Vapautta dramatisointiin

Dramaturgian perusteet -verkkokurssilla opetellaan perinteisen ja modernin dramaturgian keskeiset työkalut. Kouluttaja Tuomo Rämö vastasi muutamiin mieltä polttaviin kysymyksiin.

Mitä on dramaturgia?

Se on asioiden laittamista järjestykseen. Näyttämö on ajallinen paikka eli siellä jokin asia seuraa väkisinkin toista – ja me kaikki elämme ajassa – joten sitä kautta on merkitystä sillä, missä järjestyksessä valikoidut asiat seuraavat toisiaan. Tämän järjestyksen voi määritellä monella tavalla ja siihen on olemassa erilaisia malleja. Klassisella tarinankerronnalla on pitkät perinteet: meillä on päähenkilö, jonka matkaa me seuraamme, mutta on myös muita, esimerkiksi jos aiheena on oikeudenkäynti, voimme näyttää sen etenemisen monesta eri näkökulmasta – itse oikeudenkäynnin kannalta, yhden lautamiehen näkökulmasta tai aloittaa lopputuloksesta ja pakittaa siitä alkuun.

Dramaturgia on näkökulman tai muodon löytämistä. Jos haluaa oikein mahtipontiseksi heittäytyä: kun löydät sopivan muodon, siitä alkaa kaikki muukin järjestyä näyttämölle.

Jo tekstin lyhentäminen on dramatisointia, valinnan tekemistä.

Mihin haluat kurssin opiskelijoita kannustaa?

Vapauteen. Teatterin sanotaan olevan leikkiä, joten mikään ei estä leikkimästä dramaturgialla. Jos jokin hahmo tuntuu irralliselta, ota se pois tai kasvata sitä tai nosta se ihan kaiken keskelle. Toivon, että kurssi kannustaisi ymmärtämään mitä mikäkin muoto pitää sisällään. Jos vaikka haluaa kertoa tarinan, joka on seurattavissa, mutta tapahtuukin kahdessa ajassa, on hyvä olla tietoinen, että perinteisesti on ajateltu toisen aikatason vastaavan johonkin kysymykseen, joka sisältyy toisessa ajassa olevaan tarinaan. Silloin pystyy tekemään vapaita ratkaisuja vaikkapa sen suhteen, että minulla on kuusi näyttelijää, mutta vain neljä roolihahmoa. Voinko jakaa jonkun henkilön? Materiaalin muokkaaminen on tärkeä osa dramaturgiaa ja hyvin käyttökelpoinen asia teatterin tekijälle.

Mistä tietää, että teksti vaatii dramatisointia?

Näkisin, että käyttötarkoitus ja näyttämö sanelevat sen. Teatteri Jurkka teki mainion kahden hengen version Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren Heta. Tuntui, että sovitustyö oli todella tarpeellinen. Toinen näyttelijöistä esitti Hetaa, toinen kaikkia muita. Tämä versio korosti minulle Hetan suhdetta Akustiin ja muihin ihmisiin. Dramatisoinnilla korostettiin paitsi näkökulmaa, saatiin myös teksti paremmin sopivaksi tälle näyttelijämäärälle.

Joskus myös esityspaikkaa voi dramatisoida mukaan näytelmään. Muistan, kun Lappeenrannan Linnoituksessa esitettiin Kesäyön uni -näytelmää ja siinä oli repliikki, jossa sanotaan: ”Karkaamme linnan muurien yli…” Muurit vaihdettiin valleiksi ja se sitoi esityksen heti siihen paikkaan ja palveli esitystä paremmin.

Voiko tekstissä itsessään olla asioita, joiden takia dramatisointi on tarpeen?

Henkilökohtaisesti ajattelen, että asiat, jotka eivät ole enää tunnistettavia tai yleisölle avautuvia, saa tekstistä poistaa tai muuttaa. Esimerkiksi Tšehovin näytelmissä on paljon viittauksia venäläisiin aforismeihin ja asioihin. Tekstiä saa muuttaa niin, että teksti pysyy ymmärrettävänä.

Joskus voi tekemiseen hiipiä tuntu, että tässä nyt ”ratkaistaan kohtauksia” tai sanotaan repliikkejä, joilla ei ole merkitystä. Ne voi poistaa tai sanoa jotakin muuta. Näytelmän sisällön kanssa kannattaa kyllä tehdä töitä, mutta ei niin, että rakennamme jotain Rubikin kuutiota sen sijaan, että loisimme sisältöä, jota haluamme yleisölle näyttää.

Niskavuori-näytelmät ovat todella esitettyjä ja pidettyjä ja niissä alkaa olla Suomessa jopa esitystraditioita. Sen sijaan esimerkiksi Brechtin näytelmien kanssa ei ole näin, ja yksi syy on se, että niitä ei saa sovittaa. Niin ne pikkuhiljaa katoavat. Shakespeare ja Wuolijoki pitävät pintansa muun muassa siksi, että niitä saa lyhentää.

Mitä kurssillasi tehdään?

Kurssilla tutustutaan käytännön harjoitteiden avulla erilaisiin dramaturgisiin malleihin. Opetellaan miten hahmo kuljettaa tarinaa, eikä päinvastoin. Tutustumme myös siihen, miten siirtää oma kiinnostuksen kohde draamaksi ja mikä dramaturginen muoto voisi sopia sille parhaiten. Harjoitteissa valitaan jokin aihepiiri, josta haluat kertoa. Saa myös käyttää tekstiä, jota on jo työstämässä jonnekin. Kun on käyty läpi dramaturgisia malleja, kokeillaan mitä ne tarkoittaisivat omalle tarinalle.

Tarkoitus ei ole suosia perinteistä tarinankerrontaa tai täysin modernia. Jos haluaa työskennellä monologin kanssa, voidaan siihenkin käyttää hetki.

Loputtoman monella. Samalla kun tunnistaa mahdollisuuksia, tunnistaa myös oman kiinnostuksen kohteen. Voihan dramaturginen malli olla vaikka pressitilaisuus, mutta onko se kiinnostavaa? Se formaatti, pressitiaisuus, voi olla sitä.

Milloin näytelmä kannattaa tuoda tähän päivään, modernisoida?

Jollakin tasolla niin kannattaa tehdä aina. Emmehän me voi elää tästä ajasta ja paikasta irrallisina. Vaikka emme koskisi mitenkään Tšehovin tekstiin, emme pääse sen ajan Venäjälle. Me ja yleisö katsomme näytelmää nykyhetken läpi.

Romeo ja Julia tai West Side Story ovat näytelmiä, joissa modernisointi toimii, erityisesti Romeo ja Julia voi hyötyä siitä, että se tuodaan tähän päivään. Mutta hyötyykö Ronja Ryövärintytär, jos se sijoitetaan lähiöön?

Kannattaa olla tietoinen siitä missä me esitämme, kenelle esitämme ja minkä verran ajankohtaisuutta kannattaa alleviivata. Ajattelen, että dramaturgian on palveltava esitystä eikä jotakin omaa itseisarvoa.

Yksi keskeinen kysymys monen klassikon kohdalla liittyy sukupuoleen, naisen asemaan ja omistajuuteen. Osa tarinoista, vaikkapa Molièren komediat muuttuvat mahdottomiksi, jos sieltä katoaa se aika.

Ohjaat parhaillaan Åbo Svenska Teaterniin Tšehovin Morbror Vanjaa eli Vanja-enoa, joka tulee ensi-iltaan 16.9. Mitä olet tehnyt tekstille?

Alun perin ajattelin, että sovitan paljon enemmän, mutta näytösrakenne on Tšehovin jäljiltä aika hieno, joten pidin sen ennallaan. Olen yhdistänyt muutaman hahmon, tiivistänyt tekstiä ja joitakin asioita olen tarkentanut liittyen tilan myyntiin. Sonja esimerkiksi hyötyi pienestä päivityksestä. Lisäsin myös toiminnallistamista – siinä ohjaus ja sovitus menivät lomittain. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen, vaan tilanteita voi muuttaa kuviksi.

Käytät usein ilmaisua ”juttu hyötyy”, kun puhut dramaturgisista muutoksista näytelmässä.

Juttu voi tuntua hyötyvän siitä, että osa tekstistä sijoitetaan nykyaikaan, osa nykyhetkeen – voi olla eri aikalinjoja, vaikkapa talossa kolme eri aikatasoa. Tein Lappeenrannan kaupunginteatteriin Maria Jotunin novelleista näytelmän Rakkaus. Siinä sijoitin kolme eri aikatasoa samaan taloon. Yksi osa piti tehdä epookissa palvelijoineen kaikkineen. Toisen osan sijoitin nykyaikaan ja otin siihen naisparin. Kolmas sijoittui 60-luvulle.

Dramatisoimisen idea ei ole muuttaa näytelmää tunnistamattomaksi. Siksi alkuperäismateriaali kannattaa valita niin, että siellä on jotakin mitä haluaa näyttää. Jotuni oli hyvä esimerkki: tuntui, että hänen novelleissaan on paljon samantyyppisiä henkilöitä, jotka päätyvät samoihin ratkaisuihin erityyppisissä tilanteissa. • Syntynyt 1981 Vantaalla, mutta kasvanut Lappeenrannassa. Hänen molemmat sukunsa ovat evakkosukuja.

• Asuu Helsingissä puolison, lapsen ja koiran kanssa rintamamiestalossa.

• Valmistunut Stadiasta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, suuntautumisvaihtoehtona kirjoittaja-ohjaaja.

• Dramaturgi-ohjaaja. • Kirjoittanut näytelmiä ja dramatisoinut proosaa mm. Teatteri Jurkkaan, Turun kaupunginteatteriin, Lappeenrannan kaupunginteatteriin ja Teatteri Telakalle. Kirjoittanut YLElle minisarjaa Vesa Kuosmasen kanssa, sarjaa ei vielä ole esitetty.

• Dramatisointini, johon olen tyytyväisin: Jotuni: Rakkautta. Sovituksen merkitys korostui irtonovelleissa. Toinen on ensimmäinen dramatisointi ja ohjaus Turun Kaupunginteatteriin, Dostojevskin: Rikos ja rangaistus.

• Karjalainen perinne, joka minussa elää: Ruuanlaitto ja erityisesti perunaruuat. Suvussani on aina suhtauduttu ruokaan suurella lämmöllä. Ruuanlaitto on niin erilaista kuin hidas dramatisointi: se valmistuu heti ja tuottaa iloa ihmisille heti. Pidän myös pitojen tunnelmasta. Ei haittaa jos itse joudun hääräämään keittiössä ja tekemään useampia ruokalajeja. Tunnistan myös evakkosuvuille tyypillisen nostalgian ja kaihoisuuden, sekä rutiinien arvon.

• Juon ensin kahvin ennen kuin poistun ihmisten ilmoille.