1 minute read

1.1. Johtaminen

1. Taloudellinen kestävyys

1.1. Johtaminen

Advertisement

Yritys kehittää hallintoaan hyvän hallintotavan mukaisesti.

Osakeyhtiössä hallitus vastaa yhtiön toiminnasta, valitsee toimitusjohtajan, määrittelee toiminnan suuntaviivat omistajien tahtotilan mukaisesti ja valvoo toimitusjohtajan toimintaa. Yhtiön hallinnoinnilla (Corporate Governance) tarkoitetaan johtamisjärjestelmää,joka määrittelee yritysjohdon eli hallituksen ja palkattujen johtajien roolin, velvollisuudet ja heidän suhteensa osakkeenomistajiin. Pienten yritysten ja listaamattomien yhtiöiden hallinnointia voidaan kehittää esimerkiksi Keskuskauppakamarin julkaisemalla oppaalla “Asialuettelo listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittämiseksi”. Opas on tarkoitettu yrityksille, joille ei suoraan sovellu listayhtiöille tarkoitetut suositukset yhtiön hallinnoinnista, mutta jotka haluavataktiivisesti kehittää omaa hallinnointiaan hyvän hallintotavan mukaisesti. 

Yrityksen taloudellisen vastuun johtaminen perustuu selkeään vastuiden määrittelemiseen ja tavoitteiden asettamiseen.  

Yhtiön operatiivisessa johdossa vastuualueet talouden johtamisesta tulee olla selkeästi määritelty. Toimitusjohtaja on raportointivastuussa hallitukselle yhtiön taloudesta ja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito suoritetaan lain mukaisesti ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Yleensä yhtiön taloushallinnosta vastaa nimetty talousjohtaja, joka on raportointivastuussa yrityksen toimitusjohtajalle. Taloushallintoon kuuluvat yrityksen kaikkien talousasioiden hoito kuten kirjanpito, maksuliikenne ja taloudellinen raportointi sekä yrityksen rahoitus. 

Yrityksen sisäinen valvonta on järjestetty asianmukaisesti.  

Yrityksen sisäinen valvonta on osa yrityksen johtamis- ja hallintojärjestelmää. Sen tarkoitus on auttaa organisaatiota saavuttamaan tavoitteensa koskien esimerkiksi toiminnan tehokkuutta, strategiaa, toimintaa, raportointia ja vaatimustenmukaisuutta. Yleensä vastuu sisäisen valvonnan järjestämisestä kuuluu yrityksessä hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Käytännössä se rakentuu useista osa-alueista organisaation eri tasoilla, kuten esimerkiksi organisaation työtehtävien jaosta ja ohjeistuksista sekä laskenta- ja ohjausjärjestelmiä koskevista tarkastuksista. Sisäinen valvonta voi olla erilainen eri yrityksissä, ja siihen vaikuttavat muun muassa yrityksen koko, omistussuhteet ja toimiala. 

Yritys on sitoutunut kehittämään liiketoimintaansa vastuullisesti siten, että se tukee yrityksen kykyä huolehtia niin henkilöstöstä, asiakkaista kuin taloudesta. 

This article is from: