SALONJOKILAAKSO
22
Torstaina 20. lokakuuta 2011
Perhe Janika Lehtinen istuskelee päivisin poikansa Cameronin, 4 kk, ja koiransa Echon kanssa sohvalla. - Kohta mennään ja lujaa. Kun Cameron lähtee liikkeelle, joudun kuljettamaan varmaankin häntä ja Echoa valjaissa, Lehtinen naurahtaa.
Arki koiran ja vauvan kanssa vaatii joustavuutta Heli Koivuniemi
– Onks toi mun vauva? Oletko sä mun? Päässäni oli ihmeellinen ja pöllähtänyt fiilis, kun menin lastenosastolle katsomaan Cameronia, Janika Nieminen muistelee. Cameron oli syntyessään hörpännyt lapsivettä ja joutui siitä syystä muutamaksi päiväksi tarkkailuun lastenosastolle. Siihen hetkeen tuore äiti haluaisi aika ajoin uudelleen palata, jos se suinkin olisi mahdollista. Supistusten ollessa jo täydessä vauhdissa Nieminen käytti perheen koiran Echon vielä lenkillä ennen lähtöään sairaalaan. – Ja niin vein heti seuraavana päivänä kotiin tultuani. Echo arvasi heti, että jotain outoa on nyt meneillään. Se on löytänyt paikkansa meidän perheen laumassa paremmin Cameronin synnyttyä. Arki nelikuisen vauvan ja koiran kanssa vaatii tasapainottelua. Kun koiraa pitäisi viedä lenkille, vauva saattaa nukkua. – Onhan siinä aikamoinen rumba, kun vauva pitää pukea säällä kuin säällä ja koirallakin on omat tarpeensa. Ulkoilma piristää kuitenkin väsynyttä äitiä. Vaikka hän olisi kuinka väsynyt valvomisesta, saa ulkoilusta energiaa. Itkuhälytin, jossa on kamera, on pelastus. Kun Cameron nukkuu, Nieminen voi käyttää Echon pikaisesti ulkona hälyttimen kantosäteen sallimassa rajoissa. Hälyttimestä äiti näkee, että vauvalla on kaikki hyvin. – Echoa pitää hiukan tarkkailla. Jos lähden vauvan luota, sen hoivarooli iskee. En jättäisi koiraa ja vauvaa hetkeksikään kaksin. Nieminen kertoo, ettei hän ole kaivannut vertaistukea muista äideistä. Hän ei seuraa myöskään nettien keskustelupalstoja. – Elän helposti muiden kautta ja nyt haluan tutustua itse poikaani ja seurata hänen kehitystään, enkä vertailla muihin. Valvominen ei ole toistaiseksi rasittanut yli kymmenen vuotta mallin- ja juontajan töitä tehnyttä äitiä. Välillä oli painettava tunnin unilla reippaasti eteenpäin. – Veimme Echoa pentuna mieheni kanssa säntillisesti kolmen tunnin välein ulos. Se oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvää harjoitusta vauva-arkeen.
Äiti on äidille verkossa susi PELISÄÄNNÖT Asiantuntija suosittelee avautumaan aroista asioista ohjatuissa ryhmissä. Heli Koivuniemi
Väestöliiton perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa kohtaa työssään yhä enemmän verkkokeskusteluihin pettyneitä äitejä. Jotkut äidit ovat pettyneet keskustelujen sisältöön, koska muut äidit ovat saattaneet lähestyä tuomitsevasti, nöyryyttävästi ja loukkaavasti. – Kannattaa miettiä, kuinka henkilökohtaisia asioita itsestään haluaa jakaa anonyymeissä foorumeissa, Oulasmaa muistuttaa. Jos luottamuksellisesti haluaa purkaa ongelmiaan, on etsittävä toiset foorumit. Oulasmaan mukaan verkossa ja kasvotusten järjestettävissä vertaistukiryhmissä toimivat hyvin samat pelisäännöt. – Toisia ei neuvota, jolleivät he sitä erikseen pyydä. Tärkeää on kuulluksi tuleminen. Luottamus, että asiat pysyvät ”näiden seinien sisällä” on myös tärkeää. Usein netissä apuna ovat suljetut keskusteluryhmät. – Toivottavaahan olisi, että avoimet keskusteluryhmät toimisivat onnistuneesti. Se olisi monelle suuri apu. Oulasmaa korostaa, että maalaisjärkeä saa käyttää. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole toisen onni ja autuus. Hän kertoo, että verkkojen ylläpitäjät ovat havahtuneet ongelmaan. – Osa keskustelusivujen ylläpitäjistä on pyytänyt muun muassa Väestöliitolta asiantuntija-apua verkkokeskustelujen kontrolloimiseen.
Kaksiviikkoinen poikavauva tuli ensimmäistä kertaa mummolaan. Vasemmalla isoäiti ja anoppi Taru Orha, keskellä vauvan äiti ja Orhan miniä Nina Halonen ja oikealla Orhan tytär ja poikavauvan täti, viisivuotias Tytti Orha.
Pelot ja epäröinti kuuluvat äitiyden harjoitteluun SUKUPOLVI Nuori miniä ja toista kierrostaan elävä anoppi sen tietävät: tasapainottelu omien tunteiden ja äidin ja anopin neuvojen välissä on herkkä taitolaji. Heli Koivuniemi
Kaksiviikkoinen poikavauva tuhisee äitinsä sylissä. Pikkuisen naama on hormoninäppylöiden peittämä. – Kyllä tämä tuntui epätodelliselta. Tuijottelin vauvaa sairaalassa ja mietin, onks toi mun. Lähteekö se mun mukaan oikeasti sairaalasta, kertoo Nina Halonen, 21, äitiydestä ja valvotuista öistä vielä hiukan hämmentyneenä. Orastava onnellisuus paistaa läpi äidin ilmeestä hänen katsellessaan esikoistaan. Pikkusankarin ympärille ovat kokoontuneet myös tämän isoäiti Taru Orha, 41, ja Orhan tytär, vauvan täti, viisivuotias Tytti Orha.
Pienenä yllätyksenä maailmaan putkahtanut poika saa äidin mietteliääksi. – Kyllähän minusta tuntui raskausaikana, että mihinköhän olen ryhtymässä, osaanko edes hoitaa vauvaa ja meneeköhän kaikki hyvin. Synnytyskin pelotti. Sairaalassa epävarmuutta kasvatti tieto siitä, että muut äidit ovat iäkkäämpiä ja kenties kokeneempia. – Heti, jos vauva itki, kuvittelin, että muut katsovat minua ja ajattelevat, etten saa vauvaa edes hiljaiseksi. Pian kuitenkin huomasin, että jännitin näitä asioita ihan turhaan. Kaikki on tähän mennessä sujunut hyvin luontevasti. Nyt Halosella on tärkeimpänä mielessä totuttelu kolmistaan asumiseen. Sen jälkeen hän katsoo, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nuori äiti joutui raskausaikana hiukan toppuuttelemaan omaa äitiään. – Äitini on niin innoissaan lapsesta. Välillä minun oli sa-
Tytti Orha odottaa, että hänen veljensä poikavauva kasvaa, niin he voivat leikkiä yhdessä. - Kyllä minä hoidan vauvaakin, viisivuotias täti vastaa tomerasti.
nottava, että tämä on minun lapseni, Halonen hymähtelee hyväntahtoisesti. Hän myöntää, että oma äiti on ollut miehen lisäksi raskausaikana ja vauvan synnyttyä suurena apuna ja tukena. V ie re s s ä i s t u v a a noppi kuuntelee miniänsä ajatuksia. Hän synnytti esikoispoikansa ja tyttärensä parikymppisenä. Neljänkympin lähestyessä vauvakuume iski jälleen. Nyt Orhien ilona ovat viisi- ja kuusivuotiaat tyttäret. – Nuorempana jaksoi vauvojen kanssa valvoa, nyt on jo mukavuudenhaluinen, Orha punnitsee kokemuksiaan. Hän myöntää reagoineensa nuorempana herkemmin vauvan itkuun. – Säntäsin vauvan luo heti pienimmästäkin risahduksesta. Kun tytöillä tutkittiin sydämen sivuääntä, toisen kanssa hermoilin valtavasti, kolmannen kanssa en enää kiinnittänyt asiaan, niin paljon huomiota. Vanhempien lastensa kanssa Orha vietti lähes viisi vuotta kotona. – Loppuaikoina itkin miehelleni yksinäisyydestä ja tylsyydestä, kun hän tuli kotiin töistä, Orha muistelee. Nuorempien lasten kanssa hän nautti kotona olosta jo eri tavalla. Silti neljän lapsen äiti myöntää, että elämä olisi välillä helpompaa ilman nuorempia lapsia. – Mieheni on vielä isyyslomalla, enkä osaa sanoa, miten viihdyn sitten yksin kotona. En ole yhtään miettinyt sitäkään, milloin palaan takaisin töihin, Halonen arvioi. Molemmat naiset ovat synnyttäneet lapsensa parikymppisinä. Kaveripiiri supistuu automaattisesti. Ravintoloissa
ei kuljeta entiseen tahtiin, eikä lapsettomia ystäviä aina kiinnosta tarinat vaipanvaihdoista. Tämä ei tunnu Nina Halosta huolettavan. Hän uskoo löytävänsä uuden tavan viettää vapaa-aikaansa. Vauvan ympärillä häärivät naiset uskovat, että isovanhemmat taistelevat ensimmäisen lapsenlapsen hoitovuoroista. – Kyllä me varmaan kalenteriin molemmissa päissä merkitään, kenen luona vauva on milloinkin, Taru Orha naurahtaa.
Tunnistatko nämä äitimyytit? Äiti
rakastuu lapseensa ensisilmäyksellä.
Synnytys
ja imetys mittaavat
todellisen äitiyden. Äitiys
on harmoniaa.
Äidit
ovat automaattisesti onnellisia.
Ydinperhe
on paras.
– Joillekin äideille tulee äitiyden myötä itselle tärkeisiin asioihin mustavalkoisuutta, jolloin voi olla vaikeaa ymmärtää toisten erilaisia tapoja toimia. Äidit ovat usein herkässä mielentilassa ja loukkaantuminen on ymmärrettävää. Kestovaippojen, imetyksen tai luomusynnytyksen puolesta puhuja saattaa tahattomasti omalla innokkuudellaan murskata toisin ajattelijat. Rima nostetaan helposti korkealle, jolloin osa voi kokea riittämättömyyttä. Toivoisin äideiltä kollegiaalista ymmärrystä ja hyväksyntää toisiaan kohtaan, perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa kommentoi.
Lähde: Äidin kielletyt tunteet, toim. Kristiina Janhunen ja Minna Oulasmaa, Väestöliitto