Teatterintekijä esittäytyy: Jätkän unelmasta se lähti

Jätkän unelmaunesta se lähti

Veli Vainikainen syntyi vuonna 1953 Ilomantsissa. Hän teki elämäntyönsä rajavartijana ja pääsi eläkkeelle jo viisikymppisenä. Koulunpenkki vielä kuitenkin veti puoleensa ja Veli opiskeli eläkepäivillään lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon. Tätä työtä hän ehti tehdä veljensä ammatillis essa perhekodissa muutamia vuosia, ennen kuin jäi toistamiseen eläkkeelle 2019. Paikalliseen kesäteatteriin hän ajautui jo vuonna 1998.

”Kaikkihan kansakoulussa joutuvat seiminäytelmään mukaan ja se oli minunkin ensimmäinen esiintymiseni, mutta en vielä hurmaantunut.

Vuonna 1998 silloinen Ilomantsin Näyttämökerhon johtaja ja perustajajäsen, paikallinen poliisi Arvi Koivuniemi tuli kunnanvirastossa vastaan ja sanoi, että nyt olisi semmoinen näytelmä työn alla kuin Jätkän unelmauni. Että ruppeappa mukkaan. Sanoin, että anna käsikirjoitus.

Olin kieltäytynyt jo monta kertaa, yhtä monta kertaa, kun Arvi oli sanonut, että ajatteleppa nyt, olisi tämmöistä hommelia tarjolla. Ilomantsin Mieslaulajiinkin minua oli kyselty ja samalla tavalla olin kieltäytynyt.

Luin käsikirjoituksen. Arvi sanoi, että saat valita kahdesta roolista. Valitsin Paavo Ruusuvuoren, joka oli taidemaalari ja tuntui hauskalta. Hän maalasi alastonkuvia ja halusi viedä niitä Louvreen. Se oli iso näytelmä, lauluporukka vielä erikseen ja mullakin oli laulurooli. Kesäteatteri oli jo silloin siirtynyt Möhköön.

Ensikertalaisena pääsin isoon rooliin. Jännitti. Voi hyvänen aika minnuu pelotti, laulaminen yleisön edessä ja se roolin esittäminen. Jumatsukka. Pari vuotta meni niin, että alkujännitys oli hirvee, mutta se kääntyi sillä tavalla, että tuntui sitä paremmalta itsestä lähteä lavalle, kun näki mitä täydempi katsomo oli. Sen parempi.

Opin nauttimaan yleisöstä. Yleisö, joka ei reagoi millään tavalla tuntuu tympeeltä. Mitä enemmän porukkaa on, tulee aina reaktioita joltakin. Se rentouttaa näyttämöllä olemista. Jos katsomo on ihan hiljaa, tulee epävarma olo, että miten tämä nyt menee.

Olihan minulla täytynyt olla jokin salainen kiinnostus näyttelemiseen. En seurannut mitenkään aktiivisesti teattereita, joskus lomareissuilla kävin esityksiä katsomassa, kun kohdalle sattui. Kun lähdin mukaan, minusta tuli maakunnan teattereiden suurkuluttaja. Katson kaiken mitä vain voin. En arvostele ketään, kun tämä on harrastushommaa. Kun harrastajat päättävät alkaa hommaan, on niissä aina jotakin hyvää ja yritän ajatella positiivisesti.

Yhteisöllisyys veti mukaansa. Teatterissa oli mukavaa porukkaa ja siksi jäin. Minut otettiin hyvin vastaan. Muistan, kuinka lukuharjoituksessa alkoi hirveä naurunremakka heti kun suuni aukaisin. Ei repliikissä ollut mitään hauskaa, mutta eläytymiseni huvitti muita.

Teatterin porukan kanssa tehtiin matkoja, ne olivat palkkio tehdystä työstä, ikään kuin opintomatkoja tuottoisan kesän jälkeen. Käytiin

Mottimestari ryhmä.

vuosien mittaan Oulussa, Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä – monessa kaupungissa katsomassa ammattiteattereiden esityksiä. Usein yhdistys kustansi bussimatkan ja hotellimajoituksen ja puolisotkin pääsivät mukaan.

Olin aina teatterissa näyttelijänä. Nyt olen toista kierrosta puheenjohtajana, kolmas vuosi menossa tätä uutta puheenjohtajaputkea.

Rooleja on tullut tehtyä kaikenlaisia kylähullusta asti, mutta kyllä se ensimmäinen, Paavo, siinä Jätkän unelmaunessa, oli mieluisin.

Vuosina 2004–2010 teimme Möhkö-trilogian. Projekti kesti kuusi vuotta ja saimme sinä aikana 33 000 katsojaa. Se oli aika hyvä pompsi. Kaikki alkoi siitä, kun Möhkön kylässä on ikiaikainen, 1800-luvun puolivälistä oleva ruukki, Suomen suurimpia järvimalmiruukkeja mikä oli toiminnassa vuoden 1907 loppuun. Siitä saatiin mahtava aihe tehdä ruukkiaiheinen näytelmä. Kun sitä alettiin puuhata ei ollut puhetta trilogiasta, mutta se alkoi paisua.

Ohjaaja Lauri Jänis oli kaikissa osissa pääkäsikirjoittaja, minäkin olin mukana käsikirjoitusryhmässä. Ensimmäinen osa oli Taottu sydän, toinen osa oli sotahistoriaa – Seitsemän miehen sota, jonka Lauri kirjoitti yksin. Kolmas osa oli uittohistoriaa nimeltään Suma ja siinä olin taas mukana käsikirjoittamassa.

Seitsemän miehen sodassa olin joukkueenjohtajana, vänrikkinä, se oli mieleenpainuva rooli ja näytelmä. Näyttämöllä katsomon edessä oli juoksuhauta, joka oli ensimmäisessä näytöksessä peitetty lankuilla ja hiekalla. Väliajalla se piti avata, älyttömässä kuumuudessa lapioida hiekka pois ja lankut sivuun. Kun tätä näytelmää valmisteltiin, tehtiin Kenttäpostia-kirjekuori, joka varmasti herätti huomiota. Markkinointikirjeitä lähetettiin tuhansia. Toisena kesänä saimme yli 8000 katsojaa. Koko Ilomantsin kunnassa on asukkaita alle 6000. Nimenomaan sotaveteraaneja tuli paljon katsomaan, näytelmä teki heille kunniaa.

Taottu sydän -näytelmää tähditti Marko Tiusanen ja Johannes Korpijaakko. Suma-näytelmässä oli päätähtenä Kai Hyttinen.

Esitimme myös kahtena kesänä Mottimestari-nimistä näytelmää. Se kertoi Erkki Raappanasta, joka johti taisteluja 1944. Saimme Joensuusta Pohjois-Karjalan sotahistorialliselta killalta ajokuntoisen venäläisen Sotka-panssarivaunun.

Möhkössä toimii Euroopan itäisin kesäteatteri ja itäisin teatterikin ylipäätään.

Ilomantsin Näyttämökerho tekee vain kesäteatteria, mutta näyttelijät olemme mukana myös kansalaisopiston aikuisten näytelmäryhmässä ja Lauri ohjaa sielläkin.

”Möhkössä toimii Euroopan itäisin kesäteatteri ja itäisin teatterikin ylipäätään.”

Olemme toteuttaneet erilaisia projekteja. Ajatus on, että kansalaisopiston kurssilla syvennytään näyttelijäntyön kehittämiseen ja tehdään improvisaatioharjoituksia ja muuta. Ryhmässä on mukana myös lavastajat ja puvustajat. Kevätpuolelle on tehty aina joku näytelmä. On se välillä rankkaa ja osa meistä ei lähde mukaan molempiin.

Tällä hetkellä ei tahdo riittää väkeä. Talkoohenki on hävinnyt ja näyttelijät ovat tulleet vanhoiksi. Lapset tahtovat hävitä täältä Ilomantsista maailman tuuliin.

Lauri Jänis on tehnyt mahtavaa työtä. Ikäpolvi toisensa jälkeen on hänen kauttaan tullut mukaan, lapsia ja nuoria. Nyt tuntuu ukista mukavalta, kun 10-vuotias tyttärentytär on tullut mukaan teatteria harrastamaan.

Teatteri on kasvattanut minua ihmisenä. Vaikee sannoo mitä olisi, jos sitä ei olisi. Olen saanut sosiaalista rohkeutta jutella ihmisten kanssa ja työskennellä heidän parissaan. Ujostelu on jäänyt pois. Olen rohkaissut lapsia ja nuoria, että lähtekää mukaan tähän touhuun. Varsinkin pojille ja Laurille olen yrittänyt syöttää, että tee sellaisia näytelmiä, jotka poikia kiinnostavat ja saisivat siinä purkaa liikunnallisuuttaan. Ne pojat, jotka ovat tulleet mukaan, ovat myöhemmin menestyneet elämässä hyvin, saaneet teatterista rohkeutta ja intoa. Teatterista tulee iso apu, eikä vähiten se, että ujous häviää vastakkaisen sukupuolen kanssa työskennellessä. Sitä uskaltaa alkaa puhua tunteistaan ylipäätään ja sanoa ajatuksensa.”

Käsikirjoituspalaverissa Ella Eronen, Susa Reijonen ja Veli Vainikainen.

Näytelmästä Ulvova Mylläri Jarkko Saksa ja Veli Vainikainen (oik.).