Kari Kinnaslampi – Iltavirkku syntymästä lähtien

Olen halunnut näyttelijäksi jo viiden–kuuden vanhana. Ehkä se johtui elokuvista ja televisioteatterista, joka veti puoleensa. Yläasteella ja lukioaikoina harrastin nukketeatteria ja kävin kursseja. Äitini Lea Kinnaslampi oli perhepäivähoidonohjaaja ja muutamat perhepäivähoitajat innostuivat tekemään nukketeatteria kanssani. Esiinnyttiin aika paljon lastenjuhlissa.

Jälkikäteen ajatellen se on ollut vähän samaa kuin näytteleminen: nukke pitää saada elämään. Siihen elottomaan esineeseen on siirrettävä elämä, liike ja ääni – se on samaa kuin siirrät vieraan ihmisen itseesi ja saat uuden kävelytyylin ja äänen. Nukketeatterissa tajusin mitä näyttelijäntyö on. Lapsena näkemäni upeat musikaalit ja klassikot ruokkivat mieltäni.

Ensimmäinen teatterikokemukseni oli Oulun kaupunginteatterissa, Paavo Liskin ohjaama Kalevala. Katsoin hievahtamatta koko esityksen. Se oli jännittävä, pelottava ja ihana – Louhi oli aivan mieletön. Ihmettelin, kun lavalla, sisätiloissa, kasvoi koivuja. Koko se taikamaailma vei sieluni. Ymmärsin, että tätä haluan elämässäni tehdä.

Kävin kaikki kouluni Torniossa, ylioppilaaksi asti. Minusta piti tulla peruskoulun luokanopettaja ja pääsinkin Lapin korkeakouluun opettajakoulutukseen. Mieli teki kuitenkin teatteriin. Katselin OKL:n ikkunoista Rovaniemen Teatterille ja katsoin, kun Kaija Kujala ja muut näyttelijät menivät aamuharjoituksiin – huokailin, että voi kun minäkin pääsisin. Vuoden opiskelun jälkeen oli annettava periksi. Pyrin Teatterikorkeakouluun äidiltä salaa.

Eräänä aamuna sitten äiti huusi ”Kari!” hyvin merkillisellä äänellä. Pääsykoetulokset olivat tulleet ja Pohjolan Sanomissa oli nimeni kissan kokoisilla kirjaimilla. Olin ainoa, joka olin päässyt Teatterikorkeakouluun koko Lapin läänistä. Elettiin vuotta 1984.

Teatterikorkeakouluaikanani minulla oli viisi eri rehtoria – Maija-Liisa Martón viimeisenä. Teakissa aloin vihata liikuntaa, joka ei muutenkaan ollut minun juttuni. Vasta nyt viime vuosina olen löytänyt uimisen, mutta olen vihannut juoksemista ja kävelemistä. Sen trauman Teakin aika teki. Mutta – kun teatterissa tekee roolityötä, roolin tekeminen fyysistyy alitajunnassa. Vaikka en kauheasti jumppaa, kyllä lämmitteSanovat, että minusta on tullut lempeämpi ja rauhallisempi. Minun ei tarvitse enää huutaa kenellekään tai olla pahalla päällä. Alkuaikojen jyrkät saumat ja terävät kulmat ovat hioutuneet.

len ja pyrin saamaan siitä fyysisen. Menen lavalla aika lujaa, enkä halua tehdä roolejani laiskasti. Se oppi siirtyi meille Teakissa automaattisesti, kaikille sen ajan oppilaille. En pysty erottamaan fyysisyyttä ja henkisyyttä toisistaan. Jos on herkkä ihminen, tunteet voivat näkyä fyysisesti monella tavalla. Kaikki pitää jollakin tavalla fyysistää. Ei kukaan jaksa katsoa istumista. Turkkaan minulla oli viharakkaus-suhde. Hän oli toisena päivän raivostuttavan ankara ja toisena taas nerokas, rakastettava ja älykäs. Hänen taitonsa opettaa oli huikea. Hän antoi mielikuvia, jotka ovat näyttelijälle kaikkein tärkein työkalu. Siinä hän osasi ruokkia näyttelijää. Fyysiset harjoitteet syvensivät kykyä päästä tunnetiloihin, mutta hän vei ne liiankin syvälle, eikä osannut purkaa niitä harjoitteiden jälkeen. Osa sen ajan oppilaista käy vieläkin terapiassa. Minä olen niin kovaa puuta ja luuta, että kestin sen.

Sain ensimmäisen kiinnitykseni Tampereen Teatteriin 1989–91. Kun tulin lämpiöön ensimmäisenä työpäivänä jo Herkkyyteni ja myötätuntoisuuteni ihmisiä kohtaan on säilynyt – ehkä juuri teatterin takia olen pysynyt lapsenmielisenä. Mehän näyttelemme vain ihmisiä, ei tarvitse pyrkiä jotenkin ylimääräiseen esittämiseen. En nyt tarkoita mitään Heikkiä ja Kaijaa, vaan sitä, että näytelmän henkilö saa lillua 10 senttiä maanpinnasta, koska se on roolihenkilö.

hyvissä ajoin, itkin. Ajattelin, että olen elämäni ensimmäisen kerran näyttelijänä. Haaveammattini on toteutunut.

Vuoden päästä melkein itkin, että eikö täältä pääse pois. Se oli turruttavaa aikaa. Sain tehdä paljon isoja rooleja ja väsyin. Opin talon tavat: lista roolituksista tuli lämpiön seinälle, eikä niistä keskusteltu eikä neuvoteltu. Moni keskiikäinen naisnäyttelijä itki, kun aina vaan sai sen avustajan roolin musikaaliin.

Näin tulevaisuudenkuvani – sen mitä tästä tulee. Vanhat miehet pelasivat pasianssia esitysten aikana, kävivät heittämässä näytelmässä repliikin ja sitten palasivat takaisin korttien pariin. Kauheaa. Päätin, että jos joskus pelaan täällä pasianssia, niin sitten on minun aikani lähteä. Vuoden kuluttua pelasin Napoleonin hautaa. Järkyttävää.

Lähdin freelanceriksi Helsinkiin. Pääsin heti näyttelemään Jotaarkka Pennasen ohjaamaan Hamletiin. Olin aikoinaan ollut Turkan Hamletin tv-versiossa mukana.

Aloin ohjata kolmea eri harrastajateatteria, siitä ohjaaminen lähti Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä. Ohjasin muun muassa kauppakorkeakoulun opiskelijoita, ruotsinkielisen Hankenin opiskelijoita ja Teekkareita ja muutenkin tein opiskelijateatteria aika paljon. Tein myös joitakin satunnaisia tv- ja radiotöitä. Pääsin Suomenkieliseen työväenopistoon ohjaamaan ja opettamaan.

Televisiotöitä kertyi: Pari sanaa lemmestä, Hyvien ihmisten kylä, Elämän suola, Kotikatu, Uusi päivä… Perustin oman teatterin, Teatteri Tuli ry:n – siitäkin on jo 26 vuotta aikaa. Nyt kun saimme paikan Helsingin kaupungilta Taivallahdesta, perustettiin Taivallahden kesäteatteri. Sen joka paikan höylänä olen toiminut kaikki

Kari Kinnaslampi pääsee kohta viettämään 35-vuotistaiteilijajuhlaa. – Haaveeni olisi tehdä Viulunsoittaja katolla vuonna 2024, Tevjen rooli. Sen teen, jos elän ja saan olla terveenä. Ja elokuvaan jos vielä pääsisi! Haluaisin nähdä itseni isolta kankaalta. Se kokemus puuttuu.

nämä vuodet, nyt on alkamassa 12. vuosi.

Äitini ennustus toteutui sikälikin, että olen ollut teatterinjohtajana Lohjan Teatterissa, Pieksämäellä Teatteri Poleenissa ja Varkauden Teatterissa. Ne ovat olleet hikisiä, kovia paikkoja.

Freelancerina on välillä tullut eteen työttömyyskausia – välillä taas on ollut kuusi, seitsemänkin työnantajaa saman vuoden aikana.

Teatteri on ollut elämässäni numero yksi. Kaikki muu tulee numeroilla 2, 3, 4… Oman terveyteni kanssa olen ollut välillä vähän huolimaton, mutta iän myötä olen oppinut ajattelemaan sitä enemmän. Teatteri ja terveys kulkevat nyt käsi kädessä.

Olen elänyt pitkässä, kohta 30 vuotta kestäneessä parisuhteessa. Kumppanini on sellainen, joka ymmärtää, että hän on tekemisissä ihmisen kanssa, joka on valinnut teatterin elämäntehtäväkseen. Hän ymmärtää, että teatteri on minulle henki ja elämä.

Olen saanut teatterista aivan yhtä paljon kuin olen sille antanut. Iloitsen, miten olemme onnistuneet niin harrastajien kuin ammattilaistenkin kanssa. Harrastajien kanssa tekeminen on aivan toisenlaista – rakkaudesta lajiin. Työpäivän jälkeen tullaan harjoituksiin ja harrastetaan uupumatta.

Uskallan sanoa, että harrastajateattereissa on jopa parempiakin näyttelijöitä kuin ammattiteatterissa, joissa on paljon niitä lämpiössä istuvia, vuoroaan odottavia ihmisiä. Usein harrastajateatterit ovat solidaarisia ja kukin saa loistaa vuorollaan. Ammattilaisten hyödyntäminen on hienoa, ymmärretään että sokea ei voi taluttaa toista sokeaa, vaan jotakin voidaan oppia ammattilaisen avulla.

Parasta kritiikkiä mitä olen

koskaan saanut, on ollut kiitos ilmiömäisestä kyvystäni valita oikea ihminen oikeaan rooliin. Ihmettelen, ettei Teatterikorkeakoulussa opiskeltu psykologiaa. Se on ilmiselvä puute. Ohjaajalla pitäisi ilman muuta olla psykologista silmää.

Olen niin stadilainen kuin olla voi. Torniossa kasvaneena vesi on minulle tärkeä elementti, mutta olin heti kuin kala vedessä, kun tulin Helsinkiin. Ehdin vielä nähdä vanhoja ihania tähtiä, kuten Jussi Jurkka, Kaisu Leppänen ja Eeva-Kaarina Volanen… Enää teatterin taikamaailmaan ei ole suurta paloa. Arkiset asiat alkavat tuntua kivoilta. Ennen pakenin siivoamista, tiskaamista ja pyykinpesua. Ei tämä arki niin hirveää ole. Myös teatterin tekemisessä ja katsomisessa jalkani ovat tulleet enemmän maahan. Haluaisin tehdä teatteria, joka koskettaa katsojaa. Jos saa vilpittömästi katsojan nauramaan tai itkemään, silloin on onnistuttu.

FAKTAA

• Syntynyt 1.3.1964 Oulussa, kasvanut aikuiseksi Torniossa ja päässyt ylioppilaaksi Tornion lukiosta. • Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 1989 • Ensimmäinen kiinnitys Tampereen Teatterissa 1989–91 • Freelanceriksi Helsinkiin 1991 • Asuu Helsingissä. • Ohjannut harrastajateatteriryhmiä, kirjoittanut pari näytelmää, ja näytellyt monissa tv-sarjoissa, mm. Elämän suola, Kotikatu, Uusi päivä. • Näytellyt kuunnelmissa Taikavuori ja Salto Mortale. • Työskennellyt teatterinjohtajana Lohjan Teatterissa, Teatteri Poleenissa Pieksämäellä ja Varkauden Teatterissa. • Perustanut oman teatterin, Teatteri Tuli ry:n, josta syntyi Taivallahden kesäteatteri 2009.