Karhean lämpimästä Porista puhuessa palautetta sataa takuulla

Mari Rantasila on tullut kaikille suomalaisille tutuksi näyttelijänä, muusikkona ja ohjaajana. Mistä kaikki kumpuaa? Mitä hän ajattelee juuristaan, sinnikkyydestä ja ajankuvasta? Kesähaastattelussamme Rantasila on juuri täyttänyt 60 vuotta ja juhlii myös 40 vuoden taiteellista taivaltaan.

Mari Rantasila puhuu mielellään naisena olemisesta, iästä ja niiden yhdistämisestä myös keikoillaan. Hän kaihtaa asennetta iän salaamisesta, sillä kaikki puhe tässä hetkessä vaikuttaa tuleviin sukupolviin.

MARI RANTASILA kuuluu siihen ikäpolveen, joka teki paljon asioita. Hän kuuluu myös Anniksen valtaajiin eli ryhmään nuoria aktiiveja, jotka valtasivat tilan omille taiteellisille tarpeilleen. Valtaus vuonna 1980 kuulostaa radikaalilta, mutta todellisuudessa ryhmä ei ollut niinkään anarkistinen vaan aktiivinen. Vanhan lehtiartikkelin mukaan avaimetkin saatiin talonmieheltä.

– Eikä rakennuskaan ollut nykyinen Annis vaan sen naapuri, mutta idea oli kuitenkin se, että saimme tilan tehdä asioita, Rantasila muistelee.

Poriin on rakennettu nuorisotalo vasta 1983.

– Meitä oli siinä ryhmässä monta sellaista, joista myöhemmin on tullut taidekentälle tekijöitä. Minulle on myöskin täysin selvä kuva siitä, miksi Porista on tullut niin paljon eri taiteenalojen huippuja. Se kumpuaa nimenomaan panostuksesta Porin nuorisokulttuuriin. Porin Teatterinuoret aloittivat toimintansa jo 1971. Itse liityin teatterinuoriin 1978. Päästiin Työväenopiston salista omiin tiloihin, kun Annis perustettiin. Pelmu, Porin elävän musiikin yhdistys Suistomaa soi -tapahtumineen aloitti toimintansa 1970-luvun lopulla. 1979 Poriin oli perustettu myös Liisa Nojosen tanssikoulu. Vähän myöhemmin taas Satakunnan elävän kuvan keskus. Eihän missään saman kokoisessa kaupungissa ollut mahdollista tanssia jazztanssia 1970-luvulla!

Mari Rantasila ei peittele porilaisia juuriaan ja se todella välittyy. Puhetta synnyinkaupungista ja sen elämästä tulee paljon ja hetkittäin myös murre helähtää juurevasti.

Dingo-elokuvassa vanha tuttuuden tunne Nuorisokulttuurin merkitys korostuu Rantasilan puheessa läpi haastattelun. Hän on ollut itse mukana ajassa, jolloin Porin kaupunki antoi treenikämpät sellaisille orkestereille kuin Dingo, Yö ja Mamba.

– Piirit oli silloinkin niin pienet, että kyllä kaikki tiesi toisensa. Muutin kuitenkin jo vuonna 1981 Helsinkiin, joten etäisyyttä alkoi syntyä väistämättä.

Viime joulukuussa Mari Rantasilaan otettiin yhteyttä ja pyydettiin ohjaamaan tulevaa Dingo-elokuvaa, jonka työnimenä on Levoton tuhkimo.

– Omien kokemusten merkitys on nyt valtava. Se, mitä silloin aikanaan tehtiin Porissa on äärimmäisen tuttua. Harvoin on näin vahva olo siitä, että tunnen elokuvan maailman samantien näin henkilökohtaisesti.

– Myös elokuvan käsikirjoittaja Hanna Leivonniemi on kotoisin Porista, Rantasila kehaisee.

Itse elokuvasta Rantasila ei vielä juurikaan puhu. Kuvaukset alkavat syksyllä ja tällä hetkellä tuotantoyhtiö Yellow Film and TV etsii lisää kumppaneita ja yhteistyötahoja. Elokuvaa tullaan kuvaamaan myös Porissa, joten paikalliset yritykset ovat erityisen tervetulleita.

– Jouko Turkka kutsui minua Porin karhuksi.

Olisiko se sitä sitkeyttä ja periksi antamattomuutta, mitä meissä selvästi on?

– Yellow Film and TV:hen vain yhteyttä ja sieltä asiat sitten etenevät, Rantasila kannustaa.

– Oltiin hiljattain katsomassa Porissa kuvauspaikkoja ja saimme hämmästyttävän ystävällisiä ja avuliaita kohtaamisia. Selvästi huomaa, että täällä halutaan olla mukana mielenkiintoisissa jutuissa.

Jouko Turkasta Hietasalon kahvilaan ja työllisyyspuheesen

Mari Rantasila on tehnyt sitkeän ja monipuolisen taiteilijauran. Jo teatterikorkeakoulussa hänestä käytettiin nimeä Porin karhu.

– Jouko Turkka kutsui minua Porin karhuksi. Olisiko se sitä sitkeyttä ja periksi antamattomuutta, mitä meissä selvästi on?

Yritteliäisyyttä Rantasilan takataskusta todella löytyy, sillä hänen isoäitinsä oli maineikkaan Hietasalon kahvilan omistaja, Hellin Hietasalo

– Siinä oli businessnainen henkeen ja vereen. Isoisähän oli leipuri, eikä sinänsä puuttunut yrityksen pyörittämiseen. Isä puolestaan toimi Porissa asianajajana omassa toimistossaan.

Yhteiskunnalliset teemat selvästi kiehtovat Rantasilaa.

– Maailma on nopeutunut, ajattelumme ei. Ajattelen, että se on syy, miksi uuvumme. Ennen erilaisille ihmisille löytyi aina joku paikka työllistyä. Nyt monesti vain nopeimmat ja näppärimmät kelpaavat.

– Onneksi silti löytyy työnantajia, jotka ymmärtävät työllistää heitäkin, jotka tarvitsevat tukea. Työn merkitys on valtava. Se antaa paljon enemmän kuin toimeentulon. Pidän nykymaailman liian kovaa vauhtia monien ongelmien juurena.

Naisasiaa ja vaikeita työllisyysteemoja unohtamatta

Mari Rantasila on monessa kohdassa nostanut esiin myös ikääntyvän naisen kuvaa teatterissa ja elokuvissa. Ikimuistoinen Jussi-puhe gaalassa vuonna 2016 nosti esiin naisten rooleja. Tai sitä, että niitä ei silloin paljonkaan ollut. Nykyään tilanne on parempi.

– Aina kun mahdollista, kerron olevan 60-vuotias. Ihminen on sitä paitsi monimuotoisimman näköinen 50–70-vuotiaana. Jos joku kommentoi, että tarvitseeko sitä aina mainostaa, vastaan, että tarvitsee. Niin kauan kuin se herättää negatiivisia tunteita, tai sitä pitää peitellä, siitä pitää puhua. Emme ole tapettia, emme teinejä, emmekä kuolleita.

– Puhe iästä, sukupuolista ja seksuaalisesta suuntautumisesta vaikuttaa tuleviin sukupolviin, siksi niistä pitää puhua. En halua hävetä, haluan olla esimerkki.