Res Judicata 2/2022, Fuksilehti

Page 35

Yliopistoelämä pyörähtää käyntiin mahtavilla sekä fyysisillä fuksiviikoilla. Fuksiviikkoja varten kannattaa napata tästä talteen vinkit, joiden avulla jaksaa jorata fuksiviikot jos toisetkin.

§

Osallistu reippaasti mahdollisimman moneen tapahtumaan. Fuksiviikot ovat vain kerran elämässä, joten ota niistä kaikki ilo irti!

§

Pidä huolta omasta jaksamisesta, oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi menee kaiken edelle. Tapahtumia järjestetään myös aktiivisesti fuksiviikkojen jälkeen, tutustua uusiin ihmisiin ehtii myös myöhemmin.

§

Uni voi olla kortilla fuksiviikkojen aikana, joten yritä levätä mahdollisimman paljon. 15 minuutin power napit ovat myös käteviä.

§

Muista huolehtia säännöllisestä syömisestä, ettei huono olo pääse yllättämään. Tee ruokaa etukäteen ja ota pitkille päiville mukaan välipalaa. Hyödynnä yliopiston opiskelijaravintoloita, se on samalla hyvä keino tutustua uusiin opiskelukavereihin. Muista ruokailu myös tapahtumissa.

§

Ketään ei painosteta alkoholin käytön suhteen. Tapahtumien ideana on tutustua toisiimme ja pitää hauskaa.

§

Jos päädyt maistelemaan vahvempia nesteitä, muista välivesi.

§

Välttyäksesi kulkutaudin tavoin etenevältä fuksiflunssalta, muista vitamiinien popsiminen, käsien pesu ja kohtuullisen terveelliset elämäntavat kaiken juhlimisen keskellä.

§

Älä stressaa liikaa ensimmäisestä tentistä – usein fukseista yli puolet saa siitä hylätyn, ymmärrettävistä syistä.

§

Jos mielen päällä on mitään, älä epäröi kysyä tai tukeutua tuutoriin, judistiin tai hallituslaiseen. Kova kiire, uudet asiat ja ihmiset helposti hämmentävät vahvimmankin fuksin.

§

Nauti fuksiviikoista, ne ovat opiskelijaelämäsi parhaimmat viikot. Opiskella ehtii myöhemminkin.

Res Judicata

35


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.