Rajamme Vartijat 3/2020

Page 28

TEKSTI: Ilja Iljina

Merivartioraidan lyhyt historia

Vinoraidoistaan alukset tunnetaan

N

iin sanotuista merivartioraidoista on muodostunut laajalti tunnistettu rannikkovartiointiin ja meripelastukseen liittyvä symboli. Alusten ja muiden kulkuneuvojen kylkiin maalattu tai teipattu, usein kantajansa kansallisvärejä toistava raitakuvio koostuu yhdestä tai useammasta eri paksuisesta viivasta, jotka nousevat vinosti vasemmalta alhaalta oikealle ylös. Suomessa Rajavartiolaitoksen aluskalusto sai oranssit raidat kylkiinsä vuonna 1976. Vuodesta 2014 alkaen raitoja on maalattu sinisiksi.

Tunnettuutta visuaalisin keinoin Raitailmiön juuret juontavat 1960-luvun alkuun ja minnepä muualle kuin Yhdysvaltoihin. Vuonna 1961 virkaansa nimitetty Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy otti yhdeksi tehtäväkseen liittovaltion hallinnon ”kasvojenkohotuksen”. Kennedy oli taiten rakentanut vaalikampanjansa visuaalisesti näyttäväksi ja uskoi, että estetiikalla oli ollut ratkaiseva vaikutus voittoisaan vaalitulokseen. Hallinnon puolella kasvojenkohotus alkoi presidentti-instituutiosta. Valkoisen talon sisustus sekä ympäröivät puistot suunniteltiin monin osin uudelleen ja ehostettiin. Seuraavaksi huomio kiinnittyi presidentin Air Force One -lentokoneeseen, jonka uusi visuaalinen ilme annettiin ranskalaissyntyisen ja sittemmin amerikkalaistuneen teollisen suunnittelijan Raymond Loewyn suunniteltavaksi. Lopputulosta sekä presidentti itse että lehdistö pitivät erittäin onnistuneena.

28

RAJAMME VARTIJAT

USCG Racing Stripe

Samaan aikaan Yhdysvaltain rannikkovartiosto kärsi tunnettuusongelmasta. Suuri yleisö ei juuri nähnyt eroa rannikkovartioston ja laivaston välillä, ja laivatkin olivat tottumattomalle tarkkailijalle kovin samannäköisiä. Ehkäpä aktiivisen purjehdusharrastuksensa kautta Kennedy oli tietoinen rannikkovartioston ongelmasta ja tunsi sympatiaa verrattain pientä liittovaltion viranomaista kohtaan. Saatuaan kuntoon presidentti-instituutioon liittyvän estetiikan hän katsoi rannikkovartioston olevan käypä seuraavaksi kohteeksi hallinnon kasvojenkohotuskampanjassaan. Koska Kennedy oli jo aiemmin vakuuttunut Loewyn taidoista tehtävään pestattiin tämän suunnittelutoimisto Loewy/ Snaith Inc.

Brändin rakentamista Loewy tarttui rivakasti toimeen ja esitteli alustavia tuloksia rannikkovartioston johdolle kolmen kuukauden kuluttua toimeksiannosta tammikuussa 1964. Vinoraita odotti vielä keksimistään, mutta Loewyn selkeä näkemys oli, että rannikkovartioston tulisi kehittää ja omaksua samantyylinen brändi-imago kuin oli totuttu näkemään yksityisillä toimijoilla: yksilöivä,

helposti tunnistettava ja laajasti erilaisissa käyttöyhteyksissä sovellettava. Rannikkovartioston johto vakuuttui ajatuksesta ja antoi Loewyn toimistolle jatkosopimuksen brändin suunnittelemiseksi sekä perusti omaan organisaatioonsa kehittämistoimikunnan asiaa valmistelemaan. Maaliskuussa 1965 Loewy/Snaithilla oli jälleen esiteltävää. Eräässä kehitellyistä visuaalisen ilmeen prototyypeistä oli paksu vasemmalta alhaalta oikealle ylös 64 asteen kulmassa kulkeva punainen raita, jonka päällä oli rannikkovartioston perinteinen ankkurilogo, ja punaisen raidan vasemmalla puolella oli ohut sininen raita. Rannikkovartioston apulaispäällikkö, vara-amiraali Paul Trimble hyväksyi tämän, myöhemmin nimillä ”Slash” ja ”Racing Stripe” tunnetuksi tulleen kuvion koekäyttöön. Floridan vartioston (7th district) alueella maalattiin raidat laivoihin, veneisiin, lentokoneisiin, helikoptereihin, ajoneuvoihin ja jopa rakennuksiin. Kokeilu päättyi toukokuussa 1966, jolloin ”yhdennetyn visuaalisen tunnistejärjestelmän kehittämistoimikunta” päätyi suosittamaan tunnistejärjestelmän (identification system) käyttöönottoa koko rannikkovartiostossa. Yksityiskohtien hiomisen jälkeen rannikkovartioston päällikkö, amiraali Edwin Roland hyväksyi toimikunnan esityksen huhtikuussa 1967.

Merivartioraita leviää maailmalle Seuraavien yhdeksän vuoden aikana Racing Stripe maalattiin käytännössä kaikkeen rannikkovartioston liikkuvaan


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.