Torstaina 10. toukokuuta 2012
25
SalPa
futis
2012
Ilmoitus
SalPan naisilla suunta ylöspäin SalPan naisten joukkueella on jälleen suunta ylöspäin vaikean viime kauden jälkeen. Mukaan naisten Kolmosta pelaavaan joukkueeseen on nyt saatu pelaajia B-tytöistä ulos kasvaneesta lahjakkaasta 1993 ikäluokasta. - Tavoitteena on sijoittua yhdeksän joukkueen lohkossa viiden parhaan joukkoon, jotka pääsevät syyskierroksella
Tampereen lohkon parhaimpien kanssa pelaamaan noususta Kakkoseen, Timo Yliseltä joukkueen vetovastuun ottanut Jari Lehtola kertoo. Lehtola on saanut kerättyä ympärilleen mukavan 20 pelaajan ryhmän. - Ilahduttavan aktiivisesti kaikki ovat jaksaneet käydä harjoituksissa, eli motivaatio on ollut hyvä ja lujaa on menty.
Tietenkin tämän tason naisurheilussa täytyy huomioida myös työ-, opiskelu- ja muut esteet, Lehtola ymmärtää. SalPan naisiin ovat tervetulleita Lehtolan mukaan kaikki ”jotka rollaattoria osaavat ajaa”, eli vaikka joukkueessa on kokeneitakin pelureita, mukaan mahtuu myös hieman vähemmän aikaa pelanneita naisia.
Tytöt korvanneet määrän laadulla SalPan juniorityö tyttöjen puolella on kerännyt tunnustusta. Tällä hetkellä tyttöjunioreita on noin 130. - C-tytöt olivat viime vuonna ikäluokan epävirallisessa SM-lopputurnauksessa, eli F.U.N. -turnauksessa kuudensia. Myös D-tytöt saivat kutsun Pajulahteen turnaukseen, johon kutsuttiin vain kuusi joukkuetta, eli SalPan taso on huomattu muuallakin. - Nyt B-tytöillä on kova tavoite nousta SM-sarjaan ja ainakin sarja on lähtenyt hyvin käyntiin: kolme voittoa ilman yhtäkään päästettyä maalia. Uskon myös, että jos nousu tapahtuu, niin nyt siellä myös säilytään, sillä enää junioritoiminnassa ei ole sellaisia aukkoja ja kadotettuja ikäluokkia
kuin aiemmin, tyttöjen valmennuspäällikkö Petri Heinä kertoo. Pelkkää auringonpaistetta ei tyttöjunioreiden toiminta ole, sillä vähintäänkin kumpupilviä on taivaalle nostanut pelaajamäärien pieni mutta vääjäämätön lasku. - Tämä on nyt jatkunut jo jokusen vuoden ja näkyy aivan Prisma-liigassa saakka. Buumi ei enää tyttöjalkapalloa kohtaan ole samanlaista kuin se vielä muutama vuosi sitten oli. Ikäluokat ovat pienentyneet tuollaisiksi 14-15 tytön ryhmiksi, joten aika ajoin on vaikeuksia saada peleihin riittävästi porukkaa, Heinä harmittelee. Syyksi Heinä näkee koventuneen kilpailun nuorten ur-
heilijaneitojen sieluista. - L entopa llo, koripa llo, tanssi ja erityisesti taitoluistelu vetävät nyt nuoria naisia. Muistan, kun aikoinaan aloitin 1993 syntyneiden tyttöjen vetäjänä, oli ryhmässä korkeintaan kolme-neljä pelaajaa, joilla oli jokin muukin laji jota harrastaa. Nyt 2002 syntyneissä on vain pari tyttöä, jotka eivät jotain muuta harrastaisi, Heinä vertaa. Syitä kilpailun lisääntymisen on useita. - Varmasti näillä sisälajeilla on siistimmät harjoitteluolosuhteet. Jalkapallossa joudutaan yhä liikaa harjoittelemaan loskassa ja ravassa, vaikka Meriniityn halli onkin tilannetta parantanut. Olemme hallin myötä onneksi saaneet pu-
SalPan naiset:
Eturivi vas.: Maiju Lehtola, Tia-Maria Leino, Malviina Heinä, Enni Ahlfors, Oona Karhunen, Regina Saari, Mimmi Toivonen, Jennika Lietzén ja Essi Jokinen. Takarivi vas.: Olli Lahtinen, Jari Lehtola, Alma Heinä, Tuula Sonck, Ilona Jokinen, Erika Takku, Meri Mustakallio, Jenna Hellman, Raisa Saari ja Henna Lehtola. Kuvasta puuttuvat: Kaisu Kesänen, Camilla Korpela, Katju Lehtola, Reetta Peltola, Martina Saari, Elina Takku ja Tuija Leino.
rettua ruuhkaa tekonurmelta, joka sekin alkaa olla karmeassa kunnossa. Meriniityn halli sopii aivan pienimmille junioreille, isommille se on jo turhan pieni ja toisinaan jopa vaarallinen. - Muut lajit ovat myös osanneet markkinoida itseään kouluihin ja päiväkoteihin. Siinä olisi meilläkin lisäämisen varaa, Heinä miettii.
TPS:ssa liigaa pelaavan Siiri Hammarin esimerkki kuitenkin osoittaa, että taitojen ja innokkuuden riittäessä Salosta voi ponnistaa korkeallekin. - Ongelmana on ollut se, ettei monikaan ole kyennyt näkemään tulevaisuutta jalkapallon parissa enää B-junioreiden jälkeen. Ja eihän se tietysti kovin helppo olekaan lähteä Turkuun tai Helsinkiin
pelaamaan, kun on tottunut vain kavereiden kanssa potkimaan. Tyttöurheilussahan korostuu poikia voimakkaammin harrastuksen sosiaalinen puoli. Toivottavasti saisimmekin jatkossa yhä vahvemman naisten joukkueen SalPaan, jotta harrastusta jatkettaisiin entistä pidempään, Heinä toivoo.
KESÄLEIRIT
Pikku Viikarit -leiri 4.-7.6. Leirisalossa
7-10 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien yöleiri. Täyttä toimintaa! Onnistumisen elämyksiä! Liikkumista. Leikkimistä. Laulamista. Uimista. Osallistujille Pikku-Viikarit diplomi. Hinta 40€, sisältää ohjatun toiminnan, ruokailut ja kuljetuksen Salon torilta. Leiriläiset majoittuvat sisätiloissa. sätiloissa Lisätietoja leiristä minna.kivinummi@salo.fi, p. 044 778 4698 tai rea.hietanen@salo.fi, p. 044 778 4662.
Isot Viikarit -leiri 11.–14.6. Leirisalossa
11–15 -vuotiaiden nuorten leiri. Ohjelmassa monenlaista lystikästä tekemistä. Hinta 40€, sisältää ohjatun toiminnan, ruokailut ja kuljetuksen Salon torilta. Leiriläiset majoittuvat sisätiloissa. oissa. Lisätietoja leiristä rauno.sainio@salo.fi, p. 044 778 4809 tai rea.hietanen@salo.fi, p. 044 778 4662.
NummisRock -leiri 18.-20.6. Kuusjoen Nummijärvellä
7-12 -vuotiaille seikkailunhaluisten tyttöjen ja poikien leiri. Kolme toiminnallista päivää, monenlaista menoa ja meininkiä erähengessä. Hinta 25€, sisältää ohjatun toiminnan ja ruokailut. Leiriläiset majoittuvat omissa teltoissa. Yhteistyössä Salon seurakunnan kanssa. Lisätietoja leiristä ilari.jaasalmi@salo.fi, p. 044 778 4807 tai maisa.heinonen@salo.fi, p. 044 778 4664.
Valoa kohti – haittaak se? -leiri 25.-28.6. Kiikalan Lammenjärvellä
Hassun hauska kesäleiri 7-12 -vuotiaille kolmen ärrän tunnuslauseella Riemu, Retki ja Rusina:) Tätä kokemusta et voi jättää väliin! Leirin hinta 35€, sisältää ohjatun toiminnan ja ruokailut. Leiriläiset majoittuvat sisätiloissa. Yhteistyössä Salon seurakunnan kanssa. Lisätietoja leiristä tuula.virtanen@salo.fi , p. 044 778 4806 tai maisa.heinonen@salo.fi, p. 044 778 4664. 4. Leirit ovat suunnattu kaikille salolaisille lapsille ja nuorille. Ilmoittautuminen leireille www.nuortensalo.fi kohdasta leirit viim. 20.5.2012. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. utumisjärjestyksessä.
KESÄNUOKKARI
4.-8.6. klo 10–16 Nuorisotila Vinkkis, Halikko 11.–15.6. klo 10–16 Vapaa-aikatila Jepulis, Tupuri 18.–21.6. klo 10–16 Nuorisotila Narikka, Perniö ät Kesänuokkari on tarkoitettu kaikille 9-17-vuotiaille nuorille. Osallistuminen on maksutonta eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Nuorisotilat eivät järjestä ruokailua päivän aikana joten omien eväiden mukaan ottaminen on suositeltavaa. Tiedossa leppoisaa yhdessäoloa, kokkailua, pelailua, askartelua askartelua, ulkoilua ja kaikkea mukavaa!
HUVIPUISTOMATKAT
Reissaa kanssamme Ideaparkiin ja Powerpark huvipuistoon 14.–15.6. Matkat, huvipuisto, yöpyminen (perhehotelli Nurmelassa) ja aamupala alle 130cm 65€, yli 130 cm 75€. Ilman ranneketta 50€. Alle 14-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Sitovat ilmoitt. viim. 27.5. Paikkatiedustelut: Maisa Heinonen, p. 044 778 4664. Lisätietoja: Tuula Virtanen, p. 044 778 4806, tuula.virtanen@salo.fi Retki Puuhamaahan 28.6. Matkan hinta 30€/henkilö sis. matkan ja sisäänpääsyn. Sitovat ilmoitt. 11.6. mennessä. Paikkatiedustelut: Maisa Heinonen, p. 044 778 4664. Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Nelli Taskinen nelli.taskinen@salo.fi, p. 044 778 4815. Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedot huvipuistomatkoista osoitteessa www.nuortensalo.fi / tapahtumat, matkat ja ajankohtaista.