

RES JUDICATA
Syysnumero 3/2024

SISÄLLYSLUETTELO
ALUMNIPALSTA
”Oikis on ihmisen parasta aikaa”, mutta millaista on elämä opintojen jälkeen?
Hyvin monia hyvinvointivinkkejä
Susanna
RES JUDICATA
Soossi
Päätoimittaja Aku Haikala projektivastaava@judica.fi
Toimittajat
Miro Minkkinen, Jenna Vänttinen, Inka Mikkonen, Meeri Kankaanpää, Juho Mela, Eero Kalevo, Säde Lähde ja Emilia Enroth
Kannen kuva ja taitto
Aku Haikala
Julkaisija Judica ry PL 111
Oikeustieteet / Itä-Suomen yliopisto 80101 Joensuu
Ilmoitusmyynti Ellá Saari yhteistyovastaava@judica.fi
Paino Lasermedia Oy Painosmäärä: 55 kpl
Sähköinen versio www.issuu.com/resjudicata
Seuraava Res Judicata ilmestyy joulukuussa
PÄÄKIRJOITUS
Hyvinvointia pimenevään syksyyn
Syksy on hiljalleen saapunut Joensuuhun ja sen myötä Ressun kolmas numero. Vaikka kesäisiä kelejä riittikin pitkään, on vihdoin koittanut se aika, kun voi istahtaa teekupillisen ääreen pakoon koleaa ulkoilmaa. Toivottavasti teillä lukijoilla oli hauska ja rentouttava kesä ja olette valmiita syksyn koitoksiin. Syksy onkin täynnä monenlaista. Edessä odottaa esimerkiksi legendaarinen raastupa ja tämän lehden tullessa painosta on se kaikkein pelottavin vastustaja, finan tentti, jo kohdattu.

Pitkän kesän jälkeen palaaminen jälleen Joensuuhun ja opiskelijaelämän pariin tuntuu alkuun oudolta. Ottaa oman aikansa sopeutua siihen, kuinka arki muuttuu jälleen varsin erilaiseksi. Kesän työt jäävät pois rytmittämästä arkea ja omasta ajankäytöstä on jälleen vastattava kokonaan itse. Ainakin omalta osaltani voin tunnustaa, että opintojen eteenpäin saattaminen on välillä melkoisen työn takana. Toki tilanteita on monia ja taitaa melkoinen osa judisteista käydä töissä opintojen ohella. Silloin ongelmaksi saattaakin helposti muodostua elämän eri osa-alueiden kanssa tasapainottelu.
Tämän lehden teemana onkin opiskelu ja hyvinvointi, kaksi asiaa, jotka kenties fuksiviikoilla unohtuivat. Mikäli lukijoiden joukosta löytyy itseni tapaan tällaisen kohtalon
kokeneita, tarjoaa kenties tämä lehti apua. Ja vaikka hyvinvointi ja opiskelu ovat hallinnassa, on aina kehitykselle sijaa. Syksy onkin oivaa aikaa keskittyä hetkeksi itseensä ja omaan jaksamiseen. Uuden lukuvuoden kunniaksi voi vaikkapa aloittaa jonkin uuden tavan tai harrastuksen, joka tuo arjen harmauteen sopivaa piristystä.
Ennen kuin liikaa alkaa keskittymään vain arkeen, on palattava vielä hetkeksi fuksiviikkoihin. Oli ilo nähdä, kuinka loistavalla asenteella uudet fuksit lähtivät mukaan toimintaan. Toivottavasti samanlainen aktiivisuus jatkuu syksyn mittaan. Fuksiviikot olivat aivan loistavat, tai ainakin minulla oli todella hauskaa. Uskoisin ja toivoisin, että myös tuutorit ja fuksit ovat samaa mieltä. Onkin pakko olla ylpeä ainejärjestöstämme ja siitä, kuinka loistavasti vuodesta toiseen toivotamme uudet opiskelijat tervetulleiksi. Tuutorit tekivät jälleen aivan upeaa työtä, kiitos siitä!
Kuten alkaa muodostua pääkirjoitusteni teemaksi, totean jälleen, että Judican tulevaisuus vaikuttaa kirkkaalta. Kun olen päässyt tutustumaan uusiin fukseihimme, näkyy kaikesta, että porukasta löytyy jälleen uutta verta kehittämään Judicasta entistä parempaa. Ja toivonkin, että haette rohkeasti mukaan toimikuntiin tai tuutoriksi, tai ihan vain osallistumalla lähdette mukaan toimintaan. Tähän lehteen onkin jo saatu kaksi uutta toimittajaa, Säde ja Emilia, jotka heti alkuun toimittivatkin aivan mahtavaa sisältöä lehteemme.


Hämärtyvien syysiltojen keskelle sopiikin mitä mainioimmin ottaa mukava asento ja lukea jotain mukavaa, kuten vaikkapa tätä Ressua. Toivottavasti lehden sisältö antaisi jonkinlaista vinkkiä tai ajatusta kohti parempaa ja hyvinvoivaa opiskelijaelämää. Ja vaikka näin ei kävisikään, toivotan joka tapauksessa hyvää syksyä ja paluuta opiskelijan arkeen!
Aku Haikala
Res Judicatan päätoimittaja

ALUMNIPALSTA
”Oikis
on
ihmisen
parasta aikaa”, mutta millaista on elämä opintojen jälkeen?
Res Judicatan toimitus haastatteli Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen laitoksella työskentelevää Judica ry:n alumnia Jussi Karkkulaista.
Toimittanut: Oikeustieteen ylioppilaat Inka Mikkonen ja Jenna Vänttinen
Kerro hieman itsestäsi:
Toimin oikeustieteiden laitoksella neljättä vuotta rikos- ja prosessioikeuden yliopisto-opettajana. Sitä ennen olen työskennellyt laitoksellamme myös projektitutkijana sekä opetus- ja tutkimusavustajana. Olen suorittanut aiemmin muusikon ammatillisen perustutkinnon pääaineella kantele. Vapaa-ajallani kilpailen maastohiihdossa ja yleisurheilussa.
Miten olet ollut mukana Judican toiminnassa?
Osallistuin silloin tällöin ainejärjestön tapahtumiin, varsinkin opintojen alkuvaiheessa. Lisäksi toimin valmennuskurssitoimikunnassa, jossa suunnittelin harjoitustehtäviä ja -pääsykokeita.

Millaiset olivat sinun ensimmäiset fuksitapahtumasi/ ensi kosketus Judicaan?
Judican ja Legion tuutorit järjestivät ennen varsinaista fuksiviikkoa tapaamisen, jossa seisoimme piirissä keskellä Joensuun toria. Jakaannuimme sen jälkeen pienempiin ryhmiin ja jatkoimme tutustumista Bar Playn yläkerrassa
Mikä oli parasta opiskeluajoissa? Onko jotain sellaista, mitä olisit halunnut vielä kokea opiskelija-aikoina?
Parasta olivat erilaiset keskustelut ja väittelyt seminaareissa ja simuloiduissa oikeudenkäynneissä. Tällaiset kohtaamiset päättyivät äkisti opintojeni loppuvaiheessa koronasulun myötä. Minua se ei kuitenkaan harmita kovin paljon, koska ehdin suorittaa suurimman osan opinnoistani ennen korona-aikaa. Siksi ruudun takana olevat opiskelijat ja opettajat tuntuivat tutuilta ja todellisilta myös etäopetuksessa.
Mitä vinkkejä antaisit opiskeluvuosiin työelämän näkökulmasta?
Kannattaa valita sellaisia opintojaksoja, joiden uskot kehittävän sinua ja tärkeinä pitämiäsi taitoja parhaalla mahdollisella tavalla. Mikäli elämätilanteesi mahdollistaa Joensuussa olemisen tai käymisen, suosittelen valitsemaan myös lähiopetuksena järjestettäviä vapaavalintaisia kursseja. Minulle jäi erityisen hyviä muistoja seminaareista Tuomioistuimen pääkäsittelyseminaari ja Kiinteistöriita. Niissä toteutetaan simuloidut oikeudenkäynnit ja laaditaan todellisuutta vastaavia oikeudenkäyntiasiakirjoja. Lisäksi suosittelen kehittämään myös erilaisia tutkimuksen tekemisessä vaadittavia taitoja ja harkitsemaan väitöskirjatutkijaksi hakeutumista. Oikeustieteellisistä tutkimustaidoista on paljon hyötyä myös käytännön juristin töissä.

Kuinka päädyit nykyisiin työtehtäviisi?
Ollessani graduseminaarissa rikos- ja prosessioikeuden oppiaineeseen haettiin opetus- ja tutkimusavustajaa. Päätin hakea ja pääsin tuohon tehtävään. Olin jo aloittaessani OTM-tutkielman kirjoittamista melko varma, että hakisin maisteriksi valmistumisen jälkeen tohtoriohjelmaamme, koska halusin jatkaa aiheeni tutkimista. Saatuani jatko-opinto-oikeuden oppiaineessamme sattui olemaan tarvetta yliopisto-opettajalle. Tuo tehtävä tuntui kiinnostavalta vaihtoehdolta edetä urallani ja mahdollistaa jatko-opintojen suorittaminen.
Mitä työtehtäviisi kuuluu?
Minulla on opetusvastuita erityisesti rikos- ja prosessioikeuden oppiaineissa opintojaksoilla Rikosoikeuden perusteet, Rikosoikeus ja rikosprosessioikeus, Transnational Criminal Law, Basic Concepts of Criminal Law sekä graduseminaarissa. Lisäksi opetan oikeuspsykologiaa ja juristin viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Olen järjestänyt myös kaikille opiskelijoillemme yhteisiä työpajoja esimerkiksi luovuus-teemalla. Väittelyn jälkeen odotan saavani väitöskirjaohjattavia. Opetus- ja ohjaustöiden ohella kirjoitan tieteellisiä artikkeleita mieleeni tulevista ajankohtaisista ja kiinnostavista aiheista. Lisäksi suunnittelen yhdessä työkavereideni kanssa laajempia tutkimushankkeita. Toimin myös oikeustieteiden tohtoriohjelman johtoryhmässä, jossa arvioimme tohtoriohjelmaan tulleita hakemuksia ja osallistumme tohtorikoulutuksen kehittämiseen.
Mikä on parasta työssäsi?
Saan hyödyntää luovuuttani ja tehdä monia asioita omalla tavallani. Luovuuden hyödyntäminen on minulle tärkeää, koska olen myös taiteilija. Käytännön juristin työssä en todennäköisesti kokisi olevani yhtä vapaa päättämään, mihin asioihin haluan perehtyä lisää. Oikeustieteellisen tekstin kirjoittamisessa voin myös käyttää enemmän mielikuvitusta kuin esimerkiksi käräjätuomari tuomiota kirjoittaessaan.
Kuinka yhdistät työn ja vapaa-ajan?
Teen tutkimus- ja opetustyötä luovalla otteella. Sen myötä saan ideoita ja oivalluksia ajasta ja paikasta riippumatta. En siksi osaa täysin erottaa työ- ja vapaa-aikaa, mutta osaan myös rentoutua esimerkiksi hiihtämällä. Ul-
koillessa etenkin tietokonetyöskentelystä väsyneet silmäni saavat lepoa.
Koetko, että Judican toiminnassa mukana oleminen on hyödyttänyt sinua työelämässä?
Valmennuskurssitoimikunnan toiminta oli hyvää valmentautumista yliopisto-opettajan työtehtäviin, kuten tenttitehtävien suunnitteluun ja arviointiin sekä opiskelijoiden ohjaamiseen. Ainejärjestötoiminnassa oppii myös laajemmin esimerkiksi yhteistyö-, organisointi- ja verkostoitumistaitoja.
Mitä taitoja teillä työskenteleviltä oikkareilta (esim.tutkimusavustajana) odotetaan?
Tutkimusavustajien työtehtävät ovat vaihtelevia, joten töitä voi tehdä erilaisilla vahvuuksilla. Kaikkea ei tarvitse myöskään osata etukäteen, koska taitoja oppii tekemällä. Oppimishalusta ja yhteistyötaidoista on siten hyötyä.
Miltä väitöskirjaprosessi on tuntunut? Onko vastassa ollut jotakin yllättävää?
Väitöskirjaprosessi on ottanut paljon aikaa ja voimia, mutta myös antanut paljon elämyksiä. Väitöskirjani koostuu viidestä vertaisarvioidusta artikkelista ja laajemmasta synteesiosasta. Artikkeleiden julkaisuprosessit sisältävät aina odottelua, eikä asioiden eteneminen ole vain omissa käsissä. Koko prosessi sisältää siis yllättäviäkin käänteitä, mutta mitään isompia yllätyksiä ei tullut vastaan. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessäni on monenlaisia väitöspäivän käytännön järjestelyjä. Tiesin, että niissä riittää suunniteltavaa, mutta yllätyksenä tuli esimerkiksi frakin löytämisen haastavuus.
Mitä tutkit väitöskirjassasi?
Rikosoikeudellisessa tahallisuusarvioinnissa erotetaan rikoksen tunnusmerkistön mukaisiin seurauksiin kohdistuva seuraustahallisuus sekä tekohetkellä olemassa oleviin olosuhteisiin kohdistuva olosuhdetahallisuus. Olosuhdetahallisuudessa arvioidaan siis tekijän tahallisuutta suhteessa esimerkiksi seksuaalirikoksen uhrin ikään tai vapaaehtoisuuteen taikka annettujen tietojen virheellisyyteen petosrikoksessa. Näiden tekohetkellä olemassa olevien asiaintilojen on perinteisesti katsottu vallitsevan rikoksentekijän tahdosta riippumatta, minkä vuoksi tekijä ei voisi pitää olosuhteita tavoitteinaan. Sen
sijaan seuraustahallisuudessa sovelletaan myös tarkoitustahallisuutta, jossa tekijän tarkoituksena on aiheuttaa tunnusmerkistön mukainen seuraus, kuten uhrin kuolema henkirikoksissa. Väitöskirjassani väitän, että myös olosuhdetahallisuuden arvioinnissa tulisi soveltaa tahtomiseen perustuvaa tahallisuusmallia eli tavoitetahallisuutta. Tavoitetahallisuudesta on kyse silloin, kun esimerkiksi seksuaalirikoksentekijä on nimenomaisesti tahtonut, että uhri on alle 16-vuotias lapsi tai henkilö, joka alistetaan teon kohteeksi vastoin tahtoaan.
Olet julkaissut artikkeleita myös ruotsiksi. Mistä idea tähän lähti? Onko kirjoittaminen vieraalla kielellä ollut haastavaa?
Olen julkaissut tähän mennessä neljä ruotsinkielistä referee-artikkelia eli vertaisarvioitua artikkelia. Niistä kaksi sisältyy väitöskirjaani. Tiedemaailmassa arvostetaan kansainvälisyyttä ja ulkomaisissa julkaisufoorumeissa julkaisemista. Monet oikeudelliset kysymykset ovat toisaalta kansallisia, koska oikeuden sisältö ei ole sama kaikkialla maailmassa. Pohjoismaiden oikeusjärjestyksissä ja kulttuureissa on kuitenkin paljon yhteistä, minkä myötä pohjoismaiset julkaisukanavat ovat olleet omalla kohdallani hyvä mahdollisuus. Noissa julkaisukanavissa ruotsiksi kirjoittaminen on ollut suotavaa, koska myös norjalaiset
VIISI NOPEAA:
ja tanskalaiset pystyvät lukemaan ruotsinkielistä tekstiä. Ruotsin kieli taipuu englannin kieltä luontevammin moniin tutkimusaiheideni kannalta keskeisiin käsitteisiin: esimerkiksi ”olosuhdetahallisuus” on ruotsiksi ”omständighetsuppsåt”, mutta englanniksi ”intent in relation to the circumstance elements of a criminal offence”. Vieraalla kielellä tai toisella kotimaisella kielellä kirjoittaminen vie hieman enemmän aikaa kuin omalla äidinkielelläni eli suomeksi kirjoittaminen, mutta kirjoitustyö muuttuu sujuvammaksi kokemuksen myötä.
Terveiseni judisteille:
Onnittelut opiskelupaikasta uusille opiskelijoille! Virtaa opiskeluun ja muuhun elämään myös kokeneemmille judisteille!
1. Nimeä kolme mieleenpainuvinta muistoa oikisajoilta. Pääsykokeisiin lukeminen, opintojen aloittaminen ja korona-aikaan siirtyminen.
2. Mikä oikeudenala kiinnostaa sinua eniten (jos omaa tutkimusalaa ei lasketa)?
Yhtä kiinnostavinta on vaikeaa valita, mutta ainakin immateriaalioikeus kiinnostaa minua muusikkotaustan vuoksi.
3. Jos et olisi väitöskirjatutkija, mikä olisit?
Syyttäjä olisi yksi hyvä vaihtoehto, varsinkin kun olen erikoistunut rikos- ja prosessioikeudellisiin kysymyksiin.
4. Mikä on parasta Joensuussa?
Joensuu on sopivan kokoinen kaupunki. Palveluja on riittävästi, mutta kaupungin keskustassakaan ei ole yleensä suurkaupungin melskettä.
5. Mikä biisi saa sinut aina hyvällä mielelle?
Mariliin ”Nautin elämästä” on ainakin hyvän tuulen kappale.
Judicasta juristiksi Hannes Snellmanille
Jasmin Metwally työskentelee Hannes Snellmanin
IP & Technology -tiimissä associate-juristina. Jasmin aloitti oikisopinnot Judicassa Joensuussa vuonna 2018 ja valmistui oikeustieteen maisteriksi vuonna 2023. Sen jälkeen Jasminin polku on vienyt Verohallinnon ja Nesteen kautta Hannekselle IP & tech -juristiksi.

Voisitko kertoa matkastasi Hanneksella?
Aloitin Hanneksella syksyllä 2022 IP & Tech -tiimin associate traineena. Sen jälkeen sain vielä jatkaa harjoittelua keväällä 2023, jonka jälkeen keskityinkin gradun kirjoittamiseen. Valmistumisen myötä palasin tiimiin juristina, eli kaiken kaikkiaan olen ollut osa Hannes-tiimiä jo lähes kaksi vuotta. Haku syksyn 2022 trainee-ohjelmaan oli keväällä 2022. Hakuprosessi alkoi hakemuksen täyttämisellä, jonka jälkeen sain kutsun haastatteluun. Associate trainee -haussa jokainen hakija tekee myös soveltuvuustestin.
Haastattelu ensimmäiseen harjoittelupaikkaan asianajotoimistossa luonnollisesti jännitti. Haastattelu pidettiin etänä Teamsin välityksellä, koska korona jylläsi. Haastattelussa oli kuitenkin oikein mukava ja rento tunnelma. Mukana oli HR-tiimin Sara ja meidän tiimistämme kaksi juristia, Anna ja Axel. Haastattelussa välittyi lämmin kuva Hanneksesta työpaikkana, ja IP & Techtiimin työtehtävät vaikuttivat mielenkiintoisilta. Kun aloitin traineena syksyllä 2022, olin aloittamassa 5. vuoden oikisopinnot ja opintopisteitä oli kasassa noin 220.
Miten kuvailisit työpäivääsi? Millaisia asioita käsittelet?
Jokainen työpäivä tiimissämme on erilainen. Tavanomaisiin tehtäviini kuuluu laaja valikoima erilaisia immateriaalioikeuksiin sekä teknologiaan ja tietosuojaan liittyviä kysymyksiä. Työnkuvaani kuuluu muun muassa erilaisten sopimusten laatimista ja kommentointia sekä sääntelyneuvontaa eri oikeudenaloilla. Lisäksi olen ollut mukana erilaisissa yrityskauppaprojekteissa avustamassa M&A-tiimiämme IP- ja teknologiakysymyksissä. EU:n lisääntyvä digija datasääntely alkaa jo näkyä tiimimme työtehtävissä. On mielenkiintoista päästä työskentelemään täysin uuden sääntelyn parissa. Työpäivissä riittää haastetta, sillä usein asianajotoimistoon päätyvät ne kaikkein haastavimmat kysymykset.
Mitä odotat eniten uraltasi?
Odotan innolla kaikkia haastavia ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Olen jo tähän mennessä päässyt oppimaan paljon kollegoiltani ja haluan jatkaa ammatillisen osaamiseni kehittämistä. Tällä hetkellä pidän siitä, että pääsen tekemään laajasti juridiikan eri alojen parissa. Kokemuksen karttuessa varmasti keskityn vielä rajatummin tiettyihin oikeudenaloihin. Lisäksi odotan innolla uusiin ihmisiin tutustumista ja erilaisia uraliitännäisiä tapahtumia (niitä on paljon!).
Mikä on paras muistosi Judicasta?
Miten kuvailisit Hanneksen kulttuuria?
Kulttuuri täällä on lämmin ja vastaanottavainen, mutta myös hyvin ammattimainen. Vaikka työskentelemme haastavan juridiikan parissa, töissä on aina mukava ja rento tunnelma. Kokeneemmilta kollegoilta saa apua ja tukea haastavissa työtehtävissä. On kivaa vaihtaa kuulumisia kollegoiden kanssa kahvitteluiden ja lounaiden merkissä myös aivan muista kuin työasioista. Lisäksi meillä on töiden ohella kaikkia kivoja vapaa-ajan tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan paremmin myös muiden tiimien kollegoihin.
Judicasta on paljon hauskoja muistoja. Ehdottomasti parhaisiin muistoihin lukeutuvat kaikki vujut (etenkin Judican V juhlavuoden vujut, jotka järjestimme vuoden 2019 hallituksen kanssa). Hallitusvuosi kokonaisuudessaan on mahtava muisto Judica-ajoista.
Vinkkejä Judicalaisille:
Mitä opiskeluajasta kannattaa yleisesti ottaa irti?

Vujut 2022
Kannustan ottamaan ilon irti opiskeluajasta ja menemään rohkeasti mukaan ainejärjestötoimintaan ja k tapahtumissa. Käymällä ainejärjestön omissa tapahtumissa sekä poikkitieteellisissä tapahtumissa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Yliopistoajoilta voi parhaassa tapauksessa saada ystäviä, jotka säilyvät ystävinä läpi elämän. Kannattaa nauttia ajasta Joensuussa, se on arvokasta aikaa. Itse muutin Helsinkiin jo toisen opiskeluvuoden jälkeen koronan takia. Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisi ollut kiva olla Joensuussa vielä pidempään.
Mitkä ovat kolme parasta vinkkiäsi opiskelijalle, joka on hakeutumassa asianajotoimistoon töihin?
1. Kannattaa rohkeasti mennä mukaan esimerkiksi excuille tai muihin tapahtumiin. Esimerkiksi Hanneksella järjestetään Masterclasstapahtuma useamman kerran vuodessa, ja tapahtumissa pääsee sekä tutustumaan Hanneksen porukkaan että ratkomaan case-tehtävää yhdessä juristien ja nykyisten traineeden kanssa. Tapahtumissa pääsee kuulemaan työstä asianajotoimistossa ja tapaamaan juristeja ja harjoittelijoita. Lisäksi ne ovat hyvä mahdollisuus osoittaa kiinnostusta traineepaikkoihin jo ennen hakemista.
2. Tuo hakemuksessa esille vahvuutesi ja ennen kaikkea kiinnostuksesi ja motivaatiosi traineepaikkaa kohtaan. Kaikesta työkokemuksesta on hyötyä, joten ei siis haittaa, vaikka ei olisi aiempaa työkokemusta asianajotoimistosta, kun hakee esimerkiksi associate traineeksi. Kiinnostusta tiettyyn oikeudenalaan/tiimiin voi perustella esimerkiksi notaari- tai graduaiheella tai muilla opinnoilla.
3. Valmistaudu haastatteluun hyvin. Kannattaa miettiä vastauksia mahdollisiin kysymyksiin ja myös kysymyksiä, joita haluaisit esittää työnantajalle liittyen esimerkiksi traineepaikkaan tai työpaikan kulttuuriin. Kysymysten kautta saa myös osoitettua kiinnostustaan työpaikkaa kohtaan.





Essee
HYVIN MONIA HYVINVOINTIVINKKEJÄ
Toimittanut: Oikeustieteen ylioppilas Säde Lähde
Jos opiskelija etsii sosiaalisesta mediasta hyvinvointia koskevia neuvoja, niitä kyllä löytää.
Vaarana voi kuitenkin olla, että liiallinen hyvinvoinnin tavoittelu kääntyy itseään vastaan.
Hyvinvoinnista on tullut valtava trendi viime vuosina. Mediassa jaetaan lukuisia vinkkejä, joiden kerrotaan parantavan elämänlaatua. Usein vinkit liittyvät perinteisiin terveellisiin elämäntapoihin: ravintoon, liikuntaan, lepoon ja mielen hyvinvointiin. Erona virallisiin terveyssuosituksiin on kuitenkin se, että vinkkien taustaoletuksena tuntuu olevan, ettei tavallinen enää riitä. Päinvastoin tulee tehdä varsin monia asioita, jos toivoo hyvinvoinnin kohoavan kunnolla. Opiskelijan kannalta huolestuttavaa on se, että trendissä on nähtävissä myös pieni alalaji, joka keskittyy hyvinvoinnin kasvattamiseen nimenomaan opiskelukontekstissa.
Opiskeluun liittyvää hyvinvointisisältöä voi nähdä eniten sosiaalisessa mediassa, varsinkin videopalvelu Youtubessa. Alustalta on mahdollista löytää useita kanavia, joissa keskitytään opiskelijaelämän tasapainottamiseen. Aiheelle on selvästi kysyntää: esimerkiksi yhdellä suosituimmista opiskelu- ja hyvinvointiaiheista sisältöä tekevistä tubettajista, Cambridgen yliopistosta valmistuneella lääkärillä Ali Abdaalilla on lähes kuusi miljoonaa tilaajaa. Sekä Abdaalin että monen muun opiskelutubettajan videot koostuvat paitsi suorien vinkkien antamisesta myös my day -tyyppisestä sisällöstä, jossa tubettaja esittelee tavallista opiskelupäiväänsä.
Jos alkaa laskea, opiskelijatubettajien päivissä voi nähdä kymmeniä erilaisia hyvinvointitekoja. Päivä saattaa alkaa vaikkapa HIIT-treenillä, kylmällä suihkulla ja tarkkaan mietityllä aamupalalla, jonka ravintoarvot on laskettu grammalleen oikein. Itse opiskelu toteutetaan esimerkiksi pomodoro-tekniikalla, jonka väliin jäävillä tauoilla meditoidaan ja juodaan kofeiinitonta kahvia. Illat on omistettu kestävyysurheilulle, self help -kirjallisuuden lukemiselle ja kiitollisuuspäiväkirjan täyttämiselle, joiden jälkeen mennään nukkumaan tiettyyn ennalta päätettyyn kellonai-
kaan – jotta jaksetaan toteuttaa samat säntilliset rutiinit jälleen seuraavana päivänä.
Suosittujen tubettajien ja muiden somevaikuttajien vinkeistä on epäilemättä hyötynyt moni. Vinkkien määrä ja yksityiskohtaisuus herättävät kuitenkin kysymyksen siitä, missä vaiheessa hyvinvoinnin tavoittelu kääntyy epäterveen puolelle. Voidaan tietysti ajatella, että kriittinen sosiaalisen median käyttäjä osaa erottaa itselleen toimivat tärpit – eikä suotta vaivaannu sellaisista kikoista jotka eivät sillä hetkellä syystä tai toisesta kiinnosta. Tämä taitaa kuitenkin olla ideaalitilanne, ja todellisuudessa kaikki katsojat tuskin kykenevät olemaan näin valikoivia. Eron tekemistä hyödyllisen ja liiallisen välillä ei varmasti myöskään helpota videoiden mahtipontisiksi muotoillut otsikot: ”The five things you NEED to know for better health”, ”Stop destroying your mind”, ”Here’s the reason why you’re ALWAYS tired”.
Erityinen hyvinvointiin panostaminen on jo sen verran vakiintunut ilmiö, että sille on ehtinyt syntyä oma pieni vastarintaliike. Tänä vuonna ilmestynyt, paljon huomiota herättänyt yhdysvaltalaiskirjailija Nathan Hillin romaani Wellness käsittelee trendin pulmallisuutta. Romaanin henkilöhahmot kärsivät irrallisuuden ja onttouden tunteista, joita heistä yksi yrittää täyttää erilaisilla hyvinvointiteollisuuden tuotteilla. Kotimaassa aiheesta ei ole vielä kirjoitettu yhtä puhuttanutta teosta, mutta yksi kiinnostava esimerkki on koomikko Iikka Kiven humoristinen tietokirja Menisit ennemmin terapiaan (2018). Siinä Kivi kritisoi valtavan suosituksi paisunutta self help -kirjallisuutta, joka hänen mukaansa paitsi toistaa itseään myös lupaa liikoja. Molemmat teokset opettavat, että elämää on jatkuvan itsensä kehittämisen ulkopuolellakin.
Sekin on ymmärrettävä argumentti, että maassa, jossa
väestön terveys on yksi valtiontaloutta eniten kuormittava tekijä, on vain positiivista, jos jotkut haluavat panostaa vahvasti hyvinvointiinsa. Vaikka Suomi valittiin tänä vuonna maailman onnellisimmaksi maaksi seitsemättä kertaa peräkkäin, yksinomaan terveydentilaan perustuvissa mittauksissa muut Pohjoismaat kirivät lähes poikkeuksetta meidän edelle. Myös nuorten fyysisen kunnon heikkenemisestä on viime vuosina puhuttu paljon. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että hyvinvoinnin tavoittelussa huoli ja tarve eivät aina kohtaa: monet heistä, joilla perusasiat ovat täysin kunnossa, näyttävät stressaavan asiasta hälyttävän paljon. Hyvinvointia tiukasti tavoittelemalla saattaa tehdä itselleen karhunpalveluksen: liiallinen pelko siitä, tekeekö varmasti tarpeeksi terveyttä tukevia valintoja, voi pahimmillaan viedä kokonaisvaltaista terveydentilaa aivan päinvastaiseen suuntaan. Runsaiden terveysneuvojen ja suurten elintapamuutosten ohella sosiaalisessa mediassa on toisinaan alettu korostaa myös kohtuullisuutta ja maltillisuutta. Tästä hyvänä esimerkkinä on suomalainen Tiedenaiset-yhteisö, joka koostuu sosiaali-, terveys- ja opetusalalla työskentelevistä korkeakoulutetuista naisista. Naisten tehtävänä on jakaa tutkittuun tietoon perustuvia terveyttä koskevia faktoja helposti ymmärrettävässä muodossa. Sisällöissä saatetaan esimerkiksi ampua alas hyvinvointiin liittyviä myyttejä, joista iso osa on saanut alkunsa sosiaalisesta mediasta. Yksi yhteisön teeseistä on lempeä suhtau-

tuminen terveellisten elämäntapojen noudattamiseen. Mieleen on jäänyt osuvasti muotoiltu kysymys: ”Otatko itseäsi terveysasioissa niskasta kiinni vai sittenkin kädestä kiinni?”
Vaikka terveydestä onkin tärkeää pitää huolta, siinäkin on hyvä muistaa kohtuus. Kultaisen keskitien opista tunnettu antiikin ajan filosofi Aristoteles määritti, että hyve sijoittuu aina kahden paheen väliin. Mitä hyvinvoinnin tavoitteluun tulee, paheina voidaan nähdä niin täysi välinpitämättömyys kuin liiallinen kurinalaisuuskin. Maltilliset terveyttä edistävät teot taas kuuluvat näiden kahden ääripään keskelle. Hieman modernimpana esimerkkinä voidaan todeta, että tasavallan presidentti Alexander Stubb on kertonut hänen päivärutiineihinsa kuuluvan tunti liikuntaa, tunti lukemista ja (vain) tunti sosiaalisen median käyttöä. Liikunta ja lukeminen kuulemma onnistuvat, mutta rutiini katkeaa aina sosiaalisen median käyttöön: se ei tahdo pysyä tunnissa. Siitä huolimatta Stubb hoitaa valtakunnan vaikutusvaltaisinta pestiä. Ehkä toisinaan kaikista terveellisin teko onkin olla miettimättä, mikä on kaikista terveellisin teko.
Horoskooppi
Toimittanut: Oikeustieteen ylioppilas Emilia Enroth

Oinas (20.3.–19.4.)
Kannattaa keskittyä yhteen asiaan, eikä polttaa kynttilää molemmista päistä. Jaksamisesi on vaakalaudalla, joten ota aikaa itsellesi. Saattaa olla hyvä idea siirtää ylimääräisiä kursseja myöhemmäksi.


Härkä (20.4.–20.5.)
Tihkut niin raakaa hyvinvointia, ettei edes fuksiflunssa ei uskalla koskea sinuun. Lähiviikkoina onnistumiset seuraavat sinua tenttisaleista urheilukentille. Nyt on oikea aika testata taitojasi palloiluvuorolla, sillä viet joukkueesi voittoon!


Rapu (21.6.–22.7.)
Kaksoset (21.5.–20.6.)
Syksy tulee koettelemaan opintojasi, sillä Ilonan ovet kuiskuttelevat sinulle houkutuksia. Pysy vahvana! Juuri ennen tenttiä ei kannata antautua houkutuksille. Toisaalta tentit voi aina uusia…
Isojen projektien välttely tulee nyt päätökseen. On aika ryhtyä toimeen ja päästää iso N tai G takaisin elämääsi. Motivaatiosi palaa luoksesi, kun katsot opintolainahyvityksen määrää. Muiden odotukset saattavat ärsyttää sinua, mutta nyt olisi aika saada tutkinto kasaan…



Leijona (23.7.–22.8.)
Elämäsi on tuntunut jo hetken liian tasaiselta. Poikkitieteellinen seikkailu tuo elämääsi lisää sisältöä! Ota riskejä ja kokeile avoimesti uusia asioita. Elämäsi ottaa yllättävän käänteen, kun lähdet seikkailulle. Matkasi varrella mukaasi saattaa tarttua uusien tuttavuuksien lisäksi hämmentäviä matkamuistoja.
Neitsyt (23.8.–22.9.)
Jyyrät yrittävät houkutella sinua uusiin hommiin tulevina viikkoina. Pohdi tarkasti, pystytkö vielä välttelemään opintojasi. Jos suljet oven takanasi, avautuu eteesi uusi mahdollisuuksien maailma. Hyvinvointisi taso riippuu valinnastasi.



Vaaka (23.9.–22.10.)
Suhde ihastukseesi tulee syventymään, mutta ulkopuolinen taho yrittää pitää teidät erillään. Pidä pää kylmänä äläkä anna negatiivisen energian pilata päivääsi. Rohkeutesi tullaan palkitsemaan pian. Hetkellinen hyvinvoinnin vähentyminen tulee korjaantumaan.
Skorpioni (23.10.–21.11.)
Olet nähnyt enneunia jo pidemmän aikaa. Syksyn aikana ne tulevat toteutumaan erityisesti silloin, kun seikkailet niissä mökillä muiden judistien kanssa ja hukkaat makuupussisi. Valitettavasti muut toiveesi eivät tule toteutumaan tämän syksyn aikana.


Jousimies (22.11.–20.12.)
Uusi lukukausi alkaa puhtaalta pöydältä. Saat karistettua aikaisemman stressin ja ihmissuhdesotkut elämästäsi, joka tulee näkymään mielialassasi. Iloisuutesi tuo elämääsi uusia, yllättäviä ihmisiä. Nauti elämän keveydestä ja tee itsellesi mieluisia asioita. Tulet löytämään uuden harrastuksen lähiaikoina.

Kauris (21.12.–19.1.)
Sinulle tulee satamaan kutsuja ja pyyntöjä kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja mäyränkoloihin, mutta mieti tarkkaan riittääkö jaksamisesi kaikkeen.
Haalarimerkkikokoelmasi kasvaa uskomattomiin korkeuksiin, mutta noppia ei kasasta tule löytymään paljoa.



Vesimies (20.1.–18.2.)
Olosi on ollut hieman hukassa lukukauden alkaessa, mutta tulet löytämään uuden suunnan opinnoillesi. Yllättävä kurssivalinta tulee määrittämään urasi alkutaipaleet tavalla, jota et osaa aavistaa. Älä säikähdä, vaikka alkuperäiset suunnitelmasi eivät toteutuisikaan, sillä lopputulos palkitsee.
Kalat (19.2.–19.3.)
NukkuMatti vapisee, sillä onnistut mestaroimaan nukkumisen määrällä ja laadulla! Energiatasosi ja jaksamisesi tekevät sinusta pysäyttämättömän niin tenttisaleissa kuin vapaa-ajallasi. Untasi tullaan kuitenkin häiritsemään yllättävältä suunnalta, mikä saattaa johtaa pitkäaikaiseen unikaveriin.

KULTTUURINURKKA
Susanna Clarke – Piranesi
Toimittanut: Oikeustieteen ylioppilas Meeri Kankaanpää
Syyslukukauden aluksi luin Susanna Clarken teoksen Piranesi. Clarke on brittiläinen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten esikoisteoksestaan Jonathan Strange & Mr Norrell (2004). Teos nousi laajaan suosioon sen omaperäisen tyylin, kiehtovien hahmojen ja mielenkiintoisen miljöön ansiosta. Clarken teoksista välittyy mielikuvituksellisuus, ja myös hänen uudempi teoksensa Piranesi (2020) johdattaa lukijan täysin erilaiseen, mystiseen maailmaan. Teos käsittelee useita teemoja, ja teoksen symboliikka antaa lukijalle vapauden löytää omat merkityksensä ja pohdittavat kysymyksensä teoksen maailmasta.
Varsinkin alussa tarina vaikuttaa varsin omituiselta ja hämmentävältä, jopa unenomaiselta. Kuitenkin, kunhan tottuu teoksen tyyliin, on tarinaan helppo upota. Lukijana herää halu tietää, mitä teoksessa lopulta tapahtuu. Teoksessa ripotellaan epäjohdonmukaisuuksia, joiden kautta lukija alkaa ymmärtää, että kaikki ei ole aivan niin kuin pitäisi. Teos vaatii ennakkoluulotonta asennetta, ja vaikka sen tyyli ei täysin vastaisikaan omaa makua,


se jää ehdottomasti positiivisesti mieleen ja herättää pohdintaa. Kyseessä on fantasiaromaani, mutta tarina ei varsinaisesti noudata perinteisen fantasiagenren kaavaa. Teoksen vahvuus piilee sen arvoituksellisuudessa ja Piranesin oman identiteetin etsimisessä. Koska teoksen mysteeri avautuu vähitellen, en halua paljastaa koko juonta enkä loppuratkaisua, jotta uusilla lukijoilla säilyy mahdollisuus kokea itse tarinan eteneminen.
Teoksen päähenkilönä on Piranesi ja tarinaa kerrotaan hänen päiväkirjamerkintöjensä kautta. Piranesi elää Talossa, joka on valtava labyrinttimainen rakennus, jossa on lukuisia saleja, kerroksia, portaikkoja, patsaita ja jopa Talon läpi virtaava meri. Piranesi näkee Talon kauniina ja hyvänä, ja hän on varsin tyytyväinen elämäänsä siellä. Piranesin ajatuksia kuvaa hyvin lainaus tekstistä: “Talo on kallisarvoinen siksi että se on Talo. Se on itseisarvo. Se ei ole välikappale.”
Piranesi on löytänyt Talosta 13 ihmisen jäänteet. Piranesi uskoo, että maailmassa on hänen lisäkseen vain toinen elävä henkilö, jota Piranesi kutsuu nimellä ”Toinen”. Toinen uskoo Talon kätkevän suuren salaisuuden ja pyrkii selvittämään sitä Piranesin avustuksella. Piranesi luottaa Toiseen ja on kiitollinen tälle. Piranesi on altis unohtamaan asioita ja menettämään ajantajunsa. Hän ei muista oikeaa nimeään, mutta käyttää Toisen antamaa nimeä Piranesi. Päiväkirjamerkintöjen edetessä lukijalle selviää jo ennen Piranesia, että taustalla on jotain hämärää, eikä Piranesi ole täysin perillä kaikesta mitä
hänen tulisi tietää. Eräänä päivänä Toinen varoittaa Piranesia mahdollisesta uhasta, henkilöstä, jota Piranesi kutsuu ”Kuudeksitoista” ja joka Toisen mukaan on heidän vihollisensa. Piranesi tapaa Kuudentoista ja alkaa tutkimaan aikaisempia päiväkirjamerkintöjään, joita hän ei kuitenkaan muista kirjoittaneensa. Piranesi selvittää päiväkirjojen merkitystä, ja lopulta tämä johtaa siihen, että Piranesi saa selville totuuden. Lukijana huomaa jopa toivovansa, ettei Piranesin tarvitsisi tietää totuutta. Mysteerin ratkaiseminen mahdollisesti rikkoisi Piranesista huokuvan, jopa hieman lapsellisen, luottamuksen ja uskon hyvyyteen.
Itselleni teoksen teemoista välittyi etenkin Piranesin yksinäisyys, mutta vaikka tarina on osittain surullinen, on siinä myös tietynlainen rauhoittava sävy. Teos on ehdottomasti sekä mielikuvituksellinen että oivaltava ja se toi lukukokemuksiin kaivattua vaihtelua. Teoksessa yhdistyy eri tyylilajien elementtejä. Pidin erityisesti teoksen poikkeavasta näkökulmasta fantasiakirjallisuuteen, jossa tyypillisesti toistuu
samankaltaisia seikkailullisia elementtejä tai erilaisia maagisia olentoja. Tekstissä itsessään on runollisuutta, joka tekee siitä kiehtovaa luettavaa. Teksti on kuitenkin osittain hieman hämmentävää ja vaatii lukijalta kärsivällisyyttä, jotta tarinaan voi kunnolla päästä mukaan. Tyyli, jolla asioita tuodaan esille, on hieman toistavaa, mikä ei varmasti ole kaikkien mieleen. Käytetyt nimet, viittaaminen moniin asioihin isolla alkukirjaimella ja Piranesin oma tyyli viitata ajan kulkuun, ovat kovin kummallisia ja jopa sekavia luettavia, mutta ymmärrettävästi nämä ovat olennaisia osia teoksen kokonaisuuden kannalta. En yhtään ihmettele teoksen saamaa laajaa suosiota ja ehdottomasti suosittelen myös itse tätä teosta, etenkin jos kaipaa jotain hieman kummallisempaa, mutta kuitenkin hyvin merkityksellistä luettavaa. Lopuksi täytyy vielä mainita, että teoksen nimi on kovin onnistunut ja se toimii ikään kuin ensimmäisenä vihjeenä lukijalle. ”Piranesi” nimittäin viittaa italialaiseen taiteilijaan Giovanni Battista Piranesiin, joka tunnetaan kuvitteellisia vankiloita kuvaavasta taiteesta.
Ulos luontoon
Toimittanut: Oikeustieteen ylioppilas Aku Haikala
Res Judicatan toimitus jalkautui ulos luontoon lehtemme hyvinvointiteeman kunniaksi. Retkeilykohteeksi valikoitui Utranharju, josta löytyy laavu tulentekopaikkoineen melkoiselta näköalapaikalta.
Päivä oli vuoden ensimmäinen oikeasti syksyinen päivä ja navakka tuuli pakotti pukeutumaan lämpimästi. Kylmyydestä huolimatta päivä oli kirkas, täydellinen syksyinen retkeilysää. Ulos luontoon lähteminen erityisesti upeassa säässä onkin erinomainen keino pitää huolta omasta hyvinvoinnista. Hetken aikaa ulkoillessa mielestä unohtuu kaikki stressi ja tarjoutuu mahdollisuus rentoutua arjen kiireen keskellä.
Menomatka Lehmon suunnalta kohti laavua kulki pitkin metsätietä ja oli siten helppokulkuista. Matkalla oli nähtävissä useampaa metsätyyppiä ja monenlaista maisemaa. Esimerkiksi ihailtavana oli todella tunnelmallinen hämärä kuusikko.




Itse laavulta aukesi näköala alas harjun laelta. Näkymät kuitenkin luonnon sijasta tarjosivat mahdollisuuden tarkkailla ihmisen kädenjälkeä, sillä eteen avautuu soramonttu, jossa ei luonnontilasta ollut jäljellä kuin muisto. Lauantaisena aamupäivänä laavulla oli myös muita retkeilijöitä. Retkeilyreiteille ja laavuille vaikuttaa olevan kysyntää. Makkaranpaisto kesken reitin kruunasi reissun.
Paluumatkalla kuljettiin enemmän luonnon keskellä pitkin metsäpolkuja. Reissun upein maisema oli korkealta avautuva näköala kohti kaupunkia. Oli hauska katsoa
mitä maamerkkejä etäältä tunnisti.
Kuten monet luontopolut lähellä kaupunkia, tämäkin reitti oli varsin laajasti ihmisen muokkaama. Kun maisemat koostuvat suurelta osin hakkuuaukeista ja soramontusta, ei suoranaisesti luontoa pääse ihailemaan. Ihmisen kädenjälki onkin valitettavasti se joka tulee esiin, missä sitten kulkeekaan. Toisaalta usein parhaat näköalat valitettavasti avautuvatkin juuri paljaaksi hakatun mäen laelta, joten on luonnon kaltoinkohtelulla hyvätkin puolensa.


Mikäli todelliseen erämaahan haluaa, on tarjolla olevia vaihtoehtoja Suomessa enää rajallinen määrä. Lähes kaikkialla ihminen on jollain tavoin muokannut maisemaa tarpeessaan saada resursseja irti luonnosta. Se ei tarkoita ettei ulkona liikkumisesta voisi kuitenkin nauttia niissä olosuhteissa, joita on tarjolla.

Joensuusta ja muualta Suomesta löytyy monenlaisia ulkoilureittejä, joista kannattaa ottaa ilo irti. Näin hyvinvointiteeman kunniaksi kannustankin kaikkia teitä lukijoita lähtemään ulos liikkumaan! Pieni hetki metsässä arjen keskellä antaa yllättävän paljon energiaa.
DATAA JUDISTEISTA
Toimittanut: Oikeustieteen ylioppilas Eero Kalevo
Dataa Judisteista tekee tilastotiedettä judicalaisista. Tällä kertaa selvitimme miten judicalaiset suoriutuvat opiskelun ja vapaa-ajan yhdistämisestä ja heidän lempiopiskelutapojaan. Kyselyyn vastasi 37 judistia. Kiitos vastanneille!
Minkä vuosikussin opiskelija olet?


Aikataulutatko opiskelut tarkasti?
Käytkö töissä opiskeluiden ohella?


Koetko opiskeluiden vievän sinulta liikaa aikaa?

Parhaiten saan opiskeltua...
Etä- vai lähiopiskelu?


Opiskeluasiat pyörivät mielessäni usein vapaa-ajallakin


Aikaa opiskeluun käytän viikottain


Parhaat tavat palautua opiskelusta ovat...
Miten pystyt minimoimaan opiskeluista aiheutuvat paineet, jos niitä on?
Omilla deadlineilla, jotta aikataulussa olisi helpompi pysyä
Muistamalla, että tentit voi aina uusia ja valmistumisen kanssa ei ole kiire.

Kaikki lopulta järjestyy, vaikka ei aina siltä tunnu. Suunnittelu auttaa stressin hallinnassa ja opiskelun aloittamisesta. Yleensä katson ennen kurrsi tentittävän alueen (kirjatentit) ja jaan opiskeltavat sivimäärät vapaana oleville päiville realistisen ajatelman mukaan
Tiedostamalla, että arvosanat merkitsevät loppujen lopuksi varsin vähän.
Avoin keskustelu opiskelun ja työelämän paineista ja odotuksista kavereiden kanssa
Keskustelen opiskelukavereiden kanssa ja haen sieltä vertaistukea, yritän muistuttaa itseäni ettei ole vakavaa vaikka joku kurssi menisikin heikommin
Aloittamalla opiskelun ajoissa ja aikatauluttamalla
Hyvät yöunet ja ulkoilu
Tekemättömien asioiden pyörittely päässä ei auta, on vain aloitettava tekemään, vaikkei aina olisi täysin varma parhaasta opiskeltavan asian lähestymistavasta.
Tekee etukäteen suunnitelman niin tietää, että asiat ehtii tehdä, jos noudattaa suunnitelmaa
Suunnitelma opiskelusta auttaa

Liikunta nollaa pään hyvin lähes aina
Realistisilla tavoitteilla, itsemyötätunnolla, aikataulutuksella sekä vertaistuella
Muistan myös rentoutua ja pidän _kokonaisia_ vapaapäiviä palautumista varten
Vinkkejä opiskelun ja vapaa-ajan yhdistämiseen?
Aikataulutus tärkeimpänä, jotta vapaa-ajasta pystyy myös nauttimaan
Aloita opiskelu aina aikaisin aamulla, niin illalle jää yllättävän paljon vapaa-aikaa.

Rentoudu, älä ota liikaa paineita yhteiskunnasta kiireestä. Urheile, näe kavereita, osallistu opiskelijatapahtumiin!
Omannäköiset, ennen kaikkea monipuoliset harrastukset ja oman hyvinvoinnin seuraaminen erityisesti talviaikaan, kun pimeys voi alentaa mielialaa<3
Varaa aikaa kalenterista myös vapaa ajalle ja muista että opiskelukin sujuu paremmin vapaa-ajan vieton jälkeen!
Kalenterointi!

Tärkeä kuunnella omaa kehoa. Jos lukemisesta ei tunnu tulevan mitään ja väsyttää yms. on se yleensä silloin yhtä tyhjän kanssa ja silloin on hyvä tehdä jotain ihan muuta
Suunnittele valmiiksi viikon ohjelmaa, varaa päivä jona et tee koulujuttuja ollenkaan ja tee jotain ihan muuta! Tee ruoat etukäteen ja hyödynnä opiskelijaravintoloita, niin aikaa säästyy ruoanlaitosta muuhun. Pidä kiinni harrastuksista ja suunnittele niille aika ja paikka arjen rytmiin. Tapaa kavereita ja perhettä, muista myös levätä! Opiskelu ja muu elämä on hyvä pitää jonkin verran erillään toisistaan.
Aikataulutus (ajoissa), asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen
Aikataulutus toimii tässäkin
Tenttialueiden jakaminen palasiin niin, ettei liikaa hommia kasaudu viime tippaan
Ei opiskella oman mielenterveyden kustannuksella
Pitäkää taukoja työnteosta, niin opinnot eivät stressaa niin paljoa.
Kalenteri, aikatauluta ainakin pakolliset menot! Ja pidä vapaa-aika vapaa-aikana, jotta palaudut :)
Res Judicata testaa – Ravintola Soossi



Sateisena syyspäivänä Res Judicatan toimitus jalkautui testaamaan Ravintola Soossia. Soossista on kuullut puhuttavan paljon ja siitä vaikuttaakin syntyneen pienimuotoinen ilmiö. Niinpä on loistava mahdollisuus päästä testaamaan tämä paljon puhuttu ravintola. Jo heti sisään astuessa alkaa ymmärtää, miksi niin moni haluaa nimenomaan sinne pizzalle. Hajunystyröitä hivelee herkullinen ruuan tuoksu ja ravintolan sisätiloista tulee olo, että kaikki on haluttu tehdä viimeisen päälle Soossin hengessä.
Soossin listalta löytyy pizzoja ja drinkkejä, sekä pikkupurtavaa ja muita juomia. Pääsimme testaamaan listan kaikki pizzat ja holittomat drinkit, jotka jo humoristisien nimien ja kuvauksien perusteella vaikuttivat todella mielenkiintoisilta.

Margheritva
Todella tasokas versio klassisesta margherita-pitsasta.
Täytteitä on juuri sopivasti, ja niiden laadukkuuden maistaa. Pohja on mukavan rapea.
Arvosana: 4,5/5
Eeee Macarena
Mukavasti makuja sisältävä, hyvän kokoinen ja täyteläisen pohjan omaava pitsa. Täytti nälkäisen testaajan mahan täydellisesti. Täytteet sopivat loistavasti yhteen. Epäilin vähän karhunlaukkapestoa, mutta sekin oli vallan mainion makuista. Arvosana: 5/5


Sour cream & Onion
Yllätti koko testiraadin ainutlaatuisuudellaan ja maukkaudellaan. Sour cream ja peltolan blue toivat mukavasti pehmeyttä, kun taas sitruuna ja punasipuli raikkautta. Peruna oli itselleni pizzassa täysin uusi kokemus, mutta tämä innovatiivinen herkku ylitti allekirjoittaneen kaikki odotukset.
Arvosana: 5/5

Ensimmäisenä Soossin pizzoissa huomio kehittyy pohjaan, joka on aivan poikkeuksellisen hyvä. Pizzasta tulee kaikin puolin esiin se, kuinka suurella sydämmellä niitä tehdään, esimerkiksi raaka-aineiden laadun kyllä erottaa. Täytteiden määrä oli täydellinen ja ne sopivat loistavasti yhteen. Pizzassa yhdistyi sopivalla tavalla suolainen ja makea.
Arvosana: 5/5

Limpparit

Bonuksena drinkkien ja pizzojen lisäksi pääsimme kokeilemaan myös talon omia limuja. Itse tehdyssä limonadissa maut ovat paljon terävämmät kuin markettitavarassa. Vastaavaa raikkautta ja makujen täyteläisyyttä harvoin pääsee kokemaan.
Arvosana. 5/5
Ruusutarha
Ruusutarhan maku toi mieleen syksyn ja marjasadon. Kokonaisuus oli mukavan kirpsakka ja raikas. Koristeeksi laitettu ruusunlehti kruunasi juoman ja tekee siitä taattua instagram-matskua.
Arvosana: 4,5/5


Talon Jiä-T
Jäätee oli virkistävä kokemus. Maultaan se oli katkerahko ja tarjosi sopivan pirtasakan suutuntuman. Drinkki sopi erinomaisesti pizzan kylkeen, mutta varmasti täydellinen tapa nauttia siitä olisi hitaasti siemaillen ja siihen keskittyen.
Arvosana: 4,5/5

Umamimälli
Ainutlaatuinen maku, jota ei varmasti saa ihan samanlaisena muualta. Erittäin täyteläinen mocktail; ei häviä tuntumassa holillisille juomille. Plussaa hauskasta nimestä. Tämän otan ensi kerrallakin.
Arvosana: 5/5

Ravintola Soossi kokonaisuutena:
Ravintola Soossi sijaitsee erinomaisella sijainnilla Joensuun keskustassa. Soossiin on helppo poiketa, missä päin kaupunkia sitten liikkuukaan. Esimerkiksi monelle Judistille rakas anniskeluravintola Santra on aivan lähettyvillä. Soossissa on upea tunnelma, ravintolan sisustus vaikuttaa loppuun asti mietityltä ja tuntuu että siihen on oikeasti panostettu. Henkilökunta on aivan loistavaa porukkaa ja kaikesta huomaa minkälaisella innolla ravintolaa pyöritetään.
Ravintolaan jäisi mielellään istumaan pidemmäksikin aikaa, maistellen loistavaa drinkkivalikoimaa. Henki ravintolassa on todella viihtyisä ja loistava ruoka kruuna kokemuksen. Soossiin voikin suositella poikkeamaan, mikäli tekee mieli pizzaa. Myös ihan vain istumaan iltaa ja maistelemaan drinkkejä kannattaa mennä, sillä tällaisia paikkoja ei Joensuussa liikaa ole.
Ravintolan ulkonäkö: 5/5
Asiakaspalvelu: 5/5
Sijainti: 4,5/5
Kokonaisarvosana: 4,8






JUDISTIEN KUULUMISET

































