Kun se paha sattuu omalle kohdalle

SEPPO | POLIISIN TUKI RY

Muistan kuinka olin töissä viemässä rattijuoppoa verikokeisiin, kaukaa näin tutun hoitajan siviileissä jonka vastaanotolla olin käynyt lasten kanssa, tiesin hänen miehensä olevan poliisi mutten ollut koskaan tavannut miestä.

P

artiokaveri jäi asiakkaan kanssa odottamaan lääkärille pääsyä, päätin piipahtaa tämän tutun hoitajan juttusilla.

Meni hänen luokseen, hän oli surullisen ja itkuisen oloinen, tervehdin ja hän tervehti takasin sanoen se oli mun mies, kysyin että mitä tarkoitat, hän toisti sanat se oli mun mies. Karvat nousivat pystyyn ja tuli voimakkaat kylmikset, pystyin vaan kysymään kumpi ja pelkäsin vastausta enemmän kuin mitään vähään aikaan.

Nainen vastasi se, joka loukkaantui.

Elämä pysähtyi hetkeksi, ei sanoja, haloo olen töissä sä et voi….

Halasin häntä enkä muista mitä sanoin, tämä nainenhan on mulle aika tuntematon loppujen lopuksi, mitä nää rektiot on, pysy

”MUN SILMÄT KOSTUU JA MUN ON PAKKO KYSYÄ MITEN MIES VOI JA KUINKA PAHASTI KÄVI”

nyt hyvä mies kasassa, me ollaan vilkkaassa terveyskeskuksen aulassa, kaikki tuijottaa kun paikalla on poliisipartio.

Mun silmät kostuu ja mun on pakko kysyä miten mies voi ja kuinka pahasti kävi.. Sain vastauksen, joka ei tuskaa lieventänyt, sain vahvistuksen sille, että hän joka maksoi kaikkein kalleimman hinnan oli tämän miehen hyvä työtoveri ystävä, nyt viisaita sanoja mies seuraavaksi skarppaa….

Kysyin naisen ja perheen vointia, kuten arvata saattaa kaikki oli yhtä kaaosta heillä… epävarmaa.

Sanoin että toimin luottamusmiehenä meillä ja tarjosin apua heille, ihan mitä vaan haluatte, olemme paikalla auttamassa, koska vaan. Vaihdoimme puhelinnumerot, lupasin olla yhteydessä häneen vielä saman päivän aikana, ja minä myös olin.

Olin sen yön töissä yövuorossa, kun kaikki tapahtui, kuuntelin viestintää tapahtumapaikalta yhdessä muun ryhmän kanssa, aika pysähtyi ja kukaan ei puhunut moneen tuntiin mitään, kaikki vaan seisahtui, nieltiin itkua ja kamppailtiin pysyäksemme kasassa, me poliisit.

Lähipäivinä ja viikkoina, kuukausina sain tutustua mieheen ja koko perheeseen, sain kokemuksia meidän ammattikunnastamme, jollaista ei ole missään, ei oikeasti missään. Perustettiin WhatsApp -ryhmä jota koordinoin, kysyin paikallisia virkaveljiä ja siskoja mukaan auttamaan loukkaantunutta ja hänen perhettään, kaikkeen missä ikinä apua haluavat.

Suurella ylpeydellä sain todeta todeksi sen kuinka tämä työyhteisö toimii, halukkaiden ja vapaaehtoisten tulva oli loputon. Alussa tuli kovin vähän avunpyyntöjä, mutta se vilkastui kyllä. Autoimme missä pystyimme, ja mehän pystyttiin kaikkeen mitä pyydettiin ja avun-

”ME HALUAMME OLLA MUKANA AUTTAMASSA SILLOIN KUIN JOLLEKIN SATTUU, KOSKA SE TUNTUU MEISSÄ KAIKISSA”

tarpeen ylikin, oli meillä myös ilo tutustua myöhemmin samanlaiseen rinkiin miehen virkapaikalta.

Jossain tätä kaikkea sain tutustua loukkaantuneeseen henkilökohtaisesti, hän oli minulle entuudestaan siis täysin tuntematon mies. En oikein tiennyt miten suhtautua kun hänet tapasin, pelko oli turha sillä jo muutaman kömpelön lauseen jälkeen ymmärsin että mehän olemme samaa, samaa sinistä ryhmittymää, samanlaista ajattelua. Nykyään kutsun häntä hyväksi ystäväkseni!

Kaikkien käytyjen keskusteluiden ja kohtaamisten kautta sain kokea niin paljon ja arvokasta tuona ajanjaksona, uusia ystäviä sain ison kasan, muistoja mitkä säilyy mulla ikuisesti.

Tapahtuman johdosta ja ympärillä on itketty ja surtu paljon, niin tukikonsertissa Bäkkärillä, kuin eri kohtaamisissa eri ihmisten kanssa ympäriinsä, tuska ja kipu siitä kuinka yksi taistelutoverimme maksoi sen kaikkein kovimman hinnan isänmaan oikeudenmukaisuuden puolesta, oli valtava. Hänen omaistensa ja läheisensä tuskaa ja surua ei voi käsittää, jotain aivan valtavaa.

Tämä kaikki mitä tapahtui tämän todella ikävän ja surullisen tapahtuman ympärillä oli myös opettavaista aikaa. Opin ja ymmärsin sen kuinka tämä työyhteisö toimii ja kuinka meillä kaikilla sykkii iso sininen sydän kun sitä vaaditaan, tätä kaikkea hyvää olen pyrkinyt esille tuomaan ja hyödyntämään työyhteisössäni.

Työnantaja on omilla toimillaan saanut aikaiseksi sen, että tämä yhteisöllisyys on koetuksella aika join, silti haluan uskoa ja toivoa että tämä ME henki meissä elää nyt ja aina, se on se ohut sininen lanka joka meitä yhdistää yli laitosrajojen, etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.

Poliisin tuessa tämä henki elää voimakkaasti ja tämän hengen pohjalta toimimme, niin tuen myöntämisen suhteen kuin varainkeruunkin. Me haluamme olla mukana auttamassa silloin kuin jollekin sattuu, koska se tuntuu meissä kaikissa, kaikissa meissä sinisydämisissä!