
1 minute read
PJ-PALSTA
from Praavda 3/20
by Praavda
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Nyt kun nuo ”pakolliset” vuodenvaihteen tienoon toivotukset on pois alta, niin mennään nyt vielä kerran pojat. Sitä sanotaan, että kun vanhenee, vuodet alkavat muistuttaa toinen toisiaan. Tuntuu kuitenkin, että iästä huolimatta tätä kummallista vuotta 2020 kukaan meistä ei tule unohtamaan. Ensi vuodelta (ainakaan alkuun) tuskin voi odottaa täyttä normalisoitumista, mutta kunhan nyt olisi edes vähän vähemmän uniikki kuin tämä, pliis. Ensi syksystä tulee varmasti aika eeppinen, kun kaikki ennusteet tuntuvat viittaavan tilanteen rauhoittumiseen kesän aikana. Mutta mistäpä minä tiedän, kun en ole virologi tai oikein mikään muukaan asiantuntija. Pandemiahissan kurssin kävin nyt syksyllä.
Advertisement
Tätä kirjoittaessani syyskokous vaanii vasta kulman takana, mutta julkaisuajankohtana uusien toimijoiden pitäisi olla jo valittuna Tiiman toimikaudelle 2021 ( ja niin itse asiassa onkin tätäkin tekstiä viimeistellessä). Onnea ja jaksamista uusiin pesteihin! Tehkäähän hyvä vuosi. Itselläni oli vakaa ajatus eläköityä, mutta nämä kuuluisat viimeiset sanat nyt on kuultu vanhojen toimijoiden suusta lukemattoman monta kertaa (eikä tämäkään täti onnistunut täysin Tiimasta irtautumaan).
Vuosi 2020 oli rakkaan ainejärjestömme toiminnan kannalta raskas. Ei hirveesti pystytty tekemään kivoja juttuja, koska hyvät suunnitelmat tuntuivat yksi toisensa jälkeen kaatuvan koronasyistä. Tiiman pää pysyi kuitenkin kriisin yli pinnalla, ja pystytään siirtymään ensi vuoteen edelleen vahvasti elossa olevana järjestönä. Kyllä tää vielä tästä, jonain päivänä Tiima-virsi vielä raikaa Teekkaritalon saunassa jälleen.
Pysykäähän terveenä ja pitäkää Tiiman lippu korkealla!
Viimeistä kertaa terkuin, Outi Niemi
emeritapuheenjohtaja (1.1.2021 alkaen)