sarjakuvaseura twitter.com/sarjakuvaseura twitter.com/sarjakuvaseura facebook.com/sarjainfo facebook.com/sarjainfo


Suomen sarjakuvaseura Hämeentie 150 00560 HELSINKI Irtonumero: 8 € ISSN 0356-4967

00172

9 770356 496000

Y 4 ni 0 li m 0 ik 0 et tä

!

n ai t it a s au tuv y k l uu aih tte K v äy n

Sa ro rja m k m aa uv m n a. D eja & , Q

Kangasmerkit 4 € / kpl Myymälät: Linnankatu 7 20100 Turku

www.sarjakuvakauppa.fi

Hallituskatu 7 90100 Oulu


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.