VKO 26 - 2012

Page 14

Torstaina 28. kesäkuuta 2012

14

Summer in the City Salolainen Pirkko-Liisa Silver nautti torstain iltatorilla Eija Kantolan musiikista Heli Laaksonen

Viime torstain iltatorille saapui runsain joukoin ihmisiä kuuntelemaan Eija Kantolan esitystä. Salolainen Pirkko-Liisa Silver varasi itselleen hyvissä ajoin istumapaikan läheltä esiintymislavaa. - Tulin tänne ajoissa, kun myöhemmin voi olla vaikeaa saada istumapaikkaa. Olen kuunnellut illan esiintyjää joskus laivalla ja on minulla hänen levyjäänkin. Esiintyjän takia tänne tänään tulin ja onhan täällä vähän jotain juhannukseen liittyvääkin, Pirkko-Liisa Silver kertoo ja viittaa juhannuksella Tukkikuoron esiintymiseen Roope Pelon johdolla. - Tykkään tangoista ja Eija Kantolahan on tangokuningatar. Iltatoreilla on paljon hyviä esiintyjiä, Silver jatkaa. Torstain iltatorilta hän ei ollut löytänyt mitään ostettavaa jäätelön lisäksi. - Kahviloita käytän usein, niissä näkee tuttuja. Olen nyt ensimmäistä kertaa tänä kesänä iltatorilla, mutta torilla käyn usein. Täältä saa

parhaat perunat ja mansikat, olen niitä jo tänä vuonna ostanut, Silver toteaa. - Nykyään käyn muutaman kerran kesässä iltatorilla, mutta joskus olen käynyt niissä jokaisessa, Silver jatkaa. Halikkolainen Aino Kivikallio soitteli haitaria ympyräparkin tuntumassa ja tienasi omien sanojensa mukaan vähän taskurahaa. Vieressä oli lista, josta sai valita lanttia heittämällä toivekappaleen. - Olen soittanut haitaria 11 vuotta. Harrastus lähti varmaankin siitä kun äitini ja ukkini soittavat haitaria, Aino Kivikallio sanoo. - Alkuun sai tehdä paljon töitä, että haitaria oppii soittamaan. Ei tämä enää niin kovin vaikeaa ole. Omia sävellyksiäkin olen tehnyt, Kivikallio jatkaa. Iltatori on hanuristille tuttu paikka ja aina kun mahdollista, hän käy kiertämässä aluetta. Soittamassa hän oli ensimmäistä kertaa. - Saa nähdä kuinka kauan soitan tässä, joku pari tuntia varmaan. Haitari on sen verran painava soitin, ettei sitä

jaksa pitää kauaa sylissä, Kivikallio miettii. - Täällä on mukava tunnelma, en vielä tiedä menenkö katsomaan illan esiintyjää, Kivikallio jatkaa.

Lakuja, mansikoita ja jäätelöä Mirva Rostedt käy iltatorilla vähintään kerran kesässä ja torstaina hän päätti piipahtaa siellä menomatkalla mökkeilemään Suomusjärvelle. - Meni viikolla pieleen tämä homma, seuraavalla kerralla vasta esiintyy Aikakone, sen olisin halunnut nähdä. Eija Kantola ei oikein ole minun mieleeni, Mirva Rostedt kertoo. - Ostettavaa kuitenkin löytyi, sillä olen käsityöihminen ja bongasin ”tee se itse –kaulakoru” jutun täältä. Ostin helmiä käsikoruja varten ja toisesta kojusta löytyi yksi dvd. Joka kerta on myös ostettava jäätelöä, lakuja tai mansikoita, Rostedt jatkaa lakupussia kädessään heilutellen. Hänellä on myös kokemus-

O S TA M M E K U LTA A J A H O P E A A Tule ja myy ylimääräiset jalometallisi meille suoraan ilman turhia välikäsiä. Maksamme niistä sinulle alan HUIPPUHINNAN ja SAAT RAHAT HETI TILILLESI. Suomalainen perheyritys jo vuodesta 1999 Ostamme toimipisteessämme: Kulta- ja hopeaesineet (myös rikkinäiset), sijoituskultaa, platinaa ja palladiumia. Kultarahat, -laatat, kultakellot. Hopeakorut, -rahat, -laatat ja pöytähopeat.

Ilmainen arviointi!

w w w. k u l t a t u k k u . f i Kultatukulla on jo kymmeniä tuhansia asiakkaita, liity sinäkin tyytyväisten asiakkaidemme suureen joukkoon!

Ota ilmoitus mukaan! Saat yli 50 g:n kultaesineistä 80€ lisäbonusta myydessäsi ne meille. Yli 20 g:n kultaesineistä maksamme lisäbonusta 20€ ilmoitusta vastaan. SALONJOKILAAKSO

ta iltatorimyyjänä, sillä lapsena Mirva oli perheen kanssa ympyräparkissa myymässä vanhoja leluja. - Siinä taisi kyllä käydä niin, että äiti oli myyjä ja me siskoni kanssa vain hengailimme vieressä. Olimme silloin niin nuoria. Ihan kaikkia emme saaneet myytyä, kyllä niitä takaisinkin kannettiin mutta vähän rahaa tuli kuitenkin, Rostedt muistelee. - Parhaiten iltatorilta on jäänyt mieleen parin vuoden takainen Anna Abreun keikka. Silloin katsojia oli paljon ja oli sellainen kunnon keikkafiilis, Rostedt jatkaa. Nykyään hänen musiikkimakunsa on hieman muuttunut ja tällä hetkellä levysoittimessa soi reggae eli regee musiikkityyliset levyt. Pirkko-Liisa Silver varasi itselleen istumapaikan lavan - Haluaisin nähdä Jukka edestä hyvissä ajoin ennen Eija Kantolan esiintymistä. Pojan täällä esiintymässä. Nyt on ollut paljon aikuisrilla, tämän viikon torstaina maisia esiintyjiä, olisi kiva, koa myös ensi kesänä. että tulisi enemmän nuorem- Tämä on mukava kesä- musiikista vastaa Aikakone. tapahtuma, toivottavasti vii- Tapahtumaa isännöi Salon pia, Rostedt toteaa. Jok a isella kerra lla kun meistään ensi kesänä pääsee kaupunki ja torilta starttaa Mirva on torilla käynyt, il- käymään uudelleen, Rostedt myös Salon kaupungin kesämat ovat olleet suosiollisia. toteaa. kiertue, jossa salolaiset yhdisKesän neljännellä iltato- tykset esittäytyvät. Hän toivoo tapahtumalle jat-

Moision koululaisia retkeili Ahvenanmaalla Suvi Rivasto

Ahvenanmaa osaa lumota mahtavalla luonnollaan ja nähtävyyksillään. Ei siis ole ihme, että Moision koulusta kaksi yhdeksäsluokkaa olikin päättänyt viettää luokkaretkensä kauniissa maisemissa. Kolmen päivän ajalle katseltavaa riitti upeat määrät. Luokat yöpyivät Godbyn retkeilymajassa. Paikka oli oppilaille mieleen, etenkin kun samalla paikalla sijaitsi uimahalli. Ensimmäisenä päivänä luokat tutustuivat Eckerön maisemiin. - Tarjolla oli myös vapaavalintainen tutustuminen metsästys- ja kalastusmuseoon. Paikan kauniit luonnonmaisemat saivat useat kaivamaan kamerat esiin, ja ensimmäinen iltapäivä menikin valokuvates-

sa, retkeläiset kertovat. Seuraavana päivänä oppilaat kävivät tutustumassa Taffelin sipsitehtaaseen. Kyseinen paikka taisi olla melkein kaikkien odotuslistalla, ja tehtaasta mukaan tarttuivat sipsipussien lisäksi lippalakit jokaiselle. Oppilaille oli täysin omanlaisensa kokemus nähdä, miten tuttuja sipsejä valmistetaan, ja he pääsivät myös maistelemaan uunituoreita kappaleita. - Myös kauniissa Getassa

80€

20€

SALO, Turuntie 14, Lytinkulma, avoinna ma-pe klo 10-17 HELSINKI - HYVINKÄÄ - IISALMI - JÄRVENPÄÄ - KIRKKONUMMI - LAHTI - NUMMELA NURMIJÄRVI - RIIHIMÄKI - SALO - SAVONLINNA - SEINÄJOKI- ÄÄNEKOSKI

Innokkaita valokuvaajia olivat muun muassa Elli Auranen, Melissa Koponen, Nuppu Korhonen ja Annika Toikka.

sijaitsevassa näkötornissa tuli käytyä - Ahvenmaan maisemat todellakin veivät mukanaan, retkeläiset sanovat. Toisen päivän ohjelmaan kuului Kastelholman linnaan tutustuminen. Linnasta sai todella paljon irti, etenkin koska oppilaille oli varattu opastettu kierros. Linna oli melko tuulinen paikka, mutta unohtumattoman hieno. Linnan kiviset, jykevät seinät hohkasivat kylmyyttä. Mysteeriksi jää,

Eckerön maisemat olivat lumoavia

miten alkuperäiset asukkaat tarkenivat talvisin. Viimeisenä päivänä oli luvassa vapaamuotoista tutustumista Maarianhaminan nähtävyyksiin. - Pommernin museolaiva oli tietysti ehdoton pysäkki. Se on kolmimastoinen purjelaiva, jonka hytit on restauroitu hienosti, retkeläiset toteavat. Päivä oli kaunis mutta tuulinen. Retkestä jäi kaikille hyvät ja iloiset muistot.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
VKO 26 - 2012 by Salonjokilaakso lehti - Issuu