myönnetty toimintaansa ympäristölupa, on hyvä esittää ympäristöluvan rajat ja toiminnan vastaavuus rajoihin viranomaisraportoinnin lisäksi myös julkisesti. Myös tilapäisistä ympäristöön mahdollisesti vaikuttavia toimenpiteistä on hyvä tiedottaa etukäteen kotisivuilla tai sosiaalisessa mediassa virallisen tiedottamisen lisäksi.
2.4.
Prosessit Yrityksessä on tehty energiatehokkuusselvityksiä Energiatehokkuusselvityksen avulla saadaan selville kiinteistön tai prosessien suoria energiansäästökohteita. Säästöihin voidaan usein päästä jo laitteistojen ja kiinteistön optimaalisella käytöllä, mutta selvityksen avulla voidaan kartoittaa ja suunnitella myös energiansäästöön tähtääviä investointikohteita ja analysoida niiden kannattavuuslaskelmia, kartoittaa mahdollisuuksia uusiutuvien energialähteiden käyttöön ja vaikutuksia CO -päästöihin. 2
Kaikessa toiminnassa huomioidaan kierrätysmateriaalien hyötykäyttömahdollisuudet. Kierrättämisen mahdollisuudet teollisessa valmistuksessa ovat lähes rajattomat. On kuitenkin huomioitava kierrätyksen ja kierrätettävien materiaalien käytön haasteet, jotka voivat rajoittaa kierrättämisen kannattavuutta ja ekologisuutta. Yrityksen kannattaa esimerkiksi hyödyntää toimituksissa tulleita vanhoja pakkauksia. Mikäli hankitaan uusia pakkauksia, on hyvä suosia ensisijaisesti kierrätettyjä pakkauksia tai kierrätysmateriaalista tehtyjä pakkauksia, mikäli niiden laatu on käyttötarkoitukseen riittävä ja sopiva. Prosesseissa kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan kierrätysmateriaaleja raaka-aineina, lisäaineina tai apuaineina huomioiden samalla kierrätettävän materiaalin laadunvaihtelut ja vaihtelun merkitys yrityksen oman tuotannon tai toiminnan laadulle. Prosessin sivuvirtojen hyödyntämisessä tulee ottaa huomioon sivuvirtamateriaalien puhdistamiseen käytetty energia ja muu ympäristökuormitus ja sen perusteella harkittava onko sivuvirtoja järkevämpää tuotteistaa vai luokitella jätteeksi.
Materiaalihankinnoille on määritelty ympäristökriteerit ja aineille, jotka ovat jätteinä erityisen haitallisia, on etsitty ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Ympäristökriteerit on hyvä sisällyttää hankintaprosessiin. Valtion kestävän kehityksen yhtiön, Motivan, sivuilta löytyy Motivan suosittelemat julkisten hankintojen ympäristökriteerit. Niitä voidaan hyödyntää tarjouspyynnöissä vähimmäisvaatimuksina tai kokonaistaloudellisuuden vertailuperusteina.
25