12
Torstaina 5. huhtikuuta 2012
Anna Schukov ja harmonikka – paikalla on koko orkesteri Musiikkipedagogi Anna Schukov opettaa, soittaa ja esiintyy. Harmonikan hän valitsi soittimekseen jo viisivuotiaana ihan itse eikä ole valintaansa katunut. Kun harmonikka on paikalla – voi sanoa, että koko orkesteri on koolla. Soitin taipuu säestyssoittimeksi ja solistiseksi instrumentiksi. Mari Salonen
Harmonikkaa pidetään eräänlaisena Suomen kansallissoittimena kanteleen kanssa. Se taipuu säestyssoittimeksi ja solistiseksi instrumentiksi. Harmonikansoittaja on useasti yhden soittajan bändi. Tätä mieltä on salolainen Anna Schukov, jonka jokaiseen päivään kuuluu harmonikka. - En jaksaisi varmaan elämää ja arkea, ellei siihen sisältyisi musiikkia. Esiinnyn soolona ja erilaisissa kokoonpanoissa. Soitan salonseutulaisessa tanssiorkesteri Tähdenlennossa. Lisäksi käyn esiintymässä viulistien, pianistien ja toisten harmonikansoittajien kanssa, sekä teen paljon laulu- tai soittokeikkaa myös itse, kertoo viisivuotiaana harmonikan soiton aloittanut musiikkipedagogi Anna Schukov. - Olin käynyt musiikkileikkikoulussa ja opettaja suositteli musiikin parissa jatkamista. Vapaita paikkoja oli sinä syksynä harmonikassa, pianossa ja viulussa ja valitsin niistä ihan itse silloin harmonikan Salon musiikkikoulussa. Soitinvalintaa hän ei ole katunut koskaan, vaikka on harmonikan ohella sivuinstrumentteina opiskellut pianoa, laulua, kannelta ja kitaraa. Harmonikka on se ”ykkönen”, koska siinä soittajaa kiehtoo soittimen monipuolisuus ja upea ääni sekä soittamisesta syntyvä ”fiilis”. - Harmonikan soittaminen on täynnä tekemisen meininkiä. Ääni pitää tehdä, se ei synny suoraan nappulaa alas painamalla. Sillä voi soittaa musiikkia laidasta laitaan kuten klassista, kansanmusiikkia, jazzia, viihdemusiikkia, rockia ja poppia, kertoo Schukov. - Juuri se tekee soittamisesta monipuolista ja mieluisaa, että voi fiiliksen mukaan valita päivään sopivan genren. Soitonopetuksen lisäksi Anna Schukov pitää musiikkipajoja ja vetää kuoroa sekä johtaa musiikkileikkikoulutunteja eli ”muskareita” kansalaisopistossa ja Salon musiikkiopistossa.
Harmonikka ka sopii melkein kaikille aikille - Soiton voi aloittaa ttaa lapsena tai aikuisena. Se soveltuu pojille ille ja tytöille ihan yhtä hyvin. Monet pojatt pitävät harmonikassa siitä, että soittaminen inen on ”äksöniä”, eli pitää liikuttaa paljetta etta ja painaa yhtä aikaa nappuloita, että syntyy ntyy ääni, Schukov kertoo. Soitin ei ole hänen änen mukaansa vaikea, vaikka näyttääkin siltä, että nappuloita harmoonikassa on ”miljoona”. Nappuloita ei tarvitse oikeasti katsoa - Ne oppii vähitellen ulkoa. Harmonikka soveltuu mainiosti esimerkiksi herkkäaisäaistisille näkövammaisille. aisille. - Bassonappuloihin oihin ei edes näe kuin peilin in kautta, Schukov mainitsee nitsee ja vakuuttaa, että kaikki kki voivat oppia soittamaan aan harmonikkaa. - Ei ole tullut vastaan vielä oppilasta - aikuista kuista tai lasta, joka ei olisi oppinut harmonikkaa soittamaan. Kaikki me olemme yksilöitä. Tarvitaan vain oma innostus ja halu oppia, se on tärkeintä. Jokainen oppii omaan tahtiinsa omien edellytyksiensä mukaisesti. - Tinnituksesta kärsiville soittaminen ei välttämättä tee hyvää, on instrumentti sitten mikä hyvänsä, Schukov pohtii. Harmonikan nappuloiden kanssa voi isokouraisella tai nivelreumaatikolla tulla ongelmia. - Isojen sormien kanssa soittaminen on hankalampaa, koska nappulat ovat suunnilleen samankokoisia soittimesta riippumatta. Jos nivelreuma on jo niin pitkällä, etteivät sormet enää liiku kunnolla, on soittaminen ehkä haasteellisempaa, mutta en näe sitäkään soittamisen esteenä. Salonseudulla jokavuotinen Koskella järjestettävä näppärikurssi on Schukovin mukaan loistava tapa soittaa kansanmusiikkia isommassa kokoonpanossa hauskasti ja rempseästi. Hän
on itsekin säestänyt paljon kansantanssiryhmiä Salon seudulla ja toteaa hauskasti. - Viulu, harmonikka, kontrabasso, pyykkilauta – siinä on pelimannimusiikki parhaimmillaan. Kultainen harmonikka on se, minkä tavallinen kansa tietää harmonikansoitosta ja mieltää mestarilliseksi harmonikansoitoksi. Se
johtuu siitä, että kilpailu saa niin paljon näkyvyyttä muun muassa mediassa. Hopeinen ja Kultainen harmonikka on arvostettu kansallinen harmonikkakilpailu, jota järjestää SataHämeSoi. - Olen itse ollut hopeisen harmonikan finaalissa vuonna 1992 kappaleilla Mustan kissan tango ja Peukaloisen retket. Kilpailun juonsi sinä vuonna Katri-Helena Kalaoja. Kultaiseen harmonikkaan Anna ei ole halunnut osallistua, koska ei halua pyhittää yhtä vuotta pelkästään viihdemusiikin tekemiselle menestyäkseen kilpailussa. - Nämä kyseiset kilpailut ovat ehkä vähän leimaavia ja nykyään voittajan päättää yleisö, ei enää ammattitaitoinen tuomaristo. Primus Ikaalinen on kovatasoinen kansainvälinen kisa, johon kultaisen harmonikan voittaja osallistuu ja edustaa siinä Suomea, Schukov kertoo. Hän toivoo, että kilpailut kehittyisivät siihen
Salonseutulaiset menestyivät valtakunnallisessa Minä soitan harmonikkaa -tapahtumassa Mari Salonen Anna Schukov
Valtakunnallinen Minä Soitan Harmonikkaa -tapahtuma on saavuttanut juhlallisen 40 vuoden iän. Tämänvuotiset kilpailut järjestettiin maaliskuussa Ikaalisissa, Suomen harmonikansoiton ”mekassa”. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui tänä vuonna 106 haitaristia eripuolilta Suomea. Kovatasoiset kilpailut miteltiin kuudessa eri sarjassa. Salonseutulaiset soittajat ylsivät monessa sarjassa kärkisijoille. Halikkolaisen Kivikallion perheessä soitto soi. Perheen nuorin soittaja 11-vuotias Lauri Kivikallio kertoo harrastaneensa harmonikansoittoa jo nelisen vuotta Anna Schukovin opetuksessa. - Äiti ja isosiskot soittivat ensin ja siitä se kipinä sitten tuli, kertoo Lauri, joka ylsi omassa sarjassaan jaetulle neljännelle sijalle, kun taas perheen sisaruksista vanhin, 15-vuotias Aino nappasi oman sarjansa jaetun ykköspalkinnon.
Aino Kivikalliolla oli merkittävä rooli Ikaalisissa järjestetyssä juhlakonsertissa. Hän toimi valtakunnallisen junioriorkesterin konserttimestarina. Orkesterissa soittaa monivuotisia Minä Soitan Harmonikkaa -kilpailun kävijöitä. Aino Kivikallio aloitti harmonikansoiton musiikkiopistolla Maritta Sairan oppilaana ja opiskelee tätä nykyä Heidi Velamon oppilaana Sibelius Akatemian nuorisokoulutuksessa. Ainon lahjakkuudesta musiikin parissa kertoo se, että taitavan soittamisen lisäksi hän säveltää omia kappaleita. Esiintymisvarmuutta on lahjakkaalle muusikolle tullut vuosien varrella. - Esiintymiskokemukset ja kavereiden tapaaminen ovat tärkeitä ja pitävät motivaatiota yllä, Aino Kivikallio kertoo ja iloitsee siitä, että soitto kulkee nuoremmilla sisaruksilla. Hänen 14-vuotias pikkusiskonsa Pihla oli kannustamassa tapahtumassa, vaikka soittaa itsekin harmonikkaa. Turussa juuri pidetyssä Varsinais-Suomen lasten- ja nuorten
harmonikkakilpailuissa Pihla tuli toiseksi 15-vuotiaitten melodia- ja standardibassosarjoissa. Pihla ei ollut pahoillaan, että seurasi sisarusten suoritusta katsomon puolelta. Moranderin perhe Somerniemeltä on kiertänyt menestyksekkäästi sekä kansallisia, että kansainvälisiä harmonikkakisoja ja tapahtumia. Äiti Pirjo Morander kertoo, että Minä Soitan harmonikkaa -tapahtumassa on käyty vuodesta 2000 saakka perheen nuorimmaisen soittajan Viljamin ollessa vielä silloin äidin masussa. Vuonna 2001-2002 syntyneiden sarjassa Marjo Suomisen opissa harmonikkaa opiskeleva Viljami Morander taituroi hanurilla itsensä jaettuun voittoon. Kilpailutilanne oli hiukan jännittänyt nuorta soittajaa. Viljamin isoveli Eemeli Morander oli myös jännittänyt hieman. - Kilpailutilanteet jännittävät vähän, mutta eivät haittaa itse suoritusta, Eemeli kertoo. Hän aloitti Marjo Suomisen oppilaana kymmenisen vuotta sitten ja soittaa tätä nykyä kol-
matta vuotta Eero Nissisen oppilaana. Eemeli ei vielä tiedä tuleeko musiikista ammattia, mutta ”hyvällä tiellä ollaan”. Pojat pohtivat vielä, että Suomessa kilpaileminen on rennompaa kuin kansainvälisissä kisoissa. Perheen vanhin harmonikkataituri Hermanni on ikänsä puolesta ylennetty jo kisan toimitsijoihin ja ”ihan kahvipalkalla”, Hermanni itse naurahtaa. Kohta 11 vuotta täyttävä pertteliläinen Marjo Korpela on soittanut harmonikkaa kolmivuotiaasta saakka. Marjo on ollut alusta alkaen Anna Schukovin oppilas. Marjo tuumaa, että yksinsoitto tuomareille vähän jännittää ja että omassa sarjassakin on paljon hyviä soittajia. Hän ylsi jaetulle kakkossijalle somerniemeläisen Viljami Moranderin jälkeen. Viljamin ja Marjon kanssa samassa sarjassa kilpaillut salolainen Jenny Särmäharju onnistui suorituksessaan upeasti, kun ottaa huomion, että soiton varsinaista harrastusta on takana vasta puolitoista vuotta. Hän kertoo
suuntaan, että harmonikka olisi se pääasia, eikä su orkesteri, jonka säestyksellä soittaja voi ”brasor sailla”. sa
Harmonikan valinnassa ammattiapu tarpeen - Harmonikka pitää olla oikean kokoinen. Liian painava soitin tai liiaksi ilmaa kuluttava L palje tekee soittamisen raskaaksi ja jopa ylivoipa maiseksi. Ammattitaitoisen opettajan apu on m aina välttämätöntä oikeankokoista soitinta hanai kittaessa, painottaa Schukov ja toteaa, että on ki turha maksaa sellaisista teknisistä ominaisuuktu sista, joita ei välttämättä soittimessa tarvita. si Soittimet valmistetaan käsityönä ja ne ovat kalliita. ka - Akustinen harmonikka on paras soundeiltaan. Nykyään on digiharmonikkoja, mutta t itse en lähtisi liputtamaan niiden puolesta. ”Midit ja mikrofonit” voidaan rakentaa akustiseen harmonikkaan. Ja omassa keikkapelissäni on sisäänrakennetut mikrofonit. Ulkoisesti mikitetyssä harmonikassa on aina ääko nen ne kierron vaara, eikä bassoa ja diskanttia saa koskaan tasapuolisesti soimaan, soittaja kertoo. ko Harmonikkoja on kolmenlaisia. Pelkkiä melodiabassoharmonikkoja, pelkkiä standardibaslo soharmonikkoja ja soittimia, joissa on molemso mat m bassojärjestelmät. Melodia- ja standardibassoharmonikan yhdistelmämallia kutsutaan ba converto-harmonikaksi. Melodiabassoharmoco nikka on pienikokoinen ja kevyt. Se on hyvä aloitussoitin pienimmille ja nuorimmille soittajille. - Melodiabassossa saa yhtä bassopuolen nappia painamalla kuuluviin yhden sävelen, kun taas standardibassoharmonikassa yhtä bassonappia painamalla kuuluviin saa kokonaisen soinnun: duurin, mollin, septimisoinnun tai vähennetyn (dimisoinnun), Anna Schukov esittelee soittimien eroja. Converto-harmonikassa bassojärjestelmä vaihdetaan melodiabassosta standardibassoon pitkää rekisterilistaa painamalla. Rekisterit ovat harmonikassa äänikertoja, joilla saadaan vaihdettua soundeja kappaleiden niin vaatiessa. Rekisterinappuloita löytyy diskanttipuolelta (oikea käsi) ja bassopuolelta (vasen käsi) Rekisterien määrä riippuu harmonikan koosta ja äänikerroista. Kirkon uruissa on vastaavia rekisterejä, joilla vaihdetaan äänensävyjä soittaessa, aivan kuin harmonikassa.
päätyneensä harrastuksen pariin isosiskonsa harmonikansoittoharrastuksen innoittamana. - Soittamisessa kiehtoo uusien kappaleiden oppiminen, Jenny kertoo. Tällä hetkellä Ikaalisten kisoissakin kuultu La Folia -kappale muunnelmineen on nuoren soittajan mieluisin soitettava. Jenny opiskelee tätä nykyä harmonikansoittoa Maritta Sairan opissa Salon musiikkiopistolla, mutta aloitteli harrastusta jo viisivuotiaana Marjo Suomisen kanssa.
Minä soitan harmonikkaa -tapahtuman juuret juontavat 1970-luvun alusta, jolloin Suomen Harmonikkaliitto järjesti Helsingissä nuorten ”Nappulakilpailuja”. Sittemmin idea jalostui monipäiväiseksi nuorten harmonikansoittajien ja heidän perheidensä kohtaamispaikaksi. Nuorille soittajille tapahtuma merkitsee tavoitteita, kannustusta, esikuvia, motivaatiota, onnistumisen iloa, esiintymiskokemusta ja kavereita saman harrastuksen parista.
Etualalla kuvassa harmonikan taitajat Jenny Särmäharju, Marjo Korpela ja Lauri Kivikallio. Takana vasemmalta oikealle soittavat Pihla ja Aino Kivikallio.